Tahto ois kun ois voima ja taito tehdä
Edellisessä postauksessa mainittu kurssi on käyty loppuun ja päättäjäiskakunpala syöty (allekirjoittaneen kohdalla tietenkin pöytäliinan kautta kierrätettynä). Nyt on korttia, passia ja todistusta vino pino.
Että osasi eto kouluttautuminen viedä inehmosta puhdin pois! Palasin kotiin pari asiaa kaupungilla hoidettuani ja rojahdin sohvalle. Kroppa ihan tärisi kun toivuin mokomasta koettelemuksesta siinä maatessani. Olisi pitänyt vielä soittaa pari puhelua, mutta - pakko tunnustaa huonoutensa - oli niin rautatangolla polvitaipeisiin lyöty olo, etten saanut piiskattua itseäni siihen. Sillä hetkellä jos vieressä joku olisi sanonut, että otahan nyt itseäsi niskasta kiinni ja ala vaan toimia, niin ydinräjähdys olisi ollut siinä.
Olen näinä kolmena viikkona viettänyt sosiaalisempaa elämää kuin kahtena viime vuotena yhteensä. Asia olisi eri, jos porukassa olisi ollut joku energiaa vievä änkyrä, mutta kaikki olivat tosi mukavia, joten siitä ei ollut kiinni. Pakko uskoa, ettei näin tiiviissä ihmislaumassa oleskelu vain sovellu hipiälleni. Ainakaan määräänsä enempää.
Olin alkukesän Pekkalan kartanolla työkokeilussa eikä se parin kuukauden pätkä käynyt kuupan päälle läheskään sitä minkä tämä lyhykäinen kurssi nyt. Lieventävä asianhaara olikin se, että Pekkalassa sain suharoida enimmäkseen yksinäni.
Tällä viikolla erään päivän aiheena oli asiakaspalvelu. Siihen hommaan sain kammon mokattua itseni edellisessä työpaikassa lähes täydellisesti. Asiakaspalvelua on onneksi monenlaista, ja nyt tiedän mihin en aio itseäni työntää.
Luulin, että kuormurin ratissa ollaan enimmäkseen itsekseen, mutta totuus on toinen. Open kertoman mukaan autokuskina oleminen on toisinaan hyvinkin herkkää hommaa. Siinä kuljetetaan tavaroita paikasta toiseen ja se muu kuin tien päällä oleminen vaatii omanlaistaan itsensä ilmaisua. Totta kai jokainen sivistynyt ihminen osaa tervehtimiset, kiittelyt ja hyvästelyt. Pointti on, että peruskäytöstapojen lisäksi pitää osata puhua eri asiakkaille eri tavalla ja lukea niitäkin viestejä, joita ei lausuta ääneen.
Pisti mietityttämään. Kaikki HSP-ilmiöön tutustuneet tietävät, että erityisherkät ovat sosiaalisesti taitavia eli osaavat asettua toisen asemaan, ymmärtävät eleet oikein ja lukevat rivien välejä sujuvasti. Tunnustan itseni muuten erityisherkäksi, mutta ihanan Aspergerin ansiosta noita edellä mainittuja taitoja minulla ei ole tai ne toimivat huonosti. Edellinen pomoni oli esimerkillisen kärsivällinen ja yritti opettaa minua, mutta huomasi alaisensa toivottomaksi tapaukseksi.
Oppimista toki tapahtuu, mutta se on hidasta ja turhauttavaa. Kun tuolla ulkomaailmassa tilanteita työntyy eteen jatkuvalla syötöllä ja kaikki ne ovat erilaisia, seinään törmäilyjä tapahtuu väkisin. Ei ihme, että kotiin jääminen houkuttaa.
Mutta sisulla mennään tulta päin. Motivaattorina toimikoon päivämäärä 1.10. jolloin ansiosidonnaisen autuus on ohi ja peruspäivärahan kurjuus todellisuutta ellei muutosta tule, joten maanantaina palaan puhelinsoittojen pariin ja alan järjestää asioitani.
Että osasi eto kouluttautuminen viedä inehmosta puhdin pois! Palasin kotiin pari asiaa kaupungilla hoidettuani ja rojahdin sohvalle. Kroppa ihan tärisi kun toivuin mokomasta koettelemuksesta siinä maatessani. Olisi pitänyt vielä soittaa pari puhelua, mutta - pakko tunnustaa huonoutensa - oli niin rautatangolla polvitaipeisiin lyöty olo, etten saanut piiskattua itseäni siihen. Sillä hetkellä jos vieressä joku olisi sanonut, että otahan nyt itseäsi niskasta kiinni ja ala vaan toimia, niin ydinräjähdys olisi ollut siinä.
Olen näinä kolmena viikkona viettänyt sosiaalisempaa elämää kuin kahtena viime vuotena yhteensä. Asia olisi eri, jos porukassa olisi ollut joku energiaa vievä änkyrä, mutta kaikki olivat tosi mukavia, joten siitä ei ollut kiinni. Pakko uskoa, ettei näin tiiviissä ihmislaumassa oleskelu vain sovellu hipiälleni. Ainakaan määräänsä enempää.
Olin alkukesän Pekkalan kartanolla työkokeilussa eikä se parin kuukauden pätkä käynyt kuupan päälle läheskään sitä minkä tämä lyhykäinen kurssi nyt. Lieventävä asianhaara olikin se, että Pekkalassa sain suharoida enimmäkseen yksinäni.
Tällä viikolla erään päivän aiheena oli asiakaspalvelu. Siihen hommaan sain kammon mokattua itseni edellisessä työpaikassa lähes täydellisesti. Asiakaspalvelua on onneksi monenlaista, ja nyt tiedän mihin en aio itseäni työntää.
Luulin, että kuormurin ratissa ollaan enimmäkseen itsekseen, mutta totuus on toinen. Open kertoman mukaan autokuskina oleminen on toisinaan hyvinkin herkkää hommaa. Siinä kuljetetaan tavaroita paikasta toiseen ja se muu kuin tien päällä oleminen vaatii omanlaistaan itsensä ilmaisua. Totta kai jokainen sivistynyt ihminen osaa tervehtimiset, kiittelyt ja hyvästelyt. Pointti on, että peruskäytöstapojen lisäksi pitää osata puhua eri asiakkaille eri tavalla ja lukea niitäkin viestejä, joita ei lausuta ääneen.
Pisti mietityttämään. Kaikki HSP-ilmiöön tutustuneet tietävät, että erityisherkät ovat sosiaalisesti taitavia eli osaavat asettua toisen asemaan, ymmärtävät eleet oikein ja lukevat rivien välejä sujuvasti. Tunnustan itseni muuten erityisherkäksi, mutta ihanan Aspergerin ansiosta noita edellä mainittuja taitoja minulla ei ole tai ne toimivat huonosti. Edellinen pomoni oli esimerkillisen kärsivällinen ja yritti opettaa minua, mutta huomasi alaisensa toivottomaksi tapaukseksi.
Oppimista toki tapahtuu, mutta se on hidasta ja turhauttavaa. Kun tuolla ulkomaailmassa tilanteita työntyy eteen jatkuvalla syötöllä ja kaikki ne ovat erilaisia, seinään törmäilyjä tapahtuu väkisin. Ei ihme, että kotiin jääminen houkuttaa.
Mutta sisulla mennään tulta päin. Motivaattorina toimikoon päivämäärä 1.10. jolloin ansiosidonnaisen autuus on ohi ja peruspäivärahan kurjuus todellisuutta ellei muutosta tule, joten maanantaina palaan puhelinsoittojen pariin ja alan järjestää asioitani.
Kommentit