Kolmijalkaisuuden riesa

Jatsi alkoi ontua toista etujalkaansa muutama päivä sitten ja on sen takia ollut lähes täydellisessä levossa. En löytänyt ontumiseen muuta syytä kuin sen, että koira on ottanut ravakamman lähdön jossain välissä ja venäyttänyt jalkansa. Lapaa tuntui aristavan.

Positiivista tässä on se, että Jatsi on tarpeeksi järkevä ollakseen menettämättä hermonsa joutilaisuuden takia. Toisaalta se on turhan järjetön olemaan muistamatta oman tilansa ja saattaa esimerkiksi vieraan tullessa leiskauttaa sohvan selkänojan yli ja se ei tee kipeälle kropalle kovin hyvää. Ensi viikolla mummeli pääsee hierojalle. Tosin tuo muutaman päivän lepo on jo tehnyt parantavan vaikutuksensa ja tänään käytiin Nauvunkankaalla maisemienkatselulenkillä.



Jenna kävi eilen Toman kanssa meillä pitkästä aikaa ja Hippa oli ikionnellinen päästessään antamaan velipojalle turpiin. Jatsi piti luonnollisesti jättää lenkille lähtiessä kotiin, mutta parempi sille niin. Pääsi sekin pidemmältä lenkiltä palattua pienelle kiepaisulle ja sen jälkeen höykytti Tomaa oman osuutensa. Höpsöt sukulaiset.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koiraa luulin pyytäneeni, mutta mitä sainkaan

Ykkönen, kakkonen, hevosmies Makkonen...

Taiteentäyteinen viikonloppu Imatralla