Ykkönen, kakkonen, hevosmies Makkonen...

...kuutonen, seiska ja Laineen Reiska.
Niin että montako koiraa meillä nyt olikaan?! Ojalan laskuopin mukaan kolme, mutta ääni, liike ja aussiekerroin otettuna yhtälössä huomioon, sisällä noin yhdeksän ja ulkona himpun verran vähemmän.

Toma tuli maaseudun rauhaan pauketta ja levotonta seuraa pakoon. Että se siitä maaseudun rauhasta sitten. Että voi olla äänekästä ja vikkelää sakkia!
Lähdettiin kolmikon kanssa lenkille ja entiseen malliin meno yltyi holtittomaksi. Ensimmäisen kilometrin ajan Hippa roikkui Toman niskassa kuin kiinni kasvaneena ja Jatsi räyhäsi poliisitätinä. Hämärässä eestaas pomppiva valtava ärisevä möykky olisi karkottanut kenet tahansa.

Pikkuhiljaa miehinen uros Toman sisällä sai tulta alleen ja Hippa joutui vuorostaan pakenemaan. Siitä se tasapaino löytyi.

Koirat saivat tasapuolisesti poikien aamulliset ruuantähteet. Tytöt saivat kupit ensin eteensä. Toma yritti uskotella minulle, että kyllä hän saa kotonakin hyökätä kupille ihan tuosta vaan. Onneksi minua oli valistettu oikeiden käskyjen suhteen. Kunnon kuri se olla pitää.

Tätä kirjoitellessani Jatsi ja Hippa ravasivat ylös alas rappuja ja Tomaa harmitti. Se reppana ei kerta kaikkiaan osannut kiivetä yläkertaan. Eiköhän se asia korjaannu tässä parin päivän aikana.

Tomalla on muuten ihan liian pitkä kuono. Se on koko ajan uuninluukussa, saunan kiukaassa, Hipan pyllyssä ja niin edelleen, milloin missäkin mahdollisimman kuumassa paikassa.

Joulukuusi lähtee huomenna pihalle. Tytöt eivät ole tähänkään asti sitä merkanneet, joten jäljet johtavat erääseen, joka on juuri oppinut nostamaan koipea.

Johan oli markkinat!

Viisas oppii kerrasta, tyhmä ei toisestakaan. Entäs minä? Keskivertokamaa.
Kesällä Kolin Erämessuilla otin turpiini ja nyt piti mennä vielä vähän isommille markkinoille kokeilemaan korumyyntiä. Plussalle pääsin, mutta kyllä ne oppirahat on nyt maksettu, ei mahda mitään. Ei tule kolmatta kertaa.

Joensuu Areenan joulumarkkinat ovat perinteisesti viikkoa ennen joulua. Menin sinne Marian kanssa, kun molemmat edustetaan samaa korufirmaa ja kiva oli kun oli kaveri mukana.

Järjestäjien mukaan myyjiä oli yli 300 ja lauantaina kävijöitä noin 18 000. Millähän nekin lasketaan, kysyn vaan? No olipa miten oli, silti liian vähän väkeä että asiakkaita olisi riittänyt meidän kojulle. Korumyyjiä oli järjettömän paljon ja suurin osa väestä vaan hengaili ilman lompakkoa, saati ostoaikeita.

Voi olla, että tuo megalomaaninen tapahtuma on liian lähellä joulua, että ihmiset ostaisivat sieltä lahjoja. Kuulin muutamalta muulta myyjältä, että kauppa olisi voinut käydä kiivaamminkin.
Kiitoksia kaikille, jotka kävivät meidän kojulla ostoksilla. Jokainen asiakas on tietenkin arvokas.

Muuten oli tosi kivaa kun törmäsi semmoisiin tuttuihin, joita ei ole aikoihin nähnyt ja seura oli hyvää. Marian kanssa meillä käy huumorintaju hyvin yksiin. Varsinkin vastapäinen kauppias aiheutti pientä keskinäistä kettuilua.
Miekkonen kauppasi jotain ihmeellistä keittiövekotinta, päätellen pöydällä vyöryvästä kurkku- ja tomaattivuoresta. Mutta kun se oli koko ajan äänessä ja se ääni oli harvinaisen ärsyttävä! Ei sitä epämiehekästä kimitystä olisi jaksanut millään kuunnella, mutta kaksi päivää oli pieni pakko. Onneksi pääsi välillä kierrokselle lepuuttamaan korviaan ja hermojaan.

Yhdellä kojulla kassalipas kilisi iloisesti. Brittipariskunta möi eri tavoin maustettua toffeeta, jota valmistetaan heidän tehtaassaan Manchesterissa. Otin kuvan uudella kännykälläni, mutta en ole vielä perehtynyt kuvien siirtämiseen koneelle. Ne toffeet eivät olleet läheskään niin makeita kuin miltä näyttivät, ja varsinkin Death by Baileys Fudge oli nimensä veroinen. Nam!
Pariskunta oli tosi mukava ja heidän soittamansa musiikki kuului hyvin meidän myyntipaikalle.

Pojat lähtivät joulunviettoon jo torstai-iltana ja minä ampaisin samalla ovenaukaisulla Miimin luokse.
Pami oli revetä riemusta kun sai Hipan luokseen. Se ressu kärsi valeraskaudesta ja oli NIIN tylsää kun kaikki lelut olivat poissa. Äiti ja tytär riehuivat taukoamatta. Jatsi vollotti nenä ovenraossa vihjailemassa, että voitais jo lähteä kotiin. Pelko persuksissa, että jätän sen hoitoon. Koskaan ei voi olla liian varma.
Unelmalla oli myös tylsää kun ei ollut leluja. Riehuvat sukulaiset ottivat pattiin eikä se lämmennyt Hipan leikkiinkutsuille. Ilme oli sen oloinen, että mihinkähän aikaan vieraat ois kotona jos nyt lähtisivät.

Aattoaamuna oli viileänpuoleista. Mittari näytti ulkona -33 ja sisällä sen verran, että oli varpaat ja vesijohto jäässä. Hellaan tuli ja hiustenkuivaaja ensin alakaappiin ja sitten vessan puolelle. Siitä se suli, johto nääs. Varpaitten vuoro oli vasta illalla saunassa.

Saunan välikössä vetää ovenraosta kun tuplaovea ei enää ole. Onneksi on villoja ja sain naapurista tuulensuojalevyn joululahjaksi. Villaa väliin ja levy päälle. Eipä vedä enää ihan niin paljoa, vaikka esteettisyydestä ei voi samana päivänä puhua. Tuon virityksen puran vasta keväällä.
Siinä ahkeroidessa lähetin lämpimän ajatuksen kaikille ulkotyön tekijöille. Piru vieköön, että meinasin jäätyä ihan tönköksi mokoman levyn kanssa taistellessa! Ovea joutui pitämään auki sen verran, että hyvin jäähtyi sisälläkin.

Urakoinnin jälkeen menin koirien kanssa mökille kinkunsyöntiin. Suurimman osan ajasta tosin makasin sohvalla. Olin niin poikki, ettei mitään rajaa. Onneksi sai vaan olla ja sen käytin hyväkseni.

Jaa, palataanpa vielä vähän taaksepäin. Joulukuusi aiheutti eräässä perheenjäsenessä suurta ihmetystä. Hippa ei ollut uskoa silmiään, että mamma ihan oikeasti toi hänelle noin ison puuhalelun!
En tietenkään ajatellut, että Hippa ensi töikseen kaataisi kuusen, mutta tulipahan silti mieleeni köyttää se latvasta kattoon.
Koristeet paikoilleen ja siinä se. Hippa leikki onnellisena uudella röhköpossulla ja minä menin yläkertaan laittamaan toimiston kiinni.

Kun tulin alas, kuusi oli jo koristeltu uudelleen. Hippa oli päättänyt vetää siltä jalat, tai jalan, alta. Vettä lainehti, palloja vieri pitkin tupaa ja jopa kynttilät oli puoliksi riivitty alas.
En menettänyt toimintakykyäni, vaan tempaisin ensin piuhan irti seinästä. Ääni pääni sisällä kuiski, ettei vesilammikossa lojuvat kuusenkynttilät ole terveellisin yhdistelmä.

Kun läikkymättömät juomakupit on jo keksitty, milloinkahan tulisi markkinoille koiraperheeseen tarkoitetut läikkymättömät joulukuusenjalat? Siinä olisi sarkaa tuotekehittelylle.

Tämän jälkeen kuusi on saanut olla rauhassa. No, yhden kultahileellä päällystetyn koristeen löysin puoliksi syötynä Hipan pediltä.
Minkä sille mahtaa, neiti on neiti vaikka voissa paistaisi. Blingblingiä pitää olla.

Huumorintaju, missä olet...?

Hippa on joulukoira. Se rakastaa tätä vuodenaikaa ja kaikkea kivaa mikä siihen liittyy.
Tein tässä hienon, valaistun tilataideteoksen.


Lyhty valaisi maisemaa ja mieltä koko pitkän illan. Seuraavana päivänä jääkuutiot oli järjestelty uudelleen. En ottanut kuvaa, etten pahoittaisi mieltäni.

Eilen aamulla kävin kaupungissa muutaman tunnin ajan oleilemassa ja niin päin pois. Olevinaan asioita hoitamassa. Kuinka ollakaan, kotiintuloa siivitti jälleen pieni jännitysmomentti. Naisen (tai äidin) vaistoni oli oikeassa.

Hippa oli ottanut pöydältä askertelutarvikkeita sisältävän laatikon ja purkanut lahjanauhakerät sieväksi sotkuksi.
Petiään se oli piirrellyt kultatussilla ja syönyt sen. Hopeatussi oli pelkästään syöty. Saattaa olla, että juhannussiivouksen aikaan löydän sohvan pohjasta tai pianon takaa hopeaisia keskisormia ja kirkkoveneitä.
Koko komeuden se oli kruunannut pienillä kimaltavilla tähdillä.

Sen jälkeen tyyppi oli varmaan ajatellut, että näin hienoja koristeluja ei se ikävä täällä asuva tosikko muuten ihan heti siivoa pois. Jälkiruokana oli imurin johto, töpselipää irtipoikki ja piuha vielä varmuuden vuoksi muutamasta kohtaa melkein poikki.
En ottanut kuvaa, etten pahoittaisi mieltäni vielä pahemmin.

Mutta, eipä tämä varas ja ilkivallantekijä ottanut huomioon sitä, että suvussa on pätevä töpseliasentaja eli sähkömies. Veljeni Pekka kävi illansuussa korjaamassa johtoon uuden pään. Siitäs sait, senkin rakkari! Vielä kestää huumori.

Voin kuvitella, miten viisas Jatsi huokailee ja pyörittelee silmiään töllöntöitä katsellessa tuskaillen, kun kukaan ei tee mitään.

Karvanlähtö on loppunut eikä rapaa kulkeudu sisälle. Tekisi mieleni virittää matot lattialle, mutten uskalla. Ne on sentään itse kudottuja ja luultavasti siinä vaiheessa huumorintajuni ottaisi lopullisesti hatkat, jos joutuisin todistamaan mattojen kuolemaa juuri rauhan ja hyvän tahdon juhlan alla. Pitäköön tunkkinsa. Kävellään matoilla sitten kun viimeinenkin perheenjäsen on saanut järjen päähänsä ja hampaisiinsa.

Ja mikä oli valituksen pointti? Se, etten miljoonastakaan vaihtaisi tuota riiviötä mihinkään kilttiin ja hyvinkäyttäytyvään koiraan.
"Mamma kulta, olen himojeni orja, yritä ymmärtää!" sanovat kauniit silmät pään levätessä sylissäni.
Ja mamma ymmärtää. Ja siivoaa.