Myytti nimeltä miellyttämisenhalu

Kävin tässä ystäväpariskuntani luona ja päädyimme pohtimaan koiria ja niiden käyttäytymistä. Heillä on kaksi bedlingtoninterrieriä ja yksi lurcher (bedlington-whippet) eli täysin erityyppiset koirat kuin minun aussieni. Hauskoja yksilöitä ja on ollut mielenkiintoista tutustua niiden ajatuksenjuoksuun.

Niitä koiria ei perusarjen toimivuuden lisäksi kovin paljon kouluteta, koska se on äärettömän haastavaa. Niitä ei motivoi mikään muu kuin lujaa juokseminen ja mikäli mahdollista jäniksen perässä. Miten tämmöiseltä koiralta vaaditaan jotain toimintaa mikä sitä ei kiinnosta kun se ei palkkaudu juuri millään tavalla?

Palvelus- tai muun vastaavan harrastuskoiran kanssa hyvin menneen kokeen jälkeen on helppo sanoa ja monesti kuultu, että "tän kanssa on niin mahtavaa tehdä juttuja kun se on niin miellyttämisenhaluinen".

Muutama vuosi sitten huomasin tämän ilmiön toisen puolen omakohtaisesti treeniryhmäni harjoituksissa. Koiraa ei kiinnostanut ohjaajan vaatimat asiat ja tämä selitti, että "kun nää tänrotuiset ei oo kovin miellyttämisenhaluisia". Annoin ohjaajalle herkullisempia nameja ja opastin palkkaamisen ajoituksessa. Hetken päästä "miellyttämisenhalu" löytyi.

Rohkenen väittää, että miellyttämisenhalua ei ole olemassakaan. On vain erikorkuisia kynnyksiä siihen, mikä koiraa motivoi eli mistä se palkkautuu. Omilla koirillani se kynnys on matala, lähes olematon; kehuminen (laumavietti), nami (ruoanhankintavietti) ja leikki (saalisvietti).

Koiralta on ensin pyydetty jotain hyvin vähäpätöistä asiaa ja palkattu siitä. Se on huomannut, että tämähän oli kivaa kun sain hyvän makupalan. Siitä voi pikkuhiljaa siirtyä vaikeampiin juttuihin. Tätä sanotaan kouluttamiseksi enkä näe sillä mitään tekemistä miellyttämisenhalun kanssa.
Kokeen suorittaminen iloisena ei sekään ole miellyttämisenhalusta kiinni, vaan palkkaamisen siirtämisestä. Jaksa vielä vähän niin megapalkka tulee ja onnistuneesti treenattu koira luottaa tähän.
Entä jos palkkaa ei tule? 

Käytkö sinä ihminen töissä miellyttääksesi pomoa vai saadaksesi palkkaa? Jos otetaan palkka pois, luulen ettei pomon kehut enää riitä motivoimaan töihin lähtemiseksi.

Siirretään tämä koiramaailmaan. Mikäli joku on edelleen sitä mieltä, että hänen koiransa on miellyttämisenhaluinen, voi kokeilla palkkaamisen jättämistä kokonaan pois. Ei leluja, ei nameja, ei kehuja, ei edes ilme saa värähtää. Koirahan lukee meidän eleitä kuin piru raamattua ja poimii sieltä sen minkä haluaa nähdä itselleen edulliseksi. Jos koira vielä puolen vuoden jälkeen into piukeana tekee mitä pyydetään, voin pyörtää puheeni. Itse en uskalla kokeilla.

Nyt eletään vuotta 2015. Huomasin hetki sitten, että tästä samasta aiheesta on kirjoitettu jo 13 vuotta sitten ja huomattavasti viisaammin kuin minä nyt. Miksi edelleen tähän asiaan vetoavat sekä aloittelijat (sen vielä jotenkin ymmärtää) että kokeneet koiraharrastajat (ei voi ymmärtää)?

Minulla ei ole kokemusta kovin paljon. Siirryin koiraharrastajaksi 90-luvun alussa ja tällä hetkellä menossa on vasta kolmas koira. Jokainen niistä on erilainen. Ensimmäisen kohdalla voisin vedota miellyttämishaluttomuuteen kun lähes mikään ei toiminut, toisen kohdalla täydelliseen miellyttämisenhaluun kun kaikki pelasi ja kolmannen kohdalla tilanteesta riippuen näihin molempiin kun joku juttu toimii ja joku toinen ei.

En vetoa mihinkään, koska kyse on vain omasta tyhmyydestä ja koiran viisaudesta. Joko olen onnistunut koiran palkkaamisessa tai sitten sopivaa tapaa ei ole johonkin haasteellisempaan osioon vielä löytynyt. Etsintä jatkuu.

Jos eläimet olisivat facebookissa

Facen ihmeellisessä maailmassa on vastikään levinnyt tämmöinen kuva:

(Lehden sivusta on otettu kuva ja tekstin alla näkyy toimittajan nimi, joten ehkä en syyllisty kovin pahaan tekijänoikeusrikkomukseen.)

Lenkillä käydessä alkoi heti mielikuvitus lentää tietenkin eläinten vastaavaan tilanteeseen.

Hevoset facebookissa:

Reggis (pv): Olipa mahtava maastolenkki!
(20 tykkäystä)
Sharon (arabi): No joo, paitsi se puimurin kokoinen kummitus, mikä hyppäsi eteen kesken laukkapätkän! Omistaja sentään pysyi satulassa vaikka otin melkoisen sivuloikan.
Reggis: Onneks oot niin nopee, että se meni jo kun me kerittiin sille kohtaa :D Sitä paitsi kuulin kun meidän ihmiset jutteli siitä ja ne sano että se oli pyy, mutta ne onkin pahoja.
Sharon: Ei se kyllä sillä hetkellä miltään pyyltä näyttäny! Pumppu hakkaa vieläkin, mutta niin se varmaan hakkaa omistajallakin.
Sfinksi (sh): Voi teitä kuumaverisiä pönttöpäitä! Kyllä meikäläisen säikyttämiseen tarvitaan aika paljon enemmän.
Reggis: Ilmanko sulla on tuommonen nimi vaikka niin suomalaisuudellas kehuskelet.
(Sharon tykkää tästä)
Sfinksi: Hörhör, kateellisten panettelua.

Kassu (torinh.): Mulla ois  koulua ohjelmassa. Lautaslihaksissa kyllä tuntuu kipua, että en tiiä miten peräänanto tänään onnistuu. Kaipaisin enemmän hierontaa. Millähän sen mammalle kertoisi?
Tuisku (russ): Potkase sitä kun tulee kavioita putsaamaan niin eiköhän tajua.
Kassu: En minä semmoisiin ponimaisuuksiin syyllisty kun mamma on niin kiva.
Tuisku: Onhan se minunkin mamma kiva, mutta kyllä silti joskus pidän sen nöyränä.
Myrtti (sh): Jos poikitat tai rupeet ontumaan? Tai et vaan mene muotoon vaikka mitä tekisi. Kyllä se sitten hoksaa, että joku on vialla.
Kassu: Vois kokeilla jos vielä kentällä tuntuu kivuliaalta.


Lehmät facebookissa:

Elviira: Milloin se jauhokärry kulkee? Alkaa olla väkirehunnälkä.
Yty: Ihan kohta, tsemppiä sisko. Minun poikimisesta on jo sen verran aikaa, etten enää muista miltä se jatkuva nälkä tuntuu.

Hipsu: Tulisi kesä ja pääsisi ulos vihreää syömään.
Himmeli: Etkö vielä saanut tarpeeksi siitä sateesta ja kylmyydestä? Nauti nyt kun on lämmintä ja kuivaa. Ruokaa riittää eikä sen perässä tarvitse juosta.
(15 tykkäystä)


Kissat facebookissa:

Ei päivityksiä. Ketään ei kiinnosta.


Koirat facebookissa:

Reiska (suomenajokoira): Jee! Jäniksenajo alkaa tänään! Meikäpojalla on kunto kuin kiviaitaa ja vaikka koko läänissä ei olisi kuin yksi jänö niin se kyllä taatusti löytyy.
Pumba (engl.bulldoggi): Kyllä en tiedä mitään typerämpää kuin jäniksen perässä juokseminen.
Reiska: No haloo, pötkö. Siihen tarvitaan ensinnäkin kuono millä haistella ja jalat millä juosta. Että en ihmettele.
(Timmy (norjanharmaa) tykkää tästä)
Pumba: Kyllä minä haistan kun ruokakuppi täyttyy ja pääsen ulos ja takaisin sohvalle, se riittää.
Reiska: Voi tsiisus.

Lissu (labradori): Jälkitreeneissä nähdään!
(Rontti, Laku, Pösö ja Penni tykkäävät tästä)
Pösö (bpt): Ja huomenna tottikseen! Pääsen testaamaan uutta wubbaa :D

Hautajaisia ja pikkujouluja

Viime lauantai oli melkoinen monitoimipäivä.
Muuan kaverini pyysi minua kuvaamaan isänsä hautajaisiin ja hetken aprikoinnin jälkeen otin tehtävän vastaan.

Kyllä kannatti. Vainaja oli monessa mukana ja esimerkiksi Joensuun Mieslaulajat kunnioittivat laulajaveljeään sekä läsnäolollaan että esiintymisellään. Kappelissa kanttori-urkuri lähes jäi kakkoseksi kun miehet antoivat äänen tulla. Enpä ole niin voimallista veisaamista ennen kuullut.

Myös muistotilaisuudessa kuoro lauloi sekä pianosäestyksellä että kolmiäänisesti. Osuin istumaan pianoa lähellä olevaan pöytään ja ihastelin kapellimestarin työskentelyä hänen aloittaessa kuoron johtamisen.
"Duu... duu, duu, duu. No, ei se ny lähe."
Johtaja otti ääniraudan taskustaan, napautti sitä ja painoi päätään vasten.
"No niin, löytyihän se."
Ja laulu alkoi. Tarkkaa hommaa kun sen osaa.

Hieno tilaisuus kaikkiaan ja onneksi kuvatkin onnistuivat kohtalaisen hyvin.

Kotiin palattua ehdin lenkittää koirat ja sitten piti jo ampaista takaisin kaupunkiin, tällä kertaa Josepan pikkujoulua viettämään. Alun perin tilaisuus piti olla viime vuoden tyyliin ravintola Edisonissa jouluruokailuineen, mutta porukkaa ei ilmoittautunut tarpeeksi, että ruokailu järjestyi. Niinpä muutettiin ruokailu Rossoon. Vähän ihmetytti kun ei ilmainen sapuska porukalle kelvannut, mutta se on heidän tappionsa.

Kävin ensin hakemassa Jennan kyytiin ja totesimme olevamme sen verran aikaisessa, että piipahdettiin Gloriaan yksille rentouttaville. Entisten kokemusten perusteella kykenen illan aikana ottamaan muutaman ja silti pääsen omalla kyydillä kotiin.

Ruokahalua kiihottavan hömpsyn jälkeen suunnistettiin Rossoon.
Alkupalat olivat kaikille samat, mutta pää- ja jälkiruoat sai kukin tilata mieleisensä. En ole Rossossa syönyt pitkiin aikoihin kun en ole ollut ihan vakuuttunut ruokien tasosta, mutta nykyään sinne kyllä kannattaa mennä.

Olin jo etukäteen virittäytynyt syömään pihvin, joten sen tilasin mediumplussana. Mukana oli ranskiksia ja vihanneksia. Annoksessa ei ollut muuta vikaa kuin että se oli pienenpuoleinen. En tiedä oliko hautajaiskeikan syömisistä niin pitkä aika kun pihviannoksen jälkeen jäi vielä nälkä. Tai sitten syyllistyin suomalaiseen hotkimistapaan, koska kylläisyys tuli vähän jälkijunassa. Pihvi oli täydellinen ja palvelu erittäin ystävällistä.

Jälkkäriksi otin kolmen jäätelön annoksen, jossa yhden pallon päällä oli paukkusokeria. En olisi moista älynnyt, ellei Mari olisi sitä etukäteen mainostanut. 80-luvulla eläneenä tiesin toki mistä oli kyse, mutta itse asia oli pettymys.
"Ei tämä kyllä poksahtele sillä tavalla kuin ennen", minä valitin.
"EU on vieny puolet tehoista", heitti Eini.
Se voi olla hyvinkin mahdollista.

Ohjelmassa oli puheenjohtaja Arin alkupuhe sekä vapaamuotoinen esittäytyminen kun suurin osa porukasta oli toisilleen vieraita. Toinen vakio-ohjelmanumero oli koiramainen tietokilpailu. Se oli jostain Prisman leluosastolta hommattu korttipakka, jonka kysymykset saivat aikuisetkin kysymysmerkeiksi.

Ensin piti ilmaista vastausvuoro haluamallaan tavalla. Suurin osa luotti isoon ääneen ja luulen, että tietovisan lieveilmiönä tapahtui lähipöytien tyhjeneminen. Tosin me innokkaimmat viihdyimme paikalla lähes viimeiseen käskyyn asti.

Jarno tuli hakemaan Marin ja Ari pääsi samalla kyydillä. Me paineltiin Jennan kanssa takaisin Gloriaan ja tilattiin joku Pornstar-niminen drinksu, jota baarimikko kehui erinomaiseksi. Esittelyn mukaan se oli kehitetty Jenna Jamesonin esiintymisjännityksen poistamiseksi. (No, en minäkään moiseen hommaan selvinpäin kykenisi.) Ei se minun makuhermoja niinkään kutkutellut paitsi juomassa kelluvan passionhedelmänpuolikkaan osalta. Tiedän ainakin mitä ostan kun seuraavan kerran menen isomman kaupan hedelmäosastolle.

Lähdettiin tanssipuolelle kuuntelemaan musiikkia. Siellä oli seinänvieruspöydillä varattu-lappuja, mutta eivät ne pöydät kovin varatuilta näyttäneet. Kun tilaa oli, istahdimme alas. Tein yhdestä lapusta lennokin ja nakkasin menemään jonnekin tiskin suuntaan. Kukaan ei tullut valittamaan kipeää silmää tai loiskunutta oluttuoppia, joten huti taisi mennä.

Joku mukava Savosta muuttanut miekkonen iski silmänsä Jennaan ja puhelinnumerot vaihtuivat, mutta tarina ei kerro miten asia eteni.

Seuraava etappi oli kantapaikkani LaBarre.
"Hihkase jos näkkyy kyttäauto, voisin varmuuden vuoksi käydä puhaltamassa", Sanoin Jennalle toria ylittäessämme.
Autoa ei näkynyt, joten se siitä.

Barressa otettiin vain vesilasilliset kun Jennankin piti olla seuraavana päivänä ajokunnossa. Mikko oli siellä tiskillä, joten siirryttiin juttusille. Siellä oli myös kaupunginteatterin jäsen Olli-Kalle Heimo pitämässä melkoista monologia jollekin nuorelle hevarille.
Kyse oli asianomaisen trash-bändin biisien sanoista, mutta tulimme niinsanotusti kesken puoliajan, joten alkuperäinen pointti jäi vähän epäselväksi. Vuodatus oli hyvin sujuvaa ja äänekästä. Ensin OK haukkui kyseisen kaverin ja lopuksi kehui. Maisaa lainaten teatterissa siitä esityksestä olisi joutunut maksamaan.
Hatunnosto nuorelle kitaristille, joka otti saarnan vastaan niin tyynesti, että viili purkissa olisi alkanut aaltoilla pelkästä kateudesta. Vähän provosoituvampi kuulija olisi aiheuttanut kenties pienen käsirysyn.

Lopulta tilanne rauhoittui ja mekin lähdettiin etenemään Karsikkoa kohti. Lupasin nakata myös Mikon kotiinsa.
Kuinka ollakaan, meijerin risteyksessä heilahteli punainen minifjonga.
"No nyt mie muuten pääsen puhaltamaan!" nauroin matkustajille.
Pysähdyin avaamaan ikkunan.
"Puhalluskoe... Kiitos. Nollaa näyttää, hyvää matkaa!"
Järjestyihän se asia näinkin.

Kotiin ja nukkumaan. Rankka päivä, vaikka mukavaa olikin.