Paimennuskausikin avattiin
Keskiviikkona alkoi meidän viiden kerran paimennuskurssi Kuttukuussa, jonne ajeltiin Miimin kanssa porukkakyydillä.
Sakissa oli monenlaista koiraa, joista suurin osa aloittelevia. Lampaat olivat vielä talviterässä ja tarvitsivat aloitukseen rauhallisen koiran, joten Hippa pääsi ekaksi hommiin.
Hippakin oli talviterässä ja piiloutui ensin minun selän taakse ja sitten jäi pyöröaidan veräjälle kököttämään, jos hyvinkin saisi olla rauhassa. Ei saanut, vaan Sinikka tuli avuksi työntämään koiraa hommiin ja sehän alkoi toimia. Talvi välissä ja ihan samalla tavalla ahkeroi kuin syksyllä, hieno koira!
Toinen kierros mentiin isommassa aidassa, mutta kun on tyhmä ohjaaja niin eihän se koirakaan silloin tee. Hippaa jouduttiin taas viemään pannasta vetämällä hommiin kun kytistäytyi aidan viereen ihan pieneksi, niin pieneksi ettei niin isosta koirasta uskoisi. Minä en vielä koulutuksen tässä vaiheessa pärjää ilman Sinikan tukea, en sitten huonostikaan.
Onnistuneitakin suorituksia tuli, ja semmoiseen lopetettiin.
Kun se meni miten meni, päästiin vielä kolmas kierros käymään pyöröaidassa että jäisi hyvä mieli ja niin teki. Hippa työskenteli heti alusta lähtien tosi hienosti.
On se kyllä jääräpäinen elukka. Ensin jupittaa vastaan ja sitten kun kehutaan hyvin menneestä työstä, naama loistaa hymyssä kuin kesäaurinko. Odotan malttamattomalla mielenkiinnolla ensi viikkoa.
Sakissa oli monenlaista koiraa, joista suurin osa aloittelevia. Lampaat olivat vielä talviterässä ja tarvitsivat aloitukseen rauhallisen koiran, joten Hippa pääsi ekaksi hommiin.
Hippakin oli talviterässä ja piiloutui ensin minun selän taakse ja sitten jäi pyöröaidan veräjälle kököttämään, jos hyvinkin saisi olla rauhassa. Ei saanut, vaan Sinikka tuli avuksi työntämään koiraa hommiin ja sehän alkoi toimia. Talvi välissä ja ihan samalla tavalla ahkeroi kuin syksyllä, hieno koira!
Toinen kierros mentiin isommassa aidassa, mutta kun on tyhmä ohjaaja niin eihän se koirakaan silloin tee. Hippaa jouduttiin taas viemään pannasta vetämällä hommiin kun kytistäytyi aidan viereen ihan pieneksi, niin pieneksi ettei niin isosta koirasta uskoisi. Minä en vielä koulutuksen tässä vaiheessa pärjää ilman Sinikan tukea, en sitten huonostikaan.
Onnistuneitakin suorituksia tuli, ja semmoiseen lopetettiin.
Kun se meni miten meni, päästiin vielä kolmas kierros käymään pyöröaidassa että jäisi hyvä mieli ja niin teki. Hippa työskenteli heti alusta lähtien tosi hienosti.
On se kyllä jääräpäinen elukka. Ensin jupittaa vastaan ja sitten kun kehutaan hyvin menneestä työstä, naama loistaa hymyssä kuin kesäaurinko. Odotan malttamattomalla mielenkiinnolla ensi viikkoa.
Kommentit