Hippasen verran höpinää

...se pallot pudottaa. Rakas koirani Hippa. Joulukuusi ei kuulu huoneistomme vakiovarusteisiin, mutta voitko silti ottaa sen huomioon leiskauttaessasi railakkaan olemuksesi sohvan selkänojan yli? Pojat koristelivat kuusen työllä ja vaivalla, se on täpötäynnä blingblingiä ihan jenkkityyliin ja valaistu vielä kaiken lisäksi, joten ei ole siitä kiinni etteikö sitä huomaisi. Häntäsi on ällistyttävän ulottuvainen koukkimaan alimmat pallot pitkin seiniä ja sohvan kautta suorittamasi syleily pistää keskirungon koristeet vipattamaan. Välillä tuntuu, että pelkkä läsnäolosi saa joulupuun karistamaan neulasensa. Noh, mitä me pienistä. Enkä suinkaan valita, koska saanhan minä Hippiäisen ansiosta jatkaa koko joulun ajan sitä, minkä pojat jo yhden kerran suorittivat. Muuten meidän joulunpyhät menivät rauhallisissa merkeissä. Aattona mentiin mökille, minne tulivat myös Pekka ja Tanja. Sauna tietenkin lämpeni ja menin Kimmon kanssa kylpemään. Atte jostain syystä ylenkatsoi seuraa, mutta men

Sitä se minun uneni tiesi. Voi kauhujen kartano missä vietin viime yöni! Asuin jossain kuppasessa kerrostalokämpässä ja luin kammottavaa kirjaa. Se oli niin pelottava että revin siitä kannet ja selän pois, ettei katse vahingossakaan osuisi siihen. Silti sitä oli pakko selata ja siinä oli kuviakin, joku mielipuolen näköinen äijä. Siinä unessa menin kirjan tapahtumiin sisään ja minusta tuli sarjamurhaaja, joka puri uhrinsa kuoliaaksi. (En ole katsonut Uhrilampaita pieneen hetkeen, uskoo ken tahtoo.) Välillä itse pakenin sitä purevaa sarjamurhaajaa. Pakeninko siis itseäni? No, joka tapauksessa en meinannut millään saada itseäni hereille siitä kauhusta. Pojatkin olivat maisemissa mukana ja lopussa oli hirveä myrsky, rekat kaatuivat tuulen voimasta ja menivät menojaan pitkin teitä. Ja mitäpä tapahtui kun kello soi ja lähdin koululaisia herättämään... Ihmettelin, miten valoisaa tuvassa oli. Juu, yksi kynttilä oli syttynyt itsestään palamaan. Vietin eilen hämäränhyssyä kynttilänvalossa.

Äsken tuli lausunto Hipan kuvauksesta: Lonkat A/A ja kyynärät 0/0! Kylläpä passaa pistellä menemään terveillä kintuilla. Ihana, mahtava typykkä!

Syksymmällä yllytin Miimiä järkkäämään Joensuun seudun aussiepikkujoulut. Alun nihkeän suhtautumisen jälkeen kelkka kääntyi ja tänään tavattiin Virolaisessa yhteislenkin ja nyyttäreiden merkeissä. Talonväen ja meidän lisäksi paikalle tulivat Hilkka, Kiri ja Valo, Satu ja Viiru sekä Ari ja Mari Kidan ja kleinspitz Oscarin kanssa. Sukukokoushan siitä lähes kokonaisuudessaan tuli. Kaikki muut aussiet olivat Patchcoat-koiria paitsi Kida, joka kuuluu Särkivaaran klaaniin. Niin kaunis ja vilkas neiti! Ulkonäöllisesti ihan erilainen kuin Miimin kasvatit. Sukunäkö on hämmästyttävä seikka. Aluksi lähdettiin porukkalenkille. Läheskään kahden tunnin lenkkiä ei tarvinnut vaivautua kiertämään, koska koiraporukalla kilometrejä kertyi varmasti moninkertainen määrä meihin ihmisiin verrattuna. Yhdeksän nartun laumassa vauhtia riitti kiitettävästi ja pikkuinen Oscar mennä vipelsi seassa hyvin herrasmiehenä. Pojat olivat lenkin ajan talonvahteina ja meidän palattua saivat kerralla monta rapsutettav

On siellä Kirsi-tädin vastaanotolla aina kiva käydä. Vaikka se vähän neulalla tökkii, niin saa sieltä sitten namuja hyvitykseksi. Jatsin tämänkertainen keikka menikin pelkän 4-rokotteen piikkiin, mutta Hippa sen sijaan tainnutettiin pienille päikkäreille. Juoksusta, valeraskaudesta ja vinkulelujen hoivaamisesta toipuneen Hipan tie vei virallisiin lonkka- ja kyynärkuviin. Selkä kuvattiin myös, mutta vain minun ja Miimin mielenrauhan takaamiseksi. Uneen tuupattu potilas käyttäytyi oikein rauhallisesti. Huolestuttavampaa olisi ollut, jos ei olisi käyttäytynyt. Kuvien valmistuttua yksi toisensa jälkeen jännitys tiivistyi, jos sitä nyt alunperinkään oli havaittavissa. Kyllä sen olisi silmäpuoli sonnikin nähnyt persesilmällään, ettei Hipan kuvissa ole mitään ihmeellistä. Jos Kennelliitossa ollaan toista mieltä, niin sopii vain ällistellä, että millä ihmeen silmällä siellä niitä kuvia syynätään. "Mitään en tajua, mutta hyvältä näyttää", sanoin kuvia katsellessani. "No

Yleensä olen muistanut vanhempien merkkipäiviä leipomalla kakun, koska se on helpoin ratkaisu ihmisille, joilla on jo lähes kaikkea. Tänä syksynä tein poikkeuksen ja ostin isälle Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan, äänikirjaversiona. Olen lukenut kyseisen kirjan paperiversion ja nauroin itseni kipeäksi. Aina on oma lehmä ojassa ja niin oli tälläkin kertaa. Vanhanaikaisena ja tapoihini piintyneenä olen luottanut mielikuvituksen voimaan. Äänikirjaa voisi verrata telkkariin, joka tunnetusti tarjoaa kaiken valmiina ja tappaa luovuuden. Niinhän sitä luulisi ja väärässä olin. Asian ratkaisi se, että lukijana toimii Antti Litja ja sen sopivampaa lukijaa tälle kirjalle ei olisi voinut löytää. Kukas se on, kyselevät nyt nuoremmat lukijat mielessään. Kysy Mr. Googlelta, minä en mnoista selvitä. Antti Litja kuuluu yleissivistykseen siinä missä Kekkonen. Minä muuten aion äänestää Kekkosta ihan periaatteen vuoksi. Jos Kekkonen olisi käytettävissä, niin tämän maan asiat korjaantuisivat kertahei

Sirkun blogissaan mainitsema osallistuminen Rajala Pro Shopin kuvakilpailuun innoitti minutkin lähettämään kuvan kyseiseen kisaan vielä näin viime metreillä. Äänestää saisi ihan mielellään, mutta enhän minä tollo osaa linkittää sitä kuvaa oikealla tavalla tänne. Olkoot mokoma. Tämä otos siellä jossain nyt joka tapauksessa keikkuu näkösällä. Sitten asiaan, joka vielä joskus lankapuhelinten aikaan oli hyvinkin arkipäivää, mutta nykyään suorastaan eksotiikkaa. Soitin eräälle kuopiolaiselle asiakkaalleni, jonka numero ei ollut ennestään muistissa. Naputin sen ihan manuaalisesti, mutta linjojen tai minkä lie yhdistyttyä robottiääni kertoi kaipaamallani henkilöllä olevan toinen puhelu kesken. En jäänyt odottamaan, koska minusta on yleisesti ottaen kiusallista hoputtaa eikä tässä niin tulenpalava kiire ollut. Kohta puhelin soi ja ajattelin että kiva, soittaa näköjään takaisin ja vastasin. "No Timo terve, soitit äsken?" "No moi, onko Noora siinä lähellä?" "E

Tänään se alkoi. Koirakoulu! En edes muista, koska viimeksi olen ollut ohjatussa koulutuksessa koiran kanssa. Yksinään ollaan suhrattu omalla pihalla ja milloin missäkin, mutta nyt Kapasen maneesilla ja monen muun koirakon häiriköimänä. Ai että mä nautin kun joku sanoo, että mitä pitää tehdä ja sitten vaan tehdään. Tokon alkeiskurssihan se varsinaisesti on, mutta opeteltavat asiat ovat niin lähellä pk-tottista, että olen ajattellut melkein vakavasti suunnata kevään BH-kokeeseen. Neljätoista koirakkoa taisi paikalle tulla ja oli porukassa sentään tuttujakin, Susanna ja Suzy-suhari. Tänään oli aiheena luoksepäästävyys ja luoksetulo. Aika paljon seuraamista ja perusasentoa tuli myös, enkä ollut siitä lainkaan pahoillani. Hippa osaa perusasennon ja näköjään malttaa pitkätkin seuraamispätkät eikä ympärillä pyörivä muu porukka häirinnyt yhtään. Luoksepäästävyydessä se nousi seisomaan, mutta otettiin uusiksi ja hyvin onnistui. Luoksetulo tehtiin varman päälle eli vetäjä piti hihna

Että ei menisi ihan itsensä kehumiseksi ja pelkäksi paimennukseksi niin mainittakoon, että ollaan me noitten höppänöitten kanssa tehty muutakin. Eilen aamulla - kun olin vielä autuaan tietämätön tulevasta hääyöstäni - lähdin kaupunkiin ja otin Hipan mukaan. Onhan se itsestään selvää, että pitää niiden joskus olla erossa toisistaan. Käytiin ensin Tintillä maksanamuja ostamassa. Ihan siksi, että olisi jotain pehmeää namia varalla, jos vaikka sattuisi treeni-into puskemaan päälle. Suurin syy tekemättömyyteen taitaa olla tarpeeksi hyvien namien puuttuminen. Nakkipaketteja on turha varastoida jääkaappiin, koska ne häviävät sieltä parempiin suihin, enkä tarkoita nyt koiria. Hippa kierteli kaupassa ja käyttäytyi oikein hyvin. Aikamme ihmeteltyään lähdettiin etenemään ja vein auton Cittarin parkkiin. Sieltä suunta kohti rantaa ja Suvantosillan yli tois puol jokke. Ritiläraput eivät hidastaneet matkantekoa yhtään, reipas tyttö! Toisten siltojen kautta takaisin ja kiersin kanavan reunall

Eilen iltapäivällä soi puhelin. Ei mitään ihmeellistä sinänsä, ainahan se rallattaa enemmän tai vähemmän, mutta tällä kertaa ystävällinen soittaja veti meikältä jalat alta. "Hotelli Puijonsarvesta päivää. Onneksi olkoon, olet voittanut yön hääsviitissä!" WHAAAT?!! Kuten aiemmassa kirjoituksessa mainitsin, olin sunnuntaina kyseisessä hotellissa häämessuilla näytteilleasettajana. Kaksi hotellin henkilökuntaan kuuluvaa naista piti arpajaisia naapuripöydässä ja voittona oli tosiaan yö hääsviitissä kahdelle, skumppaa tervetuliaisiksi ja aamiainen huoneeseen. Eräänä hiljaisena hetkenä marssin heidän luokseen. "Voinko mie osallistua arvontaan vaikka en oo menossa naimisiin eikä mulla sen puoleen oo miestäkään? Tää on niin kiva paikka että haluan tänne yöksi." "Totta kai, tämä on kaikille avoin ja jos voitat niin eiköhän tuolta Puikkarista illan mittaan sulhasehdokas löydy." Uskomatonta! Ikuinen pahanilmanlintu ja epäonnenhaukka voitti! Että osasivat niid

Lauantaiaamuna ampaisin harrastustoimittajan hommiin koulutuskentälle tekemään juttua BH-kokeesta. Muutama tunti vierähti katsellessa ja kuvatessa. Päivällä lenkitin omat koirat ja illalla jälleen josepalaisten keskuuteen talkoolaisten illanviettoon Jokiasemalle. Erillistä pikkujoulua ei tänä vuonna järjestetty. Mari toimi pääemäntänä ja oli hoitanut paikalle tosi hyvät sapuskat. Liialta syömiseltä ei näköjään voi välttyä, ainakaan tällä itsekurilla. Mari järkkäsi myös tietokilpailun ja se aiheutti jälleen pientä meteliä, mutta Hemin Hipit eli meidän joukkue voitti. Palkintona oli materian sijaan kaikkien kunnioitus, mutta epäilen että se jäi laihanlaiseksi. Kateellisten panettelua, sitä se vain on. Hilkan järkkäämä kävelevien kirjainten kisa oli tosi kiva. Kahden kuusihenkisen joukkueen selkiin teipattiin kirjain ja vihjeen perusteella piti asettua oikeaan järjestykseen selät tuomaristoa päin. Ei ollut välillä ihan helppoa, mutta voitto tuli kotiin siinäkin lajissa. Tasaista oli

Kalenteri ilkkui tyhjyyttään silmieni edessä. Kun samaan syssyyn pojilla oli perinteinen perunannostoloma, jonka nykyaika on vääntänyt syyslomaksi, karistimme maakunnan pölyt kantapäistä ja painuimme etelän humuun. Koko orkesterin voimin suuntasimme Klaukkalaan Senjan luokse. Siinä ihmetellessä ilta ehti ja lähdimme läheisen laskettelurinteen ympäristössä kulkevalle reitille koiria lenkittämään. Pikkuinen Lio oli elämänsä voimissa kahden nartun tiennäyttäjänä ja painalsi kuin pupu menemään. Vauhdista päätellen ei taannoinen lonkan sijoiltaanmeno pahemmin vaivannut. Alunperin piti käydä meidän mittapuun mukaan pieni kolmen kilometrin lämmittelylenkki, mutta kaksijalkainen tiennäyttäjä ei ollut ihan tarkkaan kartalla koko ajan, joten lenkki venyi. Ilta hämärtyi, mutta onneksi valaistus toimi. Lopulta päästiin ihmisten ilmoille ja käveltiin uuden asutusalueen halki. Siellä oli maalaisromantiikkaa ja modernia taiteilija-asumusta ripirinnan sulassa sovussa. Osa taloista oli ihan käsit

Sinikka päätti järjestää kauden lopettajaisiksi kisat, AHBA:n säännöillä, mutta leikkimielisenä. Jätin koirat kotiin pällistelemään, koska Jatsi ei kykene moisiin hommiin ja Hippakin on vielä turhan raaka. Alkuperäinen suunnitelma oli, että Miimi ohi ajaessaan jarruttaa sen verran että pääsen loikkaamaan kyytiin. Tämä soittaa aamulla kuitenkin aikataulun ja suunnitelman muutoksesta, koska oli saanut jollain ihmeen konstilla suostuteltua Hannun mukaan. Ajan säästämiseksi minun piti ajella Teboilille, kun arvon herran piti laittautua ihan viimeisen päälle kuntoon. On se kumma kun niitä pitää aina odottaa... Loppujen lopuksi se olin kuitenkin minä, jota odotettiin. Ei tälläytymisen vaan yleisen ajantajuttomuuden vuoksi. Perille päästiin ja käskynjakoon. Etsin kahvikuppeja ja muita tykötarpeita ja koska en kisannut, jatkoin Miimin hommia kahvinkeittäjänä. Uskomaton on se kahvin määrä, mikä ihmisiin uppoaa. Möllikisaajat rataan tutustumassa. Sinikka tarkkana tuomarina. Jos ohjaa

Edellinen paimennusreissu jäi sille mallille, että palauttava treeni oli enemmän kuin tarpeen. Onneksi eilen oli hyvä poutasää, joten nokka kohti Kuttukuuta. Perille päästyä Hippa muisti kupletin juonen ja piiloutui selkäni taakse. Varmaan ajatteli, että "jos olen tässä ihan mamman takana ja hihna löysällä niin se ei huomaa eikä tunne minua ja silloinhan minua ei ole olemassa." Turha toivo, töihin vain. Sama onko pakko jos ei taho -mielentila jatkui edelleen. Se kytistäytyi aidan viereen ihan pieneksi ja toimintakyvyttömäksi vauvakoiraksi ja eihän semmoista voi käskeä tekemään mitään. Toinen konsti oli karata paikalta, mutta sillekin pelleilylle pantiin stoppi. Minä oli lauman edessä ja Sinikka otti Hipan hihnaan, jolloin se ei voinut lähteä livohkaan. Kolmas konsti Hipalla oli painautua Sinikan polveen kiinni ja tuijottaa silmiin. Sinikka otti vielä sauvan käteen ja homma oli paketissa. Koira ei päässyt haetuttamaan itseään, mutta paine teki Sinikasta himpun verran

Uskokaa pois, minä tiedän. Kävin nimittäin viime yönä kokeilemassa. Eduskuntasali oli muuten samanlainen kuin uutisissa nähtynä, mutta jaettu keskeltä kahtia. Vasemmalla oli vasemmisto ja oikealla oikeisto. Minä olin oikeiston pääministeri ja Mari Kiviniemi vasemmiston. Tunaroin siellä jossain lehtereillä etsien istumapaikkaa. Sitten minut pyydettiin eteen puhumaan ihmisille ja tuumasin, että nythän tässä päästiin oikeaan paikkaan. Tuoli oli vaan ihan hirveän epämukava, se ei käynyt ahterilleni huonostikaan. Puhuminen ei ollut yhtään vaikeaa, mitä se saattaisi normielämässä olla. Porukka viskoi paperilennokkeja ja joku venäläisittäin suomea puhuva nainen veti minua johonkin seuraleikkiin. Hänellä oli hopeanvärinen haalari päällä. "Ootko menossa röntgeniin kun sulla on tuommonen vaate?" kysyin häneltä. Vastaus peittyi kännykän kilkatukseen. Herätessä kelasin vähän aikaa, että yksityiskohdat muistuivat mieleen ja aloin nauraa. Tänään oli hyvä päivä muutenkin ja varma

Olen etsinyt kameraani sopivaa putkea koirakuvaukseen kun kittilinssi on liian lyhyt ja 75-300 liian pitkä ja turhan painavakin tarkkojen kuvien ottamiseen. Herra Google on auttanut tehokkaasti etsinnöissä ja lopulta törmäsin Fotonosiin . Käytettyjen objektiivien kauppa Oulussa ja sieltä se löytyi! Canon EF 70-200 f/4 L USM. Paino kohdassa L. Hyvää joulua minulle! Ensimmäinen L-sarjan linssini ja nyt on eräs pieni, mutta merkittävä aukko elämässäni paikattu. Valovoimaltaan se ei ole paras mahdollinen, mutta välttää tähän hätään. Uudenveroinen, mutta käytettynä silti edullinen. Hyvä ja halpa ei siis ole täyttä utopiaa, vaikka autokauppiaat muuta väittävät. Kaiken hyvän lisäksi toimitus on salamannopea. Kun vaan säädöt ovat kohillaan, piirto on terävä. Heti samana iltana piti tietenkin testata. Tykkään tästä, tarkennus osui just eikä melkein Jatsin silmään. Miimi tuli eilen käymään sisuksissaan jylläävästä armenialaisesta hyppykupasta huolimatta. Lähdettiin lenkille, mutta hädi

Minna Haatajan Varhaiskeski-ikäistyvän rouvan kukkamaalaukset 3. - 23.10. Galleria Kohinassa . Piipahdettiin tänään ystäväni ja naapurini taidenäyttelyn avajaisissa. Ihania värejä kankaiden täydeltä. Kurkatkaa linkin taakse ja käykää paikan päällä katsomassa. Tauluja saa myös ostaa! Löysin sieltä kaksi suosikkia. Toinen mustapohjainen, toinen iloisen keltainen. Toimisivat varmasti rinnakkain seinällä, mutta pätäkkää pitäisi olla että heidät saisi omikseen.

Niin se on, että ei ole valokuvia jos ei ole valoa. Viittaan tässä edelliseen hanhia koskevaan postaukseen ja laitan ihan piruuttani uusia hanhikuvia. Klikkaamalla näkyy isompana. Arkoja ne kyllä ovat. Otin kuvat 70-300 zoomilla ja tämän lähemmäs niitä ei päässyt. Askel vielä ja sitten läks! Että niitä oli paljon! Kuvat eivät anna ollenkaan oikeutta hanhien määrälle. Ihana oli aina aamulla kuunnella, miten parvi lähestyi. Lienevätkö viettäneet yönsä järvellä vai missä, en tiedä, mutta niiden mukaan olisi voinut tarkistaa kellonsa. Kahdeksan kieppeillä parvi saapui ja sen kuuli ennen kuin näki. Näinä päivinä minä vannoutunut valokuvaaja olen kaivannut videokameraa, koska ääntä nämä kuvat eivät toista. Vaikka ääni on pelkkää yksinkertaista kaakatusta, se muuttuu lauluksi kun kaakattajia on tuhansia.

Miimi on loppuviikon vapaalla ja sovittiin, että lähdetään jäljentekoon. Luurasin varastossa huoltamassa moottorisahaa kun auto kurvasi pihaan ja hurjasti haukkuva trio pölähti autosta pihalle. Olin juuri saanut vaihdettua tulpan, laipan ja teräketjun uusiin kun Viia tuli antamaan vinkkejä laipan kiristykseen. Kiitos vaan koiralapsi, osasin tehdä sen ihan omin neuvoinkin. Suunnattiin Särkijärven toiselle puolelle. Tallasin Unskille ja Pamille jäljet, Miimi teki saman Jatsille ja Hipalle. Pienen lenkin jälkeen päästiin hommiin. Edellisestä jälkitreenistä olikin jo meidän kohdalla aikaa. Otti niin pannuun Hipan temppuilut keppien nostojen suhteen, että heitin hanskat kehännurkkaan. Olkoot mokoma, kun en osaa opettaa. Taisi eilinen kurinpalautus tepsiä. Hipalla ei ollut minkäänlaista ongelmaa ilmaisussa. Kesällisen kiukkuilun sijaan se etsi tehokkaasti kepit, nosti ne suorastaan voitonriemuisena ja toi minulle. Se oli siinä. Viikon vinkki: jos aussie ei nosta keppejä, mene paiment

Paitsi että hiki siinä rentoudessa tuli ja mukavuuskin näytti äkkinäisen silmään pahimmanlaatuiselta eläinrääkkäykseltä. Kolmas kerta paimenessa ja nyt se tapahtui. Kivikko, oikea pirunpelto tuli vastaan. Hippa päätti heti aitaukseen tultua keskittyä omaan laumaansa eli Atteen ja Kimmon. "Pitäkää villakeränne, minä huolehdin pojista." Etpäs. Sille piti kertoa, että nyt ollaan lammaslaumassa ja työskennellään sen kanssa eikä haikailla ihmislaumaan. Eipä se käynytkään niin helposti. Olenko joskus maininnut Hipan jääräpäisyydestä? Unohtakaa se. Koko sen tähänastisen elämän jääräilyt yhteensä ovat pientä tämän päivän "paimennukseen" verrattuna. Hippa kaarsi sinnikkäästi pois laumasta, joka koostui karitsoista ja oli suhteellisen hankala paimennettava. Se teki kaikkensa kertoakseen, että nyt ei huvita, en tee! Sai pullokepistä turpiinsa ja persuksilleen, eikä auttanut mitään. Se meni aitauksen nurkkaan pienenpieneksi ja karkasi kolmesti portin ali. Sitä ihmeteltii

Naapurin pelto soi. Valkoposkihanhet ovat vallanneet tienoot ja kaakatus kuuluu sisälle asti. On ne vaan hienoja otuksia. Joutsenet pitävät hanhiin pientä hajurakoa.

On se paimennus vaan hianoo. Ei voi harrastaa sateessa, mikä sopii meikäläiselle hienohelmalle kuin pitsireunainen aurinkovarjo kätöseen. Toisekseen kiimainen narttu omistajineen on ei-toivottu parivaljakko aika monissa muissa harrasteissa. No toenperrään. Satoihan eilenkin jonkin verran, mutta treenit pidettiin. Kaiken lisäksi paleli kun ei talvivaatetusmoodi ole osunut vielä kohilleen. Hippa aiheutti ihastusta uroksissa, mutta siitä huolimatta kaikki työskentelivät hienosti. Tämä oli meidän toinen paimennus ja Hippa pääsi nyt kiertämään laumaa omin nokkineen, minun ja Sinikan ollessa keulilla. Sinikka päätti edetä Hipan kanssa vauhdilla, että se saisi reilun satsin itseluottamusta talvea vasten. Hyvin se piti lauman koossa ja oli herkkä ohjeille. Suurin haitta koko hommassa olen edelleen minä. Tuntuu kuin olisi viisi vasenta jalkaa ja yksikään niistä ei tiedä, onko tulossa vai menossa. Takaperin vauhdilla kävelyä pitää varmaan treenata, mutta eipä minun hulluus naapureiden sil

1. Tilaa tutulta isännältä traktorikuormallinen uunipuita 2. Pidä koirat poissa kippautuvien halkojen alta 3. Pinoa halot liiteriin Voiko mikään olla enää tämän helpompaa? Varmasti, mutta sattuneesta syystä ottaa niin paljon ohimoon, ettei juuri nyt tule mieleen. Varsinkin kohta 3 ei alkuunkaan mennyt Strömsön tyyliin helposti ja mukavasti rallatellen. Ensimmäinen tunti meni, ei siinä mitään. Helppo homma, joka ei vaadi kuin vähän raakaa voimaa. Siinä sivussa saa antaa ajatusten lentää vapaasti, koska älyn voimalla halkoja ei onneksi mätetä. Mutta. Avara luonto päätti puuttua asioiden kulkuun kalauttamalla halolla kallon sivuun. Siltä se tuntui, vaikka kyseessä oli vain pikkuinen ampiaisenpisto. Jonkin aikaa se pörriäinen kaarteli pääni ympärillä, mutta kun en työn tuoksinnassa suonut sille tarpeeksi huomiota niin päätti tuikata vasemman ohimon ja samalla koko nupinpuolikkaan ihan hemmetin kipeäksi. Siinä vaiheessa katsoin tarkemmin ja siellähän pörräsi kiukkuisia ampiaisia e

On se ihme iitrailija tuo kuopus. Jo hyvän aikaa elokuun puolella Jatsi kertoi minulle että "tuo ääliö haisee, voitko tehdä asialle jotain?" Sori vaan, mutta eipä sille asialle ole paljoa tehtävissä. Homma seisoi, ei noussut kiimaan, ei laskenut lamaan, kuten vanha viidakon sanonta kuuluu. Ei ennen kuin viime yönä vessassa käydessäni. Kuumaverisenä neitona Hippa nukkuu pönttöä halaten ja tietenkin kiepsahti katolleen kun minä kompuroin yli. Samalla selvisi asian tila ja kotiaresti alkoi. Nyt ei mokomalla höyrypäällä ole pihalla olemista ainakaan yksinään. Tiedä mitä se salakavala narttu siellä hiljaisuudessa puuhaa, jos Jatsi ei ole ilmoittamassa. Menisi nyt ohi, tulisi talvi ja voisi viedä virallisiin kuviin. Tessu-veli oli lonkkineen ja kyynärineen täysin terve. Jännitys tiivistyy.

Miimi vihjaisi pari päivää sitten menevänsä Kulhon kentälle Noutajapäiville. Onhan hänellä pallon-, kepin- ja räksännoutaja sekä pätevä metsäjäljestäjä. Meillä on vain narupallonnoutaja ja puolisukeltaja kun se pallo on puolikkaan tynnyrin pohjalla ja tynnyri täydessä vesilastissa. Ei voi noutaa, kun puoli päätä sukelluksiin ei riitä pallon nostoon. Kyseessä oli Pohjois-Karjalan Noutajakoirajärjestön tapahtuma, jossa ensin oli match show. Ilmoitin poikkeuksellisesti molemmat koirat lällärinäyttelyyn, ihan vaan huvin vuoksi. Hippa oli entisellään ja esiintyi mielellään. Pääsi sinisten ryhmäkolmoseksi ja sai palkinnoksi pokaalin, ruusukkeen, kaksi possunkorvaa ja piippaavan auton. Jatsi ei ollut entisellään, koska esiintyi hienosti ja jopa nautti siitä. Kaikki osallistujat saivat purutikun ja se jäi Jatsin ainoaksi saaliiksi. Hyvä mieli oli silti sekä koiralla että omistajalla ja se on aina plussaa. Mätsärin jälkeen nähtiin lajiesittelyt noutajahommista, verijäljestä ja tokosta.

Mikäkö? No autohäkki tietenkin. Pitkään sitä on ilman pärjätty, mutta pikkuhiljaa alkoi tulla raja vastaan. Kävin katsomassa erästä käytettyä häkkiä, mutta ei päästy myyjän kanssa hinnasta yhteisymmärrykseen, joten se jäi sille tielleen. Marin kanssa tuli asiasta puhetta ja hän kehui Vartiaisen Jounin tekemiä häkkejä, joten soitin Jounille. Hänellä oli varastossa valmiina -07 Passattiin käypänen häkki, mutta korimalli oli uudempi eikä se periaatteessa käynyt minun kuusi vuotta vanhempaan kulkuneuvoon. Sattui vielä niin sopivasti, että viime lauantaina oli muutenkin Lieksassa käyntiä ja samalla lähdin sovittamaan häkkiä. Eipä paljosta ottanut kiinni. Sisään kelautuva koiraverkko esti muutamalla sentillä häkin mahtumisen, mutta mehän kömmittiin irrottamaan verkko ja eikun takaisin häkki konttiin. Kas, sehän sopi kuin isä äidin selkään. Minä en olisi oma itseni, jos en soutaisi ja huopaisi asioita eestaas ja vielä vähän sivusuunnassakin. Maalaisjärjellä ajateltuna kontissa tulis

Innostuin muuttamaan tämän rakkaan blogini tylsää ulkoasua vähän toisen näköiseksi. Eikä tämä nörtti tietenkään selvinnyt moisesta urakasta ilman apua. Vaikka Lemmikkipalstojen Päivän Peilissä on mitä kummempaa hiihtäjää liikkeellä, niin kyllä sieltä vaan saa hyviä neuvoja lähes joka kysymykseen. Sen verran homma on vielä kesken, että koirien omille sivuille kirjoittelen tarinaa, kunhan se ensin muotoutuu päässäni. Jos sinne heittäisi asianomaisista ihan asiatekstiä, kun tämä etusivu on varattu enempi päättömyyksille. Otsikko on tosi huonosti luettavissa, mutta se johtuu taustaväristä. Jos tuo sade joskus hellittäisi, että saisin otettua neitokaisista uusia kuvia.

Minulla on harmauskrapula. Se on ihan itse keksitty nimi itse keksitylle vaivalle. Juontaa juurensa täydellisestä vapaapäivästä, jonka anti oli arjen harmauteen verrattuna yliannos kulttuuria ja luontoa huikaisevine elämyksineen. Lähdettiin aamupäivällä poikien kanssa Kivikeskukseen katselemaan Kivimaailman aarteet -näyttelyä. Ostin meille passit, joilla sai lounaan, kierroksen geotietokeskuksessa ja kivinäyttelyssä sekä oman onnenkiven, jonka sai itse valita. Päätimme ensin mennä syömään ja matka sinne kesti jonkin aikaa, koska jo pihalla oli kaikkea mielenkiintoista. Vesiaihe näytteli melko suurta osaa pihasuunnittelussa. Mukavan oloinen olohuone. Epäilen silti, että sohvaryhmä ei ole niin pehmeä kuin miltä näyttää. Vuolukivikarhulla ei selkä notkahda, vaikka vähän Kimmoa raskaampikin ratsastaja hyppäisi kyytiin. Eikä sen puoleen Aten paino saa kilpparin kilpeä säröilemään. Ettei vaan taas suihkulähde! Itse näyttelyssä tuskin olisi saan