Maallahan tässä on asuttu jo hoi kotvanen, mutta tämän juhannuksen asuin vielä vähän maallempana. Pojat lähtivät omille teilleen keskiviikkona, joten me tyttöjen kanssa pakkasimme kamat ja muutimme kambodiaan. Siellä jos ei saa olla omassa rauhassa niin ei missään.
Torstai oli vielä ajopäivä, mutta perjantaina sai nukkua rauhassa. Ja lauantaina. Ja sunnuntaina. Se on meidän vinkkelistä ajateltuna jo kohtuullisen pituinen loma. Nukuttukin olisi aamulla pitkään, jos olisi nukuttanut.
Eikä sitä suinkaan ihan vapaalle voi noin vain heittää. Perjantaina tajunnantason jollain tavalla päivälukemat saavutettua aloimme viritellä kameravehkeitä lähetyskuntoon. Liveverkko eli meidät oli tilattu Poro-Pekan juhannusjuhlille striimaamaan maailmalle Pontus J. Backin eli rockpastorin keikkaa. Kuten esiintyjän tittelistä voi päätellä, tapahtuma oli uskonnollissävytteinen, mutta ei siinä mitään. Kaveri soitti ja lauloi hyvin ja kertoi elämästään siinä kappaleitten sivussa. Poro-Pekalle kiitokset, saimme taas äärettömän paljon kokemusta ja oppia.
Välillä satoi, mutta suhteellisen vähän siihen järkyttävään tuulentuiverrukseen verrattuna. Höytiäinen tyrskysi vaahtopäänä niin, ettei olisi ollut puhettakaan lähteä vesille. Siikalahti on pitkälle matala ja tuuli sekoitti veden niin, että järvi paistoi ruskeana kauas.
Pysäytetystä kuvasta ei saa kunnon kuvaa myrskyn todellisesta tasosta, mutta olkoon suuntaa-antavana kuvituksena. Videoeditorin käyttö on minun kohdalla vielä niin opetteluasteella, että lisään videonpätkän kun saan sen käsiteltyä jotenkin katsottavaan kuntoon.
Seitsemäs aalto. Sitä kannattaa odottaa. Papillonkin malttoi ja selvisi Pirunsaarelta.
Kotiin palattua päättyi kahden hengen AA-kerhon eli Ainaisesti Absolutistien kuiva kausi. Juhlistimme keskikesää skumppapullollisella ja samaa tietä meni toinenkin. Vanha kunnon viinapää on kokenut jonkun sortin herkistymisen kun eto annos ampaisi hattuun kuin korkki toisesta pullosta kattoon. Oli muuten sihti kohdillaan kun korkki palatessaan osui pöydällä vieressä olleeseen muovituoppiin ja katto keikkuu sentään kuuden metrin korkeudella. Teepäs sama tarkoituksella ja selvinpäin.
Nälkähän siinä aikanaan tuli, joten siirryimme kokkaamaan. Jollain ihmeen konstilla saimme hoiperreltua itsemme kahvihuoneen puolelle ja tehtyä tylleröitä eli pekoni-herkkusienihässäköitä. Voe elämä sitä kikatuksen määrää!
Seuraavasta päivästä ei sitten jäänytkään lapsenlapsille kerrottavaa. Täysin kansanterveydelle meni se.
Sunnuntai valkeni tyynenä sekä kropansisäisen aallokon että järven puolesta, joten aloimme suunnitella venosen eli jetin vesille siirtoa. Zetorilla kulki hienosti ja lähti käyntiin, mutta pieni koeajo todisti Ripellekin sen minkä minä jo tiesin. Koiria ei voi jättää rannalle jos itse meinaa lähteä ajelemaan järven päälle. Hipan huumorintaju ei kestä mokomaa pelleilyä ja Nomsa totesi saman eli lähtivät uimaan perään. Siirsimme likat sisälle ja palasimme asiaan. Jetti kyllä kulki, mutta meno oli vähän pätkivää. Tehot putosivat vähän väliä ja kone kävi epätasaisesti. Vähän samaan tyyliin kuin minun Erkki, mutta saman merkkisiähän nuo härvelit ovat. Täytyy tutkia asiaa.
Tuli siinä samalla talviturkki heitettyä. Se jäi viime kesänä kokonaan tekemättä. Toissa kesästä en muista.
Kahden kodin talous tietää sitä, että siellä toisessa paikassa pitää välillä käydä tsekkaamassa tilanne ja vähintään kukat kastelemassa. Kiskoimme ajovehkeet päälle ja hyppäsimme bläkkärin satulaan. Kiva oli olla välillä kyydissä. Koukkasimme Kuoringan baariin jäätelölle ja sen jälkeen poikkesimme kaupunkiin vanhuksia moikkaamaan. Se oli pikavisiitti, koska ajovehkeistä ei lystikseen kuoriudu ja se päällä pukkaa hikeä, mutta ajatus oli ehkä tärkein.
Kartanolle mennessä nelikaistaisella Ripe oli juuri ohittanut rekan kun tuli pikainen kaistanvaihto. Poliisiauto humautti pillit huutaen takaa ohi niin, että itsekin säikähdin. En ole vielä itse rohjennut ajamaan isompia teitä sankemmassa liikenteessä, mutta jonain päivänä sekin pitää opiskella.
Kukkien kastelun jälkeen otin oman ajokkini ja oli taas kiva lähteä ajamaan. Kovin montaa kertaa ei tänäkään kesänä ole ehditty tämän harrastuksen pariin, mutta alan päästä pikkuhiljaa Erkin kanssa kavereiksi. Mikäpäs kunnossa olevalla prätkällä on ajellessa. Jälkeen päin ajateltuna ihan kauhistuttaa se viimekesäinen tunarointi tuon kanssa. Ihmettelin, että miten tämä voi olla näin vaikeaa, eikä oikeasti olisi ollutkaan. Mutta kun ohjauslaakeri oli sökö ja etuiskarista vuoti öljyä niin mikä ihme, että ei meinannut pyörä pysyä lapasessa. Hullun hommaa.
Kyllä oli tosi mukava juhannusloma. Maanantaiaamuna töihin herättyä huomasimme sen, mitä sunnuntaita jo vähän uumoilimme. Nomsa aloitti juoksun, ensimmäisensä. Pikkuneiti ehti vuoden ja kahden kuukauden ikään ennen kuin tämä ihme tapahtui.
