Hippasen verran höpinää

Olin julma ja jätin kaikki penskat kotiin tiistai-illan treenien ajaksi. Piipahdin kentällä vain pikaisesti, koska tarkoitus oli vähän elvyttää Jatsin hauskanpitoa. Paikkamakuu oli edelleen epävarmaa. Onneksi kentän laidalla oli porukkaa, jotka ystävällisesti huutelivat kun koiruus nousi ylös. Laitoin kiltisti uudestaan ja kävin välillä palkkaamassa kuin aloittelijaa konsanaan. Sitten vain kädet ristiin ja uskomaan, toivomaan ja luottamaan että se kokeessä pysyy aloillaan. Seuraaminen oli yllättävän hyvä. Ei edistänyt ihan puoltakaan metriä ja sivuseilaaminen pysyi kohtuullisen kurissa. Jäävissä liikkeissä tämänhetkinen tilanne on se, että istuminen on kivaa, vaikka käsky olisi mikä. Hohhoijakkaa. Tarvinneeko tuota enempää selitellä. Noudot otin patukan kanssa, että pitäisi vauhdin ennallaan. Kyllähän se kentällä tekee, mutta entä sillä toisella kentällä lauantaina? Eteenmenoon pyysin Aulin avustamaan samaan tyyliin kuin viimeksi Pärnällä. Maahan -käskyn jälkeen pallo lensikin Aulilta,

Miksi, voi miksi ei voi ihmispolo revetä kahtaalle tai mieluummin kolmeksi? Vuorokaudesta loppuu tunnit kesken kun on pitänyt haalia töitä itselleen ja vielä pentu talossa. Jatsin on jäänyt pikkuisen paitsioon ja vajaan viikon päässä kummittelee yökisa. Muistan kuin eilisen päivän viimevuotisen kahden kepin jäljestyksen. Sitä huonommin ei voi mennä, jos nyt edes maastoon päästään. Tämän päivän tottisteluilla se ei ole kirkossa kuulutettua, jos sattuu kovatasoiset kilpakumppanit paikalle. Miimi ei ehtinytkään treeniseuraksi, mutta sain sen sijaan Aijan ja Marin houkuteltua Pärnälle. Jo kotoa lähtemisen yrittäminen ei enteillyt hyvää. Siihen oli syynä takakontissa hyvää tarkoittava kuljetusboxi. Sain sen Miimiltä lainaksi, että Hipalla olisi turvallisempaa matkustaa. Arvon matkustaja ei osannut arvostaa pätkääkään koko laatikkoa ja huusi kuin syötävä erään kauppareissun ajan ja Jatsi-parka piteli korviaan vieressä. Nyt nakkasin Hipan boxiin, mutta Jatsipa päätti, ettei matkusta metriäkää

Tämmöistäkö se silloin kuusi vuotta sitten oli? Ei voinut olla! Ei edes minulla ole niin huono muisti. Lieneekö taas niin, että aika kultaa muistot, mutta olen aivan saletti, että Jatsi oppi sisäkuivaksi tosi helposti. Tämä kuopus ei edes yritä. Tosin onhan nyt eri vuodenaika, pennulla on kuuma ja se juo ihan jatkuvalla syötöllä. Jostainhan veden on tultava pois ja onneksi se tulee sanomalehdille eikä pitkin kämppää. Siitä olen kyllä kiitollinen. Tätinsä tapaan Hippakaan ei ole itkenyt ikäväänsä eikä metelöinyt turhan takia millään lailla. Tänä aamuna ei ollut ihan niin paljon siivottavaa kuin eilen. Johtuu varmaan siitä, että toissayönä kuulin unen läpi usean kerran, että Hippa viihdytti itseään lelujen kanssa. Olisi pitänyt repiä itsensä sängystä ylös ja viedä joka kerta ipana ulos, mutta uni voitti sitä ennen. Minkä mahtaa. Aamulla paperit olivat muuttuneet suunnilleen selluloosaksi ja yksi torttukin irvisteli sielä keskellä. Onneksi on sentään harva lautalattia, että enimmät pissat

Hippa sai tänään mieluisan vieraan, kun Jenna tuli Toman kanssa käymään. Sisarukset vähän aikaa ihmettelivät toisiaan, mutta kun leikkikärpänen puraisi niin siitä taudista ei sitten parannuttu ihan hetkessä. Eikä päivän ohjelma mennyt hukkaan muiltakaan osapuolilta. Olin aamun mittaan näperrellyt matonkuteista pehmoiset pentuvaljaat. En nuukana (lue: köyhänä) viitsi ostaa kaupasta mokomia kun ei ne kuitenkaan sovi kuin hetken aikaa. Sovitin Hipalle ja värkkihän pelitti kuin junan vessa. Jenna tarjoutui ostamaan vastaavat Tomalle ja kyllähän minulle raha kelpasi. Siinä kahvitellessa punoin valjaat ja sain vielä korunkin kaupattua. Lisää tämmöisiä vieraita! Yritettiin ottaa kuvaa Tomasta valjaineen, mutta malli oli toista mieltä ja riekkui ympäriinsä kuin mielenköyhä. Ei noista kuvista paljoa tolkkua saa, kun systeemi häviää pörröturkin sisälle. Hyvin yksinkertainen viritelmä, mutta itse kehitelty kuitenkin. Kun nyt sattui olemaan ylimääräinen pari käsiä käytettävissä, pyysin Jennaa otta

Eilen illalla se kauan kaivattu hetki koitti. Kävin hakemassa Hipan kotiin. Kotimatka meni kuunnellessa aivan järkyttävää huutoa ja perillä pikkukoiran pään päällä leijui iso kysymysmerkki. Voi kamala mihin paikkaa osasi tuoda viattoman eläimen! Kasvattikodissa hyvin näkyvissä ollut reippaus oli tipotiessään. Jatsi oli kamala peto, mutta onneksi koko ajan oli lähellä edes jollain lailla tuttu ihminen, jonka jalkohon voi nojautua. Iltaruokailu meni pipariksi kun hänen viattomuutensa erehtyi Jatsin kupille. Pelkkä äkkinäinen päänliike Jatsilta riitti aiheuttamaan hillitöntä huutoa. Äkkipäätä olisi luullut, että mökkini oli muuttunut sikapistämöksi. Päästin Jatsin ulos, että jos Hippa sitten olisi uskaltanut syödä paremmin. Jauhelihat meni, mutta nappulat ei. Leikkituokion jälkeen yö meni rauhallisesti ja herätys tapahtui vaille kuusi aamulla. Yritin olla nohevana, mutta auttamatta liian hidas silti. Hippa lirautti lätäkön lattialle. Tässähän tarttee vähän skarpata. Sitten vaan aamupalall

Ettei elämä kävisi yksitoikkoiseksi, lähdettiin heti messuhumalasta selvittyä pääkaupunkiseudun kierrokselle. Kaverillani Senjalla oli maanantaina vapaapäivä kun oli viikonlopun kotikotona Parikkalassa. Ajelimma etelään vaihteeksi kuutostietä ja napattiin Senja matkalla kyytiin. Matka meni huomattavasti mukavammin juttuseuran kanssa, vaikka menoa viivästyttivät tietyöt. Perille päästiin vasta kahdeksan kieppeillä. Asettauduttiin aluksi Espooseen Senjan luokse. Pojat ihmettelivät Jyryn leluja ja me käytettiin koirat iltakävelyllä. Jatsi tykkäsi oleilla parvekkeella, koska se kotonakin loikoilee kuistilla. Seuraava päivä meni enimmäkseen keskenään, kun talonväki oli töissä. Kävin eksymässä koirien kanssa jossain Espoon pikkukaduilla, mutta selvisin ihmisten ilmoille ihan omin neuvoin. Poikien kanssa käytiin läheisessä leikkipuistossa ja oli kerralla mahtava paikka. Ei meillä päin ole mitään vastaavaa. Lapsille ja tämmöiselle lapsenmieliselle täysikasvuiselle se oli täysi taivas. Illalla

Varasin Kolin erämessuilta myyntipaikan ja meinasi pukata työstressiä jo ennen kuin varsinainen työ edes ehti alkaa. Valmistelevat toimenpiteet harmaannuttivat nuorekkaita hapsiani ihan liikaa. Torstaina lähdettiin poikien kanssa roudaamaan Kolille pöytiä ja koko viikon olin jännittänyt, ehdinkö saada Y-tunnuksen ennen messuja vaiko en. Verotoimiston kiva täti lupasi, että saan ja piti lupauksensa. Pojat vein mökille ja hetken mielijohteesta soitin Aijalle, että huolisiko Jatsin jo illalla hoitoon, ettei tarvitsisi nousta aamulla niin aikaisin. Hyvin kävi ja koiraparka järkyttyi moisesta tempauksesta suunniltaan. Mikäpä siinä auttoi. Aamulla kävin kurssikaverini Samin Rantakylästä mukaan. Miekkonen otti armottoman riskin ja lupautui viettämään minun kanssani kolme päivää. Arvostan tämän todella korkealle ja olisin vetänyt lipun salkoon koko messujen ajaksi, jos olisi ollut lippu ja sille salko. Mutta kun ei ollut. Vuokraamani katos oli myyntipaikalla ja se oli tosiaankin vain katos ja

Vali vali. Meillä ei käy ikinä ketään. Saati että saisi hyysätä yökyläläisiä. Onneksi on edes joku järkevä, joka kutsui itsensä kylään ihan yön yli viipymään. Aikaa on tässä välissä vierähtänyt hoi kotvanen, mutta palataan historiaan. Hinni oli paimennusleirillä Kuttukuussa tämän kuun puolivälin tienoilla ja 15. päivä tuli sieltä meille. Suunnilleen samantien sännättiin hakemaan poikia seurakunnan leiriltä, jossa he puolestaan viettivät pari päivää mukavaa aikaa kavereineen. Kiksin mielestä Jatsi oli pahan ruumiillistuma, koska kivahteli Jumille kipakkaan tyyliinsä. Lenkille ei enää sinä iltana porukalla lähdetty, koska Jatsin puolesta homma oli jo hoidettu. Jumi ja Kiksi rallasivat pihaa ympäri hurmioituneena valtavasta läänistä. Niin, miten sen nyt ottaa. Onhan se minun plantaasi kaupunkikoirien mielestä valtava, vaikka on tosi asiassa pienempi kuin virallinen kisaesineruutu. Eipä menoa haitannut. Yleisen rauhan ja Jatsin hermojen säilyttämiseksi Hinni jätti koirat autoon yöpymään. M

Muuta hiljaista ei sitten olekaan. Viikon mittaan on tapahtunut vaikka mitä. Hinni tuli alkuviikon paimennuksesta meille yökylään, käytiin Hippaa ja kumppaneita katsomassa sekä tutustumassa Joen kaupunkiin. Viikonloppu meni ajellessa Kolin ja Viinijärven väliä ja huomenna ampaistaan koko perheen voimin pääkaupunkiseudulle jollekin lomantapaiselle reissulle. Kaikesta tästä johtuen olen niin rättipoikki ja kuolemanväsynyt, että tällä kertaa ei tämän kummempia raportteja tule. Palataan asiaan paremmalla ajalla.

"Koira ei tunne hyviä tai huonoja ilmoja. Se haluaa nauttia jokapäiväisen lenkkinsä, vaikka taivaalta sataisi akkoja hameet korvissa ja sukkanauhat ties missä." Tänään tuo jokaisesta koirakirjasta löytyvä uhkaus valui taivaalta onneksi silkkana vetenä. Harmi vaan, että tämä koiranomistaja inhoaa märissä vaatteissa kävelemistä. En minä sadetta pelkää, koska sitä varten on sadevaatteet ja kumisaappaat. Taivaalta tuleva kosteus kyllä pysyy poissa, mutta kun siitä uskollisesta maastokuvioisesta kokovartalokondomistani kulkee ilma läpi suunnilleen yhtä tehokkaasti kuin kertaalleen savut pihalle pöläyttäneestä pölynimurista. Hikinen nihkeys sadepuvun sisällä on jotain järjettömän vastenmielistä. Eipä hätää. Puolenpäivän jälkeen sade lakkasi ja silloin me Jatsin kanssa ampaistiin ulos. Aika tarkalleen tunnin lenkki ehdittiin itikoita väistellä, kun sade jatkui. Ja entistä rankempana. Yksi velvollisuus oli kuitenkin hoidettu, joten mikäpäs siinä oli sohvalla löhöillessa lotinaa kuunn

Jo riittää joutilaisuus! Kauppa se on joka kannattaa, ja siihen aion luottaa tästä lähtien. Olen kahta eri tietä törmännyt muuan Mariaan, joka konsultoi Lemom-koruja. Tuon sorttisestä henkisestä persuksille potkimisesta tyhmempikin ottaa onkeensa. Maanantaina hän kävi meillä esittelemässä minulle niitä ja olin kerralla aivan myyty! Uskomattoman kauniita koruja, kaikenvärisiä ja -mallisia. Niitä voi vilkaista sivulta www.lemom.fi ja tilata minut esittelemään. Korukutsujen emäntä palkitaan ruhtinaallisesti. Vink vink. Varasin jo Kolin erämessuille myyntipaikan. Pirun kallis ja katos piti tietysti varmuuden vuoksi vuokrata myös, mutta onhan kaikessa kaupankäynnissä riskinsä. Mitään ei saa, jos ei uskalla. Eikä tuo keikka vie minua konkurssiin, vaikka vähän persnettoa tulisikin. Mutta ei tule, täytyy vain luottaa. Olin luvannut Miimille tulla pentuja hoitamaan juuri samaisena viikonloppuna, mutta tienestimahdollisuus ajoi ohi. Sydäntä riipii mokoma sanojensa syöminen, mutta kaikkea ei saa

Se on se minun virallinen nimeni. Tässä on kasvattajani Miimin aatokset nimeni takaa: Tabitha on harvoja Uudessa Testamentissa mainittuja naisten nimiä. Nimi on arameaa ja tarkoittaa gasellia. Olkoon Tabitha yhtä ketterä, kevyt ja pomppivainen. Apostolien teoissa (Ap.t- 9:36-43) kerrotaan, kuinka apostoli Pietari herätti Tabithan kuolleista. Tabitha-aussiekin tuotiin elämään kuoleman porteilta: Pamin synnytys oli kestänyt jo lähes kahdeksan tuntia, kun eläinlääkäri teki keisarinleikkauksen ja kaksi kohdussa ollutta pentua saatiin ulos. Pikku poika oli heti virkeä, mutta tyttönen oli veltto ja hiljainen. Sydän löi ja henki kulki, mutta pentu alkoi menettää otettaan elämästä. Sitkeällä työllä ja reippaalla asenteella pieneläinhoitaja Tiina auttoi Tabithan elämän alkuun – ja reipasta menoa onkin riittänyt siitä saakka. Lisäksi on olemassa kaksi Tabithaa, joita kovasti ihailen: laulajatar Tabitha Elkins ja tanssija-koreografi Tabitha D'Umo. Tänään meillä kävi taas eräs ihminen. Se on k

Kaikkeen ne yllyttää ja yllytyshullu suostuu. Tiedättekös, miten lukijat pidetään jännityksessä. Kerron ne sata faktaa huomenna. Tai ylihuomenna. Tai joskus. Nyt en voi edes jänistää, koska olen luvannut. Palaan asiaan jo nyt. Kaiken pahan alku ja juuri on Mari, joka haastoi minut tähän omassa blogi ssaan. Eikä ollut edes vaikeaa. Itse asiassa niin helppoa, etteivät kaikki tärkeät asiat mahtuneet millään sataan. Kertooko se iästä, tapahtumista vai pelkästään joutavasta jaaritteluhalusta? Yksi lysti. Koska jorisen tässä blogissa muutenkin kaikesta mahdollisesta ja vähän mahdottomastakin, sama pätee faktoja. Kyseessä on suurinpiirtein elämäkertani numeroituna ja vastuu on edelleen lukijalla. 1. Nimeni on Hanna. 2. Synnyin vuonna 1972 Kuopiossa. 3. Minulla on yksi sisarus, puolitoista vuotta nuorempi veli Pekka. 4. Varhaisin muisto lapsuudesta on Pekan ristiäisiin meno, kun taapersin äidin kädestä pitäen kirkon alakertaan vieviä portaita. 5. Minun olemassaoloni ajan ensimmäinen auto oli F

Päivä valkeni pilvisenä, mutta aurinko armas tuli iltaa kohti aina vain enemmän esiin. Jälkimetsään lähtöä tehdessä säätila oli kuin morsian, kaunis sellainen. Tallasin Jatsille ensin semmoisen keskipitkän jäljen ja matkan varrella näkyi vaikka mitä hassua. Ensin sivuutettiin hirvitorni ja sen jälkeen löysin maasta peltiläkkärän, joka oli oudosti leikesty ja taiteltu. Otin sen mukaan, koska ajattelin että joku oli ilkeyksissään sen heittänyt koirien tassuja särkemään. Odotellessa katseltiin taivaalle, jonne alkoi kerääntyä pilviä. Joku oli kuulemma ennustanut, että Joensuussa alkaa sade kello 19 tietämillä. Kieltäydyin uskomasta moista puppua. meidän treenejä ei mikään sade pilaa ja sillä siisti. Ensimmäistä ryhmäläisen jälkeä seuratessa se alkoi. Morsiamen kauneus olikin pelkkää pakkelia, joka rapisi naamalta paljastaen totuuden esiin. Ensin taivaalta tippui nenäliinan kokoisia vesipisaroita ja sen jälkeen säitten säätelijä alkoi pommittaa meitä jänishaulin kokoisilla rakeilla. Eikä p

Jos ystävämme Aija lukee tätä, ymmärtänee varmasti ilman selittelyjä, että kyse on murreseikan elävöittämästä tervehenkisestä puuhailusta eikä suinkaan ilkeämielisestä herjauksesta. Tonttia rajaava moderni tilataideteos, jota myös aidaksi kutsutaan, on tien vierustalla enää moraalinen este pihasta poistumiselle. Viime talven valtaisa lumimäärä aiheutti sen vähäisenkin moraalin lipsumista päätellen tassunjäljistä, jotka kulkivat röyhkeästi pihasta tielle. Meillä kasvaa jotain pensaskasvia, joka leviää kuin syöpä ja kasvaa pienessäkin kallionkolossa. Päätin tehdä halpaa aitaa siirtämällä tätä kasvia ojanvarteen. Se kasvaa sen verran nopsaan ja tiheäksi, että tulee koiranpitävä aita. Lapio töihin ja kaivamaan istutusojaa sekä puskia maasta. Hyötyliikunta tässä taloudessa jatkuu. Maa on toistaiseksi ollut helppoa kaivaa, mutta puskat sen sijaan tiukassa. Niin kiinni siellä jossain peruskalliossa, että lähes se kuuluisa sisu valui hien mukana maahan. Viime yönä kello 4.18 se tapahtui. Kunin