Hippasen verran höpinää

Olen kirjoitellut tosi vähän toisesta ammatistani eli kalevalaisen jäsenkorjauksen harjoittamisesta. Kansanlääkintäseura järjestää kursseja ympäri Suomea pitkin vuotta, joten elämäntilanteen muuttuessa ei ole ongelma pitää taukoa ja jatkaa sitten kun olosuhteet sallivat. Itse olen hidas tutustumaan ja ns. pääsemään sisään porukkaan, joten tämmöinen tilanne olisi ollut kauhistus. Niinpä päätin, että kertarytinällä mennään alusta loppuun, tuli mitä tuli.  Kohtalainen väsymystähän siitä seurasi, mutta sisulla painoin menemään ja kolmen vuoden sisuilun tuloksena sain kalevalaisen jäsenkorjaajan nimikkeen kesäkuun alussa. Valmistumisesta ei voi puhua, koska oppiminen jatkuu niin pitkään kuin töitä riittää. Jokainen asiakas on erilainen ja aina tulee esiin jotain uutta. Mielenkiinto siis säilyy takuuvarmasti yllä. Koirat ja hevoset ovat olleet lähellä sydäntäni pitkin elämää. Heti jäsenkorjauskurssin alettua syksyllä 2018 oli itsestään selvää, että haluan opiskella myös eläinten hoitamista.

Otin vaihteeksi makrolinssin mukaan kun lähdimme koirien kanssa ulkoilemaan. Kaikkea kivaa näkyy, kun katsoo tarpeeksi lähelle. Voi sillä toki kuvata kauempaakin, joten pitihän tyttelit ikuistaa. Varsinkin Nomsa on aika edustavassa kunnossa.  Olin elokuun alussa kuvannut Nomsan ja nimennyt kuvan "Nomsa kaljuna". Nyt otetuista voi todeta, että ei se silloin ollut kaljua nähnytkään.   "Häntää en kyllä näytä."   "No katsokaa nyt sitten sitä siimaa!" Hipasta sain hyväntuulisen naamakuvan. Ja sitten niihin lähikuviin. Siankärsämöä varsinaisesti lähdin kuvaamaan, koska tarvitsin sitä. Se on julkaistu muualla, saa etsiä ken haluaa. Ei ole vaikeaa. Pikkuinen hämiskin pääsi kuvaan. Silmäruohon pienenpienissä kauniissa kukissa on hienoja yksityiskohtia.   Puna-apilassa on luonnon omaa estrogeenia. En ihmettele, eikä voi olla sattumaa. Mitä teille tulee mieleen kun katsoo yksittäistä terälehteä? (Klikkaa isommaksi) Aivan.

Meikäläiset konkurssintorjujat eivät tässä maailmanajassa juuri lomaile, mutta parin päivän ajan irrottauduimme arkikuvioista. Olen jo pitkään halunnut käydä Imatrankosken juoksutusta katsomassa ja matkalla oleva Parikkalan patsaspuisto on myös lukeutunut käyntikohteisiin.  Lauantaiaamuna 7.8. lähdimme ajelemaan 6-tietä etelään. Ensimmäinen stoppi oli muistaakseni patsaspuistossa. Kyseessä on Veijo Rönkkösen (1944-2010) peräti 50 vuoden työ. En lähde toistamaan faktoja, koska ne voi lukaista  puiston omilta sivuilta . Nähtävää riittää, ja enimmäkseen melko häijyä semmoista. Voi vain miettiä, mitä taiteilijan päässä on liikkunut.  Joogatarha on omasta harrastuksesta syntynyt kokoelma. Puiston vanhin teossarja. Tämä on huvittavimmasta päästä. Koira nostaa koipea ja kuikuilee hameen alle. Hmm? Kyllä, suussa on aidot tekarit. Miksi tuo Jukolan Jussin näköinen ukko hymyilee piiskan viuhuessa? Jokainen kokee asiat omalla tavallaan. Toisista paikka on niin ahdistava, ettei toinen vierailu tul

 Siinä se porukka nyt on. Kaikilla on silmät auki, mutta osaa vain nukutti kuvauksissa ihan tolkuttomasti. Hidasta on tämä päivittely kun huomennahan ne täyttävät jo neljä viikkoa. Patchcoat Dulcina narttu, red merle valkoisin ja tan-merkein, pitkä häntä Patchcoat Donovan uros, blue merle valkoisin ja tan-merkein, pitkä häntä Patchcoat Dakota narttu, blue merle valkoisin merkein, pitkä häntä Patchcoat Dyani narttu, punainen valkoisin merkein, pitkä häntä Patchcoat Dylan uros, blue merle valkoisin ja tan-merkein, pitkä häntä Patchcoat Diamond narttu, musta valkoisin merkein, pitkä häntä Patchcoat Dameka narttu, musta valkoisin ja tan-merkein, pitkä häntä

 Nomsa pyöräytti lauantaina 22.5.2021 seitsemän kaunista pentua, kaksi poikaa ja viisi tyttöä. Synnytykseen en ehtinyt, mutta jospa tuon vielä joskus pääsisi näkemään. Nomsa plopsautteli koiravauvoja nopeaan tahtiin ja hoiti esimerkillisesti napanuoran katkaisut ja pesut ynnä muut kuviot. On se jännä, miten ne vaan tietävät nämä jutut. Pentueen pojat ovat blue merlejä. Tyttöjä on kaksi mustaa, yksi red merle, yksi blue merle ja yksi punainen. Oivallinen värisuora ja niin onnellinen äitikoira. Tämä ei ole ainoaksi jäänyt kerta, kun joku hoksaa housukarvat lämpimäksi pediksi ja hännän pehmoiseksi tyynyksi. Taakse päin mennäksemme, tiineys meni täysin ongelmitta. Nomsa oli heti astutusta seuraavana päivänä täydellisen tietoinen omasta tilastaan. Lenkillä ei ollut ajatustakaan Hipan kanssa riehumisesta ja spurttailusta. "Voi kun nämä pennut painaa NIIN paljon!" oli Nomparellin ajatus. Unelmamaista diivailua havaittavissa. Myöhemmin se kyllä rallasi Hipan kanssa, mutta mahan alkae

 Hippa oli 11-vuotispäivillään elämänsä kunnossa. Vähän sen jälkeen helatorstaina ei enää ollutkaan. Koska oli pyhäpäivä, vietimme vapaata kambodiassa. Ripe heräsi jo viideltä eikä saanut enää unta, joten meni koirien kanssa rantaan puuhailemaan. Minä vetelin unia vielä pari tuntia ja menin perästä.  Takaisin tultua huomasimme, että Hippa tärisi kauttaaltaan eikä takapää oikein toiminut. Pääkin nyki kuin epileptisessä kohtauksessa. Soitin eläinlääkärille ja pohdimme, mistä on kysymys. Vaikutti ihan myrkytystilalta, koska eihän voi tietää, onko koira syönyt jotain. Mainitsin myös selkävaivasta, joka on viime aikoina ollut hyvä, mutta äkkiähän senkin vointi kääntyy toiseen suuntaan. Sain ohjeeksi syöttää jotain herkkuja tunnin välein, että mahdollinen myrkky imeytyisi ja olo helpottuisi. Mikäli kyseessä olisi kiputila, voisi kokeilla kipulääkettä. Löysin pienen palan sopivaa lääkettä ja annoin sen Hipalle. Jonkin ajan päästä olo vähän helpottui, mutta koira myös oksensi.  Kävin välillä r

Mummokoiramme Hippa täytti 3.5. jo 11 vuotta. Ihme ja kumma tätä ajan kulumista. Yhtä pitkä aika on edellisestä ajanlaskusta eli Suvirannan ihanista aussieleireistä. Hippa on viimeistä Suviranta-sukupolvea, koska se osallistui leirille noin 2,5 kuukauden ikäisenä ja sen jälkeen Vaalan maisemissa leireily loppui. Toki muita leirejä tämän jälkeen on käyty, mutta ei ole Suvirannan voittanutta.  Synttäripäivänä kävimme viereisellä pellolla vähän iloitsemassa ja kuvaamassa mummelin virkeää olemusta.  Lempilelu wubba on kova sana edelleen. Heinät vaan lentelivät suupielestä. Synttäreitä juhlimme päivän jälkijunassa entiseen tyyliin Jennan kanssa, koska Toma-veli voi hyvin ja luonnollisesti osallistuu kemuihin. Haki ja Nomsa olivat viralliset vieraat. Ensin pikku lenkille ja sitten poseerausta. Vanhenevat koirat ovat niin ihania ja persoonallisia. Hippa on käynyt iän myötä jääräpäiseksi, ihan kuin Jatsikin aikoinaan. Kuulo ja näkö ovat tallella edelleen, mutta se on asia erikseen, miten niitä

Nomsahan on sijoituskoira, joten pentusuunnitelma elää muun elämän taustalla. Viime syksynä se oli suunnitelmissa astuttaa, mutta uros menehtyi yllättäen. Lämmin osanotto omistajalle tätäkin kautta, jos tavoittaa. Sitten odottelemaan seuraavaa juoksua, jonka piti olla nyt tammikuun kieppeillä. Ei näy ei kuulu. Ihmettelimme naapurin Annin kanssa porukkalenkillä joulun aikoihin, kun Ben-whippet oli kovin kiinnostunut Nomsasta. Tai no, 'kiinnostunut' oli lievä ilmaisu. Silmät pyörivät hedelmäpelinä tai pokerina herttasuoraa hakien. Treeneissä Nomsa haahuili poissaolevan oloisena ja kroppa näytti lievästi punkerolta. Samaan aikaan tuskailimme, kun treeneissä tökki vähän kaikki. Ei kulkenut, ei millään. Meni vastalaukkaa ja pomppi kummallisen näköisenä. Käytin akupunktiossa, jossa Soile myös käsitteli osteopaattityyliin. Helpotti, mutta ei kokonaan auttanut. Sitten tajusin, että se juoksu oli ja meni. Niin hiljaisena, ettei pisaraakaan tipahtanut. Normaalistihan en käy treeneissä ju