Hämmästyttävän lämmin juhannus

Juhannusaatto klo 20: Aurinkoista, pilvenhattaroita, tuuli hyvin kevyttä tai jopa olematonta, lämpötila aamusta lähtien 21 astetta.
Juhannuspäivä: Muuten sama, mutta lämpötila kipusi hellelukemiin.

Ei siinä Komperon museolla lippu juuri liehunut eikä voinut kuin ihmetellä, miten tähän aikaan vuodesta oli näin lämmin.

Aattoaamu ei alkanut hyvin. Nuoriso nukkui vielä kymmenen aikoihin, joten päätin ottaa rennosti. Jörn Donner sanoi jo ajat sitten, että "lukeminen kannattaa aina" ja tätä neuvoa olen pyrkinyt toteuttamaan. Asemoin itseni sohvalle ja tällä kertaa kirjana oli Lee Childin Pakon edessä. Jännä ja kiehtova. Lienenkö jännittänyt väärällä tavalla kun jysäytti noidannuolen vasempaan lapaan.

Aikani siinä kuulostelin ja ainoa asento, jossa tuntui pahalta oli siinä mukavimmassa paikassa sohvannurkassa. Ei auttanut kuin tarttua töihin. Täytin peräkärryä kaatopaikalle vietävällä romulla ja pesin saunan.

Jossain vaiheessa kroppa sanoi, että nyt riittää, joten päätettiin asettua elokuvaa katsomaan. Siitä se lapakin taas muisti olevansa kipeä enkä päässyt sohvalta ylös kuin henkilökohtaisen avustajan vetämänä. Saunassa käyntikään ei helpottanut yhtään.

Komperon museolla oli kokko kahdeksan aikoihin, mutta Atte ilmoitti haluavansa Jokiasemalle. Sen sytytys oli vasta kello 23 eikä Kompero kiehtonut muita kuin minua, mutta osasinhan mennä sinne itsekseni. Kokko eli kituliaasti palava risukasa on nähty ennenkin, joten keskityin kuvaamaan kaunista miljöötä.

Vanhan sillan päällä oleva paasi ilmoittaa, että rakennettu vuonna 1870. Tai niin käsitin kun noita kaiverruksia tutkin. Kuvassa ei näy hyvin eikä näkynyt muutenkaan, käsikopelolla piti lukea ja huonosti sai silti tolkkua. Ajan hampaalle ei mahda mitään.

Kotiuduttuani lähdettiin ajelemaan kaupunkiin. Vähän liian ajoissa, mutta ehtipä ihmetellä tienoota kokon sytytystä odotellessa. Päätettiin mennä jääteöostoksille, mutta ovella olikin portsari lyömässä kämmentä eteen.
"Täällä on nyt poikkeuksellisesti K-18 ja näyttää siltä, että kovin nuorta porukkaa pyrkii sisälle", poke selitti.
"Jaa meinaatko että näytän alle 18-vuotiaalta?" kysyin vakavalla naamalla.
"Ei kun nämä pojat tässä näyttää olevan.
Huumorintajuton moukka. Saimme poikkeusluvalla käydä ostamassa jäätelöt, kunhan suoriutuisimme suorinta tietä ulos.

Atte viihtyi odotteluajan katselemassa vuohia ja kiipeilemässä, mutta me Kimmon kanssa varasimme paikat veden ääreltä. Porukkaa lappasi paikalle kiihtyvään tahtiin, joten toisaalta oli hyvä olla paikalla hyvissä ajoin.

Hienosti leimahti eikä kituuttanut.

 Vinkeri II ui paapuuriin päin kallellaan kun laivallinen matkustajia kuvasi kokkoa joensuulta käsin.

Kuumuus oli melkoinen. Jostain veneestä karkasi jalkapallo katsomaan kokkoa lähempää, joten jännityksellä seurasimme mitä sille tapahtuu. Se lyssähti heti rantakiviin osuttuaan.

Juhannuspäivä valkeni vielä lämpöisempänä kuten alussa jo mainitsin. Lähdimme aamupäivällä pyöräilemään, ettei mene ihan makailuksi. Piipahdimme kylän uimarannalla kokeilemassa veden lämpötilaa, joka oli jo aika hyvä. Olisin voinut käydä heittämässä talviturkin, jos olisi uikkarit tarttuneet mukaan. Vielähän tuon ehtii tehdä, jos tässä kesä hyvinkin jatkuu.

Fillaroinnin jälkeen alkoi grillailu. Hyvin tarkeni syödä ulkona, vähän liiankin hyvin, mutta en valita.

Illemmalla päästin kanat juhlan kunniaksi vähäksi aikaa jaloittelemaan pihalle. Lähistöllä päivystävän haukan takia en päästä kanoja tarhasta vapauteen, vaikka mieli tekisi. Joskus harvoin vahdittuna sen voi tehdä.

Jatsilla meinasi mennä hermo yhteen kanaan. Se nappasi mummelin turkista itikan ja Jatsihan lähti kävelemään, että loppuu moinen nipistely. Jostain syystä kana lähti kävelemään perässä nyppien Jatsin pyllykarvoja. Mummeli pyörähti piehtaroimaan karkottaakseen häirikön kun ei kanoille saa sanoa pahasti tai mamma ärjähtää.

Myöhemmin illalla ropsautti sateen ihan yllättäin.  Hyvin pieni mutta tiivis kuuro meni ohi. Tänä aamuna paistaa edelleen, mutta tuuli on kääntynyt viileään suuntaan. Kyllä tuolla tarkenee edelleen.
Häviäisi vielä tuo lapakipu.

Voi äly mikä puhelin!

Jouduin taipumaan alati teknistyvän maailman edessä ja hankkimaan älypuhelimen. Tein sen viime joulukuussa. Ihan näppärä laite jossain suhteessa, mutta jossain toisessa taas elämänlaatuni on huonontunut huomattavasti.

Minä siinä missä moni muukin käyttää kännykkäänsä herätyskellona. Edellinen ns. karvalakkimallin luurini lunasti paikkansa tässä toiminnassa erinomaisesti, mutta samaa ei voi sanoa tästä nykyisestä värkistä.

Kun ei se riivatun väline ole hiljaa silloin kun saisi ja pitäisi olla! Olen asentanut sen ilmoittamaan vain soitot, viestit ja whatsappin vai mikä se nyt oli. Minua ei häiritä yöllä ja sillä hyvä. Suurin osa kansasta ymmärtää olla viestittelemättä silloin. Lähettelen itsekin sähköpostia toisinaan varhain aamulla, toisinaan hyvinkin myöhään  ja tulin huomaamaan, että moni muu tekee samoin. Niinpä ruksasin säponkin pois ilmoitettavien listalta ja luulin, että nyt saa olla yöt rauhassa.

Mutta. Tuo onneton tekee päivityksiä. Se kertoo piippaamalla tai vähintään surahtamalla, että nyt on joku hilavitkutin käytettävissä, vaikka varmasti olen syynännyt kaikki ruksit kohdalleen, että ole ystävällinen äläkä vaivaudu ilmoittamaan.

Jos pitää ottaa puhelin viereen herätyksen takia, sitä ei voi laittaa äänettömälle, koska silloin ei herätys toimi. Entisessä puhelimessa muuten toimi.
 Ja jos sulkee virran, ei herätys toimi. Entisessä muuten toimi siinäkin tapauksessa. Ja toimi vaikka olisi akku tyhjentynyt yön aikana.

Viime viikonloppuna olin luonnetestin koetoimitsijana eli oli paljon puuhaa kahden päivän ajan. Kun koepaikka oli Reijolan takametsissä ja alkoi molempina aamuina klo 9.00, tarkoitti se aikaista heräämistä ja tarvitsin luotettavaa herättäjää.

Lauantaiaamuna nukuin pommiin kun herätystä ei kuulunut. Vain puhelinten suojelupyhimys tietää mistä syystä, muttei kertonut sitä minulle. Korvatulppia en käyttänyt ja niin sikeästi en valitettavasti kykene nukkumaan, ettenkö olisi herännyt pieninpäänkin piippaukseen. Vibrakin oli päällä, mutta ei se missään tuntunut. Kokeilin herätystoimintoa aamupuuhien lomassa ja kas kummaa, hyvin pelitti. Harmi että olin jo varsin valpastunut ja vieläpä pahalla tuulella.

Siispä illalla otin käyttöön vanhan kelloradioni ja jätin älyttömän puhelimeni jonnekin sohvatyynyn alle, ettei se surise ja pilpata minua hereille väärään aikaan.

Ruuvasin aseman kohdalleen, ei havaintoa mikä asema se oli, pääasia että kuului. (Tätä suurpiirteisyyttä kaduin jonkin ajan päästä.)
Sitten vain herätys klo 6.30 ja päätä tyynyyn. Väsyneenä päivän puuhista nukahdin ällistyttävän nopeasti.

Mutta mitä tapahtuikaan? Radio alkoi soittaa Vadelmavenettä tai jotain muuta kammottavaa renkutusta tasan klo 0.00, syystä jota ei voi kuin ihmetellä. Säikähdyksestä toivuttua tutkin tilanteen, mutten viisastunut yhtään. Kello oli ajassaan eikä vilkkunut, joten ei ollut sähkökatkosta, mikä ehkä olisi selittänyt herätysajan muutoksen.
Uusi asetus klo 6.30 ja päätä tyynyyn. Nyt päästiin aamuun asti ja radio herätti minut vähän lempeämmin.

Rakastan joitakin esineitä, koska niillä on sielu ja henki, mutta vihaan toisia juuri samasta syystä. Ne tekevät mitä haluavat kysymättä minulta.

Sunnuntai-iltana hylkäsin kelloradionkin ja otin Kimmon vanhan karvalakkipuhelimen petikaveriksi. Tänä aamuna se soi valitsemallani sävelellä ja tehokas vibra surrasi patjan kautta tuntoreseptoreihin herättäen vaikka olisin koomassa maannut.

Toinen nolla

Eilen piipahdettiin Pieksämäellä kokeilemassa voittajaluokkaa kolmannen kerran. Lopulliseksi pistemääräksi jäi 63 eli ei se toinen tulos tästä luokasta enää kauas jäänyt. Tuomarina toimi Hannele Pirttimaa ja rata oli täysin selvitettävissä, mutta aina vaan tuppaa jotain hässäkkää tapahtumaan.

Erona viimekertaiseen kokeeseen oli se, että tästä jäi hyvä mieli. Hippa oli paljon paremmalla fiiliksellä alusta lähtien enkä minä jännittänyt lähellekään niin paljon kuin viimeksi Lieksassa.

Tällä kertaa hyppyyn mentiin vasemmalla seuraten, mutta se piti uusia kun Hippa leiskautti siivekkeen yli eli varsinaisen suorituspaikan ulkopuolelta. Oma moka kun ohjasin hypylle liian lähellä estettä.

Kuten kuvasta näkyy, radalla oli monta eri versiota eteen istumisesta, joka on meidän kompastuskivi tapahtuipa se sitten oikealta tai vasemmalta, liikkeestä tai perusasennosta.

Ensimmäinen näistä oli istu, koira eteen, oikealta sivulle, istu (kyltti 5). Haukkumisesta ropisi kolme pistettä pois. Ilmeisesti jälleen kerran ansaitsin nämä haukut.

(Hippa haukkui vähän muuallakin, mutta tulkitsin sen tällä kertaa myös osittain innokkuudeksi eikä pelkästään palautteeksi minun epäselvästä ohjaamisesta.)

Välissä tuli puolenvaihto ja sitten liikkeestä maahan (kyltti 7). Varma tapaus kotona ja treeneissä, tehtiinpä kummalta puolen tahansa. Mutta entä nyt? Ei neiti ymmärtänyt käskyä, uusin eikä mennyt maahan sittenkään eli -13. Tällä kertaa minä olisin voinut haukkua Hipan. Kerta kaikkiaan, mitään syytä näin totaaliselle tenäytymiselle ei ollut.

Kyltti 9: Koira eteen, vasemmalta oikealle, istu. Tästä tuli -1 kontrollin puute ja -1 ohjaajavirhe. En kuolemaksenikaan muista tai edes olisin huomannut, mitä oikein sähläsin.

Seuraava huomautettava tuli 270 asteen käännöksessä vasempaan (kyltti 13), -1 vinoudesta. Seuraaminen oli vasemmalla eli peräpään käyttö ei ollut onglemana. Jostain syystä Hippa ei ilmeisesti ihan pysynyt mukana ja tuomari rokotti heti.

Kyltti 16: Molemmat oikeaan, täyskäännös. -1 kontrollin puute ja -1 epätarkasti suoritettu liike. Luulin, että nämä puolenvaihdot olisivat menneet suhteellisen hyvin, mutta en luullut enää arvostelulomakkeen luettuani. Pitäisi olla elävän kuvan dokumenttia, että voisi ottaa opikseen.

Kyltti 17: Edellisellä kyltillä tapahtuneen suunnanvaihdoksen jälkeen tuli vielä kertaalleen eteen istuminen eli koira eteen, oikealta sivulle, eikä muita istumisia. Tästäkin kontrollinpuute ja -1 pois.

Lopuksi oli vielä käytösruutu istuen edessä ja siinäkin Hippa ehti ponnauttaa höyhenenkeveän takamuksensa irti maasta, joten kymppi pois. Käskin heti istumaan ja sitten otettiin treenin kannalta kun peli oli jo menetetty.

Kommenteissa oli vain "Hyvä rata" eikä muuta. Eipä tämä tuomari ainakaan kaunistellut turhia.

Paljon pientä sälää pitkin rataa ja pari isompaa. Tältä reissulta hanskaan jäi aika paljon tavaraa.

Ensinnäkin kimppakyydit voi unohtaa, ainakin siinä tapauksessa jos se tarkoittaa menomatkan lisäksi monen tunnin odottelua. Tylsistyyhän sitä vähemmästäkin ja liika virittely sitten väsyttää. Vireen passaaminen on muutenkin melkoista kellosepäntyötä.

Toiseksi täytyy hyväksyä, että tällä tasolla arvostelu on todella tiukkaa. Sinne päin ei riitä.

Kolmanneksi, Hipan persoonallisuus ei kestä näin tiivistahtista treenaamista. Yritin jo Lieksan kokeen jälkeen jättää Hippa lomalle, mutta en malttanut tehdä sitä kunnolla. Nyt päätin, että jos tulee tulos, kokeilen räpeltää RTK3:n verran ja huilata ennen messiä, mutta jos ei tule, jäädään Hippiksen kanssa saman tien tauolle. Näin kävi. Ei suinkaan sillä fiiliksellä, että "hanskat tiskiin kun ei tästä tule mitään" vaan pikemminkin "antaapa ajatusten seljetä" -tyyliin.

Monta juttua pitää suunnitella melkein alusta uusiksi.

Oikealla seuraaminen on saatava yhtä luonnolliseksi kuin se koiran mielestä normaali puolikin. Vasta sitten voi edetä yksittäisissä tehtävissä.

Eteen tulemiseen olen harkinnut kokonaan uutta käskyä. Tähän asti se on ollut "tänne", jonka otin luoksetulosta käyttöön. Ytimekkäästi ajateltuna sehän tarkoittaa, että tulen rivakasti mamman lähelle ja istun eteen. No, ei meinaa mennä jakeluun kun siihen pitää siirtyä vierestä. Siitäkin huolimatta, että olen treenannut eri matkoilla ja eri kulmista.

Käytösruututreenit pitää tehdä huomattavan paljon vaikeammiksi kuin mitä koesuoritus on. Eräs koira äkkäsi grillistä löyhähtävät aromit kesken radan niin totaalisesti, että korvat hävisivät sen siliän tien ja ohjaaja luopui leikistä. Paistetun makkaran tuoksua on hankala toteuttaa treeneissä, mutta muuta haisevaa voi ripotella ympäristöön. Kissanruoka on meillä jo houkutustreenissä käytössä, joten samoja purkkeja käytösruudun ympäristöön. Namien viskominen kuonon eteen voi myös palvella kärsivällisyyden kehittymisessä.

Mutta kunhan katsellaan ja hissukseen edetään. Tavoite pitää olla, että motivaatiota riittää, mutta ei siitä stressiä tarvitse ottaa. Hippa on nuori koira vielä ja aikaa on jos muuten elonpäiviä piisaa.

Ensimmäinen nolla

Johan siitä taas muutama viikko on vierähtänyt kun Lieksassa kävimme rallaamassa hurjat 66 virhepistettä eli jäljelle jäävä erotus oli säälittävä.

Iiris Harjun laatima rata oli meille vaikea. Vaikka mikään ei periaatteessa pitäisi olla vaikeampi kuin joku toinen jos vaan on treenannut, mutta tämä useine puolenvaihtoineen oli kinkkinen. Lieneekö pitkä odottelu tehnyt myös oman vaikutuksensa kun Miimin kanssa jälleen porukalla reissattiin ja alokasluokka oli ensimmäisenä. No, kuten urheilijat tuppaavat selittämään, parhaamme tehdään ja katsotaan mihin se riittää. Ei riittänyt tulokseen tällä kertaa.

Heti ensimmäisenä startin jälkeen tuli puolenvaihto takana, joka meni pieleen. Ei onnistunut uusinnankaan jälkeen, joten kurjin mahdollinen alku oli radalle -13 pisteellä. Seuraavaksi pujotelu oikealla, josta myös -10 kun koira kävi väärällä puolella. Myöhemmin tuli toinenkin väärällä puolella käynti.

Kädetön ohjaaja siinä ei saa ohjattua koiraa esteen yli, joten tältäkin kyltiltä kymppi pois.

 (Kuva: Anni Rask)

Hypyn jälkeen tuli istu, maahan, kierrä koiran ympäri ja jälleen kymppi kun rintamasuunnassa oli jotain huomauttamista.

Näiden isojen mokien lisäksi oli kaikenmaailman kylttivirhettä, ohjaajavirhettä, vinoa ja epätarkkaa niin paljon, etten viitsi enää tämän tarkemmin pureutua noihin asioihin.

Kommenteissa oli "Erinomaista osaamista paikkapaikoin, lisää treeniä tekniseen suorittamiseen."
Oikein hyvin kiteytetty. Ja ohjaajan jännitys pois niin koirallakin voisi olla fiilikset aika paljon paremmin kohdallaan.

Kiva saada itsestään joskus kisakuvia erinomaisen kuvaajan ottamana, kiitos Annille näistä. Allaolevasta voisi päätellä, että Hippiäisellä oli kivaa ja paketti kasassa. Välillä olikin.

(Kuva: Anni Rask)

Ehkä isoin ongelma Hipan teknisessä suorittamisessa on se kamala, inhottava oikealla (eli väärällä) puolella seuraaminen. Se pitäisi saada yhtä luonnolliseksi kuin vasenkin, muuten ei edistymistä tapahdu muissakaan osioissa. Lieksan jälkeen jätin Hipan pienelle lomalle, koska se on jo näyttänyt pieniä burn outin oireita. Ei sillä etteikö jaksaisi tehdä, vaan sillä että tekeminen on mennyt epätarkaksi.

Maanantaina olin JoA:n järkkäämällä psyykkisen valmennuksen luennolla, josta kirjoitan oman juttunsa pikapuoliin. Jotain eväitä sieltä jäi plakkariin, joten katsotaan saanko toimimaan omalla kohdalla. Huomenna lähdetään Pieksämäelle kokeilemaan, onko lomailulla ollut mitään vaikutusta ja jos ei, otetaan lisää lomaa ja treeneissä paluuta perusasioiden äärelle.

Hipan kuuppa ei vaan näköjään kestä näin tiivistahtista treenaamista. Tai treenaamisesta se nauttii, mutta minä onneton menen kokeisiin pilaamaan koiran fiiliksen. Eihän se voi käsittää, miksi mamma käyttäytyy kokeissa ihan eri tavalla kuin treeneissä.