Glam with M
No tuota... hmmm. Menin sisäisesti sanattomaksi.
Jokainen saa tietysti tehdä elämällään mitä haluaa, mutta ihan maalaisjärjelläkin ajateltuna joku pikku seikka ei ole ihan kohdallaan. Äkkiä katsottuna ja vähän kauempaa kuvassa on ihan kaunis nuori neito, mutta tekstin (varsinkin vanhempien postausten) lukeminen rapisuttaa jotain alas. Muovia? Itsetunnon rippeitä?
Aloin miettiä, että mitä muuttaisin itsessäni jos rahaa olisi rajattomasti. Tuon bloggaajan mielestä minussa on varmasti jotain pahasti vialla kun lopputulos oli, että en oikeastaan mitään. Mä oon mikä oon.
Noo, nämä mahan päällä roikkuvat römpöttimet voisi olla roikkumatta, mutta en minä heitä tähän hätään vielä mene saksituttamaan pienemmiksi. Käyn salilla ja muutan rasvakudosta lihaskudokseksi, ja luotan vakaasti että se auttaa. Saattaispa sillä harrastuksella olla muitakin terveydellisiä vaikutuksia.
Ajatusleikkiä itseni kanssa pelaten tuumailin, että mitä tekisin jos joku Gläm Äm tulisi kaupungilla vastaan ja alkaisi kauhistella nenäni muotoa tai huulieni kaarta. Sanoisin sille, että käännäpä päätäsi vasempaan niin paljon kuin se sinne kääntyy. Sitten vaan kävelet siihen suuntaan mihin nenä osoittaa. Eipä meikäläisen luomulärvi häiritse enää ollenkaan!
Tulipahan avauduttua.
lauantai 28. elokuuta 2010
torstai 26. elokuuta 2010
Kylläpä tiesi jälkeä ajaneensa!
Tänään oli viimeiset viralliset jälkitreenit. Sillä aikaa kun jäljet vanhenivat, iltaa juhlistettiin nyyttärihengessä erilaisilla herkuilla.
Vaikka kulunut kesä oli jonkin aikaa lämpötilan puolesta aika rankka, ryhmäläiset edistyivät tosi hyvin.
Suzy-bokseri oppi ilmaisun ja rauhallisempaa jäljestystä, kun taas Moona-snautserilla kasvoi varmuus ja taistelutahto huimaa vauhtia. Ohjaajatkin kehittyivät samaa tahtia. Hyvä tytöt, tästä jatketaan!
Minä tallasin Moonalle suunnilleen alokasluokan pituisen jäljen ja Moona teki tarkkaa työtä. Sen helpommin luettavaa koiraa tuskin on.
Miimi oli myös mukana ja teki Suzylle janaharjoituksia. Yksi ainakin meni tosi hyvin, joten siitä se lähtee.
Susanna tallasi Hippikselle jäljen, joka olisi voinut olla pitempikin, mutta ei makeaa mahan täydeltä. Kotona olen tehnyt pitempää jälkeä, joten välillä voi ottaa kevyemmin. Varsinkin kun kyseessä on suht nuori koiranalku.
Entäs Jatsi? Näytti tänä iltana aussiemaiset temppunsa. Pyysin Marjoa tallaamaan jäljen, kun osasi viimeksi sen tehdä niin mainiosti. Pyysin suunnilleen samanpituinen, ei ainakaan lyhyempää kuin viikko sitten.
Jana oli jotain 40 metriä ja meni hyvin. Jäljen poimi oikeaan suuntaan, oikein hienoa. Tuuli kohtalaisen navakasti ja ensimmäisen kepin bongasi reilusti syrjästä. Nuuski niin että idioottikin liinan päässä olisi tajunnut, että keppi löytyi. Ei nostanut, vaan mulkaisi minua syrjäkarein sen näköisenä, että "Hyi, taas vieras keppi, en muuten nosta. Mitähän mamma tekee?"
En tehnyt mitään. Poimin kepin talteen ja jatkettiin töitä. Ilmeisesti toiselle kepille mennessä se oli funtsinut asiaa tarpeeksi ja todennut taskussa olevat namit menetetyiksi, jos ei toimita keppejä perille. Harvinaisen viisaasti ajateltu, koska muilla kepeillä ei ollut enää mitään ongelmia.
Mutta jälkeä riitti! Kuudennella kepillä oltiin vielä ihan keskellä korpea. Onneksi Marjo ja Susanna olivat mukana, joten jäljentallaaja itsekin pääsi hämmästymään keppien määrää. Niitä oli tosiaan seitsemän, mutta mikäpäs siinä. Kyllä Jatsi jaksoi.
Enkä liioittele, jos väitän jäljen olleen ainakin kaksi kilometriä pitkä. Kerrassaan mahtava treeni.
Kiitokset tytöille mukavasta seurasta! Jatketaan epävirallisissa merkeissä tästä eteenpäin.
Vaikka kulunut kesä oli jonkin aikaa lämpötilan puolesta aika rankka, ryhmäläiset edistyivät tosi hyvin.
Suzy-bokseri oppi ilmaisun ja rauhallisempaa jäljestystä, kun taas Moona-snautserilla kasvoi varmuus ja taistelutahto huimaa vauhtia. Ohjaajatkin kehittyivät samaa tahtia. Hyvä tytöt, tästä jatketaan!
Minä tallasin Moonalle suunnilleen alokasluokan pituisen jäljen ja Moona teki tarkkaa työtä. Sen helpommin luettavaa koiraa tuskin on.
Miimi oli myös mukana ja teki Suzylle janaharjoituksia. Yksi ainakin meni tosi hyvin, joten siitä se lähtee.
Susanna tallasi Hippikselle jäljen, joka olisi voinut olla pitempikin, mutta ei makeaa mahan täydeltä. Kotona olen tehnyt pitempää jälkeä, joten välillä voi ottaa kevyemmin. Varsinkin kun kyseessä on suht nuori koiranalku.
Entäs Jatsi? Näytti tänä iltana aussiemaiset temppunsa. Pyysin Marjoa tallaamaan jäljen, kun osasi viimeksi sen tehdä niin mainiosti. Pyysin suunnilleen samanpituinen, ei ainakaan lyhyempää kuin viikko sitten.
Jana oli jotain 40 metriä ja meni hyvin. Jäljen poimi oikeaan suuntaan, oikein hienoa. Tuuli kohtalaisen navakasti ja ensimmäisen kepin bongasi reilusti syrjästä. Nuuski niin että idioottikin liinan päässä olisi tajunnut, että keppi löytyi. Ei nostanut, vaan mulkaisi minua syrjäkarein sen näköisenä, että "Hyi, taas vieras keppi, en muuten nosta. Mitähän mamma tekee?"
En tehnyt mitään. Poimin kepin talteen ja jatkettiin töitä. Ilmeisesti toiselle kepille mennessä se oli funtsinut asiaa tarpeeksi ja todennut taskussa olevat namit menetetyiksi, jos ei toimita keppejä perille. Harvinaisen viisaasti ajateltu, koska muilla kepeillä ei ollut enää mitään ongelmia.
Mutta jälkeä riitti! Kuudennella kepillä oltiin vielä ihan keskellä korpea. Onneksi Marjo ja Susanna olivat mukana, joten jäljentallaaja itsekin pääsi hämmästymään keppien määrää. Niitä oli tosiaan seitsemän, mutta mikäpäs siinä. Kyllä Jatsi jaksoi.
Enkä liioittele, jos väitän jäljen olleen ainakin kaksi kilometriä pitkä. Kerrassaan mahtava treeni.
Kiitokset tytöille mukavasta seurasta! Jatketaan epävirallisissa merkeissä tästä eteenpäin.
lauantai 21. elokuuta 2010
Siitä se lähtee...
On niin kiva luulla kaikkea. Luulin itseäni hyväksi laumanjohtajaksi, mutta kaikkea muuta. Luulin Hippaa fiksuksi pennuksi, joka uskoo kun sanotaan jo puolesta sanasta.
Tämänhetkinen totuus on se, että hän tekee mitä lystää ja minä siivoan.
Eilen illalla oli äidin luona korukutsut ja mitä löysinkään kotiin palattuani? Lautasen puolikkaan pöydän alta ja toisen puolikkaan muutaman metrin päästä Hipan pediltä.
Tänä aamuna ennen piirinmestistalkoisiin lähtöäni käytin koirat kävelyllä, pesin tassuista hiekat pois ja huuhdoin kylppärin lattian sen jälkeen. Sillä välin Hippa oli kipaissut vinkupossun kanssa ruokapöydälle istumaan!
Palasin Pärnältä pahoin aavistuksin, joten järkytys ei ollut suuren suuri:
Yksinkertainen selitys tähän on tietenkin se, että leikkiessä tuli pissahätä ja juuri sisäsiistiksi oppinut pentu yritti tietenkin siivota jälkiään.
Oma syy kun jätin oven auki saunan välikköön, jossa oli saunapuut ja puukengät. Tästä oppineena en jätä vessankaan ovea enää auki. Minkäs selluloosateollisuuteen erikoistunut koiranpentu viehtymykselleen voi.
Tämänhetkinen totuus on se, että hän tekee mitä lystää ja minä siivoan.
Eilen illalla oli äidin luona korukutsut ja mitä löysinkään kotiin palattuani? Lautasen puolikkaan pöydän alta ja toisen puolikkaan muutaman metrin päästä Hipan pediltä.
Tänä aamuna ennen piirinmestistalkoisiin lähtöäni käytin koirat kävelyllä, pesin tassuista hiekat pois ja huuhdoin kylppärin lattian sen jälkeen. Sillä välin Hippa oli kipaissut vinkupossun kanssa ruokapöydälle istumaan!
Palasin Pärnältä pahoin aavistuksin, joten järkytys ei ollut suuren suuri:
Yksinkertainen selitys tähän on tietenkin se, että leikkiessä tuli pissahätä ja juuri sisäsiistiksi oppinut pentu yritti tietenkin siivota jälkiään.
Oma syy kun jätin oven auki saunan välikköön, jossa oli saunapuut ja puukengät. Tästä oppineena en jätä vessankaan ovea enää auki. Minkäs selluloosateollisuuteen erikoistunut koiranpentu viehtymykselleen voi.
perjantai 20. elokuuta 2010
Vieraita keppejä, yäk!
Eilen oli sarjassaan erittäin hyvät, ellei jopa täydelliset jälkitreenit!
Tallasin Marjon Moonalle semmoisen sopivan pitkän jäljen ja Marjo puolestaan Jatsille ehkä vajaan kilometrin jäljen. Odotellessa otettiin esineruutua.
Jatsi lähti vauhdilla ja toi rukkasen. Toisella lähetyksellä se ilmaisi hanskan, mutta ei tuonut. Sen sijaan matkan varrelta poimi putkenpätkän ja toi sen. Kolmannen lähetyksen varmistin ampaisemalla itsekin ruutuun. Kateus teki tehtävänsä ja hanska lähti Jatsin mukaan. Vauhdilla takaisin ja kunnon palkkaukset. Hyvä, koira alkaa olla kunnossa ja ilo palautuu tähänkin hommaan.
Hippakin kävi ruudussa. Pidin sen hihnassa ja annoin vain tutustua tilanteeseen. Se meni siksakkia jälkiä pitkin ja bongasi esineet, mutta ei osannut niille sen enempää tehdä. Se olikin ensimmäinen keikka ruudussa ja riitti ihan hyvin.
Makkarajäljen se ajoi hienosti. Makkaroita oli välillä tiheään, välillä vain muutaman askeleen välein. Vauhtiakin piti hidastaa kun neiti olisi kaahannut muuten ihan tolkutonta vauhtia.
Jatsi pääsi jäljelle, kun se oli vanhentunut noin 1,5 tuntia. Jana oli parikymmentä metriä ja se meni älyttömän hyvin. Suoraan ja ripeästi. Jäljen poimi oikeaan suuntaan ja kehuin siitä, että jos hyvinkin sitä kautta vahvistuisi.
Ensimmäisen kepin poimiminen oli näkemisen arvoinen juttu. Keppi suuhun, kieli ulos ja huulet ryppyyn! Hyi, Moonan suussa ollut keppi, yöks! Mikä pelle. Homma jatkui eikä muut kepit enää aiheuttaneet niin vahvaa ällötystä.
Jälki oli niin kiemurainen, että koira pysyi skarppina ja minä myös. Koko ajan piti silmä tapilla seurata, oliko se jäljellä vai huuhailiko jotain omiaan. Ihan mahtavaa työtä! Marjo sai ansaitsemansa kehut hienosta tallauksestaan.
Moonalla oli muuten sama juttu. Jatsin kepit nousivat vain puoliksi, mutta ne olikin lähes ensimmäiset vieraat kepit Moonalla. Lisää treeniä, siinä on hieno jälkikoiran alku. Rauhallinen, mutta taistelutahota riittää.
Ensi kerralla on viimeiset treenit, koska maankäyttölupa päättyy elokuun loppuun. Päätettiin juhlistaa kulunutta kautta nyyttäreillä. Eväsretki metsässä on ihana juttu.
Tallasin Marjon Moonalle semmoisen sopivan pitkän jäljen ja Marjo puolestaan Jatsille ehkä vajaan kilometrin jäljen. Odotellessa otettiin esineruutua.
Jatsi lähti vauhdilla ja toi rukkasen. Toisella lähetyksellä se ilmaisi hanskan, mutta ei tuonut. Sen sijaan matkan varrelta poimi putkenpätkän ja toi sen. Kolmannen lähetyksen varmistin ampaisemalla itsekin ruutuun. Kateus teki tehtävänsä ja hanska lähti Jatsin mukaan. Vauhdilla takaisin ja kunnon palkkaukset. Hyvä, koira alkaa olla kunnossa ja ilo palautuu tähänkin hommaan.
Hippakin kävi ruudussa. Pidin sen hihnassa ja annoin vain tutustua tilanteeseen. Se meni siksakkia jälkiä pitkin ja bongasi esineet, mutta ei osannut niille sen enempää tehdä. Se olikin ensimmäinen keikka ruudussa ja riitti ihan hyvin.
Makkarajäljen se ajoi hienosti. Makkaroita oli välillä tiheään, välillä vain muutaman askeleen välein. Vauhtiakin piti hidastaa kun neiti olisi kaahannut muuten ihan tolkutonta vauhtia.
Jatsi pääsi jäljelle, kun se oli vanhentunut noin 1,5 tuntia. Jana oli parikymmentä metriä ja se meni älyttömän hyvin. Suoraan ja ripeästi. Jäljen poimi oikeaan suuntaan ja kehuin siitä, että jos hyvinkin sitä kautta vahvistuisi.
Ensimmäisen kepin poimiminen oli näkemisen arvoinen juttu. Keppi suuhun, kieli ulos ja huulet ryppyyn! Hyi, Moonan suussa ollut keppi, yöks! Mikä pelle. Homma jatkui eikä muut kepit enää aiheuttaneet niin vahvaa ällötystä.
Jälki oli niin kiemurainen, että koira pysyi skarppina ja minä myös. Koko ajan piti silmä tapilla seurata, oliko se jäljellä vai huuhailiko jotain omiaan. Ihan mahtavaa työtä! Marjo sai ansaitsemansa kehut hienosta tallauksestaan.
Moonalla oli muuten sama juttu. Jatsin kepit nousivat vain puoliksi, mutta ne olikin lähes ensimmäiset vieraat kepit Moonalla. Lisää treeniä, siinä on hieno jälkikoiran alku. Rauhallinen, mutta taistelutahota riittää.
Ensi kerralla on viimeiset treenit, koska maankäyttölupa päättyy elokuun loppuun. Päätettiin juhlistaa kulunutta kautta nyyttäreillä. Eväsretki metsässä on ihana juttu.
perjantai 13. elokuuta 2010
Positiivisuuspläjäys
Tämä päivä on aamusta lähtien ollut ihan mahtava!
Jatsi on toipunut ja toipuu edelleen. Ennen näkemätön kuva tästä pariskunnasta, joka lopettaa illan ja aloittaa aamun nykyään painimalla.
Hippa on NIIN onnellinen, ja minä myös.
Kimmolla on tässä koneessa oma kansio, mihin kirjoittelee omia juttujaan. Tänä aamuna innostui taas siihen hommaan. Opastin alkuun ja meniin odottelemaan tulevaa Pulitzer-palkintoa, jonka turvin poikani minut elättää kunhan vähän vielä treenaa.
Eikä tässä vielä kaikki. Miimi aloitti Mary Kay -jälleenmyyjänä ja sai tuskalla ja vaivalla houkuteltua minut mukaan. Ensimmäinen kokeilu Miimin luona vakuutti minut heti, että ihonhoito voi olla myös miellyttävää. Tähänastiset kokemukset ovat lähinnä sitä luokkaa, että voi itku kun pitää pestä naamaa ja rasvata tällä ja tuolla eikä siitä saa muuta kuin töhnäisen olon.
Sain pari päivää sitten oman aloituspakettini ja olen käyttänyt näytepakkauksia aamuin illoin. Vähänkö näytän hyvältä!
Arvoisat siskot, Mary Kay -ihonhoitotuotteet on oikeasti nerokas juttu! Se kasvojen raikas fiilis on parasta, mitä naisihminen voi housut jalassa itselleen tarjota.
Iso kiitos Miimille! Tästä on hyvä jatkaa.
Ja tänä iltana on korukutsut. Sain koivupöllistä ja katajasta tekemäni korupuun tuunattua entistä edustavammaksi. Kellään muulla konsultilla ei varmaan ole niin hienoa esittelytelinettä.
Jatsi on toipunut ja toipuu edelleen. Ennen näkemätön kuva tästä pariskunnasta, joka lopettaa illan ja aloittaa aamun nykyään painimalla.
Hippa on NIIN onnellinen, ja minä myös.
Kimmolla on tässä koneessa oma kansio, mihin kirjoittelee omia juttujaan. Tänä aamuna innostui taas siihen hommaan. Opastin alkuun ja meniin odottelemaan tulevaa Pulitzer-palkintoa, jonka turvin poikani minut elättää kunhan vähän vielä treenaa.
Eikä tässä vielä kaikki. Miimi aloitti Mary Kay -jälleenmyyjänä ja sai tuskalla ja vaivalla houkuteltua minut mukaan. Ensimmäinen kokeilu Miimin luona vakuutti minut heti, että ihonhoito voi olla myös miellyttävää. Tähänastiset kokemukset ovat lähinnä sitä luokkaa, että voi itku kun pitää pestä naamaa ja rasvata tällä ja tuolla eikä siitä saa muuta kuin töhnäisen olon.
Sain pari päivää sitten oman aloituspakettini ja olen käyttänyt näytepakkauksia aamuin illoin. Vähänkö näytän hyvältä!
Arvoisat siskot, Mary Kay -ihonhoitotuotteet on oikeasti nerokas juttu! Se kasvojen raikas fiilis on parasta, mitä naisihminen voi housut jalassa itselleen tarjota.
Iso kiitos Miimille! Tästä on hyvä jatkaa.
Ja tänä iltana on korukutsut. Sain koivupöllistä ja katajasta tekemäni korupuun tuunattua entistä edustavammaksi. Kellään muulla konsultilla ei varmaan ole niin hienoa esittelytelinettä.
Ollaan jäljestetty, joo joo!
Jälkitreenienkin postaukset kulkevat jäljessä. Ihme juttu.
Viikko sitten torstaina Miimi tuli jälkitreeneihin ja tallasi Jatsille noin kilometrin pituisen jäljen jo hyvissä ajoin ennakkoon.
Jana oli yli 40-metrinen ja kauhistelin sen pituutta. Sähläämiseksihän se meni. Kun en osaa opettaa koiraa etenemään suoraan niin sitten en osaa. Jäljen se sentään poimi vaihteeksi oikeaan suuntaan ja keppi nousi tehokkaasti. Eka kulma oli terävä ja siinä pyörittiin kissanpolkat ja muut masurkat moneen kertaan, ennen kuin suunta selvisi.
Loppu ei ollutkaan kuin mennä vaan. Kaikki kepit nousivat ja nenä pysyi hyvin jäljen päällä. Kiitos Mimille erinomaisesta jäljestä!
Eilen tein itse Jatsille suunnilleen samanpituisen jäljen ja omasta mielestäni vieläpä hyvin selkeän kulmineen päivineen. Metsä oli ihanteellinen, juuri ja juuri sen verran kostea ettei askeleet jääneet näkösälle ja lämmintä 20 astetta.
Janan tein ihan lyhyen, että se edes tämän kerran menisi suoraan, mutta ei. Viisitoista metriäkin oli näköjään liikaa ja takajälki siihen päälle. Intoa oli kyllä vaikka muille jakaa, mutta huono kunto verotti vauhtia.
Ihmettelin siinä perässä hiihtäessäni, että miten niin suoraviivainen jälki oli vanhetessaan muuttunut semmoiseksi serpentiiniksi. Vaikutti siltä ettei koiralla ollut hajuakaan siitä, mitä oli tekemässä. Kaipa sillä oli, kun kepit löytyivät ilman ihmettelyjä.
Ennen viimeistä keppiä oli puuduttavan pitkä suora ja taisi koiralta usko (ja kunto) loppua. Se merkkasi viimeisen kepin, mutta jätti sen nostamatta. Hällä väliä kun noinkin hyvin meni kokonaisuutena.
Hipalle tein namijäljen ja se olisi saanut olla pitempikin, mutta namit loppuivat kesken. Hyvä minä! Vauhti oli mieletön ja enin osa lihapullista jäi syömättä, mutta tarkkuus vähän kärsi samalla. Seuraavaksi pitempi jälki ja hitaampi vauhti.
Viikko sitten torstaina Miimi tuli jälkitreeneihin ja tallasi Jatsille noin kilometrin pituisen jäljen jo hyvissä ajoin ennakkoon.
Jana oli yli 40-metrinen ja kauhistelin sen pituutta. Sähläämiseksihän se meni. Kun en osaa opettaa koiraa etenemään suoraan niin sitten en osaa. Jäljen se sentään poimi vaihteeksi oikeaan suuntaan ja keppi nousi tehokkaasti. Eka kulma oli terävä ja siinä pyörittiin kissanpolkat ja muut masurkat moneen kertaan, ennen kuin suunta selvisi.
Loppu ei ollutkaan kuin mennä vaan. Kaikki kepit nousivat ja nenä pysyi hyvin jäljen päällä. Kiitos Mimille erinomaisesta jäljestä!
Eilen tein itse Jatsille suunnilleen samanpituisen jäljen ja omasta mielestäni vieläpä hyvin selkeän kulmineen päivineen. Metsä oli ihanteellinen, juuri ja juuri sen verran kostea ettei askeleet jääneet näkösälle ja lämmintä 20 astetta.
Janan tein ihan lyhyen, että se edes tämän kerran menisi suoraan, mutta ei. Viisitoista metriäkin oli näköjään liikaa ja takajälki siihen päälle. Intoa oli kyllä vaikka muille jakaa, mutta huono kunto verotti vauhtia.
Ihmettelin siinä perässä hiihtäessäni, että miten niin suoraviivainen jälki oli vanhetessaan muuttunut semmoiseksi serpentiiniksi. Vaikutti siltä ettei koiralla ollut hajuakaan siitä, mitä oli tekemässä. Kaipa sillä oli, kun kepit löytyivät ilman ihmettelyjä.
Ennen viimeistä keppiä oli puuduttavan pitkä suora ja taisi koiralta usko (ja kunto) loppua. Se merkkasi viimeisen kepin, mutta jätti sen nostamatta. Hällä väliä kun noinkin hyvin meni kokonaisuutena.
Hipalle tein namijäljen ja se olisi saanut olla pitempikin, mutta namit loppuivat kesken. Hyvä minä! Vauhti oli mieletön ja enin osa lihapullista jäi syömättä, mutta tarkkuus vähän kärsi samalla. Seuraavaksi pitempi jälki ja hitaampi vauhti.
torstai 12. elokuuta 2010
Onnea Jatsi 7 vuotta!
Jälkijunan viimeisessä vaunussa matkustava bloggaaja onnittelee koiraansa pari päivää myöhässä. Ehkä päivänsankari ei ota nokkiinsa. Kyllä se aika menee nopsaan kun taakse päin kurkkii.
Sankari ja pikkusisko saivat kakkua ja menin ulos kuvaamaan sen syöntiä. Ihme juttu, mutta just sillä hetkellä auringon eteen änkesi jostain niin synkkä pilvi, että kuvasta tuli musta kuin muurinperä jouluna. Olkoot, onhan noita kuvia. Maksalaatikko menee tunnetusti äkkiä alas ja toista lootaa en kuvauksen takia lähtenyt ostamaan.
Hieronta ja venyttely on tehnyt tehtävänsä, vaikka sitä tehtävää vielä riittää tästä edeskin. Synttärinsä kunniaksi Jatsi teki Hipasta maailman onnellisimman pennun, kun alkoi toden teolla leikkiä sen kanssa. Eilen pitivät iltavillit ja tämä aamu alkoi myös painimalla.
Jatsi pitää hurjaa ääntä leikkiessään ja Attea pelotti kun luuli, että ne tappelevat. Istuttiin siinä kaikessa rauhassa katselemassa ja kerroin, mikä ero on leikillä ja tappelulla. Kuin tilauksesta Hippa innostui liikaa ja Jatsi ärähti sille, että pysyisi nahoissaan. Leikki jatkui pienen miettimistauon jälkeen.
Aamupäivällä käytiin kaupungilla ja arvatkaas mitä meillä oli kotiin tullessa vastassa? Kaksi laulavaa koiraa! Hippa oli löytänyt täsmälleen saman sävellajin kuin Jatsi, mutta tyytyi vielä pieneen sivuosaan tässä oopperassa. Heh, esimerkki pelittää hyvin.
Sankari ja pikkusisko saivat kakkua ja menin ulos kuvaamaan sen syöntiä. Ihme juttu, mutta just sillä hetkellä auringon eteen änkesi jostain niin synkkä pilvi, että kuvasta tuli musta kuin muurinperä jouluna. Olkoot, onhan noita kuvia. Maksalaatikko menee tunnetusti äkkiä alas ja toista lootaa en kuvauksen takia lähtenyt ostamaan.
Hieronta ja venyttely on tehnyt tehtävänsä, vaikka sitä tehtävää vielä riittää tästä edeskin. Synttärinsä kunniaksi Jatsi teki Hipasta maailman onnellisimman pennun, kun alkoi toden teolla leikkiä sen kanssa. Eilen pitivät iltavillit ja tämä aamu alkoi myös painimalla.
Jatsi pitää hurjaa ääntä leikkiessään ja Attea pelotti kun luuli, että ne tappelevat. Istuttiin siinä kaikessa rauhassa katselemassa ja kerroin, mikä ero on leikillä ja tappelulla. Kuin tilauksesta Hippa innostui liikaa ja Jatsi ärähti sille, että pysyisi nahoissaan. Leikki jatkui pienen miettimistauon jälkeen.
Aamupäivällä käytiin kaupungilla ja arvatkaas mitä meillä oli kotiin tullessa vastassa? Kaksi laulavaa koiraa! Hippa oli löytänyt täsmälleen saman sävellajin kuin Jatsi, mutta tyytyi vielä pieneen sivuosaan tässä oopperassa. Heh, esimerkki pelittää hyvin.
sunnuntai 8. elokuuta 2010
Yksi ystävä poistui
Mari kertoi eilen, että Wallun epilepsia on pahentunut eikä lääkitys enää pure. Hän teki päätöksen, joka ihmisellä on oikeus tehdä uskollisimman ystävänsä parhaaksi.
Menin aamulla Rantakylään jättämään Wallulle viimeiset jäähyväiset. Vastassa oli pieni ruskea pyörremyrsky, joka tervehti riehakkaaseen tyyliinsä. Koko koirannaama naurussa se nuoli kyyneleet silmistäni ja sitten leikittiin piippaavalla kärsäkkäällä.
Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta se jaksoi säilyttää iloisuutensa ja huumorintajunsa aina kun siihen oli vähänkin aihetta.
Jatsi inhosi aluksi Wallua sen äänekkään räyhäämisen takia, mutta aikaa myöten niistä kasvoi kaverukset, joiden älyllinen mittelö oli vertaansa vailla.
Ei ole väliä kuoleeko koira vanhuuttaan vai joudutaanko se lopettamaan jo nuorena. Kun elämäntehtävä on täytetty, on vain osattava päästää irti. Tuska kestää aikansa, mutta muistot säilyvät ikuisesti.
Hyvästi, rakas Wallu! Opetit meille niin paljon. Kiitos siitä.
Menin aamulla Rantakylään jättämään Wallulle viimeiset jäähyväiset. Vastassa oli pieni ruskea pyörremyrsky, joka tervehti riehakkaaseen tyyliinsä. Koko koirannaama naurussa se nuoli kyyneleet silmistäni ja sitten leikittiin piippaavalla kärsäkkäällä.
Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta se jaksoi säilyttää iloisuutensa ja huumorintajunsa aina kun siihen oli vähänkin aihetta.
Jatsi inhosi aluksi Wallua sen äänekkään räyhäämisen takia, mutta aikaa myöten niistä kasvoi kaverukset, joiden älyllinen mittelö oli vertaansa vailla.
Ei ole väliä kuoleeko koira vanhuuttaan vai joudutaanko se lopettamaan jo nuorena. Kun elämäntehtävä on täytetty, on vain osattava päästää irti. Tuska kestää aikansa, mutta muistot säilyvät ikuisesti.
Hyvästi, rakas Wallu! Opetit meille niin paljon. Kiitos siitä.
Utua ilmassa ja päässä
Mitä olen viime aikoina puuhaillut? Missä ollut ja kulkenut? Kuka oikeastaan olen?
Tällä hetkellä tuntuu kuin pääni olisi viety ulkoavaruuteen ja ufomiehet laittaneet tilalle herneillä täytetyn posliinipilkkumin. Kun posliiniin ei hermoradat ja muut inhimilliset koneistot tartu, pilkkumi on pudonnut, särkynyt siruiksi ja herneet vierineet pitkin lattioita.
Jos asuisin 25 neliön yksiössä, pieniä kohtaamisia voisi sattua. Mutta kun kartanoni on kuin tori (herneen näkökulmasta katsottuna), ei voi odottaa järjellistä käyttäytymistä. Siellä se herne etsii kaveria, kirjaimellisesti. Helpompi olisi haalia pitkin piennarta levinneet Hujasen eväät kasaan kuin saada minun yliskamarin tapeteista kuviot kohdistettua.
Onneksi joku luotti ja tarjosi vastuullista tointa epätodellisuutta torjumaan.
Johanna lähti porukoineen laivareissulle ja kysyi, ottaisinko Jessen hoitoon. Jee jee Jesse, suostuin ilomielin.
Mökillä oli mukavampi viettää aikaa ja siellä oltiin. Jesse tykkää Hipasta ja leikittäisi, jos Jatsi antaisi. Jäähylle mokoma määräilevä isosisko, niin saivat lapset peuhata rauhassa.
Ilmassa leijui jännä utu ja lämmintä riitti. Enimmän aikaa oltiin vedessä, joka oli kyllä melkein yhtä lämmintä kuin ilma, mutta virkisti edes märkyydellään.
Jesse on huolehtivainen kaveri. Kun lähdin uimaan, se kaahasi perään ja raapi persuksia. Ilmeisesti sanoakseen, että "nyt pois sieltä hukkumasta ja heti!" Kun käännyin, se lähti tyytyväisenä rantaan.
Sitten tein källin ja hyppäsin laiturilta. Molskis vaan toisenkin kerran ja heti oli vahti perässä. Uiskentelin eestaas ja vähän rinkiä, ja koko ajan Jesse paimensi vieressä huolestuneen oloisena. Kyllä on Jatsilla uskollisuudessa vielä oppimista.
Ihana hoitolapsi!
Lauantai-illan koirat makailivat keskenään, kun menin sammuttamaan kulttuurinjanoani. En tosin tiennyt koko janosta, ennen kuin Teppo pyysi seuraksi Hasanniemen kesäteatteriin Ulvovaa mylläriä katsomaan. Kannatti lähteä!
Ruumiillinen jano helpotti esityksen jälkeen vähän, mutta vain vähän, Teatteriravintolan terassilla. Kuskin ominaisuudessa tyydyin vissyyn, joka on erinomainen janojuoma. Siinä sählätessäni tosin kippasin lähes koko tuopillisen maahan, eikä se siellä vaikuta suuntaan tai toiseen. Taas todiste siitä, ettei terassille kannata lähteä selvinpäin, kun hukkaan menee halvatkin juomat.
Ai niin! Muisti palaa pätkittäin tekemisten suhteen. Kävihän meillä muunrotuistakin väkeä. Virve hankki kelpienpennun ja tulivat Jennan kanssa meille. Watti on vähän Hippaa nuorempi ja hetken ällisteltyään näytti todellisen minänsä. Mieletön peto! Ei jää kepukka aussiesta jälkeen asenteen puolesta.
Palatakseni jälleen menneisyyteen, piipahdettiinhan me taas vaihteeksi kaupunkikävelyllä.
Hippa on alkanut vierastaa tuntemattomia, joten shokkihoitoa kehiin. No, se tauti parani heti kun päästiin isommille kylille ja ihastelut otettiin vastaan tottuneen rutiinilla.
Käveltiin sillan ali ihan testataksemme, mitä pennut tuumaavat yli rumistavien autojen äänistä. Eivät kerrassaan mitään! Menivät reippaina kuin olisivat syntyneet sillan alla.
Sitten oli jo jäätelön aika. Hyvä antaa vähästäänkin, paha ei paljostakaan. Minä olin se pahis. Annoin vain kuivaa vohvelia ja senkin vaan siksi, kun en itse voi sietää sitä kengänpohjallisen makuista sotkua. Jenna ja pennut söivät vuorotahtiin maukkaampaa osuutta.
Tällä hetkellä tuntuu kuin pääni olisi viety ulkoavaruuteen ja ufomiehet laittaneet tilalle herneillä täytetyn posliinipilkkumin. Kun posliiniin ei hermoradat ja muut inhimilliset koneistot tartu, pilkkumi on pudonnut, särkynyt siruiksi ja herneet vierineet pitkin lattioita.
Jos asuisin 25 neliön yksiössä, pieniä kohtaamisia voisi sattua. Mutta kun kartanoni on kuin tori (herneen näkökulmasta katsottuna), ei voi odottaa järjellistä käyttäytymistä. Siellä se herne etsii kaveria, kirjaimellisesti. Helpompi olisi haalia pitkin piennarta levinneet Hujasen eväät kasaan kuin saada minun yliskamarin tapeteista kuviot kohdistettua.
Onneksi joku luotti ja tarjosi vastuullista tointa epätodellisuutta torjumaan.
Johanna lähti porukoineen laivareissulle ja kysyi, ottaisinko Jessen hoitoon. Jee jee Jesse, suostuin ilomielin.
Mökillä oli mukavampi viettää aikaa ja siellä oltiin. Jesse tykkää Hipasta ja leikittäisi, jos Jatsi antaisi. Jäähylle mokoma määräilevä isosisko, niin saivat lapset peuhata rauhassa.
Ilmassa leijui jännä utu ja lämmintä riitti. Enimmän aikaa oltiin vedessä, joka oli kyllä melkein yhtä lämmintä kuin ilma, mutta virkisti edes märkyydellään.
Jesse on huolehtivainen kaveri. Kun lähdin uimaan, se kaahasi perään ja raapi persuksia. Ilmeisesti sanoakseen, että "nyt pois sieltä hukkumasta ja heti!" Kun käännyin, se lähti tyytyväisenä rantaan.
Sitten tein källin ja hyppäsin laiturilta. Molskis vaan toisenkin kerran ja heti oli vahti perässä. Uiskentelin eestaas ja vähän rinkiä, ja koko ajan Jesse paimensi vieressä huolestuneen oloisena. Kyllä on Jatsilla uskollisuudessa vielä oppimista.
Ihana hoitolapsi!
Lauantai-illan koirat makailivat keskenään, kun menin sammuttamaan kulttuurinjanoani. En tosin tiennyt koko janosta, ennen kuin Teppo pyysi seuraksi Hasanniemen kesäteatteriin Ulvovaa mylläriä katsomaan. Kannatti lähteä!
Ruumiillinen jano helpotti esityksen jälkeen vähän, mutta vain vähän, Teatteriravintolan terassilla. Kuskin ominaisuudessa tyydyin vissyyn, joka on erinomainen janojuoma. Siinä sählätessäni tosin kippasin lähes koko tuopillisen maahan, eikä se siellä vaikuta suuntaan tai toiseen. Taas todiste siitä, ettei terassille kannata lähteä selvinpäin, kun hukkaan menee halvatkin juomat.
Ai niin! Muisti palaa pätkittäin tekemisten suhteen. Kävihän meillä muunrotuistakin väkeä. Virve hankki kelpienpennun ja tulivat Jennan kanssa meille. Watti on vähän Hippaa nuorempi ja hetken ällisteltyään näytti todellisen minänsä. Mieletön peto! Ei jää kepukka aussiesta jälkeen asenteen puolesta.
Palatakseni jälleen menneisyyteen, piipahdettiinhan me taas vaihteeksi kaupunkikävelyllä.
Hippa on alkanut vierastaa tuntemattomia, joten shokkihoitoa kehiin. No, se tauti parani heti kun päästiin isommille kylille ja ihastelut otettiin vastaan tottuneen rutiinilla.
Käveltiin sillan ali ihan testataksemme, mitä pennut tuumaavat yli rumistavien autojen äänistä. Eivät kerrassaan mitään! Menivät reippaina kuin olisivat syntyneet sillan alla.
Sitten oli jo jäätelön aika. Hyvä antaa vähästäänkin, paha ei paljostakaan. Minä olin se pahis. Annoin vain kuivaa vohvelia ja senkin vaan siksi, kun en itse voi sietää sitä kengänpohjallisen makuista sotkua. Jenna ja pennut söivät vuorotahtiin maukkaampaa osuutta.
maanantai 2. elokuuta 2010
Vauhtia maalla ja merellä, rentoutus keittiönpöydällä.
Menneenä lauantaina ei ehtinyt ikävä yllättää. Sovittiin pentutreffit Rääkkylään Tuunaisten kesäpaikalle ja samalla pidin myös koruesittelyn. Jenna ja Toma tulivat myös mukaan.
Tosin meille tuli reissu mutkan kautta, kun edellisenä iltana lomanaloittajaisia juhlinut Jenna haettiin varmuuden vuoksi kyytiin. Mikäs siinä, kyllä passatti kulkee kun vaan käskee kulkemaan. Toma ja Hippa aloittivat painimisen ja sitä jatkui koko matkan ajan. Lehmosta Rääkkylään oli sentään tunnin matka ja perillä Romeo liittyi lystiin mukaan.
Hei, nyt liikkumatta! Jatsi-täti on pahana!
Hippa osasi välillä huilatakin.
Pentillä oli varastossaan ajopelejä, jotka alkavat näinä päivinä olla arvokasta kamaa. Ihan tuli nuoruus mieleen kun pääsi pikku-Suikilla ajamaan. Omaa mopoa minulla ei tosin ikinä ollut, mutta on siitä silti kauan kun moisella vehkeellä olen ajanut. Jonkin verran aikaa oli Jennallakin viime ajeluista ja Pentti opasti alkuun.
"Ai mikäs tää hanikka olikaan?"
Suosittelin tyytymään ykkösellä ajeluun ja ihme kyllä totteli. Kovempi vauhti olisi voinut olla ympäristölle haitallista tai jopa vaarallista.
Ilme kertoo kaiken.
Niin myös Jatsin ilme.
Pojat pääsivät myös vanhan kunnon Pappa-Tunturin kyytiin.
Jatsilla oli töitä kun olisi pitänyt pentuja komentaa ja vahtia, ettei pojille tapahdu mitään mokoman pärisijän tarakalla.
Yhden aikaan alkoi paikalle valua naapureita, jotka Aija oli kutsunut koruesittelyyn. Ensin syötiin ihania salaatteja ynnä muita herkkuja, ja sitten pääsin aloittamaan päivän työllistävän vaiheen. Myyntiä tuli oikein mukavasti ja emännällä oli jo runsaudenpula valitessaan kaikki melkein 70 euron edestä saamansa ilmaiskorut. Onneksi Anna-tytär auttoi tehokkaasti tässä ongelmassa.
Vieraiden lähdettyä siirryttiin rannalle. Savonselällä kävi mieletön tuuli, mutta paikka on sen verran suojaisa, ettei siitä ollut haittaa. Tuuli oli lämmin ja piti itikat poissa.
Pennut jatkoivat samaan malliin.
Valta on sillä, jolla on pallo.
Koirat leikkivät ja normaalit ihmiset viihtyivät keskenään jutellen porukassa. Sen sijaan yksi epäsosiaalinen tyydytti kauneudenkaipuutaan ja kökötti kalliolla tyrskyjä kuvaamassa. Kamera laulakoon, vaikka persus kastuisi.
Jatsi pääsi huolestumaan vielä kerran ihan tosissaan, kun Pentti vei meidät poikien kanssa veneajelulle. Heillä on ihan reilunkokoinen paatti ja sillä kun pisteli menemään vasten aallokkoa, ei kaivannut Särkänniemeen. Kyyti oli melkoisen pomppivaista.
Tästä tilanteesta en saanut kuvia, vaikka mieli olisi tehnyt. Vesi roiskui sen verran, että piti keskittyä varjelemaan kameraa pahemmalta kastumiselta.
Jenna piti Jatsia hihnassa tämän reissun ajan, koska se olisi hätäännyksissään saattanut lähteä uimaan perään.
Kotimatkalle lähdettiin kuuden kieppeillä. Pentuja alkoi jo kiukuttaa väsymyksestä, koska ne olivat riekkuneet keskenään koko pitkän päivän pieniä päikkäreitä lukuunottamatta. Peräkontissa asui hiirenhiljaisuus.
Kyllä oli kivaa ja siitä kiitos isäntäväelle! En muista, milloin viimeksi olisi yhden päivän aikana kokenut näin monenlaista elämystä.
Täällä ovat kaikki kuvat.
Sunnuntaina oli Jatsin toinen hieronta. Homma oli jo tuttua, joten se osasi rentoutua heti Marikan käsien alle tietoisena tulevasta hyvänolontunteesta.
Selkä oli vasemmalta puolelta pahemmin jumissa, mutta kipupisteitä ei enää ollut kuin yksi. Hyvältä vaikuttaa! Jatsi nukahti pöydälle ihan syvään uneen ja kun se hellävaroen heräteltiin, se venytteli ensi töikseen ihan itse.
Kun tänä aamuna päästin koirat sisälle aamupisulta, Jatsi empi rappujen alla, että pääseekö tuosta ylös vai ei. Pääsihän sieltä, mutta melko jäykän oloisena ja venyttelin sen jalat. Takajalat olivat jäykät enkä saanut niitä vietyä eteen. Tämän jälkeen Jatsi venyttelikin takareitensä itse, joten kyllä se siitä paranee.
Tosin meille tuli reissu mutkan kautta, kun edellisenä iltana lomanaloittajaisia juhlinut Jenna haettiin varmuuden vuoksi kyytiin. Mikäs siinä, kyllä passatti kulkee kun vaan käskee kulkemaan. Toma ja Hippa aloittivat painimisen ja sitä jatkui koko matkan ajan. Lehmosta Rääkkylään oli sentään tunnin matka ja perillä Romeo liittyi lystiin mukaan.
Hei, nyt liikkumatta! Jatsi-täti on pahana!
Hippa osasi välillä huilatakin.
Pentillä oli varastossaan ajopelejä, jotka alkavat näinä päivinä olla arvokasta kamaa. Ihan tuli nuoruus mieleen kun pääsi pikku-Suikilla ajamaan. Omaa mopoa minulla ei tosin ikinä ollut, mutta on siitä silti kauan kun moisella vehkeellä olen ajanut. Jonkin verran aikaa oli Jennallakin viime ajeluista ja Pentti opasti alkuun.
"Ai mikäs tää hanikka olikaan?"
Suosittelin tyytymään ykkösellä ajeluun ja ihme kyllä totteli. Kovempi vauhti olisi voinut olla ympäristölle haitallista tai jopa vaarallista.
Ilme kertoo kaiken.
Niin myös Jatsin ilme.
Pojat pääsivät myös vanhan kunnon Pappa-Tunturin kyytiin.
Jatsilla oli töitä kun olisi pitänyt pentuja komentaa ja vahtia, ettei pojille tapahdu mitään mokoman pärisijän tarakalla.
Yhden aikaan alkoi paikalle valua naapureita, jotka Aija oli kutsunut koruesittelyyn. Ensin syötiin ihania salaatteja ynnä muita herkkuja, ja sitten pääsin aloittamaan päivän työllistävän vaiheen. Myyntiä tuli oikein mukavasti ja emännällä oli jo runsaudenpula valitessaan kaikki melkein 70 euron edestä saamansa ilmaiskorut. Onneksi Anna-tytär auttoi tehokkaasti tässä ongelmassa.
Vieraiden lähdettyä siirryttiin rannalle. Savonselällä kävi mieletön tuuli, mutta paikka on sen verran suojaisa, ettei siitä ollut haittaa. Tuuli oli lämmin ja piti itikat poissa.
Pennut jatkoivat samaan malliin.
Valta on sillä, jolla on pallo.
Koirat leikkivät ja normaalit ihmiset viihtyivät keskenään jutellen porukassa. Sen sijaan yksi epäsosiaalinen tyydytti kauneudenkaipuutaan ja kökötti kalliolla tyrskyjä kuvaamassa. Kamera laulakoon, vaikka persus kastuisi.
Jatsi pääsi huolestumaan vielä kerran ihan tosissaan, kun Pentti vei meidät poikien kanssa veneajelulle. Heillä on ihan reilunkokoinen paatti ja sillä kun pisteli menemään vasten aallokkoa, ei kaivannut Särkänniemeen. Kyyti oli melkoisen pomppivaista.
Tästä tilanteesta en saanut kuvia, vaikka mieli olisi tehnyt. Vesi roiskui sen verran, että piti keskittyä varjelemaan kameraa pahemmalta kastumiselta.
Jenna piti Jatsia hihnassa tämän reissun ajan, koska se olisi hätäännyksissään saattanut lähteä uimaan perään.
Kotimatkalle lähdettiin kuuden kieppeillä. Pentuja alkoi jo kiukuttaa väsymyksestä, koska ne olivat riekkuneet keskenään koko pitkän päivän pieniä päikkäreitä lukuunottamatta. Peräkontissa asui hiirenhiljaisuus.
Kyllä oli kivaa ja siitä kiitos isäntäväelle! En muista, milloin viimeksi olisi yhden päivän aikana kokenut näin monenlaista elämystä.
Täällä ovat kaikki kuvat.
Sunnuntaina oli Jatsin toinen hieronta. Homma oli jo tuttua, joten se osasi rentoutua heti Marikan käsien alle tietoisena tulevasta hyvänolontunteesta.
Selkä oli vasemmalta puolelta pahemmin jumissa, mutta kipupisteitä ei enää ollut kuin yksi. Hyvältä vaikuttaa! Jatsi nukahti pöydälle ihan syvään uneen ja kun se hellävaroen heräteltiin, se venytteli ensi töikseen ihan itse.
Kun tänä aamuna päästin koirat sisälle aamupisulta, Jatsi empi rappujen alla, että pääseekö tuosta ylös vai ei. Pääsihän sieltä, mutta melko jäykän oloisena ja venyttelin sen jalat. Takajalat olivat jäykät enkä saanut niitä vietyä eteen. Tämän jälkeen Jatsi venyttelikin takareitensä itse, joten kyllä se siitä paranee.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)