Hippasen verran höpinää

Eilen päivitin jäljestystaitoja naapurin pellolla. Siinä kasvaa ruokohelpiä ja edelliset kasvustot oli keväällä paalattu eikä uusi heinä vielä kasvanut kovin korkeana, joten sinne oli hyvä tehdä jäljet. Tein ihan pienet ilmaisutreenit eikä jäljet vanhenneet kuin hetken aikaa. Hippa pääsi ensin hommiin ja ajoi jäljen kuin vanha tekijä konsanaan. Keppi nousi ja pienen neuvottelun jälkeen jäljestys jatkui. Seuraavakin keppi nousi hyvin ja jäljestys jatkui vähän kivuttomammin. Jälki päättyi kolmannelle kepille, joka nousi myös hyvin. Nyt meni niin kuin piti ja Hippiäinen pääsi palloa saalistamaan. Hyvä hyvä! Jatsin kanssa ei ollut mitään ongelmia. Tuuli toi Hipan jäljen hajun ja vähän se yritti harhailla, mutta palasi omalle jäljelleen. Pudotin vain neljä keppiä ja ne se nosti kuten kuuluukin. Ensi torstain viralliset treenit pidetään meillä. Pääsee ryhmäkin kokeilemaan peltojälkeä.

Meidän jälkitreenit menee nykyään niin vaihtelevasti, ettei yhtään osaa odottaa, mitä tulevan pitää kun metsään mennään. Pari viikkoa sitten Jatsi hukkasi Susannan tallaaman jäljen niin tehokkaasti, ettei viimeiseen kahteen vuoteen ole moista tempausta tehnyt. Jos koira itsepintaisesti vie takaisin autolle niin minkäs teet. Pitäköön tunkkinsa ja maatkoon rauhassa kontissa. Samalla reissulla Hippa ei tajunnut kepeistä tuon taivaallista ja oli vakaasti päättänyt jättää ne täydellisen huomioimatta. Vaikka kuinka nakkelin keppiä, että se edes saalisvietin voimalla lähtisi hakemaan sen minulle, otus vaan katseli männynlatvoja ja laski käpyjä. Kyllä se kotona osasi edellisenä päivänä. Viime torstaina meni huomattavasti paremmin. Tallasin itse Jatsille noin vajaan kilometrin pituisen jäljen ja sen vanhetessa tehtiin Hipan kanssa pieni kahden kepin jälki. Sen olen jo oppinut, että ei namuja ja keppejä samalle jäljelle. Hippa lähti vauhdilla jäljelle ja ilmaisi kepin, mutta ei pitäisi heti ampa

Jatsin selkävaivoista on ollut mainintaa ja tällä hetkellä koira viettää suurinpiirtein kivutonta ja kipulääkkeetöntä elämää. Asiat ovat hyvin niin kauan, kun Jatsilta ei vaadita liikoja. Esimerkiksi Patchcoat-viikonloppu oli niin työntäyteinen, että kotiin tultua douppasin Jatsia kipulääkkeellä ja rentouttavalla. Ainoa näkyvä juttu on jatkuva peitsaaminen. Se on ajan saatossa säästänyt itseään tällä ei niin luonnollisella askellajilla ja nyt se on jäänyt tavaksi. Peitsi vaihtuu normaaliksi raviksi aina kun alusta on pehmeä, epätasainen tai aluskasvillisuutta on edes jonkin verran. Tasaisella tiellä en saa koirasta houkuteltua ravia millään ilveellä. Jälleen kiitän kotipaikkani maalaismaisuutta. Kun edellämainitut konstit auttavat ravaamiseen, silloin niitä myös käytetään. Kaupungin asfalttierämaassa kadonneen ravin etsintä olisi huomattavasti vaikeammin toteutettavissa. Lähdettiin koirien kanssa lenkille ja kun tie vei metsäpoluille, aloin tarkkailla Jatsin kulkua. Kun ravi hävisi, si

Niin milloinkas se minileiri olikaan? Nyt eletään kesäkuun puolta väliä, joten se oli aika tarkalleen kuukausi sitten. Palataan ajassa sinne. Miimi järkkäsi kasvattiensa omistajille kolmen päivän miitingin Laukaaseen. Paikalle tuli yli kaksikymmentä ihmistä ja yli kolmekymmentä koiraa. Taisi olla joka pentueesta joku. Mahtava saavutus! Me lähdettiin reissuun kimppakyydillä, mutta eri autoissa. Käytännön toteutus oli se, että Jenna ja Toma tulivat meille perjantaina iltapäivällä ja peräkanaa lähdettiin kohti Keski-Suomea. Matkalla soitin Kuopiosta lähtevälle Mirkalle ja aikataulut osuivat yksiin justiin eikä melkein, joten treffit sovittiin Jari-Pekkaan Hankasalmelle. Tessu tunsi meidät heti ja riemu oli jälleen vailla rajoja. Toma yritti komentaa velipoikaa, mutta Tessu fiksuna alistuu kaikille, joten sopu säilyi. Siitä lähdettiin kolmen auton letkana jatkamaan matkaa. "Yksi pieni elefantti maarssi nääiin..." Aurinko paistoi, mutta tuuli oli kylmä. Miimi hätyytteli