Kun kerran kaikki muutkin...
Sirkun blogissaan mainitsema osallistuminen Rajala Pro Shopin kuvakilpailuun innoitti minutkin lähettämään kuvan kyseiseen kisaan vielä näin viime metreillä. Äänestää saisi ihan mielellään, mutta enhän minä tollo osaa linkittää sitä kuvaa oikealla tavalla tänne. Olkoot mokoma.
Tämä otos siellä jossain nyt joka tapauksessa keikkuu näkösällä.
Sitten asiaan, joka vielä joskus lankapuhelinten aikaan oli hyvinkin arkipäivää, mutta nykyään suorastaan eksotiikkaa.
Soitin eräälle kuopiolaiselle asiakkaalleni, jonka numero ei ollut ennestään muistissa. Naputin sen ihan manuaalisesti, mutta linjojen tai minkä lie yhdistyttyä robottiääni kertoi kaipaamallani henkilöllä olevan toinen puhelu kesken. En jäänyt odottamaan, koska minusta on yleisesti ottaen kiusallista hoputtaa eikä tässä niin tulenpalava kiire ollut.
Kohta puhelin soi ja ajattelin että kiva, soittaa näköjään takaisin ja vastasin.
"No Timo terve, soitit äsken?"
"No moi, onko Noora siinä lähellä?"
"Ei täällä ketään semmosta asu. Ootahan kun katon ympärilleni, tää on aika iso kämppä. Juu ei näy Nooraa."
"Krhm, anteeks vaan, taisin soittaa väärään numeroon."
Alkoi pikkuisen naurattaa eikä langattoman päässäkään kovin vakavalla mielellä oltu.
"Ei se mitään, kiva kun soitit."
Ja sitä rataa, juttu jatkui vielä jonkin aikaa. Tämä Timo oli Oulunkylässä ja halusi tietää mistä soitin ja minne oli tarkoitus.
No, eihän se sitä muuksi muuttanut, että olin katsonut Nooran puhelinnumeron viimeisen ysin neloseksi ja rupattelin sitten illan ratoksi ventovieraan kanssa. Timo pyysi sanomaan Nooralle terveisiä. Perille menee.
Pitäisiköhän alkaa harrastaa puhelinextremeä? Siitä vaan summamutikassa numeroita näppäilemään niin sosiaalinen elämä saattaisi vilkastua uskomattoman paljon.
Tämä otos siellä jossain nyt joka tapauksessa keikkuu näkösällä.
Sitten asiaan, joka vielä joskus lankapuhelinten aikaan oli hyvinkin arkipäivää, mutta nykyään suorastaan eksotiikkaa.
Soitin eräälle kuopiolaiselle asiakkaalleni, jonka numero ei ollut ennestään muistissa. Naputin sen ihan manuaalisesti, mutta linjojen tai minkä lie yhdistyttyä robottiääni kertoi kaipaamallani henkilöllä olevan toinen puhelu kesken. En jäänyt odottamaan, koska minusta on yleisesti ottaen kiusallista hoputtaa eikä tässä niin tulenpalava kiire ollut.
Kohta puhelin soi ja ajattelin että kiva, soittaa näköjään takaisin ja vastasin.
"No Timo terve, soitit äsken?"
"No moi, onko Noora siinä lähellä?"
"Ei täällä ketään semmosta asu. Ootahan kun katon ympärilleni, tää on aika iso kämppä. Juu ei näy Nooraa."
"Krhm, anteeks vaan, taisin soittaa väärään numeroon."
Alkoi pikkuisen naurattaa eikä langattoman päässäkään kovin vakavalla mielellä oltu.
"Ei se mitään, kiva kun soitit."
Ja sitä rataa, juttu jatkui vielä jonkin aikaa. Tämä Timo oli Oulunkylässä ja halusi tietää mistä soitin ja minne oli tarkoitus.
No, eihän se sitä muuksi muuttanut, että olin katsonut Nooran puhelinnumeron viimeisen ysin neloseksi ja rupattelin sitten illan ratoksi ventovieraan kanssa. Timo pyysi sanomaan Nooralle terveisiä. Perille menee.
Pitäisiköhän alkaa harrastaa puhelinextremeä? Siitä vaan summamutikassa numeroita näppäilemään niin sosiaalinen elämä saattaisi vilkastua uskomattoman paljon.
Kommentit