Hippasen verran höpinää

Hyvää uutta vuotta kaikille!

Pojat menivät jouluksi isälleen, joten perinteisen sukujoulun sijaan vietin Reetan kanssa sinkkujoulua. Perjantaina käytiin kaupungissa viimeisen hankinnat tekemässä. Puuilo avasi ovensa Joensuuhun vähän aikaa sitten, joten siellä pyörähdettiin. Mitään ei pitänyt ostaa, mutta huomasin käveleväni ulos kaupasta järjettömän kokoisen kassin kanssa. Kaikki kama oli loppujen lopuksi ehdottoman tähdellistä. Liikkeen piha on aakee laakee ja lumella pohjustettu, joten se tarkoitti vain yhtä asiaa. Lähtiessä pyöräytin oikein kunnon käsijarrupiruetin. Joillekin asioille ei vaan voi mitään. "Voi v**un amis!" oli Reetan kommentti. Seuraavaksi suunnattiin Wihoselle, joka oli muuttanut uuteen paikkaan. Suunnistin Reetan ohjeiden mukaan, mutta ajoin silti ohi. "Tuosta ois pitäny kääntyä!" "Äh. Käännän tuolla tien päässä." Ajoin tien loppuun ja kurvasin pyörätielle, jota pitkin ajoin seuraavan liikkeen liittymään ja siitä pääsi taas tielle. "No niin, Paakkuna

Joulurauhaa kaikille blogini lukijoille!

Varasin tässä pari viikkoa ennen joulua Outokummusta kirppispaikan päästäkseni eroon joutavista kamoista ja ansaitakseni samalla muutaman roposen. Noh, muutamaan roposeen se ansainti jäikin, ja samalla meni hermo. Viritä lippuset ja lappuset vaatteisiin ja kuskaa ne kirppikselle. Käy järjestämässä ja kyttäämässä, onko omia kamoja kulkeutunut muiden kojuihin ja niin edelleen. Eikä maksanut vaivaa. Yltäkylläisyys valtaa alaa, en muuten tätä osaa selittää. Hinnat asensin varmasti alamittaisiksi ja silti tuloksena oli tasan seitsemän euroa. Viikon paikka maksoi 18 euroa, joten mitä voi päätellä? Ihmisillä on kaikkea ja sitäkin ihan liikaa. Vaikka kuinka pitäisi paikat siistinä niin kyllä siellä ei mene tavara kaupaksi. Tai mistä sen tietää, jos itse menisi hyllylle istumaan. Sai olla laitimmainen kerta kun yritän myydä mitään vanhaa roinaa, vaikka olisi kuinka käyttökelpoista. Annoin loput kamat kirppiksen pitäjälle lahjoituksena. Tarvitsijoita kyllä riittää ja yhtä hyvän mielen sa

Ruksi seinään, koivun kylkeen ja uudelle lumelle hankeen. Treenasin eilen kotitottista pihalla ja tänään lähdin raviradan parkkiin ryhmätreeneihin. Minkähän edellä tämä on? Toivottavasti mahdollisen koekorkkauksen ainakin Hipan osalta. Paikalle tulivat Miimi, Pami ja Viia sekä Jenna ja Toma. Otettiin ryhmäpaikkamakuu, jossa Hippa pysyi hyvin rauhallisena suunnilleen puolitoista minuuttia. Laski välillä jopa pään maahan, joten ei sillä suurta paniikkia ollut oleskelussaan. Vieras paikka ja kaksi lyhyemmän ajan ollutta riekkujaa vieressä, ei paha. Ainut vaan, että se nousee kysymättä istumaan kun palaan vierelle. Skarpataan sitä siis. Otin mukaan loisteliaan hyppyesteeni kun semmoinen nyt kulkee mukavasti kassissa mukana. Hipan hyppy on tökkinyt kun tuntuu, ettei se millään raaski lähteä minun luota vain mennäkseen esteen taakse. No, hyvin on harkinnut asioita jouten ollessaan ja hyppy meni ihan kisatyyliin. Mutta pitäähän mammalle haistatella aina välillä että pysyy virkeänä. Mamm

Wanha Jokela ja sen kohtalo on kuohuttanut Joensuun ja lähiseudun kansan mieliä viime aikoina. Eilen oli Joensuun kaupunginhallituksen kokous, jossa päätettiin Jokelan kohtalosta. Suojellaanko, puretaanko, korjataanko vai ammutaanko vain taivaalle. Jopa oma alitajuntani on ottanut kantaa asiaan, koska näin viime yönä melko mielenkiintoisen unen. Olin Jokelassa, jossa lattiasta oli sahattu muutaman neliön kokoinen siisti suorakulmio pois ja alla oli maapohja. Semmoista oikein kuohkeaa ruokamultaa ihan lattiapintaan asti. Siellä oli taikuri, joka taikoi isoja kapallisia tosi hyvännäköisiä perunoita sinne maapohjaan. Kappa toisensa perään katosi multaan ihan kuin perunat olisivat uponneet juoksuhiekkaan. Ihmisiä katseli esitystä ja eräs vanhempi mies kommentoi: "Kyllä niillä on hommoo kun tuota ruppeevat korjoomaan kun tuommosessa perunamiärässä pittää luovia!" Se oli siinä. Aamulla oli semmoinen fiilis, että ei sitä vielä pureta. Ei niin, mutta ei sitä ihan vielä päätet

Miimi heitti haasteen, joten siihenhän on vastattava. 1. Mitä "ei niin fiksuja" tapoja koirillasi on? Räyhääminen. Ne ilmoittavat tiellä liikkujat ravaamalla hulluna aidanviertä hillittömien äänitehosteiden säestyksellä. Sama homma kun meille tulee joku kylään. Mikään ei auta vaikenemiseen, niiden on itse todettava tulija vaarattomaksi ja vasta sitten laskeutuu rauha taloon ja hiljaisuus pirttiin. 2. Onko sinulla jokin koiriin liittyvä tarvike, jota ilman et pärjäisi? Siis mikä tahansa tarvike, joka liittyy koiriin, mutta toimii muuallakin elämässä? Eipä tule mieleen. Tai no, takakontissa oli noutajahihna jota on käytetty muuhunkin kuin koiran taluttamiseen. Lomittikohan se joskus peräti hinausköyttä? Viimeksi kun vaihdettiin takavalon polttimoa, se hihna paloi poikki eli ei ole enää sitäkään. En keksi muuta. 3. Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia ja tavoitteita teillä on? Hipan kohdalla tämä on helppo. Jälki 1 ensi kesänä ja siitä sitten etiäppäin. Jatsilla on ta

Tuli tässä muuan päivänä mainos postin mukana ja päätin tilata maakunnan kakkoslehden pariksi kuukaudeksi. Välissä oli liite Joensuun joulunavajaisista, ja sitä tutkittiin koko perheen voimin. No, koiria ei kiinnostanut kuitenkaan. On noilla muksuilla hoksottimet ojossa näköjään ihan jatkuvasti. Kysyivät siinä sivussa, että paljonko mahtanee tuon kokoinen mainos maksaa. Vastasin, etten tiedä kun en ole ilmoitusihmisiä. Puntaroitiin siinä, että ei varmaan sataset riitä, hyvä jos ykköstuhannetkaan. "No ketkäs siellä Heilissä on ilmoitusihmisiä", kuului seuraava kysymys. Luettelin kyseiset henkilöt ja nuoriso tyytyi siihen. Ei voi tyhmä toimittaja (evp) tietää, koska ilmoitusten myyminen ja värkkäminen kasaan on ihan toiselta planeetalta olevaa hommaa kuin juttujen tekeminen. Kesällä Heilissä ollessani sattui pari kertaa niin, että joku soitti ja halusi ostaa ilmoituksen. Hassuinta tässä oli se, että henkilöt soittivat avustajapuhelimeen, jonka numero ei ole julkisesti mi

Kirjava aussiejengi sai vahvistusta mustanpuhuvista rotikoista kun suunnattiin pitkästä aikaa metsätreeneihin. Miimin ja Reetan kanssa otettiin esineruutua ja Hirvolanvaaran kankaalla vierähti mukavasti parituntinen kun seitsemälle koiralle vuoronperään annettiin etsittäväksi kaikenkarvaista kamaa. Mummokoirilla tai muuten vaan eläkeläisillä ei ole enää suorituspaineita ja muut ovat melko aloittelijoita, joten tallattiin vain kymmenisen metriä leveä kaistale. Hipan ongelma on ollut se, että hakee yhden ja sitten päivittelee silmät pyöreinä kun palkkaa ei kuulu vaikka työ on tehty. Tai minun ongelmahan se on, kun en osaa kertoa sille että kaikki esineet on tuotava, olipa niitä miten monta tahansa. Niin nytkin. Ensimmäisen esineen toi vauhdilla, mutta toinen haettiin jälleen kerran kilpajuoksulla kun muuten ei arvon neiti edennyt mihinkään. Tätähän me ollaan harrastettu ja päätin, että joskus siitä mukana juoksusta on päästävä eroon. Onneksi on asiantuntijoita mukana. Hippa harki

Valvoin viime viikolla erään yön miettien ratkaisua muuan ongelmaan ja se löytyi. Päivänvalossa suoritettu käytännön testi vieläpä vahvisti asian. Mikähän stressin purkautuminen lie tapahtunut, mutta kun viimein sain unen päästä kiinni, järjetön painajainen valtasi pääkoppani. Olin poikien kanssa jossain kuppaisessa pikku kerrostalokämpässä ja yritettiin nukkua lattialla patjojen päällä. Huoneessa ei ollut muuta kuin vessanpönttö, joka innostui tulvimaan vähän väliä. Piti kaameaa kurlutusta ja kansi pomppi kun viemäri yritti oksentaa sisustaansa meidän majapaikkaan. Pakenin parvekkeelle, josta avautui alue talon katolle. Siellä hyppi jostain tietokoneanimaatiosta karanneita jättikokoisia oravia, jotka terrorisoivat kaikkea ja kaikkia. En saanut rämää ovea kunnolla lukkoon, että pysyisivät siellä missä olivat ja voi kammotus sitä pelottavaa tunnelmaa. Olen ennenkin paennut uniahdistusta lähtemällä lentäen pois tilanteesta ja niin tein nytkin. En olekaan lentänyt pitkään aikaan j

Minähän en jännitä enkä stressaa mitään testejä tai kokeita etukäteen. Zeniläisen tyyni mieleni pitää koirankin rauhallisena kun ei suotta vouhota. No toenperrään! Kylläpä vaan kaikesta huolimatta kummallisen raskas kivi putosi harteilta kun sekä BH että luonnetesti läpäistiin kaikella kunnialla. Hyvä niin. Ensi kesänä koittaisi aika osallistua varsinaisiin pk-kokeisiin ja paljon on tehtävä vielä sillä saralla. Metsäosuudessa tökkii esineruutu ja janatyöskentely, mutta palataan niihin viimeistään keväällä. Jos tuo ensilumi sulaa pois, niin ehkä vielä tänä syksynä. Tiistain toivotuissa eli tottiskentällä oli paljon porukkaa. Paras juttu oli kun Miimi ja Viia hyörivät ihan lähietäisyydellä. Hipan loistava seuraaminen himmeni huomattavasti, kun se kuikuili parhaan kaverinsa suuntaan. Käytin hihnaa muistuttamaan mitä oltiin tekemässä ja pyysin Miimiä hihkumaan omalle koiralleen ihan rohkeasti ja ääntä säästelemättä. Hyvin toimi. Ei kentälle olla ennenkään tultu leikkimään, joten Hip

Hippa käväisi tänään Maaningalla Australianpaimenkoirat ry:n järjestämässä luonnetestissä Jorma Kerkän ja Reijo Hynysen sekä harjoittelija Jari Laineen arvioitavana. Toimintakyky +1 kohtuullinen Terävyys +1 pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua Puolustushalu +3 kohtuullinen, hillitty Taisteluhalu +2 kohtuullinen Hermorakenne +1 hieman rauhaton Temperamentti +3 vilkas Kovuus +1 hieman pehmeä Luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin Laukauspelottomuus ++ laukauskokematon Yhteensä 172 pojoa. Ihan se minun koira oli. Luoksepäästävyydessä Hippa kyllä näytteli avoimempaa roolia kuin mitä kotioloissa esittää. Onneksi en laittanut päätäni vadille hieman pidättyväisen puolesta. Siinä tapauksessa en olisi tätä kirjoittamassa. Kas tässä koko hoito: Osa 1 Osa 2 Kiitos Miimille kameran lainasta ja videoitten nettiin lataamisesta, Hennalle seurasta ja kuvaamisesta sekä järjestäjille koko elämyksestä. Oli taas niin kiva nähdä ihmisiä, joita näkee välimatkoist

Seis, kakara! Jos on keppi, se on minun! Juuri noin, hellitä vaan suosiolla irti. No pitäköön nyt sitten tämän kerran... jälleen. Ulkoilutin uutta kameraani ja havaitsin sen hyväksi. Tai käytettyhän se on, mutta minulle uusi. Entinen sai sen verran sadetta päälleen, että suivaantui ja vaihdoin kerralla parempaan. Jos entisen sarjatuli sanoi räps - - räps - - räps kolmesti sekunnissa, niin tämä ihanuus tykittää optimiolosuhteissa räpsräpsräpsräps... peräti kahdeksan (8!) kuvan sekuntivauhdilla! Se ominaisuus mahdollistaa näitten vangitsemisen huomattavasti tarkemmin: Kummalliset ilveilythän ne tekee aussiesta niin... aussien. Mitä, minikokoinen mammutti?! Ei vaan naapurin Neppa. Lehti vetäisi kuuraparran pörhölleen. Sieltä se talvi tulee. Viime aikojen kosteuden keskellä ei harmita yhtään. Ei kyllä harmita muutenkaan, olenhan talvi-ihminen.

Lauantaina Hippa pääsi viimein korkkaamaan pk-koeuransa. Ilmoitin sen BH-kokeeseen loppujen lopuksi melko pienellä varoitusajalla. Muutama viikko sitten vasta aloitettiin treenaaminen uusien sääntöjen mukaan eli jäävissä liikkeissä ohjaaja pysähtyy käskemään koiran istumaan tai maahan. Kyllä se fiksuna otuksena ne oppi ja paikkamakuukin oli kaiken maailman häiriöiden läsnäollessa varmaa. Meidän vuoro oli ihka ensimmäisenä ja parina oli beauceronuros. Hippa pääsi tekemään liikkeet ekana ja seuraaminen oli kerta kaikkiaan hämmästyttävää. Se skarppasi molemmat seuraamiset samalla intensiteetillä alusta loppuun. Istumisessa se epäröi ja minun piikkiinhän se varmasti meni, koiraa en syytä pätkääkään. Istui ja nousi hetken päästä seisomaan, mutta pysyi kuitenkin aloillaan. Maahanmeno ja luoksetulo olivat moitteettomat. Mutta se paikkamakuu! Hyvä ihme sentään kun tuli mammaa ikävä heti alkumetreillä. En ehtinyt katsoa parin seuraamista pitkän suoran loppuun kun tuomari M. Koistinen

Ei, en ole vieläkään liittynyt takaisin facebookiin. Ei tarvitse. Jostain syystä viime aikoina aina kun varovasti raotan postilaatikon kantta, sieltä purskahtaa naamoja naamojen perään päin omaa pläsiäni. Tästä täytyy vetää johtopäätös, että minulla on todella paljon ystäviä ja kavereita, joista suurinta osaa en tunne millään tavalla. Heidän halunsa kaveerata minun kanssani on täysin yksipuolista, mutta ei se tunnu heitä häiritsevän. Aivan, taas sama tuskanpaikka kuin joka kerta missä tahansa kulkiessa V-sanan aikaan. "Olen paras kaverisi, vaikka et sitä itse vielä tiedä." Vaalit. En minä tiedä, ketä pitäisi äänestää. Antoipa äänensä kelle tahansa, jotain tyhmää se kuitenkin tekee kun pääsee vallan kahvaan tai edes lähelle sitä. Lupaa yhtä ja toista, mutta mieli muuttuu kun porukan paine on takana ja aivopesu täydessä käynnissä. Koko äänestystouhu pitäisi järjestää aivan toiselta kantilta eli poissulkemisen kautta. Annetaan ääni sille, jota ei missään nimessä halua

Nyt kerta kaikkiaan herätys! Korvapuusti poskelle ja potku persuksille, jos ei muu auta. Päivätyökiireet ovat mennyttä aikamuotoa, joten bloggaamattomuudelle ei ole enää kovin isoja perusteita. Kesä meni Heilissä kesätoimittajana. Tosin alkuperäinen heinäkuun pesti venyi elokuulle ja vielä senkin ohi. En valittanut. Työ oli mukavaa ja yhdellä kädellä jäivät laskettavaksi ne päivät, jolloin en oppinut jotain uutta. Työkaverit olivat niin huippuyksilöitä, ettei parempia osaa edes minun mielikuvituksella toivoa. Ovathan he vieläkin, mutteivät valitettavasti enää työkavereita. Kiirettä piti kuin yksikätisellä tapetoijalla, mutta nautin joka hetkestä. Varsinkin kun sain tehdä juttuja omista mielenkiinnon kohteista. Siinä vaiheessa kun lehdet alkoivat kasvaa koirankarvaa, siirryin hevosiin. Väsäsin hevosurheilusta kaksi erilaista juttua, mutta ne eivät tuoneet ihmeemmin ilmoituksia eli rahaa lehdelle. Päätoimittaja tuumasi, että alkaa pikkuhiljaa piisata. Kaakit makkaraksi, jos ei tule

Selvennyksen vuoksi täytyy aluksi palata lapsuuteen. Olin ehkä 5-vuotias kun olimme menossa sukulaisiin joihinkin hienompiin juhliin. Se taas tarkoitti asianmukaista pukeutumista. Minä en siihen aikaan suostunut pitämään hametta ikinä enkä missään olosuhteissa. Ei. Käsittämätön vaatekappale ja aina tiellä, tekipä mitä tahansa. Varsinkin puissa kiipeilemistä haittasi ja helmat oli korvissa pyörällä kaahatessa. Juhlien alla piti mennä vaatekauppaan ja äiti voitti taistelun. Jouduin pukemaan hameen ja - hyh - röyhelöpaidan ! Voiko suurempaa kärsimystä enää olla olemassa? Juhlissa koko suku oli liittoutunut minua vastaan. "Voi kun tuo Hanna on niin nätti !" Että minua hävetti. Ei muittenkaan poikien tarvinnut niin pukeutua! Palataanpa nykyisyyteen. Kävin perjantaina kaverini Antin kanssa teatterissa. Pienellä näyttämöllä meni Olli-Kalle Heimon monologi Luolamies, jossa hän analysoi miehiä ja naisia. Ovatko miehet perseestä, kuten naiset väittävät? Eivät, he ovat vain e

Muistaakseni viime kesänä mainitsin Hipan ongelmasta keppi-ilmaisun suhteen. Se jäljelle nukkumaan käyminen oli jotain uskomatonta ja ajattelin, että josko se olisi näyttänyt viimeisen temppunsa. No ei. Vielä oli yksi ässä hihassa tai korvan takana. Viime torstaina Lea teki Hipalle erinomaisen jäljen. Eka keppi jäi jostain syystä, mutta mitäpä pienistä kun seuraavat ilmaisut olivat idioottivarmoja - liiankin. Hippa kävi maahan tosi ripeästi ja minä kömmin perässä keppiä poimimaan. Huonompi juttu oli se, että keppiä ei ollut. Nostin koiran ylös ja etsimällä etsin kun se on joskus käynyt kepin päälle makaamaan, mutta kun ei niin ei. Sanoin, että alahan etsiä keppiä. Ensin varsinainen työ ja siitä palkka. Koira jatkoi jäljestystä kolme metriä ja painui maahan. Siellähän se keppi oli! Höppänä paiskautui maahan heti kepin vainuttuaan ja kokeili, että jos mamma vaikka menisi helppoon ja antaisi makkaraa. Seuraavalla kepillä sama homma, mutta sitten jo rattaat raksuttivat, että taitaa

Mietiskelin aamusella, että mitähän tänään muuta tekisi kuin mustikkapiirakkaa. Vastaus tuli tekstarin muotoisena, kun Miimi kyseli jälki- ja lenkkiseuraksi. Valamis kun lukkari sottaan! Paineltiin Hirvolanvaaran kumpareiseen metsään. Tallattiin toistemme koirille jäljet ja lähdettiin lenkille. Siinä sai samalla keräillä sieniä ja kertoilla pitkän ajan kuulumiset, Miimi Armenian reissulta ja minä omista työ- ja vapaa-ajan puuhistani. Hippa sai ajaa suunnilleen alokasluokan pituisen jäljen, pari kulmaa ja jana noin kymmenen metriä. Janalle se lähti vaihdilla, mutta samalla vauhdilla säntäsi jäljen yli enkä tiedä minne asti olisi painellut ilman jarruttamista. Eka kulma meni upeasti! Käännös oli suorastaan sotilaallinen. Kepit ilmaisi neljänteen asti ilman mitään ongelmia. Idioottivarmaa työskentelyä. Mutta sitten katosi jälki. Hippa on tullut äitiinsä siinä kuin Jatsi omaansa. Se pyöri aikansa ihmeissään ja sitten jäi viereeni tuumaamaan, että se jälki meni jonnekin. Hävis! Mi

Monta kertaa ja vauhdilla menikin. Nimittäin lampaat. Itseni sen sijaan nolasin vain kaksi kertaa. Vajaan kymmenen minuutin ajan lauantaina ja suunnilleen saman verran sunnuntaina. Olimme koko orkesteri viikonlopun Kiteellä, jossa Pian tilalla oli ASCA:n paimennuskisat. Yllytyshulluna olin ilmoittanut Hipan sinne jo ajat sitten. Tarkoitus oli treenata kesän mittaan, mutta ei mennyt ihan piirustusten mukaan. Kaksi kuukautta vilahti ilman näköhavaintoa mistään lampaantapaisestakaan, joten herran haltuun vaan ja areenalle. Hippa oli loistava. Tulos jäi puuttumaan kummankin päivän suorituksista, mutta pisteitä typykkä silti sai hienosta työskentelystä ja lauman hallinnasta. Ja mitä minuun ja kepin hallintaan tulee... huohh. Verkonpainona tulen varmasti olemaan tosi pätevä. Ehkä opettelen ohjaamaan, ehkä en. Sinne asti näkemiin ja kuulemiin.

Blogi jää nyt kesälomalle. Koska ainakin tämän kuukauden ajan naputan konetta työn puolesta pitkin päivää, tekstintuottokykyni kokee pahan inflaation iltaan mennessä. Palaan asiaan jos a) tapahtuu jotain järisyttävää b) on pakko avautua aiheesta tai aiheetta c) jostain muusta syystä Hyvää kesää kaikille tasapuolisesti!

Miimin järkkäämä Patchcoat-leiri Kaavilla 27.6. - 1.7. keräsi huikean määrän kasvatteja ja niiden omistajia yhteen. Mukana oli myös muuta aussieporukkaa, mikä oli mahtava juttu. Virallinen yhdistyksen leiri peruttiin vähäisen osanottajamäärän takia, mutta tämä miitinki ei siitä juuri häviölle jäänyt. Kouluttajina olivat Juntot, Samppa haussa ja Tytti tokossa ja tottiksessa. Me kun ei hakua treenata niin joutilaat hetket suunnattiin jälkimetsään. Saavuin tyttöjen kanssa paikalle keskiviikkona ja majoituin päärakennuksen huoneeseen. Mirkalta tuli viesti, että tulisi vasta aamulla. Lähdin iltapalalle ja jätin koirat kämppään teroittaen niiden mieliin, että siellä on sitten pysyttävä kiltisti, ulospäin avautuvasta ovesta huolimatta. Ehdin sentään istahtaa pöytään ruokineni, että ei ne ihan heti livistäneet. Saattoi jopa kolme minuuttia kulua ennen kun ovelta kuului hurjistunutta huutoa ja ovenraavintaa. Iltapalan jälkeen oli tutustumiskierros, saunaa, siideriä ja iltanuotiota eli p

Erästä tunnettua aussieihmistä siteeratakseni täytyy todeta, että on se kyllä p***le kumma kun tätäkään bloginkuvatusta ei kukaan päivitä! Eikä aktiivisuus ainakaan ole lisääntymään päin. Menen heinäkuuksi Heiliin kesätoimittajaksi ja huomenna aloitan pienen ennakko-opiskelun toimitusjärjestelmän suhteen. Toivottavasti löytyy tilaa jatkaa harjoittelua vielä tiistainakin, koska minulta odotetaan asioita, joita en hallitse kovinkaan hyvin. Suoraan sanottuna en juuri ollenkaan. Positiivisesti ajateltuna, pitäähän elämässä olla haasteita. Jos haluaisin työn, jonka osaisin heti ekan päivän aamukahvitaukoon mennessä, menisin taittelemaan pizzalaatikoita. Mutta kun en halua. Keskiviikkona alkaa Miimin järkkäämä leiri Kaavilla ja sen jälkeen tositoimet toimituksessa. Asiaan. Jäljellä menee tosi hyvin. Hippa on tehnyt eri mittaisia janoja, maksimissaan noin kymmenen metriä ja edennyt toistaiseksi suht suoraan. Kummallinen tyyppi, kun oppii asioita ihan noin vaan pahemmin opettamatta.

Ennen: Jälkeen: Siinäpä ne tärkeimmät. Jatsi pääsi eilen enimmistä karvoistaan ja on vielä toistaiseksi vähän vaivautunut. Ihmekös tuo kun alasti joutuu pataroimaan, reppana. En tykkäisi itsekään. Mutta mitäs ei suostu luopumaan pöyheästä turkistaan suosiolla, joten kevennettiin oloa kertaheitolla. Kunhan ne heinäkuun helteet alkaa, niin kiva on kesäkuosissa köpötellä. Tänään käytin Jatsia hierojalla, että on kuningatarta nyt hoidettu päältä ja sisältä. Omista hieronnoista on ollut selkeää hyötyä kun ei se ollut läheskään niin kipeä kuin ennen selän kuvausta, josta on jo aikaa. Helillä on hieno laserlaite, jolla saa syvempiä jumeja rentoutettua. Se aiheutti aluksi vähän silmienpyörittelyä ja murmetusta, mutta lopussa kiitos seisoi ja tytteli olisi jäänyt nukkumaan niille sijoilleen. Pami-sisko oli ennen meitä hierottavana ja puolilta päivin Miimi tuli koirineen meille. Lenkin jälkeen käytiin metsäpolulla totuttamassa Hippaa paukkuihin. Sille ei ole ammuttu vielä ollenkaan ja

Jos lahjattomat treenaa niin täysin tumpelot joutuu käymään koulutuksessa osatakseen ylipäätään treenata. Miimi oli varannut paikan itselleen Josepan järkkäämälle Elina Niemen tottisviikonlopulle, mutta kiireen vuoksi perui ja lahjoitti paikan minulle. Kiitos siitä! Aina näistä jotain hyötyä irtoaa ja niin kävi nytkin. Hippa on hiomaton timantti ja monen liikkeen osalta keskeneräinen, mutta niissä meillä ei isompia ongelmia ole. Suurin syy timantin toistaiseksi raa'alla kädellä suoritettuun hiontaan on oma laiskuuteni. Se ongelma on osaamattomuuteni Hipan motivointiin ja koiran vireen lasku kesken toiminnan. Kontakti pysyy kun pallo tai patukka on kainalossa, mutta jos ei ole niin silloin voi tehdä mitä huvittaa ja tähän menin hakemaan opastusta. Elina neuvoi tekemään kehuista koiralle merkityksellisiä. Tarkoittaa sitä, että pätkän seuraamisen jälkeen koiraa kehutaan ylenpalttisesti, niin että se todellakin tietää tehneensä hyvin. Mikäli koira suhtautuu kehuihin välinpitämät

Tämä tylsien jorinoitten blogi alkaa muuttua paimennusblogiksi. Johan tässä on kohta neljä vuotta sekalaista settiä tarjoiltu, joten ei haittaa vaikka jonkunlainen punainen lanka löytyisikin. Kun Hippa toimi pyöröaidassa junan vessan lailla, siirryimme jo viime viikolla isompaan aitaan haasteita hakemaan. Kokeiltiin lampaiden hakua häkistä, jossa turvasin Hippaa lampailta ja lampaita koiralta. Kaikki kävi yhteisymmärryksessä kuten Sinikka asian selitti: Kun koira on vielä epävarma, ohjaaja kulkee koiran ja lampaiden välissä. Tämä siksi, että ohjaaja voi huolehtia etteivät lampaat käy koiran päälle ja samalla rauhoittaa koiraa, ettei sen tarvitse ärähtää lampaille. Molemminpuolisen luottamuksen toimiessa homma hoituu rauhassa, kummankaan osapuolen stressaantumatta. Lampaat olivat melko hitaita ja paimennus onnistui jälleen järjettömän hyvin. Nyt Hippa on löytänyt ilon tehdä työtä minulle. Ei tästä oikein osaa tämän enempää kertoa. Alkoi varsinainen koetta varten treenaaminen ja se

Ja nauttii siitä! Viikko on vierähtänyt ja tämänkertaisen paimennuksen kertomiseen ei tarvitse rivejä tuhlata. Se oli täydellistä! Niin täydellistä kuin se tässä vaiheessa voi olla. Vähän ennen Riistakosken tienhaaraa takakontista alkoi kuulua viserrystä. Se on sitä Hipan omaa tuskalla pidäteltyä metelöintiä "Tämäonsepaikkatiiänminneollaanmenossajamitätekemäänvoitkoajaavähänlujempaa!!!" Kuski oli saman tien hangon keksinä; nyt tulee menemään hyvin. Ja meni. Pyöröaidassa oltiin illan molemmat treenit eikä minun tarvinnut tehdä yhtään mitään. Kävelin vain ristiin rastiin ja nautiskelin. Ei tarvinnut katsoakaan koiraan päin, se hoiti homman ja poimi siinä sivussa karkulaiset samaan nippuun. Upeaa, mahtavaa! Pojat olivat mukana ja odotteluaikoina Hippa hätääntyi kun oma lauma oli hajallaan, mutta ne fiilikset hävisivät heti kun se pääsi toteuttamaan itseään lampaitten kanssa. Hilipati Hippan, te olette loistava!

Keskiviikkona alkoi meidän viiden kerran paimennuskurssi Kuttukuussa, jonne ajeltiin Miimin kanssa porukkakyydillä. Sakissa oli monenlaista koiraa, joista suurin osa aloittelevia. Lampaat olivat vielä talviterässä ja tarvitsivat aloitukseen rauhallisen koiran, joten Hippa pääsi ekaksi hommiin. Hippakin oli talviterässä ja piiloutui ensin minun selän taakse ja sitten jäi pyöröaidan veräjälle kököttämään, jos hyvinkin saisi olla rauhassa. Ei saanut, vaan Sinikka tuli avuksi työntämään koiraa hommiin ja sehän alkoi toimia. Talvi välissä ja ihan samalla tavalla ahkeroi kuin syksyllä, hieno koira! Toinen kierros mentiin isommassa aidassa, mutta kun on tyhmä ohjaaja niin eihän se koirakaan silloin tee. Hippaa jouduttiin taas viemään pannasta vetämällä hommiin kun kytistäytyi aidan viereen ihan pieneksi, niin pieneksi ettei niin isosta koirasta uskoisi. Minä en vielä koulutuksen tässä vaiheessa pärjää ilman Sinikan tukea, en sitten huonostikaan. Onnistuneitakin suorituksia tuli, ja sem

Miimillä oli tiistaina vapaapäivä ja muutenkin sattui asioimaan meidän nurkilla, joten aika parhaalla tavalla käyttöön ja jälkitreenit kehiin. Lähdettiin Nauvunkankaalle, jonne Miimi tallasi minun koirille jäljet ja minä vastaavasti Pamille ja Unelmalle jäljen. Sivuhuomautuksena mainittakoon, että olen vielä niin vihreä tässä lajissa, että osasin jälleen kerran sotkea oman jälkeni alku- ja loppupään. Unelma selviytyi loistavasti. Ei ehkä ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, mutta käytti soveltavaa järkeään hämmästyttävällä tavalla. Mutta siitä enemmän Miimin blogissa. Hävettää vieläkin. Jälkien vanhetessa käytiin heittämässä lenkki ja heti alkumatkasta Jatsi näki jotain ja säntäsi metsään, muu porukka kintereillä. Seuraavaksi mekin nähtiin se rusakko ja arvoisat ajokoirat olivat häipyneet tietymättömiin. Unelma viisaana tuli heti takaisin, mutta muita saikin odottaa ja huudella koko rahan edestä. Sieltä ne pikkuhiljaa valuivat ja kävivät lumikasaan viilentämään itseään. Se siit

Lyhyestä virsi kaunis. Ihana Elena Ruskovaara antoi Hipalle EH:n ja kotiinviemisiksi aivan mielettömän hyvän arvostelun: Oikeat mittasuhteet ja hyvä sukupuolileima. Tarpeeksi voimaa kuonossa. Hyvä kallo. Ilmeikkäät korvat. Keskiruskeat silmät. Sopivat kulmaukset. Vähän ulkokierteiset eturaajat. Liikkeissä kovin ahdas takaa. Erinomainen sivuliike. Käyttäytyy mallikkaasti. Kehitystä on siis tapahtunut.

Mennäänpä muutama viikko ajassa taaksepäin niin päästään paremmin kärryille. Ystäväni Senja oli menossa serkkunsa kanssa Thaimaahan ja jo syksyllä sovittiin, että otan Lion hoitoon siksi aikaa. Pääsiäisen jälkeen Senja soitti, että ei tarvitsekaan laittaa koiraa junaan kun sai hoitopaikan lähempää. Ja toisekseen matkaseura perui, joten hän varasi itselleen kahden viikon matkan tyyliin ihan sama minne, kunhan pääsee pois ja arpa osui Rodoksen kohdalle. Minä aloin tuskailla, että voi kun pääsisi matkalaukkuun mukaan ja Senja sanoi, että hyppää koneeseen ja tule seuraksi toiseksi viikkoa, tullaan sitten samassa koneessa pois. Silloin iski semmoinen matkakuume, että ne kaikki toistakymmentä sairastamaani pahanlaatuista autokuumetta kalpeni tämän rinnalla. Impulsiivisena ihmisenä pistin heti toimeksi ilman iitrailuja. Senja soitti seuraavana päivänä ja sanoin, etten tajua lentoaikatauluista mitään. "Täh, otit sie tosissas kun mie ihan vitsinä heitin? Ootko oikeesti tulossa, voi ett