Hippasen verran höpinää

Mietin, että laitanko tuon otsikon kivat lainausmerkkeihin vai en vai laitanko sekä että, mutta olkoot noin. Tosiasiahan on se, että synttärit oli sekä kivat oikeasti että "kivat" sarkastisesti. Sunnuntaina tuli Satu Viirun ja Pikin kanssa porukkalenkille. Olisin huolinut enemmänkin porukkaa, mutta syystä ja toisesta ei ajankohta käynyt. Hippa ja Piki löysivät yhteisen sävelen sekä lenkillä että tuvassa meidän kahvitellessa. Jatsia ahdisti kun Hippaa kiusattiin ja piti sohvalta käsin murmattaa kun ei joka kerta jaksanut mennä väliin. Hippahan se oli, joka Pikiä kiusasi, mutta Jatsi tulkitsee nämä tilanteet aina niin, että Hippa on vaarassa eikä pärjää ilman isosiskoa. Kivaa oli ja koiraväki oli vieraitten jäljiltä melko ryytynyt. Varsinaisena juhlapäivänä eli eilen kävivät vanhemmat ja toivat tullessaan tasapainotyynyn, jonka päällä nytkin keikun. Tekee melko gutaa selälle kun joutuu tekemään töitä istumisensa eteen. Tämmöinen jos olisi ollut töissä niin edes ruumiilline

Laitetaanpa taas vaihteeksi unifanien huviksi viimeöisiä reissuja. Olimme poikien kanssa tässä tietsikan ääressä ja katselimme Google mapsilla eri paikkoja. Näytin heille sen Phuketin rannan, missä ennen heidän olemassaoloa exän kanssa käytiin. Laitoin Street view -näkymän ja katselimme Karon Beachin lahdella mereltä käsin rantaa ja hotellin sijaintia ynnä muita juttuja. Meri oli peilityyni. Käänsin näkymää ja ruudulle ilmestyi laiva, joka seilasi eikä ollut paikallaan niin kuin tässä systeemissä yleensä. Sanoin, että kappas vaan, tässähän saa nykyään katsella elävää kuvaa. Meri alkoi taas aaltoilla. Sitten näyttö kasvoi reilusti ja kuva muuttui kolmiuloitteiseksi ja edelleen kasvettuaan maisema kietoutui meidän ympärille. Olimme tiiviinä ryhmänä ikään kuin tuolilla istuvina siellä merenlahdella. Klikkasin meitä eteen päin ihan kuin mapsissa tehdään kun halutaan mennä katsomaan jotain tiettyä paikkaa. Vedestä pulpahteli sukeltajien päitä ja niitä piti väistää. Hypeltiin yli kuin

Positiivisuusintoilijat voivat jättää tämän postauksen lukematta. Tulee nimittäin valitusta aiheesta jos toisestakin. Vaikka pitäisi ajatella myönteisesti ja päästää päänsä sisään pelkkää päivänpaistetta, olen huomannut, että pieni urputus silloin tällöin tekee hyvää. Se joko saa asioita tapahtumaan tai sitten ei, mutta onpahan ainakin päästetty omia höyryjä ulos. Kävin kuluneella viikolla neuvolalääkärillä. Ei, en ole raskaana enkä aio hankkiutuakaan vaan päinvastoin sen asian varmistelun tiimoilta piipahdin. Lääkäri oli venäläistaustainen enkä meinannut ymmärtää hänen puhettaan. Jonkunlaista suomea hän siinä yritti solkottaa, mutta oli rasittavaa hokea mitä häh jatkuvasti kun asian punainen lanka katkeili vähän väliä. Eikä lääkäri myöskään tuntunut olevan kovin tehokkaasti kartalla minun sanomisistani. Kun sitten toisessa huoneessa tutun terveydenhoitajan kanssa juteltiin muista asioista, mainitsin hänelle turhautumisestani. Hän sanoi, etten suinkaan ole ainoa, joka siitä aihee

Ei ihan tupaan sentään eikä tullut vetenäkään eteiseen kun syksyllä kävi seppä kaputtelemassa piisien ympärille pellitykset. Kovalla sateella ja lumen painon ylitettyä tietty piste eteisen laipion parista oksankohdasta tiputti vettä eikä silloin ollut kellään kivaa. Mutta nyt on kun pysytään kuivana. Sen verran harmia talon rakenteesta on, että lumet on käytävä pudottelemassa alas. Uunin piippu sijaitsee kivasti jiirien risteyksessä, joten se lämmittää kattoa ja lumi lämpiää sen verran vedeksi, että voi saman tien kylmetä jääksi. Sen päältä ei lumi valu itsestään alas, joten talonmies katolle mars. Marko oli meillä ja pyysin ottamaan kuvan, että saan itsekin paremman käsityksen miten korkealla katto on ja miten pieneltä näytän siellä keikkuessani. Talon todellinen korkeus ei näy kuvasta, koska suht korkea kivijalka peittyy lumen taakse. Ei tuolla ilman turvaköyttä voi hillua. Kun lumimassan saa sopivasti liikkeelle, se vie mennessään kuin hyökyaalto. Kerran meni jalat alta ja

Virpi aina kyselee Facebookin puolella unipäivityksiä, joten saamansa pitää nyt pitemmän kaavan mukaan. Viime postauksessa kertomani reissun ekana yönä näin unta, että heräsin siitä samasta sängystä missä nukuin. Menin pesemään naamani ja juttelin Jyryn kanssa niitä näitä hänen lojuessaan sohvalla. Puin päälleni että lähden viemään koiria ulos kun huomasin Senjan kammarin avoimesta ovesta telkkarin olevan auki ja siellä Ostos-TV tai joku vastaava mainosti jotain sadomasokistisia vempeleitä. Samalla hetkellä Atte ja Kimmo ilmestyivät olohuoneeseen ja eksyivät surffaillessaan samalle kanavalle. Kiirehdin sanomaan, että nyt äkkiä toista kanavaa kehiin. On se kumma kun tuommoisia mainostetaan parhaaseen katseluaikaan! En sen tarkemmin muista, mutta ne oli ihan järkyttäviä vehkeitä. Lähdin jatkamaan ulosmenoa kun eteisen lattialle kaatui pahvinen rasia, semmoinen pikkutyttöjen käsilaukun näköinen, josta levisi Maoam-karkkeja ja suklaalevyjä. Ajattelin, että äh, pitää äkkiä nuokin kerätä

Päätin lähteä heti vuoden vaihtumisen jälkeen Senjan luokse muutamaksi päiväksi kun hän sattui olemaan sairaslomalla ja seuraa vailla. Perjantaina heti aamutuimaan lähdettiin tyttöjen kanssa ajelemaan ja poikettiin Sipoon kautta Sarin ja Sanden luokse hetkeksi höpöttelemään. Jos hengenheimolaisia asuu Kehä III:n tuntumassa niin kyllähän sinne asti voi ajaa heitä tapaamaan. Muutaman kuukauden sisällä on tullut käytyä useamman aussietuttavan luona ihan muuten vaan. Mukavaa, ja meillekin saa tulla käymään vaikka vasiten jos ei muuten tänne päin ole muuta asiaa. Mitään sen ihmeempää ohjelmaa ei ollut, pelkästään pikkuhommia ja oleskelua. Klaukkala on rajusti kasvava alue ja tutkimusretkilläni pääsin ihastelemaan taas uusia taloja. Nykytrendi on edelleen aika kartanomainen. Hienoja katsella, mutta en haluaisi itselleni. Minä tiedän tarkkaan minkälaisen talon rakentaisin - jos semmoinen tilanne taloudellisesti pääsisi tapahtumaan - ja se talo ei ole koolla pilattu. Siinä jutellessa puhe

2015. Siitä se taas pyörähti uusi luku esiin. Joulu meni oleskellessa ja harvinaisen stressittömästi menikin. Paitsi että Hippa kunnostautui suklaansyönnissä. Suunnilleen joulukuun puolessa välissä se varasti poikien joulukalenterit (semmoiset Fazerin konvehtikalenterit) ja veti naamaansa loput suklaat. Joulunpyhinä se rosvosi pöydältä lahjaksi saamani minttusuklaalevyn puolikkaan. Suklaa oli 70-prosenttista ja sitä oli puoli levyä jäljellä, olisiko karkeasti arvioiden  noin 50 grammaa. Onpahan nyt testattu, että 21-kiloinen koira voi syödä sen verran tummaa suklaata ja säilyä hengissä. En aio testata enää toista kertaa. Kerran varas, aina varas, joten suklaat tarpeeksi hyvään piiloon. Uudenvuodenaattona oli kaupungissa värien juhlaa. Kaupunki ei tuhlannut varoja ilotulitukseen, vaan sen kustansivat yrittäjät ja raketit lensivät taivaalle iltakuudelta. Samaan aikaan valaistiin Aurora Carealis eli Valoparta oy:n valotaideteokset. Taivas oli paksussa pilvessä ja sumussa, joten rake