Pikakipaisu Etelä-Suomeen syysloman kunniaksi
Kalenteri ilkkui tyhjyyttään silmieni edessä. Kun samaan syssyyn pojilla oli perinteinen perunannostoloma, jonka nykyaika on vääntänyt syyslomaksi, karistimme maakunnan pölyt kantapäistä ja painuimme etelän humuun.
Koko orkesterin voimin suuntasimme Klaukkalaan Senjan luokse. Siinä ihmetellessä ilta ehti ja lähdimme läheisen laskettelurinteen ympäristössä kulkevalle reitille koiria lenkittämään. Pikkuinen Lio oli elämänsä voimissa kahden nartun tiennäyttäjänä ja painalsi kuin pupu menemään. Vauhdista päätellen ei taannoinen lonkan sijoiltaanmeno pahemmin vaivannut.
Alunperin piti käydä meidän mittapuun mukaan pieni kolmen kilometrin lämmittelylenkki, mutta kaksijalkainen tiennäyttäjä ei ollut ihan tarkkaan kartalla koko ajan, joten lenkki venyi. Ilta hämärtyi, mutta onneksi valaistus toimi.
Lopulta päästiin ihmisten ilmoille ja käveltiin uuden asutusalueen halki. Siellä oli maalaisromantiikkaa ja modernia taiteilija-asumusta ripirinnan sulassa sovussa. Osa taloista oli ihan käsittämättömän isoja kartanoita!
Erään talon pihassa kukkapenkin keskellä loimotti kolme noin viiden sentin korkuista sinertävänvalkoista liekkiä kivipaasien päissä. Sitä ihmetystä piti mennä lähempää katselemaan ja mikä elämys! Kivitolpissa olikin ledeillä valaistut suihkulähteet ja pulppuava vesi näytti etempää katseltuna loimottavalta liekiltä. Uskomattoman kaunis vesiaihe.
Tien toisella puolella taas oli verhot auki ja julkisivun ikkunoissa kokoa kuin ladon seinässä. Olohuoneen seinällä oli valtava screeni ja siellä joku hevosohjelma menossa. Kadulta asti nähtiin tekstit ilman tihrustelua. Vai liekö ohjelma heijastettu suoraan seinään, en tiedä. Katseltiin siinä telkkaria jonkin aikaa, mutta en haluaisi kotiini moista. Jos sattuisi olemaan tennisfani niin johan siinä saisi jännetupintulehduksen niskaansa ottelua seuratessa. Plok, plok, eestaas. Eiköhän nykytekniikalla saane molemmat pelaajat samalle ruudulle pelaamaan.
Seuraavana päivänä ohjelmassa oli jotain, mitä en ole kokenut viimeiseen kolmeenkymmeneen vuoteen. Lähdimme käymään Korkeasaaressa. Tämä huippuälykäs kamerafanaatikko päätti jättää kuvauskoneensa kotiin, joten Senjan kameralla otettiin kuvia, mutta niitä ei ole vielä tässä nähtävillä.
Oli meinaan mahtava aika käydä kyseisessä paikassa. Puista pudonneet lehdet antoivat hyvät näkymät ja viileä ilma piti eläimet virkeinä. Ne tulivat ihan äärelle esittäytymään. Kenguru jäi näkemättä, koska oli vetäytynyt sisätiloihin lämmittelemään ja karhu samoin, koska alkoi ilmeisesti valmistautua talviunille.
Varsinkin tiikeri teki minuun vaikutuksen. Uskomattoman upea eläin ja niin kiiltävä turkki! Ei tarvitse epäillä, että elukoilla olisi huonot oltavat tai nälänhätä.
Huvittavin oli manuli, jonkunlainen kissaeläin sekin. Mitä lie iitrailut kun liikkui hyyyviiin hiiittaaassti. Se harkitsi todella tarkkaan jokaisen askeleensa. Mennä marritti kopista toiseen ja matkanteko kesti kauan.
Ei se kummoinen saari ole, mutta kierros vei useamman tunnin ja raitista ilmaa saatiin.
Illemmalla ihmeteltiin, että ihan kuin tuuli olisi kolisuttanut peltikattoa. Kas, sehän oli sievä pieni syysmyrsky. Harvemmin lokakuussa ukkosen jyräämäksi joutuu, mutta siitä se yli meni ja asettui johonkin Helsingin tienoille jyrisemään pitkäksi aikaa. Valoshow oli hieno ja näkyi hyvin Klaukkalaan. Senja vaan suri vasta kylvämäänsä nurmikkoalaa, joka oli juuri rännin alla. Taivaalta tulleet rakeet taisivat huuhtoa siemenet tiehensä.
Perjantaiaamuna pakattiin kamat ja lähdettiin Vantaalle tätilään. Martti kävi poikien kanssa kaupassa ja osti heille herkkuja kassikaupalla. Me otettiin Irman kanssa pienet päikkärit ja lähdettiin koiria lenkittämään. Läheisessä metsässä koirat pääsivät juoksemaan vapaana ja erään kävelypolun varrella olevalla pellolla otin kepinetsintätreeniä. Kesken kaiken paikalle hiippaili iso valkomusta uroskoira. Se oli olemukseltaan ystävällinen ja kiinnostui tytöistä. Jatsin piti tietysti sanoa suorat sanat, mutta se ei korvaansa lotkauttanut.
Lähdettiin kävelemään eteen päin ja koiran omistaja oli autonsa luona. Vieressä olikin koirapuisto, joten menimme sinne. Paikalle tuli muutama muukin koira, kaikki oikein mukavia. Se iso valkoinen oli kahdeksanvuotias Tatu ja koko seudun kingi. Hyvässä mielessä, korostan. Ihmiset kertoivat, että jos puistossa kahdella uroksella tulee nokkapokkaa, Tatu menee poikkiteloin väliin ja rauhoittaa tilanteen.
Jatsi oli jälleen epäpuistokoira. Eräs kaksivuotias nahkacollie tykkäsi Hipasta ja pari sai juoksuleikit käyntiin, kun en päästänyt kuningatarta väliin murraamaan.
Illalla oli rauhallista sakkia pitkin sohvaa. Aamulla Irman piti lähteä töihin ja minä kävin koirien kassa eksymässä samassa metsässä. Juutuin paluumatkalla juttelemaan erään koiratädin kanssa. Hän ihasteli miten minun koirat osaa ohittaa niin sievästi, ääneti ja riuhtomatta. Onhan ne sivistyneitä hihnassa, vaikka maalaiskoiria ovatkin.
Lenkin jälkeen lähdettiin kotimatkalle. Pojilla meni aika mukavasti kirjoja lukiessa ja eväitä mussuttaessa. Takakontti oli hipihiljaa, kuinkas muuten. Sivistyneet maalaiskoirat kyllä osaavat matkustaakin ilman turhaa elämöintiä.
Kotona tuoksui asumattomalle. Muutama päivä pois kotoa ja vastassa on kylmä autiotalo. Tuli uuniin ja pyykkikone pyörimään, niistä on elämä tehty.
Koko orkesterin voimin suuntasimme Klaukkalaan Senjan luokse. Siinä ihmetellessä ilta ehti ja lähdimme läheisen laskettelurinteen ympäristössä kulkevalle reitille koiria lenkittämään. Pikkuinen Lio oli elämänsä voimissa kahden nartun tiennäyttäjänä ja painalsi kuin pupu menemään. Vauhdista päätellen ei taannoinen lonkan sijoiltaanmeno pahemmin vaivannut.
Alunperin piti käydä meidän mittapuun mukaan pieni kolmen kilometrin lämmittelylenkki, mutta kaksijalkainen tiennäyttäjä ei ollut ihan tarkkaan kartalla koko ajan, joten lenkki venyi. Ilta hämärtyi, mutta onneksi valaistus toimi.
Lopulta päästiin ihmisten ilmoille ja käveltiin uuden asutusalueen halki. Siellä oli maalaisromantiikkaa ja modernia taiteilija-asumusta ripirinnan sulassa sovussa. Osa taloista oli ihan käsittämättömän isoja kartanoita!
Erään talon pihassa kukkapenkin keskellä loimotti kolme noin viiden sentin korkuista sinertävänvalkoista liekkiä kivipaasien päissä. Sitä ihmetystä piti mennä lähempää katselemaan ja mikä elämys! Kivitolpissa olikin ledeillä valaistut suihkulähteet ja pulppuava vesi näytti etempää katseltuna loimottavalta liekiltä. Uskomattoman kaunis vesiaihe.
Tien toisella puolella taas oli verhot auki ja julkisivun ikkunoissa kokoa kuin ladon seinässä. Olohuoneen seinällä oli valtava screeni ja siellä joku hevosohjelma menossa. Kadulta asti nähtiin tekstit ilman tihrustelua. Vai liekö ohjelma heijastettu suoraan seinään, en tiedä. Katseltiin siinä telkkaria jonkin aikaa, mutta en haluaisi kotiini moista. Jos sattuisi olemaan tennisfani niin johan siinä saisi jännetupintulehduksen niskaansa ottelua seuratessa. Plok, plok, eestaas. Eiköhän nykytekniikalla saane molemmat pelaajat samalle ruudulle pelaamaan.
Seuraavana päivänä ohjelmassa oli jotain, mitä en ole kokenut viimeiseen kolmeenkymmeneen vuoteen. Lähdimme käymään Korkeasaaressa. Tämä huippuälykäs kamerafanaatikko päätti jättää kuvauskoneensa kotiin, joten Senjan kameralla otettiin kuvia, mutta niitä ei ole vielä tässä nähtävillä.
Oli meinaan mahtava aika käydä kyseisessä paikassa. Puista pudonneet lehdet antoivat hyvät näkymät ja viileä ilma piti eläimet virkeinä. Ne tulivat ihan äärelle esittäytymään. Kenguru jäi näkemättä, koska oli vetäytynyt sisätiloihin lämmittelemään ja karhu samoin, koska alkoi ilmeisesti valmistautua talviunille.
Varsinkin tiikeri teki minuun vaikutuksen. Uskomattoman upea eläin ja niin kiiltävä turkki! Ei tarvitse epäillä, että elukoilla olisi huonot oltavat tai nälänhätä.
Huvittavin oli manuli, jonkunlainen kissaeläin sekin. Mitä lie iitrailut kun liikkui hyyyviiin hiiittaaassti. Se harkitsi todella tarkkaan jokaisen askeleensa. Mennä marritti kopista toiseen ja matkanteko kesti kauan.
Ei se kummoinen saari ole, mutta kierros vei useamman tunnin ja raitista ilmaa saatiin.
Illemmalla ihmeteltiin, että ihan kuin tuuli olisi kolisuttanut peltikattoa. Kas, sehän oli sievä pieni syysmyrsky. Harvemmin lokakuussa ukkosen jyräämäksi joutuu, mutta siitä se yli meni ja asettui johonkin Helsingin tienoille jyrisemään pitkäksi aikaa. Valoshow oli hieno ja näkyi hyvin Klaukkalaan. Senja vaan suri vasta kylvämäänsä nurmikkoalaa, joka oli juuri rännin alla. Taivaalta tulleet rakeet taisivat huuhtoa siemenet tiehensä.
Perjantaiaamuna pakattiin kamat ja lähdettiin Vantaalle tätilään. Martti kävi poikien kanssa kaupassa ja osti heille herkkuja kassikaupalla. Me otettiin Irman kanssa pienet päikkärit ja lähdettiin koiria lenkittämään. Läheisessä metsässä koirat pääsivät juoksemaan vapaana ja erään kävelypolun varrella olevalla pellolla otin kepinetsintätreeniä. Kesken kaiken paikalle hiippaili iso valkomusta uroskoira. Se oli olemukseltaan ystävällinen ja kiinnostui tytöistä. Jatsin piti tietysti sanoa suorat sanat, mutta se ei korvaansa lotkauttanut.
Lähdettiin kävelemään eteen päin ja koiran omistaja oli autonsa luona. Vieressä olikin koirapuisto, joten menimme sinne. Paikalle tuli muutama muukin koira, kaikki oikein mukavia. Se iso valkoinen oli kahdeksanvuotias Tatu ja koko seudun kingi. Hyvässä mielessä, korostan. Ihmiset kertoivat, että jos puistossa kahdella uroksella tulee nokkapokkaa, Tatu menee poikkiteloin väliin ja rauhoittaa tilanteen.
Jatsi oli jälleen epäpuistokoira. Eräs kaksivuotias nahkacollie tykkäsi Hipasta ja pari sai juoksuleikit käyntiin, kun en päästänyt kuningatarta väliin murraamaan.
Illalla oli rauhallista sakkia pitkin sohvaa. Aamulla Irman piti lähteä töihin ja minä kävin koirien kassa eksymässä samassa metsässä. Juutuin paluumatkalla juttelemaan erään koiratädin kanssa. Hän ihasteli miten minun koirat osaa ohittaa niin sievästi, ääneti ja riuhtomatta. Onhan ne sivistyneitä hihnassa, vaikka maalaiskoiria ovatkin.
Lenkin jälkeen lähdettiin kotimatkalle. Pojilla meni aika mukavasti kirjoja lukiessa ja eväitä mussuttaessa. Takakontti oli hipihiljaa, kuinkas muuten. Sivistyneet maalaiskoirat kyllä osaavat matkustaakin ilman turhaa elämöintiä.
Kotona tuoksui asumattomalle. Muutama päivä pois kotoa ja vastassa on kylmä autiotalo. Tuli uuniin ja pyykkikone pyörimään, niistä on elämä tehty.
Kommentit