Kaupunkituulia haistelemassa

Että ei menisi ihan itsensä kehumiseksi ja pelkäksi paimennukseksi niin mainittakoon, että ollaan me noitten höppänöitten kanssa tehty muutakin.

Eilen aamulla - kun olin vielä autuaan tietämätön tulevasta hääyöstäni - lähdin kaupunkiin ja otin Hipan mukaan. Onhan se itsestään selvää, että pitää niiden joskus olla erossa toisistaan.

Käytiin ensin Tintillä maksanamuja ostamassa. Ihan siksi, että olisi jotain pehmeää namia varalla, jos vaikka sattuisi treeni-into puskemaan päälle. Suurin syy tekemättömyyteen taitaa olla tarpeeksi hyvien namien puuttuminen. Nakkipaketteja on turha varastoida jääkaappiin, koska ne häviävät sieltä parempiin suihin, enkä tarkoita nyt koiria.

Hippa kierteli kaupassa ja käyttäytyi oikein hyvin. Aikamme ihmeteltyään lähdettiin etenemään ja vein auton Cittarin parkkiin. Sieltä suunta kohti rantaa ja Suvantosillan yli tois puol jokke. Ritiläraput eivät hidastaneet matkantekoa yhtään, reipas tyttö!

Toisten siltojen kautta takaisin ja kiersin kanavan reunalle sillan alle, että päästään treenaamaan alitusta. Jalkakäytävät ja muut menee hyvin, mutta tämä tunneli on eri kun autot kolisuttavat sillankantta ja varsinkin sen saumoja.

Viimeksi taidettiin mennä joskus kesällä ja Hippis oli hieman hermona, mutta nyt reaktio yllätti minutkin. Neiti melkein repäisi käteni irti ja alkoi huutaa ihan täyttä parkua! Varmaan säikkyi kolinan lisäksi omaa kaikuvaa ääntään. Voi herrantähden sentään.

Eipä siinä auttanut kuin ottaa uusintoja niin monta, että alkoi sujua.
Kävely oli ollut tähän asti kohtalaisen rentoa, mutta sitten jostain syystä tuli kiire. Piipahdettiin vielä Iloisessa Keittiössä Sonjaa moikkaamassa. Hippa-ressu keskittyi makaamaan ja kuolaamaan lattiaa. Taisi käydä kupolin päälle sen verran, että ehkä kannattaisi käydä kaupungilla vähän useammin.

Ja ettei into hiipuisi alkuunsa, ilmoitin Hipan ja itseni JoVen kurssille tokon alkeita opettelemaan. Ensimmäinen oppitunti on jo sunnuntaina, joten päästään kakaran kanssa heti tositoimiin.

Kotiin päästyä lähdettiin Jatsin kanssa kahdestaan lenkille. Taskuun namit ja lussupallo.
Matkalla treenattiin seuraamista, jääviä liikkeitä ja kaukkareita.
Kaukkarit onnistui ihmeen hyvin, parin askeleen päästä pahin liike eli maahan-seiso-maahan meni ilman etenemistä!

Luoksetulo maahanmenon kanssa kokeiltiin myös. Hidas, mutta kuitenkin. Parasta oli se, että sen jälkeen otetut suorat luoksetulot olivat nopeita. Lussupallo oli kova sana.
Ihana muru! Samanlainen raketti-paketti kuin Pami-siskonsa.

Illalla tiesi treenanneensa ja varsinkin juosseensa pallon perässä. Sydäntä vihloi, kun Jatsi-riepu ei meinannut ulkoa tullessa päästä rappuja ylös. Kipulääke naamaan, koira kyljelleen lattialle ja hieromaan.

Eihän nämä juuri vaivojaan valita, mutta rajansa sisullakin. Jatsi oli taatusti tosi kipeä kun itki hieronnan alussa. Kaipa minä jotain osaan oikein tehdä, kun koira rentoutui pikkuhiljaa ja eräässä vaiheessa se virutti jalat ja niskan oikein antaumuksella. En ole moista venytystä ennen nähnyt, takajalat ihan suoraksi niin että selkä pyöristyi, etujalat kippuraan ja kuono etutassujen väliin.

Hyvä näin. Tästä lähtien pallot piiloon, minulta nimittäin, etten pääse heittämään koiraani kipeäksi. Tyhmä ämmä.