Hippasen verran höpinää

On taas se aika vuodesta. Josepan pikkujoulu noudatti viimevuotista kaavaa sekä paikan että ohjelman suhteen. Aadassa ruokalajeja riitti jälleen yllin kyllin ja hyvää oli. Työn ja vapaa-ajan yhteensovitusongelman takia järjestelytoimikunta turvautui viime vuoden tunteita kuumentaneeseen koiratietokilpailuun, mutta hieman uudistetulla tavalla. Pöytäkunnittain oli joukkueet eikä tappelua tullut. Kaikki osallistujat saivat suut makiaks. Netin ihmeellisestä maailmasta löytyi Hyllyvä suo -niminen näytelmä, johon valittiin ensin roolit ja Sonjan lukeman tarinan mukaan näyttelijät improvisoivat. Viime vuonna esitin vaativan luonneroolin telttana, joka oli kevyttä kauraa tämänvuotiseen rooliin verrattuna. Liekö Jennalla ollut näppinsä pelissä, kun minulle osoitettiin Leijuvan sumun osa. Tarinassa oli suon ja synkän metsän lisäksi kuiva varpu, hirvi, metsästäjä ja mikrouuni. Koko juonta en tähän naputa, koska se on löydettävissä googlettamalla. Näytelmässä oli kriittiset hetket menossa, kun kab...

Facebook, tuo persuksille potkimisen lahja maailmalle, välitti tietoa Hippaan kohdistuvista kuvatoiveista. Saamanne pitää ja terkkuja Sannalle. Klikkaamalla näkyy mukavammin. Mikähän siinä on, että kahta aussieta ei saa yhteen kuvaan järkevän näköisinä? Sen sijaan yksi osaa aina olla kuvattavana oikein sievästi. Söpöliini!

Katselin eräänä päivänä Pirkkaa ja ihastuin lihapullavuokareseptiin. Näytin kuvaa Atelle. "Aattelin tehä illalla tämmöstä ruokaa, käviskö?" "Joo tee vaan." Kun ihanantuoksuinen vuoka oli pöydässä, viimeksi äänessä olleella oli kommentti valmiina: "Yäk minkä näköstä, en syö!" "Mutta miehän kysyin että voinko tehä tämmöstä ja sie sanoit että siitä vaan." "Niin sanoin, mutta en sanonu että söisin sitä." Niin. Tunnen itseni tyhmäksi sekä kaksi- että nelijalkaisten lasteni rinnalla ja jo ajat sitten sanoin, että jos pojat olisivat koiria, ne olisi aussieita. Voi sitä järjen juoksua! Tänä aamuna oli toisenlainen keskustelu. "Miten vaniljasta tulee vaniljaa?" "Niin että mitä häh?" "Että miten siitä mustasta tulee valkosta?" "Jaa siitä. Ne mustat jyväset on vaniljaa ja jos tehhään esimerkiks oikeeta vaniljajäätelöö niin siinä on niitä mustia pisteitä. Jos se jätski on ihan valkosta niin siinä on vaan aromiaine...

Siis mitä ihmettä?? Huomasin tuossa hetki sitten, että hallintapaneelissa vai mikä hää nyt ikinä onkaan, on kaksi lukijaa! Hip hei! Nakkasin heidät etusivulle ja te kaikki arvoisat muut, seuratkaapa esimerkkiä! Hee, tämähän oli mielenkiintoinen juttu että voi niinkun ilmoittautua blogin seuraajaksi. En ole yhtään aikaani jäljessä, enhän? Olen niin paljon edellä, että laahaan jo perässä.

Vapaa viikonloppu, no, ihan vähän töitä mutta siinä se sivussa meni. Sovittiin Jennan kanssa treffit muuntajalle kymmenen kieppeillä. Pennut repesivät riemusta toisensa nähdessään. Jatsi urmutti välillä olevinaan poliisina, mutta kyllähän sekin oikeasti noista kakaroista tykkää. Me vaan käveltiin ilman ihmeempiä suunnitelmia, mutta suuntavaiston perustella tuli tehtyä justiinsa sopiva lenkki. Raskasluminen hanki antoi vähän vastusta kaksijalkaisille, mutta Jatsi se vasta otti homman urheilun kannalta. Ne valtavat lumipallot jalkakarvoissa toimi nilkkapainoina ja personal trainerina. Hipasta piti ottaa korvanhörötyskuva. Linssi taisi olla vähän huurussa... Minulla oli juttukeikka kahdelta Suhmurassa, joten mentiin Jennan kanssa heille ihmettelemään. Harri oli juuri herännyt ja kahvinkeitossa, joten minäkin sain aamuteeni. Siinäpä vasta mukava miekkonen! Ei ole ollut aiemmin kunnia tavata, mutta Harri lukeutuu niihin ihmisiin, joihin tutustuu heti välittömästi. Juteltiin kuin vanhat tutt...

Marraslumi ei maassa pysy. Siihen on luotettava, koska minulla ei ole aikomustakaan kolata tuota ihanan valkoista, mutta tonnin painoista pihalla makaavaa massaa yhtään mihinkään. Ajelen vaan autolla eestaas pitkin pihaa, että tallautuu ja sulakoon loput. Hyötyliikuntani alkaa pakkaslumen tultua. Tänään käytin koirat Ahon hienolla uudella vastaanotolla. Hipalla olen epäillyt nenäpunkkia, mutta nyt ei mitään oireita tietenkään ole ollut viimeiseen viikkoon. Reseptin sai kuitenkin varmuuden vuoksi. Jatsilla oli silmäpeilaus ja simmut ovat terveet edelleen. PPM ei häviä, muttei lisäännykään. Näin samalla reissulla mielenkiintoisen koiran. Voisin vannoa sen olevan värin perusteella ajokoiran ja ruumiinrakenteen perusteella salukin yhteistyön tulos. Olisipa aika kätevä metsästyskoira tämmöiselle, jota ei kiinnosta aseenkantolupaa hankkia. Voisi pistää koiran jäniksen perään, kun sehän saisi pupun juoksemalla kiinni. Sitten vaan napsauttaisi niskat poikki ja toisi minulle. Nylkeminen ei tosi...