Hippasen verran höpinää

Mietiskelin aamusella, että mitähän tänään muuta tekisi kuin mustikkapiirakkaa. Vastaus tuli tekstarin muotoisena, kun Miimi kyseli jälki- ja lenkkiseuraksi. Valamis kun lukkari sottaan! Paineltiin Hirvolanvaaran kumpareiseen metsään. Tallattiin toistemme koirille jäljet ja lähdettiin lenkille. Siinä sai samalla keräillä sieniä ja kertoilla pitkän ajan kuulumiset, Miimi Armenian reissulta ja minä omista työ- ja vapaa-ajan puuhistani. Hippa sai ajaa suunnilleen alokasluokan pituisen jäljen, pari kulmaa ja jana noin kymmenen metriä. Janalle se lähti vaihdilla, mutta samalla vauhdilla säntäsi jäljen yli enkä tiedä minne asti olisi painellut ilman jarruttamista. Eka kulma meni upeasti! Käännös oli suorastaan sotilaallinen. Kepit ilmaisi neljänteen asti ilman mitään ongelmia. Idioottivarmaa työskentelyä. Mutta sitten katosi jälki. Hippa on tullut äitiinsä siinä kuin Jatsi omaansa. Se pyöri aikansa ihmeissään ja sitten jäi viereeni tuumaamaan, että se jälki meni jonnekin. Hävis! Mi...

Monta kertaa ja vauhdilla menikin. Nimittäin lampaat. Itseni sen sijaan nolasin vain kaksi kertaa. Vajaan kymmenen minuutin ajan lauantaina ja suunnilleen saman verran sunnuntaina. Olimme koko orkesteri viikonlopun Kiteellä, jossa Pian tilalla oli ASCA:n paimennuskisat. Yllytyshulluna olin ilmoittanut Hipan sinne jo ajat sitten. Tarkoitus oli treenata kesän mittaan, mutta ei mennyt ihan piirustusten mukaan. Kaksi kuukautta vilahti ilman näköhavaintoa mistään lampaantapaisestakaan, joten herran haltuun vaan ja areenalle. Hippa oli loistava. Tulos jäi puuttumaan kummankin päivän suorituksista, mutta pisteitä typykkä silti sai hienosta työskentelystä ja lauman hallinnasta. Ja mitä minuun ja kepin hallintaan tulee... huohh. Verkonpainona tulen varmasti olemaan tosi pätevä. Ehkä opettelen ohjaamaan, ehkä en. Sinne asti näkemiin ja kuulemiin.