Hippasen verran höpinää

Viikko sitten Miimin kanssa Kuopion rally-tokosta lähtiessä nälkä oli kuin susi kimpussa, joten piipahdimme Hesessä. Siellä havaitsimme läheisessä pöydässä nuoren isän ja arviolta 4-vuotiaan pojan. Poika kiukkusi, koska isä käski poikaa riisumaan lippiksen ennen kuin alkaa syödä. Poika ei suostunut eikä isä antanut lupaa ruokailuun. Tässä vaiheessa jo suunnilleen aplodeerasimme isän toiminnalle, koska nykyajan kaava tuntuu menevän niin, ettei millään vanhanajan tavoilla ole väliä. Poika meni meitä lähellä olevan pöydän alle mököttämään. Isän seuraan liittyi äiti ja vanhempi poika. Äiti ihmetteli, missä kuopus on. - Murjottaa tuolla kun en antanut syödä lippis päässä. Muu perhe alkoi ruokailla eikä kiinnittänyt nuorimmaisen kenkkuiluun mitään huomiota. Aikanaan lippisfanaatikko tuli naapuripöydän alta ja asettui kiltisti syömään. Hatunnoston ansaitsi myös alkuperäisen vaatimuksen lisäksi ensinnäkin se, että vanhemmilla oli asiasta sama kanta ja toiseksi se, ettei kumpikaan tinki...

Olin viime yönä Lontoossa etsimässä kadoksissa olleita poikiani. Minulla oli mukana haulikko, jota yritin piilottaa jonnekin, ettei esimerkiksi poliisi sitä takavarikoisi. Löysin jostain korttelin kulmasta asemyyjän/-sepän, ja menin sisälle. Kysyin mieheltä, ottaisiko haulikkoni vähäksi aikaa säilöön. Tyyppi suostui, koska alan miehenä ymmärsi hyvin, ettei kannata hillua pitkin kaupunkia haulikko kainalossa. Seuraavaksi törmäsin ilmapallokauppiaaseen (tämä tapahtui Joensuun torilla tai tarkemmin sanottuna kävelykadulla Intersportin edessä) ja ajattelin ostaa pallon. Myyjällä oli pallonippu kädessä, mutta pallot olivat tosi pieniä, hädin tuskin pysyivät ilmassa. Asiakkaan tehtävä oli täyttää ostamansa pallo loppuun asti. - Miten paljon tähän pitää työntää heliumia? - En tiedä, myyjä vastasi. - Et tiedä? Uskomatonta! Täytin varovasti, koska oli oma moka jos pallo pamahti rikki heti tuoreeltaan. Manailin mielessäni, että on kai tämäkin myyntikikka kun pannaan asiakas täy...

Lauantaina koitti se hetki kun pääsin toteuttamaan edellisessä postauksessani mainittua motivaationkohotuskeinoa. Ensimmäinen voittajaluokan rally-toko korkattiin Kuopiossa Viiksiareenalla. Tuomarina oli iki-ihana Tytti Lintenhofer ja rata oli äkkikatsomalta vaikeahko. Tulos tuli silti, 74 pistettä ja mikä tärkeintä, Hipan viimesyksyinen hyvä fiilis jatkui talven yli. Heti toisena tehtävänä oli peruutus, mikä on meidän heikko kohta. Pieleen meni, ei siksi etteikö Hippa olisi osannut, vaan siksi kun minä sekoilin askelissani. Siitä -10. Hippa oli vinossa, mutta olisi me saatu se suoritettua jos... No, turha selitellä. Seuraavaksi oli liikkeestä seiso, kierrä koira. Peruskauraa, mutta Hippaa jänskätti vissiin sen verran, että ei jäänyt paikoilleen ja otin uusinnan. Sekään ei auttanut, vaan lähti pyörimään mukana ja annoin olla. Niinpä se kyltti ropsautti mahtavat -13. Sitten menikin pitkä pätkä tosi hyvin. Puolenvaihto jalkojen välistä oli oikein hyvä. Sen jälkeen tuli pujottelu ...

Syksystä lähtien olen käynyt Hipan kanssa PoKSin hallilla rallytreeneissä. Maaliskuussa tuli Elli Kinnunen (Etoelävä) pitämään koulutusta ja pääsin mukaan. Pitkään aikaan en ole käynytkään missään koira-aiheisilla kursseilla. Aluksi oli lyhykäinen teoriaosuus rally-tokosta tai oikeastaan koirankoulutuksen psykologiasta. Kysymykseen "haluatko RTVA-tittelin" käsiä nousi monta, kun taas kysymykseen "aiotko hankkia RTVA-tittelin" käsiä ei enää noussutkaan kuin jokunen. Moni haluaa valioitua, mutta tosipaikan tullen ei välttämättä olekaan valmis tekemään tarpeeksi töitä sen eteen. Tavoitteiden asettaminen kannattaa ehdottomasti, vaikka tavoite ei toteutuisikaan. Mitä sitten? Ehkä asia on liian vaikea kuten minulla voittajaluokan tokon koulutus Jatsille. En enää haaveile tokovaliosta. Eipä silti, ei Jatsistakaan siihen enää ole. Ellin mukaan on ongelmia ja tekosyitä. Ongelmiin voi etsiä ratkaisuja ja tekosyitä pilkkoa pienemmiksi palasiksi, kunnes ne eivät ole enää ...