Westerniä
Olin viikko sitten viikonloppuna Jutan kaverina ajattamassa porukkaa parivaljakolla Chippewa Ranchin vieressä olevan Ravintola Viimeisen Mohikaanin lastentapahtumassa. Siinä tuli myös Ranchin hepat ja muut elukat katseltua, joten intouduin varaamaan länkkätunnin. En ole sen lajin ratsastusta kovin paljon harrastanut, ja nyt männä sunnuntaina päätin kokeilla.
Sain ratsukseni Bobbilenan, aidon quarterin. Varusteet puettua vein sen kentälle ja Jaanan opastamana aloin taluttaa pitkin kenttää suoraan ja kaartaen. Ideana on hevosen kuuliaisuuden testaaminen ja mikäli se ei ole kunnossa, se laitetaan kuntoon.
Lännensuitsien ohjat ovat pitkät ja avoimet. Niillä talutettaessa hevonen voi antaa laumanjohtajalle sopivan tilan. Jos hevonen pyrkii ohi, se palautetaan räppäämällä ohjasperiä omaan olkapäähän.
Samoin pysähdyksissä hevosen tulisi pysähtyä välittömästi kun taluttaja pysähtyy. Tätä muistutin Bobbilenalle pari kertaa ja hyvin meni jakeluun. Samoin kun ohjan jättää maahan, hevosen luota voi poistua ja se pysyy paikallaan. Mikäli ei pysy, se palautetaan täsmälleen samaan kohtaan.
Ihastuttavaa lännenratsastuksen ideologiassa on juuri tuo, että hevonen opetetaan olemaan pelkäämättä mitään ja luottamaan ihmiseen. Olipa se ihminen kuka hyvänsä, jokaiseen pitää luottaa, mutta jokaisen ihmisen pitää myös tehdä oma osuutensa ansaitakseen hevosen luottamuksen. Silloin homma pelittää.
Kun maasta käsin homma oli hallussa, siirryin hevosen vierelle ja pyysin sitä kääntämään päätä itseeni päin. Tämän tarkoitus oli kysyä, että onko hyvä mieli ja ajatus mukana. Oli. Bobbilena osasi tämän asian tosi hyvin. Sama toistettiin toisella puolella. (Huomaa täysin löysinä roikkuvat ohjat. Nämä jutut tehtiin eleillä, ei vetämällä ohjista.)
Jaanalla ei tietenkään ollut mitään tietoa ratsastustaidoistani. Sanoin, että olen ratsastanut vuosia englantilaistyyliin, mutta westernistä ei ole isommin hajua. Sen toki tiesin, että löysin ohjin mennään koko kupletti läpi. Uutta oli se, että westernissä ääniapuja myös askellajien vaihdoksissa eikä vain pysäytyksessä. Raviin lähdetään naksuttamalla kieltä ja laukannosto tapahtuu maiskauttamalla.
Alkukäynnin jälkeen aloin tehdä käännöksiä neliön muotoon asetettujen keilojen avulla.
Aluksi käskin hevosen pysähtyä heti keilan jälkeen, ei suinkaan ohjista vetämällä, vaan lysähtämällä löhöasentoon satulaan ja sanomalla "whoo". Mikäli tämä ei tepsinyt, pieni merkki ohjista. Joskus pysähdys onnistui ilman ohjia, toisinaan piti vähän vihjaista, että seis tarkoitti todellakin seis.
Pysähdyksestä lähdettiin liikkeelle kääntämällä hevonen suorana paikallaan antamalla painetta hevosen ulkopuolelle sekä kaulaan että kylkeen. Toisin sanoen vasemmalle kääntyessä siirretään käsiä vasemmalle, jolloin ohja painaa hevosen kaulan oikeaa puolta ja samoin oikealla pohkeella työnnetään hevosen etuosa käännökseen. Sitten kun tämä onnistui pysähdyksen jälkeen, tehtiin sama käynnissä. Tuntui tosi mielenkiintoiselta aina kun käännös onnistui ja meni kuten sen kuului mennä.
Vaikeaa oli valmistaa hevonen käännökseen eli katsoa tarpeeksi ajoissa siihen suuntaan, mihin olin menossa. Liian monta liikkuvaa osaa eikä äkkinäinen kykene moneen asiaan yhdellä kertaa. Jaana oli kärsivällinen opettaja ja muisti muistuttaa.
Samoja käännöksiä tehtiin myös paikallaan maapuomien muodostaman ruudun sisällä.
Alkuharjoittelu auttoi hyvin kun siirryin raviin. Hevonen totteli tosi herkästi apuja ja pysyi kaviouralla silloin kun piti ja teki voltin siihen kohtaan kun Jaana käski minua ja minä hevosta tekemään.
Tässä kuvassa mennään jo mukavan rentoina.
Sitten laukkaan. Aluksi ei laukannosto onnistunut millään, mutta kun osasin rentoutua tarpeeksi satulassa, Bobbilena tajusi mitä piti tehdä. Aloitettiin oikeassa laukassa ja muutama kierros meni tosi hyvin.
Sitten ilmeisesti tein sisäpohkeella jotain väärin ja Bobbilena alkoi kammeta erääseen nurkkaan ulos reitiltä. Siinä kulmassa oli portti, jota ei pitänyt kiertää, mutta minkä mahtoi. Monta kierrosta mentiin ja tuskailin, kun polle karkasi portin taakse enkä saanut ulkopohkeeseen tarpeeksi voimaa tai tekniikkaa pitää hevonen uralla.
Niinpä päätettiin palata takaisin tasolle, jolla minä juuri tänä päivänä juuri tämän hevosen kanssa sain asiat toimimaan. Tehtiin ravissa tuon kinkkisen paikan ohituksia volttien kanssa, että sain kerrottua Bobbilenalle, että tästä mennään eikä kammeta mihinkään muualle.
Laukka vasempaan kierrokseen jäi tämän taistelun takia pois kokonaan, mutta mitäpä tuosta. Tunti venyi melkein puolitoistakertaiseksi ja olin aivan puhki.
Bobbilena testasi minua ankarasti eikä antanut mitään ilmaiseksi, mutta sen kaikki askellajit olivat äärettömän mukavia ja sainkin kehuja istunnastani. Mutta kun asioita on vuosikausia isketty selkäytimeen englantilaiskaavan mukaan, ei löydy nappia, josta ne saisi yhtäkkiä käännettyä menemään jenkkityylillä. Napakan kuolaintuen jättäminen kokonaan pois käänsi yhtälön päälaelleen, mutta eipä ole hiertymiä sormissa kun ei tarvinnut vetää suusta.
Ensimmäiseksi länkkätunniksi meni kokonaisuutta ajatellen tosi hyvin ja tykkäsin kovasti. Varsinkin maastakäsittelyosuus teki vaikutuksen, ja sen voisivat kaikki ratsastuskoulut ottaa ohjelmaansa. Olen itsekin huomannut monessa paikassa, miten hevoset ovat kyllä kilttejä, mutta eivät silti kunnioita ratsastajaansa.
Chippewalle on liian pitkä matka, mutta voisin jatkaa tämän lajin parissa Teijan tallilla. Jos vain taloudellinen tilanne antaisi periksi. Syvä huokaus.
Sain ratsukseni Bobbilenan, aidon quarterin. Varusteet puettua vein sen kentälle ja Jaanan opastamana aloin taluttaa pitkin kenttää suoraan ja kaartaen. Ideana on hevosen kuuliaisuuden testaaminen ja mikäli se ei ole kunnossa, se laitetaan kuntoon.
Lännensuitsien ohjat ovat pitkät ja avoimet. Niillä talutettaessa hevonen voi antaa laumanjohtajalle sopivan tilan. Jos hevonen pyrkii ohi, se palautetaan räppäämällä ohjasperiä omaan olkapäähän.
Samoin pysähdyksissä hevosen tulisi pysähtyä välittömästi kun taluttaja pysähtyy. Tätä muistutin Bobbilenalle pari kertaa ja hyvin meni jakeluun. Samoin kun ohjan jättää maahan, hevosen luota voi poistua ja se pysyy paikallaan. Mikäli ei pysy, se palautetaan täsmälleen samaan kohtaan.
Ihastuttavaa lännenratsastuksen ideologiassa on juuri tuo, että hevonen opetetaan olemaan pelkäämättä mitään ja luottamaan ihmiseen. Olipa se ihminen kuka hyvänsä, jokaiseen pitää luottaa, mutta jokaisen ihmisen pitää myös tehdä oma osuutensa ansaitakseen hevosen luottamuksen. Silloin homma pelittää.
Kun maasta käsin homma oli hallussa, siirryin hevosen vierelle ja pyysin sitä kääntämään päätä itseeni päin. Tämän tarkoitus oli kysyä, että onko hyvä mieli ja ajatus mukana. Oli. Bobbilena osasi tämän asian tosi hyvin. Sama toistettiin toisella puolella. (Huomaa täysin löysinä roikkuvat ohjat. Nämä jutut tehtiin eleillä, ei vetämällä ohjista.)
(Kaikki kuvat: Jaana Sällinen-Pyykkö)
Jaanalla ei tietenkään ollut mitään tietoa ratsastustaidoistani. Sanoin, että olen ratsastanut vuosia englantilaistyyliin, mutta westernistä ei ole isommin hajua. Sen toki tiesin, että löysin ohjin mennään koko kupletti läpi. Uutta oli se, että westernissä ääniapuja myös askellajien vaihdoksissa eikä vain pysäytyksessä. Raviin lähdetään naksuttamalla kieltä ja laukannosto tapahtuu maiskauttamalla.
Alkukäynnin jälkeen aloin tehdä käännöksiä neliön muotoon asetettujen keilojen avulla.
Aluksi käskin hevosen pysähtyä heti keilan jälkeen, ei suinkaan ohjista vetämällä, vaan lysähtämällä löhöasentoon satulaan ja sanomalla "whoo". Mikäli tämä ei tepsinyt, pieni merkki ohjista. Joskus pysähdys onnistui ilman ohjia, toisinaan piti vähän vihjaista, että seis tarkoitti todellakin seis.
Pysähdyksestä lähdettiin liikkeelle kääntämällä hevonen suorana paikallaan antamalla painetta hevosen ulkopuolelle sekä kaulaan että kylkeen. Toisin sanoen vasemmalle kääntyessä siirretään käsiä vasemmalle, jolloin ohja painaa hevosen kaulan oikeaa puolta ja samoin oikealla pohkeella työnnetään hevosen etuosa käännökseen. Sitten kun tämä onnistui pysähdyksen jälkeen, tehtiin sama käynnissä. Tuntui tosi mielenkiintoiselta aina kun käännös onnistui ja meni kuten sen kuului mennä.
Vaikeaa oli valmistaa hevonen käännökseen eli katsoa tarpeeksi ajoissa siihen suuntaan, mihin olin menossa. Liian monta liikkuvaa osaa eikä äkkinäinen kykene moneen asiaan yhdellä kertaa. Jaana oli kärsivällinen opettaja ja muisti muistuttaa.
Samoja käännöksiä tehtiin myös paikallaan maapuomien muodostaman ruudun sisällä.
Alkuharjoittelu auttoi hyvin kun siirryin raviin. Hevonen totteli tosi herkästi apuja ja pysyi kaviouralla silloin kun piti ja teki voltin siihen kohtaan kun Jaana käski minua ja minä hevosta tekemään.
Tässä kuvassa mennään jo mukavan rentoina.
Sitten laukkaan. Aluksi ei laukannosto onnistunut millään, mutta kun osasin rentoutua tarpeeksi satulassa, Bobbilena tajusi mitä piti tehdä. Aloitettiin oikeassa laukassa ja muutama kierros meni tosi hyvin.
Sitten ilmeisesti tein sisäpohkeella jotain väärin ja Bobbilena alkoi kammeta erääseen nurkkaan ulos reitiltä. Siinä kulmassa oli portti, jota ei pitänyt kiertää, mutta minkä mahtoi. Monta kierrosta mentiin ja tuskailin, kun polle karkasi portin taakse enkä saanut ulkopohkeeseen tarpeeksi voimaa tai tekniikkaa pitää hevonen uralla.
Niinpä päätettiin palata takaisin tasolle, jolla minä juuri tänä päivänä juuri tämän hevosen kanssa sain asiat toimimaan. Tehtiin ravissa tuon kinkkisen paikan ohituksia volttien kanssa, että sain kerrottua Bobbilenalle, että tästä mennään eikä kammeta mihinkään muualle.
Laukka vasempaan kierrokseen jäi tämän taistelun takia pois kokonaan, mutta mitäpä tuosta. Tunti venyi melkein puolitoistakertaiseksi ja olin aivan puhki.
Bobbilena testasi minua ankarasti eikä antanut mitään ilmaiseksi, mutta sen kaikki askellajit olivat äärettömän mukavia ja sainkin kehuja istunnastani. Mutta kun asioita on vuosikausia isketty selkäytimeen englantilaiskaavan mukaan, ei löydy nappia, josta ne saisi yhtäkkiä käännettyä menemään jenkkityylillä. Napakan kuolaintuen jättäminen kokonaan pois käänsi yhtälön päälaelleen, mutta eipä ole hiertymiä sormissa kun ei tarvinnut vetää suusta.
Ensimmäiseksi länkkätunniksi meni kokonaisuutta ajatellen tosi hyvin ja tykkäsin kovasti. Varsinkin maastakäsittelyosuus teki vaikutuksen, ja sen voisivat kaikki ratsastuskoulut ottaa ohjelmaansa. Olen itsekin huomannut monessa paikassa, miten hevoset ovat kyllä kilttejä, mutta eivät silti kunnioita ratsastajaansa.
Chippewalle on liian pitkä matka, mutta voisin jatkaa tämän lajin parissa Teijan tallilla. Jos vain taloudellinen tilanne antaisi periksi. Syvä huokaus.
Kommentit