On se ilimoja pitäny

Nurmikko piti leikata viimeisen kerran tältä kesältä jo ajat sitten, mutta saakos tässä talossa kukaan mitään aikaiseksi. Se on se Emmie, joka poikien pahat teot aina tekee ja ilmeisesti sama tyyppi, joka jättää minun hyvät työt tekemättä.
Nyt sataa joka päivä niin, ettei ole järkeä edes harkita leikkurointia ja leikkurin tukkimista. Se siitä.

Tänään oli perinteinen Liperin Leipäpäivä, joka on pikku tapahtumasta paisunut mahdottomiksi markkinoiksi. Minähän nykyään liikun siellä, missä rahakin liikkuu. Kumma juttu, mutta ei se juuri minun kassalippaaseen liikkunut. Porukkaa oli ihan pipona, mutta tyypilliseen tyyliin "vaan kattelemassa". Kattelisivat niitä ropoja sieltä lompsan pohjalta eivätkä miihailisi muuten vaan. Kiva siinä seisoskella hymyilemässä kuin jakoavain mokomille saitureille. Jos myynnistä vähennetään paikkavuokra, verot ja tavaran hankintahinta, tulos saattaa hyvinkin olla iloinen nolla. Sen tosin aikanaan tietää paremmin ihana kirjanpitäjäni Netta, joka on vanha kaverini ja nyt yhteistyökumppani. On se kiva kun ystäväpiirissä on joka alan taitajia.

Sanotaan ulkomaalaisita mitä tahansa, mutta saisivat meikäläiset ottaa heistä oppia. Kesällä oli Sotkuman kesäpäivillä vieraita ainakin Venäjältä ja Kanadasta. Molempien maitten kansalaiset ihastuivat myymiini koruihin, eikä vahingossakaan esittäneet kahta suosituinta suomalaista virrensäettä: "Onpas kalliita" ja Saako alennusta".

Meni valitusvirreksi, mutta jospa yltiöpositiiviselta sekin joskus sallittaisiin.
Messuilta kotiin palaaminen oli taas mielenkiintoista. Kuopus oli jättänyt selkeitä vinkkejä, miksi aikoo isona tulla.

Hippa oli jollain konstilla päässyt kammariin narukeräkorin kimppuun ja tuvassa risteili trikookudetta kuin olisi hainkalastaja käynyt meillä verkonpaulotuksessa.
Katsahdus saunan välikköön paljasti seuraavaksi Hippiksen piilevät timpurinlahjat. Lattia on talvella kylmä, se myönnettäköön, mutta villojen ja sahanpurun kaivaminen seinästä ja levittäminen lattian päälle ei auta asiaa.
Viimeiseksi Hippa oli kokeillut elektroniikka-asentajan uraa. Digiboksin kaukosäätimessä on toisinaan huono kosketus, mutta mistä ihmeestä se pentu senkin tiesi? Hampaanjäljistä päätellen se oli yrittänyt tiivistää jotain mikropiirejä. Testiajo on vielä suorittamatta.

Tietotekniikka on hieno juttu ja minulla mahtavia kavereita.
Äskettäin tuli asiaa The PääToimittajalle ja kun kipaisin Facebookiin, näin Satun olevan paikalla. Otin puhelimen ja soitin, mutta tämä ei vastannut. Sen sijaan chattikenttään tuli teksti "Soitaksää sika?". Repesin totaalisesti!
Vastasin myöntävästi, ja samantien alkoi oma luurini soittaa Pirates of the Caribbean tunnaria. Vastasin sen minkä naurunkäkätykseltäni kykenin ja Satulla oli järkevä selitys kohteliaalle kysymykselleen, mutta se on jo toinen juttu eikä kuulu tähän.

Lussupallo vaihteeksi vauhtiin

Saisiko rahaa helpommin jos perustaisi rahapajan? Ei varmaan, kun kaikkia asioita ei ole edes tarkoitettu helpoksi. Rahanteossa on viime ajat menneet ja ettei sekään olisi liian helppoa, piti pikkuisen sairastaa siihen sekaan.

Mitäs tuosta. Sitä ennen piipahdin pikaisesti Miimin järkkäämillä aussietreffeillä Päivilänvaaran hulppeissa maisemissa. Notski oli valmiina makkaranpaistoon ja paikalla oli varsin vilinää. Yltiöystävällinen Lily tunki suunnilleen syliin heti kun sain auton oven auki. Paikalla oli uusi tuttavuus Vuk, joka oli näköjään siinä seurassa kuin kala vedessä. Miksipä ei olisi ollut.





Hipalla ja Tessulla kävi jutut heti yksiin. Muilla oli kiire pois ja kun itse tulin myöhässä, Mirka jäi seurakseni ihmettelemään.
Kuvasin pentuja ja yritettiin ihan poseerauskuviakin, mutta vaikeaa se oli. Ei tuonikäisillä oikein ole kärsivällisyyttä olla mieliksi täydellisyyttä tavoittelevalle kuvaajalle.

Loputkin kuvat löytyvät täältä

On se kiva kun kaikki treenaa koiriaan. On tullut laiskoteltua sen asian suhteen ihan hävettävän paljon, mutta tänään päätin kokeilla miten äijien käy.

Jatsi repesi liitoksistaan jo siinä vaiheessa, kun kaivoin lussupalloa esiin. Otettiin ihan sitä samaa kuin leirillä eli tarkkaa asentoa seuraamisessa. Hitaasti ja varmasti. Intoa oli vaikka muille jakaa ja silmissä näkyi se ilme. Palava ja onnellinen.

Kyllä se siitä lähtee, mutta oma aktiivisuus auttaisi tosi paljon. En edes haaveile mistään kokeista koko loppusyksyn ajalta, koska ei oikeasti ole varaa yhteen ainoaan ilmoittautumiseen. Palataan siihen sitten kun nämä bisnekset ottaa paremmin tuulta alleen.
Nyt on ihan riittävästi tavoitetta tyhjentää korkkitaulu laskuista ja täyttää jääkaappia edes silloin tällöin jollain syötäväksi kelpaavalla.

Hippaa kiusasin kontaktiharjoituksilla. Se ei millään meinannut käsittää, ettei saanut namia ihan vaan olemalla sievä tai menemällä piiloon jalkojeni väliin. Kyllä se jaksaa napittaa silmiin vaikka puoli iäisyyttä ruokakupin edessä odotellessaan, mutta se on eri asia. Jatsi nääs on vieressä näyttämässä mallia.
Ehkä alan ruokkia ne eri huoneissa.

Blondi toimittaja taas vauhdissa

Tein Heilille keikkaa ja kävin kylällä ottamassa yhden tylsän kuvan. Parkkasin auton tienposkeen ja kun lähdin ajamaan, kuului kummallista kolinan sekaista kahinaa.

Jarrut ovat vinkuneet palojenvaihdosta lähtien, mutta nyt sitä ei kuulunut ollenkaan tämän uuden äänen takaa. Ihmettelin kovasti, että mikä kumma voi tehdä tuommoista ääntä. Jarruttaminen tai kääntyminen ei pahentanut sen enempää kuin parantanutkaan vaivaa. Tyypillisenä hälläväli'istinä ajattelin passatin kestävän muutaman kilometrin matkan kotiin, mutta pelkkä uteliaisuus sai minut jo Särkijärventien haarassa kurkkimaan alustaan.

Ja mitä siellä näkyi! Toivoin maan nielevän minut autoineni ennen kuin tulinen myötähäpeän puna olisi sytyttänyt Harrikkamiehen mökin palamaan.

Pajuinen aurausviitta oli takertunut johonkin alustan ja pakosarjan väliin ja sojotti apukuskin puolelta suoraan sivulle. Onneksi ei ollut jalankulkijoita liikkeellä. Minähän olisin räpsinyt reppanoita kintuille ja pahimmassa tapauksessa huonojalkaisimmat niittänyt pitkin pientareita.

Se pajukeihäs lensi viereiseen peltoon, pois silmistä ja jaloista aiheuttamasta enempää harmia.

On tässä olevinaan kiirettä pitänyt

Koirien kanssa en ole puuhaillut mitään lenkkeilyä ihmeempää. Hipalle piti kilahtaa tosissaan, että älysi lopettaa sisälle pissimisen. Ei se juupelin jästipää hiffannut sitä ilman kunnon ravistelua.

Muuta hommaa on riittänyt ihan piisalle asti. Päätin lopettaa valtion säälirahojen vastaanottamisen ja ryhtyä itsenäiseksi yrittäjäksi. Toiminimihakemus on vetämässä ja julkaisen sen sitten, kunhan varmistuu ettei nimeä joku ääliö ole varannut. Ei ainakaan Mr. Googlen mukaan ole, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Se on niin looginen nimi, että paremmin minut tuntevat varmaan sen helposti saattavat arvata.

Juups. Näistä jälleenmyyntihommista olen joskus jo maininnut, mutta nyt niihin löytyy viereisestä linkkilistasta lisäinfoa, jos ketä kiinnostaa.

Erinomaista tässä tilanteessa on se, että saan tehdä myös toimittajan hommia ja lähettää eri tahoille niitä kivoja lappusia, jota laskuiksi kutsutaan. Toistaiseksi olen tehnyt keikkaa vaan Heilille, jossa minun takuuvarma työn tulos on hyvin tiedossa. Ensi viikolla jatketaan kolmen päivän sopimuksen merkeissä.

Tein pari jutun tyyliin rakennettua ilmoitusta vajaat pari vuotta sitten avatusta kuntosalista, tai terveysliikuntasaliksi sitä haluavat ennemmin nimittää. Asianomaisen salin manageri Anu oli niin tyytyväinen juttuihini, että laski minulle tosi edullisen vuoden sopimuksen. En edes minä ole niin tyhmä, että olisin jättänyt käyttämättä moisen tilaisuuden.

En ole ennen pahemmin punttisaleja harrastanut, mutta nyt tuli muutos siihenkin kurssiin ja tykkään kovasti. Olo on virkeä kun saa rääkätä kroppaansa miellyttävällä tavalla.

Tänään olin Liikunnainen-tapahtumassa Laulurinteellä Herbiksen kojulla.
Aluksi pitivät neljän tunnin jumppamaratonin ja siinä pääsi itsekin välillä lämmittelemään zumbailun ja hiphoppaamisen mukana. Välillä, kun ei ollut asiakasvirtaa, kävin konehärällä ratsastamassa. Jumppamaratonin päätti neljän miehen vetämä loppuverryttely ja se tapahtui Fröbelin Palikoitten tahtiin. Kyllä oli kivaa! Sieltä päästyä kävin vileä edellä mainitulla salilla huhkimassa ja saunassa, joten nyt on aika rento ja mukava olo.

Ensi viikko alkaa taas jutunteolla ja katsotaan sitten muita hommia.
Pikkuisen pukkasi kylmää hikeä tuon ison päätöksen jälkeen, mutta heti perään tuli luottamus, että kyllä minä tästä selviän. Eipähän tarvitse sietää niskaan huohottavia pomoja. Epäsäännölliset tulot tuo pienen jännitysmomentin elämään, mutta sitä minä oikeastaan olen kaivannutkin. Motivoi ainakin ahkeroimaan, jos mielii elää ja elättää perheen siinä sivussa.

Ensin pitää uskaltaa sulkea yksi ovi, että toinen pääsee avautumaan. On se joku viisas ihan tosissan ollut tuon sanoessaan.