Väriloiston aikaa

Viikonloppu vierähti mukavissa puuhissa. Perjantaina nappasin Markon kyytiin meille ja lauantaiaamuna mentiin Reetan luokse muuttokuormaa kasaamaan. Reetta muutti opintojen perässä Asikkalaan ja vaikka onkin vähän ikävä kivaa naapuria niin ainahan voi käydä kylässä puolin ja toisin.

Mutta asiasta viidenteen, käsittämätöntä miten paljon tavaraa voi mahtua pieneen mökkiin! Reetan kaveri Pasi on muuttomies ja tuli kuormureineen hakemaan kamoja. Samalla itsessäni selvisi eräs piilevä kyky kun erikokoisia laatikoita ja mööpeleitä sommiteltiin kyytiin. Pasi oli ihmeissään kun useamman kerran oli vasta vetämässä henkeä sanoakseen, että se kävis tuonne ja minä olin jo asettamassa pakettia samaan paikkaan.
"Montako muuttokuormaa oot tehny?"
"Kyllä tää on ihan ensimmäinen tälleen isommassa mittakaavassa tehty."
"Sullon silmää! Vaihda ihmeessä alaa. Pääset Eurooppaa myöten ajelemaan ja se on rahakasta hommaa."
Heh, houkutteleva tarjous kun C-korttikin on valmiina, mutta ei tässä tilanteessa lähdetä ulkomaita työkseen rumuamaan.

Kuormaushomman jälkeen lähdettiin kasaamaan omat kamat ja lähdettiin kaupunkiasunnolle. Markolla oli bänditreenit ja sitä ennen piti treenata vähän omin nokkineen.

Otin kuvia kitaristista, koska Markon Fender on upean punainen, semmoinen että kuka tahansa puusilmäkin inspiroituisi siitä. Kerta kaikkiaan syötävä (niin on soittajakin, toim.huom.), mutta en tavoittanut kuvaan sitä mitä halusin ja näin sieluni silmillä. Valo oli vääränlainen ja tuli väärästä suunnasta ja taustakin oli liian levoton.

Huomasin, että minähän ihan ehdottomasti tarvitsen studion! Olisipa ihana kun voisi ottaa semmoisia kuvia kuin haluaa millä tahansa valoilla, taustoilla ja rekvisiitoilla. Kukahan sponssaisi tilat ja vehkeet?

Sunnuntaiaamu valkeni aurinkoisena ja lähdin toteuttamaan itseäni Karsikon Kalevalaiskaduille. Mitä kaikkea Ilmarisia ja Väinämöisiä siellä liekin, sivuseikka, mutta talot ovat ihania. Vanhoja rintamamiestaloja, kaiken värisiä ja kivoja yksityiskohtia. Ihanat syksyn värit vielä kaupan päälle.

Hyvän mielen postilaatikko. Mahtavaa yhden tai melkein yhden viivan taidetta!

Vanhaa ja uutta tai nykyään jo keski-ikäistä. Tässä tapauksessa vanhan talon arkkitehtuuri viehättää enemmän silmää kuin arviolta 1970-luvulla rakennetun kerrostalon.

Tässä talossa ihastutti tuo ovenpäällyslipan sivulautojen muotoilu ja maalaus.

Meillä oli Jatsin kanssa tokokoe Uimaharjussa, joten Hippa jäi siksi aikaa Markon kaveriksi. Oli siinä pikkukoiralla oleminen kun ei saanut loikoilla sohvalla. Kun pari kertaa oli käsketty alas niin kokeili nojatuolia, mutta kielletty alue oli sekin.

Otin pojat Uimaharjusta mukaan ja matkalla tuli vielä yksi kyytiläinen sekaan. Australialainen Nick liftasi Joensuuhun, joten jälleen pääsin keskustelemaan englanniksi, mikä ei ole ollenkaan huonompi juttu. Nick kertoi opiskelevansa yliopistossa kirjallisuutta ja saaneensa jonkin stipendin tai vastaavan, millä oli mahdollista matkustaa pariksi viikoksi Suomeen. Hänen mummonsa on suomalainen, joten ymmärrään kohdemaan valinnan.

Pojat leikkivät ulkona sen aikaa kun me käytiin koirien kanssa viemässä lasia ja metallia kierrätykseen. Menomatkalla huomattiin, että poliisi päivysti Nyyrikinkadulla. Tullessa auto ei ollut siinä, mutta ajoikin ohi ja asettui samaan paikkaan.
"Onkohan niiltä joku kateissa? Ajas nyt ees joku mopopoika vauhilla tuonne!" Marko mietti.
Saman tien tuli takaa mopo ja me kannustettiin kuskia vääntämään kaasua ihan rohkeasti, että jäisi kiinni.
Pikkumopolla ajoikin virkavallan edustaja.
"Kappas, on jääny haaviin jo! Nyt ei jonkun isä päätä silitä." Marko tuumasi.
"No ei varmana kun polliisi viepi mopon kottiin."
"Niin ja sakot ja vakuutusmaksut vielä päälle."
Vahingonilo se vasta iloa on.

Voittaja-fiilis

Otsikon fiilis aiheutui pelkästään siitä, että sain itseni myös Jatsin kanssa tokokehään. Sääntöjen mukaan meidän oli aloitettava voittajaluokka eikä siihen auttanut mikään.

Viimeksihän me olimme tokokehässä vuonna 2006 joulukuussa, jolloin titteliplakkariin rapsahti TK2. Siihen loppuivat minun tottelevaisuuskouluttajan ominaisuudet ja kyvyt, joten siirryimme kokopäivätoimisesti palveluskoirapuuhien pariin.

Pk-kentiltä saimme kotiinviemisinä VK1, joka jäi viestiradalta ainoaksi koulariksi ja viimeisimmäksi keväällä 2010 JK3 jopa 1-tuloksella. KVA alkoi kiilua silmissä, mutta olosuhteet päättivät toisin. Jatsi oli alkanut reagoida paukkuihin ja sen takia syksyn 2010 koe meni pieleen ja jäi muutenkin viimeiseksi. Erilaisten oireitten perusteella vein sen kuvattavaksi ja selässä todettiin spondyloosi.

Täytyi siirtyä takaisin kevyempään lajiin. Lääkinnän, levon, kevyen liikunnan ja hieronnan sivussa aloimme treenata tokoa ja vihdoin ilmoitin Jatsin kokeeseen. Isoja odotuksia ei ollut, vaan tarkoitukseni oli päivittää koetilanne Jatsin kanssa.

Tänään Uimaharjussa tuomaroi Erkki Shemeikka ihanan aurinkoisissa olosuhteissa ja rivimme näytti tältä:

Paikkamakuu 8 (Nousi istumaan kun ohjaajat tulivat takaisin kehään.)

Seuraaminen 7,5 ( Ekan pysähdyksen perusasento jäi tekemättä ja lopussa tuli liikaa väljyyttä. Alku meni mukavasti.)

Liikkeestä istuminen 0 ( Jäi seisomaan! Idioottivarma liike treeneissä.)

Luoksetulo 0 (Meni läpijuoksuksi. Ei edes harkinnut pysähtymistä, mutta tulipahan vauhdilla sen minkä tuli. Opettelemme siis pysähdykset uudestaan.)

Ruutu 0 ( Koomikko haki paikkaansa kuin Kallio-Herkon uuni. Lopulta annoin lisäkäskyn, jolla meni ruutuun, mutta sivurajan yli ja etutassut jäivät ulkopuolelle.)

Hyppynouto 6,5 (Lähti vauhdikkaasti ja tarttui yhtä innolla, mutta pudotti hetken päästä. Tuomarin kommentti: "Alku näytti hyvältä, mutta miksi ihmeessä se piti pudottaa? Perusasentokin jäi vähän vajaaksi ja sitä kynsien rapsahdusta esteeseen en kuullut.") Shemeikka on mainio.

Metallinouto 7 (Tämäkin piti pudottaa, mutta otti sentään ilman käskyä - vaikkakin irvistellen - ja toi nätisti.

Tunnistusnouto 0 (Tässäkin pääsi pelleily kunnolla vauhtiin. Hänen kuningattaruutensa ei voinut pysyä aloillaan sitä hetkeä kun käännyin selin liikkuriin ja piti komentaa, ettei sentään katoa kehästä. Etsi tehokkaasti, mutta toi väärän ja olihan siinä hampaanjälkiäkin.)

Kauko-ohjaus 8 (Tämä yllätti! Jatsi teki kaikki vaihdot yhdellä käskyllä ja nousi maasta istumaan kunnolla eikä vain puolitiehen. Harmi kun eteni sen verran, että pisteitä ropisi.)

Kokonaisvaikutus 8

Lopullinen pistemäätä oli 129 eli ei tulosta.

Positiivista tässä oli se, etten jännittänyt oikeastaan yhtään. Jatsi oli omanlaisensa hössöttäjä ja siitäkin olen iloinen. Luulen, että kokonaisvaikutus oli kasi sen ansiosta, että olin itsekin koko ajan suunnilleen yhtä hyvällä tuulella kuin koirani, vaikka se nollia keräilikin.

Ei tämä onneksi ole niin vakavaa, mutta tulipahan pureskeltavaa seuraavaa koetta silmällä pitäen. Lisätreeniä niihin mitä ei osattu ja tarkkuutta niihin mitä osattiin suunnilleen. Helppoa kuin heinänteko sateella.

Jatsi on niin huumorintajuinen eläjä, että sen kanssa on kiva puuhata vaikka ei ihan putkeen menisikään. Ihana höppänä kertakaikkiaan!

Tokokehään melkein seitsemän vuoden jälkeen

Hippa korkkasi tokouran tänään Joensuussa Tommi Variksen tarkkojen silmien alla. Ilma oli aurinkoinen ja sopivan lämmin, joten olosuhteista ei mikään ollut kiinni.
Rivimme näytti tältä:

Luoksepäästävyys 10
Paikalla makaaminen 9 (Ehti pyörähtää vinoon perusasentoon, joten koko hoito oli vino alusta loppuun)
Seuraaminen kytkettynä 8,5 (Haahuilua)
Seuraaminen taluttimetta 8 (Vähän enemmän haahuilua)
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 0 (seurasi kannoilla)
Luoksetulo 0 (seurasi kannoilla)
Seisominen seuraamisen yhteydessä 0 (ks. kaksi edellistä)
Estehyppy 7 (Vaati tuplakäskyn ja hihkaisi ylityksessä)

Tulos 108 pistettä ja ALO3.

Miksi näin? Hippa teki vajaa vuosi sitten loistavaa tottista BH-kokeessa ja samaa se esitti vielä keväällä. Olin suunnitellut aloittavani jälkikokeet tänä syksynä ja kaikki muut palaset näyttivät loksahtavan paikoilleen, paitsi yksi. Hippa totesi pyssynpaukkeen kamalaksi asiaksi, joten sitä treenattiin hyvin aktiivisesti monessa eri paikassa. Näytti siltä, että se tottui ääneen, mutta totuus oli toinen. Se ei suostunut enää tekemään mitään kentällä, jossa oli ammuttu eikä sen puoleen sielläkään missä ei oltu ammuttu. Hippis ei kertakaikkiaan palautunut ja se oli siinä.

Tähän kokeeseen osallistuin vain siksi, että näen sen mielentilan ja se tuli hyvin selväksi. Hipan tähän mennessä rakennettu mahtava taistelutahto, kestävyys ja viretila oli pyyhkäisty tiehensä.

Paikkamakuu meni hyvin ja seuraaminenkin aluksi, mutta siitä se vietti alkoi laskea kuin lehmän häntä kunnes hipoi maata.
Jos tästä jotain positiivista pitää etsiä, niin hyppy oli sitä. Koiran ilme muuttui kokonaan ja siitä olen iloinen, että Hippa sai jotain positiivista kokemusta ihan kokeen loppuun. Kunnon patukkaleikit palkaksi ja tästä jatkamme motivaatioharjoituksilla.

Tämän päivän kokemus laittoi monta muutakin asiaa ylösalaisin. Hipalle oli pentusuunnitelmia ensi talven juoksuun, mutta ne peruttiin nyt. Hermorakenne ei yksinkertaisesti ole jalostuskoiran tasoa. Ei ole mitään järkeä ottaa riskiä sillä vähän liiankin tyypillisellä perusteella, että "kun se on muuten niin kiva koira." Onhan se ja kauniskin vielä päälle, mutta  kyllä niitä kivoja ja ennen kaikkea täyspäisiä koiria riittää. Olen edelleen sitä mieltä, että ulkonäöllä ei pitkälle pötkitä.

Ääniherkkyys on kummallinen peikko kun se ainakin tässä tapauksessa on näyttänyt pahenevan. Hippa oli pentuna ja nuorena ihan kuin mikä tahansa normaali koira. Hieman huolestuneena olen seurannut, mitä se on viime aikoina esittänyt kaupunkikävelyillä ja muissa vastaavissa tilanteissa. Liikenteen humu pukkaa painetta pääkoppaan, tunnelit aiheuttavat kovan kiireen päästä äkkiä läpi ja sitä rataa. Totuttaminen on mahdollista ja siihen pitää pyrkiä jo arkielämän helpottamiseksi, mutta siellä se takaraivossa nakuttaa. Onneksi Miimi vaati koetuloksia ennen pentuja ja olemme asioista sikäli samaa mieltä.

Hipalla oli vastikään juoksut ja nyt se saa huilata "raskausaikansa". Sitten aletaan rakentaa motivaatiota uudelleen. Jos saan sen iloitsemaan tokokehässä, hyvä niin. Jos siitä ei tule palveluskoiraa, olkoon tulematta. Kukin kykyjensä ja ominaisuuksiensa mukaan.

Hippa on rakas ja haluan tarjota sille sitä mistä se nauttii. Kyllä jälkeä voi ajaa myös huvin vuoksi eikä pelkästään koularinkuvat silmissä kiiluen.

Kunpa ne muuan villakerät vain määkisivät lähempänä meidän asuinsijoja, niin se vasta olisi jotain!