Panelit naulaan treenien ajaksi

Olin julma ja jätin kaikki penskat kotiin tiistai-illan treenien ajaksi. Piipahdin kentällä vain pikaisesti, koska tarkoitus oli vähän elvyttää Jatsin hauskanpitoa.

Paikkamakuu oli edelleen epävarmaa. Onneksi kentän laidalla oli porukkaa, jotka ystävällisesti huutelivat kun koiruus nousi ylös. Laitoin kiltisti uudestaan ja kävin välillä palkkaamassa kuin aloittelijaa konsanaan. Sitten vain kädet ristiin ja uskomaan, toivomaan ja luottamaan että se kokeessä pysyy aloillaan.

Seuraaminen oli yllättävän hyvä. Ei edistänyt ihan puoltakaan metriä ja sivuseilaaminen pysyi kohtuullisen kurissa.

Jäävissä liikkeissä tämänhetkinen tilanne on se, että istuminen on kivaa, vaikka käsky olisi mikä. Hohhoijakkaa. Tarvinneeko tuota enempää selitellä.

Noudot otin patukan kanssa, että pitäisi vauhdin ennallaan. Kyllähän se kentällä tekee, mutta entä sillä toisella kentällä lauantaina?

Eteenmenoon pyysin Aulin avustamaan samaan tyyliin kuin viimeksi Pärnällä. Maahan -käskyn jälkeen pallo lensikin Aulilta, jos meni ekalla käskyllä ja tarpeeksi nopsaan. No, kyllä tuolla suorituksella jotain pisteitä saisi.

Auli jäi leikittämään Jatsia ja minä kävin Virven juttusilla. Tämä pyysi katsomaan Selmalta (amerikanbulldoggi) hampaat. Tein työtä käskettyä ja hyvin meni. Itse asiassa niin hyvin, että koiran omistajakin ihan ihmetteli, koska Selma ei mielellään anna moista juttua tehdä. Katsoin toisenkin kerran, vähän vielä huolellisemmin, eikä mitään ongelmaa. Ehkä hyppysissäni on jokin taikamahti tai muuten vaan ollaan Selmukan kanssa kaverukset. Mene ja tiedä. Broileripullat maistuivat kopeloinnin uhrille urotyön jälkeen tosi hyvin.

Kentällä jouduin kamalan panostuksen uhriksi. reijo ja auli yhteen ääneen houkuttelivat meitä palveluskoirien SM-kisoihin ja olin erittäin vastaan moista asiaa.
"No miks et?!" kuului muutamaan kertaan, enkä osannut oikein kunnolla edes perustella kantaani.

Kotona löysin porsaanreiän. Sääntöjen mukaan koiralla pitää olla 3-luokasta kolme koularia ko. koelajissa eikä Jatsi-poloisella ole kuin yksi. Ei tarvinnut ilmoittautua. Ehkä ensi vuonna, jos saadaan tarvittavat meriitit kasaan siihen mennessä.

Jatsi ei välitä Hipasta vieläkään. Etukuistin tähystyspaikassa se päästää Hipan makailemaan ihan viereensä kun salaa vilkaisee, mutta ei minun silmien alla. Yhdessä leikkiminen on tuiki mahdottomuus.

En varmana anna sille tyhmälle pennulle tätä hienoa palloani.


Onneksi sen surkean pieneen kuonoon ei mahdukaan kuin tuommoiset surkean pienet risut. Repikööt niitä.


Tietääkseni kissat tuovat saaliitaan näytille, mutta että Hippakin, joka on sentään koira... No ei vaiskaan. Rastas kohtasi tiensä pään nähdessään oman kuvansa viimeisillä hetkillään ennen kuistin oveen törmäämistä. Hippa sanoi tyypille muutaman valitun sanan, jotka kaikuivat kuuroille korville.
Semmoista se on, elämä. Päättyy aikanaan.




Edittiä illanhämyssä...

Mitäpäs se paskanpuhuja muuta puhuisi kuin puutaheinää. Huomasin päivällä, miten typykät köllöttelivät pihalla kylki kyljessä. Kun Jatsi huomasi, että minä huomasin, se poistui paikalta.

Illalla Jatsi asettui pedilleen syömään luuta ja Hippa keskittyi pöydänjalkaan. Tein diplomaattiset vaihtarit ja kuopuskin älysi, että pöydänjalassa on puiseva sivumaku, mutta luu maistuu sentään aina luulta. Meni Jatsin viereen järsimään ja sai myös olla siinä. Pointsit Jatsille!

Jiihaa! Päätä seinään ja panelit kaulassa kokeeseen!

Miksi, voi miksi ei voi ihmispolo revetä kahtaalle tai mieluummin kolmeksi? Vuorokaudesta loppuu tunnit kesken kun on pitänyt haalia töitä itselleen ja vielä pentu talossa. Jatsin on jäänyt pikkuisen paitsioon ja vajaan viikon päässä kummittelee yökisa.

Muistan kuin eilisen päivän viimevuotisen kahden kepin jäljestyksen. Sitä huonommin ei voi mennä, jos nyt edes maastoon päästään. Tämän päivän tottisteluilla se ei ole kirkossa kuulutettua, jos sattuu kovatasoiset kilpakumppanit paikalle.

Miimi ei ehtinytkään treeniseuraksi, mutta sain sen sijaan Aijan ja Marin houkuteltua Pärnälle.

Jo kotoa lähtemisen yrittäminen ei enteillyt hyvää. Siihen oli syynä takakontissa hyvää tarkoittava kuljetusboxi. Sain sen Miimiltä lainaksi, että Hipalla olisi turvallisempaa matkustaa. Arvon matkustaja ei osannut arvostaa pätkääkään koko laatikkoa ja huusi kuin syötävä erään kauppareissun ajan ja Jatsi-parka piteli korviaan vieressä.
Nyt nakkasin Hipan boxiin, mutta Jatsipa päätti, ettei matkusta metriäkään mokoman kiljukaulan kanssa samassa autossa. Ei kuunnellut käskyjä eikä houkutuksia, mutta niska-perseotetta kuunteli.

Perillä käytiin porukalla pieni lenkki. Tosin minä tulin omieni kanssa perässä kun toisten riehuminen pelotti Hippaa.

Sitten kentälle. Ainoa kunnollinen suoritus oli tasamaanouto. Hyppy- ja estenouto muuten, mutta saisi tuoda vauhdikkaammin kun kerta lähtee hakemaankin laukkatahtia. Siitä tuli maininta viime kokeessa eikä edistystä ole tapahtunut.

Seuraamiset enemmän tai vähemmän hirveää katseltavaa, jäävät liikkeet hitaita tai muuten koiran puolesta tarkkaan harkittuja ja eteenlähetys katastrofaalinen esitys.

Kurkkuun koski edelleen ja ketutuskäyrä pullisti otsasuonta, joka aiheutti päänsärkyä. Ja tämän pitäisi olla hauska harrastus.

Minen jaksa. On sitä ennenkin pudottu maastokarkeloista vaivaisella pisteellä. Se sentään tapahtui Lieksassa ja silti vaan nauratti. Nyt ei tarvitsisi ajaa kuin parikymmentä kilometriä ja ottaa pannuun jo valmiiksi. Pitäisiköhän tarkistaa lääkitystä?

Olkoot. Mennään hauskuttamaan yleisöä kuten meillä on ennenkin ollut tapana. Jos siitä pisteitä tilille tippuu, niin sehän on pelkkää plussaa. Onneksi myöhästyin jonosta, kun tittelinkipeyttä jaettiin.

Sitä paitsi Hippa osaa jo istua käskystä. Vai mitä ne sienet oli lounaslautasellani?

Mikä pissaralli!!

Tämmöistäkö se silloin kuusi vuotta sitten oli? Ei voinut olla! Ei edes minulla ole niin huono muisti.

Lieneekö taas niin, että aika kultaa muistot, mutta olen aivan saletti, että Jatsi oppi sisäkuivaksi tosi helposti. Tämä kuopus ei edes yritä. Tosin onhan nyt eri vuodenaika, pennulla on kuuma ja se juo ihan jatkuvalla syötöllä. Jostainhan veden on tultava pois ja onneksi se tulee sanomalehdille eikä pitkin kämppää. Siitä olen kyllä kiitollinen. Tätinsä tapaan Hippakaan ei ole itkenyt ikäväänsä eikä metelöinyt turhan takia millään lailla.

Tänä aamuna ei ollut ihan niin paljon siivottavaa kuin eilen. Johtuu varmaan siitä, että toissayönä kuulin unen läpi usean kerran, että Hippa viihdytti itseään lelujen kanssa. Olisi pitänyt repiä itsensä sängystä ylös ja viedä joka kerta ipana ulos, mutta uni voitti sitä ennen. Minkä mahtaa. Aamulla paperit olivat muuttuneet suunnilleen selluloosaksi ja yksi torttukin irvisteli sielä keskellä. Onneksi on sentään harva lautalattia, että enimmät pissat valuvat villoihin.

Valitus pois ja ilonaiheisiin. On tuo pentu harvinaisen viisas otus.

Eilen sen siivousurakan, aamupalan ja leikkimisen jälkeen asettauduttiin koko porukka päikkäreille. Jatsi hyppäsi sohvalle viereen ja Hippa alkoi räksyttää, että minä myös. Otin periaatteeksi, että en nosta sitä sohvalle kun se on nostettava sieltä poiskin. Tulkoon sitten kun itse pääsee kun Jatsillakin on lupa olla sohvalla.

Tähän asti räksytys on loppunut lyhyeen, kun en ole huomioinut sitä millään lailla. Nyt varmaan kiukutti niin paljon, että lopulta ärähdin vaikenemaan. Kyllä se vaikeni, mutta alkoi järsiä sohvaa.
"Ei se sohvakaan ole syyllinen!" sanoin ja Hippa lopetti sohvan järsimisen.
Hetken aikaa se siinä kiroili itsekseen ja rojahti pitkin pituuttaan nukkumaan.

Kerran lattialla leikkiessäni Hipan kanssa se yhtäkkiä läppäsi tassullaan lattiassa olevaa kohtaa. Sitten se kokeili hampaillaan toista kohtaa ja tajusi, että oksankohtia on turha saalistaa. Ei mikään tyhmempi tapaus.

Jatsi alkaa sulattaa Hipan vähän paremmin. Vieläkin se urmuttaa pennulle, jos se meinaa lähennellä liikaa ja leluistaan on tosi tarkka, mutta koko ajan parempaan päin mennään. Hippa ihailee isosiskotätiä, mutta ei kuitenkaan ole perskärpäsenä jatkuvasti. Selkeästi se on leimautunut enemmän minuun.

Poikien kesäflunssa taitaa olla myös leimautunut minuun. Kurkkuun koskee, mutta tästä jos ei pahene niin hyvä on. Meinattiin Miimin kanssa mennä Pärnälle tottistelemaan ja sen aion toteuttaa, vaikka olo olisi mikä. Jatsi kaipaa treeniä yökisoja varten ja Hippa autokyytitreeniä.

Toma-veli kylässä

Hippa sai tänään mieluisan vieraan, kun Jenna tuli Toman kanssa käymään. Sisarukset vähän aikaa ihmettelivät toisiaan, mutta kun leikkikärpänen puraisi niin siitä taudista ei sitten parannuttu ihan hetkessä.







Eikä päivän ohjelma mennyt hukkaan muiltakaan osapuolilta. Olin aamun mittaan näperrellyt matonkuteista pehmoiset pentuvaljaat. En nuukana (lue: köyhänä) viitsi ostaa kaupasta mokomia kun ei ne kuitenkaan sovi kuin hetken aikaa. Sovitin Hipalle ja värkkihän pelitti kuin junan vessa. Jenna tarjoutui ostamaan vastaavat Tomalle ja kyllähän minulle raha kelpasi. Siinä kahvitellessa punoin valjaat ja sain vielä korunkin kaupattua. Lisää tämmöisiä vieraita!

Yritettiin ottaa kuvaa Tomasta valjaineen, mutta malli oli toista mieltä ja riekkui ympäriinsä kuin mielenköyhä. Ei noista kuvista paljoa tolkkua saa, kun systeemi häviää pörröturkin sisälle. Hyvin yksinkertainen viritelmä, mutta itse kehitelty kuitenkin.





Kun nyt sattui olemaan ylimääräinen pari käsiä käytettävissä, pyysin Jennaa ottamaan kuvan oikeasta käsivarrestani, jossa komeilee hyvin parantunut tatska.



Yleensähän on niin, että ensin on ajatus, joka toteutetaan kuvaksi.
Minä halusin jotain omaan aurinkomerkkiini eli vesimieheen liittyvää. Selasin kansiota ja silmiini hyppäsi tuo kuva, joka jostain syystä viehätti niin paljon, että päätös syntyi sillä siunaaman hetkellä.

Seuraavana aamuna juttu oli muhinut mielessäni ja kuvaan oli liittynyt syvällisempi ajatus.
Kuvassa oleva häkkyrä on tämä ympäröivä monisäikeinen maailma, jota omia polkujaan kulkeva vesimies vetää perässään. Eikä tietenkään perinteiseen lukusuuntaan ja kellon mukaan, vaan vastavirtaan kuten kunnon vastarannankiisken kuuluu.

Juhannusvauva kotiutui

Eilen illalla se kauan kaivattu hetki koitti. Kävin hakemassa Hipan kotiin. Kotimatka meni kuunnellessa aivan järkyttävää huutoa ja perillä pikkukoiran pään päällä leijui iso kysymysmerkki. Voi kamala mihin paikkaa osasi tuoda viattoman eläimen!

Kasvattikodissa hyvin näkyvissä ollut reippaus oli tipotiessään. Jatsi oli kamala peto, mutta onneksi koko ajan oli lähellä edes jollain lailla tuttu ihminen, jonka jalkohon voi nojautua.

Iltaruokailu meni pipariksi kun hänen viattomuutensa erehtyi Jatsin kupille. Pelkkä äkkinäinen päänliike Jatsilta riitti aiheuttamaan hillitöntä huutoa. Äkkipäätä olisi luullut, että mökkini oli muuttunut sikapistämöksi.
Päästin Jatsin ulos, että jos Hippa sitten olisi uskaltanut syödä paremmin. Jauhelihat meni, mutta nappulat ei.

Leikkituokion jälkeen yö meni rauhallisesti ja herätys tapahtui vaille kuusi aamulla. Yritin olla nohevana, mutta auttamatta liian hidas silti. Hippa lirautti lätäkön lattialle. Tässähän tarttee vähän skarpata.
Sitten vaan aamupalalle, mutta pikkuneidin syönti oli huonoa edelleen. Onneksi se oli ehtinyt kerätä hyvät vararavinnot, joten nälkäkuolemasta ei ollut pelkoa.

Aamulla tilanne oli pääkuvassa olevan tyylinen: Jatsi sanoi että suksipas v***uun ja Hippa suksi. Pikkuhiljaa Hippa rohkaistui ja Jatsiakin alkoi vähän kiinnostaa, että mikä tuo rivakasti liikkuva ja pomppiva otus oikein on. Ylpeys ei antanut periksi mennä ottamaan kontaktia ja välillä minun piti toppuutella, että Hipalle ei rypistellä kuonoa vaikka se tulisi kuinka lähelle.



Pikku pirulaisella näyttää olevan sädekehä vielä tallella. Ans kattoo kuinka käy.


Ensimmäinen namiruutu on tehty ja hyvän työn päätteeksi voi pikkuisen syödä. Täytyi vaan katsella tarkkaan Jatsin liikkeitä. Varovaisuus kannattaa.

...ja sitten etelän humuun!

Ettei elämä kävisi yksitoikkoiseksi, lähdettiin heti messuhumalasta selvittyä pääkaupunkiseudun kierrokselle.

Kaverillani Senjalla oli maanantaina vapaapäivä kun oli viikonlopun kotikotona Parikkalassa. Ajelimma etelään vaihteeksi kuutostietä ja napattiin Senja matkalla kyytiin. Matka meni huomattavasti mukavammin juttuseuran kanssa, vaikka menoa viivästyttivät tietyöt. Perille päästiin vasta kahdeksan kieppeillä.

Asettauduttiin aluksi Espooseen Senjan luokse. Pojat ihmettelivät Jyryn leluja ja me käytettiin koirat iltakävelyllä.
Jatsi tykkäsi oleilla parvekkeella, koska se kotonakin loikoilee kuistilla.



Seuraava päivä meni enimmäkseen keskenään, kun talonväki oli töissä. Kävin eksymässä koirien kanssa jossain Espoon pikkukaduilla, mutta selvisin ihmisten ilmoille ihan omin neuvoin.

Poikien kanssa käytiin läheisessä leikkipuistossa ja oli kerralla mahtava paikka. Ei meillä päin ole mitään vastaavaa. Lapsille ja tämmöiselle lapsenmieliselle täysikasvuiselle se oli täysi taivas. Illalla Senjalla oli ratsastustunti, joten me siirryttiin seuraavaan osoitteeseen eli Vantaalle Hinnin luokse.

Jatsi kohteliaana vieraana teki tupatarkastuksen ja alkoi vihjailla, että voitaisiin jo lähteä kun tämä on nähty. Sori vaan, mutta muutama hetki meni siinä höpötellessä ihmisten kesken.
Jumilla ja Kiksillä oli hiljaisuuskoulutusta koirahuoneessa ja tiukille otti. Kuri oli kova, mutta niin pitää ollakin. Kaupunkioloissa ei remuta kuin siat pellossa.

Irma-tädillä oli jo hätä, että missä ne vieraat viipyy. Retkueen tie vei seuraavaksi Kaivokselaan tuttuun kerrostaloon. Siellä on sentään takapihalla metsikkö, joten Jatsi pääsi viimein vapaaksi juoksemaan. Maalaiskoiralla meinasi mennä hermo kaulapantaan.

Seuraavan aamun kävelyllä löysin jonkun pienen joentapaisen, jossa oli heinäsorsia ja muutama nuori telkkä. Vein Jatsin sisälle ja lähdettiin poikien kanssa niitä ruokkimaan.







Lintujen leipäaamiaisen jälkeen suunnistettiin pysäkille ja Helsinkiin. Poikien lempiharrastus tällä hetkellä on Monopoli ja ainoa nähtävyys, jonka halusivat nähdä, oli Erottaja. Ei puhettakaan Linnanmäestä tai muista huvituksista ja äidin laiha lompsa kiitti viisaita lapsia.
Kaikki asiaan vihkiytyneet tietävät, että jos pelissä vierailee Erottajalla olevassa hotellissa, joutuu pulittamaan siitä lystistä 40 000 ja se tietää yleensä konkurssia. Hyvin ymmärrettävää, että moinen paikka on nähtävä omin silmin.
Harmi vaan, että se ei elävässä elämässä ollutkaan muuta kuin pelkkä tylsä risteys.

Siitä lähdettiin kävelemään Kauppatorille kirsikoita ostamaan. Valikoimissa oli makeita, supermakeita, ekstramakeita ja ties mitä. Olisikohan ne meidän kirsikat olleet tosimakeita, en muista.

Pojat saivat Martilta rahaa kymppi per lärvi jäätelöön, mutta ostin itse jätskit ja annoin luvan ostaa lelut omilla rahoillaan. Stockmannilla käytiin ostamassa lelut ja raikkaanvihreä shortsipuku rotinalahjaksi Helenan ja Peten pojalle.

"Aurinko paistaa ja ei ole aikaa ja pelimanni pellolla pötkötti..."
Aurinko paistoi, mutta aikaa oli ja pelimanni ei pötkötellyt pellolla vaan pellon laidalla. Ja sielläkin penkillä.

Sarjassamme ihmeellisiä kohtaamisia. Kävin Jatsin kanssa lenkillä ja pellonviertä kulkevalla pyörätien lepopenkillä makaili ponnaripäinen mies kitara kainalossa. Ilmeisesti Jatsin läähätys havahdutti häiskän auringonpalvonnastaan kun raotti toista silmäänsä.
"Moi, soitatko jos pyydän kauniisti?"
"Jaa, voishan tuota kokeilla", kaveri sanoi ja alkoi kampeutua penkiltä ylös.
Valitti kyllä samalla ruosteisia taitojaan, vaikka ei olisi ollut pahemmin aihetta. Hyvältä kuulosti minun korvaan eikä lahjahevosen suuhun ole ennenkään kurkittu.
Se hetki oli ihana. Varmasti se elämän suola ja sokeri, minkä vuoksi kannattaa elää.

Ohikulkevat ihmiset katselivat asetelmaa ihmeissään. Sitten kun miekkoselta loppuivat mielestä biisit, jatkettiin juttua ja siinä tuli käsiteltyä kotiseutu, työt ja autot. Aikaa vierähti, mutta onneksi sitä riitti kunnes tyypin piti lähteä omiin harrastuksiinsa.

Tynjälöille lähdin Jatsin kanssa, koska poikien piti päästä rankan päivän jälkeen ajoissa nukkumaan.

Viime näkemästä on aikaa huisin paljon ja Vitraa en ole nähnyt ollenkaan. Tämä Peten mussukka valloitti minutkin heti. Siinä koirassa on huumoria ja sen näki katseesta jo ensi vilkaisulla. Pilkettä riittää silmäkulmassa.



Nuori Tynjälä oli saanut nimekseen Leo Petteri ja ainakin silloin Leksalla oli vähän huono päivä. Väsytti, mutta mahaa nipisteli niin ettei voinut nukkua. Helpotin tuoreitten vanhempien kantelua ja aloin kävelyttää pojua pitkin kämppää. Minä. Lähes vauvojenvihaaja hyssyttelin olallani noin 6-viikkoista ihmistainta. Hämmästelin itsekin, mutta pakko uskoa kun viimeinen puhuja elää. Tarpeeksi hyvien ystävien kohdalla venyy vaikka mihin.
Sitä paitsi virka velvoitti. Kun kerran rotinavieras olin, täytyi valmiiksi laitetut piirakat ja muut tienata.

Kerroin siitä kitaristin kohtaamisesta ja Helena tuumasi, ettei ainakaan tässä ajassa perushelsinkiläisyys ole tarttunut. Ei siellä puhuta vieraalle ihmiselle ihan tuosta vaan hetken mielijohteesta.
Ihan outoa, porukka voi tosiaan tojottaa tuntisotalla bussipysäkillä pukahtamatta toisilleen sanaakaan.
Minä muuten avauduin siinä pysäkillä toisellekin paikalliselle kun poikien kanssa odoteltiin linja-autoa. Meneehän siinä aikakin paljon mukavammin.

Olipa kiva nähdä pitkästä aikaa. Pyritään siihen, että seuraavalla kerralla on koko porukka mukana.

Torstaiaamukin valkeni aurinkoisena ja alettiin koko jengi kokoilla kamppeita. Irma ja Martti lähtivät Kesälahdelle juhannuksen viettoon ja meillä oli kiire selvitä tien päälle ennen ruuhkaa. Kahdeksan kieppeillä lähdettiin ja hyvä oli. Liikennettä riitti, mutta ei tarvinnut madella jonossa. Iltapäivällä Lusin suora oli ollut kuulemma ihan tukossa.

On se reissaaminen yhtä aikaa kivaa ja rankkaa. Kotiinpaluu on aina yhtä mukavaa.

Myrskyisät messut Kolilla

Varasin Kolin erämessuilta myyntipaikan ja meinasi pukata työstressiä jo ennen kuin varsinainen työ edes ehti alkaa. Valmistelevat toimenpiteet harmaannuttivat nuorekkaita hapsiani ihan liikaa. Torstaina lähdettiin poikien kanssa roudaamaan Kolille pöytiä ja koko viikon olin jännittänyt, ehdinkö saada Y-tunnuksen ennen messuja vaiko en. Verotoimiston kiva täti lupasi, että saan ja piti lupauksensa.

Pojat vein mökille ja hetken mielijohteesta soitin Aijalle, että huolisiko Jatsin jo illalla hoitoon, ettei tarvitsisi nousta aamulla niin aikaisin. Hyvin kävi ja koiraparka järkyttyi moisesta tempauksesta suunniltaan. Mikäpä siinä auttoi.

Aamulla kävin kurssikaverini Samin Rantakylästä mukaan. Miekkonen otti armottoman riskin ja lupautui viettämään minun kanssani kolme päivää. Arvostan tämän todella korkealle ja olisin vetänyt lipun salkoon koko messujen ajaksi, jos olisi ollut lippu ja sille salko. Mutta kun ei ollut.

Vuokraamani katos oli myyntipaikalla ja se oli tosiaankin vain katos ja hädin tuskin paikallaan. Pieliseltä puhalteli sen verran raskasta henkäystä, että kiva messunaapuri Heikki lainasi meille ison pressun tuulensuojaksi. Tuuli yltyi sunnuntaina ihan älyttömyyksiin asti ja aika hukassa oltaisiin oltu ilman sitä pressua. Kiitokset keksijä-Heikille, jonka päässä liikkuu muutakin kuin sahanpurut. Kannattaa vilkaista osoitetta www.vipukirves.fi, vaikka ei kirvesvarteen olisi tarvetta tarttua.

Paikka ei ollut parhaasta päästä ja huonon myynnin takia persnettoa tuli rankemman päälle. Ikioptimistina en osannut surra mokomaa pikkuseikkaa, koska kokemus oli hieno. Sain mahdollisia yhteistyökumppaneita ja tutustuin tosi mukaviin ihmisiin. Kaiken huipuksi toteutin yhtäkkiä ja yllättäin viimeiset 20 vuotta haaveilemani tatuoinnin. Äkkiä se päätös syntyy kun on syntyäkseen. Kuvaa on tähän hätään ihan turha kysellä, laitan sitten kun tatska on parantunut ja näyttää kunnolliselta.

Jatsi oli lauantain kotona, koska meillä oli remonttiporukkaa. Perjantain lisäksi se joutui Aijan hoteisiin myös sunnuntaina ja näytti kaikki keekoilut mitkä vähänkin osasi ja pikkuisen uusiakin.
Uskomaton elukka. Ensin murjottaa, ettei mikään muu auta kuin Wallun korvaan kuiskaamat taikasanat. Sitten villiintyy semmoiseksi sekopääksi, ettei entisekseen tunnista tutut eikä vieraammat.
Ja kohta tulee rasavilli sukulaispentu taloon. Voi mihin olenkaan pääni pistänyt!

Hinni koirineen kylässä

Vali vali. Meillä ei käy ikinä ketään. Saati että saisi hyysätä yökyläläisiä. Onneksi on edes joku järkevä, joka kutsui itsensä kylään ihan yön yli viipymään.

Aikaa on tässä välissä vierähtänyt hoi kotvanen, mutta palataan historiaan.
Hinni oli paimennusleirillä Kuttukuussa tämän kuun puolivälin tienoilla ja 15. päivä tuli sieltä meille. Suunnilleen samantien sännättiin hakemaan poikia seurakunnan leiriltä, jossa he puolestaan viettivät pari päivää mukavaa aikaa kavereineen.

Kiksin mielestä Jatsi oli pahan ruumiillistuma, koska kivahteli Jumille kipakkaan tyyliinsä. Lenkille ei enää sinä iltana porukalla lähdetty, koska Jatsin puolesta homma oli jo hoidettu. Jumi ja Kiksi rallasivat pihaa ympäri hurmioituneena valtavasta läänistä.
Niin, miten sen nyt ottaa. Onhan se minun plantaasi kaupunkikoirien mielestä valtava, vaikka on tosi asiassa pienempi kuin virallinen kisaesineruutu. Eipä menoa haitannut.

Yleisen rauhan ja Jatsin hermojen säilyttämiseksi Hinni jätti koirat autoon yöpymään. Meillä meni höpötellessä puolille öin ja ainakin minä nautin elämästäni täysin siemauksin, kun oli juttuseuraa kerrankin ihan ajan kanssa.

Keskiviikkoaamuna lähdettiin lenkille ja Kiksi opetteli tottumaan Jatsiin aluksi hihnassa, mutta havaitsi pian tyypin vaarattomuuden.

Lenkin jälkeen ajeltiin koko ihmisporukan voimin Roukalahdelle Hippaa ja veljiä moikkaamaan. Pennut olivat tarhannurkassa pyramidimuodostelmassa meitä vastassa mahdottoman elämöinnin kanssa.
Jokaisella riitti virtaa leikkiin. Hippa kävi kaikkien sylissä nauttimassa läheisyydestä ja silittelyistä.
Hinni sai Romeolta korvapuustin.


Meidän pikku Hippiäinen


Kun pennuilla alkoi päiväunien aika, me siirryimme katselemaan Joensuuta, jossa Hinni ei ole koskaan käynyt. Maha muistutti elettävästä vuorokaudenajasta ja kävimme Alin pizzeriassa syömässä älyttömän hyvät calzonet.

Takaisin kotona ihmeteltiin vielä hetken verran aussiekoirien viisautta.
Kiksi yritti piilottaa luuta monta monituista kertaa, kun aina joku näki, mihin se oli sitä jemmaamassa.


Jumin selkää kutitti tai oli muuten vaan lystiä. Vai mikä lie ollut oire?


Kiitos käynnistä vielä kerran. Oli kivaa ja päällimmäisenä ajatuksena oli lyhyt aika seuraavaan tapaamiseen.

Täällä ollaan, vaikka blogissa on hiljaista

Muuta hiljaista ei sitten olekaan.

Viikon mittaan on tapahtunut vaikka mitä. Hinni tuli alkuviikon paimennuksesta meille yökylään, käytiin Hippaa ja kumppaneita katsomassa sekä tutustumassa Joen kaupunkiin.
Viikonloppu meni ajellessa Kolin ja Viinijärven väliä ja huomenna ampaistaan koko perheen voimin pääkaupunkiseudulle jollekin lomantapaiselle reissulle.
Kaikesta tästä johtuen olen niin rättipoikki ja kuolemanväsynyt, että tällä kertaa ei tämän kummempia raportteja tule. Palataan asiaan paremmalla ajalla.

Siisti sadepäivä

"Koira ei tunne hyviä tai huonoja ilmoja. Se haluaa nauttia jokapäiväisen lenkkinsä, vaikka taivaalta sataisi akkoja hameet korvissa ja sukkanauhat ties missä."

Tänään tuo jokaisesta koirakirjasta löytyvä uhkaus valui taivaalta onneksi silkkana vetenä. Harmi vaan, että tämä koiranomistaja inhoaa märissä vaatteissa kävelemistä.

En minä sadetta pelkää, koska sitä varten on sadevaatteet ja kumisaappaat. Taivaalta tuleva kosteus kyllä pysyy poissa, mutta kun siitä uskollisesta maastokuvioisesta kokovartalokondomistani kulkee ilma läpi suunnilleen yhtä tehokkaasti kuin kertaalleen savut pihalle pöläyttäneestä pölynimurista. Hikinen nihkeys sadepuvun sisällä on jotain järjettömän vastenmielistä.

Eipä hätää. Puolenpäivän jälkeen sade lakkasi ja silloin me Jatsin kanssa ampaistiin ulos. Aika tarkalleen tunnin lenkki ehdittiin itikoita väistellä, kun sade jatkui. Ja entistä rankempana. Yksi velvollisuus oli kuitenkin hoidettu, joten mikäpäs siinä oli sohvalla löhöillessa lotinaa kuunnellen.

Illan mittaan sade luovutti ja astuin jälleen voittajana ulos. Alettiin treenata lätäköissä istumista, koska niitä nyt sattui pihalla olemaan. Hitaanlaisesti se istuminen kävi, mutta kävi kuitenkin.

Toinen hidas juttu on luoksetulo. Ei voi tajuta tyhmä ihminen. Enhän minä ole yrittänytkään seisauttaa tuota koiraa kesken luoksetulon, joten mistä se on keksinyt sen ärsyttävän himmaamisen?
Ei ole kauan kun ajattelin, että kunhan siitä tulee käyttövalio, niin jatketaan sitten tokoilua ja pilataan luoksetulo lopullisesti. Ehkä se on lukenut ajatukseni ja päättänyt ilmoittaa mielipiteensä moisista suunnitelmista jo hyvissä ajoin ennen KVA-kahvittelua.

Seuraaminen oli hyvää tai erittäin hyvää. Paitsi välillä. Ihme ja kumma, lätäköitten kohdalla seuraaminen oudosti väljeni ja tiivistyi taas vesiosaston jäätyä taakse. Kaipa hänen prinsessuutensa fiksusti päätteli, että hän oli jo pyllynsä kastellut, joten turha enää huijata kastelemaan tassuja.
Voi elämä tuota aussien ajattelutapaa!

Uusia tuulia työrintamalla

Jo riittää joutilaisuus!
Kauppa se on joka kannattaa, ja siihen aion luottaa tästä lähtien.

Olen kahta eri tietä törmännyt muuan Mariaan, joka konsultoi Lemom-koruja. Tuon sorttisestä henkisestä persuksille potkimisesta tyhmempikin ottaa onkeensa. Maanantaina hän kävi meillä esittelemässä minulle niitä ja olin kerralla aivan myyty! Uskomattoman kauniita koruja, kaikenvärisiä ja -mallisia. Niitä voi vilkaista sivulta www.lemom.fi ja tilata minut esittelemään. Korukutsujen emäntä palkitaan ruhtinaallisesti. Vink vink.

Varasin jo Kolin erämessuille myyntipaikan. Pirun kallis ja katos piti tietysti varmuuden vuoksi vuokrata myös, mutta onhan kaikessa kaupankäynnissä riskinsä. Mitään ei saa, jos ei uskalla. Eikä tuo keikka vie minua konkurssiin, vaikka vähän persnettoa tulisikin. Mutta ei tule, täytyy vain luottaa.

Olin luvannut Miimille tulla pentuja hoitamaan juuri samaisena viikonloppuna, mutta tienestimahdollisuus ajoi ohi. Sydäntä riipii mokoma sanojensa syöminen, mutta kaikkea ei saa yhtä aikaa. Kunpa voisikin revetä kahtaalle.

Samaan sysyyn liityin Herbalifen myyntitiimiin, mutta se polkee paikallaan tällä hetkellä. Olen saanut oman oloni kevenemään ja virkistymään niillä tuotteilla ja syksyllä olisi yksi esittelytilaisuus, mutta se on vasta syksyllä. Nooh, kyllä se tästä.

Joka tapauksessa on niin kivaa kun on jotain muutakin virikettä kuin puusavotta pihalla ja pyykinpesu sisätiloissa.

Edit... On se kumma kun linkit toimii tai on toimimatta. Eli tyhmänä synnyin ja tyhmänä pysyn mokomien hooteeämällien kanssa. Prkl! Kohta linkitän koko masiinan verkonpainoksi ja sitten alan linkittää juttuni mualimalle kirjekyyhkyillä ja pullopostilla.

Patchcoat Tabitha täällä päivää!

Se on se minun virallinen nimeni. Tässä on kasvattajani Miimin aatokset nimeni takaa:

Tabitha on harvoja Uudessa Testamentissa mainittuja naisten nimiä. Nimi on arameaa ja tarkoittaa gasellia. Olkoon Tabitha yhtä ketterä, kevyt ja pomppivainen. Apostolien teoissa (Ap.t- 9:36-43) kerrotaan, kuinka apostoli Pietari herätti Tabithan kuolleista. Tabitha-aussiekin tuotiin elämään kuoleman porteilta: Pamin synnytys oli kestänyt jo lähes kahdeksan tuntia, kun eläinlääkäri teki keisarinleikkauksen ja kaksi kohdussa ollutta pentua saatiin ulos. Pikku poika oli heti virkeä, mutta tyttönen oli veltto ja hiljainen. Sydän löi ja henki kulki, mutta pentu alkoi menettää otettaan elämästä. Sitkeällä työllä ja reippaalla asenteella pieneläinhoitaja Tiina auttoi Tabithan elämän alkuun – ja reipasta menoa onkin riittänyt siitä saakka. Lisäksi on olemassa kaksi Tabithaa, joita kovasti ihailen: laulajatar Tabitha Elkins ja tanssija-koreografi Tabitha D'Umo.




Tänään meillä kävi taas eräs ihminen. Se on käynyt ennenkin jo monta kertaa, mutta nyt mukana ei ollut niitä kahta pienempää ihmistä.

Sillä on hyvät kädet, semmoiset joista tykkään. Ne hyväilee ja rapsuttaa niin, että pieni koiranmieleni hyrisee tyytyväisyydestä. Toisinaan ne kädet kutittaa, että on ihan pakko vähän tarttua hampailla kiinni.
Sylikin on hyvä, siinä on turvallinen olo. Muistan sen sylin hajun tosi kaukaa.

Sen tyypin kengännauhat oli jotenkin huonosti ja autoin solmimaan ne paremmin. Olisin voinut auttaa toisenkin kengän nauhojen kanssa, mutta sitten se lähti ja vei ne kivat nauhat kenkineen päivineen mennessään.

Noin sata faktaa

Kaikkeen ne yllyttää ja yllytyshullu suostuu. Tiedättekös, miten lukijat pidetään jännityksessä. Kerron ne sata faktaa huomenna. Tai ylihuomenna. Tai joskus. Nyt en voi edes jänistää, koska olen luvannut.

Palaan asiaan jo nyt.

Kaiken pahan alku ja juuri on Mari, joka haastoi minut tähän omassa blogissaan. Eikä ollut edes vaikeaa. Itse asiassa niin helppoa, etteivät kaikki tärkeät asiat mahtuneet millään sataan. Kertooko se iästä, tapahtumista vai pelkästään joutavasta jaaritteluhalusta? Yksi lysti.

Koska jorisen tässä blogissa muutenkin kaikesta mahdollisesta ja vähän mahdottomastakin, sama pätee faktoja. Kyseessä on suurinpiirtein elämäkertani numeroituna ja vastuu on edelleen lukijalla.

1. Nimeni on Hanna.
2. Synnyin vuonna 1972 Kuopiossa.
3. Minulla on yksi sisarus, puolitoista vuotta nuorempi veli Pekka.
4. Varhaisin muisto lapsuudesta on Pekan ristiäisiin meno, kun taapersin äidin kädestä pitäen kirkon alakertaan vieviä portaita.
5. Minun olemassaoloni ajan ensimmäinen auto oli Ford Cortina, jonka rekkari oli KRS-17.
6. Minulla on siis hyvin pitkä muisti.
7. En edelleenkään muista raamatunhistoriasta tai nykypäivän poliitikoista juuri mitään.
8. Minulla on siis hyvin valikoiva muisti.
9. Lastenhoitajamme Bertta opetti minut kurtistamaan kulmiani. Varmaan siksi yleisilmeeni näyttää vihaiselta, jopa hymyillessäni.
10. Muutimme Niiralan kerrostalosta rivitaloon Julkulaan ollessani 2-vuotias.
11. Muistan vieläkin erään karmean painajaisunen, jonka näin 3-4 –vuotiaana.
12. Minulla oli siis jo silloin vilkas mielikuvitus.
13. Mielestäni maailman paras paikka oli Vuorelan mökki. Vieressä jyrisevä moottoritie ei haitannut pätkääkään minua, mutta isää sitäkin enemmän.
14. Näimme Pekan kanssa Julkulassa kummituslentokoneen ollessamme ulkona leikkimässä. Muita lapsia ei ollut pihalla eikä äiti ei uskonut meitä.
15. Minua luultiin pojaksi, koska leikin aina poikien kanssa, poikien leluilla enkä ikinä suostunut pitämään hametta.
16. Kyllästyin huomauttamaan siitä, koska oli helpompi sulautua joukkoon.
17. Eräisiin sukujuhliin äiti pakotti ylleni hameen ja hirveän röyhelöpaidan. Sukulaiset olivat samassa juonessa ja ihastelivat suureen ääneen, että ”voi miten tuo Hanna on sitten nätti!” Häpesin silmät päästäni, koska ei muittenkaan poikien tarvinnut sillä tavalla pukeutua.
18. Opin lukemaan Aku Ankasta 5-vuotiaana. Äiti näytti aina missä ruudussa oli lukemassa. Seurasin tekstiä, joka ensin oli aivan käsittämätöntä ja silmänräpäystä myöhemmin täysin selkeää.
19. Maailmani särkyi noin v. 1977 tai -78, kun piti muuttaa Joensuuhun.
20. Sopeutuminen vei kymmenisen vuotta.
21. Muistan ensimmäisen koulupäiväni.
22. Ensimmäinen kaveri oli Katja.
23. Olin äärimmäisen ujo ja hiljainen.
24. Minua kiusattiin heti ekaluokalta lähtien.
25. Naapuriin muutti nuoripari, jolla oli kultainen noutaja Allu. Paikasta tuli toinen kotini.
26. Äidin työkaveri miehensä kanssa hankki labradorinnoutaja Jirin. Se rakasti minua enemmän kuin elämää, ruokaa ja omistajiaan yhteensä. En tiedä miksi se palvoi maata jalkojeni alla, mutta niin vain oli.
27. Halusin mopon, mutta en saanut ostaa sitä edes omilla rahoillani, koska olen tyttö.
28. Pekka sen sijaan sai mopon kun täytti 15. Vähänkö reilua.
29. Olin kesäisin Kiteellä äidin serkun tilalla heinätöissä ja tykkäsin hoitaa lehmiä.
30. Vuonna -88 kävimme USA:ssa ja Kanadassa. New York teki minuun lähtemättömän vaikutuksen.
31. Ilmoitin haluavani isona maatalouslomittajaksi.
32. Vanhemmat ja puoli sukua järkyttyi, kun toteutin uhkaukseni.
33. Opiskelin peruskoulun jälkeen kaksi vuotta Ilomantsin maatalous- ja puutarhaoppilaitoksessa.
34. Sairastuin heinäallergiaan käydessäni ensimmäistä kertaa pöyhimässä heiniä.
35. Menin koulun loputtua Liperin kuntaan lomittajan hommiin.
36. Muutin Ylämyllylle omaan kämppään vuonna 1990.
37. Vanhemmat ostivat sen minulle, koska eivät muuten päässeet minusta eroon tarpeeksi nopeasti.
38. Olin siis hankala jo nuorena.
39. Otin tyttökissan ensimmäisestä lomituspaikastani.
40. Sen nimi oli Molli.
41. Se rakasti kaikkia miespuolisia vieraita, joita kävi kylässä. Kiehnäsi, kehräsi ja tunkeutui vaatteiden sisälle.
42. Aikanaan kuvioihin tuli Markku ja 5-vuotias Heikki.
43. Molli vihasi Markkua heti ensisilmäyksellä. Hyökkäili, puri ja raapi kunnes yhtäkkiä tuuli kääntyi ja hyväksyi kaveriksi.
44. Kävin pienenä muutaman kerran Kiviniemen tallilla ratsastamassa, mutta pelkäsin hevosen selässä ja vielä enemmän sekopäätä ratsastuksenopettajaa. Parikymppisenä aloitin ratsastuksen uudelleen.
45. Halusin koiran ja Keltaisesta Pörssistä löytyi 1,5-vuotias Cindy.
46. Haimme sen Vilppulasta ja maksoimme siitä 900 markkaa.
47. Se oli peruskoulutettu, mutta arka ja ilman itseluottamusta.
48. En tiennyt koirankoulutuksesta mitään, mutta aikanaan eksyimme Liperin Kennelkerhon koulutuskentälle ja aloin oppia.
49. Cindy oli äärimmäisen hankalasti motivoitava, herkkä, pehmeä ja äkkiä kyllästyvä.
50. En päässyt sen kanssa virallisiin tokokehiin, koska se lopetti hommat, jos joutui hetkenkin odottamaan.
51. Opiskelin sen sijaan koulutusohjaajaksi ja liikkeenohjaajaksi.
52. Vuonna -95 muutimme Viinijärvelle omaan taloon.
53. Kissat olivat jossain välissä lisääntyneet kahdella. Pojat Rape ja Lurkki olivat bestikset.
54. Vuonna 2000 lehmähommat alkoivat rasittaa ranteitani. Olin väliin sairaslomalla ja kävin tutkimuksissa, mutta vaiva ei selvinnyt.
55. Tarjouduin vapaaehtoisesti siirtymän reumapolilta psykiatrian osastolle, mutta minua ei päästetty.
56. Kävimme Markun kanssa Phuketissa. Näin ihania koralleja snorklausreissulla, mutta kauhistuin katsoessani ekaa kertaa veden alle. Valaisua tähän löytyy kohdassa 93.
57. Tutustuin Miimiin ja Filokseen koulutuskentällä.
58. Myöhemmin myös Unelmaan, johon ihastuin oikopäätä.
59. Olisin ottanut Unelman pennun, mutta esikoispoika Kimmo oli tulossa ja pelkäsin, ettei pennulle olisi aikaa.
60. Cindy masentui vauvan tultua taloon. Se hilseili isoja laattoja ja turkki meni huonoksi.
61. Masennus parani, kun Kimmo alkoi syödä kiinteää ruokaa ja annoin jämät muuten niin äärimmäisen nirsolle Cindylle.
62. Toisen kerran Cindyn maailma järkkyi, kun Jatsi tuli taloon.
63. Pentu tuli meille ”älä ikinä hanki koiraa näin” –tyylillä. Jatsi oli Miimin suosikkipentu, mutta Hannu halusi sinisen Pamin jäävän heille. Miimi tarjosi tekstarilla Jatsia minulle.
64. Jatsi sai nimensä Unelman svengaavasta olemuksesta. Ajattelin, ettei sen tytär voi olla siinä suhteessa yhtään huonompi. Olin oikeassa.
65. Odotin Attea, mutta eipä silloin tullut mieleenkään, ettei koiralle olisi aikaa.
66. Jatsista kehittyi kiltti koira, koska olin kotona eikä sen tarvinnut yksinäisyyttään tehdä tuhoja.
67. Treenasin sen kanssa tokoa vanhasta tottumuksesta.
68. Huomasin heti alkuun, ettei Jatsi sietänyt minkäänlaisia pakotteita. Pieni nyppäys hihnasta ja koira oli kuin pieksetty.
69. Poltin sen loppuun ainakin kerran, jopa kenties kahdesti.
70. Jännitin kokeissa ja Jatsi-herkkis reagoi siihen.
71. Palautin innon tokoiluun ja rämmittiin TK2:seen asti.
72. Samaan aikaan tutustuttiin pk-puoleen haun merkeissä.
73. Jossain vaiheessa lähdettiin myös viestille ja koira meni ihan pihalle. Lopetin haun ja viesti alkoi kulkea.
74. Saimme ekassa kokeessa VK1:n ykköstuloksella.
75. Avointa luokkaa kokeiltiin kahdesti. Ekassa kokeessa Jatsi ei lähtenyt toiselle taipaleelle ja toisessa kaikki koirat kieltäytyivät juoksemasta, koska radalla oli palloillut karhu.
76. Molli ei enää osannut käydä laatikolla eikä luoja paratkoon suostunut menemään ulos tarpeilleen, joten ei ollut kuin yksi ratkaisu.
77. Lähdin opiskelemaan metallialaa Aikuisopistolle.
78. Tänä aikana aloitimme jälkitreenit aussieleirillä.
79. Viestikoirana Jatsi osasi jäljestää, mutta ei tajunnut keppien päälle ja toivotti minut hevonkatinkuuseen perästä roikkumasta. Laiskallakin treenillä tuloksia tuli, ainakin jonkinlaisia.
80. Aten ensimmäinen vuosi oli vaikea. Ei sillä muksulla ollut ikinä hyvä, olipa miten päin tahansa. Muistakin kissoista piti luopua, koska oli allergiaepäilyä. Rape ja Lurkki pääsivät Pekan kaverin luokse tallikissoiksi.
81. Cindy vanheni, kärsi sydänviasta ja lopulta nukutettiin lempipaikalleen sohvalle.
82. Vuonna 2009 sain koneistajan ammattitutkinnon valmiiksi ja metallialan äkkilaskun takia passituksen kortistoon. Olin ensimmäistä kertaa oikeasti työtön.
83. Samana vuonna pistimme Markun kanssa haarukat jakoon. Olin kuulemma alusta lähtien ollut niin hankala, ettei minun kanssa voinut elää.
84. Mitä miehen päässä liikkuu kun katselee veemäistä ämmää 16 vuotta ja vasta sitten kertoo sen hänelle itselleen? En tajua, mutta olo helpottui laakista.
85. Syön mielialalääkkeitä vaikean PMS-vaivan takia.
86. Vuosia sitten olin oikeasti hullu.
87. Sen lisäksi olin myös tyhmä, koska en hankkinut sopivia nappeja jo silloin.
88. Olen sekaantunut ukkomiehiin. Häpeän, enkä tee sitä enää koskaan. Toivottavasti.
89. Olen wannabe-toimittaja. En aito ja oikea, mutta en ihan äkkinäinenkään.
90. Haluaisin kirjoittaa kirjan.
91. Osaan ilmaista itseäni kirjoittamalla huomattavasti paremmin kuin puhumalla. Väärät sanat tulevat ulos väärällä tavalla ja minut käsitetään väärin, vaikka en tarkoita pahaa.
92. Oma osuutensa edelliseen on omituisella maailmankatsomuksellani ja käsittämättömällä huumorintajullani.
93. Pelkään äkkisyviä kirkkaassa järvessä. Esimerkiksi Kuoringalla en voi mennä syvänteen lähellekään, kun pelkään että joku imaisee minut sinne pohjattomaan mustuuteen. Samoin uimahallissa täysin tyyneen altaaseen meneminen kammottaa, koska pohja vääristyy. Uin selkää tai pärskytän hulluna että veden pinta rikkoutuu. Sitten voi uida rauhassa. Hassuinta on, että näistä huolimatta tykkään uimisesta
94. Olen onnistunut koirankoulutuksessa ja lastenkasvatuksessa yllättävän hyvin. Jatsin JK3 ja pojat omissa persoonissaan puhukoot puolestaan.
95. Jatsi on saanut pennusta lähtien turpiinsa monilta koirilta, joten se ei tykkää iholle tunkevista lajitovereista.
96. Naapurin sekarotuinen Vesku on rakastunut Jatsiin ja tunne on molemminpuolinen.
97. Olen Luonnevikainen Narttu. Jatsi on Real Aussian Bitch. Ymmärrämme toisiamme todella hyvin.
98. Vilkas Jatsi on opettanut minun kuuman luonteeni viilentämistä.
99. Juhannuksena alkaa taas uusi aika. Hippa tulee taloon.
100. Nimi Hippa tulee eräästä samannimisestä lehmästä. Se oli lehmämaailman aussie. Ystävällinen, mutta hiukan pidättyväinen. Antoi hoitaa nätisti, mutta päätä ei saanut rapsuttaa. Huumorintajunsa se näytti myös. Kerran lypsäessäni Hippaa se nappasi lätsän päästäni ja kun olevinaan toruin sitä, se katsoi hämmästyneen näköisenä tyyliin ”täh, en ole tehnyt mitään” vaikka todistusaineisto roikkui suupielestä.
101. Koska harvoin teen asioita normaalien ihmisten tavoin, siirryn toiselle sadalle. Ihan piruuttani.
102. Olen esiintynyt Sirkus Finlandiassa. Halukkaat saivat kokeilla, pysyykö laukkaavan hevosen selässä seisaallaan. Ei pysynyt, täyttä huijausta koko juttu.
103. Olen saanut kahdesti paniikkikohtauksen.
104. Näen mielipuolisia unia. Moni asia olisi paljon selkeämpi, jos osaisin tulkita niitä oikein.
105. Rakastan monia asioita ja tykkään vielä useammista, mutta vihaan vain yhtä asiaa ja se on harakan räkätys. Joskus harakanpoikaset pitivät kokousta pihalla klo 4 aamulla. Aloin poksautella niitä ilmakolla. Ei sillä ruosteisella sohlolla mihinkään osunut, mutta sen verran lähellä rapisivat oksat puissa, että älykkäät linnut vaihtoivat maisemaa.
106. Antaa vahingon kiertää. Lähetän top 100 -haasteen Hannelle ja Miimille.

Jokainen, joka pääsee tähän asti, laittaa kommenttia tulemaan. Vertaan sitten laskurin lukemista, kuinka moni on jänistänyt.

Mielenkiintoinen jälkitreeni. Hyvin mielenkiintoinen

Päivä valkeni pilvisenä, mutta aurinko armas tuli iltaa kohti aina vain enemmän esiin. Jälkimetsään lähtöä tehdessä säätila oli kuin morsian, kaunis sellainen.

Tallasin Jatsille ensin semmoisen keskipitkän jäljen ja matkan varrella näkyi vaikka mitä hassua. Ensin sivuutettiin hirvitorni ja sen jälkeen löysin maasta peltiläkkärän, joka oli oudosti leikesty ja taiteltu. Otin sen mukaan, koska ajattelin että joku oli ilkeyksissään sen heittänyt koirien tassuja särkemään.

Odotellessa katseltiin taivaalle, jonne alkoi kerääntyä pilviä. Joku oli kuulemma ennustanut, että Joensuussa alkaa sade kello 19 tietämillä. Kieltäydyin uskomasta moista puppua. meidän treenejä ei mikään sade pilaa ja sillä siisti.

Ensimmäistä ryhmäläisen jälkeä seuratessa se alkoi. Morsiamen kauneus olikin pelkkää pakkelia, joka rapisi naamalta paljastaen totuuden esiin.
Ensin taivaalta tippui nenäliinan kokoisia vesipisaroita ja sen jälkeen säitten säätelijä alkoi pommittaa meitä jänishaulin kokoisilla rakeilla. Eikä puhettakaan, että kellään olisi ollut sadevarusteita. Ensi viikolla todennäköisesti on. Taas odoteltiin, tällä kertaa sateen loppumista. Menin Marjon autoon kaveriksi ja annoin Jatsin kuunnella ukkosen jyrinää ihan itsekseen.

Sateen jälkeen päästiin taas hommiin. Ryhmäläisten jäljet menivät vaihtelevalla menestyksellä, koska olosuhteet olivat kieltämättä vaikeat aloittelijoille.

Jatsi toipui jyrinästä nopeasti. Se pelkää ukkosta, mutta onneksi sen toimintakyky ei häviä pitkäksi aikaa ja oli nytkin heti töihin valmiina kun puin vehkeet päälle.

Se paineli noin 50-metrisen janan lähes jäljelle asti, kun harhautui oikealle. Käskin jatkamaan, ja lähti oikeaa jälkeä oikeaan suuntaan eli vasemmalle.
Haahuili aika reilusti sivusuunnassa ja loiva mutka meni reilusti pitkäksi. Eka keppi nousi ja haahuilu jatkui, mutta tehokkaan työskentelyn kanssa.

Kolmannen kepin jälkeen koiraressu putosi kärryiltä. Pitkät kierrokset teki, mutta jälki oli mennyttä kalua. Kannustin etsimään suunnilleen sieltä, missä arvelin sen kulkevan, mutta enhän minä sitä voinut tietää eikä tarvinnutkaan. Koiralla on nenä eikä minulla. Yhtäkkiä se lähti ajamaan kuin tykin suusta eikä siinä voinut muuta kuin seurata perässä.

Väärä jälki varmistui, kun kaksi niitä outoja peltihäkkyröitä löytyi matkan varrelta. Pikkuinen taisi ajaa niitten jättäjän jälkeä. Kai niillä oli joku tarkoitus, joten jätettiin ne sinne. Siinä paikassa en kyllä enää tee jälkeä.

Viimeisen kepin olin merkannut, ja käveltiin siinä kuin sunnuntaireissulla suunnilleen sitä kohti. Lopulta kreppi näkyi ja aikansa taisteltuaan Jatsi löysi kepin. Pääsinpä palkkaamaan kunnolla, kun jälki viime hetkellä kuitenkin löytyi.
Päivi sanoi kuulleensa jostain, että eilen olisi ollut enemmänkin porukkaa metsässä jotain treenaamassa. Jos näin oli, niin eipä ihme, että Jatsin jäljestys oli vaikeaa.

Uskomaton sisupussi! Koko ryhmä kulki mukana ja lopussa Susanna ihmetteli, miten sitkeä Jatsi on. Kohta täytyy jo itsekin ihmetellä, että mikä vimma se on, joka pistää koiran tekemään noin uutterasti työtä. Välillä lähes toivotonta, mutta ei luovuta.
Huippuotus, ihan maailman paras!

Aijjanpanossa

Jos ystävämme Aija lukee tätä, ymmärtänee varmasti ilman selittelyjä, että kyse on murreseikan elävöittämästä tervehenkisestä puuhailusta eikä suinkaan ilkeämielisestä herjauksesta.

Tonttia rajaava moderni tilataideteos, jota myös aidaksi kutsutaan, on tien vierustalla enää moraalinen este pihasta poistumiselle. Viime talven valtaisa lumimäärä aiheutti sen vähäisenkin moraalin lipsumista päätellen tassunjäljistä, jotka kulkivat röyhkeästi pihasta tielle.

Meillä kasvaa jotain pensaskasvia, joka leviää kuin syöpä ja kasvaa pienessäkin kallionkolossa. Päätin tehdä halpaa aitaa siirtämällä tätä kasvia ojanvarteen. Se kasvaa sen verran nopsaan ja tiheäksi, että tulee koiranpitävä aita.

Lapio töihin ja kaivamaan istutusojaa sekä puskia maasta. Hyötyliikunta tässä taloudessa jatkuu. Maa on toistaiseksi ollut helppoa kaivaa, mutta puskat sen sijaan tiukassa. Niin kiinni siellä jossain peruskalliossa, että lähes se kuuluisa sisu valui hien mukana maahan.

Viime yönä kello 4.18 se tapahtui. Kuningasajatus.

Selvennyksenä mainittakoon, että kuningasajatus ei minua herättänyt, vaan mahavaivoja poteva Jatsi. Eilinen luu oli vissiin tiensä päässä ja ilokseni arvoisa ahmatti osasi herättää minut niin äänekkäästi, että pääsi ulos aikanaan. Eikä muuten rapannut puolta pihaa, vaan löysin aamulla ulkosalta ihan kiinteää tavaraa.

Siinä unen ja valveen rajamailla tuli mieleeni, että hullu selkänsä särkee kasvien kanssa tapellessaan, kun viisas käyttäisi konevoimaa.
Aamusella lassosin pensaan naruun ja toisen pään viritin vetokoukkuun. Passatin hevosvoimat huolehtivat lopusta ja yksi puska ainakin nousi helposti ylös juurineen päivineen.

Onnistuin kyllä karsimaan jotkut puskat lehdista ja katkomaan narun pariin otteeseen, mutta aitaa tuli pitkä pätkä.