Hippasen verran höpinää

En oikein ole tajunnut Ikea-hypetystä, mutta en tajua montaa muutakaan yleisesti ihmisiä villitsevää juttua. Niin vain kävi, että perjantaina minäkin menetin Ikea-neitsyyteni. Oikeastaan tämä oli toinen kerta, mutta ensimmäistä ei lasketa. Se tapahtui puoli elämää sitten kun olimme menossa jonnekin tapahtumaan ja tarvitsimme retkituolit sinne. Vantaan Ikea oli matkan varrella joten ostimme sieltä ne tuolit, ja tähän olisi kelvannut mikä tahansa kauppa. (Tuolit löytyivät heti ovenpielestä, mutta tuumasin jo silloin että kaikenlainen kauppa kun kassoja ei tuntunut löytyvän millään. Koko liike piti kiertää ja ei semmoinen sovi minun hipiälle.) Alkuperäinen idea lähteä koko kauppaan oli peräisin Miimiltä, joka oli löytänyt Ikeasta todella kätevät laatikot koirien nappuloille. Kas näin: Säästäähän se pienessä komerossa tilaa kun nappulat ovat päällekkäisissä laatikoissa sen sijaan että lojuisivat vierekkäisissä säkeissä. Kiitos Miimille tästä vinkistä. Pekka kävi jokin aika sitte...

Huomasin tuossa vanhoja tekstejäni selaillessa, että blogi täytti tämän kuun alussa kuusi vuotta. Marihan se minut tähän silloin yllytti ja samaan aikaan yllytti myös facebookiin. Sieltä olen kaksi kertaa lähtenyt lätkimään, mutta palannut takaisin. Blogia en ole samalla tavalla hylännyt, muuten vaan olosuhteista johtuen on tekstiä tullut milloin useammin, milloin harvemmin. Maailma muuttuu, vaikkei haluaisikaan. Minä lukeudun niihin kehyksen jarruihin, jotka haluaisivat asioitten pysyvän ennallaan. Ennenhän kaikki oli paremmin. Ennen blogissa oli kommentteja ja suoranaista keskustelua. Nykyään kaikki keskustelu on facessa ja sinne se häviääkin. Se on hetken lapsi, kuin päivän lehti joka aamulla luetaan ja illalla toimii uuninsytykkeenä. Seuraavana päivänä ei enää muista mokomaa olleenkaan. Jos myöhemmin haluaisi jatkaa jotain mielenkiintoista keskustelua, ei sitä löydy enää. Blogeista ja keskustelupalstoilta löytyy. Ja faceen jos linkittää oman bloginsa, kommentit tulevat myös sin...

 Helsingin Sanomat 11.10.204  Tomi Peurakoski "Viraston mielestä viskitapahtumasta kirjoittaminen on mainontaa Aluehallintovirasto kielsi viski-sanan käytön yksityisissä blogeissa Aluehallintovirasto (avi) on kieltänyt kahta suomalaista blogistia kirjoittamasta viskistä, jos se liittyy Helsingissä kahden viikon kuluttua järjestettävään Olut & viskiexpoon. Samalla Olut & viskiexpon nimestä ja logosta piti pudottaa viski-sana pois. Nyt Olutexpo Finland -nimellä järjestettävä tapahtuma sai lopulta anniskeluluvan avilta sillä ehdolla, että Googlesta ei tule linkkiä tapahtumaan hakusanalla "viski", kertoo tapahtuman järjestäjä Mikki Nyman . Avin vaatimuksesta Nyman pyysi kahta blogistia poistamaan yksityisistä blogeistaan kaikki viskiin liittyvät maininnat. Jaskankaljat-blogia pitävä Jaakko Matikainen ja Mushimalt-blogia pitävä Nikolas kertovat, että alun perin he saivat Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviralta luvan kerto...

Aloitin muutama viikko sitten espanjan opiskelun. Mukavaa vaihtelua ja dementian torjuntaa. Tiedä vaikka joskus ihan hyödyllistäkin jos pääsisi Espanjaan asti. Siitähän se idea lähti kun Marko oli viime talvena Barcelonassa leirikoulussa ja siellä olisi nyt katalonialainen sohva ottamassa vastaan pohjoisen kansaa. Ihan alussa opeteltiin tietenkin lausumissäännöt, mutta ne ovat vielä hakusessa ainakin allekirjoittaneella. Espanjassa nimittäin kaksi meikäläisittäin täysin selkeää kirjainta menee tehokkaasti sekaisin. V lausutaan beenä jos sana alkaa v:llä, mutta muuten b:nä paitsi jos b on kahden vokaalin välissä eikä ole väliä ovatko ne vokaalit samaa sanaa vai ei. Menikö jakeluun? Ei minullekaan. Tämän viikon tunnin aluksi kuunneltiin kappale 2, jossa ihmiset kertovat keitä ovat ja mistä. - Onko kysyttävää, ope kysyi nauhan loputtua. - Mie en kyllä vieläkään tajua noita veetä ja beetä että miten ne menee! - Otahan nyt ihan rauhallisesti. Olet vasta aloittanut espanjan opiskelun...

Sen siitä sai kun sinkkuaika loppui. Joutui häihin. Ennen kuin onnitteluja alkaa sadella, mainittakoon että eivät olleet meidän vaan Markon serkun häät, jonne pääsin avecina mukaan ja samalla tutustumaan uusiin sukulaisiin. Marko nauroi jossain vaiheessa, että nyt on sinutkin ikuistettu moneen perhealbumiin. Sen verran harvoin asianomainenkaan niitä sukulaisia näkee, että oma hommansa oli selittää jokaiselle erikseen, että niin ja niin kauan ollaan oltu yhdessä ja en ole näitten poikien äiti. Perjantaina nakkasin koirat Katille ja Kimmolle hoitoon ja suuntasin kaupunkiin hakemaan seurueeni. Käännettiin keula kohti Juvaa, jossa yövyttiin Markon toisen serkun luona. Häät olivat lauantaina Kuusankoskella ja helpotti kaikkien elämää kun ei tarvinnut ajaa koko matkaa yhteen putkeen. Hääjuhla oli harvinaisen onnistunut tilaisuus ilmeisesti siksi, että bestmanilla oli tilanne hallussa koko ajan ja homma eteni supsikkaasti. Istumajärjestys oli ennalta suunniteltu ja pieniä yksityiskohtia...

Marko oli meillä yökylässä ja lähti tänä aamuna Passatilla kouluun. Se oli ihan suunniteltu juttu, että haen auton sitten kun ehdin ja samalla voisin sivistää stressikoira Hippaa julkisella liikenteellä ja kaupunkihumulla. Miimi soitti aamulla ja kyseli porukkalenkille, joten tavattiin meillä. Nuoriso päästi jälleennäkemisen riemun kattoon asti ja riehui antaumuksella. Viian niskapörrö löytyi enimmäkseen Hipan suusta. Ensin suunnittelin linja-autoa kaupunkiin menoon, mutta sitten kiskot kirskuivat mieleen. Miksi en menisi junalla kun sen meidän kylällä pysähtyy? Lippu maksoi 5,20 euroa, mutta Hipalle en tietenkään osannut ostaa lippua. Miimi nakkasi meidät asemalle ja jäi ystävällisesti vahtimaan, että selvittiin myös junaan. Hippa ei tykännyt olostaan, kuten osasin arvata. En tiedä saako sitä ikinä tottumaan omien pienten ympyröitten ulkopuolisiin olosuhteisiin, mutta aina kannattaa yrittää siedätystä. Hippa näyttää kuvassa levolliselta, mutta läähätys ja monet pyörinnät ...