Tatteihin kompastelemassa
Mietiskelin aamusella, että mitähän tänään muuta tekisi kuin mustikkapiirakkaa. Vastaus tuli tekstarin muotoisena, kun Miimi kyseli jälki- ja lenkkiseuraksi. Valamis kun lukkari sottaan!
Paineltiin Hirvolanvaaran kumpareiseen metsään. Tallattiin toistemme koirille jäljet ja lähdettiin lenkille. Siinä sai samalla keräillä sieniä ja kertoilla pitkän ajan kuulumiset, Miimi Armenian reissulta ja minä omista työ- ja vapaa-ajan puuhistani.
Hippa sai ajaa suunnilleen alokasluokan pituisen jäljen, pari kulmaa ja jana noin kymmenen metriä.
Janalle se lähti vaihdilla, mutta samalla vauhdilla säntäsi jäljen yli enkä tiedä minne asti olisi painellut ilman jarruttamista. Eka kulma meni upeasti! Käännös oli suorastaan sotilaallinen.
Kepit ilmaisi neljänteen asti ilman mitään ongelmia. Idioottivarmaa työskentelyä.
Mutta sitten katosi jälki. Hippa on tullut äitiinsä siinä kuin Jatsi omaansa. Se pyöri aikansa ihmeissään ja sitten jäi viereeni tuumaamaan, että se jälki meni jonnekin. Hävis!
Miimi tuli avuksi, koska muisti suunnilleen missä jälki meni ja etsittiin se uudestaan. Löytyi, ja löytyi viides ja kuudes keppikin! Mahtava likka! Kotiläksyksi kulma- ja janaharjoituksia.
Hippa haahuilee edelleen siksakkia ja on tosi vaikeasti luettava koira, joten jälkikaavion muodostaminen omassa päässä on vaikeaa kun koko ajan pitää keskittyä koiraan. Ehkä se tästä. Lohtuna on kuitenkin se, että kepit se etsii tehokkasti ja jää kaikessa rauhassa odottamaan minua kepille.
Jatsi sai tehdä kiemuraisen jäljen ja sen verran jossain vaiheessa meni hakoteille, että yksi keppi jäi metsään. Jatsin paras puoli on sitkeys, millä se etsii kadonneen jäljen ilman kyselemistä. Ja löytää myös.
Lopuksi kahvia ja mustikkapiirakkaa. Minäkin otin kahvia kun teki niin mieli, mutta sen mieliteon seuraukset oli samat kuin silloin kolme vuotta sitten kun viimeksi moista piristettä hörppäsin. Vai onko siitä jo neljä vuotta? Ihan sama, mutta kyllä tuli ihmispolo kipeäksi.
Paineltiin Hirvolanvaaran kumpareiseen metsään. Tallattiin toistemme koirille jäljet ja lähdettiin lenkille. Siinä sai samalla keräillä sieniä ja kertoilla pitkän ajan kuulumiset, Miimi Armenian reissulta ja minä omista työ- ja vapaa-ajan puuhistani.
Hippa sai ajaa suunnilleen alokasluokan pituisen jäljen, pari kulmaa ja jana noin kymmenen metriä.
Janalle se lähti vaihdilla, mutta samalla vauhdilla säntäsi jäljen yli enkä tiedä minne asti olisi painellut ilman jarruttamista. Eka kulma meni upeasti! Käännös oli suorastaan sotilaallinen.
Kepit ilmaisi neljänteen asti ilman mitään ongelmia. Idioottivarmaa työskentelyä.
Mutta sitten katosi jälki. Hippa on tullut äitiinsä siinä kuin Jatsi omaansa. Se pyöri aikansa ihmeissään ja sitten jäi viereeni tuumaamaan, että se jälki meni jonnekin. Hävis!
Miimi tuli avuksi, koska muisti suunnilleen missä jälki meni ja etsittiin se uudestaan. Löytyi, ja löytyi viides ja kuudes keppikin! Mahtava likka! Kotiläksyksi kulma- ja janaharjoituksia.
Hippa haahuilee edelleen siksakkia ja on tosi vaikeasti luettava koira, joten jälkikaavion muodostaminen omassa päässä on vaikeaa kun koko ajan pitää keskittyä koiraan. Ehkä se tästä. Lohtuna on kuitenkin se, että kepit se etsii tehokkasti ja jää kaikessa rauhassa odottamaan minua kepille.
Jatsi sai tehdä kiemuraisen jäljen ja sen verran jossain vaiheessa meni hakoteille, että yksi keppi jäi metsään. Jatsin paras puoli on sitkeys, millä se etsii kadonneen jäljen ilman kyselemistä. Ja löytää myös.
Lopuksi kahvia ja mustikkapiirakkaa. Minäkin otin kahvia kun teki niin mieli, mutta sen mieliteon seuraukset oli samat kuin silloin kolme vuotta sitten kun viimeksi moista piristettä hörppäsin. Vai onko siitä jo neljä vuotta? Ihan sama, mutta kyllä tuli ihmispolo kipeäksi.
Kommentit