Kaupunkikammoinen maalaisjuntti pääsi tänään mamman kanssa kahdestaan saamaan siedätyshoitoa.
Viikonlopun jäljiltä jääkaappi valitti tyhjyyttään ja samalla päätin hankkia Hipalle ihan oman ketjupannan, joten suunnattiin Prismaan. Ruokaostosten ajan Hippa sai odotella takaloosterissa, mutta Lemmikkikeskukseen otin sen sovittamaan kaulaketjuja.
Liukuovet olivat ihmeellinen juttu eikä rivakkaliikkeinen koira meinannut ymmärtää niiden hitautta. Kaupassa piti taas piilottaa häntä koipien väliin ja tärinästä päätellen pelotti pirusti.
No, sitä mitä pelkää, saa takuulla lisää. Hämmästytimme joensuulaisia ramppaamalla eestaas sisään ja ulos. Aina sisälle päästyä kehuin Hippaa ja syötin nameja Prisman käytävällä.
Oli siinä ihmisillä kulmakarvat kaarella. Joku rouva kehui Hippaa kauniiksi eikä kukaan alkanut nipottaa koiraeläimen läsnäolosta.
Johannakin osui kohdalle tämän koulutuksen aikana. Eipä olla pitkilleen nähtykään.
Seuraava osoite oli Tintin Lemmikki ihan vaan totuttelun vuoksi. Taas pelotti.
Kun kerta reissussa oltiin niin otettiin siitä kaikki irti. Käveltiin keskustaan ja piipahdettiin Heilissä. Hippa tunsi tutun oven ja pyrki sinne, vaikka ei sielläkään olo tuntunut kovin rennolta.
Takaisin päin kävellessä keskellä jalkakäytävää oli posteljoonin kammottava kärry! Voi hyvänen aika sentään. Hippa tuumasi, että jos käännyn pois päin enkä katso sitä niin silloin sitä ei ole olemassa. Harmi, kun hihnan päässä roikkui eräs, joka käski tutkimaan kärryä. Nuuhkaisun jälkeen se ei ollut enää pelottava.
Eräässä kadunkulmassa meidät ohitti hoffi, joka ei ollut isäntänsä lapasessa, ei sitten huonostikaan. Koira riekkui hullun lailla, vaikka miekkonen roikotti sitä kuonopannasta. Tuli väkisin mieleen, että ei ole vippaskonstit oikotie onneen. Saman ja paremman saisi kouluttamalla, mutta menepäs sanomaan se heille. Voin kuulla vastauksen "no kun tämä sitä ja tätä ja tuota..." Aina on se no kun. Ja mutta kun.
Sama vika rahikaisella. Kyllä oli Hipalla kiire autolle päin mennessä. Jos olisin tehnyt asian oikein, en olisi ehtinyt hakea Attea eskarista ennen iltaa.
Olosuhteista johtuen oli annettava periksi, mutta korjasin tilannetta viimeiset parikymmentä metriä. Hihna tiukalla ei matka edennyt ja aika pian fiksu koira sen tajusi. Takakonttiin pääsy toimi niin hyvänä palkkana, että sen eteen kannatti tehdä töitä. Hyvä Hippa!
maanantai 28. helmikuuta 2011
sunnuntai 27. helmikuuta 2011
Kevättä ja karvanleijuntaa ilmassa
Hippa se on järkevä tyttö. Kun pakkanen lauhtui alle kymmenen miinuksen, aloitti Hippiäinen karvanvaihdon. Jatsi pudotti turkkinsa tuttuun tyyliin marraskuussa ja on nyt kasvattanut talvikarvaa eli ollut kylmimmät kuukaudet aivan nakuna. No, itsepähän tietää ja mikäs minä olen arvostelemaan kun ei hänen kuningattaruuttaan palele.
Pakkasten loputtua loppui laiskottelukin. Tässä talossa aloitettiin nimittäin jälkitreenit. Tien takana oleva pelto on tosin vielä vähän hankalasti hyväksi käytettävä, mutta ilmaisutreenejä voi tehdä. Päätin opettaa Hipan menemään maahan kepillä, koska viime kesän jäljestystä muistellessa vauhtia siinä touhussa riitti vähän liiankin kanssa. Kepillä odottelu voi toimia jäähdyttelynä ja saanpahan minä jotain uutta ajateltavaa tässä kesää odotellessa.
Ruokakuppi on ollut hyvä konsti opettaa mitä vaan, mutta ei se tässä keppitreenissä näytä toimivan. Koira mokoma ei huomaakaan koko keppiä, kun tuijottaa ruokakuppia. Muuta ei tapahdu kuin että kuolaa kepin läpimäräksi. Mutta kun on niin nälkä!
Eiköhän tämä tästä. Sainhan minä viime kesänä Susannalle opetettua teoriassa, miten koira opetetaan maahan kepillä. Että periaatteessa pitäisi osata tehdä se myös käytännössä omalle koiralle. Vaikka nehän ne on ennenkin opettaneet, jotka eivät itse osaa tehdä.
Saa nähdä miten Jatsin jälkiura jatkuu vai jatkuuko mitenkään. Jos selkä jumittaa aina vaan niin turha sitä on hyppyyttää metristä estettä. Jäljestetään muuten vaan huvin vuoksi. Ei tässä KVA silmissä kiilu niin että järki sumenisi.
Tokoilu on tosi hyvä vaihtoehtoharrastus sennukoiralle, jolla vauhtia riittää vaikka muille jakaa. Tarttis vaan kädettömän ohjaajan saada jotain vinkkiä miten edetä voivoi-luokassa.
Pakkasten loputtua loppui laiskottelukin. Tässä talossa aloitettiin nimittäin jälkitreenit. Tien takana oleva pelto on tosin vielä vähän hankalasti hyväksi käytettävä, mutta ilmaisutreenejä voi tehdä. Päätin opettaa Hipan menemään maahan kepillä, koska viime kesän jäljestystä muistellessa vauhtia siinä touhussa riitti vähän liiankin kanssa. Kepillä odottelu voi toimia jäähdyttelynä ja saanpahan minä jotain uutta ajateltavaa tässä kesää odotellessa.
Ruokakuppi on ollut hyvä konsti opettaa mitä vaan, mutta ei se tässä keppitreenissä näytä toimivan. Koira mokoma ei huomaakaan koko keppiä, kun tuijottaa ruokakuppia. Muuta ei tapahdu kuin että kuolaa kepin läpimäräksi. Mutta kun on niin nälkä!
Eiköhän tämä tästä. Sainhan minä viime kesänä Susannalle opetettua teoriassa, miten koira opetetaan maahan kepillä. Että periaatteessa pitäisi osata tehdä se myös käytännössä omalle koiralle. Vaikka nehän ne on ennenkin opettaneet, jotka eivät itse osaa tehdä.
Saa nähdä miten Jatsin jälkiura jatkuu vai jatkuuko mitenkään. Jos selkä jumittaa aina vaan niin turha sitä on hyppyyttää metristä estettä. Jäljestetään muuten vaan huvin vuoksi. Ei tässä KVA silmissä kiilu niin että järki sumenisi.
Tokoilu on tosi hyvä vaihtoehtoharrastus sennukoiralle, jolla vauhtia riittää vaikka muille jakaa. Tarttis vaan kädettömän ohjaajan saada jotain vinkkiä miten edetä voivoi-luokassa.
lauantai 26. helmikuuta 2011
Ei pitäis tehdä herkkuja...
... mutta minkäs teet kun on heikkona hyville ja helpoille resepteille?
Jostain netin syövereistä osui silmääni riisisuklaan resepti, joka meni heti kokeiltavaksi. Heti aamulla pojat mieluilivat kauppaan karkkipäivän kunniaksi. Päätin että jätetään ne lisä- ja väriaineet sinne ja hoidetaan homma kotioloissa muuten yhtä epäterveellisesti.
Ja ennen kun joku ehtii kysellä reseptiä, nakkaan sen tähän:
75 g kookosrasvaa
2,5 rkl kaakaojauhetta
1,5 dl tomusokeria
1,5 tl vaniljasokeria
4 dl riisimuroja (corn flakesitkin käy)
Sen verran tuunasin reseptiä, että tein sen tuplana ja osan tummasta kaakaosta korvasin tavallisella, koska tykkään enempi vaaleasta suklaasta. Mutta kukin taaplatkoon tyylillään.
Piparimuoteilla sai kökköset eri muotoihin, mutta arvatkaa kenellä riitti kärsivällisyyttä asetella mössöä mokomiin? Juuei. Ihan samanmakuisia ne ovat pelkkinä kasoina.
* * *
Ihme juttu. Tänä aamuna pääsi pitkälle lenkille ilman, että naama, sormet ja varpaat jäätyivät tunnottomiksi. Ilma oli lauhtunut ihan käsittämättömiin lukemiin, -7,8 näytti mittari. Pääsi kyllä lumitöihinkin, mutta johan tuosta edellisestä kolaamisesta olikin aikaa.
Jostain netin syövereistä osui silmääni riisisuklaan resepti, joka meni heti kokeiltavaksi. Heti aamulla pojat mieluilivat kauppaan karkkipäivän kunniaksi. Päätin että jätetään ne lisä- ja väriaineet sinne ja hoidetaan homma kotioloissa muuten yhtä epäterveellisesti.
Ja ennen kun joku ehtii kysellä reseptiä, nakkaan sen tähän:
75 g kookosrasvaa
2,5 rkl kaakaojauhetta
1,5 dl tomusokeria
1,5 tl vaniljasokeria
4 dl riisimuroja (corn flakesitkin käy)
Sen verran tuunasin reseptiä, että tein sen tuplana ja osan tummasta kaakaosta korvasin tavallisella, koska tykkään enempi vaaleasta suklaasta. Mutta kukin taaplatkoon tyylillään.
Piparimuoteilla sai kökköset eri muotoihin, mutta arvatkaa kenellä riitti kärsivällisyyttä asetella mössöä mokomiin? Juuei. Ihan samanmakuisia ne ovat pelkkinä kasoina.
* * *
Ihme juttu. Tänä aamuna pääsi pitkälle lenkille ilman, että naama, sormet ja varpaat jäätyivät tunnottomiksi. Ilma oli lauhtunut ihan käsittämättömiin lukemiin, -7,8 näytti mittari. Pääsi kyllä lumitöihinkin, mutta johan tuosta edellisestä kolaamisesta olikin aikaa.
lauantai 19. helmikuuta 2011
Kasvihuoneilmiön parempi puoli
Nyt on Hipan näyttelyura korkattu. Jenna nappasi meidät aamulla kyytiin ja saman tien käännettiin keula kohti Tuusniemeä.
Tutulla taimitarhalla oli pakkasta pientä vaille pirusti, mutta kasvihuoneessa mukavan lämmin. Aussiekehä oli vielä sen verran perillä, ettei jatkuva oven aukominen päässyt haittaamaan viihtymistä.
Mirka tuli samoihin aikoihin Tessun kanssa paikalle. Tessu katseli ensin, että mitäs tyyppejä nuo ovat, mutta sitten tunnistamisen lamppu syttyi pään päälle. Hyvä ihme sitä riemua! On kai siitä muutama kuukausi aikaa, kun viimeksi nähtiin, mutta koiran muisti on pitkä. Haettiin villikkosisarukset autosta ja Hippa riemastui nähdessään toisen veljensä. Pojat sen sijaan meinasivat pistää otteluksi. Ollaan sitä nyt muka niin isoa ja polleaa...
Kehän alkuun oli aikaa, joten siinä ehti koira rauhoittua ja minä jutella ihmisten kanssa. Peräti 39 koiraa oli ilmoitetu Päivi Eerolan arvosteltavaksi, mutta muutama oli jäänyt pois.
Jos Jatsin mielestä näyttelytouhu on syvältä ja poikittain, niin Hippa on toista mieltä. Se on mielipiteineen ihan kuin äitinsä: "Ai että tämmöstä touhua, no mikäs siinä! Juostaan rinkiä kun kerran täällä ollaan."
Jopa minä aloin muuttaa negatiivista mielipidettäni mokomasta pelleilystä kun koira oli niin iloisena ja esitti itsensä hienosti.
Hippa oli junnunarttujen ERI3 ja sai tosi hyvän arvostelun:
"Lanneosaltaan hieman pitkä, kookas narttu. Selvä sukupuolileima. Hyvin ilmeikäs pää. Etuasentoiset etuosa. Maa-ahtaat etuliikkeet. Pitkä lanneosa. Voimakkaammin takaa kulmautunut. Riittävä askelpituus. Hyvässä kunnossa. Esitetään edukseen."
Parempi myöhään kuin ei ollenkaan. Hippa tosiaan esitti itsensä niin ettei minun tarvinnut tehdä mitään. Kiitokset kameran takana häärineelle Jarnolle.
Kehän loputtua kävin kiittämässä tuomaria hyvästä arvostelusta ja kysymässä, mitä maa-ahtaus oikein tarkoittaa. Se on sitä, että Hipan etuliikkeet ovat tassuosasta hieman ahtaat, mutta rintakehä on hyvä. Eli ylhäältä sopiva ja alhaalta ahdas.
No kaikkea sitä on. Saa nähdä mihin suuntaan koiruus kehittyy.
Oli kerta kaikkiaan ihanaa olla tämmöisessä näyttelyssä, jossa arvosteltiin muutakin kuin väriä ja turkin runsautta, ja paikalla olikin paljon käyttölinjaisia rodun edustajia.
Ihana Rini kevyessä karvassaan sai viimeisen sertinsä, jota Aija on metsästänyt enemmän kuin sinnikkäästi. Hienoa! Onnea Aijalle ja Rinille valioitumisesta!
Kotimatka oli takakonttijengin osalta hiljainen. Mitenkähän ne nyt olivat noin väsyksissä?
Jatsi lauloi julkisuuteen syvän paheksumisensa, kun hänen kuningattaruutensa jätettiin yksin kotiin nököttämään.
Lähdettiin porukalla lenkille ja kaikki näyttelyväsymys oli pennuista täysin poispyyhkäisty. Koko seitsemän kilometrin matkan ne hieroivat itseään lumipenkaan, räyhäsivät ja roikkuivat toistensa turkissa kiinni.
Joo, saatanpa viedä tuon höppänän toisenkin kerran kehään. Eihän se nyt niin kamalaa ollut.
Tutulla taimitarhalla oli pakkasta pientä vaille pirusti, mutta kasvihuoneessa mukavan lämmin. Aussiekehä oli vielä sen verran perillä, ettei jatkuva oven aukominen päässyt haittaamaan viihtymistä.
Mirka tuli samoihin aikoihin Tessun kanssa paikalle. Tessu katseli ensin, että mitäs tyyppejä nuo ovat, mutta sitten tunnistamisen lamppu syttyi pään päälle. Hyvä ihme sitä riemua! On kai siitä muutama kuukausi aikaa, kun viimeksi nähtiin, mutta koiran muisti on pitkä. Haettiin villikkosisarukset autosta ja Hippa riemastui nähdessään toisen veljensä. Pojat sen sijaan meinasivat pistää otteluksi. Ollaan sitä nyt muka niin isoa ja polleaa...
Kehän alkuun oli aikaa, joten siinä ehti koira rauhoittua ja minä jutella ihmisten kanssa. Peräti 39 koiraa oli ilmoitetu Päivi Eerolan arvosteltavaksi, mutta muutama oli jäänyt pois.
Jos Jatsin mielestä näyttelytouhu on syvältä ja poikittain, niin Hippa on toista mieltä. Se on mielipiteineen ihan kuin äitinsä: "Ai että tämmöstä touhua, no mikäs siinä! Juostaan rinkiä kun kerran täällä ollaan."
Jopa minä aloin muuttaa negatiivista mielipidettäni mokomasta pelleilystä kun koira oli niin iloisena ja esitti itsensä hienosti.
Hippa oli junnunarttujen ERI3 ja sai tosi hyvän arvostelun:
"Lanneosaltaan hieman pitkä, kookas narttu. Selvä sukupuolileima. Hyvin ilmeikäs pää. Etuasentoiset etuosa. Maa-ahtaat etuliikkeet. Pitkä lanneosa. Voimakkaammin takaa kulmautunut. Riittävä askelpituus. Hyvässä kunnossa. Esitetään edukseen."
Parempi myöhään kuin ei ollenkaan. Hippa tosiaan esitti itsensä niin ettei minun tarvinnut tehdä mitään. Kiitokset kameran takana häärineelle Jarnolle.
Kehän loputtua kävin kiittämässä tuomaria hyvästä arvostelusta ja kysymässä, mitä maa-ahtaus oikein tarkoittaa. Se on sitä, että Hipan etuliikkeet ovat tassuosasta hieman ahtaat, mutta rintakehä on hyvä. Eli ylhäältä sopiva ja alhaalta ahdas.
No kaikkea sitä on. Saa nähdä mihin suuntaan koiruus kehittyy.
Oli kerta kaikkiaan ihanaa olla tämmöisessä näyttelyssä, jossa arvosteltiin muutakin kuin väriä ja turkin runsautta, ja paikalla olikin paljon käyttölinjaisia rodun edustajia.
Ihana Rini kevyessä karvassaan sai viimeisen sertinsä, jota Aija on metsästänyt enemmän kuin sinnikkäästi. Hienoa! Onnea Aijalle ja Rinille valioitumisesta!
Kotimatka oli takakonttijengin osalta hiljainen. Mitenkähän ne nyt olivat noin väsyksissä?
Jatsi lauloi julkisuuteen syvän paheksumisensa, kun hänen kuningattaruutensa jätettiin yksin kotiin nököttämään.
Lähdettiin porukalla lenkille ja kaikki näyttelyväsymys oli pennuista täysin poispyyhkäisty. Koko seitsemän kilometrin matkan ne hieroivat itseään lumipenkaan, räyhäsivät ja roikkuivat toistensa turkissa kiinni.
Joo, saatanpa viedä tuon höppänän toisenkin kerran kehään. Eihän se nyt niin kamalaa ollut.
tiistai 15. helmikuuta 2011
Miksi...
...koirat kulkevat ulko-oven kynnyksen yli sitä hitaammin mitä kireämpi pakkanen on? Menivätpä sitten ulos tai sisään.
...nykyään kouluissa opetetaan kirjoittamaan seiska ilman sitä pientä poikkiviivaa? Se on okei painetussa tekstissä, mutta näyttää käsialasta riippuen numeroiden sekaan eksyneeltä kulmalta. Kohta maailma menee siihen, että et erota pientä seiskaa huonosti tehdystä ykkösestä ja päinvastoin.
...uuden kännykän säätäminen äänettömälle tappaa myös vibran? Joskus vaan on tilanne, että ei halua kuunnella täyttä rallatusta, mutta haluaa saada soitosta tai tekstarista jonkun elonmerkin. Mistä lähtien äänettömyys on sama kuin tunnottomuus?
...nykyään kouluissa opetetaan kirjoittamaan seiska ilman sitä pientä poikkiviivaa? Se on okei painetussa tekstissä, mutta näyttää käsialasta riippuen numeroiden sekaan eksyneeltä kulmalta. Kohta maailma menee siihen, että et erota pientä seiskaa huonosti tehdystä ykkösestä ja päinvastoin.
...uuden kännykän säätäminen äänettömälle tappaa myös vibran? Joskus vaan on tilanne, että ei halua kuunnella täyttä rallatusta, mutta haluaa saada soitosta tai tekstarista jonkun elonmerkin. Mistä lähtien äänettömyys on sama kuin tunnottomuus?
lauantai 12. helmikuuta 2011
Uusi tuttavuus, entiset kujeet
Eipä ole Kalliolan kartanossa taas vähään aikaan ollut niin vauhdikasta elämää kuin eilen illalla. Kaverini Memmun 9-kuinen collieneito Ira vierastaa vieraita koiria ja on käynyt meillä hakemassa siedätyshoitoa pari kertaa ennenkin. Eilen he tulivat taas ja siedätys vaihtui shokkihoidoksi, kun Toma liittyi seuraan.
Jenna lähti viikonlopuksi reissuun ja toi sinisen pojan meidän iloksi. Toma ja Ira iskivät nappisilmänsä toisiinsa, mutta olosuhteista johtuen Amorin nuolet sinkoilivat minne sattui.
Kolmen aussien lauma on ilmestys, jota ei voi kuvailla. Se täytyy kokea. Hyvä tavaton sitä meteliä ja vauhtia! Ira ja Memmu saivat kokea lenkkeilyä aussietahdin saattelemana.
Koppakärryissä on aina ollut vain kaksi pyörää, eikä niitä kolmi- tai nelipyöräisiksi muuteta vaikka kuinka mieli tekisi. Hippa roikkui tuttuun tyyliin Toman niskavilloissa ja toissailtana virkeäksi hierottu Jatsi piti kakaroita kurissa sen minkä ehti. Yritä siinä sitten hoitaa tuoretta suhdetta.
Aikanaan muut lähtivät ja Toma jäi jäljelle.
Tänä aamuna kävin lenkillä ja otin kameran mukaan, kun valoa riitti kuvattavaksi asti. Ärsyttävän pieniä kuvia, mutta klikkaamalla isonee.
Niin mitenkä ne jalat menikään?
Kovasti yritettiin vääntää niskoja nurin, mutta Hippa elää edelleen.
Lumiukon jääsilmät
Jatsi-täti tiukkana
Nyt kuule ääliösisko KUOLET!
Grääärrhh!!
Ja taas mentiin!
Tehkääpä pennut mitä tahansa, mutta keppiä ette meikätytöltä vie!
Ja sitten duettona: "Niin kaunis on hiljaisuus..."
On hanget korkeat nietokset ja varjo nietoksen seinässä. Ihana kuva vaikka itse kehunkin.
Herttinen sentään niitä tyyppejä. Arvatkaapa, kuka pääsi lenkin jälkeen sohvalle ja ketkä jäivät eteiseen sulamaan?
Jenna lähti viikonlopuksi reissuun ja toi sinisen pojan meidän iloksi. Toma ja Ira iskivät nappisilmänsä toisiinsa, mutta olosuhteista johtuen Amorin nuolet sinkoilivat minne sattui.
Kolmen aussien lauma on ilmestys, jota ei voi kuvailla. Se täytyy kokea. Hyvä tavaton sitä meteliä ja vauhtia! Ira ja Memmu saivat kokea lenkkeilyä aussietahdin saattelemana.
Koppakärryissä on aina ollut vain kaksi pyörää, eikä niitä kolmi- tai nelipyöräisiksi muuteta vaikka kuinka mieli tekisi. Hippa roikkui tuttuun tyyliin Toman niskavilloissa ja toissailtana virkeäksi hierottu Jatsi piti kakaroita kurissa sen minkä ehti. Yritä siinä sitten hoitaa tuoretta suhdetta.
Aikanaan muut lähtivät ja Toma jäi jäljelle.
Tänä aamuna kävin lenkillä ja otin kameran mukaan, kun valoa riitti kuvattavaksi asti. Ärsyttävän pieniä kuvia, mutta klikkaamalla isonee.
Niin mitenkä ne jalat menikään?
Kovasti yritettiin vääntää niskoja nurin, mutta Hippa elää edelleen.
Lumiukon jääsilmät
Jatsi-täti tiukkana
Nyt kuule ääliösisko KUOLET!
Grääärrhh!!
Ja taas mentiin!
Tehkääpä pennut mitä tahansa, mutta keppiä ette meikätytöltä vie!
Ja sitten duettona: "Niin kaunis on hiljaisuus..."
On hanget korkeat nietokset ja varjo nietoksen seinässä. Ihana kuva vaikka itse kehunkin.
Herttinen sentään niitä tyyppejä. Arvatkaapa, kuka pääsi lenkin jälkeen sohvalle ja ketkä jäivät eteiseen sulamaan?
perjantai 4. helmikuuta 2011
Eihän se tyyny edes piipannut!
Rakas koirani.
Me elämme tässä talossa rasisminvastaisen aatteen mukaan. Omasta mielestäni olen ennakkoluuloton ja joustava, vaikka sinun mielestäsi ilmeisesti vain tyylitajuton puusilmä.
Uusi tyyny sohvalla ei olisi ansainnut niin karua loppua kuin mitä sinä sille tarjoilit. Se, että joku on erilainen, ei ole syy tappaa.
Ja jos joku ei piippaa, ei tarkoita sitä että mahdollisesti rikkoutunut piippi pitää kaivaa sen jonkun sisältä pois.
Hyvä on, tunnustetaan. Kyllä noista väreistä oranssi sopii kaikista parhaiten vallitsevaan ympäristöön, mutta ei sillä olisi tarvinnut yrittää vuorata koko sohvaa.
Olen mielestäsi kaiketi myös laiska, tyhmä ja saamaton.
Se, että ulotut sohvalta kukkalaudalle, ei ole syy puuttua tekemisiini. Minä vaihdan kukkamullat tasan silloin kun itse haluan. Osaan nimittäin tehdä sen rikkomatta ruukkuja, toisin kuin eräät.
Ja se taannoisen jäätelöannoksen mukana tullut kevätpörriäinen ei tehnyt sinulle mitään pahaa, ei edes surissut. Olisit jättänyt tappamatta.
Mutta onpahan nyt yksi anopinkieli tyytyväisenä uutta isänmaata ympärillään.
Me elämme tässä talossa rasisminvastaisen aatteen mukaan. Omasta mielestäni olen ennakkoluuloton ja joustava, vaikka sinun mielestäsi ilmeisesti vain tyylitajuton puusilmä.
Uusi tyyny sohvalla ei olisi ansainnut niin karua loppua kuin mitä sinä sille tarjoilit. Se, että joku on erilainen, ei ole syy tappaa.
Ja jos joku ei piippaa, ei tarkoita sitä että mahdollisesti rikkoutunut piippi pitää kaivaa sen jonkun sisältä pois.
Hyvä on, tunnustetaan. Kyllä noista väreistä oranssi sopii kaikista parhaiten vallitsevaan ympäristöön, mutta ei sillä olisi tarvinnut yrittää vuorata koko sohvaa.
Olen mielestäsi kaiketi myös laiska, tyhmä ja saamaton.
Se, että ulotut sohvalta kukkalaudalle, ei ole syy puuttua tekemisiini. Minä vaihdan kukkamullat tasan silloin kun itse haluan. Osaan nimittäin tehdä sen rikkomatta ruukkuja, toisin kuin eräät.
Ja se taannoisen jäätelöannoksen mukana tullut kevätpörriäinen ei tehnyt sinulle mitään pahaa, ei edes surissut. Olisit jättänyt tappamatta.
Mutta onpahan nyt yksi anopinkieli tyytyväisenä uutta isänmaata ympärillään.
tiistai 1. helmikuuta 2011
Totuus valkeni vesimiehille jälleen
Kyseessä siis minä, viikko sitten 39 täyttäneenä ja Atte tänään seitsemän vuotta mittarissa. Niin se aika menee. Kroppa ikääntyy, mutta mieli ei pysy perässä millään ja parempi niin. Ajan hammas varjelkoon minua aikuistumasta liikaa.
Omilla synttäreillä kävi Minna, Nelma ja Paavo sekä Jenna Toman kanssa. Toi kakun mukanaan ja kakku oli erittäin hyvä, ellei jopa täydellisen makoisa. Kiitoksia käynnistä ja kakusta, eipä tarvinnut itse vääntää.
Villikkosisarukset näyttivät naapureille riehumista aussien malliin. Kahvittelun jälkeen oltiin koko porukka lattialla yhtenä mylläkkänä kun kaikki koirat vaativat oman osuutensa hellittelyistä.
Tänään oli Aten kavereita juhlimassa ja siinä mylläkässä jäi koirat toiseksi. Reppanat vahtivat niin hädissään sinne tänne sinkoilevaa laumaa, että piti viedä ne kammariin rauhoittumaan. Koirat siis. Lapsilaumaa ei rauhoittanut kuin kakku ja kartanonrouvan karjunta, ja huonosti nekin. Onhan se kiva kun välillä on enemmän porukkaa leikkimässä ja kun sen voi osaksi suorittaa ulkona pulkkamäessä.
Nyt meinaa flunssaa pukata ja sitä en voisi vähemmän kaivata. En hyväksy. Tässä on muutakin tekemistä kuin petissä pötköttää. Nyt jos joku taikoisi toimintakyvyn entiselleen niin kiitos ja kumarrus.
Viime reilumman pakkasen aikaan otin kameran lenkille ja testasin vaihteeksi Sigmaa. Hermo meni. Tarkennus on Canonin omilla putkilla "klik", kun tällä järkyttävällä kapineella se oli "trrriiiiiiiiiiiiiiiit". Noin kuusi sekuntia hermojarepivää vinkunaa. Ota siinä sitten kuvia. Ruohon kasvun seuraamiseen jopa sarjatulella ehtisi kohtuullisen hyvin, mutta kahden aussien vauhtikuvat? Sallikaa mun nauraa.
Jotain sentään tallentui. Huomatkaa Hipan etutassujen sievän pinkki väritys. Ihmettelin sitä itsekin pitkän aikaa, että mistä moinen mahtaa johtua. Sitten hokasin, että röhköpossusta lähtee väri. Jos koira hoitaa possua selällään kellien pitäen sitä tassujen välissä, niin yksi ynnä yksi ei laskukonetta kaipaa.
Kellogg's Frosties Jatsi
Tänään alkoi Hipalla kalkkikuuri. Mokoma on jonkin aikaa nuollut uunista laastia siihen malliin, että aloin pelätä koko uunin kellahtamista kyljelleen. Apteekista Aptusta mukaan ja sapuskan sekaan. Meni täydestä kuin väärä raha, joten eiköhän puutostaudit kohta korjaannu.
Omilla synttäreillä kävi Minna, Nelma ja Paavo sekä Jenna Toman kanssa. Toi kakun mukanaan ja kakku oli erittäin hyvä, ellei jopa täydellisen makoisa. Kiitoksia käynnistä ja kakusta, eipä tarvinnut itse vääntää.
Villikkosisarukset näyttivät naapureille riehumista aussien malliin. Kahvittelun jälkeen oltiin koko porukka lattialla yhtenä mylläkkänä kun kaikki koirat vaativat oman osuutensa hellittelyistä.
Tänään oli Aten kavereita juhlimassa ja siinä mylläkässä jäi koirat toiseksi. Reppanat vahtivat niin hädissään sinne tänne sinkoilevaa laumaa, että piti viedä ne kammariin rauhoittumaan. Koirat siis. Lapsilaumaa ei rauhoittanut kuin kakku ja kartanonrouvan karjunta, ja huonosti nekin. Onhan se kiva kun välillä on enemmän porukkaa leikkimässä ja kun sen voi osaksi suorittaa ulkona pulkkamäessä.
Nyt meinaa flunssaa pukata ja sitä en voisi vähemmän kaivata. En hyväksy. Tässä on muutakin tekemistä kuin petissä pötköttää. Nyt jos joku taikoisi toimintakyvyn entiselleen niin kiitos ja kumarrus.
Viime reilumman pakkasen aikaan otin kameran lenkille ja testasin vaihteeksi Sigmaa. Hermo meni. Tarkennus on Canonin omilla putkilla "klik", kun tällä järkyttävällä kapineella se oli "trrriiiiiiiiiiiiiiiit". Noin kuusi sekuntia hermojarepivää vinkunaa. Ota siinä sitten kuvia. Ruohon kasvun seuraamiseen jopa sarjatulella ehtisi kohtuullisen hyvin, mutta kahden aussien vauhtikuvat? Sallikaa mun nauraa.
Jotain sentään tallentui. Huomatkaa Hipan etutassujen sievän pinkki väritys. Ihmettelin sitä itsekin pitkän aikaa, että mistä moinen mahtaa johtua. Sitten hokasin, että röhköpossusta lähtee väri. Jos koira hoitaa possua selällään kellien pitäen sitä tassujen välissä, niin yksi ynnä yksi ei laskukonetta kaipaa.
Kellogg's Frosties Jatsi
Tänään alkoi Hipalla kalkkikuuri. Mokoma on jonkin aikaa nuollut uunista laastia siihen malliin, että aloin pelätä koko uunin kellahtamista kyljelleen. Apteekista Aptusta mukaan ja sapuskan sekaan. Meni täydestä kuin väärä raha, joten eiköhän puutostaudit kohta korjaannu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)