Rallaamista into piukalla

Ilmoittauduimme tyttöjen kanssa Pyhäselän koirayhdistyksen järjestämälle rally-tokon alkeiskurssille. Kurssin vetäjä Pia Takkunen oli kovin huolissaan, että mahtaako alkeiskurssi olla meille liian pliisua kun olemme jo kisanneet. Vakuutin kolmeen kertaan, että ei ole. Osallistuminen viralliseen kokeeseen tässä lajissa ei tarkoita sitä, että tietäisi lajista tuon taivaallista. Menimme pk- ja tokotreenien pohjalta ja alokasluokassa se riittää oikein hyvin. Alkeiskurssilla opeteltiin kaikkien alokasluokan kylttien suoritustapa ja monta ylemmän luokan siinä sivussa. Samalla sai tietoa - eli meidän tapauksessa kertausta - oikeanlaisesta koekäyttäytymisestä. Kertaushan on opintojen äiti enkä näin ollen millään tavalla ylenkatsonut kurssin antia.

Eivätkä ylenkatsoneet nelijalkaisetkaan oppilaat. Molemmat koirat olivat aivan liekeissä päästessään tekemään monenlaista aivojumppaa. Jatsilla oli intoa niin paljon, että aluksi kyltit vain paukkuivat ja ylimääräisiä pomppuja ja pyörähdyksiä oli enemmän kuin laki sallisi kun mummelilla oli vähän virtaa. Hippa on helpompi koulutettava, koska sillä on vähän enemmän malttia. Jatsi painaisi urakkatyönä omin nokkineen, samoin kuin monessa muussakin puuhassa jossa se kkee minun olevan vain tiellä. Höppänä. Oikeassahan se on. Minä olen liian hidas liikkeissäni ja palkka on aina myöhässä.

Alokasluokka ja melko pitkälti avoinkin menevät puuhasteluperiaatteella, mutta voittajassa ja mestariluokassa joutuu jo ihan oikeasti opettamaan uusia juttuja ja siinä riittää mietittävää itselläkin.
Miten lähden opettamaan liikettä? Minkä käskysanan otan mihinkin, että koira erottaa liikkeet pienemmillä käsiavuilla? Alemmissa luokissa saa käyttää reiluja vartaloapuja, mutta ylemmissä hillitympiä.

Hippa oppi oikealla puolella seuraamisen tosi nopeasti. Kaikki, mitä normaalissa seuraamisessa tehdään, pitää opettaa tapahtumaan myös oikealla puolella, joten sarkaa riittää. En ryhdy tässä selittämään kaikkia kylttejä, vaan ylempänä olevasta linkistä ne on nähtävillä ketä asia kiinnostaa.

Laji sopii stressiherkälle myös Hipalle siksi, että kehässä ollessa koiraa saa kannustaa niin paljon kuin ääntä piisaa. Se reagoi minun jännitykseen todella voimakkaasti, mutta höpöttäminen hieman lieventää kummankin jänskätystä.

Miimi ilmoittautui myös ja olimme samassa ryhmässä, joten ajelimme paikalle kimppakyydillä. Ensimmäisellä kerralla Miimi ei päässyt, joten menin Hipan kanssa kahdestaan. Seuraavalla kerralla otin Jatsin mukaan ja Miimillä oli tietenkin Viia mukana. Kun Jatsi niin tykkäsi touhusta, Miimi päätti antaa myös Pamille mahdollisuuden päästä kokeilemaan, joten seuraavalla kerralla oli koko nelikko mukana. Tämä porukka ei kovin hiljainen ole kun jotain on tapahtumassa, joten naurettiin koiria autosta otettaessa, että mahtaako muut ajatella kauhuissaan, että mihin asti nuo hullut aussiet oikein meinaa lisääntyä. No, olihan Unelma vielä jäljellä, mutta se jätettiin suosiolla kotiin.

Kuvia olisi voinut ottaa enemmänkin, mutta se taas olisi vienyt arvokasta treeniaikaa. Tässä mennään Jatsin kanssa kyltille 270° käännös vasemmalle.

(Kuva: Wilhelmiina Virolainen)

Tänä iltana olisi ollut viimeinen kerta, mutta se peruttiin kun räntää tuli taivaan täydeltä. Palataan asiaan viikon päästä. Sitten 9.5. onkin jo koe, johon Hipan kanssa menemme. Koe on Pärnällä JoA:n hallilla, jonka äänimaailma ei Hippaa kovin miellytä. Olemme käyneet siellä kerran ja ennen koetta mennään vielä pari kertaa treenaamaan. Toistaiseksi Hippa ei ole vaikuttanut yhtään ahdistuneelta, joten toivoa sopii että se tottuisi. Ei ole yhtään hyvä, jos koira tekee suorituksen vain sen takia, että minä käsken, mutta sillä ole stressin takia yhtään kivaa.

Outokummun ryhmis 2015

Kaksi vuotta sitten Hippa sai samaisessa Okun ryhmiksessä Irina Poletaevalta T:n ja kohtalaisen kurjan arvostelun. Tänä vuonna tuomarina piti olla Saija Juutilainen, josta en tiedä mitään, mutta arvelin ettei hän Poletaevaa kehnompi voi olla, joten ilmoitin koiran näyttelyyn. No, koiria ilmoitettiin Okuun valtavat määrät ja tuomareita piti mulkata uuteen järjestykseen. Kuinka ollakaan, Juutilainen vaihtui Poletaevaan!

Pitkään mietin, että pidänkö kiinni periaatteistani ja jätän menemättä vai annanko periksi nuukuudelle ja menen. Raha ratkaisi. Toinen ratkaiseva tekijä oli uteliaisuus. Joko annan tuomarille mahdollisuuden tarkistaa kantaansa ja tulen kotiin iloisen yllätyksen kanssa tai sitten en.

Tuloksena oli tällä kertaa jotain siltä väliltä. Hippa sai H:n ja hieman ihmeellisiä elementtejä sisältävän arvostelun:

"Good type. Longish proportions. Strong bones. Head could be more typical. Scissors bite. Needs better ear carriage. Shape of eyes & expression could be better. Good neck, level back. Well developed chest. Corect angulations. Moves with enough power but with a bit short steps. Good coat."

Käännätin lomakkeen näyttelyn käännöspalvelussa, joten luulisi menneen oikein:

"Hyvä tyyppi. Pitkähköt mittasuhteet. Vahvat luut. Pää voisi olla tyypillisempi. Saksipurenta. Voisi olla parempi korvien kanto. Voisi olla paremmat silmien muoto ja ilmeet. Hyvä kaula, levyselkä. Hyvin kehittynyt rinta. Oikeat kulmaukset. Liikkuu riittävällä voimalla, mutta vähän lyhyin askelin. Hyvä turkki."

Onhan siinä joiltakin osin kehitystä tapahtunut edelliseen verrattuna. Mutta.

"Pää voisi olla tyypillisempi." Milläs tavalla tämä pää nyt on epätyypillinen? Eihän tuo lausunto kerro yhtään mitään. Kyllä minusta olisi fiksumpaa kertoa, mitä vikaa on eikä ilmoittaa epämääräisesti, minkälainen pitäisi olla (sikäli kun tuo tyypillinenkään kertoo äkkinäiselle mitään).

"Voisi olla parempi korvien kanto." Toinen epämääräinen ilmaisu. Millä tavalla tämä yksilö kantaa korvansa ja miten sen pitäisi se tehdä? Joku asiantuntija voisi kertoa sen vaikka tämän kuvan perusteella. Kommenttilaatikko on käytettävissä, kiitos.

"Voisi olla paremmat silmien muoto ja ilmeet." Hipalla on mantelinmuotoiset silmät kuten rotumääritelmän mukaan kuuluukin olla. Olisin kiinnostavaa tietää, minkälainen ilme niissä olisi tuomarin mielestä pitänyt olla.

Askel on lyhyt, sen tiedän. Vaikka mitä nakkia nenän edessä heiluttaisin, en saa koiraa liikkumaan sillä tavalla kuten se esimerkiksi pyörälenkillä ravaa. Kehässä oli kyllä tilaa tällä kertaa, joten siitä kiitokset järjestäjille.

Sen verran hykertelin mielessäni, että ainakin kinnerahtaus on hävinnyt jonnekin. Liekö sillä ollut vaikutusta kun trimmasin takasäärten sisäsyrjät niin lyhyeen karvaan kuin se oli järkevästi tehtävissä.Todellisuudessa se on yhtä pihtikinttu kuin ennenkin, mutta lieneekö Hipan valtavat perskarvat sokaisseet tuomarin.

Jatketaanpa taas järkevämpien harrastusten parissa. Saatan harkita näyttelyreissua jos sopivan lähellä olisi mahdollisuus saada arvostelu, josta saa edes jotain tolkkua.

Kolmijalkaisuuden riesa

Jatsi alkoi ontua toista etujalkaansa muutama päivä sitten ja on sen takia ollut lähes täydellisessä levossa. En löytänyt ontumiseen muuta syytä kuin sen, että koira on ottanut ravakamman lähdön jossain välissä ja venäyttänyt jalkansa. Lapaa tuntui aristavan.

Positiivista tässä on se, että Jatsi on tarpeeksi järkevä ollakseen menettämättä hermonsa joutilaisuuden takia. Toisaalta se on turhan järjetön olemaan muistamatta oman tilansa ja saattaa esimerkiksi vieraan tullessa leiskauttaa sohvan selkänojan yli ja se ei tee kipeälle kropalle kovin hyvää. Ensi viikolla mummeli pääsee hierojalle. Tosin tuo muutaman päivän lepo on jo tehnyt parantavan vaikutuksensa ja tänään käytiin Nauvunkankaalla maisemienkatselulenkillä.

Jenna kävi eilen Toman kanssa meillä pitkästä aikaa ja Hippa oli ikionnellinen päästessään antamaan velipojalle turpiin. Jatsi piti luonnollisesti jättää lenkille lähtiessä kotiin, mutta parempi sille niin. Pääsi sekin pidemmältä lenkiltä palattua pienelle kiepaisulle ja sen jälkeen höykytti Tomaa oman osuutensa. Höpsöt sukulaiset.

Komediaa, tragediaa, kauhua

Ristiriitainen fiilis tänä aamuna, koska näin inhottavan unen. Se ei ollut hirveänkamala, mutta kammohko. Painajaiseksi luokiteltava kuitenkin. Unen jälkimainingeissa kiukutti, mutta yritin kääntää sen positiiviseki. Jos näen unta, se tarkoittaa sitä, että tajunnantila on laskenut riittävän alas riittävän pitkäksi aikaa. Viime aikoina ei ole juuri unikuvia näkynyt, joten ilo irti niistäkin vähistä, vaikkakin hieman epämiellyttävistä.

Luin kaaauan kauan sitten jostain julkaisusta, että jos ihmistä estetään nukkumasta, hän sairastuu. Jos taas estetään näkemästä unia, hän kuolee. (Olisi kiva tietää, kuka oli koekaniinina.) No, unettomuus ja masennus on jo tieteellisesti todettu linkittyvän yhteen. Kumpi ruokkinee kumpaa, on vissiin tapauksesta kiinni. Pelkän nukkumisen lisäksi unien näkemisellä ilmeisesti on tärkeä rooli hyvinvoinnin suhteen.

Itse olen joskus saanut valve-elämän aatoksiin selvyyttä unien kautta - sikäli kun niitä on osannut tulkita. Painajaiset on oma lukunsa enkä oikein tajua niiden tarkoitusta. Miksi kiusata ihmispoloa öisin kun elämä valveillakin on toisinaan niin tuskallista?

Mutta entäs ne hullunkuriset ja jonkinlaisella juonella varustetut unet, joita on yksinkertaisesti vain kiva katsella? Ihan kuin joku antaisi syliin paketin "tässä on käsikirjoitus ja näyttelijät, tee mitä haluat" ja tuloksena on kaikessa järjettömyydessään kohtauksesta toiseen sulavasti etenevä kokonaisuus. Onko näillä oman elämän ohjaustöillä jokin muu kuin puhtaasti viihteellinen tarkoitus?

Mölli-rallya

Käväisimme Hipan kanssa Joensuun Agilityurheilijoiden rally-tokon möllikisoissa. Kun virallisia kisoja on niin harvassa näillä nurkin ja harvemmin ollaan hallissa treenattu yleensä mitään, käytin tilaisuuden hyväksi ja otettiin maksullinen treeni.

Luokkia oli kolme: avoin luokka, alokasluokka ja alokasluokan mölliluokka, jossa palkkaaminen oli sallittua. Osallistuimme alokasluokkaan, johon meillä on kisaoikeus varsinaisissakin kokeissa.

Hippa ei tykännyt olostaan yhtään ja se näkyi.

Kahdella kyltillä oli maahanmenotehtävä eikä hänen koiruutensa ymmärtänyt käskyä. Niistä tuli -1 piste puutteellisesta yhteistyöstä.
Yksi vino suoritusasento ropsautti myös yhden pisteen pois.
Kontrollin puute pujottelutehtävässä tiesi -3 pistettä maksimista tiehensä.

Näin ollen saimme tulokseksi 94 pistettä ja sijoitus oli 8/17.

Pikkuisen kirpaisi, koska yhteistyössämme sen enempää kuin kontrollissakaan ei ole mainittavaa puutosta esimerkiksi Josepan kentällä. Tulkitsen tämän niin, että Hippa ahdistuu halliolosuhteista eikä se mikään ihme ole kun ei siellä juuri käydä.

Viime vuoden virallisesta kokeesta PoKS:in hallilla saimme paljon pienemmät pisteet, mutta Hippa oli siellä vähän paremmalla mielellä. Ehkä se ei kokenut ruohomattoista, kaikumatonta hallia niin pelottavaksi. No, spekuloidahan aina voi. Lisää treeniä, ei siitä mihinkään pääse.

En osannut myöskään viritellä sitä ennen kehään menoa millään tavalla sopivaan mielentilaan, joten homma oli pielessä heti alusta lähtien.
Jatsi taisi opettaa minut liian helpolle. Sen kanssa ei tarvitse oikeastaan minkäänlaista virittelyä ja toisilla se taas näkyy olevan millintarkkaa työtä.

Masentavaa. Hippa ansaitsisi paremman kouluttajan.