Kaikki alkoi viime syksynä, kun kävin Lieksassa tilaamassa Vartiaisen Jounilta koirahäkin autoon. Siinä ehdittiin jutella yhtä ja toista, muun muassa omat metalliopintoni ja siihen aikaan tekemäni tokoesteet. Niitä olisi saanut tehdä enemmänkin, mutta siirtyminen pois peltipajalta katkaisi bisnekset.
Jouni kysyi vähän myöhemmin, että tekisinkö hänelle häkin osia alihankintana jos sesonkiaikana ei itse ehdi. Tuumasin, että mikäs siinä. Ei puutu kuin tilat ja vehkeet.
Pistin mielikuvituksen lentämään ja ajattelin, että siinähän olisi liikeidea kun voisin tehdä semmoisia tarvikkeita koiraharrastajille, mitä kaupoista ei useimmiten löydy. Toiminimihän minulla jo on, mutta kyllä metallipajalla pitäisi olla iskevämpi nimi.
Eräänä iltana nukkumaan mennessä mietin nimeä ja pyörittelin sanoja mielessäni, mutta nukahdin kesken kaiken. Sitten toinen koirista tallasi vinkulelun päälle.
Skviik!!
Säikähdin hereille ja ensimmäinen ärjäisy unesta vielä puolitajuttomana oli "Helevetin rakit!"
Siinähän se! Siistin idean vähän ympäristöystävällisempään muotoon ja pääsin hakemaan aputoiminimeä Hitsin Koirille.
Hakemus tuli bumerangina korjausvaatimuksen kanssa takaisin. Selityksenä oli, ettei nimi saa olla huudahdus tai lausahdus.
No hemmetti! Olin täysin virittäytynyt tuohon nimeen enkä keksisi millään aikarajan puitteissa uutta nimeä. En edes halunnut keksiä.
Joidenkin päivien kuluttua purppasin Jounille asiasta ja tämä kannusti kysymään toisen kerran. Mainitsi vielä Joensuussa toimivan Jepjep -nimisen yrityksen ja se jos mikä on huudahdus.
Laitoin hakemuksen käsittelijälle sähköpostia. Perustelin nimivalintaani sillä, että se erottuu muista vastaavista, viittaa alaan ja asiakasryhmään sekä vihjaisin Jepjepistä, joka oli eräänlainen ennakkotapaus. Viikon päästä tuli ilmoitus, että Hitsin Koirat on hyväksytty kaupparekisteriin.
Kysyin Ylämyllyllä olevaa hallia vuokralle, mutta Josekin ammattilaisten kanssa tehtyjen laskelmien perusteella se osoittautui liian isoksi ja kalliiksi ylläpitää. Vähän halvemmaksi olisi tullut rakentaa omalle pihalle pienempi paja, mutta silti olisi pitänyt haalia aika paljon jotain muuta alihankintatyötä, että elättäisin itseni.
Asustusanomus tökkäytyi siihen että ELY-keskus tarvitsee tarkat laskelmat siitä, paljonko tiettyä tuotetta pitää myydä päivässä, viikossa, kuukaudessa ja niin edelleen. En osannut moista arviota tehdä.
Edullisin vaihtoehto olisi päästä jonkun kanssa yhteistyöhön saman katon alle ja samoilla koneilla tekemään ja sitä harkitsen seuraavaksi.
Kun nyt olen impulsiivinen luonne, niin päätin ettei kukaan kiellä minua puuhailemasta omalla pihallani. Veljeni töpselineuvos kävi asentamassa autotallin seinään voimavirtapistokkeen hitsauskonetta varten.
Ostin omalla kustannuksellani muutamat tärkeimmät työkalut ja valmistin yhden tokoesteen prototyypin. Sen idea oli myös Jounilta peräisin, mutta valmiina se ei toiminutkaan parhaalla mahdollisella tavalla. Aina joku teräs sojotti johonkin suuntaan ja kuljetus oli hankalaa.
Yön aikana aivot taas ahkeroivat ja aamulla oli uusi malli mielessä valmiina. Hankin tarvikkeet ja toteutin päässä leijuvat piirustukset. Systeemi toimi tosi hyvin!
Tein tähän blogiin Hitsin Koirille lisälehden, jossa on mekanismista kuvat ja selitykset sekä tietenkin yhteystiedot mahdollisia tilauksia varten.
lauantai 31. maaliskuuta 2012
perjantai 30. maaliskuuta 2012
Vain vaivaisen ruuvin tähden...
Näin viime yönä kamalaa unta. Vein Passatin korjaamolle, jossa sai itse tehdä tarvittavat operaatiot. Vasen etupyörä oli poissa ja kykin siellä alla tutkimassa tilannetta. Yksi tähtipääruuvi piti irrottaa, mutta katsoin kädessäni olevaa ristipääruuvaria.
"Tää on ristipää vaikka tarviisin torxin", sanoin pajan pomolle.
"Ota tarpeeks iso ristipää niin kyllä se siihen käy", tuli vastaus.
Seuraavaksi kädessäni olikin torx, jossa tähti ulottui koko varren mitalla. Ruuvasin ruuvia, mutta joku ei tuntunut hyvältä. Yhtäkkiä koko moottori putosi alas! Itse asiassa se oli vaihteisto, koska sen näköisiä rattaita vieri pitkin lattiaa. Kauhistuin ja heräsin.
Jos verrataan unen elementtejä symbolisesti niin, että auto olen minä ja moottori/vaihteisto oma pääprosessorini. Onko mielenterveyteni enää yhden ruuvin varassa?
Ja miksi unipomo väitti, että riittävän iso ristipää käy tähtipääruuvin kantaan? Ei käy, ei vaikka mitä tekisi. Joku fiksu voisi tulkita tuon osuuden.
"Tää on ristipää vaikka tarviisin torxin", sanoin pajan pomolle.
"Ota tarpeeks iso ristipää niin kyllä se siihen käy", tuli vastaus.
Seuraavaksi kädessäni olikin torx, jossa tähti ulottui koko varren mitalla. Ruuvasin ruuvia, mutta joku ei tuntunut hyvältä. Yhtäkkiä koko moottori putosi alas! Itse asiassa se oli vaihteisto, koska sen näköisiä rattaita vieri pitkin lattiaa. Kauhistuin ja heräsin.
Jos verrataan unen elementtejä symbolisesti niin, että auto olen minä ja moottori/vaihteisto oma pääprosessorini. Onko mielenterveyteni enää yhden ruuvin varassa?
Ja miksi unipomo väitti, että riittävän iso ristipää käy tähtipääruuvin kantaan? Ei käy, ei vaikka mitä tekisi. Joku fiksu voisi tulkita tuon osuuden.
sunnuntai 25. maaliskuuta 2012
Sukukokous ja kenttätreeniä
Tästä ei viikonloppu paljon enää parane. Miimi houkutteli järkkäämään aussietreffit eiliselle kun Roukalahdella oli jotkut metsähiihtokisat ja sieltä piti päästä pois. Miimi tuli meille jo hyvissä ajoin kun heille lappoi ukkoa kuin meren mutaa heti aamutuimaan.
Kun Hilkka, Kiri ja Valo sekä Satu ja Viirumaija saapuivat, lähdettiin lenkille. Kierrettiin Särkijärven ympäri hyvin leppoisaan tahtiin kun kiirettä ei ollut kellään. Koirat saivat nauttia toistensa seurasta kukin tavallaan. Nuoriso tietenkin melko räyhäkkään tyyliin.
Lenkin jälkeen laitoin kahvin tulille ja tarjosin jo lähes klassikkotekeleeni, tomaatti-mozzarellapiirasta ja Vilhelmiina-keksejä.
Lopun päivää sai ottaa rennosti uunia lämmittäen ja sohvalla loikoen kun koirat makasivat aivan raatoina vieressä.
Tänään mentiin Miimin kanssa aamupäivällä kentälle treenaamaan. Kukaan ei muistanut, että siellä oli dobbereitten vuoro, joten treenattiin curling-hallin parkkipaikalla.
Hippa oli miettinyt asioita keskenään ja osasi eräitä juttuja, joita se ei osannut vielä viime treeneissä. Ohi suhistavat hiihtäjät vähän haittasivat keskittymistä, mutta johan tuo on korkea aika alkaa harjoitella häiriöitäkin.
Seuraaminen oli upeaa, lähes loistavaa. Nyt oli ulkopuoliset silmät katsomassa kokonaisuutta ja ne silmät arvioivat seuraamisen erittäin tiiviiksi ja suoraksi. Nyt kun en tätä mokaa turhalla hötkyilyllä ja ahnehtimisella, saan Hipalle paremman seuraamisen kuin Jatsille ikinä tulen opettamaankaan.
Jälleen nähtiin noitten koirien ero työskentelyssä. Hipalla ei ole niin valtaisa vire päällä, että se jaksaa kuunnella ja keskittyä. Palkkasin naksulla ja namilla, mutta riepu ja pallo toimivat yhtä hyvin.
Miimin mukaan saisin kävellä nopeamminkin, koska Hippa on kohtuullisen kookas koira eikä ole pelkoa, että jäisi jälkeen. Hitaasti hyvä tulee ja sitä käytin tarkkuuden saavuttamiseksi. Pikkuhiljaa voi ottaa mukaan nopeudenvaihteluita.
Viimeksi se ei osannut myöskään liikkeestä istumista, mutta nyt osasi. Ei tässä oikein itsekään pysy perässä kun koira oppii "hyppäyksittäin". Jotain asiaa jauhetaan eikä valmista tule, mutta kun seuraavan kerran kokeilee, juttu on ihan nakinpala. Hyvä niin.
Luoksetulo oli ok, samoin nouto. Nouto oli vaikea, liekö äitinsä tytär siinä suhteessa, mutta hyvä siitä on tullut. Hippa ei mällää kapulaa yhtään ja pitää suussa nykyään kiukkuamatta. Jotain olen sille osannut opettaa, joten taputan itseäni olalle. Hyvä tyttö!
Jatsi oli taas täynnä ruutia, tulta ja tappuraa. Seuraaminen oli hyvä pientä edistämistä ja jatkuvaa kommentointia lukuunottamatta.
Tein Z-kuvion vai mikä se päivitetty idioottirinki nykyään on. Olen vähän pudonnut tokokuvioista pihalle, mutta pienellä hajulla ollaan. Zeta onnistui loistavasti! Seuraaminen oli hyvää ja kaikki jäävät menivät nappiin. Onneksi oli todistaja läsnä, turhaanhan tässä koiraansa muuten kehuu.
Merkkiä sai tehdä muutaman kerran, että rouva jaksoi kuunnella ja suorittaa liikkeen. Tiedän että se osaa, mutta se maltti... Videokamera seuraaviin treeneihin pitää saada. Kahdeksanvuotias ei todellakaan ole ikäloppu kun aussie on kyseessä. Tuolla virtamäärällä Jatsi ehtii vaikka mihin.
Tunnari meni myös hyvin. Vähän epäröi, mutta helpotti kun Miimi hajusti vieraat kapulat kunnolla.
Kaukkarit on se meidän murheenkryyni. Luulen, että kipeä selkä vaikuttaa siihen, että seiso-maahan -liike on vaikea. Jatsi osaa liikkeen kun näytän sen ihan läheltä, mutta heti etenee kun minä siirryn kauemmas.
Miimi siirsi rappurallin eteen esteeksi ja se auttoi jonkin verran. Semmoinen onneksi löytyy kotoakin, joten taidan ottaa ohjelmistoon joksikin aikaa.
Kaukkarit ja luoksetulon pysäytys maahan on ne liikkeet, jotka eniten jarruttaa meidän voittajaluokan korkkaamista. Tekisi niin mieli tokokehään pitästä aikaa ja Jatsikin siitä tykkäisi, mutta keskeneräisen koiran kanssa sinne on turha sännätä.
Katsellaan, ajan ja laulun kanssa.
Lopuksi dobbereitten poistuttua mentiin vielä Hippaa hyppyyttämään. Pystyesteen yli se leiskautti ilman mitään ongelmia. A-esteelle piti vähän kiukuta, mutta siitäkin suoriutui vauhdikkaaseen tyyliin ja vähän liiankin vauhdikkaasti.
Kentällä on useampi A erilaisilla kaltevuuksilla. Kun itseluottamus riitti ylitykseen, otin namin kanssa rauhallisemmin ettei loikkaa ihan ylhäältä, vaan käyttää puolia hyväksi ja kenties oppii säästämään itseään.
Olipa hyvät treenit! Kiitos Miimille seurasta ja opastuksesta. Useammin vaan ihmisten ilmoille, niin hyvä tulee.
Kun Hilkka, Kiri ja Valo sekä Satu ja Viirumaija saapuivat, lähdettiin lenkille. Kierrettiin Särkijärven ympäri hyvin leppoisaan tahtiin kun kiirettä ei ollut kellään. Koirat saivat nauttia toistensa seurasta kukin tavallaan. Nuoriso tietenkin melko räyhäkkään tyyliin.
Lenkin jälkeen laitoin kahvin tulille ja tarjosin jo lähes klassikkotekeleeni, tomaatti-mozzarellapiirasta ja Vilhelmiina-keksejä.
Lopun päivää sai ottaa rennosti uunia lämmittäen ja sohvalla loikoen kun koirat makasivat aivan raatoina vieressä.
Tänään mentiin Miimin kanssa aamupäivällä kentälle treenaamaan. Kukaan ei muistanut, että siellä oli dobbereitten vuoro, joten treenattiin curling-hallin parkkipaikalla.
Hippa oli miettinyt asioita keskenään ja osasi eräitä juttuja, joita se ei osannut vielä viime treeneissä. Ohi suhistavat hiihtäjät vähän haittasivat keskittymistä, mutta johan tuo on korkea aika alkaa harjoitella häiriöitäkin.
Seuraaminen oli upeaa, lähes loistavaa. Nyt oli ulkopuoliset silmät katsomassa kokonaisuutta ja ne silmät arvioivat seuraamisen erittäin tiiviiksi ja suoraksi. Nyt kun en tätä mokaa turhalla hötkyilyllä ja ahnehtimisella, saan Hipalle paremman seuraamisen kuin Jatsille ikinä tulen opettamaankaan.
Jälleen nähtiin noitten koirien ero työskentelyssä. Hipalla ei ole niin valtaisa vire päällä, että se jaksaa kuunnella ja keskittyä. Palkkasin naksulla ja namilla, mutta riepu ja pallo toimivat yhtä hyvin.
Miimin mukaan saisin kävellä nopeamminkin, koska Hippa on kohtuullisen kookas koira eikä ole pelkoa, että jäisi jälkeen. Hitaasti hyvä tulee ja sitä käytin tarkkuuden saavuttamiseksi. Pikkuhiljaa voi ottaa mukaan nopeudenvaihteluita.
Viimeksi se ei osannut myöskään liikkeestä istumista, mutta nyt osasi. Ei tässä oikein itsekään pysy perässä kun koira oppii "hyppäyksittäin". Jotain asiaa jauhetaan eikä valmista tule, mutta kun seuraavan kerran kokeilee, juttu on ihan nakinpala. Hyvä niin.
Luoksetulo oli ok, samoin nouto. Nouto oli vaikea, liekö äitinsä tytär siinä suhteessa, mutta hyvä siitä on tullut. Hippa ei mällää kapulaa yhtään ja pitää suussa nykyään kiukkuamatta. Jotain olen sille osannut opettaa, joten taputan itseäni olalle. Hyvä tyttö!
Jatsi oli taas täynnä ruutia, tulta ja tappuraa. Seuraaminen oli hyvä pientä edistämistä ja jatkuvaa kommentointia lukuunottamatta.
Tein Z-kuvion vai mikä se päivitetty idioottirinki nykyään on. Olen vähän pudonnut tokokuvioista pihalle, mutta pienellä hajulla ollaan. Zeta onnistui loistavasti! Seuraaminen oli hyvää ja kaikki jäävät menivät nappiin. Onneksi oli todistaja läsnä, turhaanhan tässä koiraansa muuten kehuu.
Merkkiä sai tehdä muutaman kerran, että rouva jaksoi kuunnella ja suorittaa liikkeen. Tiedän että se osaa, mutta se maltti... Videokamera seuraaviin treeneihin pitää saada. Kahdeksanvuotias ei todellakaan ole ikäloppu kun aussie on kyseessä. Tuolla virtamäärällä Jatsi ehtii vaikka mihin.
Tunnari meni myös hyvin. Vähän epäröi, mutta helpotti kun Miimi hajusti vieraat kapulat kunnolla.
Kaukkarit on se meidän murheenkryyni. Luulen, että kipeä selkä vaikuttaa siihen, että seiso-maahan -liike on vaikea. Jatsi osaa liikkeen kun näytän sen ihan läheltä, mutta heti etenee kun minä siirryn kauemmas.
Miimi siirsi rappurallin eteen esteeksi ja se auttoi jonkin verran. Semmoinen onneksi löytyy kotoakin, joten taidan ottaa ohjelmistoon joksikin aikaa.
Kaukkarit ja luoksetulon pysäytys maahan on ne liikkeet, jotka eniten jarruttaa meidän voittajaluokan korkkaamista. Tekisi niin mieli tokokehään pitästä aikaa ja Jatsikin siitä tykkäisi, mutta keskeneräisen koiran kanssa sinne on turha sännätä.
Katsellaan, ajan ja laulun kanssa.
Lopuksi dobbereitten poistuttua mentiin vielä Hippaa hyppyyttämään. Pystyesteen yli se leiskautti ilman mitään ongelmia. A-esteelle piti vähän kiukuta, mutta siitäkin suoriutui vauhdikkaaseen tyyliin ja vähän liiankin vauhdikkaasti.
Kentällä on useampi A erilaisilla kaltevuuksilla. Kun itseluottamus riitti ylitykseen, otin namin kanssa rauhallisemmin ettei loikkaa ihan ylhäältä, vaan käyttää puolia hyväksi ja kenties oppii säästämään itseään.
Olipa hyvät treenit! Kiitos Miimille seurasta ja opastuksesta. Useammin vaan ihmisten ilmoille, niin hyvä tulee.
keskiviikko 21. maaliskuuta 2012
Aurinkoinen minilenkki
Me ollaan bestikset...
...heti kun oon ensin lakaissu sulla tän tienposken!
Ollaanks nyt taas kavereita?
Jep. Heti kun irrotat siitä kepistä, se on nääs MINUN!
Isomummo, Mummo, Lapsikoira, Täti ja Isotäti
Mistähän Viia on saanut lempinimensä Pörrö?
...heti kun oon ensin lakaissu sulla tän tienposken!
Ollaanks nyt taas kavereita?
Jep. Heti kun irrotat siitä kepistä, se on nääs MINUN!
Isomummo, Mummo, Lapsikoira, Täti ja Isotäti
Mistähän Viia on saanut lempinimensä Pörrö?
sunnuntai 18. maaliskuuta 2012
Sänkyyntarjoilu toimi patjakaupan baarissa
Kun liikkuu oikeissa piireissä, pääsee kokemaan mielenkiintoisia asioita. Tämä tuli todistettua eilen illalla oikeastaan kahdellakin tavalla.
Tein jokin aika sitten Heiliin jutun, joka käsitteli paria äskettäin Joensuuhun avattua sänkyihin erikoistunutta liikettä. Toinen on Tempur Sleep Center, jonka maajohtajaa Arto Melankoa haastattelin juttua varten. Kun nokkani siihen soppaan työnsin, sain kutsun myös avajaisjuhlaan.
Vaikka googletus on kätevää, on se silti vaivalloista siihen nähden kun asiasta voi saada selvyyden saman tien:
Tempur on mullistava materiaali, jonka kehittivät NASA:n tiedemiehet avaruusalusten istuinpehmusteeksi. Lähtökiihdytyksessä jylläävät sen sortin G-voimat, että astronautit kärsivät verenkiertohäiriöistä. Tempur ei työnnä vastaan kuten joustinpatja, vaan mukautuu ihmisen muotoon eikä paina millään tavalla mistään suunnasta. Erinomainen patja-aines siis.
Näitä patjoja pääsin testaamaan eilen illalla. Kutsu oli avec eli vakiseuralaisen puuttuessa pyysin mukaani Marian. Tilaisuudessa oli kutsun mukaan tarjolla syötävää, juotavaa ja elävää musiikkia. Tyhmähän se on, joka ei arjen harmauden keskellä tuommoista tarjousta ota vastaan.
Lähes vakikuski Anulta sain kyydin kaupunkiin ja pääsimme avecini kanssa ihan oville asti. Jalat ovat terveet ja kävelykyky oli kello 17 vielä erittäin skarppi, mutta kyllä ylellisyyttä osaa aina arvostaa.
Kutsun lähettänyt Mia toivotti meidät tervetulleiksi ja saman tien korviin kantautui saksofonin melankoliset sävelet - eikä ihme, fonin varressa taiteili johtaja Melanko itse!
Tervemenoa baarin puolelle. Tarjolla oli yhtä jos toista viineistä olueen, mutta minä tyydyin nirsoon tapaani karpalolonkeroon. Lasit kourassa lähdettiin katselemaan paikkoja ja pitihän niitä paljonpuhuttuja sänkyjä heti testata.
Ihmeellinen patja! Kun siihen istua tömähti, tuntui kuin olisi laskenut kannikkansa saunanlauteille, mutta siitä se patja hiljalleen antoi periksi ja asettui muotoon. Nousin katsomaan miten syvä kuoppa patjaan jäi, mutta enemmän järkytti kuopan leveys.
"Ai kamala, onks mulla noin iso perse!"
Kiekaisu herätti hilpeyttä ympäristössä ja muutkin ihmiset uskaltautuivat pötköttelemään patjoille.
Seuraamme tuli Marian tuntema vanhempi mies. Hän osoittautui ehdaksi kallonkutistajaksi, joka käyttää hypnoosia ihmisten auttamiseen eri vaivoissa. Minähän kiinnostuin heti. Satun nimittäin kärsimään järjettömästä puhelinkammosta. Ei auta ikä eikä työn puolesta pakottava tarve soittaa vieraille ihmisille, aina se on yhtä kamalaa eikä sitä pysty järjellä selittämään, että mikä siinä on niin kamalaa.
Tämä hypnologi on hoitanut erilaisista jännityksistä kärsiviä ja vakuutti, että se toimii minunkin tapauksessa. Menee kokeiltavaksi, kunhan saan varattua ajan. Se kuulemma pitää tehdä soittamalla eikä sähköpostilla. Jep, heti huomenna.
Ruoka maistui ja sitä riitti. Varsinkin pikkuruiset marmorikuulan kokoiset lihapullat olivat tosi hyviä. Ne oli kuulemma ruotsalaisia lihapullia, mikä selitti niiden kitukasvuisen koon.
Pienten ryhmien kevyttä keskustelua ryyditti hurtti huumori, joka hurtistui sitä mukaa kun baarimikko kävi täyttämässä laseja. Siinä baarissa oli ainakin erinomaisen mukavat istuimet ja sänkyihin tarjoilu toimi jouhevasti.
Tulimme yksimielisesti siihen tulokseen, että suomalaisen lempidrinksu on Ilmainen Viina ja sen paras ominaisuus on riittoisuus. Ei sitä tälläkään kertaa saanut juomalla loppumaan.
Väki väheni ja kymmenen jälkeen mekin lähdettiin piipahtamaan Jokelassa. Kemal alkoi soittaa juuri sopivasti, mutta jonkin aikaa istuskeltua Maria oli kypsä nukkumaan ja saattelin hänet taksitolpalle. Minua ei huvittanut vielä lähteä kotiin, joten menin takaisin Tempurille. Hakkasin ikkunaa ja porukka päästi minut sisälle, olivat jopa iloisia paluustani.
Avajaisjuhla muuttui synttärijuhlaksi kun kello raksutti puolenyön ohi ja siirryttiin herra isoherran 50-vuotispäivään. Arto pilkkoi saksofoninsa palasiksi ja kuivasi ne nuohoojan rassia muistuttavalla kapineella, kankaisella ja kosteutta imevällä semmoisella.
Kipaistiin Corneriin ottamaan lakushotit, jota kukaan seurueesta ei ennestään tuntenut. Sainpahan opettaa jotain minäkin ja kaikki totesivat napsun erittäin hyväksi.
Isommalla porukalla lähteminen aina kestää, joten valomerkki tuli melko pian ja poistuimme ulos.
Poliisiauto oli siinä kohdalla ja sain päähäni mennä naputtamaan ikkunaa, jos antaisi puhaltaa alkometriin ihan muuten vaan tilanteen tarkastamiseksi. Kun ei ollut hätä päästä auton rattiin, jouduin pyytämällä pyytämään, että saisin puhaltaa.
"No hönkäse nyt sitten, vaikka et sinä kyllä kovin humalaiselta vaikuta."
Asiantuntija tietää ja mittari kertoi samaa. 0,8 promillea. En voi käsittää. Viidestä lähtien suoritetulla koukistajalihaksen treenillä noin mitätön tulos! Tempurilaisetkin nauroivat, että sietäisi jo hävetä.
Ehdittiin käydä vielä Gloriassa yksillä ja sitten suoritettiin Mian kanssa taktinen poistuminen torin yli tolpalle.
Taksijonossa tein sen taas.
"Oot sie Hanna", kysyi nuori nainen meidän edellä.
"Öö... oon. Kukas sie oot?"
"Tiina, nähtiin Jossun luona ja ostan siulta semmosia tosi hyviä ihonhoitotuotteita."
Että hävetti! Minun kunnioitettu asiakas enkä tunnistanut. Jos selittely sallitaan niin se oli syksyä kun nähtiin sen ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan kerran, enkä millään jaksa muistaa tutumpiakaan naamoja. Sain anteeksi.
Tiina kavereineen oli menossa Noljakkaan ja pääsin samaan taksiin kun jatkoin siitä vielä eteen päin.
Olipa taas sarjassaan mukavat juhlat! Kertakaikkiaan piristää välillä tutustua uusiin ihmisiin. Kaikki vieraat saivat jonkin kassin kotiinviemisiksi, mutta en ottanut sitä vielä mukaan ylimääräiseksi taakaksi. Haen seuraavan kerran kaupungissa käydessäni.
Tuommoinen sänky menee vielä joskus hankittavaksi. Jospa minäkin sitten alan nukkua hyvin kun pää rassataan pölyistä puhtaaksi ja alla on Tempuria.
Tein jokin aika sitten Heiliin jutun, joka käsitteli paria äskettäin Joensuuhun avattua sänkyihin erikoistunutta liikettä. Toinen on Tempur Sleep Center, jonka maajohtajaa Arto Melankoa haastattelin juttua varten. Kun nokkani siihen soppaan työnsin, sain kutsun myös avajaisjuhlaan.
Vaikka googletus on kätevää, on se silti vaivalloista siihen nähden kun asiasta voi saada selvyyden saman tien:
Tempur on mullistava materiaali, jonka kehittivät NASA:n tiedemiehet avaruusalusten istuinpehmusteeksi. Lähtökiihdytyksessä jylläävät sen sortin G-voimat, että astronautit kärsivät verenkiertohäiriöistä. Tempur ei työnnä vastaan kuten joustinpatja, vaan mukautuu ihmisen muotoon eikä paina millään tavalla mistään suunnasta. Erinomainen patja-aines siis.
Näitä patjoja pääsin testaamaan eilen illalla. Kutsu oli avec eli vakiseuralaisen puuttuessa pyysin mukaani Marian. Tilaisuudessa oli kutsun mukaan tarjolla syötävää, juotavaa ja elävää musiikkia. Tyhmähän se on, joka ei arjen harmauden keskellä tuommoista tarjousta ota vastaan.
Lähes vakikuski Anulta sain kyydin kaupunkiin ja pääsimme avecini kanssa ihan oville asti. Jalat ovat terveet ja kävelykyky oli kello 17 vielä erittäin skarppi, mutta kyllä ylellisyyttä osaa aina arvostaa.
Kutsun lähettänyt Mia toivotti meidät tervetulleiksi ja saman tien korviin kantautui saksofonin melankoliset sävelet - eikä ihme, fonin varressa taiteili johtaja Melanko itse!
Tervemenoa baarin puolelle. Tarjolla oli yhtä jos toista viineistä olueen, mutta minä tyydyin nirsoon tapaani karpalolonkeroon. Lasit kourassa lähdettiin katselemaan paikkoja ja pitihän niitä paljonpuhuttuja sänkyjä heti testata.
Ihmeellinen patja! Kun siihen istua tömähti, tuntui kuin olisi laskenut kannikkansa saunanlauteille, mutta siitä se patja hiljalleen antoi periksi ja asettui muotoon. Nousin katsomaan miten syvä kuoppa patjaan jäi, mutta enemmän järkytti kuopan leveys.
"Ai kamala, onks mulla noin iso perse!"
Kiekaisu herätti hilpeyttä ympäristössä ja muutkin ihmiset uskaltautuivat pötköttelemään patjoille.
Seuraamme tuli Marian tuntema vanhempi mies. Hän osoittautui ehdaksi kallonkutistajaksi, joka käyttää hypnoosia ihmisten auttamiseen eri vaivoissa. Minähän kiinnostuin heti. Satun nimittäin kärsimään järjettömästä puhelinkammosta. Ei auta ikä eikä työn puolesta pakottava tarve soittaa vieraille ihmisille, aina se on yhtä kamalaa eikä sitä pysty järjellä selittämään, että mikä siinä on niin kamalaa.
Tämä hypnologi on hoitanut erilaisista jännityksistä kärsiviä ja vakuutti, että se toimii minunkin tapauksessa. Menee kokeiltavaksi, kunhan saan varattua ajan. Se kuulemma pitää tehdä soittamalla eikä sähköpostilla. Jep, heti huomenna.
Ruoka maistui ja sitä riitti. Varsinkin pikkuruiset marmorikuulan kokoiset lihapullat olivat tosi hyviä. Ne oli kuulemma ruotsalaisia lihapullia, mikä selitti niiden kitukasvuisen koon.
Pienten ryhmien kevyttä keskustelua ryyditti hurtti huumori, joka hurtistui sitä mukaa kun baarimikko kävi täyttämässä laseja. Siinä baarissa oli ainakin erinomaisen mukavat istuimet ja sänkyihin tarjoilu toimi jouhevasti.
Tulimme yksimielisesti siihen tulokseen, että suomalaisen lempidrinksu on Ilmainen Viina ja sen paras ominaisuus on riittoisuus. Ei sitä tälläkään kertaa saanut juomalla loppumaan.
Väki väheni ja kymmenen jälkeen mekin lähdettiin piipahtamaan Jokelassa. Kemal alkoi soittaa juuri sopivasti, mutta jonkin aikaa istuskeltua Maria oli kypsä nukkumaan ja saattelin hänet taksitolpalle. Minua ei huvittanut vielä lähteä kotiin, joten menin takaisin Tempurille. Hakkasin ikkunaa ja porukka päästi minut sisälle, olivat jopa iloisia paluustani.
Avajaisjuhla muuttui synttärijuhlaksi kun kello raksutti puolenyön ohi ja siirryttiin herra isoherran 50-vuotispäivään. Arto pilkkoi saksofoninsa palasiksi ja kuivasi ne nuohoojan rassia muistuttavalla kapineella, kankaisella ja kosteutta imevällä semmoisella.
Kipaistiin Corneriin ottamaan lakushotit, jota kukaan seurueesta ei ennestään tuntenut. Sainpahan opettaa jotain minäkin ja kaikki totesivat napsun erittäin hyväksi.
Isommalla porukalla lähteminen aina kestää, joten valomerkki tuli melko pian ja poistuimme ulos.
Poliisiauto oli siinä kohdalla ja sain päähäni mennä naputtamaan ikkunaa, jos antaisi puhaltaa alkometriin ihan muuten vaan tilanteen tarkastamiseksi. Kun ei ollut hätä päästä auton rattiin, jouduin pyytämällä pyytämään, että saisin puhaltaa.
"No hönkäse nyt sitten, vaikka et sinä kyllä kovin humalaiselta vaikuta."
Asiantuntija tietää ja mittari kertoi samaa. 0,8 promillea. En voi käsittää. Viidestä lähtien suoritetulla koukistajalihaksen treenillä noin mitätön tulos! Tempurilaisetkin nauroivat, että sietäisi jo hävetä.
Ehdittiin käydä vielä Gloriassa yksillä ja sitten suoritettiin Mian kanssa taktinen poistuminen torin yli tolpalle.
Taksijonossa tein sen taas.
"Oot sie Hanna", kysyi nuori nainen meidän edellä.
"Öö... oon. Kukas sie oot?"
"Tiina, nähtiin Jossun luona ja ostan siulta semmosia tosi hyviä ihonhoitotuotteita."
Että hävetti! Minun kunnioitettu asiakas enkä tunnistanut. Jos selittely sallitaan niin se oli syksyä kun nähtiin sen ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan kerran, enkä millään jaksa muistaa tutumpiakaan naamoja. Sain anteeksi.
Tiina kavereineen oli menossa Noljakkaan ja pääsin samaan taksiin kun jatkoin siitä vielä eteen päin.
Olipa taas sarjassaan mukavat juhlat! Kertakaikkiaan piristää välillä tutustua uusiin ihmisiin. Kaikki vieraat saivat jonkin kassin kotiinviemisiksi, mutta en ottanut sitä vielä mukaan ylimääräiseksi taakaksi. Haen seuraavan kerran kaupungissa käydessäni.
Tuommoinen sänky menee vielä joskus hankittavaksi. Jospa minäkin sitten alan nukkua hyvin kun pää rassataan pölyistä puhtaaksi ja alla on Tempuria.
sunnuntai 11. maaliskuuta 2012
Kevättä ilmassa
Olen seuraillut tuota postilaatikkokatoksen räystäällä roikkuvaa jääpuikkoa ja todennut, että ei ole helppoa silläkään. Kuten kuvasta näkyy, aurinko kimmeltää ilmassa ja puikon pinnassa, mutta se on vain osa totuutta. Tuuli on niin jäätävä, että auringon lämpö ei jaksa sulattaa puikon päähän pienintäkään pisaraa sen oikean kevään merkiksi.
Eilen sai taas kolata itsensä virkeäksi edellisen yön tuiskutuksen takia ja jääpuikkokin on kadonnut johonkin, varmaan lingosta lentäneen lumen mukana. Että se siitä keväästä tällä erää.
Hippa jaksaa paremmin. Nyt kun ei ole pakkanen, olen antanut sen olla ulkona ja liikkua sen minkä liikkuu. Lenkittäminen ja muu puuhailu on ihan turhaa, koska se alkaa yskiä heti kun vähänkin kiihtyy. Säälittää vaan miten se reppana jää katsomaan ikkunasta kun me lähdetään Jatsin kanssa lenkille.
Niin, Jatsi. Se on onnesta soikeana kun pääsee mamman kanssa kahdestaan lenkille. En tiedä mistä se on kerännyt energiaa itseensä, mutta tuntuu että Imatran voimalakin olisi kateellinen moisesta virtamäärästä.
Jäällä on hyviä kelkkapolkuja, joten kävin eräänä päivänä potkurilenkillä Savisaaren kiertämässä. Keli oli tosi livakka, mutta siltikään en meinannut pysyä perässä kun muori vintteli menemään!
Karanteeni jatkuu, mutta yksinäinen susi kun olen niin en valita. Ainakin tässä ehtii touhuta omia juttujaan.
* * * MAINOSTAUKO!! * * *
Valmistautukaas jälkiharrastajat kesän treeneihin ja ostakee jälkiliina! Muovitettua vaijeria 3/5 mm, pituus 10 metriä, testattu ja hyväksi havaittu! Hinta 26 € (+ postikulut)
Näitä voi tiedustella osoitteesta hannamir(at)gmail.com tai numerosta 044 257 5052
maanantai 5. maaliskuuta 2012
Köh! Krääh!
Hyvää huonosti nukuttua yötä ja vihertävänharmaata huomenta vaan kaikille. Hippa yskii sydäntäsärkevästi ja lähettää kennelyskänkeltaiset terveiset.
Sinä omaan napaan tuijottava, sieluton ja itsekäs ihminen, joka veit sairaan koiran taannoiseen Tuusniemen näyttelyyn, mitä oikein ajattelit?
"No kun se nyt on ilmoitettu niin enpä viitsi perua."
Niinkö? Kun kehässä juokseminen on sen verran kevyttä liikuntaa, että puolikuntoinenkin koira siitä selviää ja jospa tarttuisi mukaan sertit, ropit, rypit, bissit, kupit ja kipot ja mitä muuta vielä. Voi jeevelin pyssyt ja muut pyhät elimet!
Kyllä ei muuten kiinnosta näyttelyhommat enää pätkääkään! Kun ei rokotuskaan suojaa tuolta taudilta niin pitäkää tunkkinne ja ennen kaikkea sairaat koiranne kotona.
Hanna-täti on nyt HYVIN VIHAINEN!!!
Sinä omaan napaan tuijottava, sieluton ja itsekäs ihminen, joka veit sairaan koiran taannoiseen Tuusniemen näyttelyyn, mitä oikein ajattelit?
"No kun se nyt on ilmoitettu niin enpä viitsi perua."
Niinkö? Kun kehässä juokseminen on sen verran kevyttä liikuntaa, että puolikuntoinenkin koira siitä selviää ja jospa tarttuisi mukaan sertit, ropit, rypit, bissit, kupit ja kipot ja mitä muuta vielä. Voi jeevelin pyssyt ja muut pyhät elimet!
Kyllä ei muuten kiinnosta näyttelyhommat enää pätkääkään! Kun ei rokotuskaan suojaa tuolta taudilta niin pitäkää tunkkinne ja ennen kaikkea sairaat koiranne kotona.
Hanna-täti on nyt HYVIN VIHAINEN!!!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)