Hippasen verran höpinää

Olen kirjoitellut tosi vähän toisesta ammatistani eli kalevalaisen jäsenkorjauksen harjoittamisesta. Kansanlääkintäseura järjestää kursseja ympäri Suomea pitkin vuotta, joten elämäntilanteen muuttuessa ei ole ongelma pitää taukoa ja jatkaa sitten kun olosuhteet sallivat. Itse olen hidas tutustumaan ja ns. pääsemään sisään porukkaan, joten tämmöinen tilanne olisi ollut kauhistus. Niinpä päätin, että kertarytinällä mennään alusta loppuun, tuli mitä tuli.  Kohtalainen väsymystähän siitä seurasi, mutta sisulla painoin menemään ja kolmen vuoden sisuilun tuloksena sain kalevalaisen jäsenkorjaajan nimikkeen kesäkuun alussa. Valmistumisesta ei voi puhua, koska oppiminen jatkuu niin pitkään kuin töitä riittää. Jokainen asiakas on erilainen ja aina tulee esiin jotain uutta. Mielenkiinto siis säilyy takuuvarmasti yllä. Koirat ja hevoset ovat olleet lähellä sydäntäni pitkin elämää. Heti jäsenkorjauskurssin alettua syksyllä 2018 oli itsestään selvää, että haluan opiskella myös eläinten hoitamis...

Reissusta normielämään palaaminen ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Kimmo alkoi oksentaa sunnuntain vastaisena yönä ja Atte kolme päivää sen jälkeen. Ihmettelin pitkää itämisaikaa kun yleensähän se näissä taudeissa on maksimissaan vuorokausi. No, ehkä se pöpö varmistaa leviämisensä tällä tavalla. Siinä välissä ehdin viettää omat synttärit. Marko piipahti päivällä ja Miimi myöhemmin koiralenkin ja kahvittelun merkeissä. Enpä sen isompia ryskeitä tässä iässä enää kaipaakaan. Atte taas ehti sairastaa oman tautinsa ennen omia synttäreitään. Meillähän vuoden alku on yhtä juhlaa kun ollaan Aten kanssa älytty syntyä vajaan viikon välein. Hirviöosasto eli kaverit kävivät päivällä ja Miimi tuli myös suunnilleen samaan aikaan. Hän käytti koko koiraporukan yksinään lenkillä, koska juhlien äänitehosteista päätellen minun oli parasta pysyä vahtivuorossa. Hyvin meni ja selvisin hengissä. Illalla tulivat vielä Kati ja Kimmo tavallaan yhteissynttäreille. Sain Katilta kukan, jota hän kuvaili a...

Kun tässä syksyn mittaan oli päästu reissuamisen makuun, päätettiin jatkaa. Senja sai työmatkaltaan etukortin Ruotsinlaivalle, joten lauantaina 7.11. lähdimme porukalla piipahtamaan Tukholmassa. Jos oikein muistan, viime käynnistä on melkein 20 vuotta aikaa, joten pojille tämä oli ensimmäinen laivamatka. Ja kun olen viime aikoina ajellut sen verran paljon, päätin säästää itseäni ja varata junaliput Tikkurilaan ja takaisin. Se oli viisasta, vaikka vähän kevensi kukkaroa enemmän. Atte oli huolissaan merisairaudesta, mutta oli kuitenkin omaksunut ajatuksen lähteä ja hyvillä mielin olikin lähdössä. Kävin silti apteekista kysymässä matkapahoinvointiin pillereitä. No, niihin oli tullut joku EU-säädös, joka määräsi alle 12-vuotiaat lääkärin vastaanotolle saadakseen pillereitä. En siihen hätään alkanut varailla lääkäriaikaa, vaan menin toiseen apteekkiin ja vahingosta viisastuneena pyysin lääkkeitä itselleni niin ei farmaseutti suotta ahdistunut turhista ikärajoista.  Hyppäsimme aamuse...

Johtuuko huono nukkuminen stressistä vai stressi unettomuudesta on ikuinen kysymys, mutta kyllä ne joka tapauksessa ruokkivat toisiaan. Nukahtamislääkkeet tuovat kohtalaisella menestyksellä unen, mutta varsinaista syytähän ne eivät poista. Päätin tehdä asialle jotain ja kävin ensimmäistä kertaa eläissäni akupunktiossa. Ei kai se ota jos ei annakaan. Hoitajalle piti kertoa taustatietoja ja mitä hoidosta haluaa ja sitten penkkiin. Minut käskettiin selälleen ja eikun vaan neuloja kiinni. Heti kättelyssä selvisi, että olen kokonaisvaltaisesti tosi huonossa kunnossa. Ihon lävistys ei niinkään sattunut (vaikka minulla on kuulemma harvinaisen sitkeä iho), vaan se kun neulat pääsivät tekemään tehtäväänsä. Jännä sinänsä, että kun päässä on vikaa, lähdetään hoitamaan ihan muualta. Sydän, maha ja perna näyttelevät pääosaa ja niiden neulojen kohdalla jouduin karjumaan tuskaani asennusvaiheessa ja itkemään kyynellähteet kuiviksi hoidon aikana. Ranteen sisäsyrjässä jänteisen välissä sijaitseva s...

Jatsi on ollut Trocoxil-kuurilla jo pidemmän aikaa ja sen takia maksa-arvot on tarkistettava silloin tällöin. Koira on viime aikoina oirehtinut muutenkin, että ajattelin maksa-arvojen lisäksi voisi olla hyvä tarkistaa koko eläin perusteellisesti. Jokin aika sitten se muutaman kerran nyrpisteli ruokakupillaan pahoinvoivan näköisenä ja se on tosi hämmästyttävää tämän ahnettakin ahneemman koiran kohdalla. Lenkille se lähtee aina innoissaan, mutta jo alkumatkasta läähättää kuin isonkin ponnistelun jälkeen. Kovalla tiellä ja varsinkin asvalttialustalla kävely on vaikeinta, joten viime aikoina ollaan pyritty lenkkeilemään sopivan joustavilla metsäteillä. Tänä aamuna lähdettiin Outokumpuun Kirsi-tädin vastaanotolle. Keuhkot ja sydän olivat kuuntelun perusteella kunnossa. Maha ultrattiin ja se oli kunnossa. Laaja verenkuva sekä maksa- ja munuaisarvot olivat kunnossa. Ainoa koholla oleva arvo oli urea ja sitäpä sitten ihmeteltiin, että mistä moinen. Ruokinta on kohdallaan, joten Kirsi pä...

Mietin, että laitanko tuon otsikon kivat lainausmerkkeihin vai en vai laitanko sekä että, mutta olkoot noin. Tosiasiahan on se, että synttärit oli sekä kivat oikeasti että "kivat" sarkastisesti. Sunnuntaina tuli Satu Viirun ja Pikin kanssa porukkalenkille. Olisin huolinut enemmänkin porukkaa, mutta syystä ja toisesta ei ajankohta käynyt. Hippa ja Piki löysivät yhteisen sävelen sekä lenkillä että tuvassa meidän kahvitellessa. Jatsia ahdisti kun Hippaa kiusattiin ja piti sohvalta käsin murmattaa kun ei joka kerta jaksanut mennä väliin. Hippahan se oli, joka Pikiä kiusasi, mutta Jatsi tulkitsee nämä tilanteet aina niin, että Hippa on vaarassa eikä pärjää ilman isosiskoa. Kivaa oli ja koiraväki oli vieraitten jäljiltä melko ryytynyt. Varsinaisena juhlapäivänä eli eilen kävivät vanhemmat ja toivat tullessaan tasapainotyynyn, jonka päällä nytkin keikun. Tekee melko gutaa selälle kun joutuu tekemään töitä istumisensa eteen. Tämmöinen jos olisi ollut töissä niin edes ruumiilline...

Elämä on jaksoja ja yksi jakso päättyi tänään. Viimeinen virallinen päivä nykyisessä (eli entisessä) työpaikassani. Vaikka silloin viime vuoden tammikuussa iloitsin lahjapakettina syliin pudotetusta työpaikasta, iloa ei riittänyt pitkälle ja loppuaika oli kärvistelyä. Jos joku ei sovi niin se ei sovi eikä vastaan kannata rimpuilla. Sillä vain sairastuttaa itsensä koko ajan pahemmin ja niin kävi. Työnkuvani oli toimistotyötä, josta iso osa asiakaspalvelua ja sekin mokoma vielä enimmäkseen puhelimessa. Puhelinkammoisen unelma-aikaa. Monien tutkimusten ja haastattelujen jälkeen selitys kaikille sosiaalisten tilanteiden mokailuilleni ja muulle elämänmittaiselle stressille tuli toissa viikolla kun sain diagnoosin F84.5 eli Aspergerin syndrooma. Jännä fiilis. Kaikki on kuin ennenkin, mutta silti mikään ei ole niin kuin ennen. Ymmärrys omaa itseä kohtaan nousi huimasti ja säälimätön täydellisyydentavoittelun ruoska asettui aloilleen. Naputtelen tästä aiheesta varmaan vielä jossain vaihe...

Facebook, tuo tietotulvan bittiytymä, toi verkkokalvoilleni kuvan verenluovutuksen tarpeellisuudesta. Oma veriryhmäni A- oli kuvan pisarassa pohjillaan ja surunaamainen, joten päätin lähteä luovuttamaan. Veripalveluahan Joensuussa ei enää ole, mutta pääkirjaston eräässä salissa on pari kertaa kuussa luovutustilaisuus ja sinne suuntasin eilen. Joku pienen pieni järjen ääni yritti kuiskailla, että onkohan tällä helteellä järkeä lähteä moiseen touhuun, mutta kun suunnitelma oli omassa päässäni lyöty lukkoon, järjen äänellä ei ollut suunvuoroa sen enempää. Alkuhaastattelu oli tavanomaista perusteellisempi, johtuen reilun kahden vuoden takaisesta sairaalareissusta. Hoitsu joutui soittamaan Helsinkiin vastaavalla lääkärille, joka kyseli tarkkaan sairastamani ruusun ja sen kylkiäisenä tulleen maksatulehduksen tilanteen. Lopullinen tuomio oli, että aikaa oli kulunut riittävästi ja että tulehdus ei ollut virusperäinen, joten estettä luovutukselle ei ollut. Vuoroa odotellessa ajatus juoksi j...

Kirjoittelin viime vuoden lopulla kummallisista kotkotuksistani ja asia on edennyt mielenkiintoisella tavalla. Pahemmaksi yltynyt stressi sai aikaan aistiharhoja, joten masennuslääke vaihdettiin psykoosilääkkeeseen, vaikka psykiarin mukaan minulla ei ole mitään psyykkistä vaivaa. Sen sijaan hän laittoi psykologin teettämään minulla neuropsykologiset testit, että onko mahdollisesti Aspergeria tai vastaavaa havaittavissa. Psykologin kanssa vietetyssä loppupalautteessa hän epäili ADD-tyyppistä keskittymishäiriötä. Perjantaina kävin psykiatrian erikoislääkärin vastaanotolla viimeisellä tuomiolla ja vanhempani olivat mukana kertomassa lapsuusaikojen juttuja. Psykiatri puolestaan sanoi, että Asperger-piirteitä minussa on runsaasti, ei diagnoosiin asti, mutta neuropsykiatriselle kuntoutukselle on kuitenkin selkeä tarve. Testien mukaan minulla on huono naama- ja lähimuisti, mutta auditiivisen ja visuaalisen muistin suhteen olen suorastaan lahjakas. Älykkyyttä piisaa (vaikka silt...

                                                                                      Tein tässä pientä tutkielmaa aiheesta omituisen pääni oudot kotkotukset: Levottomat jalat   – kofeiiniyliherkkyys – masennuslääkkeet – anemia – stressiherkkyys – sydämen lisälyönnit - aistiyliherkkyys > aivojen välittäjäaineetko yhdistävänä tekijänä? Minulla on ollut sydämessä lisälyöntejä lapsesta lähtien. Silloin pienenä niitä kuulemma tutkittiin, mutta mitään ei löytynyt ja tutkimukset lopetettiin. Pikkuhiljaa oireet hävisivät, mutta alkoivat taas vähän päälle kaksikymppisenä. Raskausaikana pahenivat ja olen huomannut muistakin yhteyksistä, että stressi pahentaa oireita. Vaiva on inhottava, joskaan ei vaarallinen. Lääkitystä ei ole, joten täytyy vain kärsiä ja yrittää ottaa...

Tuon mietteen luki ystävämme H. Virolainen muiden poimimiensa hajatelmien seassa tammikuun lopulla synttärijuhlissani. Enpä olisi osannut arvata, että viisaus kopsahtaisi omalle kohdalleni lähes saman tien. Kaikki alkoi reilu viikko sitten torstaina 2. helmikuuta kun heräsin polvi kipeänä. Oikean lumpion alla oli patti, joka oli arka koskettaa eikä antanut kävellä kunnolla. Otin kipulääkettä ja ajattelin, että se menee sillä ohi. Ei mennyt. Iltapäivällä patti oli kasvanut kolminkertaiseksi ja kuume kohosi korkeuksiin. Kahdeksan aikaan illalla soitin äidille, että olin tosi kipeä. He sanoivat tulevansa heti kun saavat auton lämpimäksi. Tuumin, että siinä kestää kolme tuntia ja soitin itselleni ambulanssin, mutta porukat tulivatkin yhtäaikaa lanssin kanssa. Koirat olivat äänestä päätellen aivan järkyttyneitä tilanteesta ja ensihoitajat käskivät sulkea ne toiseen huoneeseen. Annoin tietojani ja tekivät siinä vähän tutkimuksia, mutta eivät ottaneet kyytiin. Kun isä oli kykeneväinen ...