Hippasen verran höpinää

Yleensä olen muistanut vanhempien merkkipäiviä leipomalla kakun, koska se on helpoin ratkaisu ihmisille, joilla on jo lähes kaikkea. Tänä syksynä tein poikkeuksen ja ostin isälle Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan, äänikirjaversiona. Olen lukenut kyseisen kirjan paperiversion ja nauroin itseni kipeäksi. Aina on oma lehmä ojassa ja niin oli tälläkin kertaa. Vanhanaikaisena ja tapoihini piintyneenä olen luottanut mielikuvituksen voimaan. Äänikirjaa voisi verrata telkkariin, joka tunnetusti tarjoaa kaiken valmiina ja tappaa luovuuden. Niinhän sitä luulisi ja väärässä olin. Asian ratkaisi se, että lukijana toimii Antti Litja ja sen sopivampaa lukijaa tälle kirjalle ei olisi voinut löytää. Kukas se on, kyselevät nyt nuoremmat lukijat mielessään. Kysy Mr. Googlelta, minä en mnoista selvitä. Antti Litja kuuluu yleissivistykseen siinä missä Kekkonen. Minä muuten aion äänestää Kekkosta ihan periaatteen vuoksi. Jos Kekkonen olisi käytettävissä, niin tämän maan asiat korjaantuisivat kertahei...

Sirkun blogissaan mainitsema osallistuminen Rajala Pro Shopin kuvakilpailuun innoitti minutkin lähettämään kuvan kyseiseen kisaan vielä näin viime metreillä. Äänestää saisi ihan mielellään, mutta enhän minä tollo osaa linkittää sitä kuvaa oikealla tavalla tänne. Olkoot mokoma. Tämä otos siellä jossain nyt joka tapauksessa keikkuu näkösällä. Sitten asiaan, joka vielä joskus lankapuhelinten aikaan oli hyvinkin arkipäivää, mutta nykyään suorastaan eksotiikkaa. Soitin eräälle kuopiolaiselle asiakkaalleni, jonka numero ei ollut ennestään muistissa. Naputin sen ihan manuaalisesti, mutta linjojen tai minkä lie yhdistyttyä robottiääni kertoi kaipaamallani henkilöllä olevan toinen puhelu kesken. En jäänyt odottamaan, koska minusta on yleisesti ottaen kiusallista hoputtaa eikä tässä niin tulenpalava kiire ollut. Kohta puhelin soi ja ajattelin että kiva, soittaa näköjään takaisin ja vastasin. "No Timo terve, soitit äsken?" "No moi, onko Noora siinä lähellä?" "E...