Ollaan jäljestetty, joo joo!
Jälkitreenienkin postaukset kulkevat jäljessä. Ihme juttu.
Viikko sitten torstaina Miimi tuli jälkitreeneihin ja tallasi Jatsille noin kilometrin pituisen jäljen jo hyvissä ajoin ennakkoon.
Jana oli yli 40-metrinen ja kauhistelin sen pituutta. Sähläämiseksihän se meni. Kun en osaa opettaa koiraa etenemään suoraan niin sitten en osaa. Jäljen se sentään poimi vaihteeksi oikeaan suuntaan ja keppi nousi tehokkaasti. Eka kulma oli terävä ja siinä pyörittiin kissanpolkat ja muut masurkat moneen kertaan, ennen kuin suunta selvisi.
Loppu ei ollutkaan kuin mennä vaan. Kaikki kepit nousivat ja nenä pysyi hyvin jäljen päällä. Kiitos Mimille erinomaisesta jäljestä!
Eilen tein itse Jatsille suunnilleen samanpituisen jäljen ja omasta mielestäni vieläpä hyvin selkeän kulmineen päivineen. Metsä oli ihanteellinen, juuri ja juuri sen verran kostea ettei askeleet jääneet näkösälle ja lämmintä 20 astetta.
Janan tein ihan lyhyen, että se edes tämän kerran menisi suoraan, mutta ei. Viisitoista metriäkin oli näköjään liikaa ja takajälki siihen päälle. Intoa oli kyllä vaikka muille jakaa, mutta huono kunto verotti vauhtia.
Ihmettelin siinä perässä hiihtäessäni, että miten niin suoraviivainen jälki oli vanhetessaan muuttunut semmoiseksi serpentiiniksi. Vaikutti siltä ettei koiralla ollut hajuakaan siitä, mitä oli tekemässä. Kaipa sillä oli, kun kepit löytyivät ilman ihmettelyjä.
Ennen viimeistä keppiä oli puuduttavan pitkä suora ja taisi koiralta usko (ja kunto) loppua. Se merkkasi viimeisen kepin, mutta jätti sen nostamatta. Hällä väliä kun noinkin hyvin meni kokonaisuutena.
Hipalle tein namijäljen ja se olisi saanut olla pitempikin, mutta namit loppuivat kesken. Hyvä minä! Vauhti oli mieletön ja enin osa lihapullista jäi syömättä, mutta tarkkuus vähän kärsi samalla. Seuraavaksi pitempi jälki ja hitaampi vauhti.
Viikko sitten torstaina Miimi tuli jälkitreeneihin ja tallasi Jatsille noin kilometrin pituisen jäljen jo hyvissä ajoin ennakkoon.
Jana oli yli 40-metrinen ja kauhistelin sen pituutta. Sähläämiseksihän se meni. Kun en osaa opettaa koiraa etenemään suoraan niin sitten en osaa. Jäljen se sentään poimi vaihteeksi oikeaan suuntaan ja keppi nousi tehokkaasti. Eka kulma oli terävä ja siinä pyörittiin kissanpolkat ja muut masurkat moneen kertaan, ennen kuin suunta selvisi.
Loppu ei ollutkaan kuin mennä vaan. Kaikki kepit nousivat ja nenä pysyi hyvin jäljen päällä. Kiitos Mimille erinomaisesta jäljestä!
Eilen tein itse Jatsille suunnilleen samanpituisen jäljen ja omasta mielestäni vieläpä hyvin selkeän kulmineen päivineen. Metsä oli ihanteellinen, juuri ja juuri sen verran kostea ettei askeleet jääneet näkösälle ja lämmintä 20 astetta.
Janan tein ihan lyhyen, että se edes tämän kerran menisi suoraan, mutta ei. Viisitoista metriäkin oli näköjään liikaa ja takajälki siihen päälle. Intoa oli kyllä vaikka muille jakaa, mutta huono kunto verotti vauhtia.
Ihmettelin siinä perässä hiihtäessäni, että miten niin suoraviivainen jälki oli vanhetessaan muuttunut semmoiseksi serpentiiniksi. Vaikutti siltä ettei koiralla ollut hajuakaan siitä, mitä oli tekemässä. Kaipa sillä oli, kun kepit löytyivät ilman ihmettelyjä.
Ennen viimeistä keppiä oli puuduttavan pitkä suora ja taisi koiralta usko (ja kunto) loppua. Se merkkasi viimeisen kepin, mutta jätti sen nostamatta. Hällä väliä kun noinkin hyvin meni kokonaisuutena.
Hipalle tein namijäljen ja se olisi saanut olla pitempikin, mutta namit loppuivat kesken. Hyvä minä! Vauhti oli mieletön ja enin osa lihapullista jäi syömättä, mutta tarkkuus vähän kärsi samalla. Seuraavaksi pitempi jälki ja hitaampi vauhti.
Kommentit