Pikkujouluna riehutaan, että jaksaa jouluna rauhoittua

On taas se aika vuodesta. Josepan pikkujoulu noudatti viimevuotista kaavaa sekä paikan että ohjelman suhteen. Aadassa ruokalajeja riitti jälleen yllin kyllin ja hyvää oli.

Työn ja vapaa-ajan yhteensovitusongelman takia järjestelytoimikunta turvautui viime vuoden tunteita kuumentaneeseen koiratietokilpailuun, mutta hieman uudistetulla tavalla. Pöytäkunnittain oli joukkueet eikä tappelua tullut. Kaikki osallistujat saivat suut makiaks.

Netin ihmeellisestä maailmasta löytyi Hyllyvä suo -niminen näytelmä, johon valittiin ensin roolit ja Sonjan lukeman tarinan mukaan näyttelijät improvisoivat. Viime vuonna esitin vaativan luonneroolin telttana, joka oli kevyttä kauraa tämänvuotiseen rooliin verrattuna. Liekö Jennalla ollut näppinsä pelissä, kun minulle osoitettiin Leijuvan sumun osa.

Tarinassa oli suon ja synkän metsän lisäksi kuiva varpu, hirvi, metsästäjä ja mikrouuni. Koko juonta en tähän naputa, koska se on löydettävissä googlettamalla.
Näytelmässä oli kriittiset hetket menossa, kun kabinetin ovi avautui. Metsästäjä, hirvi ja mikrouuni upposivat juuri hirveissä kuolinkamppailun huudoissa hyllyvään suohon kun pahaa-aavistamaton ja varsinkin kupletin juonesta mitään tietämätön tarjoilija kipitti sisään. Ilme oli näkemisen arvoinen ja poistuminen erittäin ripeä.

Pikkuhiljaa porukka väistyi kotiin tai jatkoille.
Jenna, Piia ja minä suunnistettiin Gloriaan, jossa oli vielä aika hiljaista. Tilasin lempijuomani lakushotin ja löysimme istumapaikan pikkupöydästä. Pikkuinen paukku ei kauan lasissa säily ja Jenna alkoi ihmetellä tyhjää lasia.
Mokomalla oli oma pullo salmiakkilakua mukana ja pöydän suojissa täytettiin lasi. Enhän minä lainkuuliainen kansalainen ole ikinä moista harrastanut, mutta menkööt nyt tämän kerran.

Vessareissulla Jenna meni viereiseen koppiin ja tarjosi sielläkin pulloaan minulle.
"Hanna, kato ylös!" Jenna yritti tarjota pulloaan seinän yli.
"No en mie nyt kun istun pytyllä!"
Yleensä naistenvessassa käy jatkuva kälätys, mutta meidän siinä sählätessä muu porukka oli hiljaa ja hihitteli.

Gloriaa laajennettiin ja uudella puolella on tanssilattia. DJ soitti enimmäkseen 90-luvun musiikkia ja mehän vedettiin Jennan kanssa kunnon show kun muisteltiin Macarenan kuvioita. Rednexin soidessa viskottiin säärtä ihan vanhanajan saluunatyttöjen tyyliin, mutta minulla petti kunto kesken kappaleen, ei mahtanut mitään! Huh, että kävi urheilusta.

Jennan pikkuveli Kimmo liittyi seuraan jossain vaiheessa ja pääsin kyseisen nuorukaisen kanssa hitaille.
Kimmon työkaveri Tero otti puheeksi taksikyydin ja oli tilannut taksi Ylämyllylle. Minä sain tilaisuuden säästää pennosiani ja lähdin samaan taksiin jatkamaan Viinijärvelle.

Joku vanhempi naisihminen mieluili Marjalaan ja Tero lupasi jos maksaa kotiinsa asti. Se oli sillä selvä kaikkien muiden paitsi tämän baariruususen mielestä, joka arveli selviävänsä neljällä eurolla. Muija oli niin pellit kiinni, että riiteli Teron kanssa rahan lisäksi kaikesta muustakin. Siinä alkoi tunteet kuumeta yhdellä jos toisellakin.
"Nyt kuule ämmä se on semmonen juttu, että maksat tähän asti tai mie maksan ilomielin tälle kuskille että viepi siut takasin sinne torin laijalle notkumaan! Eihän tuommosta kuuntele eikä kattele kukkaan!" Tero paasasi ja eukko rähjäsi takaisin.
Maksoi se sitten kun ensin työn ja tuskan kanssa löysi korttinsa.

Eikä siinä kaikki. Taksisuharin piti viedä varsin hyvässä lihassa oleva mude ovelleen ja se puoliksi jalaton vielä kaatui siinä matkalla. Kuskilla oli hommaa eikä käynyt kateeksi. Ei se mokoma tyyppi löytänyt edes avaimiaan ja paineli kaikkien asukkaitten summereita, että joku tuli päästämään sisälle.

Kuski pahoitteli tapahtunutta, mutta lohduteltiin että ei kannata yöuniaan menettää mokoman takia. Sattuuhan näitä ja kaikesta oppii.
Tero jäi Ylämyllylle ja maksoi vielä minun puolesta jonkin verran. Matka jatkui ja Kuoringan kohdilla kuskin puhelin soi. Hetken juteltuaan ojensi sen minulle.
"Se on sulle."
"Mitä ihmettä", hämmästelin ja otin luurin.
Ylämyllylle jäänyt matkakumppanihan se siellä alkoi tentata, että olenko sinkku ja mahdollisesti tavattavissa.
"Kun oot niin kiva ja reippaan olonen", Tero selitti.
"Kiitoksia vaan kovasti, sinkkuna elän mutta on sen verran pitkä suhde takana että taistelen sinkkuuteni puolesta kynsin hampain vielä toistaiseksi."
Hyvä ihme sentään. Eipä ole moista vientiä ollutkaan ihan äsken. Olenkohan liian nirso vai vaan tyhmä, kun en ota suoria tarjouksia vastaan? Hälläpä väli, niin kauan kun oma päätäntävalta ratkaisee.

Loppusumma oli iloinen yllätys. Normaalin viidenkympin sijaan tarvitsi maksaa vain vitonen. Kannatti kuunnella sitä änkyrää muoria.
Kello oli viisi, joten otin pientä aamupalaa ja painuin nukkumaan. Unet jäivät aika lyhyiksi, kun oli kaikki hommat tehtävänä ja työkeikalle lähtö neljäksi.

Aamulla vasta huomasin Hipan juhlinta-ajan askartelut. Koirathan joutuivat olemaan keskenään aika hillittömän pitkän ajan, mutta mitään isompaa remonttia ei kotona ollut vastassa. Jatsin pediltä löytyi jotain, jonka alkuperää ei voinut todeta muusta kuin Hipan sinisistä tassuista. Jälleen yksi kuulakärkikynä koki kuolemansa tylsistyneissä hampaissa. Ihme himot on otuksella ja mistä se oikein kaivaa kaikki kynät? Kohta tarvitaan jonkun sortin avustusta kirjoitusvälinearsenaaliin.

Tiistain toivotut

Facebook, tuo persuksille potkimisen lahja maailmalle, välitti tietoa Hippaan kohdistuvista kuvatoiveista.
Saamanne pitää ja terkkuja Sannalle. Klikkaamalla näkyy mukavammin.

Mikähän siinä on, että kahta aussieta ei saa yhteen kuvaan järkevän näköisinä?







Sen sijaan yksi osaa aina olla kuvattavana oikein sievästi. Söpöliini!

Arvoituksellinen Atte ja muita outoja otuksia

Katselin eräänä päivänä Pirkkaa ja ihastuin lihapullavuokareseptiin. Näytin kuvaa Atelle.
"Aattelin tehä illalla tämmöstä ruokaa, käviskö?"
"Joo tee vaan."
Kun ihanantuoksuinen vuoka oli pöydässä, viimeksi äänessä olleella oli kommentti valmiina:
"Yäk minkä näköstä, en syö!"
"Mutta miehän kysyin että voinko tehä tämmöstä ja sie sanoit että siitä vaan."
"Niin sanoin, mutta en sanonu että söisin sitä."
Niin. Tunnen itseni tyhmäksi sekä kaksi- että nelijalkaisten lasteni rinnalla ja jo ajat sitten sanoin, että jos pojat olisivat koiria, ne olisi aussieita. Voi sitä järjen juoksua!

Tänä aamuna oli toisenlainen keskustelu.
"Miten vaniljasta tulee vaniljaa?"
"Niin että mitä häh?"
"Että miten siitä mustasta tulee valkosta?"
"Jaa siitä. Ne mustat jyväset on vaniljaa ja jos tehhään esimerkiks oikeeta vaniljajäätelöö niin siinä on niitä mustia pisteitä. Jos se jätski on ihan valkosta niin siinä on vaan aromiaineita eikä vaniljasta tietookaan."
Selitys tuntui kelpaavan.
"Kun on keltsi ja valtsi ja mie väritin punaseks niin tuli pultsi."
?????????????? *äiti äimänä*
"Tuo on se pultsi!" Atte hihkaisi kun Hippa otti Punaisen Paholaisen (lelu).
Sitten selvisi, että puhelinluettelossa oli joku lasten tehtävä, missä oli ne Keltsi ja Valtsi, joista jälkimmäisestä tuli Pultsi.
Jos minä osaan vaihtaa puheenaihetta ääripäästä toiseen sadasosasekunnissa, niin Atelta se onnistuu vielä nopeammin.

Eilen kävin Kiteellä pikkuserkkuni Tarjan luona pitämässä ihonhoitotilaisuuden. Oli ihan mahtavan kivaa ja yleisö innostunutta.
Heillä on 11- ja 15-vuotiaat tytöt, jotka ovat kouluttaneet 2-vuotiasta Kille-kissaa. Se osaa istua ja antaa tassua käskystä. Tosin tietyllä kissa-asenteella, että "teen jos huvittaa ja palkka on hyvä". Huipputyyppi se Kille!

Siitä innostuneena tartuin toimeen potkurilenkin jälkeen. Jos keskenkasvuiset neidit saavat kissan koulutettua, niin johan on ihme jos minä en saa kahta innokasta koiraa.

Jatsin seuraaminen on edelleen loistavaa, mutta vain liinassa ja hyvin kurinalaisesti toteutettuna. Hyvä niinkin.

Jäävät liikkeet olivat tosi nopeita. Tämän tilanteen kun saisi säilymään, niin mikä olisi ollessa.

Hippaan käytin tällä kertaa samaa lussupallomekanismia, mikä leirillä opittiin ja aika hyvin toimii.
Noutokapula alkoi mennä jakeluun ja siihen oli hyvä päättää treeni.
Nyt on kaksi tyytyväistä koiraa talossa.

Lukijat

Siis mitä ihmettä?? Huomasin tuossa hetki sitten, että hallintapaneelissa vai mikä hää nyt ikinä onkaan, on kaksi lukijaa! Hip hei! Nakkasin heidät etusivulle ja te kaikki arvoisat muut, seuratkaapa esimerkkiä!

Hee, tämähän oli mielenkiintoinen juttu että voi niinkun ilmoittautua blogin seuraajaksi. En ole yhtään aikaani jäljessä, enhän? Olen niin paljon edellä, että laahaan jo perässä.

Leppoisa lauantai

Vapaa viikonloppu, no, ihan vähän töitä mutta siinä se sivussa meni. Sovittiin Jennan kanssa treffit muuntajalle kymmenen kieppeillä. Pennut repesivät riemusta toisensa nähdessään. Jatsi urmutti välillä olevinaan poliisina, mutta kyllähän sekin oikeasti noista kakaroista tykkää.

Me vaan käveltiin ilman ihmeempiä suunnitelmia, mutta suuntavaiston perustella tuli tehtyä justiinsa sopiva lenkki. Raskasluminen hanki antoi vähän vastusta kaksijalkaisille, mutta Jatsi se vasta otti homman urheilun kannalta. Ne valtavat lumipallot jalkakarvoissa toimi nilkkapainoina ja personal trainerina.

Hipasta piti ottaa korvanhörötyskuva. Linssi taisi olla vähän huurussa...



Minulla oli juttukeikka kahdelta Suhmurassa, joten mentiin Jennan kanssa heille ihmettelemään. Harri oli juuri herännyt ja kahvinkeitossa, joten minäkin sain aamuteeni. Siinäpä vasta mukava miekkonen! Ei ole ollut aiemmin kunnia tavata, mutta Harri lukeutuu niihin ihmisiin, joihin tutustuu heti välittömästi. Juteltiin kuin vanhat tuttavat ja päätettiin lähteä kaupunkiin koko porukalla. Minä lähdin kuskiksi, että voin piipahtaa työkeikallani siinä jossain välissä.

Pariskunnalla oli isompi sohva suunnitelmissa ja Suomisoffan myyjä pääsi ihmettelemään outoa seuruetta. Harri selitti, että sohvan pitää olla iso. Minä jatkoin naama peruslukemilla, että kun meitä nyt on tämmöinen yhden miehen ja kahden naisen perhe, niin jo sen takia pitää tilaa löytyä. Löytyihän sitä, mutta niin löytyi hintaakin. Kaupanteko jäi vielä avoimeksi.

Seuraavaksi vein toiset Prismaan ja lähdin etsimään kuvauspaikkaani. Sielläkös Suhmuran korvessa eksyessä vierähti aika niin, etten ehtinyt itse ollenkaan ostoksille. No, säästyipä rahat.

Jennalla oli treeneihin meno ja me jäätiin Harrin kanssa kahvittelemaan ja sipulileipää syömään. En ole moista ennen maistanut, mutta oli hyvää! Sitten alkoi telkkarista jääkiekko, Karjala-turnauksen Suomi-Tsekki -ottelu ja linnottauduttiin sohvalle. Jatsi ja Hippa eivät meinanneet millään käsittää, että ei oltu kotona ja sohvalle oli koirilta pääsy kielletty. Harri sivisti minua huutonetin suhteen ja jutustellessa ilta ehti niin, että Jenna tuli treeneistä. Ei edes pahasti järkyttynyt nähdessään minut vieläkin heillä.

Pennut jatkoivat telmimistä vielä vähän aikaa ja Jatsi irvisteli Darralle. Turbo väistyi hyvässä järjestyksessä, mutta Darra näytti ihan tahallaan työntävän ruttunaamaansa Jatsin lähelle, kun huomasi ettei toinen pahemmin välitä seurasta. Ei voinut pieni suklaapylly ymmärtää, ettei Darralla ollut mitään henkilökohtaista häntä vastaan.

Ihania tämmöiset vapaapäivät, että voi tehdä melkein mitä vaan hetken mielijohteesta kun ei ole kiire mihinkään. Lisää näitä! Kiitokset vieraanvaraisuudesta Jennalle ja Harrille!

Seuraavana aamuna Hippiäinen oli nostanut oikean korvansa suoraan kohti taivaita. Sanoin, että rajoittaa vähän ja hieroin korvan rennoksi. Hyvin lurpahti siedettävälle tasolle.

Lunta ja lääkärikeikkaa

Marraslumi ei maassa pysy. Siihen on luotettava, koska minulla ei ole aikomustakaan kolata tuota ihanan valkoista, mutta tonnin painoista pihalla makaavaa massaa yhtään mihinkään. Ajelen vaan autolla eestaas pitkin pihaa, että tallautuu ja sulakoon loput. Hyötyliikuntani alkaa pakkaslumen tultua.

Tänään käytin koirat Ahon hienolla uudella vastaanotolla. Hipalla olen epäillyt nenäpunkkia, mutta nyt ei mitään oireita tietenkään ole ollut viimeiseen viikkoon. Reseptin sai kuitenkin varmuuden vuoksi. Jatsilla oli silmäpeilaus ja simmut ovat terveet edelleen. PPM ei häviä, muttei lisäännykään.

Näin samalla reissulla mielenkiintoisen koiran. Voisin vannoa sen olevan värin perusteella ajokoiran ja ruumiinrakenteen perusteella salukin yhteistyön tulos. Olisipa aika kätevä metsästyskoira tämmöiselle, jota ei kiinnosta aseenkantolupaa hankkia. Voisi pistää koiran jäniksen perään, kun sehän saisi pupun juoksemalla kiinni. Sitten vaan napsauttaisi niskat poikki ja toisi minulle. Nylkeminen ei tosin houkuttele, mutta kai senkin oppisi.

On muuten tullut treenattuakin pitkästä aikaa.
Jatsi oli aivan liekeissä ja seuraaminen oli ihan jotain uskomatonta. Kontakti säilyi, mutta liinassa on pidettävä muistutuksen vuoksi jos sattuu haahuilemaan.

Hippa sai myös oman osansa. Tein pikkuisen näyttelyjuoksutusta ja muuta vastaavaa pelleilyä. On se niin suorajalkainen ja sopusuhtainen olento, että kaipa se on joskus näytelmissä käytettävä.
Tehtiin me oikeitakin töitä. Sivulle tuloa namin avulla ja noutokapulaan tutustumista naksuttimen kanssa. Intoa riittää ja nopeutta. Miten sisätiloissa niin rauhallinen otus voikin olla niin rivakka liikkumaan? Oma hitaus saattaa vaikuttaa, mutta ihanan innokas se on. Tätiinsä tullut, selvästi.