Härregyyd! Tilansäästöprojekti Kuopion kautta

En oikein ole tajunnut Ikea-hypetystä, mutta en tajua montaa muutakaan yleisesti ihmisiä villitsevää juttua.
Niin vain kävi, että perjantaina minäkin menetin Ikea-neitsyyteni. Oikeastaan tämä oli toinen kerta, mutta ensimmäistä ei lasketa. Se tapahtui puoli elämää sitten kun olimme menossa jonnekin tapahtumaan ja tarvitsimme retkituolit sinne. Vantaan Ikea oli matkan varrella joten ostimme sieltä ne tuolit, ja tähän olisi kelvannut mikä tahansa kauppa.
(Tuolit löytyivät heti ovenpielestä, mutta tuumasin jo silloin että kaikenlainen kauppa kun kassoja ei tuntunut löytyvän millään. Koko liike piti kiertää ja ei semmoinen sovi minun hipiälle.)

Alkuperäinen idea lähteä koko kauppaan oli peräisin Miimiltä, joka oli löytänyt Ikeasta todella kätevät laatikot koirien nappuloille. Kas näin:

Säästäähän se pienessä komerossa tilaa kun nappulat ovat päällekkäisissä laatikoissa sen sijaan että lojuisivat vierekkäisissä säkeissä. Kiitos Miimille tästä vinkistä.

Pekka kävi jokin aika sitten virittämässä kanalaan valot ja samalla vinkkasi hyvistä led-lampuista, joita saa Ikeasta edullisesti. Siinä oli jo toinen ostos samalle reissulle.
Vielä tuli lisää kun Tanja tilasi pari pientä hyllyä ja kaappia tuotavaksi liikkeestä. Hän lähetti minulle linkin, minkälainen hylly kaappeineen oli kyseessä ja heti syttyi idealamppu. Jospa viimeinkin editoisin poikien huoneen rumat kaapit tulenlieskoiksi tai muuksi energiaksi. Mittasin tilan ja samanlaiset paitsi kooltaan keskikokoinen ja iso hylly mahtuivat kivasti huoneeseen. Eilen ja tänään ahkeroitiin mööpelit paikalleen. Hyvältä näyttää. Jos tuo kämppä pysyisi nyt paremmin järjestyksessä.

Tai no hyvältä ja hyvältä, fiksu olisi vaikka tapetoinut tuon savupiipun kotelon ennen hyllyjen asennusta, mutta ei niin fiksua etukäteen ajattelijaa täällä asu.

Palataan vielä Kuopioon. Minähän olen sieltä alunperin kotoisin, mutta alle kouluikäisenä piti muuttaa pois. Sanon piti, koska en todellakaan olisi lähtenyt, jos asia olisi ollut minun päätettävissä.
En tajua miksi ikävöin vieläkin Kuopioon, vaikka siellä ei ole minulle mitään muuta kuin tutut maisemat ja nekin muuttuvat koko ajan. Aina kun on mahdollista, ajan Julkulan ja Niuvan kautta ja nyt ne osuivat vielä kivasti reitillekin. Näin pikaisesti olan yli kurkkaamalla meidän Vuorelan mökin mustan pikku saunankin.

Julkula on lapsuusaikojeni jälkeen rakennettu täyteen ja kaupat ovat enemmän tai vähemmän elossa, mutta leipomo on edelleen paikallaan ja toimivana! Hyvä etten ajanut ojaan kun hoksasin sen.

Niuvantie on ihana ja sen viertä kulkeva kuusiaita jotain käsittämättömän hienoa. Sairaalan lähellä maamerkkinä oleva valtava kelo on viimein kaadettu, mutta pätkä siitä on jätetty muistoksi pötkölleen tien viereen.

Ikea itse oli kuin lentokentälle olisi tullut. Sisään - Ingång, Ulos - Utgång. Montako niin umpiruotsalaista Kuopiossa on, etteivät tajua mistä mennään sisään ja mistä aikanaan ulos? Eipä silti, kolmannella reissulla minäkin vasta osasin oikeasta ovesta ulos, että turhaan tässä länsinaapureita mollaan.

Sisään eksyttyäni osauduin onneksi suoraan varastoon kun etsin ihmistä, joka osaisi auttaa minua löytämään tarvitsemani tavarat. Siellä oli mukava miekkonen, jonka avustuksella sain ensin haalittua Tanjan tilaamat kamat.
Etukäteissuunnittelu olisi tässäkin ollut vaivaa säästävä asia. En hoksannut, että hyllypaketit ovat niin isoja kuin mitä olivat. Onneksi sain lainaksi rullamitan, jolla mittasin auton sisustusta ja selvitin, että ehkä ne mahtuvat kun etupenkin kippaa selälleen. Koirahäkkiä en muistanut jättää kotiin eikä takapenkki suostunut kaatumaan. Toinen miekkonen lähti kaveriksi survomaan paketteja autoon ja kyllä ne mahtuivat. Laitoin vielä liinalla penkkiin kiinni, etteivät tiukassa kurvissa liusu syliini. Siinä olisi nauru kaukana.

Silloin muistin, että nappulalaatikot puuttuivat edelleen. Palasin vielä kerran mukavan asiakaspalvelijapojan pakeille ja sain kartan, mistä lähteä etsimään laatikoita. Hyvästä palvelusta iso plussa.
Löysin ne kohtuullisen nopsaan ja samalla silmiini osui eräs esine, mitä en tiennyt etsivänikään. Kanoille on ollut suunnitelmissa hankkia kylpyamme ja siinähän se oli siihen käypänen laatikko eikä maksanut kuin vitosen.
Lopultakin oli kaikki. Uuvuttavan iso paikka, vaikka kävinkin vain pienessä nurkassa. Joensuun Prismakin on mokomaan verrattuna ihan kyläpuoti.
Suunnittelin palaavani kotiin Outokummun kautta, että haen Agrimarketista turvetta siivekkäiden kylpyjä varten.

Ei tarvinnutkaan koukata Kumpuun, koska näin Vuorelassa Agriin viittaavan kyltin ja koukkasin sinne. Ehdin kyllä mennä väärään kauppaan ja K-Rauta Maatalouden henkilö opasti minut oikeaan paikkaan. No, siinä oli samaa vihreää kuin Agrissa enkä katsonut sen tarkemmin mitä opasteessa luki.

Agrista lähtiessäkin osasin kääntyä väärään suuntaan ennen kuin reitti selkeni. Ei tämän eksymisominaisuuteni kanssa reissutessa ole ainakaan tylsää.

Kuusi vuotta eikä suotta. Vai onko?

Huomasin tuossa vanhoja tekstejäni selaillessa, että blogi täytti tämän kuun alussa kuusi vuotta. Marihan se minut tähän silloin yllytti ja samaan aikaan yllytti myös facebookiin. Sieltä olen kaksi kertaa lähtenyt lätkimään, mutta palannut takaisin. Blogia en ole samalla tavalla hylännyt, muuten vaan olosuhteista johtuen on tekstiä tullut milloin useammin, milloin harvemmin.

Maailma muuttuu, vaikkei haluaisikaan. Minä lukeudun niihin kehyksen jarruihin, jotka haluaisivat asioitten pysyvän ennallaan. Ennenhän kaikki oli paremmin. Ennen blogissa oli kommentteja ja suoranaista keskustelua. Nykyään kaikki keskustelu on facessa ja sinne se häviääkin. Se on hetken lapsi, kuin päivän lehti joka aamulla luetaan ja illalla toimii uuninsytykkeenä. Seuraavana päivänä ei enää muista mokomaa olleenkaan. Jos myöhemmin haluaisi jatkaa jotain mielenkiintoista keskustelua, ei sitä löydy enää. Blogeista ja keskustelupalstoilta löytyy.

Ja faceen jos linkittää oman bloginsa, kommentit tulevat myös sinne eikä suinkaan blogiin. Mutta toisaalta, enpä ole kärsinyt asiattomista kommenteista ja joutunut näkemään vaivaa niiden poistamisen kanssa.

Ehkä tämä nykyään toimii enemmän omana päiväkirjana. Joskus on käynyt mielessä sekin, että piilotan salasanan taakse koko roskan ja pidän itsekkäästi itselläni. Mutta koska itse luen niitä blogeja jotka minua kiinnostavat, annan muille mahdollisuuden lukea tätä silloin kun sattuu ketä kiinnostamaan. Voihan sieltä joku ajatuksenjyvä tarttua ja joku täysin tuntematon saa kenties toisenlaista ulottuvuutta omaan maailmaansa.

Välillä on ottanut pannuun blogin nimikin. Alunperin tämän piti olla treeniblogi, mutta melko pian kaikenlaiset muut höpinät ottivat vallan ja koira-aihe jäi taka-alalle. Jatketaan Jatsin tahtiin ainakin niin kauan kun pääosan esittäjä elää.

VISKI!!

 Helsingin Sanomat 11.10.204 

Tomi Peurakoski

"Viraston mielestä viskitapahtumasta kirjoittaminen on mainontaa

Aluehallintovirasto kielsi viski-sanan käytön yksityisissä blogeissa

Aluehallintovirasto (avi) on kieltänyt kahta suomalaista blogistia kirjoittamasta viskistä, jos se liittyy Helsingissä kahden viikon kuluttua järjestettävään Olut & viskiexpoon. Samalla Olut & viskiexpon nimestä ja logosta piti pudottaa viski-sana pois.
Nyt Olutexpo Finland -nimellä järjestettävä tapahtuma sai lopulta anniskeluluvan avilta sillä ehdolla, että Googlesta ei tule linkkiä tapahtumaan hakusanalla "viski", kertoo tapahtuman järjestäjä Mikki Nyman.
Avin vaatimuksesta Nyman pyysi kahta blogistia poistamaan yksityisistä blogeistaan kaikki viskiin liittyvät maininnat.

Jaskankaljat-blogia pitävä Jaakko Matikainen ja Mushimalt-blogia pitävä Nikolas kertovat, että alun perin he saivat Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviralta luvan kertoa blogeissaan, mitä viskejä messuilla on tarjolla ja luonnehtia niitä.
"Halusin tehdä asiat oikein, että ei tule ongelmia kenellekään. He antoivat selvät ohjeet: ei saa ottaa rahallista korvausta kirjoituksesta ja viskien hintoja ei saa olla esillä. Suoria mainoslauseita ei saa olla esillä missään nimessä", Matikainen kertoo."

Sitten evättiin koko viski-sanan maininta blogeissa. Jos Nyman anoi ja sai luvan PRH:lta viralliseen toiminimeen ja toinen viranomainen kieltää sen käytön niin ei voi kuin ihmetellä, että mitä ihmettä.
Mikäli blogistit eivät olisi poistaneen tätä pahaa sanaa blogeistaan, Nyman ei olisi mahtanut asialle mitään. Häneltä olisi evätty anniskeluoikeus ja toivotettu hyvää matkaa konkurssiin.
Aluehallintovirastosta ei  toimittajan mukaan lauantaina tavoitettu ketään haastattelua varten.

Koska olen yksityinen bloggaaja, mainitsen VISKIn tässä kirjoituksessa ihan vain sympatiasta jutussa mainittuja henkilöitä kohtaan ja vastustaakseni turhanpäiväistä ja jo yli hilseen menevää paapomispolitiikkaa. Ei ihme, että asiat menevät päin sitä ihtejään kun tärkeysjärjestys on tämä.

Löysin googlaillessani väkeviä alkoholijuomia mainostavan blogikirjoituksen

Yllytyshullus on yksi parhaista hulluuksista.
Itse en juo VISKIä, mutta juokaa te muut. Sen sijaan kykenen juomaan lantraamatonta Finlandia-vodkaa irvistämättä.
Nyt olen kantanut oman korteni kekoon väkevien alkoholijuomien mainostamisessa, joten voitte ilmiantaa tämänkin blogin aluehallintovirastolle. Kiitos.

Edit:
Ja tietenkin kyseessä oli väärinkäsitys ja asioitten sekoittaminen

Mitä ja ketä pitää uskoa?

Onko b v vai v b? Milloin, missä ja miksi?

Aloitin muutama viikko sitten espanjan opiskelun. Mukavaa vaihtelua ja dementian torjuntaa. Tiedä vaikka joskus ihan hyödyllistäkin jos pääsisi Espanjaan asti. Siitähän se idea lähti kun Marko oli viime talvena Barcelonassa leirikoulussa ja siellä olisi nyt katalonialainen sohva ottamassa vastaan pohjoisen kansaa.

Ihan alussa opeteltiin tietenkin lausumissäännöt, mutta ne ovat vielä hakusessa ainakin allekirjoittaneella. Espanjassa nimittäin kaksi meikäläisittäin täysin selkeää kirjainta menee tehokkaasti sekaisin.
V lausutaan beenä jos sana alkaa v:llä, mutta muuten b:nä paitsi jos b on kahden vokaalin välissä eikä ole väliä ovatko ne vokaalit samaa sanaa vai ei. Menikö jakeluun? Ei minullekaan.

Tämän viikon tunnin aluksi kuunneltiin kappale 2, jossa ihmiset kertovat keitä ovat ja mistä.
- Onko kysyttävää, ope kysyi nauhan loputtua.
- Mie en kyllä vieläkään tajua noita veetä ja beetä että miten ne menee!
- Otahan nyt ihan rauhallisesti. Olet vasta aloittanut espanjan opiskelun ja ei ne säännöt kolmannenkaan vuoden opiskelijoilla ole vielä hallussa.
(Ilmeisesti tyylini on ottaa kantaa turhan kiihkeästi, joten siinä mielessä olen oikeassa paikassa. Espanjalaiset kuulemma kuulostavat olevan ilmiriidassa vaikka eivät ole, kommunikointi vain on erilaista.)
- Niin mutta intän edelleen, että äskenkin tuossa tyyppi sanoi yhdellä suunavauksella saman sanan kahdella eri tavalla.
Ope ei enää kommentoinut.
- Mie en hyväksy, jupisin vielä puolittain itsekseni ja luokalla oli hauskaa.

Tunnin lopuksi otettiin syyslomalle uuden opetteluksi omistusmuotoja.
- Mi perro es grande eli minun koirani on iso. Onko kellään tämmöistä? ope kysyi.
- Ei mutta keskikokoisia, ehätin kommentoimaan. - Perro pastores, eikä kun perra kun nehän on narttuja.
- Saksalaisia?
- Ei kun australialaisia.
- Ahaa, pastor australiano!

No niin, rotumme nimikin on jo opittu eli ei ollenkaan turhaa ajanhukkaa. Ainakin muistaakseni se meni noin, en kirjoittanut ylös.

Tahdon... Meloa kanootilla useammin!

Sen siitä sai kun sinkkuaika loppui. Joutui häihin.

Ennen kuin onnitteluja alkaa sadella, mainittakoon että eivät olleet meidän vaan Markon serkun häät, jonne pääsin avecina mukaan ja samalla tutustumaan uusiin sukulaisiin. Marko nauroi jossain vaiheessa, että nyt on sinutkin ikuistettu moneen perhealbumiin. Sen verran harvoin asianomainenkaan niitä sukulaisia näkee, että oma hommansa oli selittää jokaiselle erikseen, että niin ja niin kauan ollaan oltu yhdessä ja en ole näitten poikien äiti.

Perjantaina nakkasin koirat Katille ja Kimmolle hoitoon ja suuntasin kaupunkiin hakemaan seurueeni. Käännettiin keula kohti Juvaa, jossa yövyttiin Markon toisen serkun luona. Häät olivat lauantaina Kuusankoskella ja helpotti kaikkien elämää kun ei tarvinnut ajaa koko matkaa yhteen putkeen.

Hääjuhla oli harvinaisen onnistunut tilaisuus ilmeisesti siksi, että bestmanilla oli tilanne hallussa koko ajan ja homma eteni supsikkaasti. Istumajärjestys oli ennalta suunniteltu ja pieniä yksityiskohtia myöten kivasti ratkaistu.

Pöydissä oli valmiina viehättävät nimikyltit ja hääkarkit.

Pöydissä oli myös kynät ja hääbingolaput jokaiselle. Ideana oli bongata eri tapahtumia ja ruksata kyseinen kohta bingolapusta kunnes viiden suora oli valmis. Lapussa oli kaikille helppoja kohtia, kuten "hääpari suutelee", "morsiamen äiti itkee", "bestman pitää puheen", "häävalssi" ynnä muut kakunleikkuut ja sukkanauhanheitot.
Lisäksi oli tarkkaavaisuutta vaativia ja olosuhteista johtuvia ruutuja, kuten "tekniikka pettää", "joku läikyttää", "jollain menee senat sakaisin puhetta pitäessä", "sulhanen vaimottelee", "joku juo taskumatista" ja muita hauskoja juttuja. Organisoinnin perusteellisuudesta kertoi se, että bingotettavat jutut olivat lapuissa eri järjestyksessä, jolloin sattumalle annettiin enemmän tilaa. En saanut bingoa, vaikka kuinka yritin venyttää sääntöjä.

Toinen ennenkokematon juttu oli vieraskirjan toteutus. Häissä oli ammattikuvaaja ottamassa kuvia ja paikalle oli järjestetty studio. Hääpari toivoi, että jokainen vieras kävisi seurueineen kuvauttamassa itsensä. Pieneen liitutauluun sai kirjoittaa terveiset ja se tuli kuvaan mukaan. Mielettömän hieno idea. Kuvan sai myös itselleen kun jätti sähköpostiosoitteensa.

Hääkakun leikkuun jälkeen Marko joutui taipumaan enemmistön väsymyksen alla ja lähdimme kiittelemään pääosan näyttelijöitä. Juttelimme sulhasen kanssa, kun startrekkimäisen pimeät voimat tulivat ryöstämään morsiamen.

Mitä muuta voi tehdä kuin luovuttaa tuoreen vaimon kun tuonnäköinen sakki tulee moisella aseella uhkaamaan?

Vähän harmitti kun morsiamen takaisin hankinta jäi näkemättä, mutta oli jo melko myöhä ja majapaikkaan pitkä ajo edessä.
Tosi kivat juhlat oli silti sen aikaa minkä osallistuttiin.

Tukikohtamme sijaitsi ihanan pienen joen varrella. Sunnuntaiaamuna miesväen katsoessa formuloita minä lähdin harrastamaan elämysmatkailua joelle. Talon isännällä on intiaanikanootti, jolla lähdin katselemaan maisemia ja kuuntelemaan rikkumatonta hiljaisuutta. Hyvää teki pääkopalle edellisen päivän hälinän jälkeen.

Olen osannut soutaa pikkutytöstä lähtien ja ihmettelin joskus yli 30 vuotta sitten, että miten melotaan yhdeltä puolelta ilman että vene/kanootti/whatever pyörii ympyrää. Äiti selitti tekniikan, mutta silloin ei vielä voima riittänyt mökillä olevaa venettä pitämään kurssissaan. Nyt sain tämänkin kauan hallussa pidetyn teoriatiedon siirrettyä käytäntöön.

Joessa asustaa majavia ja yksi säikäytti minut ajatuksistani hereille polskauttamalla vettä takavasemmalla. Toivotti vissiin epätervetulleeksi reviirilleen.
Joki oli paikoin hyvin kapea ja rehevää kasvustoa rannoilla, joten ei tarvinnut kummoista mielikuvitusta leikkimään viidakossa melomista.

Tämä majavan aiheuttama kynnys oli liian korkea. En päässyt yli millään, en vaikka kävin ottamassa vauhtia ja tuupin melalla toisella kädellä pohjasta ja vedin toisella rantakasveista. (Nyt on muuten hartiat kipeinä eli tiesi tapelleensa koskea vastaan.)

Menomatka ajettiin Varkauden kautta, mutta kotiin palattiin maisemareittiä eli Savonlinnan ja Punkaharjun kautta. Majapaikkamme sijainti oli siinä mielessä kätevällä paikalla, että sama matka tuli ajoipa sieltä tai täältä.

Minä selvisin vähällä ajamisella kun sattui innokas ratinpyörittäjä mukaan. Eipä haittaa, on tuota sen verran saanut ajella että mielellään istun välillä kyydissä.
Muun porukan kyydistä pudottamisen jälkeen seuraava etappi oli Käsämässä. Koirat olivat ulkona ja aloittivat auton tunnistettuaan tervetuliaislaulunsa.
Kuulin ilokseni, että neidit olivat käyttäytyneet esimerkillisesti. Hippa viihtyi Ferriksen seurassa painien ja juosten, mutta Jatsi tyypilliseen tyyliinsä oli kuluttanut aikaansa ikävöintiin. Ei kovin pahasti eikä koko ajan kuitenkaan, onneksi. Kiitos Katille ja Kimmolle hyvästä hoidosta.

Junailua

Marko oli meillä yökylässä ja lähti tänä aamuna Passatilla kouluun. Se oli ihan suunniteltu juttu, että haen auton sitten kun ehdin ja samalla voisin sivistää stressikoira Hippaa julkisella liikenteellä ja kaupunkihumulla.

Miimi soitti aamulla ja kyseli porukkalenkille, joten tavattiin meillä. Nuoriso päästi jälleennäkemisen riemun kattoon asti ja riehui antaumuksella. Viian niskapörrö löytyi enimmäkseen Hipan suusta.

Ensin suunnittelin linja-autoa kaupunkiin menoon, mutta sitten kiskot kirskuivat mieleen. Miksi en menisi junalla kun sen meidän kylällä pysähtyy? Lippu maksoi 5,20 euroa, mutta Hipalle en tietenkään osannut ostaa lippua.

Miimi nakkasi meidät asemalle ja jäi ystävällisesti vahtimaan, että selvittiin myös junaan.

Hippa ei tykännyt olostaan, kuten osasin arvata. En tiedä saako sitä ikinä tottumaan omien pienten ympyröitten ulkopuolisiin olosuhteisiin, mutta aina kannattaa yrittää siedätystä.

Hippa näyttää kuvassa levolliselta, mutta läähätys ja monet pyörinnät eivät (onneksi) stillkuvassa näy. Ehkä se on yksi syy, miksi en harrasta videokuvausta. Valokuvan ulkopuolelle jää paljon semmoista, mikä elävässä kuvassa näkyy armottomasti.

Konduktööri kommentoi liputonta matkustajaa ja  minä jouduin nolona selittämään, etten ole kovin pätevä näissä kuvioissa. Mukava konnaritäti antoi Hipan matkustaa 2,60 euron junnulipulla viiden euron koiralipun sijaan kun oli niin lyhyt matka.

Taitaa olla parisenkymmentä vuotta siitä kun itsekin matkustin viimeksi junalla. Jo oli korkea aika moiselle elämykselle.