Hippasen verran höpinää

Tänään se alkoi. Koirakoulu! En edes muista, koska viimeksi olen ollut ohjatussa koulutuksessa koiran kanssa. Yksinään ollaan suhrattu omalla pihalla ja milloin missäkin, mutta nyt Kapasen maneesilla ja monen muun koirakon häiriköimänä. Ai että mä nautin kun joku sanoo, että mitä pitää tehdä ja sitten vaan tehdään. Tokon alkeiskurssihan se varsinaisesti on, mutta opeteltavat asiat ovat niin lähellä pk-tottista, että olen ajattellut melkein vakavasti suunnata kevään BH-kokeeseen. Neljätoista koirakkoa taisi paikalle tulla ja oli porukassa sentään tuttujakin, Susanna ja Suzy-suhari. Tänään oli aiheena luoksepäästävyys ja luoksetulo. Aika paljon seuraamista ja perusasentoa tuli myös, enkä ollut siitä lainkaan pahoillani. Hippa osaa perusasennon ja näköjään malttaa pitkätkin seuraamispätkät eikä ympärillä pyörivä muu porukka häirinnyt yhtään. Luoksepäästävyydessä se nousi seisomaan, mutta otettiin uusiksi ja hyvin onnistui. Luoksetulo tehtiin varman päälle eli vetäjä piti hihna...

Että ei menisi ihan itsensä kehumiseksi ja pelkäksi paimennukseksi niin mainittakoon, että ollaan me noitten höppänöitten kanssa tehty muutakin. Eilen aamulla - kun olin vielä autuaan tietämätön tulevasta hääyöstäni - lähdin kaupunkiin ja otin Hipan mukaan. Onhan se itsestään selvää, että pitää niiden joskus olla erossa toisistaan. Käytiin ensin Tintillä maksanamuja ostamassa. Ihan siksi, että olisi jotain pehmeää namia varalla, jos vaikka sattuisi treeni-into puskemaan päälle. Suurin syy tekemättömyyteen taitaa olla tarpeeksi hyvien namien puuttuminen. Nakkipaketteja on turha varastoida jääkaappiin, koska ne häviävät sieltä parempiin suihin, enkä tarkoita nyt koiria. Hippa kierteli kaupassa ja käyttäytyi oikein hyvin. Aikamme ihmeteltyään lähdettiin etenemään ja vein auton Cittarin parkkiin. Sieltä suunta kohti rantaa ja Suvantosillan yli tois puol jokke. Ritiläraput eivät hidastaneet matkantekoa yhtään, reipas tyttö! Toisten siltojen kautta takaisin ja kiersin kanavan reunall...

Eilen iltapäivällä soi puhelin. Ei mitään ihmeellistä sinänsä, ainahan se rallattaa enemmän tai vähemmän, mutta tällä kertaa ystävällinen soittaja veti meikältä jalat alta. "Hotelli Puijonsarvesta päivää. Onneksi olkoon, olet voittanut yön hääsviitissä!" WHAAAT?!! Kuten aiemmassa kirjoituksessa mainitsin, olin sunnuntaina kyseisessä hotellissa häämessuilla näytteilleasettajana. Kaksi hotellin henkilökuntaan kuuluvaa naista piti arpajaisia naapuripöydässä ja voittona oli tosiaan yö hääsviitissä kahdelle, skumppaa tervetuliaisiksi ja aamiainen huoneeseen. Eräänä hiljaisena hetkenä marssin heidän luokseen. "Voinko mie osallistua arvontaan vaikka en oo menossa naimisiin eikä mulla sen puoleen oo miestäkään? Tää on niin kiva paikka että haluan tänne yöksi." "Totta kai, tämä on kaikille avoin ja jos voitat niin eiköhän tuolta Puikkarista illan mittaan sulhasehdokas löydy." Uskomatonta! Ikuinen pahanilmanlintu ja epäonnenhaukka voitti! Että osasivat niid...

Lauantaiaamuna ampaisin harrastustoimittajan hommiin koulutuskentälle tekemään juttua BH-kokeesta. Muutama tunti vierähti katsellessa ja kuvatessa. Päivällä lenkitin omat koirat ja illalla jälleen josepalaisten keskuuteen talkoolaisten illanviettoon Jokiasemalle. Erillistä pikkujoulua ei tänä vuonna järjestetty. Mari toimi pääemäntänä ja oli hoitanut paikalle tosi hyvät sapuskat. Liialta syömiseltä ei näköjään voi välttyä, ainakaan tällä itsekurilla. Mari järkkäsi myös tietokilpailun ja se aiheutti jälleen pientä meteliä, mutta Hemin Hipit eli meidän joukkue voitti. Palkintona oli materian sijaan kaikkien kunnioitus, mutta epäilen että se jäi laihanlaiseksi. Kateellisten panettelua, sitä se vain on. Hilkan järkkäämä kävelevien kirjainten kisa oli tosi kiva. Kahden kuusihenkisen joukkueen selkiin teipattiin kirjain ja vihjeen perusteella piti asettua oikeaan järjestykseen selät tuomaristoa päin. Ei ollut välillä ihan helppoa, mutta voitto tuli kotiin siinäkin lajissa. Tasaista oli...

Kalenteri ilkkui tyhjyyttään silmieni edessä. Kun samaan syssyyn pojilla oli perinteinen perunannostoloma, jonka nykyaika on vääntänyt syyslomaksi, karistimme maakunnan pölyt kantapäistä ja painuimme etelän humuun. Koko orkesterin voimin suuntasimme Klaukkalaan Senjan luokse. Siinä ihmetellessä ilta ehti ja lähdimme läheisen laskettelurinteen ympäristössä kulkevalle reitille koiria lenkittämään. Pikkuinen Lio oli elämänsä voimissa kahden nartun tiennäyttäjänä ja painalsi kuin pupu menemään. Vauhdista päätellen ei taannoinen lonkan sijoiltaanmeno pahemmin vaivannut. Alunperin piti käydä meidän mittapuun mukaan pieni kolmen kilometrin lämmittelylenkki, mutta kaksijalkainen tiennäyttäjä ei ollut ihan tarkkaan kartalla koko ajan, joten lenkki venyi. Ilta hämärtyi, mutta onneksi valaistus toimi. Lopulta päästiin ihmisten ilmoille ja käveltiin uuden asutusalueen halki. Siellä oli maalaisromantiikkaa ja modernia taiteilija-asumusta ripirinnan sulassa sovussa. Osa taloista oli ihan käsit...

Sinikka päätti järjestää kauden lopettajaisiksi kisat, AHBA:n säännöillä, mutta leikkimielisenä. Jätin koirat kotiin pällistelemään, koska Jatsi ei kykene moisiin hommiin ja Hippakin on vielä turhan raaka. Alkuperäinen suunnitelma oli, että Miimi ohi ajaessaan jarruttaa sen verran että pääsen loikkaamaan kyytiin. Tämä soittaa aamulla kuitenkin aikataulun ja suunnitelman muutoksesta, koska oli saanut jollain ihmeen konstilla suostuteltua Hannun mukaan. Ajan säästämiseksi minun piti ajella Teboilille, kun arvon herran piti laittautua ihan viimeisen päälle kuntoon. On se kumma kun niitä pitää aina odottaa... Loppujen lopuksi se olin kuitenkin minä, jota odotettiin. Ei tälläytymisen vaan yleisen ajantajuttomuuden vuoksi. Perille päästiin ja käskynjakoon. Etsin kahvikuppeja ja muita tykötarpeita ja koska en kisannut, jatkoin Miimin hommia kahvinkeittäjänä. Uskomaton on se kahvin määrä, mikä ihmisiin uppoaa. Möllikisaajat rataan tutustumassa. Sinikka tarkkana tuomarina. Jos ohjaa...

Edellinen paimennusreissu jäi sille mallille, että palauttava treeni oli enemmän kuin tarpeen. Onneksi eilen oli hyvä poutasää, joten nokka kohti Kuttukuuta. Perille päästyä Hippa muisti kupletin juonen ja piiloutui selkäni taakse. Varmaan ajatteli, että "jos olen tässä ihan mamman takana ja hihna löysällä niin se ei huomaa eikä tunne minua ja silloinhan minua ei ole olemassa." Turha toivo, töihin vain. Sama onko pakko jos ei taho -mielentila jatkui edelleen. Se kytistäytyi aidan viereen ihan pieneksi ja toimintakyvyttömäksi vauvakoiraksi ja eihän semmoista voi käskeä tekemään mitään. Toinen konsti oli karata paikalta, mutta sillekin pelleilylle pantiin stoppi. Minä oli lauman edessä ja Sinikka otti Hipan hihnaan, jolloin se ei voinut lähteä livohkaan. Kolmas konsti Hipalla oli painautua Sinikan polveen kiinni ja tuijottaa silmiin. Sinikka otti vielä sauvan käteen ja homma oli paketissa. Koira ei päässyt haetuttamaan itseään, mutta paine teki Sinikasta himpun verran...

Uskokaa pois, minä tiedän. Kävin nimittäin viime yönä kokeilemassa. Eduskuntasali oli muuten samanlainen kuin uutisissa nähtynä, mutta jaettu keskeltä kahtia. Vasemmalla oli vasemmisto ja oikealla oikeisto. Minä olin oikeiston pääministeri ja Mari Kiviniemi vasemmiston. Tunaroin siellä jossain lehtereillä etsien istumapaikkaa. Sitten minut pyydettiin eteen puhumaan ihmisille ja tuumasin, että nythän tässä päästiin oikeaan paikkaan. Tuoli oli vaan ihan hirveän epämukava, se ei käynyt ahterilleni huonostikaan. Puhuminen ei ollut yhtään vaikeaa, mitä se saattaisi normielämässä olla. Porukka viskoi paperilennokkeja ja joku venäläisittäin suomea puhuva nainen veti minua johonkin seuraleikkiin. Hänellä oli hopeanvärinen haalari päällä. "Ootko menossa röntgeniin kun sulla on tuommonen vaate?" kysyin häneltä. Vastaus peittyi kännykän kilkatukseen. Herätessä kelasin vähän aikaa, että yksityiskohdat muistuivat mieleen ja aloin nauraa. Tänään oli hyvä päivä muutenkin ja varma...

Olen etsinyt kameraani sopivaa putkea koirakuvaukseen kun kittilinssi on liian lyhyt ja 75-300 liian pitkä ja turhan painavakin tarkkojen kuvien ottamiseen. Herra Google on auttanut tehokkaasti etsinnöissä ja lopulta törmäsin Fotonosiin . Käytettyjen objektiivien kauppa Oulussa ja sieltä se löytyi! Canon EF 70-200 f/4 L USM. Paino kohdassa L. Hyvää joulua minulle! Ensimmäinen L-sarjan linssini ja nyt on eräs pieni, mutta merkittävä aukko elämässäni paikattu. Valovoimaltaan se ei ole paras mahdollinen, mutta välttää tähän hätään. Uudenveroinen, mutta käytettynä silti edullinen. Hyvä ja halpa ei siis ole täyttä utopiaa, vaikka autokauppiaat muuta väittävät. Kaiken hyvän lisäksi toimitus on salamannopea. Kun vaan säädöt ovat kohillaan, piirto on terävä. Heti samana iltana piti tietenkin testata. Tykkään tästä, tarkennus osui just eikä melkein Jatsin silmään. Miimi tuli eilen käymään sisuksissaan jylläävästä armenialaisesta hyppykupasta huolimatta. Lähdettiin lenkille, mutta hädi...

Minna Haatajan Varhaiskeski-ikäistyvän rouvan kukkamaalaukset 3. - 23.10. Galleria Kohinassa . Piipahdettiin tänään ystäväni ja naapurini taidenäyttelyn avajaisissa. Ihania värejä kankaiden täydeltä. Kurkatkaa linkin taakse ja käykää paikan päällä katsomassa. Tauluja saa myös ostaa! Löysin sieltä kaksi suosikkia. Toinen mustapohjainen, toinen iloisen keltainen. Toimisivat varmasti rinnakkain seinällä, mutta pätäkkää pitäisi olla että heidät saisi omikseen.

Niin se on, että ei ole valokuvia jos ei ole valoa. Viittaan tässä edelliseen hanhia koskevaan postaukseen ja laitan ihan piruuttani uusia hanhikuvia. Klikkaamalla näkyy isompana. Arkoja ne kyllä ovat. Otin kuvat 70-300 zoomilla ja tämän lähemmäs niitä ei päässyt. Askel vielä ja sitten läks! Että niitä oli paljon! Kuvat eivät anna ollenkaan oikeutta hanhien määrälle. Ihana oli aina aamulla kuunnella, miten parvi lähestyi. Lienevätkö viettäneet yönsä järvellä vai missä, en tiedä, mutta niiden mukaan olisi voinut tarkistaa kellonsa. Kahdeksan kieppeillä parvi saapui ja sen kuuli ennen kuin näki. Näinä päivinä minä vannoutunut valokuvaaja olen kaivannut videokameraa, koska ääntä nämä kuvat eivät toista. Vaikka ääni on pelkkää yksinkertaista kaakatusta, se muuttuu lauluksi kun kaakattajia on tuhansia.