Ulkomaille mars!
Kun tässä syksyn mittaan oli päästu reissuamisen makuun, päätettiin jatkaa. Senja sai työmatkaltaan etukortin Ruotsinlaivalle, joten lauantaina 7.11. lähdimme porukalla piipahtamaan Tukholmassa. Jos oikein muistan, viime käynnistä on melkein 20 vuotta aikaa, joten pojille tämä oli ensimmäinen laivamatka. Ja kun olen viime aikoina ajellut sen verran paljon, päätin säästää itseäni ja varata junaliput Tikkurilaan ja takaisin. Se oli viisasta, vaikka vähän kevensi kukkaroa enemmän.
Atte oli huolissaan merisairaudesta, mutta oli kuitenkin omaksunut ajatuksen lähteä ja hyvillä mielin olikin lähdössä. Kävin silti apteekista kysymässä matkapahoinvointiin pillereitä. No, niihin oli tullut joku EU-säädös, joka määräsi alle 12-vuotiaat lääkärin vastaanotolle saadakseen pillereitä. En siihen hätään alkanut varailla lääkäriaikaa, vaan menin toiseen apteekkiin ja vahingosta viisastuneena pyysin lääkkeitä itselleni niin ei farmaseutti suotta ahdistunut turhista ikärajoista.
Hyppäsimme aamusella junaan Viinijärven asemalla ja lähetin lämpimän toiveen, että passatti pysyisi parkissa ja olisi ehjä ja terve palatessa. Pieksämäellä vaihdoimme Intercityyn ja matka jatkui. Atte oli innoissaan kun pääsi käymään ravintolavaunussa. No, itse asiassa niin olin minäkin. Olihan se itsellenikin ensimmäinen pidempi junamatka. Oli jännää seurata näytöltä junan vauhtia. Etelämmässä mentiin pitkä pätkä 198 km/h. Siinä maisema vaihtui kivasti.
Olimme perillä puolilta päivin ja Senja oli vastassa Tikkurilan asemalla. Meillä oli muutama tunti aikaa huilailla ennen satamaan lähtöä. Sinne mennessä kävimme viemässä Lion hoitoon jonnekin Helsinkiin. En muista enää paikkaa, mutta mitä väliä. Keskityin ihmettelemään maisemia.
Terminaalissa meinasimme jo eksyä tulevien portille, mutta onneksi eräs henkilökunnan ihminen huuteli, että oletteko kenties väärällä portilla. Kyllä olimme.
Gabriellan viertä kulkiessa Kimmo ällisteli sen kokoa. Ei kuulemma osannut arvata, että laiva olisi niin valtavan iso. Kun päästiin hyttiin, Aten reaktio oli päinvastainen:
"Mikä komero tämä oikein on?!"
Tuumattiin siinä, että kyllä isompiakin hyttejä on saatavilla, mutta niistä joutuu maksamaan aika paljon enemmän. Tämä komero välttää hyvin nukkumiseen ja olihan siinä sentään oma vessa.
Ruokailu buffetillalliselle oli varattu heti satamasta lähdön jälkeen, joten sinne seuraavaksi. Olimme puoli tuntia liian aikaisessa, mutta väkeä oli sen verran vähän että pääsimme heti syömään. Atte jännitti jossain vaiheessa, mutta se meni onneksi ohi ja pääsi keskittymään pöydän antimiin. Tosi reippaasti maistelivat kaikkea mahdollista ja niin siinä paikassa kannattaa tehdäkin. En muista läheskään mitä kaikkia herkkuja oli tarjolla, mutta esimerkiksi Koskenkorvamarinoitu karitsanfilee oli mielenkiintoinen. Ei se kyllä kossulta maistunut. Onneksi.
Ennen reissua facebookissa kiersi kuha-juttuja, esimerkiksi "Viikko lähtee hyvi käyntiin - kuha saa kahvia" ja asiaankuuluva kuvamanipulaatio tietenkin mukana.
Lohta oli tarjolla kylmäsavustettuna, lämminsavustettuna, graavattuna, muuten vaan paistettuna ja vaikka ties millä lailla laitettuna. Tuumailimme siinä, mikä niistä maistui parhaimmalta.
"Ei oo valmistustavalla väliä, kuha on lohta!" kiteytti Senja asian ajankohtaiseen tyyliin ja revettiin nauruun.
Kyllä oli itsessään toppuuttelu että osasi syödä ei-suomalaiseen tapaan ajan kanssa ja pieniä annoksia santsaten eikä niin kuin sapuska loppuisi sillä siunaaman hetkellä. Ei se siellä lopu. En tiedä mihin mahaan niin hoikkanen kaveri kuin Kimmo söi, mutta kyllä sitä evästä upposi. Ja varsinkin jäätelöä jälkkäripöydästä. Ei jäänyt Attekaan paljon jälkeen.
Syönnin jälkeen piti vähän asettua vaakatasoon, mutta vain me seniorimatkalaiset. Nuoriso ampaisi kauppaan ja laivaa kiertämään.
Aikamme lepäiltyä aloimme tälläytyä baariin menoa varten. Klubilla esiintyi 7-henkinen bändi, muistaakseni Budapestista oli se. Soittivat ja lauloivat ihan tolkuttoman hyvin! Senja kertoi, että Tallinnan risteilyillä ei tuon tason orkesterista voi kuin haaveilla.
Kymmenen aikaan pojat löysivät meidät sieltä ja Atte valitti, että on kamalan paha olo. Kun nousin tuolista, minäkin huomasin laivan keikkumisen. Se kallisteli sivusuunnassa ja välillä lattia putosi jalkojen alta eli liekö jonkun sortin vinoaallokkoa ollut.
Menimme hyttiin ja annoin Atelle lääkkeen. Luin siinä ohjetta, että jos vaikutus ei tunnissa tunnu, voi ottaa toisen. Poikaan vaikutti puolessa tunnissa ja Atte rauhoittui, mutta siinä vaiheessa minullakin alkoi olla aika kurja olo. Otin pillerin ja aloin meditoida, että ruoka ja samalla lääke pysyisivät mahassa. Tehoa ei näkynyt ei kuulunut, joten otin toisen. Senkin vaikutusta piti odotella toista tuntia, mutta ihmeellinen oli olo kun lääke lopulta alkoi tehota. Senja tuli tanssimasta ja minä olin jo uskaltautunut makuuasentoon. Enpä ole moista ennen kokenut. En tiedä eikö aikaisemmilla reissuilla ole ollut tarpeeksi merenkäyntiä vai olenko iän myötä herkistynyt. Ehkä kumpaakin.
Kimmolla ei taida olla koko tasapainoelintä ollenkaan. Siinä hän vain makaili laverilla ja sanoi, että tosi mukavalta tuntuu.
En kyllä nukkunut silmän täyttä, mutta enhän minä nuku missään muussakaan oudossa paikassa. Aamupala maistui kaikille eikä laiva enää siinä vaiheessa keinunut.
Aloimme suunnitella päivän ohjelmaa ja tulimme siihen tulokseen, että Vasa-laiva pitää nähdä ja käydä Skansenilla eläimiä katsomassa. Kysyimme laivan infosta Djurgårdenille menosta ja paras oli bussikyyti, johon ostimme meno-paluulipun. Se on kuulemma ensimmäinen vasemmalla heti terminaalin ulko-ovella ja pysähtyy ensimmäisen kerran Djurgårdenilla.
"Niin että ei voi mennä väärään paikkaan?" minä kysyin koska olen tavattoman epävarma julkisen liikenteen käyttäjä ja kaikki pitää aina varmistaa, että menee kuin raiteilla konsanaan.
"Ei mitenkään", sanoi infostuertti.
Jokainen lukija varmaan jo arvaa, mitä tapahtui. Menimme bussiin ja Senja yritti esittää, että ollaan kyllä muuten väärässä bussissa, mutta minä en kuullut, tajunnut tai ottanut vakavasti. Mehän mentiin siihen ensimmäiseen bussiin, mihin infostuertti opasti. Ja se oli tämä.
Matkan edetessä minäkin aloin uskoa, että nyt mennään ihan jonnekin muualle. Matka päättyi keskusterminaaliin ja siinäpä sitten ihmeteltiin. Kysyin bussikuskilta, että miten päästään Djurgårdenille ja hän neuvoi käyttämään paikallisbussia.
Menimme terminaalin läpi toiselle puolelle, jossa oli ilmeisesti jonkun sortin taksikuskeja. Kysyimme kyytiä ja he sanoivat, että kannattaa ajaa kaupungin keltaisilla takseilla eikä heidän, he ovat kalliita. Kaikista paras olisi bussi ja 69 menee Djurgårdenin risteyksen ohi.
Menimme tien toiselle puolelle ja heti 69 tulikin. Kuski solkotti niin kummallista ruotsin ja englannin sekoitusta, etten saanut puheesta mitään selvää. Sen tajusin, että bussista ei voi ostaa lippua vaan se olisi pitänyt ostaa jostain masiinasta etukäteen. Takana oli jonollinen ihmisiä, jotka alkoivat jo hermostua muuan ääliöitten kanssa vatvomiseen. Kuski viittasi meidät istumaan ja takaa löysimme vapaat paikat. Siinä ihmettelin, että miten me oikein maksetaan tämä matka ja Senja ei yhtään helpottanut oloani sanomalla, että tarkastajan tullessa saadaan luultavasti melkoiset sakot. Hyvä ihme sentään.
Kartta kädessä ihmeteltiin vielä sitäkin, että missä me oikein ollaan ja missä osataan hypätä pois. Ilmeisesti paikallinen asukas ymmärsi huolenaiheemme kun tunsin sateenvarjon tökkäävän olkapäähäni. Mies sanoi kertovansa sitten kun on meidän pysäkki. Olin hyvin kiitollinen siitä.
Niin vain tuli eksyttyä ja ajettua pummilla tukholmalaisessa bussissa. Kunnia meni mutta maine kasvoi, niinhän ne sanoo.
Vasa-museo oli ensimmäisenä reitillä, joten sinne sisään. Silmiä sairasti ne hinnat, mutta siihen oli tottuminen. Aikuisilta taisi olla 100 kruunua ja alle 16-vuotiaat ilmaiseksi. Euroina hinta oli noin kympin eli ei kovin kallista. Piti vaan siirtää pilkkua naksun verran vasemmalle niin pysyi suunnilleen kurssissa.
Museossa oli hämärä tunnelmavalaistus, joten kuvaaminen oli hyvin haastavaa. Onneksi jälkikäsittelyllä kuvista saa kivoja katsottavia. Oli se vaan komea näky!
En selvitä laivan historiaa sen enempää, vaan kiinnostuneet voivat lukea siitä tästä linkistä.
Laivan rakennuksesta oli tehty myös pienoismalli, jonka pikkuriikkiset ja tarkat yksityiskohdat ällistyttivät. Kuvasin vain sepän pajan. Ahjossa oli "tuli" ja kaikki!
Seuraavaksi suuntasimme Skansenille, mutta sitä ennen piti selvittää paluumatkan koukerot. Kun emme tulleet paikalle varsinaisella autolla, emme tienneet mistä lähtee paluukyyti. Infossa se oli merkitty karttaan, mutta paikan löytäminen oli oma hommansa. Lopulta se selvisi, joten päästiin taas asiaan.
Muualla alueella sai pataroida oman mielen mukaan, mutta akvaarioon piti ostaa liput. Kannatti, koska siellä oli vaikka minkälaista trooppista elukkaa. Kaloja, krokotiiliejä, gekkoja...
"Hejdå!" sanoi tämä kaveri eikä muuta sanonutkaan.
Puff-baarin kattoterassilla on tungosta!
En muista mistä myrkkynuoli-sammakko on peräisin, mutta sen selän keltaista mönjää jotkut alkuperäisheimot laittavat keihäänkärkiin.
Hai sie!
Akvaariosta poistuttua pojat olivat sitä mieltä, että hylkeet on nähtävä. Olimmehan jo kahtena kesänä käyneet Savonlinnassa norpparisteilyllä eikä kummallakaan kerralla norppa näyttäytynyt, joten nyt voi osittain paikata vahingon.
Porukka näytti ihan siltä kuin olisi odottanut jotain.
Jep, ruoka-aika!
Hylkeillä oli jotain ongelmaa silmissä (sen verran tajusin hoitajan selityksestä) ja hoitaja käytti ruokintahetken koulutukseen. Hän pyysi hyljettä koskemaan kuonollaan kongia ja kun hoitaja vihelsi, voi päästää irti ja sai kalan palkaksi. Näin hoitaja voi huuhtoa hylkeiden silmiä sen ajan kun kuono oli kongissa kiinni. Ihastuttavia otuksia! Atte sanoi haluavansa tuommoisen lemmikiksi, mutta ei taida onnistua.
Kerrankin oltiin oikeassa paikassa oikeaan aikaan kun tämän pääsi näkemään.
Skansenin miljöö ja rakennusten arkkitehtuuri oli kaunista katsottavaa. Harmi kun aikaa oli liian vähän tutkia kaikki paikat kunnolla, mutta ehkä joskus kesällä sitten.
Olisin myös halunnut käyskennellä vanhan kaupungin kujilla, mutta niistä nähtiin vilaus vain bussin ikkunasta.
Paluumatkalla otettiin meritautipillerit varmuuden vuoksi, mutta laiva ei keikkunut juuri nimeksikään. Kävin kysymässä infosta, että minkälainen merenkäynti oli ollut menomatkalla ja kuulemma 11-15 m/s tuulta ja noin neljä metriä korkeat aallot. Kyllä siinä oli maakravulle ihan riittämiin.
Paluumatka meni muutenkin mukavasti. Menimme koko porukka baariin katsomaan rulettipeliä ja juomaan limppaa, jota baarimikko tarjoili pelleillen jääpalasten kanssa. Olimme Senjan kanssa tanssimassa kun Atte tuli sanomaan, ettei heidän pitää lähteä. Niin, siellähän tuli K-18 raja vastaan klo 23.30 eli alaikäiset poistukoot. Pojat voivat kehua koulussa, että heidät potkittiin viikonloppuna baarista pihalle.
Nuoriso ihastui laivaelämään niin, että olisivat lähteneet toiselle reissulle heti perään. Minä en olisi jaksanut millään, mutta olenkin vanha ja väsynyt. Mutta eipä hätiä, ostin tax freestä sen verran tuliaisia, että sain ilmaisen matkan. Se tosin pitää käyttää kolmen kuukauden sisällä enkä siinäkään ajassa ole menossa laivalle, mutta kyselkööt jos isänsä lähtee.
Sataman lähestyessä menin kannelle katselemaan ja siinä se kuuluisa Kustaanmiekka nyt oli. Tuostako pitäisi ujuttautua läpi?
Kyllä vaan ja siitä mentiin. Taitava kippari vai luotsiko sitä purkkia ohjasi. Ei se ole ihme, että äkkinäisempi ruorinpyörittäjä kolistelee laivaansa kun ei tuossa salmessa kovin paljon jäänyt varaa rannan ja kyljen väliin.
Helppohan sitä pääkaupunkiseutulaisen on lähteä laivareissulle, mutta meillä oli vielä puolet matkasta taittamatta. Juna lähti iltapäivällä ja oli Viinijärvellä vähän ennen puoli kahdeksaa. Passattikin oli tallessa ja kunnossa asemalla. Nakkasin pojat kotiin ja lähdin hakemaan koiria. Ne olivat Moppe ja Miiru -hoitolassa reissun ajan ja Marko kävi hakemassa ne maanantai-iltana huostaansa kun hoitola meni kiinni jo seitsemältä. Tällä keinoin pääsin vähän halvemmalla kun ei tarvinnut seuraavana päivänä hakea. Koirat olivat viihtyneet hyvin. Se olikin niiden ensimmäinen hoitolareissu.
Kyllä oli kiva matka. Minä vaan tykkään Tukholmasta, varmaan osittain siksi kun siellä on aikoinaan tullut niin monta kertaa käytyä. Nyt vain nähtiin semmoista mitä ei ennen ole nähty. Ehkä seuraavalla kerralla Kimmo pääsee huvipuistoon riekkumaan kun kerta pää kestää. Pitäisi varmaan varustautua olemaan hotellissa yötä kun ei puolessa päivässä ehdi näkemään kuin pintaraapaisun kaikesta mielenkiintoisesta.
Laitoin tähän mukaan kuvia vain mausteeksi. Kaikki kuvat voi katsoa tästä linkistä.
Atte oli huolissaan merisairaudesta, mutta oli kuitenkin omaksunut ajatuksen lähteä ja hyvillä mielin olikin lähdössä. Kävin silti apteekista kysymässä matkapahoinvointiin pillereitä. No, niihin oli tullut joku EU-säädös, joka määräsi alle 12-vuotiaat lääkärin vastaanotolle saadakseen pillereitä. En siihen hätään alkanut varailla lääkäriaikaa, vaan menin toiseen apteekkiin ja vahingosta viisastuneena pyysin lääkkeitä itselleni niin ei farmaseutti suotta ahdistunut turhista ikärajoista.
Hyppäsimme aamusella junaan Viinijärven asemalla ja lähetin lämpimän toiveen, että passatti pysyisi parkissa ja olisi ehjä ja terve palatessa. Pieksämäellä vaihdoimme Intercityyn ja matka jatkui. Atte oli innoissaan kun pääsi käymään ravintolavaunussa. No, itse asiassa niin olin minäkin. Olihan se itsellenikin ensimmäinen pidempi junamatka. Oli jännää seurata näytöltä junan vauhtia. Etelämmässä mentiin pitkä pätkä 198 km/h. Siinä maisema vaihtui kivasti.
Olimme perillä puolilta päivin ja Senja oli vastassa Tikkurilan asemalla. Meillä oli muutama tunti aikaa huilailla ennen satamaan lähtöä. Sinne mennessä kävimme viemässä Lion hoitoon jonnekin Helsinkiin. En muista enää paikkaa, mutta mitä väliä. Keskityin ihmettelemään maisemia.
Terminaalissa meinasimme jo eksyä tulevien portille, mutta onneksi eräs henkilökunnan ihminen huuteli, että oletteko kenties väärällä portilla. Kyllä olimme.
Gabriellan viertä kulkiessa Kimmo ällisteli sen kokoa. Ei kuulemma osannut arvata, että laiva olisi niin valtavan iso. Kun päästiin hyttiin, Aten reaktio oli päinvastainen:
"Mikä komero tämä oikein on?!"
Tuumattiin siinä, että kyllä isompiakin hyttejä on saatavilla, mutta niistä joutuu maksamaan aika paljon enemmän. Tämä komero välttää hyvin nukkumiseen ja olihan siinä sentään oma vessa.
Ruokailu buffetillalliselle oli varattu heti satamasta lähdön jälkeen, joten sinne seuraavaksi. Olimme puoli tuntia liian aikaisessa, mutta väkeä oli sen verran vähän että pääsimme heti syömään. Atte jännitti jossain vaiheessa, mutta se meni onneksi ohi ja pääsi keskittymään pöydän antimiin. Tosi reippaasti maistelivat kaikkea mahdollista ja niin siinä paikassa kannattaa tehdäkin. En muista läheskään mitä kaikkia herkkuja oli tarjolla, mutta esimerkiksi Koskenkorvamarinoitu karitsanfilee oli mielenkiintoinen. Ei se kyllä kossulta maistunut. Onneksi.
Ennen reissua facebookissa kiersi kuha-juttuja, esimerkiksi "Viikko lähtee hyvi käyntiin - kuha saa kahvia" ja asiaankuuluva kuvamanipulaatio tietenkin mukana.
Lohta oli tarjolla kylmäsavustettuna, lämminsavustettuna, graavattuna, muuten vaan paistettuna ja vaikka ties millä lailla laitettuna. Tuumailimme siinä, mikä niistä maistui parhaimmalta.
"Ei oo valmistustavalla väliä, kuha on lohta!" kiteytti Senja asian ajankohtaiseen tyyliin ja revettiin nauruun.
Kyllä oli itsessään toppuuttelu että osasi syödä ei-suomalaiseen tapaan ajan kanssa ja pieniä annoksia santsaten eikä niin kuin sapuska loppuisi sillä siunaaman hetkellä. Ei se siellä lopu. En tiedä mihin mahaan niin hoikkanen kaveri kuin Kimmo söi, mutta kyllä sitä evästä upposi. Ja varsinkin jäätelöä jälkkäripöydästä. Ei jäänyt Attekaan paljon jälkeen.
Syönnin jälkeen piti vähän asettua vaakatasoon, mutta vain me seniorimatkalaiset. Nuoriso ampaisi kauppaan ja laivaa kiertämään.
Aikamme lepäiltyä aloimme tälläytyä baariin menoa varten. Klubilla esiintyi 7-henkinen bändi, muistaakseni Budapestista oli se. Soittivat ja lauloivat ihan tolkuttoman hyvin! Senja kertoi, että Tallinnan risteilyillä ei tuon tason orkesterista voi kuin haaveilla.
Kymmenen aikaan pojat löysivät meidät sieltä ja Atte valitti, että on kamalan paha olo. Kun nousin tuolista, minäkin huomasin laivan keikkumisen. Se kallisteli sivusuunnassa ja välillä lattia putosi jalkojen alta eli liekö jonkun sortin vinoaallokkoa ollut.
Menimme hyttiin ja annoin Atelle lääkkeen. Luin siinä ohjetta, että jos vaikutus ei tunnissa tunnu, voi ottaa toisen. Poikaan vaikutti puolessa tunnissa ja Atte rauhoittui, mutta siinä vaiheessa minullakin alkoi olla aika kurja olo. Otin pillerin ja aloin meditoida, että ruoka ja samalla lääke pysyisivät mahassa. Tehoa ei näkynyt ei kuulunut, joten otin toisen. Senkin vaikutusta piti odotella toista tuntia, mutta ihmeellinen oli olo kun lääke lopulta alkoi tehota. Senja tuli tanssimasta ja minä olin jo uskaltautunut makuuasentoon. Enpä ole moista ennen kokenut. En tiedä eikö aikaisemmilla reissuilla ole ollut tarpeeksi merenkäyntiä vai olenko iän myötä herkistynyt. Ehkä kumpaakin.
Kimmolla ei taida olla koko tasapainoelintä ollenkaan. Siinä hän vain makaili laverilla ja sanoi, että tosi mukavalta tuntuu.
En kyllä nukkunut silmän täyttä, mutta enhän minä nuku missään muussakaan oudossa paikassa. Aamupala maistui kaikille eikä laiva enää siinä vaiheessa keinunut.
Aloimme suunnitella päivän ohjelmaa ja tulimme siihen tulokseen, että Vasa-laiva pitää nähdä ja käydä Skansenilla eläimiä katsomassa. Kysyimme laivan infosta Djurgårdenille menosta ja paras oli bussikyyti, johon ostimme meno-paluulipun. Se on kuulemma ensimmäinen vasemmalla heti terminaalin ulko-ovella ja pysähtyy ensimmäisen kerran Djurgårdenilla.
"Niin että ei voi mennä väärään paikkaan?" minä kysyin koska olen tavattoman epävarma julkisen liikenteen käyttäjä ja kaikki pitää aina varmistaa, että menee kuin raiteilla konsanaan.
"Ei mitenkään", sanoi infostuertti.
Jokainen lukija varmaan jo arvaa, mitä tapahtui. Menimme bussiin ja Senja yritti esittää, että ollaan kyllä muuten väärässä bussissa, mutta minä en kuullut, tajunnut tai ottanut vakavasti. Mehän mentiin siihen ensimmäiseen bussiin, mihin infostuertti opasti. Ja se oli tämä.
Matkan edetessä minäkin aloin uskoa, että nyt mennään ihan jonnekin muualle. Matka päättyi keskusterminaaliin ja siinäpä sitten ihmeteltiin. Kysyin bussikuskilta, että miten päästään Djurgårdenille ja hän neuvoi käyttämään paikallisbussia.
Menimme terminaalin läpi toiselle puolelle, jossa oli ilmeisesti jonkun sortin taksikuskeja. Kysyimme kyytiä ja he sanoivat, että kannattaa ajaa kaupungin keltaisilla takseilla eikä heidän, he ovat kalliita. Kaikista paras olisi bussi ja 69 menee Djurgårdenin risteyksen ohi.
Menimme tien toiselle puolelle ja heti 69 tulikin. Kuski solkotti niin kummallista ruotsin ja englannin sekoitusta, etten saanut puheesta mitään selvää. Sen tajusin, että bussista ei voi ostaa lippua vaan se olisi pitänyt ostaa jostain masiinasta etukäteen. Takana oli jonollinen ihmisiä, jotka alkoivat jo hermostua muuan ääliöitten kanssa vatvomiseen. Kuski viittasi meidät istumaan ja takaa löysimme vapaat paikat. Siinä ihmettelin, että miten me oikein maksetaan tämä matka ja Senja ei yhtään helpottanut oloani sanomalla, että tarkastajan tullessa saadaan luultavasti melkoiset sakot. Hyvä ihme sentään.
Kartta kädessä ihmeteltiin vielä sitäkin, että missä me oikein ollaan ja missä osataan hypätä pois. Ilmeisesti paikallinen asukas ymmärsi huolenaiheemme kun tunsin sateenvarjon tökkäävän olkapäähäni. Mies sanoi kertovansa sitten kun on meidän pysäkki. Olin hyvin kiitollinen siitä.
Niin vain tuli eksyttyä ja ajettua pummilla tukholmalaisessa bussissa. Kunnia meni mutta maine kasvoi, niinhän ne sanoo.
Vasa-museo oli ensimmäisenä reitillä, joten sinne sisään. Silmiä sairasti ne hinnat, mutta siihen oli tottuminen. Aikuisilta taisi olla 100 kruunua ja alle 16-vuotiaat ilmaiseksi. Euroina hinta oli noin kympin eli ei kovin kallista. Piti vaan siirtää pilkkua naksun verran vasemmalle niin pysyi suunnilleen kurssissa.
Museossa oli hämärä tunnelmavalaistus, joten kuvaaminen oli hyvin haastavaa. Onneksi jälkikäsittelyllä kuvista saa kivoja katsottavia. Oli se vaan komea näky!
En selvitä laivan historiaa sen enempää, vaan kiinnostuneet voivat lukea siitä tästä linkistä.
Laivan rakennuksesta oli tehty myös pienoismalli, jonka pikkuriikkiset ja tarkat yksityiskohdat ällistyttivät. Kuvasin vain sepän pajan. Ahjossa oli "tuli" ja kaikki!
Seuraavaksi suuntasimme Skansenille, mutta sitä ennen piti selvittää paluumatkan koukerot. Kun emme tulleet paikalle varsinaisella autolla, emme tienneet mistä lähtee paluukyyti. Infossa se oli merkitty karttaan, mutta paikan löytäminen oli oma hommansa. Lopulta se selvisi, joten päästiin taas asiaan.
Muualla alueella sai pataroida oman mielen mukaan, mutta akvaarioon piti ostaa liput. Kannatti, koska siellä oli vaikka minkälaista trooppista elukkaa. Kaloja, krokotiiliejä, gekkoja...
"Hejdå!" sanoi tämä kaveri eikä muuta sanonutkaan.
Puff-baarin kattoterassilla on tungosta!
En muista mistä myrkkynuoli-sammakko on peräisin, mutta sen selän keltaista mönjää jotkut alkuperäisheimot laittavat keihäänkärkiin.
Hai sie!
Akvaariosta poistuttua pojat olivat sitä mieltä, että hylkeet on nähtävä. Olimmehan jo kahtena kesänä käyneet Savonlinnassa norpparisteilyllä eikä kummallakaan kerralla norppa näyttäytynyt, joten nyt voi osittain paikata vahingon.
Porukka näytti ihan siltä kuin olisi odottanut jotain.
Jep, ruoka-aika!
Hylkeillä oli jotain ongelmaa silmissä (sen verran tajusin hoitajan selityksestä) ja hoitaja käytti ruokintahetken koulutukseen. Hän pyysi hyljettä koskemaan kuonollaan kongia ja kun hoitaja vihelsi, voi päästää irti ja sai kalan palkaksi. Näin hoitaja voi huuhtoa hylkeiden silmiä sen ajan kun kuono oli kongissa kiinni. Ihastuttavia otuksia! Atte sanoi haluavansa tuommoisen lemmikiksi, mutta ei taida onnistua.
Kerrankin oltiin oikeassa paikassa oikeaan aikaan kun tämän pääsi näkemään.
Skansenin miljöö ja rakennusten arkkitehtuuri oli kaunista katsottavaa. Harmi kun aikaa oli liian vähän tutkia kaikki paikat kunnolla, mutta ehkä joskus kesällä sitten.
Olisin myös halunnut käyskennellä vanhan kaupungin kujilla, mutta niistä nähtiin vilaus vain bussin ikkunasta.
Paluumatkalla otettiin meritautipillerit varmuuden vuoksi, mutta laiva ei keikkunut juuri nimeksikään. Kävin kysymässä infosta, että minkälainen merenkäynti oli ollut menomatkalla ja kuulemma 11-15 m/s tuulta ja noin neljä metriä korkeat aallot. Kyllä siinä oli maakravulle ihan riittämiin.
Paluumatka meni muutenkin mukavasti. Menimme koko porukka baariin katsomaan rulettipeliä ja juomaan limppaa, jota baarimikko tarjoili pelleillen jääpalasten kanssa. Olimme Senjan kanssa tanssimassa kun Atte tuli sanomaan, ettei heidän pitää lähteä. Niin, siellähän tuli K-18 raja vastaan klo 23.30 eli alaikäiset poistukoot. Pojat voivat kehua koulussa, että heidät potkittiin viikonloppuna baarista pihalle.
Nuoriso ihastui laivaelämään niin, että olisivat lähteneet toiselle reissulle heti perään. Minä en olisi jaksanut millään, mutta olenkin vanha ja väsynyt. Mutta eipä hätiä, ostin tax freestä sen verran tuliaisia, että sain ilmaisen matkan. Se tosin pitää käyttää kolmen kuukauden sisällä enkä siinäkään ajassa ole menossa laivalle, mutta kyselkööt jos isänsä lähtee.
Sataman lähestyessä menin kannelle katselemaan ja siinä se kuuluisa Kustaanmiekka nyt oli. Tuostako pitäisi ujuttautua läpi?
Kyllä vaan ja siitä mentiin. Taitava kippari vai luotsiko sitä purkkia ohjasi. Ei se ole ihme, että äkkinäisempi ruorinpyörittäjä kolistelee laivaansa kun ei tuossa salmessa kovin paljon jäänyt varaa rannan ja kyljen väliin.
Helppohan sitä pääkaupunkiseutulaisen on lähteä laivareissulle, mutta meillä oli vielä puolet matkasta taittamatta. Juna lähti iltapäivällä ja oli Viinijärvellä vähän ennen puoli kahdeksaa. Passattikin oli tallessa ja kunnossa asemalla. Nakkasin pojat kotiin ja lähdin hakemaan koiria. Ne olivat Moppe ja Miiru -hoitolassa reissun ajan ja Marko kävi hakemassa ne maanantai-iltana huostaansa kun hoitola meni kiinni jo seitsemältä. Tällä keinoin pääsin vähän halvemmalla kun ei tarvinnut seuraavana päivänä hakea. Koirat olivat viihtyneet hyvin. Se olikin niiden ensimmäinen hoitolareissu.
Kyllä oli kiva matka. Minä vaan tykkään Tukholmasta, varmaan osittain siksi kun siellä on aikoinaan tullut niin monta kertaa käytyä. Nyt vain nähtiin semmoista mitä ei ennen ole nähty. Ehkä seuraavalla kerralla Kimmo pääsee huvipuistoon riekkumaan kun kerta pää kestää. Pitäisi varmaan varustautua olemaan hotellissa yötä kun ei puolessa päivässä ehdi näkemään kuin pintaraapaisun kaikesta mielenkiintoisesta.
Laitoin tähän mukaan kuvia vain mausteeksi. Kaikki kuvat voi katsoa tästä linkistä.
Kommentit