Monenmoista seikkailua

Aamu alkoi tänäänkin puhelimen rallatuksella klo 9.30. Ruksi seinään siitä hyvästä, että se ei tällä kertaa ollut Mari. On se hyvä, että kuitenkin aina joku soittaa ja saa minut pois sängystä. Rankkaa tää lomailu.

Lähdettiin aamutoimien jälkeen natiaisten kanssa kaupunkiin. Kimmolle piti hommata kirpparilta sukset, että pääsee hiihtämään. Siinä parkkipaikalla palloillessa Kimmo tutki kirppiksen seinää ja sanoi, että tuossa lukee Valintakirppis. Jep, pakko uskoa, että nyt se tenava osaa lukea. Hieno homma :D

Pikainen kierros Prismassa ja kun oli lounasaika niin kipinkapin Heseen. Sieltä piipahdettiin vielä musiikkiliikkeessä ja sen jälkeen vietiin auto korjaamolle. Mari oli jo siellä odottelemassa. Sovittiin eilen, että vie meidät kotiin ja pääsee samalla hyvässä seurassa lenkille.
Kotiin tultua Kimmo alkoi hötkyillä suksiensa perään. EEIIIIH!!! Siellähän ne on Passatin takaloosterissa korjaamon pihalla! Sama pää kesät talvet ja pettynyt lapsi ympärivuotisesti.
Mari lupasi hakea sukset ja tuoda huomenna kun tulee taas vaihteeksi meille lenkille. Mari voisi kyllä minun puolesta ryhtyä varaäidiksi muutenkin kun huolehtii asioista tuhat kertaa paremmin kuin minä.

Lopulta päästiin lenkille. Uutta lunta ei ole satanut eikä entinen ole päässyt sulamaan, joten tiet ovat polkeutuneet tosi koviksi. Otin potkurin mukaan. Siitäkös riemu repesi niin ihmisille kuin koirille. Valitsin reitin niin, että päästiin laskemaan kaikki mäet mitä tienoolta löytyy. Mari ei omien sanojensa mukaan ole viimeiseen kymmeneen vuoteen potkuria nähnytkään. Jo oli siinä tapauksessa korkea aika päästä kyytiin. Wallu ei meinannut nahoissaan pysyä kun joka myötäisessä mokoma kapine otti mamman selkäänsä ja alkoi viedä. Se yritti pysäyttää potkuria ja jo alkumetreillä sai sen verran jalkaansa eteen, että vähän sattui. Sen jälkeen riitti, kun huudettiin hulluna. Saattoi lähitienoon väki ihmetellä, että mikä tuolla menee kun ihmiset karjuu rokkatorvet oikosena ja koirat haukkuu siihen päälle. Vaan oli lystiä. Loppumatkasta koirat alkoivat olla kohtalaisen rauhallisia. Wallu ainakin sai reilun vauhdin lisäksi ripistellä aivosolujaan liikkeelle kun ei ennestään ole ollut kokemusta potkuroinnista. Äkkiä se oppi pysymään poissa potkurin edestä.
Sai noille muutamille nauraa muutenkin. Mari heitti kepin pellolle ja koirat ryntäsivät perään. Wallu hyppäsi, mutta mätkähti ojanpenkkaan ja Jatsi kadotti kepin verkkokalvoiltaan. Se jäi pälyilemään taivaalle, ihan kuin se keppi sinne olisi jäänyt leijumaan. Wallulta pääsi hyvin harmistunut "äh" tyyliin "sviddunääs kun meni ajolinjojen valinta pieleen" ja Jatsin ilme oli kuin pöllöllä. Voi rakkaat koirat, säälikää meidän mahalihaksia edes joskus.
Eriskummallinen reissu siinäkin mielessä, että Jatsi sieti Wallua hämmästyttävän hyvin. Nehän mennä humputteli välillä ihan porukassa ja jos olisi ollut kamera, olisivat jopa mahtuneet samaan kuvaan ilman laajakulmaobjektiivia.

Lenkin jälkeen juotiin kahvia ja teetä sekä syötiin suppispiirakkaa. Annoin koirille possunkorvat, mutta Wallulle se kelpasi vasta Marin kädestä. Liekö nähnyt ne minun pikkuruiset pirunsarvet ja tullut siihen tulokseen, että takuulla tuo minut myrkyttää. Mikäs ihme se on. Meidän 15-vuotiaaksi elänyt Cindy ei vielä vanhoilla päivilläänkään ottanut kädestäni mitään ilman perusteellista nuuskintaa ja epäluuloista altakulmain mulkaisua.
Syön ensin ja ajattelen sitten -periaatteen mukaan elävällä Jatsilla ei ole niitä ongelmia.

Joulutunnelmia Jatsin tapaan

Jouluaatto. Se ei sanana merkkaa minulle mitään, koska aamu alkoi ihan normaalisti. En tiedä, mitä ne oikein touhotti, kun kellään ei tuntunut olevan mielenkiintoa viedä minua lenkille.

Puolenpäivän kieppeillä lähdettiin mökille. No vihdoin! Mamma vei lastin tavaraa sisälle ja sitten lähdettiin saman tien kävelylle. Mahtavaa kun on lunta! Siinä jaksaisi pyöriä vaikka kuinka. Mamma heitti kepin jonnekin hittoon asti ja käski minun etsiä. On se ihana tyyppi kun antaa mulle näitä etsimishommia. Kyllä ne yleensä helposti löytyy, mutta kaksikymmentä senttiä pakkaslunta ja sinne uponnut keppi on kinkkinen juttu. Löysin, mutta toisella yrittämällä ja toisen kepin.

Mökille tultua mamma lähti saunaan ja minä jäin vahtiin. Onneksi se ei tällä kertaa siellä kovin kauan viihtynyt, vaan mentiin mökkiin. Ukki ja mummo ja mamman veli Pekka olivat siellä myös.
Ilta alkoi pimentyä ja mamma lähti käymään huussissa. Lähdin tietenkin saatille, koska ei ikinä tiedä, mitä sillä matkalla voi sattua… Ja jumantsukka, just kun pääsin sanomasta! Joku punatakkinen hyypiö hiippaili mökin nurkalla! Olipa hyvä kun sattui vahtikoira paikalle oikeaan aikaan. Sanoin sille aika selvästi, mitä mieltä olen tuommoisista yllätyksistä. Outoa kyllä, kaikki ihmiseni ottivat sen iloisina vastaan, joten kaipa se oli ihan okei.

Tuvassa piti vielä vähän sille jupista, kun oli kovin lähellä pikkupoikia. Jos joku ei vielä tiedä, niin ne on mulle tosi kalliita paloja. En anna kenenkään taittaa hiustakaan heidän päästään. Mamma sanoi kuitenkin, että kaikki hyvin ja siihen oli tyytyminen.
En tiedä, mitä ne siinä jutteli ja lauloi, mutta sitten alkoi tapahtua kun kaksi pärekoria paketteja kannettiin sisään. Siellä oli minulle paketti! Se joulupukiksi tituleerattu oli sittenkin kiva tyyppi kun sain siltä paketin.
Yritin avata sitä, mutta oli tiiviisti paketoitu ja mamma auttoi. Tiiättekö mitä?! Siellä oli samanlainen röhkivä possu kuin Rinillä! Oi onnea!

Mamma antoi sille nimeksi Pertti. Taas kerran osoitus mamman huonosta mielikuvituksesta ja todella huonosta arvostelukyvystä. Pertti! Sehän voi olla tyttö! Ei olisi pitänyt päästää sitä kirjoittelemaan ollenkaan koko blogeja. Se antaa mulle ihan liian harvoin sananvaltaa ja itse naputtelee selän takana mitä tahansa puutaheinää. Wööld waid web, eiks se meinaa sitä, että näitä voi lukea kuka vaan? Tekee itsestään naurettavan maailmanlaajuisesti ja minun myötähäpeän määrä on mittaamaton.
No ihan sama, Pertti on ihana. Juttelin sen kanssa pitkät tarinat.

Lahjarumban jälkeen mummo alkoi laittaa ruokaa. Menin neuvomaan, ettei varmasti mikään mene pieleen. Samalla voin vahtia, että lattia pysyy puhtaana, jos jotain tipahtaa.
Kinkku tuoksui hyvälle, mutta syönnin aikana en kerjännyt. Olenhan hyvin kasvatettu koira. Sitä paitsi tiesin saavani oman osani. Pikkupojat söivät suklaata ennen ruokailua ja se on sen merkki, että halusivat antaa suurimman osan sapuskoistaan minulle ja niin kävi. Kinkkua ja perunaa, nam!

Syönnin jälkeen lähdettiin kotiin. Johan tuolta joutikin, vaikka mukavaa oli.

Pikkujoulutunnelmia

Aussiejengin porukkalenkkiä suunniteltiin pitkään ja hartaasti. Impulsiivisena ihmisenä olen entistä enemmän sitä mieltä, että kaikki suunnittelut joutaisi heittää hemmettiin ja siirtyä kokonaan toimimaan hetken mielijohteesta.

Monen mutkan jälkeen jonkinlainen porukka saatiin aikaan. Savo-Karjalan alajaoston uusin jäsen Laura ja pieni musta Saimi sekä perheen miespäähenkilö (sori en muista nimeä) tulivat meille haettuaan ensin Wallun kyytiin.
Käytiin rannassa vain noin 1,5 km:n päässä kääntymässä kun oli nulikkaikäinen mukana. Jatsi ja Wallu yrittivät välillä vähän turhan rajusta näyttää Saimille kaapin paikkaa, mutta uskoivat aika hyvin järkipuhetta. Saimi reipastui silminnähden lenkin aikana ja loppumatkasta oli sitä mieltä, että Jatsi on aika kiva. Jatsi lähtisi paremmin leikkiin, jos saisivat olla Saimin kanssa kaksistaan.

Wallu jäi meille "päivähoitoon" ja vieraiden lähdettyä kävin vielä koirien kanssa toisen lenkin kun ei se rannassa käynti ollut kuin pientä härnäystä näiden mielestä.
Keppihullut karsivat pöheikköjä välillä ihan urakkatahtiin. Wallu on kehittänyt oman systeemin saadakseen kepin Jatsilta.
"Hau! Hau!! HAU!!!"
"No okei, kunhan olet hiljaa!"
Viimeistään kolmannella käskyllä Jatsi-paran korva soi sen verran, että se päästää kepin irti. Se ei voi sietää Wallun liian kovaa ääntä muutenkaan ja joku on oppinut käyttämään tätä hyväksi.

Kuuden aikoihin oli meina kokoontua Aijan luona nyyttärityyliin. Tein salaatin ja lähdin sitten palauttamaan Wallun kotiinsa. Läpirääkätty koiraparka suorastaan valui lattialla väsymystään. Hengailtiin Marin luona vähän aikaa ja jatkettiin matkaa Aijan luokse. Wallu kävi ovella saattelemassa ihan vaan tavan vuoksi, mutta oli kiitollinen kun ei otettu mukaan ja pääsi nukkumaan.

Aijan luona oli Aino Malla-karjiksensa kanssa ja ajan mittaan sinne valui myös Miimi, Hilkka, Laura ja Johanna. Ruokaa oli riittävästi ja montaa sorttia, mutta Hilkan tattipiirasta olisin ainakin minä voinut syödä enemmän. Se vei kielen mennessään!
Aika vierähti mukavasti puolille öin. Juttu luisti ja naamalihakset oli nauramisesta kipeinä. Rini oli ihan kuitti myös. Se aivan huojui kun niin väsytti, mutta vahtimista ei voinut lopettaa. Koskaan ei voi tietää, milloin joltakin tipahtaa joku herkkupala.
On se vaan kiva välillä porukalla kokoontua. Kiitos viimeisestä ja otetaan uusiksi!

Slurp! Hyvää joulua blogini lukijoille!

Terveystilanteen päivitystä ja tokoilua

On se mualima mallillaan! Pikkusen kun vieraissa piipahtaa niin heti tulee sanomista...
Sain nimittäin kutsun Jirin blogin käyttäjäkuntaan ja vähänkö olen otettu! Hetihän siellä piti käydä tassunjälki jättämässä.

Johan tuota on viikko vierähtänyt joutilaisuutta harjoitellessa.
Eilen tuli se aika, että Jatsin rokotukset piti pistää ajan tasalle. Se tiesi keikkaa Väisäsen Kirsin vastaanotolle Outokumpuun. Vaikka Kirsi tuntee Jatsin hyvin, kysyi silti tältä, että otatko keksin. Oikea kysymys Jatsin mielestä olisi kuulunut, että kuinka monta keksiä haluaisit?
Eipäs käydä ahneiksi, koska Kirsillä oli Systeemi. Piikki toiseen käteen ja keksi toiseen. Keksi pöydälle koiran eteen, samantien niskasta kiinni ja piikki sisään. Erittäin nopea ja ammattitaitoinen suoritus. Rokotettava hädin tuskin älysi, mitä tapahtui. Toisen piikin kanssa sama homma. Silloin Jatsilla oli jo hyvin tiedossa, mitä on tulossa, mutta keksi on aina keksi. Mitä väliä jos siinä samalla joku tuikkii niskaan.

Koira kotiin ja emäntä kouluun. Markku oli antanut diplomitehtäväksi sorvata kaivuriin voitelukanavalla varustettu tappi. Raaka-aine oli mukana ja ongelmia odotettavissa. Eihän siitä mitään tullut. Aines oli älyttömän kovaa ja sitkeää, teräpalat vähän väliä pirstaleina ja sorvarilla hermot sinkeällä. Nyt te kaikki lukijat olette takuulla aivan äimän käkenä, että mitä sellainen työstökelvoton materiaali mahtaa olla? Induktiopintakarkaistua nuorrutusterästä. Asia selvä? Palaan sen kimppuun ensi vuonna.

Iltasella meni hermo myös, mutta harrastushommissa.
Käväistiin Marin kanssa Rantakylän koulun kentällä vähän tokoilemassa. Jatsilla oli tavan mukaan virtaa ihan riittävästi, mutta jaksoi jotenkin kuunnella.
Laitoin Jatsin ekaksi paikkamakuuseen. Wallun pallo oli ylipääsemätön häiriö ja vanha kettu lähti niiltä sijoiltaan litomaan! Kyllä näkee että treenit on olleet vähissä.
Seuraamista on otettava naksun kanssa, ei siitä näköjään muuten mitään tule. Sama homma kuin Aijalla ja Rinillä eli hitakaisesti hyvä tulee ja paikka pysyy. Vauhdin kasvaessa myös kaiken maailman tonttuilut lisääntyy.
Kaukkareita otin myös ja joku viisaampi saisi katsoa perään ja sanoa, millä etenemisen saa pois. Lähinnä seiso-maahan -siirtymisestä. Ihan toivotonta.
Lopuksi vähän eteenlähetystä ja siinä oli se varsinainen itkun ja hammastenkiristyksen paikka. Mikä siinä on, ettei se muuan voi tajuta saavansa pallon sitä pikemmin, mitä nopeammin suoriutuu maahan? Voisi tuo rontti edes jossain olla enempi isäänsä tullut, hmh!
Noo, mitäpä me näistä. Pääasia oli, että edes jotain sai tehtyä.

Painuttiin Marin kanssa saunaan. Tai rehellisyyden nimissä on sanottava, että ensin se mokoma rohkeni tarjota minulle valkoviiniä. Enhän minä raivoraitis uskovainen ihminen semmoiseen sorru! Jaa duoda duoda, sen verran se raivokas usko horjui, että nappasin huiviini muutaman liköörikonvehdin. Niilläpä sitä pärjää seuraavat puoli vuotta. Tattista vaan.

Joulun kunniaksi pidetään ensi viikko ryhmätokoilusta lomaa. Sataisi nyt reilusti lunta. Meidän piha on niin peilijäällä, että siinä yliaktiivinen koira ja muuten vaan mouho ohjaaja katkoo kinttunsa. Muuten kyllä treenaisin ihan urakalla. Juu-u.

Sukukokous

Miimi kävi Unelman, Pamin ja Unnun kanssa meillä lenkkeilemässä. Aivan, jälleen kerran aamupäivä koulussa ja loput lintsausta (häpeäisin jos osaisin). Pami aloitteli juoksua ja ärhenteli Jatsille. Jatsi taas katsoi Unnua hieman kieroon. Unelma oli oma iloinen itsensä ja kaikille ystävällinen kukkaistapaus.

Naapurin podhalanskit Lenni ja Lilli olivat tarhassa haukkumassa vieraat kulkijat. Vierailevat tähdet päättivät mennä antamaan isoille valkeille turpiin, mutta Jatsi puolusti kavereitaan. Unnun kanssa niillä meinasi vallan riidoiksi rotiutua, mutta päättivät säästää syntymättömät pennut pahemmilta traumoilta. Lopun lenkkiä Unnulla oli tosi tylsää kun joutui hiippailemaan hissukseen Miimin kintereillä, ettei vaan Jatsi kiinnittäisi siihen liikaa huomiota.

Kiitos käynnistä ja tulkaa toistekin! Kyllähän sen ymmärtää, että välillä on pitkä matka ja kivinen tie, mutta ajan ja laulun kanssa sitä pitkin meille pääsee.

She's back! She's alive!

Täh? No Elina, sisar hento valkoinen on uinut pois verisuonista ja ruokatorvista ja on jälleen keskuudessamme.

Heti treffit kehiin. Otin Jatsin aamulla mukaan ja nakkasin Elinalle päivähoitoon, tarkoituksena käydä myöhemmin päivällä porukkalenkillä. Jatsilla naama venähti, mutta ei voi mitään. On senkin aika oppia eri tilanteisiin.

Koululle oli taas ilmestynyt uusi pysäköintikieltomerkki ja minähän en semmoisia pikkuseikkoja huomaa. Yksi kaveri sanoi jossain välissä, että sulla on muuten auto sakkopaikalla. Sissus, äkkiä siirtämään pois! Kontionkadulla partioi harvinaisen aktiivinen lappuliisa. Se osaa tehdä itsestään näkymättömän ja singahtaa pahaa aavistamattoman opiskelijan auton kimppuun heti kun omistajan kantapäät ovat äänenkantaman päässä.
Paha juttu, mutta vapaita parkkipaikkoja ei enää ollut missään. En tiedä, kirjoittaisiko Karjalaisen yleisönosastolle tulikivenkatkuisen mielipiteen vai lähtisikö torille mielenosoitusta pitämään. Jollekin tästä pitäisi räyhätä. Menepäs meikäläinen luuska sanomaan jollekin insinöörinalulle, jolla tuskin parta vielä kasvaa, että rupeepas pullamössöpoika tulemaan kävellen kouluun että pitkänmatkalaiset ja lapselliset saa auton parkkiin. Nyrkkiin siinä pian törmää.

No niin, taas meni sivuraiteelle.
Lähdin litomaan, joten Jatsin kärsimys jäi odotettua lyhyemmäksi. Porukka oli ulkona ja Jatsi ratkiriemuissaan minut nähdessään. Hyväntahtoinen, luoksepäästävä ja avoin Turre halusi myös minua moikata ja se aiheutti pariskunnan välille pientä epäsopua kun Jatsin piti vuoroin laulaa minulle tervetuliaislaulua ja kiljua Turrelle häätösäveliä.

Lopulta päästiin metsään ja taas olivat kavereita kun pääsivät rallaamaan perätysten. Puolitoista tuntia lähes täyttä laukkaa aiheutti molemmissa silminnähtävää rauhoittumista. Saatiin hörppiä teetä kaikessa rauhassa kun koirat makoilivat kylki kyljessä. Tai Jatsilla oli mielessä vain minun vahtiminen, mutta Turre hiipi viereen kun on se kaikessa kärttyisyydessään kuitenkin niin ihana narttu.

Kaupungin humussa

Maalaistollolle pitää joskus näyttää, että maailma on muutakin kuin yksi auto ja kaksi ihmistä ja nekin näköpiirissä eri aikaan.

Sovittiin Aijan kanssa, että tulen heille siihen kun arvon postinjakaja pääsee töistä ja lähdetään kaupunkikävelylle. Jouduttiin vähän aikaa odottelemaan, mutta hyvää tunnetusti kannattaa odotaa. Jatsi oli ainakin sitä mieltä kun päästiin Rinin luokse ja se sai iskettyä hampaansa röhköpossuun. Ensimmäisen röhkäisyn aiheuttama epäuskon, onnen ja hämmästyksen sekainen ilme oli näkemisen arvoinen! Ei meinannut malttaa lähteä mihinkään siitä possun röhkittämisestä. Mmrrr...röhröh! Hohhoijaa sitä vuoropuhelua :D

Päästiin liikkeelle. Jatsi ei ole käynyt kaupungissa pitkään aikaan, mutta ihmeen rennosti se suhtautui. Päätellen siitä, että yhtään kakkapussia ei tavinnut tärvätä. Normaalisti niitä menee noin neljä. Rini varmaan näytti esimerkkiä ja Aija vielä välillä jakeli nameja. Oikeastaan vaan raput Suvantosillalle aiheuttivat pientä paniikinpoikasta. "Juu en minä pelkää, mutta täältähän näkee läpi että voitasko ihan reippaasti pistää töppöstä toisen eteen?"

Hyvä reissu. Pitäisi tehdä vähän useammin ja vähän pitempänä versiona. Tällä kertaa jäi vähän tyngäksi kun piti lähteä viemään autoa korjaamolle.