Hippasen verran höpinää

Olen kirjoitellut tosi vähän toisesta ammatistani eli kalevalaisen jäsenkorjauksen harjoittamisesta. Kansanlääkintäseura järjestää kursseja ympäri Suomea pitkin vuotta, joten elämäntilanteen muuttuessa ei ole ongelma pitää taukoa ja jatkaa sitten kun olosuhteet sallivat. Itse olen hidas tutustumaan ja ns. pääsemään sisään porukkaan, joten tämmöinen tilanne olisi ollut kauhistus. Niinpä päätin, että kertarytinällä mennään alusta loppuun, tuli mitä tuli.  Kohtalainen väsymystähän siitä seurasi, mutta sisulla painoin menemään ja kolmen vuoden sisuilun tuloksena sain kalevalaisen jäsenkorjaajan nimikkeen kesäkuun alussa. Valmistumisesta ei voi puhua, koska oppiminen jatkuu niin pitkään kuin töitä riittää. Jokainen asiakas on erilainen ja aina tulee esiin jotain uutta. Mielenkiinto siis säilyy takuuvarmasti yllä. Koirat ja hevoset ovat olleet lähellä sydäntäni pitkin elämää. Heti jäsenkorjauskurssin alettua syksyllä 2018 oli itsestään selvää, että haluan opiskella myös eläinten hoitamis...

Ikimuistoinen oli se viikko, jonka olin ajohommista kokonaan vapaalla. Olin vain ja nautiskelin pelkästä olemisesta ja tein kaikkia kivoja juttuja. Se oli nimittäin heinäkuun puolivälissä se vapaa eli kirjoittaja on tässä parisen kuukautta tehnyt kaikkea muuta kuin istunut näppiksen ääressä. Viikon ensimmäinen kohokohta oli keskiviikko, jolloin pääsin pitkästä aikaa ratsastamaan. Edellisestä kerrasta taitaa olla jopa puolitoista vuotta, joten korkea aika oli. Naapuriin muutti uusia ihmisiä ja heidän mukana kaksi suokkia. Tiialla oli ollut hevonen jo vuosia ja nyt omaan talliin sille piti saada kaveri, joten semmoinen tuli. Mukavaa oli käydä kopottelemassa Metkalla ja näyttämässä Tiialle maisemia ja reittejä. Sain totuttuun tyyliin sisäreidet niin kipeiksi, että teki mieli amputoida jalat nivusista. Pitäisi harrastaa hieman useammin, mutta minkä voit kun tilanne on nyt mitä on. Lomalla ehdin käydä Pian paimennusopissa ensimmäisen ja toistaisekai ainoan kerran tänä kesänä. Nomsall...

Olin viikko sitten viikonloppuna Jutan kaverina ajattamassa porukkaa parivaljakolla Chippewa Ranchin vieressä olevan Ravintola Viimeisen Mohikaanin lastentapahtumassa. Siinä tuli myös Ranchin hepat ja muut elukat katseltua, joten intouduin varaamaan länkkätunnin. En ole sen lajin ratsastusta kovin paljon harrastanut, ja nyt männä sunnuntaina päätin kokeilla. Sain ratsukseni Bobbilenan, aidon quarterin. Varusteet puettua vein sen kentälle ja Jaanan opastamana aloin taluttaa pitkin kenttää suoraan ja kaartaen. Ideana on hevosen kuuliaisuuden testaaminen ja mikäli se ei ole kunnossa, se laitetaan kuntoon. Lännensuitsien ohjat ovat pitkät ja avoimet. Niillä talutettaessa hevonen voi antaa laumanjohtajalle sopivan tilan. Jos hevonen pyrkii ohi, se palautetaan räppäämällä ohjasperiä omaan olkapäähän. Samoin pysähdyksissä hevosen tulisi pysähtyä välittömästi kun taluttaja pysähtyy. Tätä muistutin Bobbilenalle pari kertaa ja hyvin meni jakeluun. Samoin kun ohjan jättää maahan, hevosen luo...

Tervepä teille! Mamma antoi taas vaihteeksi minulle puheenvuoron. Tykkään. Tässä päivänä muutamana mamma alkoi ruuvata meidän autohäkistä väliseinää pois. Voi kehveli, se tarkoittaa sitä, että lähdetään jonnekin pitemmälle matkalle. On nääs mukavampaa olla kontissa kun saa olla vähän väljemmin. Jonkun aikaa siellä ihmeteltiin kunnes parkkeerattiin jollekin isolle aukealle. Mamma käytti meidän pissillä ja sitten hävisi kohti isoa rakennusta, jossa on kaksi ovea. Toisessa lukee "Ingång" ja toisessa "Utgång" .  Vaikka koira olenkin niin kyllä ihmisten kielet meikätytön päässä taipuu. Sanoin Jatsille, että miksi sisämaalaisille ja ulkomaalaisille on omat ovet? Eikö se ole vähän... hmm... epätasa-arvoista? Jatsi moitti minua tyhmäksi. Sanoi, että ne tarkoittaa sisään- ja uloskäyntiä ruotsiksi kirjoitettuna.  Ruotsiksi? Saatan tyhmä ollakin, mutta ei se tätä varsinaista asiaa muuta yhtään sen viisaammaksi. Nyt ollaan Suomessa ja vieläpä melko syvällä Savossa. Mik...

On se taas kumma kun ei saa aikaiseksi näitä tarinoita, ei vaikka millä itseään piiskaisi. Sitten kun aloittaa, tekstin tulemista ei estä mikään. Mutta se aloittaminen. Kati vinkkasi minulle jo kuukausia sitten hevosmetsätyökurssista, että josko lähtisin mukaan. Houkuttelu ei ollut kovin vaikea tehtävä. Johan se oli kaksi viikkoa sitten, mutta palataan nyt siihen kun on vielä vallan hyvin muistissa. Maukkulan Mustikkamäessä pidetty kurssi oli Ilomantsin hevosystäväinseuran ja Työhevosharrastajien yhteistuumin järkkäämä perehdytys perinteisiin hevosella tehtäviin savottatöihin. Kurssi oli kaksipäiväinen ja Mustikkamäessä olisi voinut yöpyä, mutta me päätettiin ajella edestakaisin kun ainakin allekirjoittaneella oli kanojen hoito, uuninlämmitys ja muut päivittäiset taloustoimet kokonaan omalla kontolla. Porukkaa oli suhteellisen paljon, melkein 20 henkeä. Onneksi hevosiakin oli riittävästi, että jokainen pääsi treenaamaan valjastusta. Mielenkiintoiseksi asian teki se, että valjastu...

Joulu meni sen kummemmin toivottelematta, joten toivotellaan nyt muita asioita. Mitä jäi käteen viime vuodesta? Ei kovin kummoisia. Onhan se toisaalta saavutus olla työttömänä kokonainen vuosi putkeen, mutta omalla kohdalla otin sen hyvillä mielin vastaan. Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on noussut jälleen kerran arvoon arvaamattomaan ja sitä minä enimmäkseen viime vuoden ajan tein. Ylimääräisen uupumuksen poisto-operaatio, sanoisin. Loppuvuodesta aloin jo orientoitua työnhakuun, mutta se on vielä vaiheessta. Katsotaan miten käy. Joka tapauksessa sekä henkinen että ruumiillinen minäni ovat päässeet yhteisymmärrykseen siitä, että molemmat haluavat töihin. Harrastusrintamalla koirien osalta meni kohtuullisen hyvin. Jatkoimme Hipan kanssa rallypuuhastelua ja saimme syksyn viimeisestä kokeesta RTK2-tittelin. Kokeet eivät yleisesti ottaen menneet kovin hyvillä suorituksilla, mutta enimmäkseen hyvällä mielellä ja se oli pääpointti koko hommassa. Pääsin PoKS:in rallyryhmään, jo...

Maatalousnäyttely eli nykyilmaisuna Farmari 2015 oli ja meni. Osallistuimme poikien kanssa karkeloihin torstaina, jolloin oli ohjelman mukaan eniten semmosia esityksiä, mitkä minua kiinnostivat. Yleensä koko eläinosasto veti puoleensa meitä eläinrakkaita. Hevoskentällä oli ensin eri hevos- ja ponirotuja esittelyssä. Eestin raskas vetohevonen veti vertoja massiivisuudessa. Tämän rotua en muista, mutta emän mukana kulkenut pikkuvarsa heitti välillä pomppuvaihteen päälle. Pojat ihastuivat ikihyviksi hevosiin ja poneihin. Allergiastaan huolimatta kopukoita piti päästä taputtelemaan vähän päästä. Eipä haitannut aivastelu eikä ihon kutina. Muut eläimet kierrettiin moneen kertaan. Tässä on suomenkarjaa näyttelykehässä. Yksi odotettu ohjelmanumero oli paimennusnäytös, jossa laumaa liikuttelivat bordercolliet. Ensin yhdellä koiralla ja sitten kahdella. Silmiä hivelevän taitavaa tuöskentelyä. Lauman jakaminen kahtia onnistui, mutta pian erotetut lampaat karkasivat koira...

Ärsyttää toistaa itseään, mutta teen sen silti. En siksi, että rakastaisin omia tekstejäni ylenmäärin ja haluaisin nostaa itseni jalustalle, vaan siksi, että facebook-maailma on hetken lapsi ja kaikki tarinat katoavat informaatiotulvan alle alta aikayksikön . Sen sijaan blogeista ja keskustelupalstoista mielenkiintoiset keskustelut saa kaivettua esiin kätevästi jos on tarvis joskus muistiaan virkistää. Kaikenlaisia haasteita siellä kulkee jatkuvasti, mutta Sari tarjoili eteeni varsinaisen helmen. Piti kirjoittaa päivän puuhista viikon ajan kulloisenkin päivän alkukirjaimella toteutettuna. Kun muutenkin jatkuvasti sanoja päässäni pyörittelen, otin riemusta kiljuen haasteen vastaan. Alku meni lämmitellessä, mutta siitä ne hyvin alkoivat irrota. Aika paljon myös senhetkinen fiilis vaikutti siihen, miten pitkät tarinat sai sepitettyä. Kiva oli myös muiden kirjainpäivityksiä lukea ja huomata, miten sanoja riittää ja jokainen sai omista hommistaan aikaan omanlaisensa päivityksen. Maan...

Reitti Klaukkalaan alkaa olla pikkuhiljaa selvääkin selvempi eikä suunnistus aiheuta liittymäpaniikkia. Tällä kertaa lähdin liikkeelle vasta iltapäivällä ja tulin siihen tulokseen, ettei minua ole luotu kehäkolmoselle klo 18 aikoihin perjantai-iltana. Oli pimeää, vettä tihuutti ja liikenne virtasi paikoin kummallakin puolella melkoista vauhtia. Kuulemma tuntia aiemmin porukkaa oli ollut vielä enemmän liikkeellä, joten tyytyväinenhän tässä pitää olla kun niinkin rauhassa sai ajella. Senja oli järkännyt meille niin paljon hommia lauantaille, että ei joutanut makoilemaan aloillaan. Hän käy Oittaalla sijaitsevalla tallilla kouluttamassa kahta hevosta sekä maasta että selästä käsin ja ratsastaa mikäli mahdollista ilman satulaa. Lähdettiin ensin porukkalenkille niin, että Senja köpötteli Stellalla ja minä kävelin koirien kanssa mukana. Tytöthän osaavat olla hevosten kanssa jahtaamatta ja räyhäämättä, mutta varoa ne eivät osaa. Stella oli melko närkästyneen oloinen kun Jatsi palloili se...