Maalla on mukavaa... monellakin tavalla

Nyt saa synkistely riittää vähäksi aikaa. Ajattelin huvittaa teitä kertomalla lomitusaikoina tapahtuneita juttuja.
Olin 18-vuotias, kun aloitin työt Liperin kunnan maatalouslomittajana ja sitä uraputkea kesti noin 12  vuotta. Koska syrjäkylillä asuu mitä kummempaa väkeä ja ollaan eläinten kanssa tekemsisissä, ei kaikensorttisilta sattumuksilta voi välttyä. Tapahtumat ovat jo vanhoja ja elämäntilanteet muuttuneita, mutta puhuttelen ihmisiä silti pelkillä etunimillä.

Tähtiä tajunnan taivaalla

Ensimmäistä kesää lomittaessani otin eräänä aamuna Maijan ja Pertin lehmiä sisälle. Muuan otus toilaili itsensä hiehojen ruokintapöydälle, josta yritin sitä peruuttaa pois. Pakkivaihde ei löytynyt, vaan lehmä kääntyi ja painoi kyljellään erästä vesiputken haaraa, joka ei päättynyt mihinkään. Sen toinen pää lepäsi kytkyitä vasten ja kun lehmä paksulla olemuksellaan painoi sitä luokille, yläpää irtosi liitännästään ja paukkasi minua suoraan otsalohkoon.

Hitto että sattui! Silmissä musteni ja silloin tiesin, miksi sarjiksissa tällin saaneen pään ympärille aina piirretään tähtiä. Niitä näkyi ja paljon. Hetken painoin päätäni ja toivuttuani tuumasin, että ei tainnut isompaa vauriota tapahtua ja jatkoin töitä.

Sitten meni näkö uudestaan. Ihmettelin, että mitä nyt tapahtuu, mutta selitys oli verta täynnä olevat silmät. Hieroin silmiä sen verran näkeviksi, että menin metelöimään isäntäväkeä hereille.
"Herraisä, mitä sulle on tapahtunu?" Maija järkyttyi.
"Voisit sie paketoida tän pään", pyysin ja kerroin mitä oli tapahtunut.

Kävin vielä terveyskeskuksessa liimauttamassa haavan, joka oli veren määrään nähden surkean pieni. Kova kallo minulla ainakin on, koska en saanut edes aivotärähdystä.

Kadonneen virran metsästys

Sähköpaimen on mainio vempele. Karja pysyy siellä mihin se on tarkoitettu, niin kauan kun kunnioittaa lankaa pitkin kulkevaa virtaa.

Aika usein varsinkin syksyn tullen ruoho on runsaampaa aitalangan toisella puolella ja sätkyä uhmaten ladyt lypsäväiset painelevat virtapiirien ulottumattomiin.
Muutaman kerran niitä on tullut haalittua ties mistä ja sanon vaan, että ei ole kaikista miellyttävintä puuhaa. Hitainkin lehmä on aivan liian nopea ihmiseen verrattuna.

Erään kerran kun olin saanut lehmät oikeaan paikkaan, näin katkenneen langanpään makaavan maassa. Nappasin sen käteeni ja lähdin etsimään toista päätä, joka löytyi suunnilleen sieltä kuin pitikin. Siitä vaan lanka toiseen käteen ja... AAAARRGGHH!!!! Enpä ollut muistanut ottaa töpseliä seinästä samalla kun opastin kantturat navettaan, mutta tuon keikan jälkeen muistin. Äärimmäinen sähköherkkyys motivoi oppimaan tiettyjä asioita.

Eräällä syrjäseudun tilalla piti laitumet kiertää vähintään kerran päivässä, koska hirvet saattoivat lampsia langat poikki.
Lähdin kiertämään ja yhytin takamailta hiehot, jotka lähtivät seuraamaan minua. Aistin selvästi niiden ajatukset:
"Kukahan tuo on? Ei me tunneta sitä."
"Ei niin, paras katsoa että mitä se täällä puuhaa."
En voinut vastustaa kiusausta, vaan ampaisin juoksuun. Hieholauma lähti laukkaamaan samaa tahtia. Kun laitumen nurkka tuli vastaan, pysähdyin ja käännyin laumaa päin. Porukka teki tehokkaan nelisorkkajarrutuksen ihan minun nenän edessä.
"No mitä tytöt, kiva nähdä teitä lähempää!"
Reilu puolenkymmentä hellyydenkipeää hiehoa ja vain kaksi kättä. Kaikki saivat silti rapsutuksia ja silityksiä. Jonkin matkaa seurasivat langan tutkimista, kunnes asian uutisarvo meni ja neitoset jatkoivat syömistään.

Äkäiset kantturat ja kalkkunat

Oli jälleen kesä ja olin hakemassa lehmiä laitumelta. Eräs lehmä vilkaisi vierasta ihmistä, kuopaisi maata sorkallaan ja lähti sarvet ojossa tulemaan kohti. Säntäsin juoksuun ja loikkasin kuin Bryggare aidan yli. Arto-isäntä nauroi vähän matkan päässä:
"Ai nii, en muistanu mainita että se on vähä salavihanen!"
Hieno juttu, juuri semmoisen seikan kuka tahansa lomittaja haluaa itse ottaa selville. Lähdin ohjaamaan lehmiä navettaan, mutta tämä tapaus ei tykännyt perässä kulkevasta lomittajantampiosta, vaan yhtäkkiä kääntyi ja taas juostiin. Ei sitä usko äkkinäinen, miten niin kömpelön näköinen elukka voikin olla rivakka liikkeissään.

Lypsy meni ihan hyvin ja ulos päästämistä varten osasin aseistaua. Nakkasin olalle kohtalaisen kokoisen koivuhalon ja kun rouva jälleen teki siron pyörähdyksensä, kajautin oikein roiman kolauksen valkoiseen otsakuvioon. Siinä on se kohta, johon tainnutuspistoolilla ammutaan jos lehmä pitää teurastaa navettaan.
Koivuhalolla ei suinkaan niin ärhäkkää vaikutusta ole, mutta hetken lehmällä pyöri silmät hedelmäpeliä ja se tunnusti minut vahvemmakseen.
Loppuaika siinä talossa meni oikein mukavasti ja kurinpitovälineeksi riitti pieni risu.

Arto kertoi jossain vaiheessa tarinan, toden semmoisen.
Hänellä oli joskus kalkkunakukko, niin äkäinen ettei tankkikuski uskaltanut tulla autosta ulos jos kalkkuna oli ainoana paikalla.
Erään kerran Arton kaveri toi karhukoiransa hoitoon. Kalkkuna meni koiran eteen kukkoilemaan, että "mikäs sinäkin siinä luulet olevasi!"
Koira tappoi kalkkunan ja söi sen.

Pommeja ja miinoja

Olin Marjan ja Arton navetassa kun kuulin radiosta uutisen prinsessa Dianan kuolemasta. Kävelin pitkin takakäytävää ja jähmetyin kesken askelen niille sijoilleen, että korvat toimisivat mahdollisimman hyvin. Pysäyttävä uutinen tosiaan.

Samassa paikassa olin vähän myöhemmin samana syksynä kun isäntäväki rakensi uutta tankkihuonetta entisen räjähtäneen tilalle.
Navetta oli tyypillinen, kyljessä pieni siipi, josssa oli käytävän toisella puolella tankkihuone ja toisella vaatehuone ja muuta sekalaista varastotilaa. Siellä  oli myös kaasupullo, jonka venttiili oli jäänyt auki tai liekö kuopus käynyt ruuvaamassa, ken tietää. Kuitenkin, jostain se oli saanut kipinää ja PUMM!!! Katto oli lentänyt navetan katon päälle, ovi 20 metrin päähän pihalle ja harkoista muuratuissa seinissä risteili halkeamia pullistumisen jäljiltä. Onneksi kukaan ei loukkaantunut.

Uusi tankkihuone oli rungoltaan valmis, ikkunat ja ovi puuttuivat ja lattia oli laatoitettavana. Ensimmäisen päivän iltatöiltä jouduttuani jätin saappaat navetan puolelle nurkkaan, koska oli hyytävän kylmä syksy ja ikkunattomassa ja ovettomassa vaatehuoneessa eivät saappaat pahemmin kuivuneet.

Seuraavana aamuna heti autosta hypättyäni tiesin, että jotain on pielessä. Kaikille näitä hommia tekeville kehittyy navettakorva. Se on kuin sävelkorva, joka erottaa normaalista meiningistä poikkeavat nuotit. Riitasoinnut johtuvat yleensä irti päässeestä lehmästä tai syntyneestä vasikasta, joka toikkaroi jossain missä sen ei pitäisi toikkaroida.

Tällä kertaa lehmä oli irrallaan. En ehtinyt edes valoja sytyttää, vaan yövalaistuksessa heitin lenkkarit jaloista ja hyppäsin saappaisiini.
"Voii perkk...!!"
Lehmänkanttura oli käynyt miinoittamassa saappaani puolilleen sitä itseään. Enhän minä voi tehdä töitä moisilla kengillä, joten riisuin sukat ja laitoin takaisin lenkkarit jalkaan. Lypsin lenkkareissa, vaikka se ei kovin fiksua ole, mutta hätä ei lue lakia.

Lypsyn jälkeen menin kysymään Marjalta saappaita lainaan. Sai aamun parhaat naurut kun kerroin mitä oli tapahtunut ja Arto kertoi rakennusmiehille, miten noheva lomittaja heillä on.

Tämän lomituksen aikana viljat oli saatu korjattua. Isäntänväki juhlisti tilannetta epävirallisilla elonkorjuujuhlilla ja Arto hoippui kalsarit jalassa seuraavana aamuna navettaan.
"Voi kun mie oon niin kippee! Siehän oot ajanu silppuria? Voisit sie käyvä lehmille lisärehua kun mie en millään kykene?"

Minähän menin mielellään traktorihommiin. Silppuroin ruohoa kärryyn ja kippasin sisällön laitumella olevalle lavalle. Vetoaisassa ei ollut tukijalkaa, vaan se lepäsi pölkyn päällä ja siinä sählätessä tunaroin aisan pölkyn ohi turpeeseen. Vähän aikaa raaputin päätäni, että mitäs nyt. Menin pihaan hakemaan toisen traktorin, että voin etukuormaajalla nostaa aisan pöllin päälle. Traktoria ei näkynyt missään.
"Arto, missä se toinen raktori on?"
 Arto katseli ympärilleen ihmeissään.
"Missä on meijän raktori?!"
"No etkä muka muista?" huusi Arton veli, joka oli laatoittamassa tankkihuonetta.
Kävi ilmi, että Arto oli edellisiltana lainannut traktorin jollekin, muttei enää muistanut moista tapausta.

Tässä samassa talossa tapahtui aina jotain hämminkiä. Kerran pudotin tulpan (kolmitissilehmillä lypsimen ylimääräinen neljännes pitää tulpata lypsyn ajaksi) lietekuiluun. Vääntelin rautalangasta koukun, jolla ongin tulppaa pois ja tietenkin Arton piti juuri sillä hetkellä tulla navettaan.
"Mitä ihmettä sie teet?"
"No kun tuo onneton tulppa putos!"

Liekö ollut peräti saman lomituksen aikana kun minun rannekellon muoviranneke katkesi ja se putosi täsmälleen samaan kohtaan lietekanavaan. Kalastin samalla koukulla kelloani ja kuinka ollakaan, Arto tuli navettaan.
"No mikä siellä nyt on?"
"Miun rannekello."
Isäntä punoi päätään ja poistui paikalta.

Alma isännänkouluttaja

Lehmät eivät suinkaan ole niin tyhmiä kuin antavat meidän ihmisten olettaa. Terholla oli eräs Alma, joka oli varsinainen kuningatar. Se oli opettanut Terhon hakemaan itsensä ja kun haettiin, maleksi mahdollisimman hitaasti vain valtaansa näyttääkseen.

Kun lehmät olivat lähilaitumella, ei tarvinnut kuin veräjä avata niin ne pääsivät tulemaan navettaan. Huutelin heitä ja kaikki muut tulivat paitsi Alma. Se ei korvaansa lopsauttanut minun huuteluille, vaan jatkoi syömistään.

Minä taas en jaksanut lähteä mokoman takia hermojani menettämään, vaan jaoin jauhot muille ja napsautin lypsykoneen käyntiin.
"MMÖÖÖ!!"
Silloinkos Alma sai jalat alleen! Se oli päätypaikalla eli ensimmäisenä lypsyvuorossa ja hätä iski kun kone käynnistyi ja hänen kuningattaruutensa oli vielä pihalla. Laukkajalkaa saapui ja toivotin Alman tervetulleeksi peremmälle.

Samalla tilalla piti toistakin lehmää kouluttaa. Nimeä en muista, mutta sama se. Terho harrasti vielä pitkäkortista säilörehua ja tämä ynnikki harrasti rehun kuivatusta. Kun se oli syönyt pahimman nälän pois, se alkoi viskoa rehua maitoputkien päälle ja samalla sitä meni joka paikkaan muuallekin. Että minua risoi moinen tapa! Aloin kytätä vieressä sen syömistä ja kun ensimmäinen satsi lensi, raivasin kaikki rehut siltä pois. Ole syömättä jos ei maistu. Siinä se yritti varastaa naapurilta, mutta aina ohikulkiessa siivosin pöytää tyhjäksi. Välillä kokeilin, että kävikö syönti ja jos ei käynyt, rehut pois. Muutaman päivän kun tätä tein, lehmä oppi arvostamaan ruokaansa. On ne oppivaisia otuksia.

Terhon navetassa oli teräväpiikkinen ruokintatalikko. Sen piikit olivat vielä pöytää pitkin työnnellessä hioutuneet entistä terävämmiksi ja erään kerran tuikkasin omaan jalkapöytääni. Sattui ihan hemmetisti, mutta hommat oli loppusuoralla ja jatkoin kun verta ei valunut.

Tuska yltyi ja kun pääsin kotiin, olin jo aivan shokissa kivun takia. Ilmeisesti sisäinen verenvuoto teki sen. Markku vei minut kirkonkylälle lääkäriin ja siellä oli nuori naisihminen ottamassa vastaan.
"Iskin talikolla jalakaan ja sattuu ihan helevetisti!"
"Hmm, tuota noin, kun mä en tiedä mikä on talikko..."
Onneksi istuin jo valmiiksi, koska muuten olisin tipahtanut korkeammalta. Sairaanhoitaja otti ohjat, puhdisti haavan vaikka mitään puhdistettavaa ei ollut ja sanoi että kipulääkettä vaan niin kyllä se siitä.
Onhan se hyvä että lääketieteen opiskelijoita piisaa, mutta kannattaisi opetella yleisimmät työvälineet jos maalaispitäjään meinaa sijaiseksi tulla.

Tällä tilalla teloin naamanikin kun eräs luonnehäiriöinen kanttura tarjoili sorkkaansa suoraan silmäkulmaan. Minulla oli siihen aikaan lasit ja oikea linssi oli paksu likinäön takia. Linssin reuna viilsi kulmaan siistin haavan, joka piti käydä tikkaamassa umpeen. Meikkiä en siihen aikaan käyttänyt eikä sillä hetkellä tarvinnutkaan, sen verran komea väritys oli. Tosin vain toispuoleisesti.

Lehmäaaltoja

Muuan Jarmolla oli lapinkoira navettahommissa apuna. Se oli pentuna huvitellut juoksemalla ruokintapöytää pitkin kun lehmillä oli jauhot edessä, joten aina kohdalla oleva lehmä nosti päätään että koira pääsi jatkamaan matkaa. Tätä leikkiä se puuhasi ruoka-aikoina ja lystiä oli.

Eräs lehmä ei suvainnut koiran touhuja, vaan nakkasi sen vastapäiseen seinään. Onneksi laskeutumispaikassa oli läjä tyhjiä säkkejä ja koira oli vielä pentu ja joustava, joten se ei loukannut itseään. Vähän aikaa selvitteli päätään, että mitä tapahtui. Kun se toipui tällistä, sisu kuohahti ja meni sanomaan asianomaiselle lehmälle, että nyt teit viimeisen virheesi! Se nappasi turpaan kiinni ja roikkui siinä. Lehmäparka huusi ja veri valui. Jarmo pelasti lehmän, joka ei enää toista kertaa koskenut koiraan.

Sarvi otsassa huonon muistin takia

On se jännä miten vanhoissa navetoissa oli matalat ovet. Olihan entisajan ihmiset pienempiä, mutta lienevätkö olleet nuukempiakin kun ei voinut tehdä kunnollisia ovenreikiä. Minulla oli lippis päässä aina töissä ollessa ja monet kerrat oli päälaki ruvella kun kolautin sen lippiksen napin ovenkamanaan.

No on sitä pieniä ihmisiä nykyäänkin. Eräs isäntä oli sen verran vähäinen varreltaan, että maitoputket oli asennettu melko alas. Yhdessä alituksessa minun piti vain vähän nyökäyttää niskaa niin pääsin itseäni kolhimatta ali. Kerran menin siitä, mutta saman tien muistin, että ai niin harja unohtui. Käännyin ja klonk, otsa kolahti putkeen. Aika lyhyt oli muisti sillä kohtaa.

Suonet vihreinä hehkuen

Lomitusurani loppupuolella olin Hanskin ja Marjan tilalla kun kävin päivätauolla sairaalassa tutkituttamassa kipeytyviä ranteitani. Kyseessä oli varjoainekuvaus, jota ennen työnnettiin jotain ainetta verisuoniin ja sitten mentiin kuvauttamaan kätöset. Joka välissä hoitajat kyselivät, että olenko menossa ulkomaille lähimmän vuorokauden sisällä. Kaikille sanoin, että en ole menossa ja miksi sitä kaikki tivaavat.
"Siksi kun tämä aine on radioaktiivista ja se reagoi turvatarkastuksessa. Saisit todistuksen, ettei sinun tarvitse mennä portin läpi."
Kappas, mielenkiintoista. Kerroin tämän iltatöillä Hanskille.
"Heehhehhee, siehän oot ydinjätekuljetus!" tämä nauroi.

* * *

Tässä oli muutamia huvittavia juttuja, jotka tuli äkkiä mietittynä mieleen. Varmaan yhtä paljon on niitä itkettäviä kohelluksia, mutta jätän ne suosiolla pois. Kivempaa on muistella mukavia tapauksia.

Kommentit

Jenna sanoi…
Mahtavia juttuja! Kiitos päivän nauruista!! :D :D
Hanna P sanoi…
Kiitti :) Jännityksellä ootan siun tarinoita sieltä tuotannon toisesta päästä :D

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koiraa luulin pyytäneeni, mutta mitä sainkaan

Ykkönen, kakkonen, hevosmies Makkonen...

Taiteentäyteinen viikonloppu Imatralla