Iltajälkeä, yöuintia ja päiväloikoilua

Kauan odotettu hetki koitti eilen. Mari sai kipsin pois kädestään ja illalla oli jälkitreenit. Porukkaa ei ollut paljon, mutta sentään päästiin pitkästä aikaa tekemään jotain järkevää. Auli ja Hyrrä olivat vierailevina tähtinä ja Auli tallasi Jatsille hienon, noin puolen kilometrin mittaisen jäljen, jossa oli paljon kulmia.

Kepit oli merkattu, mutta periaatteessa ihan suotta, koska Jatsi ilmaisi kepit tosi hyvin. Ei mitään ongelmia siinä suhteessa. Tauko oli tehnyt tehtävänsä ja intoa piisasi. Ilmeisesti metsässä on liikkunut marjastajia, koska jossain vaiheessa Jatsi sekosi, mutta löysi jäljen. Saaliiksi jäi viisi keppiä ja sitä ihmettelin, koska koira pysyi hyvin jäljellä. Ilmeisesti keppi oli ollut siinä harhajäljen lähellä ja se jäi siinä tohinassa vähemmälle huomiolle. Eipä haitannut, kun muuten meni niin mielettömän hyvin.

Marin kanssa on suunniteltu keikkaa heidän mökille ja viimein se onnistui. Eilisten jälkitreenien jälkeen pakattiin koirat ja kamat autoon ja hurautettiin Varislahteen. Aika myöhälle meni saapuminen ja vielä myöhemmälle nukkuminen, kun piti tietysti sauna lämmittää. Illat alkaa pimetä ihan toden teolla ja oli melko tunnelmallista käydä uimassa keskellä yötä.

Aamulla oli ihana auringonpaiste ja päivä meni mukavasti laiturilla istuskellessa. Oli tosi lämmin, mutta onneksi järvi ihan äärellään ja aina voi pulahtaa veteen vilvoittelemaan.
Wallu huolestui nyt jo minunkin uimisesta, joten olen varmaan hyväksytty laumaan. Marikin uskaltautui kahlaamaan, mutta käsi oli sen verran kipeä, ettei uimaan vielä passannut pyrkiä vaikka mieli olisi tehnyt. Wallun pinna katkesi sillä kertaa kun molemmat olimme järvessä. Se hyppäsi laiturilta ja ui minun luokse. Nappasin tuon vesipelastuksen tulevaisuuden toivon hännästä kiinni ja se hinasi minut rantaan. Kylläpä oltiin polleaa poikaa.
Koirat uivat ja juoksivat niin paljon, että osasivat jopa välillä rauhoittua makailemaan meidän seuraksi.
Kaakkuriemo kuuden poikasensa kanssa souteli ohi. Kyllä ne oli söpöjä!

Kuuden kieppeillä Jarno ja Marin veli Ville tulivat myös mökille ja toivat ruokavarastoihin täydennystä. Jonkin aikaa siinä juteltiin ja sitten lähdin Jatsin kanssa kotia kohti.
On se mökkeily rankkaa, kun nyt makaa onnellinen koira reporankana sohvalla. Aurinko tarttui veden äärellä ihan huomaamatta ja vasta kotona kunnolla hoksasin, miten nahka punoittaa. Vaan kyllä kannatti.

Loma jatkuu eikä ole ainakaan huononemaan päin

Elinalla oli eilen vapaata palveluksesta ja sovittiin, että lähdetään heti aamusta marjaan ja sieneen. Päätettiin mennä Sipriin, koska minulla oli sinä päivänä muutakin asiaa kaupunkiin.

"Aamu" on liukuva käsite ja minun käsitykseni on, että "hyvissä ajoin" ja se taas tarkoitti talonväen herättämistä. Pasi heräsi Turren piippaukseen ja luuli, että sillä oli kamala hätä ulos.

Koira pääsi ulos ja isäntä sai huomenentoivotukset ja vattutortun syliinsä. Eipä olisi ilmeen perusteella voinut olla enempää hämmästynyt näin aamutuimaan! Pääsinpäs yllättämään.

Elina heräsi koirien tervetuliaisseremoniaan, kun ne alkoivat kurkut suorana huutaa toisilleen päin näköä. Itse olen aamuäreä, kaikki tietävät sen ja osaavat suhtautua asiaan sen vaatimalla vakavuudella. Elina sen sijaan oli oma aurinkoinen itsensä, jopa niin helvetillisen metelin herättämänä.

Elina kertoi, että Pasi ja Jiri olivat yhteen ääneen edellisenä päivänä sanoneet, että Jatsi voisi jäädä meille loppuviikoksi. Että saisin niinkun viettää lomaa ihan kaikessa rauhassa. Öh... joo. Ai että saisin vai? Ei tullut kauppoja ihan vielä tällä syönnillä.

No, aamukahvin jälkeen lähdettiin metsään. Monta paikkaa katsottiin ja muutama kanttarelli löytyi, mutta torvisienipaikka ammotti tyhjyyttään. Jonkin verran keräsin mustikoita ja koirat saivat hunttasta pari tuntia pitkin metsiä.

Huonon saaliin jälkeen otettiin Turrelle hakuharjoitus. Menin piiloon ja Elina lähetti Turren etsimään. Hyvin löysi ja haukku raikui. Ei ole taidot unohtuneet.

Kierroksen jälkeen syötiin ja jouduin ampaisemaan suoraan pöydästä liikkeelle. Jätin Jatsin Elinan ja Jirin hoitoon ja menin hakemaan Marin ja Wallun. Lupasin lähteä oikeaksi kädeksi mukaan käyttämään Wallua eläinlääkärissä ja reissu meni hyvin. Martina ei tällä kertaa joutunut tahtomattaan tarkastelemaan Wallun hammaskalustoa.

Lääkärireissun jälkeen lähdettiin porukalla Elinan luokse torttukahville. Saan kuulemma tehdä vattutorttua toisenkin kerran.

Kun Wallu ei ollut vielä käynyt lenkillä, hoidettiin se homma pois päiväjärjestyksestä. Wallu ja Turre eivät ole nähneet toisiaan pitkään aikaan ja kohtaamista varten piti hieman varustautua. Kesti kotvasen, ennen kuin raivoraittiin perheen saunan uumenista löytyi tyhjä oluttölkki. Kiviä sisään ja se oli siinä. Muutaman kerran Wallu yritti urmuttaa Turrelle, mutta rapsaus räminäpurkista rauhoitti tilanteet. Lenkki meni rauhan ja sopusoinnun vallitessa. Loppuajasta pojat yrittivät pientä leikinpoikasta, mutta siihen ei ihan riittänyt rohkeus. Ehkä seuravalla kerralla. Lammella yritettiin saada Turre uimaan, mutta Wallu vain esitti hienoja hyppyjään.

Lopulta porukka väsyi ja homma meni katseluksi ja räksyttämiseksi, kun kukaan ei enää jaksanut lähteä keppejä saalistamaan.

Suunniteltiin, että Elina lämmittää pihasaunan ja tullaan myöhemmin kylpemään. Lenkin jälkeen Turre pääsi kotiin huilimaan ja me lähdettiin Rantakylään. Jarno teki salaattia ja grillattiin kanafileitä. Kylläpä oli hyvää, mutta kieltämättä alkoi siinä vaiheessa olla jo nälkäkin.

Minulla oli vielä virkamatka edessä. Josepan johtokunta kokoontui kuunari Elinan kannella ja tehtäväni oli kuvata heidät tulevaa lehteä varten. Tyypit olivat todella innoissaan. Mitäs muuta normaali suomalainen rakastaa niin paljon kuin yllättäen kuvattavaksi joutumista.

Kuunari on yksi niistä harvoista paikoista, johon saa ottaa koiran mukaan ja Mari toimi kuvausten ajan lapsenvahtina. Mitä lie höpötellyt Jatsille mukamas minun huomaamatta...

Elinan luona vierähti ilta huomaamatta aika myöhälle saunomisineen ja höpöttelyineen. Kiitokset teille, rakkaat ystävät, kaikesta äksönistä. Tästä jos päivä vielä paranee, menee se jo pilaantumisen puolelle.

Välillä pitää keskittyä arkihommiin. Pyykkikoneen pyöriessä joutaa miettimään, hakisiko viimein bensaa ruohonleikkuriin vai liippaisiko viikatteen. Jotain tuolle pihalla rehottavalle viidakolle pitäisi tehdä.

Onko lomanvietto sama kuin rahanmeno?

On.
Tänään oli ensimmäinen päivä viikon kestävää lapsettomuutta eli suomeksi sanottuna ei kiirettä, ei velvollisuuksia, ei stressiä. Vain akkujen latausta parhaalla mahdollisella tavalla.

Potkin Marin aamulla ylös ja kutsuin itseni sinne kylään. Ensin käytin auton öljyn- ja kaikenmaailman suodattimienvaihdossa, mutta tulipahan kerralla kuntoon sekin.

Sitten lähdettiin kaupungille hummaamaan. Kuinka ollakaan, tuli eksyttyä kivoihin kauppoihin ja minä, joka en osta vaatteita itselleni kuin hyvin harvoin, tärväsin uskomattomat summat riepuihin. Mutta erittäin onnistuneesti, kuten kuvasta näkyy.

Yksi asia johti toiseen ja kaikenlaista muutakin tuli hankittua, mutta mitäpä niistä. Harvoin minä itseäni hemmottelen ja nyt oli se aika. Venytetään sentit kuparilangaksi joskus toiste.

Mari piipahti lyhennyttämässä otsatukkaansa, koska näkyvyys alkoi heiketä. Syytä olikin, koska kohta pääsee kipsistä eroon ja kannattaa sen verran nähdä eteensä, ettei kompuroi jotain muuta raajaa pakettiin.

Shoppaillessa tuli nälkä ja sitä siirsi vietnamilaisten kojun ihanat pikasafkat.
Syönnin jälkeen istahdettiin Glorian terassille nauttimaan auringosta ja siideristä. Minä vain auringosta, koska olin reissussa ratin takana. Hanacokiksesta en nauttinut. Enkä osta toista kertaa.

Siinä ihmetellessä päätettiin lähteä Marin porukan mökille ja Jarnokin pääsi kolmanneksi pyöräksi mukaan. Hieno paikka, laiturilla oli tuolit auringonottoa varten ja järvi suorastaan houkutteli hyppäämään sekaan. Koirilla oli lystiä, kun vaan joku jaksoi nakella keppiä veteen ja oli niillä vauhtia ihan keskenäänkin. Molemmat oppivat hyppäämään laiturilta järveen. Mitäpäs sitä ei yllytyshullu aussie tekisi kaverin perässä.

Wallu osoitti vepekoiran taitoja kun Jarno lähti snorklaamaan. Se seurasi touhua huolestuneena, mutta kun snorklaaja sukelsi, iski hätä. Wallu lähti pelastamaan hukkuvaa perheenjäsentä, joka ehti laiturille ennenkuin pelastaja olisi repinyt hienon (ja takuulla kalliin) märkäpuvun.
Minä sain uida ihan rauhassa. Tultiin siihen tulokseen, että Wallu ajatteli jotain näistä:
a) ei kuulu laumaan, tehköön mitä haluaa
b) osaa se huolehtia itsestään
c) joutaa hukkuakin

Saunassa oli hyvät löylyt ja grillissä valmistui hyvät sapuskat. Olipa kerrassaan mukava päivä. Kiitän kaikkia osallistuneita tätäkin kautta.

Elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa

Välillä vaan tuntuu ylivoimaiselta sen punaisen langan löytäminen. Minussa kai se vika on, kun en löydä mitään positiivista siitä kun ipanat ovat myötäänsä toistensa kurkuissa kiinni. Tänä aamuna sama meteli. Sain kuningasajatuksen mehustaa pakastimesta viimevuotisia marjoja ja siinä sitä oltiin monta tuntia kuuntelemassa sitä meininkiä eikä karkuunkaan päässyt. Heti, kun olin saanut mehut tehtyä, pakkasin porukan autoon ja painuttiin mökille pesemään loput matot.

Otin matonpesun jälkeen kuvia ja kävin uimassa. Hieman liian aikaisin, koska seuraavaksi kävi käsky rakennushommiin. Äiti ja isä pykäävät pystyyn autotallia ja minä pääsin sirkkelinkahvaan siksi aikaa kun isä kävi verkoilla. Naapurin isäntä oli vastaavana kirvesmiehenä ja lieneekö ihan ammattilainen, sen verran näpsäkästi kävi naulaaminen.

Ohjelmassa oli päätylautojen jiiri ja siinä pääsin minä loistamaan. Sanonta "timpurin milli on tuuma ja sekin suunnilleen" ei pidä paikkaansa. Kun se alempi jiiri irvisti, niin pahalta näytti, ei mahtanut mitään. Siinä kun koneistajan tuhannesosamillintarkka silmä katsoi ja vakaa käsi silpaisi laudan päästä hiuksenhienon kiilan pois, tuli jiiristä hyvä. Ylempi jiiri tuli kerralla loistava. Eikä ollut kulmamittoja, sen verran vielä pitää itseään kehaista. Mistä tietää, vaikka meikäläisellä olisi tulevaisuutta timpermannina.

Kävin Jatsin kanssa postilaatikolla ja pääsin uudestaan hyppäämään järveen. Ihanan virkistävää. Pojat leikkivät pistoolilla varustetun vesiletkun kanssa. Eipä tarvitse tänä iltana käyttää suihkussa, kun suihkuttivat toinen toisensa.

Että iltaa kohden päivä parani. Huomenna uudestaan mökille, kun pojat saivat mummon ja ukin mukana kutsun johonkin kyläpaikkaan. On se kumma, miten ihmisenalut ovat jo alle kouluikäisinä suositumpia kuin minä tähänastisen 37 vuoden aikana. Pojasta on polvi parantunut, tai tässä tapauksessa tytöstä. Kannattaa olla ylpeä aikaansaannoksistaan kun kaikki lähiseudun mummot ja papat kilvan noita paapovat.

Turkki siistiksi, uimaan ja kartsalle!

Kun nyt tässä on viikko vietetty varsin sosiaalista elämää niin piti vielä viikonloppuna jatkaa. Elina soitti lauantaina ja ampaisin sinne kuulumisia vaihtamaan. Turre ei meinannut silmiään ja nenäänsä uskoa, että on se Jatsi! Riekkuminen alkoi välittömästi.

Otettiin kauneudenhoitovälineet esiin kun Turren korvakarvat oli siinä tilassa, että talon miesväkikin oli kiinnittänyt niihin huomiota. Etupään lisäksi trimmasin takapäätä ja koko olemus keveni huomattavasti.

Jatsi sai myös saksista pyllyynsä tai sen karvoihin lähinnä. Pariskunnasta tuli oikein edustava. Elina teki ihanan salaattilounaan ja kyllä sen eteen kannatti vähän töitä tehdä.

Tämän vierailun jälkeen menin Marin luokse ja käytiin koirat uittamassa. Ilma oli kuin linnunmaitoa ja alkoi tehdä mieli jäätelöä, joten seuraavaksi torille. Maalaiskoira pääsi vaihteeksi kaupunkikävelylle ja istuttiin torilavan eteen penkille jätskejä syömään.

Siellä oli muutaman penkin päässä vanhempi rouvashenkilö, äkkiseltään pääteltynä hieman oudompi persoona. Höpötti, en tiedä itselleen vai kenelle, mutta koirista vaikutti tietävän yhtä ja toista vaikka suurin osa jutuista meni ohi korvien.
"Koiria pitää kouluttaa... lukea ilmeitä ja eleitä... Ei kerjätä jäätelöä! Maahan!"
Läpsäytti vielä lisätehoksi kengänpohjalla tantereeseen.
Mari tuumasi, että nyt tuon käytös menee niin uhkaavaksi, että siirrytäänpä sivummalle ennen kuin Wallulla palaa käämi.

Ei auttanut, muori marritti perässä saman papatuksen kanssa.
Erään baarin terassilta joku mies sanoi, että hyvännäköisiä koiria. Normaalissa mielentilassa olisin saattanut kommentoida jotain myös taluttajien hyvännäköisyydestä, mutta nyt adrenaliinitaso oli liian korkealla ja kiirettäkin pukkasi. Saatiin se tyyppi onneksi karistettua kannoilta.

Miksi tässä aina käy näin? Olisi niin mukava ollut istuskella auringossa ja syötellä vohvelit koirille kaikessa rauhassa. Mutta ei, tuli persuksissa piti syöksyä mokomaa punapukuista ilmestystä karkuun. Jatkamme harjoituksia joskus toiste.

Leirikuvia

http://hannamir.kuvat.fi/kuvat/Vaala%202009/

Leirikuulumisia Vaalasta

Nyt joutuu muistisolut koetukselle, kun koko viikon tapahtumat pitäisi kaivella esiin, mutta yritetään.

Viikko sitten sunnuntaina pakkasin koiran kamoineen kyytiin ja suuntasin Joensuuhun Maria ja Wallua hakemaan. Suunnitelma oli lähteä Vaalaan puolilta päivin ja kello oli lähtöhetkellä 12.15 eli aikataulu ei kussut pätkääkään, kuten eräs miespuolinen taisi etukäteen epäillä.

Parisuhteemme ensimmäinen kriisi tapahtui hieman Kajaanin eteläpuolella. Mari olisi koukannut Oulujärven pohjoispuolta ja minä olin sitä mieltä, että lyhyempi tie tulee etelän kautta. Niinhän se on, että kuskinpukilla istujalla on hiuksenhieno etumatka päätöksenteossa eikä Mari järkevänä naisena halunnut mennä omia reittejään – juoksemalla, taksilla tai millä tahansa.

Perille päästiin ilman mustia silmiä ja iloisen ilmapiirin vallitessa.
Meidän kämppä oli siinä oleskelutilan vieressä ja koirat olivat sitä mieltä, että mehän ei täällä olla kun meidän ihmisten äänet kuuluu koko ajan ikkunan takaa.
Wallu haukkui täydellä teholla ja Jatsi säesti ulvonnalla kuin mielenköyhä konsanaan. Minä pamautin kämmenellä ikkunaa, joka helisi ja rämisi särkymispisteessä, mutta se auttoi. Tuli hiljaisuus pirttiin ja se hiljaisuus myös säilyi.

Maanantaina Jaanan ihanan aamupalan jälkeen lähdettiin jälkimetsään.
Kerroin meidän toissayön epäonnistuneesta jäljestyksestä ja Riitta tallasi noin kilometrin mittaisen, paljon kulmia sisältävän jäljen. Kepit ja kulmat merkattiin varmuuden vuoksi. Jana oli noin parikymmentä metriä.

Jäljenajoon lähti mukaan sekalainen sakki porukkaa ja hyvä oli kun lähti. Jatsi nimittäin näytti kuin oppikirjasta peräisin olevan jäljestyksen. Ensimmäisen kepin ylitti, varmaan taas innoissaan, mutta muuten se teki loistavaa työtä. Minäkin sain kehuja äänettömästä ohjauksesta. Kehuja koiralle silloin kun on niiden aika, mutta muuten suu suppuun niin hyvä tulee.

Tiistainakin mentiin metsään, mutta tehtiin vain jana- ja ilmaisuharjoituksia.
Jatsi katseli kun Jorma käveli metsässä eli homma toimi näkömuistiperiaatteella. Kohtalaisen hyvin meni.

Samoin ilmaisuharjoitus. Jorma tallasi ihan lyhyen jäljen, johon kepit tulivat aika tiheään. Pääpaino oli nyt vain keppien tuonnissa ja se toimi hyvin.

Keskiviikkona mentiin Marin ja Satun kanssa pellolle. Tein Jatsille lyhyehkön jäljen, että se samalla vahvistaisi ilmaisua. Eipä ollut ongelmia. Se meni tarkalleen jäljellä kuin juna ja kepit nousivat. Tällä kertaa se hätäili viimeisen kepin kanssa, joka oli ihan lähellä tienreunaa. Nappasi suuhun ja yritti jatkaa matkaa, mutta muistutin vähän, mitä piti tehdä. Sitten mahtavat narupallopelit palkaksi.

No niin. Eri palikat olivat kasassa. Jana, ilmaisu ja jäljellä pysyminen. Torstaina Miimi tallasi Jatsille voittajaluokan kisajäljen.

Janalla Jatsi vähän harhautui sivuun, mutta houkuttelin etenemään suoraan.
Poimi jäljen, tarkisti pari metriä takajälkeä ja kääntyi oikeaan suuntaan. Hyvä hyvä!

Ensimmäinen keppi löytyi ja työskentely oli tasaisen varmaa. Ensimmäinen terävä kulma meni minun takia vähän haastavaksi. Olin aivan ajatuksissani ja kävelin Jatsin perässä sen kulman yli. Jatsi pyöri ja etsi, meni tulojälkeä muutaman metrin ja lähes säpsähti, että näin ei saa tehdä. Se lähti etsimään ja tuli saman tien oikealle jäljelle.

Toinen tenkkapoo tuli erään tien ylityksessä. On saattanut olla paljonkin kulkijoita ja muuta harhajälkeä, mutta hissukseen odotin ja sieltä se minun höppänä kaivoi jäljen esiin.
Viimeinenkin keppi löytyi ja voi taivas mikä voittajafiilis meillä oli! Ei mitään rajaa riemulla! On se vaan pitkä matka taivaltaa puolitoista kilometriä siksakkia metsässä ja skarppina koko ajan.

Siihen oli hyvä lopettaa jälkitreenit. Suotta haukata liian isoa palaa, ettei mene turhaan pieleen.
Miimiltä sain hyvän vinkin kokeisiin. Epäonnistumisen varalta on hyvä pitää omaa keppiä mukana ja tehdä pieni jälki, että saa koiralle hyvän mielen jos varsinainen jälki ei pelitä.
Minä kyllä luulen, että nämä osaavat loogisesti järkeillä asioita. Jatsi ihan kuin näytti itselleen ja muille, että takuulla osaa tämän homman eikä antanut itselleen mahdollisuutta jäädä ilman palkkaa. Niin täydellisesti meidän kaikki harjoitukset menivät leirin aikana.

Esineruutua tehtiin vain yhden kerran ja siinä oli sama irtoamisongelma kuin viime aikoina muutenkin. Etsii enimmäkseen etureunasta. Lisää treeniä, eipä siinä muuta.

Keskiviikkona oli ohjelmassa viestitreenit. Jatsi juoksi Miimille ja mukana olivat myös Satu, Sirkku ja Susu, Sanni, Jossu ja Sisu, Maarit, Eeva ja Huti sekä Anne ja Mari Talan ja Jiron kanssa.
Sisu oli juossut pariasataa metriä ja pistettiin se Jatsin kanssa pitempää matkaa juoksemaan. Hyvin onnistuivat lähetykset kummassakin päässä.
Jatsi oli aivan liekeissään päästessään pitkästä aikaa toisen lempilajinsa kimppuun.
Susu, Huti, Jiro ja Tala juoksivat Jatsin johdatuksella lyhyempää matkaa.

Perjantaina oli halukkaita viestille ja siispä otettiin treenit. Mukana olivat Sisun ja Talan jengi ja Inkeri Jatsilla apuohjaajana.
Tala pääsi juoksemaan vähän pitempää matkaa ja nyt vaihdettiin välillä järjestystä. Sisu juoksi kolmannen taipaleen veturina ja vähän epäröi, mutta Sannin kutsulla jatkoi perille. Neljäs taival meni myös Sisun vetämänä ja silloin ei ollut enää mitään vaikeutta. Vauhtia piisasi ja suunta oli selvillä.

Viimeiselle taipaleelle laitettiin Tala veturiksi. Kylläpä otti koville pikkupojan kupoliin. Se juoksi omalle ihmiselleen Annelle, mutta silti sitä jouduttiin huutamaan useamman kerran, että rohkeni jatkaa matkaa perille asti. Tala rojahti pitkälleen ja joi vedenkin makuultaan, niin poikki se oli. Siinä sen näki, että vaikka matka oli lyhyt, ei pidä aliarvioida henkistä kuormitusta.
Jatsilla olisi ollut virtaa paljon pitemmillekin matkoille eikä uppo-outo apuohjaaja merkinnyt mitään. Pääasia, että narupallo kävelee metsään ja sitä kohti juostaan. Hieno viestiporukka, ensi vuonna mennään ainakin puolta kilometriä!

Entäs se vapaa-aika?
Maanantaina oli virallinen tutustumiskierros ja siihen sai aikaa tärvättyä yllättävän kauan. Suurin osa porukasta oli ennestään tuttuja keskenään, mutta silti oli kiva kuulla sekä uusien että tuttujen tarinoita.

Iltakisoissa sai liikuntaa sekä koirat että omistajat ja viimeisenä iltana jätettiin koirat suosiolla huilaamaan. Kyllä ne olivat jo oman osansa tehneet ja ihmisille järjestyi vähän älynystyröitten hierontaa tietokilpailun muodossa. Ei ne kysymykset mitään, mutta kun ne piti ensi löytää. Siinä tuli vaikka minkälaista kaaosta kun jengi rumusi paikat mullinmallin.

Suvirannan saunassa oli makoisat löylyt ennallaan ja kun iltapala oli jo kuudelta, jäi aikaa ja mahaa omille myöhäisillan herkutteluille. Hannelta saa näköjään aina jotain ideaa grillaukseen ja tänä vuonna oli kova sana mozzarellatikut sweet chili –dipillä. Tähän lisäksi suolakeksejä briejuuston ja viinirypäleitten tai nektariinien kanssa niin a vot! Kulinaarinen nautinto ei siitä enää juuri parane.

Puhumattakaan liemiravinnosta. Aussieporukka osaa ottaa sidukkaa ja sen semmoista sivistyneesti, mutta myös ilon irti itse asiasta. Viimeisenä iltana oltiin aluksi korkit, sitten sipsit ja nakit silmillä ja lopuksi perseet olalla. Naama oli kipeänä naurusta, mutta se vaiva ei kai ole sieltä epäterveellisimmästä päästä.

Kylmä oli kuin ryssän helvetissä, paitsi perjantaina. Totta kai sää lämpeni kun kotiinlähtö koitti ja yli pyyhkäisi myös jo perinteeksi muodostunut leirinloppumismyrsky. Salamoi ja jyrähteli ihan kuin viime vuonna. Saapa nähdä, onko kaksi kolmannetta vai kuinka.

En tiedä, missä lienen ensi kesänä, mutta jollain tavalla täytyy järjestäytyä paikalle. Ei siitä pääse yli eikä ympäri.

Josepan perinteikäs yökoe

Lajina siis jälki3.
Osallistujia oli 25, joista 15 pääsi tottiksen perusteella maastoon.
Tottikset vedettiin kahdella kentällä ja meidän tuomariksi osui Raimo Karppinen. Klo 20 päästiin tositoimiin ja Jatsi suoriutui erinomaisesti.

Paikkamakuu oli ensimmäisenä, eikä muuta huomauttamista kuin tuplakäsky maahan. Mitähän tuollekin ilmiölle tekisi kun kokeessa herpaantuu keskittymiskyky ja samalla kuulo pettää?

Seuraamiskaaviossa sekoilin itse kun yritin pitkältä suoralta suoraan henkilöryhmään ja tuomari ärjäisi minut takaisin ruotuun. Vähän nauratti. Edisti alun, mutta rauhoittui edetessä. Kaikissa seuraamisissa se edisti, mutta minkä teet kun oli niin lystiä olla mamman kanssa kentällä.

Istuminen ja seisominen olivat hyviä, mutta maahanmeno hiukka hidas. Luoksetuloissa vauhti jälleen hiipui lopussa.

Noudoissa ja eteenmenossa ei ollut moittimista.

Jatsi teki upeaa työtä, innolla ja iloisesti. Saimme hyvän mielen, ihailevia katseita ja 93,5 pistettä. Tervemenoa esineruutuun.

Odottelua ja lepoaikaa oli reilusti eikä Jatsi ihmetellyt yhtään outoa vuorokaudenaikaa. Lopulta klo 22.20 pääsimme ruutuun. Se oli melko jyrkässä rinteessä, pöheikköä ja harvaa puustoa. Kaksi esinettä sieltä nousi ja toiseen jouduin antamaan lisäkäskyjä kun jäi ihmettelemään. Mitä lie ihmetellyt. Kolmatta etsi pitkään yhdestä nurkasta ja luulin, että se olisi siellä ollut, mutta olikin ihan toisessa suunnassa.
Ruututyöskentely on mennyt vähän alamäkeä viime aikoina ja se näkyi. Saldona 22 pistettä.

Taas odoteltiin ja jäljelle päästiin tasan yhdeltä yöllä. Jälki oli Siprin tutussa metsässä helpossa ja valoisassa männikössä. Eipä yökisaan ikinä ole valittu maastoja sieltä vaikeimmasta päästä.
Jana meni kohtalaisen hyvin ja jäljen nosti heti oikeaan suuntaan. Ensimmäisen kepin yli mentiin sujuvasti ja heti perään oli terävä kulma. Siinä pyörittiin kuin ryssät Anttilassa hyvän aikaa ennen kuin suunta selkeni. Samassa hötäkässä kai se kepppikin jäi.

Toinen ja kolmas keppi nousi ja Jatsin työskentely jotenkin varmistui. Siihenpä se lysti loppuikin. Jälki hävisi totaalisesti jossain vaiheessa. Päästin koiran vapaaksi liinasta ja mitäpä siinä tyhmä ihminen voi muuta tehdä kuin ällistellä ja koira ällisteli myös. Jonkin aikaa haettuaan näytti löytävän jonkunlaisen sävelen ja lähdin kulkemaan perästä.

Hohhoo, mitäpä tapahtuikaan? Mentiin omia jälkiä takaisin autolle! Jatsi eliminoi tehokkaasti eksymisen mahdollisuuden ja se oli siinä meidän osalta. Vähänkö otti pannuun. Pistin koiran autoon ja jäin odottelemaan keppien hakijaa. En jaksanut jäädä odottamaan kilpailukirjaa, vaan menin Pärnälle ja pyysin sihteeriä postittamaan sen minulle. Kello oli jo 02.00, väsytti ja vitutti.

Jatsi sai myöhäisen iltapalan (vai liekö ollut aikainen aamupala) eikä minunkaan tarvinnut unta tällä kertaa odotella. Väsymys ja vitutus häipyi siinä muutaman tunnin aikana ja heräsin yhdeksän kieppeillä pakkaamaan leiriä varten.

Koe oli tuttuun tyyliin oikein hyvin järjestetty ja tunnelmaa riitti, mutta näin tällä kertaa. Kuuluu lajin luonteeseen. Leirillä jatketaan siitä mihin tässä jäätiin.