Hippasen verran höpinää

Ystävämme Facebook vei minut syntyjen syvien äärelle.  Vuoden alku innoitti ihmisiä aloittamisiin ja lopettamisiin. Kuka aloitti kuntoilun, kuka lopetti tupakoinnin. Minä en luvannut kumpaakaan. Jatkoin kuntoilua samaan malliin kuin viime vuonnakin ja lopettaakseen tupakoinnin se pitäisi ensin aloittaa. En ole koskaan nähnyt siinä touhussa mitään järkeä, joten turha katkaista hyvää putkea aloittamalla. Joku erosi kirkosta ja se sai aikaan ennestäänkin täyden liikenteen päässäni paljon ajatuksia. Kuulun kirkkoon, mutta sillä ei ole minulle kovinkaan suurta merkitystä. En vain saa aikaiseksi erota. Ja tarkka kun olen, niin saavat pojat käydä seurakunnan kerhoissa ilman että poden tunnontuskia. Onhan sinä edes yksi hyötykäyttö kirkollisverolle. Koulun uskontotunneilla keskityin enemmän omiin haaveiluihin ja lähettelemään kavereille kirjelappusia. Vanhempien kanssa piti joskus käydä kirkossa, vaikka ahdisti se nyyhkivien mummojen paljous. Aihe ei vain kiinnosta, mutta se ei estä ...

Nyt saa synkistely riittää vähäksi aikaa. Ajattelin huvittaa teitä kertomalla lomitusaikoina tapahtuneita juttuja. Olin 18-vuotias, kun aloitin työt Liperin kunnan maatalouslomittajana ja sitä uraputkea kesti noin 12  vuotta. Koska syrjäkylillä asuu mitä kummempaa väkeä ja ollaan eläinten kanssa tekemsisissä, ei kaikensorttisilta sattumuksilta voi välttyä. Tapahtumat ovat jo vanhoja ja elämäntilanteet muuttuneita, mutta puhuttelen ihmisiä silti pelkillä etunimillä. Tähtiä tajunnan taivaalla Ensimmäistä kesää lomittaessani otin eräänä aamuna Maijan ja Pertin lehmiä sisälle. Muuan otus toilaili itsensä hiehojen ruokintapöydälle, josta yritin sitä peruuttaa pois. Pakkivaihde ei löytynyt, vaan lehmä kääntyi ja painoi kyljellään erästä vesiputken haaraa, joka ei päättynyt mihinkään. Sen toinen pää lepäsi kytkyitä vasten ja kun lehmä paksulla olemuksellaan painoi sitä luokille, yläpää irtosi liitännästään ja paukkasi minua suoraan otsalohkoon. Hitto että sattui! Silmissä musteni j...