Kivat synttärit

Mietin, että laitanko tuon otsikon kivat lainausmerkkeihin vai en vai laitanko sekä että, mutta olkoot noin. Tosiasiahan on se, että synttärit oli sekä kivat oikeasti että "kivat" sarkastisesti.

Sunnuntaina tuli Satu Viirun ja Pikin kanssa porukkalenkille. Olisin huolinut enemmänkin porukkaa, mutta syystä ja toisesta ei ajankohta käynyt.
Hippa ja Piki löysivät yhteisen sävelen sekä lenkillä että tuvassa meidän kahvitellessa. Jatsia ahdisti kun Hippaa kiusattiin ja piti sohvalta käsin murmattaa kun ei joka kerta jaksanut mennä väliin. Hippahan se oli, joka Pikiä kiusasi, mutta Jatsi tulkitsee nämä tilanteet aina niin, että Hippa on vaarassa eikä pärjää ilman isosiskoa. Kivaa oli ja koiraväki oli vieraitten jäljiltä melko ryytynyt.

Varsinaisena juhlapäivänä eli eilen kävivät vanhemmat ja toivat tullessaan tasapainotyynyn, jonka päällä nytkin keikun. Tekee melko gutaa selälle kun joutuu tekemään töitä istumisensa eteen. Tämmöinen jos olisi ollut töissä niin edes ruumiillinen vointi olisi ehkä ollut parempi.
Toinen puoli on nystyrällinen ja toinen sileä, joten voi valita ottaako samaan istuntaan hieronnan vai ei.

Illalla oli suunnitelmissa lähteä Markon kanssa kaupunkiin illastamaan, mutta mahapöpö tuli väliin ja siihen loppui se oikeasti kiva osuus.
Atte sairastui juuri sopivasti ennen kuin ehdin lähteä, joten se siitä. Yö melko palasiksi kun hoivailin oksentavaa potilasta pikkutunneille asti. Vähän harmitti, mutta minkä näille mahtaa. Ei ne raflat mihinkään katoa, mutta lapset on hoidettava silloin kun on sen aika. Tänä aamuna Kimmokin valitti mahaansa, joten katsotaan valitanko minä huomenna vai ylihuomenna. Toivottavasti en ikinä.

Googlella Phuketiin

Laitetaanpa taas vaihteeksi unifanien huviksi viimeöisiä reissuja.

Olimme poikien kanssa tässä tietsikan ääressä ja katselimme Google mapsilla eri paikkoja. Näytin heille sen Phuketin rannan, missä ennen heidän olemassaoloa exän kanssa käytiin. Laitoin Street view -näkymän ja katselimme Karon Beachin lahdella mereltä käsin rantaa ja hotellin sijaintia ynnä muita juttuja. Meri oli peilityyni.

Käänsin näkymää ja ruudulle ilmestyi laiva, joka seilasi eikä ollut paikallaan niin kuin tässä systeemissä yleensä. Sanoin, että kappas vaan, tässähän saa nykyään katsella elävää kuvaa.
Meri alkoi taas aaltoilla. Sitten näyttö kasvoi reilusti ja kuva muuttui kolmiuloitteiseksi ja edelleen kasvettuaan maisema kietoutui meidän ympärille.

Olimme tiiviinä ryhmänä ikään kuin tuolilla istuvina siellä merenlahdella. Klikkasin meitä eteen päin ihan kuin mapsissa tehdään kun halutaan mennä katsomaan jotain tiettyä paikkaa. Vedestä pulpahteli sukeltajien päitä ja niitä piti väistää. Hypeltiin yli kuin Super Mario Brosissa konsanaan.
Jonkin aikaa hypeltyämme ajattelin, että onko muuten edes tarpeellista väistää niitä? Mehän ei olla oikeasti siellä vaan Googlen ohjelmassa.

Siinä vaiheessa ei tarvinnut enää klikkailla etenemistä vaan kuljettiin muuten ihan sujuvasti. Rantauduttiin ja lähdettiin kävelemään.

Äiti oli jossain talossa ja hän halusi ostaa katkarapuja. Eräällä suomalaisen näköisellä naisella oli kaksi pussia katkarapuja ja kuljimme hänen mukana jostain ilmestyneen Tiedepuiston 3B-talosta 3A-taloon vievän välikön läpi. Nainen oli pitkä ja laiha, vaaleatukkainen ja silmälasipäinen ja vaaleassa kukkamekossa. Hänellä oli hieman punaiseksi palanut iho. En saanut selvää mitä kieltä hänen kanssa puhuttiin, mutta ymmärrys toimi silti.

Tiedepuiston talo muuttui sisältä vanhaksi amerikkalaistyyliseksi kartanoksi, jossa oli massiivinen portaikko eteisaulassa. Kiipesimme portaat ylös seuraavalle tasanteelle ja siellä äiti sai katkarapunsa.

Portaikon mutkassa, ei rappujen puolella vaan kaiteen toisella puolella oli pensas, jossa kasvoi pieniä kuorittuja katkarapuja. Atte sanoi, että niitä sai syöttää jos halusi. Piti kastaa kätensä kissanruokaan ja antaa katkojen nuolla. Niiden kielet olivat kuin neuloja ja tarttuivat pistellen käsiin. Mietin, että miten ne raukat pystyvät elämään kun syödessään menettävät kielensä. Seuraavaksi ajattelin, että kissanruoka haisee niin paskalle, että jos katkaravut syövät moista moskaa, en enää ikinä syö katkarapuja.

* * *

Näin tämän unen juuri ennen heräämistä, joten se jäi helposti mieleen. Kaikessa järjettömyydessäänkin juoni eteni loogisesti ja muistiin kirjaaminen oli senkin puolesta vaivatonta. Mielenkiintoista oli se, että olin täysin tietoinen vallinneesta tilanteesta, mutta se ei ollut ns. selkouni eli en yrittänyt millään tavalla vaikuttaa unen kulkuun. Katselin vain kuin elokuvaa ja nautin näkemästäni. Oikein miellyttävä kokemus.

Epäkohtia

Positiivisuusintoilijat voivat jättää tämän postauksen lukematta. Tulee nimittäin valitusta aiheesta jos toisestakin. Vaikka pitäisi ajatella myönteisesti ja päästää päänsä sisään pelkkää päivänpaistetta, olen huomannut, että pieni urputus silloin tällöin tekee hyvää. Se joko saa asioita tapahtumaan tai sitten ei, mutta onpahan ainakin päästetty omia höyryjä ulos.

Kävin kuluneella viikolla neuvolalääkärillä. Ei, en ole raskaana enkä aio hankkiutuakaan vaan päinvastoin sen asian varmistelun tiimoilta piipahdin.

Lääkäri oli venäläistaustainen enkä meinannut ymmärtää hänen puhettaan. Jonkunlaista suomea hän siinä yritti solkottaa, mutta oli rasittavaa hokea mitä häh jatkuvasti kun asian punainen lanka katkeili vähän väliä. Eikä lääkäri myöskään tuntunut olevan kovin tehokkaasti kartalla minun sanomisistani.

Kun sitten toisessa huoneessa tutun terveydenhoitajan kanssa juteltiin muista asioista, mainitsin hänelle turhautumisestani. Hän sanoi, etten suinkaan ole ainoa, joka siitä aiheesta on valittanut. Kuulemma kannattaa ottaa yhteyttä johtoon ja antaa palautetta, koska henkilökunnan välittämät terveiset jätetään huomiotta.

Mielenkiintoinen seikka. Uskon, että moni todellakin valittaa ennestään tutulle terkkarille, mutta kuinka moni lopulta rohkenee ottaa yhteyttä johtoportaaseen? Epäilen, ettei kovin moni ja asiaa jää ennalleen. No, minä lähetin sähköpostia kuntaan asianomaiselle henkilölle ja jos ei vastausta kuulu, pitänee rohkaistua soittamaan perään. En ihmettelisi, vaikka nämä palautteet menisivät suoraan roskapostiin. Moni asia toimii, mutta melkein yhtä moni mättää, joten kyynisyys valtaa väkisin alaa.

Mainittakoon vielä, etten lähesty tätä asiaa mitenkään rasistiselta kantilta. Minulla on venäläisiä tuttavia ja kommunikointi heidän kanssa toimii hyvin. Jokaisella on omanlaisensa korostus ja pitemmän päälle sen kuuntelu on ainakin minulle melko rankkaa, mutta tämä em. lääkäri kyllä joutaisi opettelemaan kieltä ihan kunnolla. Kyllä kotikunnan lääkärillä käydessä pitäisi omalla äidinkielellä pärjätä.

Perjantai valkeni muuten kauniina, mutta oma mielentila musteni jo aamutuimaan poikia kouluun vietäessä. Pojilla oli torstaina ja perjantaina työpajapäivät, joissa oli monenlaista aktiviteettia. Koululla oli muun muassa Jokipojat, Jippo, SPR, Animalia ja muita vastaavia esittelemässä omia juttujaan. Jokainen oppilas sai valita, mihin osallistuu eli kaikilla oli omien mieltymysten mukaan rukattu lukujärjestys niiksi päiviksi.

Atte osallistui Jokipoikien puuhiin torstaina ja olisi tarvinnut luistimet, mutta pakkasta oli 25 astetta. Ulkoliikunnassa pakkasraja on -20 astetta, joten sanoin että tuskin te siellä luistelette kun on reilusti enemmän pakkasta. Seuraavana aamuna selvisi, että olivat luistelleet, mutta Atella ei ollut luistimia mukana ja sopivan kokoiset koulun luistimet olivat tylsät. Niinpä hän ei sitten luistellut.
Kyllä suututti. Minun vikahan se oli kun en tajunnut, että pakkasraja koskee vain liikuntatunteja. Miksi asettaa sääntöjä kun niitä vastaavassa tilanteessa rikotaan? Missään ei sanottu, että työpajapäivinä luistellaan, mutta silloin ei päde normaalit pakkasrajat.

Eikä mennyt kaupassa sen paremmin. Etsin kinuskiksi keitettyä kondensoitua maitoa, mutta ei ollut. Montaa eri sorttia kookosmaitoa kyllä oli, purkissa ja tölkissä, mutta kondensoitua maitoa ei minkäänlaista. Miksi pitää olla niin paljon valinnanvaraa yhdessä tuotteessa ja toista ei ole ollenkaan? Kyseessä on kuitenkin sama tuote eri paketissa.

Mainitsin tästä myyjälle, joka sanoi asiakkaiden haluavan valinnanvaraa. Niin kai se on. Yksi haluaa yhtä, toinen toista ja kolmas kolmatta. Jos nämä kolme asuvat saman kaupan äärellä, heidät kaikki on kaupanalan ahterinnuolentaperiaatteen määräämänä tehtävä tyytyväisiksi. Jos tuotetta on vain yhtä lajia, kaksi muuta asiakasta menevät toiseen kauppaan ja se taas pienentää myyntiä.
Mutta toisaalta, jos tuotetta olisi vain yksi tai korkeintaan kaksi, asiakas olisi iloinen saatuaan sen mitä on hakemassa merkistä tai pakkauksen ulkonäöstä piittaamatta. Ainakaan tämä asiakas ei ollut iloinen kun joutui menemään toiseen kauppaan.

Hypermarketista löysin haluamani, mutta siellä niitä taas oli valita asti. Istahdin hyllyn ääreen ja luin kaikkien tölkkien tuoteselosteet, että selviää minkä sisältö on se mitä tarvitsen.

On elämässä hyvääkin. Samalla hypermarketreissulla käytin Jatsin hierojalla, nyt toisen kerran. Vielä viikon päästä yksi keikka ja sitten jatketaan lääkityksellä. Höppänä vaipui taas nirvanaan sekä Helin käsiteltävänä ollessaan että illan mittaan kotona. Kuului vain tyytyväistä huokailua sohvalta.

Ensi viikolla totuus valkenee jälleen eli uusi ikävuosi pyörähtää käyntiin. Vaikka kroppa rupsahtaa, henkisen iän säilyttäminen ennallaan ei tunnu vaativan suuriakaan ponnistuksia. Liekö sitten hyvä vai huono asia. Riippuu kai tilanteesta

Aurinko paistaa jälleen ulkona. Tämän päivän ohjelmassa on Birdlifen Pihabongaus.
Ruokintapaikalle tuli ensimmäistä kertaa tämän talon historiassa mustarastas keskellä talvea. Pihlajanmarjoja on niin paljon, että mustarastaita on jäänyt talvehtimaan meikäläisten ihailtavaksi. Toinen iloinen ylläri oli pyrstötiaisparvi, joka pyrähti pihaan myöskin ensimmäistä kertaa. Joka talvi niitä on nähty koivuissa keikkumassa, mutta nyt näin ihan lähietäisyydeltä. Suloisia pallukoita!
Saapa nähdä, kunnioittavatko arvon vieraat läsnäolollaan nyt kun pääsisivät tilastoitavaksi.

Lunta tupaan ja potaattia pöytään

Ei ihan tupaan sentään eikä tullut vetenäkään eteiseen kun syksyllä kävi seppä kaputtelemassa piisien ympärille pellitykset. Kovalla sateella ja lumen painon ylitettyä tietty piste eteisen laipion parista oksankohdasta tiputti vettä eikä silloin ollut kellään kivaa. Mutta nyt on kun pysytään kuivana.

Sen verran harmia talon rakenteesta on, että lumet on käytävä pudottelemassa alas. Uunin piippu sijaitsee kivasti jiirien risteyksessä, joten se lämmittää kattoa ja lumi lämpiää sen verran vedeksi, että voi saman tien kylmetä jääksi. Sen päältä ei lumi valu itsestään alas, joten talonmies katolle mars.

Marko oli meillä ja pyysin ottamaan kuvan, että saan itsekin paremman käsityksen miten korkealla katto on ja miten pieneltä näytän siellä keikkuessani.

Talon todellinen korkeus ei näy kuvasta, koska suht korkea kivijalka peittyy lumen taakse. Ei tuolla ilman turvaköyttä voi hillua. Kun lumimassan saa sopivasti liikkeelle, se vie mennessään kuin hyökyaalto. Kerran meni jalat alta ja laskin pyllymäkeä kunnes köysi pysäytti. Ilman luntakin veden liukastama pelti on kuin öljyllä slipparoisi. Kun kerran myydään jäätikkökeleille liukuesteitä kenkiin niin kukahan keksisi peltikatoilla kävelyyn soveltuvia imukuppikalosseja?
Repsottava tuuliviiri pistää kuvassa pahasti silmään, mutta kävin tempaisemassa sen pois.

Katolla riehuminen on paras mahdollinen paikka, mikäli haluaa tehdä kokonaisvaltaisen punttitreenin extremetyylillä. Voin sanoa, että joka lihas sai tekemistä ja vaatteet olivat hiessä takkia myöten.

Raskaan työn jälkeen alkoi maha kysellä, että onko kurkku poikki kun ei ruokaa kuulu. Uunilihaa oli valmiina ja laitoin Markon tekemään patatas pravas eli espanjalaiselta kaveriltaan saaman reseptin mukaisia perunoita. Homma toimi niin, että perunat viipaloitiin noin sentin paksuisiksi ja keitettiin 10 minuuttia. Sen jälkeen viipaleet pannulle reiluun oliiviöljyyn ja siinä kypsäksi asti. Suolaa vähän päälle ja a vot. Ihan järjettömän hyvää ja kivaa vaihtelua tavallisten suomipottujen väliin. Patatas bravasin kaveriksi kuuluisi aioli eli valkosipulimajoneesi, mutta sen tekemiseen ei oliiviöljy riittänyt. Pitää tehdä toisella kertaa.

Lupasin viedä Markon kotiin ja siinä samalla käytäisiin kaupassa, mutta sitä ennen lenkille. Tie oli jäinen ja siinä liukumalla pääsi kätevämmin eteen päin kuin kävelemällä, mutta sitten kun ei lumen tai kivensirujen takia voinut kunnolla liukua, lankesin maantasalle ja vieläpä kaksi kertaa lenkin aikana.
Hippa ei voi sietää liukuvia ihmisiä. En tiedä mikä siinä sitä häiritsee, mutta vaikka se olisi kuinka kaukana edellä menossa ja kuulee liukuvien kenkien kahinaa, se säntää luokse, rähjää hulluna ja tuuppii liukujaa etutassuillaan.

Jatsi oli hyvllä mielellä kun käytin sen perjantaina Helillä hierottavana. Muutama kerta hierontaa ja laseria, jonka jälkeen aloitan lääkekuurin. Se reppana on viime aikoina liikkunut tosi huonosti kun selkään koskee. Ostin Jatsille Back on trackin, että selkää voi lämmittää lenkin jälkeen ja kovemmilla pakkasilla pitää ulkonakin päällä, mutta ei se yksistään riitä. Verrytellän ensin lihakset ja sitten lääkitään niin paranee koiran elämänlaatu taas normaaliksi. Muuten Jatsi on virkeä ja iloinen. Kuulo on huonontunut ja jääräpäisyys vaivaa, mutta nuo ominaisuudet ovat ikääntyvällä koiralla enemmän sääntö kuin poikkeus.
Heli suositteli B-vitamiinivalmistetta, jota saisi Puuilon heppaosastolta kaikkein halvimmalla, mutta meidän ehdittyä kaupunkiin kauppa oli juuri menossa kiinni. Käynpähän ensi viikolla.

Pojat tulevat tänään jo päivällä kotiin kun menevät ensin Aten kaverin synttäreille ja käyn hakemassa heidät sieltä kotiin. Terhi tekee aina mielenkiintoisia kakkuja, joten taidan ängetä osille.

Unta vai totta?

Virpi aina kyselee Facebookin puolella unipäivityksiä, joten saamansa pitää nyt pitemmän kaavan mukaan.

Viime postauksessa kertomani reissun ekana yönä näin unta, että heräsin siitä samasta sängystä missä nukuin. Menin pesemään naamani ja juttelin Jyryn kanssa niitä näitä hänen lojuessaan sohvalla. Puin päälleni että lähden viemään koiria ulos kun huomasin Senjan kammarin avoimesta ovesta telkkarin olevan auki ja siellä Ostos-TV tai joku vastaava mainosti jotain sadomasokistisia vempeleitä. Samalla hetkellä Atte ja Kimmo ilmestyivät olohuoneeseen ja eksyivät surffaillessaan samalle kanavalle. Kiirehdin sanomaan, että nyt äkkiä toista kanavaa kehiin. On se kumma kun tuommoisia mainostetaan parhaaseen katseluaikaan! En sen tarkemmin muista, mutta ne oli ihan järkyttäviä vehkeitä.
Lähdin jatkamaan ulosmenoa kun eteisen lattialle kaatui pahvinen rasia, semmoinen pikkutyttöjen käsilaukun näköinen, josta levisi Maoam-karkkeja ja suklaalevyjä. Ajattelin, että äh, pitää äkkiä nuokin kerätä ennen kuin Hippa syö kun se nyt on joulunseutuna kunnostautunut suklaansyönnissä. Heräsin ennen kuin pääsin ulos asti.

Koirien ilmoitus Jyryn yöllisestä saapumisesta kavereittensa luota säikäytti niin tehokkaasti, että olin jo eteisessä ennen kuin ehdin kunnolla edes herätä ja edesauttoi tapahtumien siirymistä uneen. Olen kyllä ennenkin vienyt valveillaoloa uniin.

Ennen muinoin lomitusaikoina otin aina pikku tirsat päivätauon aikana. Eräänä päivänä näin unta, että menin iltatöille siihen samaan taloon, missä valveillakin sillä hetkellä olin. Tein hommat eikä mitään eriskummallista sattunut, kaikki meni oikein hyvin ja "normaalisti". Töitten jälkeen heittäydyin sängylle huilaamaan. Siitä kun heräsin niin voitte kuvitella, että hetken oli epätodellinen olo. Aivoihin hiipi hyvin hitaasti tietoisuus, että hyvänen aika sentään, minun täytyy ihan oikeasti mennä tekemään ne työt uudestaan. Silloin otti pattiin ja raskaasti. Harvaa asiaa inhoan niin syvästi kuin turhaa työtä.

Meillä päin oli ennen muuan tosi puhelias miekkonen. Hänen kanssa jos joutui kylällä käydessään juttusille, ei hetkeen päässyt pois. Hyvänpäiväntuttu, ei sen kummempi. Törmäsin häneen kerran kaupassa ja tervehdittiin tietysti kuten asiaan kuuluu. Yritin jotain puhetta viritellä, mutta tyyppi oli epätavallisen hiljainen. Hyllyn takaa kurvasi nainen, jonka tulkitsin hänen vaimokseen. Tuumasin, että onpa hieno rouva, ei ihme ettei meikäläisen rumiluksen kanssa huvittanut jutella.

Seuraavana yönä näin unta, että menin heille kylään (tiesin missä asui, mutten ole valveilla käynyt) ja sanoin:
"Terve! Aattelin tulla käymään kun meillä jäi päivällä juttu kesken."
En muista unesta muuta, mutta pointti olikin se, että vein uneen ja osasin jopa viitata siinä valveilla tapahtunutta asiaa.

Kävimme Kanarian saarilla joskus kun olin neljän-viiden ikäinen.
Sieltä mieleeni jäi parhaiten se kun kävimme eräässä kaupassa. Myyjä esitteli asiakkaalle outoa pientä rasiaa, jonka pohja ja kansi oli pulleaa samettia. Kun kannen avasi ja piti kolikkoa sen edessä, sisältä samettityynyjen välistä tuli hitaasti käsi, joka sieppasi kolikon ja vetäytyi kiireesti vieden kolikon mennessään. Rasia surisi, mutten muista pitikö se vetää vai minkä moottorin voimin se toimi.
Kun kerroin tästä joskus äidille ja hän nauroi ettei semmoista olekaan, ei ainakaan muista että olisi nähty moista esitystä.
Arvoitukseksi jäi, olenko nähnyt unta vai eivätkö muut vain muista tapahtunutta.

Ihan kuin elämässäni ei olisi erikseen unta ja valvetta, vaan vain tietoisuuden eri tasoja joilla yritän seikkailla. Välillä homma toimii ja kaikki onnistuu ja toisinaan ei millään. Vanhemmat ovat joskus sanoneet, että minulla on vilkas mielikuvitus, mutta ehkä asia onkin niin, etten itse edes tiedä millä tasolla olen tehnyt mitäkin.
Että ole tässä sitten tilanteen tasalla.

Lomaa joutilaisuudesta

Päätin lähteä heti vuoden vaihtumisen jälkeen Senjan luokse muutamaksi päiväksi kun hän sattui olemaan sairaslomalla ja seuraa vailla. Perjantaina heti aamutuimaan lähdettiin tyttöjen kanssa ajelemaan ja poikettiin Sipoon kautta Sarin ja Sanden luokse hetkeksi höpöttelemään. Jos hengenheimolaisia asuu Kehä III:n tuntumassa niin kyllähän sinne asti voi ajaa heitä tapaamaan. Muutaman kuukauden sisällä on tullut käytyä useamman aussietuttavan luona ihan muuten vaan. Mukavaa, ja meillekin saa tulla käymään vaikka vasiten jos ei muuten tänne päin ole muuta asiaa.

Mitään sen ihmeempää ohjelmaa ei ollut, pelkästään pikkuhommia ja oleskelua. Klaukkala on rajusti kasvava alue ja tutkimusretkilläni pääsin ihastelemaan taas uusia taloja. Nykytrendi on edelleen aika kartanomainen. Hienoja katsella, mutta en haluaisi itselleni. Minä tiedän tarkkaan minkälaisen talon rakentaisin - jos semmoinen tilanne taloudellisesti pääsisi tapahtumaan - ja se talo ei ole koolla pilattu.

Siinä jutellessa puhe siirtyi Atteen, jolla on ollut pientä ongelmaa koulu- ja siviilielämässä, mutta voiton puolella ollaan eikä mistään vakavasta ole kyse.
"No, semmoinen poika kun äitikin. Mullehan diagnosoitiin Asperger nyt syksyllä."
"Täh? Tai en mie kyllä oikeestaan oo yhtään yllättynyt." Senja totesi.
"Täh?"
Oli minun vuoro olla kysymysmerkkinä.
"No kun sulla on ollut tapana julistaa omia mielipiteitäs hyvinkin äänekkäästi etkä yhtään ajattele, että miltä siitä toisesta ihmisestä tuntuu. Ne vaan plopsahtelee siusta ilman että ite ees tajuat koko tilannetta."
En tiennyt itkeäkö vai nauraa. Naulan kantaan ja ihmeissään tässä on sen takia saanut olla. Senja tietää työnsä puolesta tämän oireyhtymän peruspiirteet ja olen tosi kiitollinen ensinnäkin siitä, että on yksi ihminen jolle ei tarvitse selittää. Toisekseen sama ihminen on silti jaksanut sietää minua vuosi toisensa perään. On heitä onneksi muitakin. Ehkä lähetän anteeksipyynnön kaikista töykeilyistäni koko maailmalle ja lupaan yrittää entistä sinnikkäämmin käyttäytyä ihmisiksi. 

Senjan 17-vuotias poika oli vielä uudenvuodenvieton jälkeisellä lomalla ja palasi kavereittensa luota puolenyön kieppeillä. Hipan ja Jatsin mielestä lauma ja koko tilanne oli vakiintunut, mutta sitten kesken yöunien tuleekin lisää porukkaa. Voi hyvänen aika sitä meteliä! Silloin jos ei naapureissa luultu, että täällä suunnilleen tapetaan jotakuta niin ei sitten ikinä. Minä nukuin peräkammarissa ja Jyry jäi sohvalle kun lauantaina oli joka tapauksessa lähdössä kotimatkalle. Sen verran vieras tyyppi oli noille muuan hirviöille, ettei kumpikaan änkeytynyt viereen nukkumaan.

Eräänä iltana tuli puheeksi vanhat elokuvat ja sarjat. Senja kertoi löytäneensä jostain kaupasta 80-luvun lopulla esitetyn Sidney Sheldonin samannimiseen kirjaan perustuvan sarjan Jos huominen tulee. Opiskelin silloin Ilomantsissa ja muistan kun sitä asuntolassa katsottiin ja oli ihan tajuttoman hyvä. Ikinä se ei tullut uusintana ja nyt se oli tilaisuus nähdä! Saman tien tuumasta toimeksi.

DVD:t oli parempi katsoa pleikan kautta, mutta ei saatu mokomaa vehjettä toimimaan. Markon luona katsotaan myö elokuvat pleikalla, joten soitin hänelle että saadaan vähän konsultaatiota. Hyvä kun oli puhelimen päässä, niillä neuvoilla saatiin levy pyörimään. Se oli kolmen levyn ja reilun viiden tunnin maraton. Erätauoilla pidettiin koiranlenkitys- ja iltapalatauko että jaksoi jatkaa. Kyllä oli hyvä, kertakaikkiaan.
Senjalla olisi ollut myös Paluu Eedeniin, mutta se maraton olisi mennyt mahdottomuuksiin. En voinut pidentää lomaa ihan noin vaan.

Sunnuntaina kävin myös tädin luona kylässä kun Kaivokselaan on vain lyhyt pyörähdys Klaukkalasta. Terveisiä pyysivät toimittamaan, mutta isällä ja sisaruksilla on keskinäistä kanssakäymistä sen verran tiheään, että ehti itse välittää omat terveisensä ennen kuin minä muistin koko asiaa. On tämä pää varsinainen tehopakkaus.

Kotiläksyksi jäi Islanninmatkailun opiskelu. Senja on joskus ollut ratsastusvaelluksella Islannissa ja mietti, että sinne on päästävä toistekin ja minä voisin lähteä mukaan. Ratsastettiinhan me Rodoksellakin muutama vuosi sitten ja se lenkki oli tyyliä kädet verillä kisavimman pidättelyä. Issikoitten kanssa saattaisi olla huomattavasti rennompaa matkantekoa.
Eräästä blogista bongasin vinkin, että kannattaa mennä syksyllä kun illat ovat pimeitä. Hyvällä tuurilla ilma on selkeä ja näkyisi revontulia. Jees!

Loppiaisaattoiltana kotiuduin ja huomasin, että kanojen hoitajat olivat hoitaneet puoli taloutta kanalan lisäksi. Kontrahtiin ei kuulunut pihan auraus eikä puitten kantaminen sisälle, mutta en toki valita. Kiitokset Untolle ja Päiville siitä. Kanajengi oli kuulemma vähän katsellut ihmeissään vieraita hoitajia, mutta ruoka oli kelvannut ja tuotanto pysynyt entisellään.

Apassionataan ei ole enää kuin vajaa neljä viikkoa aikaa, joten seuraavaa kyläilyä odotellessa.

Leppoisa joulu ja värikäs vuodenvaihde

2015. Siitä se taas pyörähti uusi luku esiin.

Joulu meni oleskellessa ja harvinaisen stressittömästi menikin. Paitsi että Hippa kunnostautui suklaansyönnissä. Suunnilleen joulukuun puolessa välissä se varasti poikien joulukalenterit (semmoiset Fazerin konvehtikalenterit) ja veti naamaansa loput suklaat. Joulunpyhinä se rosvosi pöydältä lahjaksi saamani minttusuklaalevyn puolikkaan. Suklaa oli 70-prosenttista ja sitä oli puoli levyä jäljellä, olisiko karkeasti arvioiden  noin 50 grammaa. Onpahan nyt testattu, että 21-kiloinen koira voi syödä sen verran tummaa suklaata ja säilyä hengissä. En aio testata enää toista kertaa. Kerran varas, aina varas, joten suklaat tarpeeksi hyvään piiloon.

Uudenvuodenaattona oli kaupungissa värien juhlaa. Kaupunki ei tuhlannut varoja ilotulitukseen, vaan sen kustansivat yrittäjät ja raketit lensivät taivaalle iltakuudelta. Samaan aikaan valaistiin Aurora Carealis eli Valoparta oy:n valotaideteokset.

Taivas oli paksussa pilvessä ja sumussa, joten raketit eivät näyttäneet juuri miltään, mutta Kari Kolan taide sitäkin paremmalta.

Varsinkin Pakkahuone eri kuoseihin pukeutuneena varasti shown täydellisesti.

Ideana oli se, että yleisö sai maalata talon mieleisekseen. Kosketusnäytöllä oli eri kuoseja ja aikaa oli minuutti. Valmis julkisivu heijastettiin taloon ja se vaihtui vähän kerrallaan toiseen.
Alla olevassa kuvassa kaaren vasemmalla puolella väri on vaihtumassa. Tosi hieno teos.

Nuo linnut oli Aten suosikki.

Suvantosillan alla oli lyhtyjen paraati.

Taiteen sisään meneminen toteutui muissakin teoksissa kuin Pakkahuoneen kohdalla. Rantapuistossa oli puitten väliin viritettyjä valaistuja nauhoja ja kaupungintalon sisäpihalla sai heijastaa veden kuvioita seinälle.

Tuosta nauhajutusta en osannut ottaa järkevää kuvaa miltään kantilta. Värikin muuttui ihmeelliseksi kun liitin sen tähän, vaikka omalla koneella se on ihan ookoo.
Nauhat soivat tuulessa omaan korvaani melko epämiellyttävästi, mutta hieno oli silti.

Ihmeellistä, miten jollain on mielikuvitusta luoda noita juttuja. Nostan hattua niille ihmisille kun itseltäni puuttuu moinen kyky. Hienoa on myös se, että taide tuodaan tavan tallaajien keskuuteen ihmeteltäväksi ilman pääsymaksuja.