Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2021.

Nomsan seikkailut hormonimaassa

Kuva
Nomsahan on sijoituskoira, joten pentusuunnitelma elää muun elämän taustalla. Viime syksynä se oli suunnitelmissa astuttaa, mutta uros menehtyi yllättäen. Lämmin osanotto omistajalle tätäkin kautta, jos tavoittaa. Sitten odottelemaan seuraavaa juoksua, jonka piti olla nyt tammikuun kieppeillä. Ei näy ei kuulu. Ihmettelimme naapurin Annin kanssa porukkalenkillä joulun aikoihin, kun Ben-whippet oli kovin kiinnostunut Nomsasta. Tai no, 'kiinnostunut' oli lievä ilmaisu. Silmät pyörivät hedelmäpelinä tai pokerina herttasuoraa hakien. Treeneissä Nomsa haahuili poissaolevan oloisena ja kroppa näytti lievästi punkerolta. Samaan aikaan tuskailimme, kun treeneissä tökki vähän kaikki. Ei kulkenut, ei millään. Meni vastalaukkaa ja pomppi kummallisen näköisenä. Käytin akupunktiossa, jossa Soile myös käsitteli osteopaattityyliin. Helpotti, mutta ei kokonaan auttanut. Sitten tajusin, että se juoksu oli ja meni. Niin hiljaisena, ettei pisaraakaan tipahtanut. Normaalistihan en käy treeneissä ju