Jälkikauden avajaiset
Miimillä oli tiistaina vapaapäivä ja muutenkin sattui asioimaan meidän nurkilla, joten aika parhaalla tavalla käyttöön ja jälkitreenit kehiin.
Lähdettiin Nauvunkankaalle, jonne Miimi tallasi minun koirille jäljet ja minä vastaavasti Pamille ja Unelmalle jäljen. Sivuhuomautuksena mainittakoon, että olen vielä niin vihreä tässä lajissa, että osasin jälleen kerran sotkea oman jälkeni alku- ja loppupään. Unelma selviytyi loistavasti. Ei ehkä ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, mutta käytti soveltavaa järkeään hämmästyttävällä tavalla. Mutta siitä enemmän Miimin blogissa. Hävettää vieläkin.
Jälkien vanhetessa käytiin heittämässä lenkki ja heti alkumatkasta Jatsi näki jotain ja säntäsi metsään, muu porukka kintereillä. Seuraavaksi mekin nähtiin se rusakko ja arvoisat ajokoirat olivat häipyneet tietymättömiin. Unelma viisaana tuli heti takaisin, mutta muita saikin odottaa ja huudella koko rahan edestä. Sieltä ne pikkuhiljaa valuivat ja kävivät lumikasaan viilentämään itseään. Se siitä lenkistä sitten.
Hippa pääsi ensin jäljelle, joka oli selkeä, noin alokasluokan pituinen ja kuusi keppiä. Ensimmäistä kertaa pääsi tekemään janaa, joka oli viitisen metriä.
Kun intoa oli etsiä jälki, jana meni siinä sivussa ihan heittämällä. Aluksi tytteli kääntyi oikeaan suuntaan, mutta korjasi heti takajäljelle ja ohjasin sen sieltä takaisin. Vauhtia ja innokkuutta piisasi enemmän kuin taitoa ja koira haahuili koko liinan mitalla sinne tänne. Vaikutti siltä, että sillä ei ollut ajatustakaan koko hommasta, mutta kaipa sillä oli kun kaikki kepit nousivat.
Se on kyllä taivahan tosi, että jälki oli aivan liian tuore. Pientä tarkkuutta olisi silti hyvä olla hommassa mukana, vaikka pääasiat löytyivätkin. Hyvä tästä on lähteä.
Jatsi harhautui janalla sivuun tuulta vasten, mutta ajoi jälkensä kuin juna entiseen tyyliin ilman mitään ongelmia.
Lähdettiin Nauvunkankaalle, jonne Miimi tallasi minun koirille jäljet ja minä vastaavasti Pamille ja Unelmalle jäljen. Sivuhuomautuksena mainittakoon, että olen vielä niin vihreä tässä lajissa, että osasin jälleen kerran sotkea oman jälkeni alku- ja loppupään. Unelma selviytyi loistavasti. Ei ehkä ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, mutta käytti soveltavaa järkeään hämmästyttävällä tavalla. Mutta siitä enemmän Miimin blogissa. Hävettää vieläkin.
Jälkien vanhetessa käytiin heittämässä lenkki ja heti alkumatkasta Jatsi näki jotain ja säntäsi metsään, muu porukka kintereillä. Seuraavaksi mekin nähtiin se rusakko ja arvoisat ajokoirat olivat häipyneet tietymättömiin. Unelma viisaana tuli heti takaisin, mutta muita saikin odottaa ja huudella koko rahan edestä. Sieltä ne pikkuhiljaa valuivat ja kävivät lumikasaan viilentämään itseään. Se siitä lenkistä sitten.
Hippa pääsi ensin jäljelle, joka oli selkeä, noin alokasluokan pituinen ja kuusi keppiä. Ensimmäistä kertaa pääsi tekemään janaa, joka oli viitisen metriä.
Kun intoa oli etsiä jälki, jana meni siinä sivussa ihan heittämällä. Aluksi tytteli kääntyi oikeaan suuntaan, mutta korjasi heti takajäljelle ja ohjasin sen sieltä takaisin. Vauhtia ja innokkuutta piisasi enemmän kuin taitoa ja koira haahuili koko liinan mitalla sinne tänne. Vaikutti siltä, että sillä ei ollut ajatustakaan koko hommasta, mutta kaipa sillä oli kun kaikki kepit nousivat.
Se on kyllä taivahan tosi, että jälki oli aivan liian tuore. Pientä tarkkuutta olisi silti hyvä olla hommassa mukana, vaikka pääasiat löytyivätkin. Hyvä tästä on lähteä.
Jatsi harhautui janalla sivuun tuulta vasten, mutta ajoi jälkensä kuin juna entiseen tyyliin ilman mitään ongelmia.
Kommentit