Virpin mökille Taivalkoskelle menoa on suunniteltu jo monta kertaa. Keväällä valtakunnallisesti käsiin räjähtänyt kanojen mycoplasmaepidemia esti lähtemisen kun ei voinut tietää olemmeko kummatkin oireettomia ja kontaktittomia kanallisia. Kun selvisi, että tauti ei ole este vierailulle, passatti sanoi, että ei suostu lähtemään mihinkään. Sitä korjaillessa meni tovi jos toinenkin.
Syysloman koittaessa mitään esteitä ei enää ollut, joten tein äkkipäätöksen muutaman päivän reissulle lähdöstä. Jenna lupautui muuttamaan meille kana- ja talovahdiksi eli huoletonna sai lähteä. Keskiviikkoaamuna vielä lämmitin uunin ja sen aikana pakkasin omat, poikien ja koirien kamat läjään.
Koukkasin pojat Uimaharjusta ja matka jatkui Lieksan ja Nurmeksen kautta kohti Koillismaata. Pojat ovat pienestä lähtien olleet tosi helppoja matkaseuralaisia ja niin nytkin. Kavereitten kanssa tekstailivat ja lukivat Akuja. Älysin lähtiessä kopata mukaan Mielensäpahoittajan äänikirjan ja sitä kuunnellessa vierähti kivasti kolmisen tuntia.
Perille Metsäkylään saavuttiin puoli seitsemän aikoihin ja alkoi jo hämärtää. Virpi on puutarha- ja kukkaintoilija ja kyseli jo kesällä, mitä kaikkea meillä kasvaa ja mikä voisi menestyä heilläkin. Lupasin tuoda tuliaisia eri kasveista, mutta nyt muistin ottaa vain osmankäämin mukaani. Se on naapurin rikasravinteisesta pelto-ojasta nyhdetty ja päätyi pari kasvuvyöhykettä pohjoisemmaksi hiekkapohjaisen lammen köyhähköön maahan.
Jäämme jännityksellä odottamaan, alkaako keväällä vihertää.
Maisema oli kyllä kuvauksellinen.
Turo ja Paco nauttivat kun Atte ja Kimmo jaksoivat niitä rapsutella ja huolivat sängylle viereen. Jatsin ympärillä oli alkuun useamman metrin koskemattomuusrinki Turoa varten. Vaikka se koira on tosi äijä, siskoaan kohtaan se tuntee lähes pelonsekaista kunnioitusta. Hipan kanssa talon pojilla meni mukavasti.
Ensimmäisenä iltana sisarusrakkaus sai ennennäkemättömän ilmenemismuodon. Tytöillä oli ruoka-aika aiemmin kuin talon koirilla, joten ne joutuivat katsomaan sivusta kun talonväki söi. Koska Turo syö aina hitaasti ja nyt vielä pelkäsi siskoaan, Virpi meni keittiön ovelle vahtiin, että koira sai syödä rauhassa. Jatsi ei voinut käsittää, että sitä ei päästetty rohmuamaan toisen kupille vaikka hartiavoimin yritti tunkea. Kun kuppi lopulta tyhjeni ja yleinen häslinki laantui, huomattiin että Turon kuppi ja lattia sen ympäriltä oli ihmeen märkä.
Virpi pyyhki talouspaperilla ja analysoi kosteuden pissaksi. Talon koirilla ei ole syytä kuseksia sisälle sen enempää kuin Hipallakaan, joten syyttävällä sormella ei ole muuta osoitetta kuin julkeakäytöksinen mummeli. Jatsi ei piilottele mielipiteitään eikä ujostele niiden esittämistä.
Onneksi aussieihminen ymmärtää omaa rotuaan ja nauruksi meni se tempaus. Seuraavalla kerralla suljettiin ovi ruokarauhan takaamiseksi. Turo muuten ei pahastunut ollenkaan pientä lisäaromia ja huiteli sapuskansa ennätysvauhdilla ja vieläpä tarkkaan.
Torstaina oli ohjelmassa kylällä käynti kun ruokakomeroa piti täydentää. Minähän olen Päätalo-fani henkeen ja vereen, joten istutin Virpin ratin taakse, että sain rauhassa katsella maisemia ja lukea tuttuja paikannimiä. Nautintonsa kullakin.
Kävimme ensin kaupassa ja sitten retken kohokohtaan, Jalavan kauppaan.
Taitaa mennä Iijoki-sarja taas kertaalleen luettevaksi kun nyt senkin paikan osaa nähdä mielessään semmoisena kuin on. Mahtavan ihana tupa ja hienoja tavaroita eri huoneissa. Olisi vain ollut rahaa ostaa esimerkiksi huopikkaat.
Mutta uskovaisten pastilleja ostin, ihan periaatteen vuoksi. Aika hyviä vaikka en piparmintusta kamalasti tykkääkään.
Kaupassa oli Pirun väkeviä pohjalaisia, salmiakkikarkkeja. Virpi ne hoksasi ja sanoi, että ihan Kariluotoskan näköisiä karkkeja. Ostin pussillisen ja aikanaan kotona lähetin ne terveisten kera. Saaja ilahtui paketista äärimmäisen paljon ja olivat kuulemma olleet tosi hyviä.
Seuraavaksi Päätalo-keskukseen, jonka ulko-ovella oli IC-350, Päätalon moottoripyörä jolla hän kiersi pitäjää Taivalkosken kunnanrakennusmestarina ollessaan. Aika ergonomisesti muotoillut satulat.
Lopuksi kävimme vielä itse koskea katsomassa tai lähinnä kuuntelemassa.
Se pauhu oli aika kunnioitusta herättävä. Yritin ottaa kuvia, mutta
harmaassa säässä en oikein saanut otetta siihen hommaan.
Reissulla jälkeen nakattiin tavarat mökkiin ja suunnattiin Vääräjärvelle maito-ostoksille. Virpi käy hakemassa maitonsa suoraan tilalta kuten mekin. Sekä pojat että minä olemme laktoosivammaisia, mutta tankkimaito käy meidän mahalle hyvin. Tai ainakin pojille se käy, minun pötsi vähän valittaa siitäkin mutta kohtuudella. Meidän maito on sataprosenttista luomutuotantoa. Virpin käyttämä maidon tuottajat eivät kuulemma käytä torjunta-aineita, mutta muuten se ei ole luomua. Maku oli vähän erilainen ja hassua oli se, että vain Aten ruoansulatuselimistö hyväksyi maidon. Minä ja Kimmo kärsittiin käsittämättömistä ilmavaivoista eikä siihen muuta syytä löytynyt kuin se maito. Omituista.
Päivät menivät mukavasti kaikenlaista puuhastellessa. Pihalla oli tilaa treenata koiria, joten se käytettiin hyväksi. Olihan meillä Hipan kanssa sunnuntaina Pieksämäelle toivottavasti viimeiseen AVO-luokan rallyyn meno.
Peruutus on ollut tosi vaikea juttu, mutta näköjään oikeanlainen palkka auttaa. Taivalkoskelle asti piti matkustaa, että Hippa oppi peruuttamaan ilman että minä seuraan perässä. Jalkapallo oli se juttu, mikä ratkaisi.
Ja se juttu löytyi lammesta uskomattoman monta kertaa. Eikä kertaakaan talonväen toimittamana.
No kun siinä nyt vaan taas kävi näin!
Onneksi Kimmo pelastaa. Kyllähän minä itsekin saisin, mutta kun kielsivät uimasta jatkuvasti.
Yksi frisbeekin meni lopullisesti hajalle innokkaitten vieraitten hampaissa.
Ja pitihän sitä yrittää poseerauskuvaakin kun rinsessa asettui hyvään valoon. Mutta kuinka ollakaan, tietenkin kuvaan änkeää kuvaamista inhoava mutta kummasti kuviin osuva photobomber-Jatsi hullunkiilto silmissään.
Et varmana ota tätä! Ja siihen se poseeraus kuivui.
Turolta ja Pacolta kuvassa oleminen onnistui hyvin.
Mökillä oli sähköt, mutta vesi juoksi vain kantamalla sekä sisään että ulos. Tiskaaminen suoritettiin saunassa kun vesipadalla oli kätevintä lämmittää tiskivedet. Saunassa oli väljyyttä ja illalla siellä sai lupsakat löylyt.
Karpaloitakin käytiin katselemassa. Pihan viereiseltä suolta niitä ei löytynyt kuin muutamia kappaleita, mutta tien takaa vähän matkan päästä pikkuisen enemmän. Ei läheskään semmoisia määriä mitä kotona olen poiminut, mutta kuitenkin pakastimeen laitettavaksi.
Perjantaina valmistui ruoka melko hitaasti, mutta sitä kannatti odottaa. Olimme kylällä käydessä ostaneet lohen, jonka Vipri fileoi. Toinen puoli savustettiin ja toinen loimutettiin. Hyvänen aika miten tuli hyvää! Taidan tehdä loimutuslaudan itsellekin ensi kesäksi.
Kesäkeittiössä on grilli, jonka hormi ei meinaa vetää millään. Sitä siinä noiduttiin kun savu meni silmiin ja kuinka ollakaan, minulle näytettiin yöllä ratkaisu tähän ongelmaan.
Silloin maitoreissulla käydessä jäi mieleen kokoojasta tankkiin menevä letku ja se tuli kummittelemaan uniin. Olin asentanut hormin tuutin reunoihin useita kappaleita siitä samasta letkusta otettuja pätkiä roikkumaan. Minun piti kääntää niitä hormiin päin, mutta ei ollut helppo homma kun ei se letku jäänyt siihen asentoon mihin sitä käänsi. Kun lopulta sain kaikki pätkät käännettyä ylös päin, hormi alkoi vetää että viuhuna kävi.
Illalla tuli Aki ja voi sitä riemua kun koirat näkivät isäntänsä viikkojen tauon jälkeen.
Lauantaina meillä oli kotiinlähtö, mutta turhia ei kiirehditty. Aki halusi käydä katselemassa lintukantaa ja otti pojat mukaan. Esitteli ensin aseitaan ja millä paukuilla mitäkin ammutaan. Minä olisin halunnut lähteä myös sille reissulle, mutta Nissanin koppiin ei mahtunut millään eikä lavalla pomppiminen houkuttanut. Käytiin Virpin kanssa koira lenkittämässä, että jaksavat olla nätisti kotimatkan ajan.
Miesväen kotiuduttua kuulin, että poroja oli ollut ihan lähietäisyydellä töllisteltävänä, jopa niin että piti töötätä että älysivät siirtyä pois tieltä. Tuli ihan kade. Matkalla niitä nähtiin Suomussalmella pieni joukko mennessä ja tullessa, mutta siinä kaikki minun osalta.
Kesällähän ne olivat olleet varsinainen riesa kun monesti päivässä kävivät pihaa tallomassa ja Turo pääsi näyttämään taitonsa kun ajoi Virpin käskystä ne tiehensä täsmälleen sen matkaa kuin oli tarvis.
Nyt porojen läsnäolosta kertoi vain polut, papanat ja millin sängelle kalutut jäkälämatot.
Jospa ensi kesänä pääsisi uudestaan kun nyt sai pään auki. Ei tuo niin mahdoton matka ole, etteikö sitä jaksaisi ajella.
Kaikki kuvat voi vilkaista
täältä.
