Inspiraatio

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun en löytänyt yöpaitaani eilen illalla. Möykkäsin kakaroille, että te sen olette hävittäneet kun aamulla mylläsitte minun sängyssä. Eikä se sänky ole ollenkaan teidän myllättävissä vaan yksistään minun. Aina pitää pomppia niin että jouset paukkuu ja peitot pöllyää. Sitten on koko kammari sekaisin ja väsyttää ja eikä pääse nukkumaan kun ei löydy yöpaitaa.

Ps. Se yöpaita muuten löytyi kun nostelin myttyyntyneen päiväpeiton pois sängystä ja senkin olin itse siihen mytännyt. Mutta ei se teidän kersojen syyllisyyttä poista kun yleensä te mokomat hävitätte minun tavarat, vaikka miten muuta väitätte.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun lainasin kirjastosta dekkarin. Se oli ohut ja mukavan näköistä luettavaa ja helposti älyttävää. Kyllä oli liiankin helposti älyttävää. Ihan kuin joku minunlainen amatööri olisi tuosta vaan raapaissut kasaan rikosdraamaa. Minkälainen kustantamo tuommoista soopaa ottaa julkaistakseen kun syyllinen selviää jo sivulla 24.
Kyllähän siinä itsensä tuntee älykkääksi kun selvittää syyllisen jo heti alussa, mutta en minä edes halua olla niin älykäs. Kyllä oli jännitys ihan kokonaan poissa.

Meidän kirjastossa on kiva kirjastontäti. Aina kun minä menen kirjastoon ja kysyn, että mitähän minä haluaisin lukea niin se lykkää vinon pinon kirjoja käteen ja hyviä ne on aina olleet. On se toinenkin täti kiva, mutta kyllä se ei yhtään tiedä, mitä minä haluan lukea. Itse piti tuokin dekkari valita ja pieleen meni. En sano kirjailijan tai kirjan nimeä, ettei se kirjailijakin pahoita mieltään.

* * *

No nyt varmasti jokainen tajuaa, mitä se kiva kirjastontäti lykkäsi kouraani. Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja on ihan käsittämättömän mahtavaa tekstiä ja inspiroi välittömästi tätä amatööriä. Ei mahtant mittää, sormet lähti laulattamaan näppistä kun jotkut tarinat olivat ihan minun allekirjoitettavissa. Suosittelen.

Ei niin huonoa ettei seassa jotain hyvääkin

Ainakin kaksi positiivista juttua kommellusten keskellä rohkaisee jatkamaan yleistä sähläämistä. Elämäni kuin valokuvaus; kun räpsii tuhat otosta, siellä saattaa olla pari onnistunutta.

Pääsin koirahierojakurssille! Kallista lystiä enkä tiedä millä sen maksaisin, mutta surraan sitä myöhemmin.
Parasta tässä on se, että ihana ystäväni Hanne tulee samalle kurssille! Reissaan tyttöjen kanssa Iisalmeen ja siitä jatketaan porukalla perille. Eeva on jo lupautunut majoittamaan kerran kuussa koko vierailevan narttulauman, jihaa!
Projektikoiria tarvitaan, halukkaat ilmoittautukoon!

Toinen juttu on pikkuisen firmani vastajulkaistut nettisivuni, joka löytyy täältä .
Kuvia ja muuta tulee lisää aikanaan. Otan kiitollisena vastaan palautetta, mitä kaikkea sivuilla voisi olla. Kommentit voi nakata vaikka yhteydenottolatikkoon.
En ole itse noita sivuja väsännyt, mutta yritän pitää ne ajan tasalla.

Hippa on toimittanut meillä kissan virkaa. Olen syksystä lähtien ihmetellyt, kun yhtään hiirtä ei ole tarvinnut listiä kaikesta pakkasesta huolimatta. Raatoja sen sijaan on lojunut pihalla. Eihän ne reppanat ole päässeet sisälle asti! Aina ulkona ollessaan Hippa on kytännyt lintumökin luona saalistushommissa.
Viime aikoina se on siirtynyt vahvempaan kalustoon ja hankki aseenkantoluvan:



Koirat pääsevät taas vaihteeksi Jennan hellään hoivaan. Huomenna reissataan Marin kanssa Tanjan luo Mäntyharjulle hallituskokoukseen. En muuten ole ennen moisessa paikassa käynytkään.

Matkailu avartaa ja räpsintä jatkukoon. Go, silver!!

Kaikkea sitä on! Suom. shit happens.

Uusi vuosi, uudet tuulet, vanha pää, ja entistä holtittomampi meininki. Kohta ikäännyn kun satun kuulumaan niihin, joille totuus valkenee heti alkuvuodesta. Harmi vaan, että ikä ei merkkaa viisauden, saati älyn suhteen minun kohdalla yhtään mitään.

Jouluna mökillä ollesamme Kimmo sai ihme päähän piston. Otti pienen hehkulampun ja pisti sen pääni päälle.
"Äitillä himmeni!" oli kommentti ja hillitön kikatus päälle. Se oli varmaan jokin ennusmerkki.

Loma mennä hujahti niin nopsaan, ettei kurjaakin kurjempi ajantajuni pysynyt ollenkaan perässä. Tuloksena oli se, etten muistanut lähettää Kimmoa maanantaina kouluun. Kun kerran eskarikin alkaa 10. päivä niin kai koulukin... Juuei.
Laitoin opelle reissuvihkoon anteeksipyytelyt oppilaan tahattomasta lintsaamisesta. Eilen Kimmo kertoi, että Riti oli käyttänyt selityksiä kansliassakin. Että nyt minulle nauraa ainakin Viinijärven koulun opettajat.

Tänään oli pari juttukeikkaa viikonlopun Heiliin tehtävänä. Kävin Vesikossa kuvaamassa ja poislähtiessäni pihalla tupsahdin turvalleni. Ihmettelin, että miten voi olla näin liukasta hiekotetulla pihalla, mutta vilkaisu jalkoihin toi selityksen. Sievän siniset muovisuojat jaloissa ei takuulla pysy pystyssä Suomen talvessa ja alamäessä varsinkaan.
Jalkaan ja persukseen sattui, mutta hillitön nauru purkautui ilmoille siitä huolimatta. Luotan siihen, että niin kauan on toivoa kun osaa nauraa itselleen.

Mitä minusta tulee isona ja vanhana? Ajatuskin pelottaa.