Hippasen verran höpinää

On se vinha tunne kun kytät lähtee tienposkesta perään ajamaan. Olin aamulla menossa Hattuun lentopakettia viemään, mutta matka tyssäsi klo 10 kieppeillä Ilomantsintien alkuun kun takana vilahteli iloisen sinisiä valoja maustettuna yhdellä punaisella.    - Huomenta! Tiesitkö, että ajelet katsastamattomalla autolla? - Mitä ihmettä! No enpä tiennyt kun ei ole oma auto. - Ota ajokortti ja tule tuonne meidän autoon vähäksi aikaa. Siinä konstan kanssa neuvoteltiin, että mitäs nyt. - Miun pitäs päästä Hattuun ihan välttämättä ja on vielä aika kiire. - Hattuun? - Joo, mulla on pikapaketti vietävänä Pampalon kaivokselle ja sen pitää olla perillä kahteentoista mennessä. - Oisko sulla jotain muuta autoa käytettävissä? Missä siun oma auto on? - Kotona Viinijärvellä. Polliisisetä mietti hetken aikaa, ilmeisesti laski tunteja ja kilometrejä. - No mene viemään se paketti, mutta heti siellä Hatussa soitat katsastusasemalle ajan niin saat ajaa sielt

Tuulista tämä kuljetusala. Tuulen suunta ja voimakkuus muuttuvat silmänräpäyksessä, eikä auta kuin sopeutua. Noin kuukausi sitten Savon äärettömän viisas logistiikkapäällikkö viuhautteli suuria linjojaan niin leveällä siveltimellä ja paksulla maalilla, että pienet jäivät sutimaan paikoilleen. Käytännön tasolla tämä tarkoitti sitä, että minun leipälenkkini tempaistiin pois ja kuun vaihteessa yksi kuski jäi ilman kuskattavaa. Olin viimeisenä taloon tullut ja sääntöjen mukaan ensimmäisenä pois potkittava, mutta pomo ei halunnut minusta luopua. Säästökampanja oli kuitenkin armotta edessä. Niinpä kiersimme tätä sääntöä niin, että en ole enää alainen vaan alihankkija. Minullahan on toiminimi ollut jo vuosia, mutta sattuneesta syystä sillä saralla on viime aikoina vietetty hiljaiseloa. Onneksi ei ole iso homma elvyttää tilanne potkimaan eteen päin, joten nyt jatkan töitä firman piikkiin. Samalla voin viritellä uudestaan omia hommiani. Verottaja on nääs keksinyt säännön, ettei yrittäjäll