Hautajaisia ja pikkujouluja
Viime lauantai oli melkoinen monitoimipäivä.
Muuan kaverini pyysi minua kuvaamaan isänsä hautajaisiin ja hetken aprikoinnin jälkeen otin tehtävän vastaan.
Kyllä kannatti. Vainaja oli monessa mukana ja esimerkiksi Joensuun Mieslaulajat kunnioittivat laulajaveljeään sekä läsnäolollaan että esiintymisellään. Kappelissa kanttori-urkuri lähes jäi kakkoseksi kun miehet antoivat äänen tulla. Enpä ole niin voimallista veisaamista ennen kuullut.
Myös muistotilaisuudessa kuoro lauloi sekä pianosäestyksellä että kolmiäänisesti. Osuin istumaan pianoa lähellä olevaan pöytään ja ihastelin kapellimestarin työskentelyä hänen aloittaessa kuoron johtamisen.
"Duu... duu, duu, duu. No, ei se ny lähe."
Johtaja otti ääniraudan taskustaan, napautti sitä ja painoi päätään vasten.
"No niin, löytyihän se."
Ja laulu alkoi. Tarkkaa hommaa kun sen osaa.
Hieno tilaisuus kaikkiaan ja onneksi kuvatkin onnistuivat kohtalaisen hyvin.
Kotiin palattua ehdin lenkittää koirat ja sitten piti jo ampaista takaisin kaupunkiin, tällä kertaa Josepan pikkujoulua viettämään. Alun perin tilaisuus piti olla viime vuoden tyyliin ravintola Edisonissa jouluruokailuineen, mutta porukkaa ei ilmoittautunut tarpeeksi, että ruokailu järjestyi. Niinpä muutettiin ruokailu Rossoon. Vähän ihmetytti kun ei ilmainen sapuska porukalle kelvannut, mutta se on heidän tappionsa.
Kävin ensin hakemassa Jennan kyytiin ja totesimme olevamme sen verran aikaisessa, että piipahdettiin Gloriaan yksille rentouttaville. Entisten kokemusten perusteella kykenen illan aikana ottamaan muutaman ja silti pääsen omalla kyydillä kotiin.
Ruokahalua kiihottavan hömpsyn jälkeen suunnistettiin Rossoon.
Alkupalat olivat kaikille samat, mutta pää- ja jälkiruoat sai kukin tilata mieleisensä. En ole Rossossa syönyt pitkiin aikoihin kun en ole ollut ihan vakuuttunut ruokien tasosta, mutta nykyään sinne kyllä kannattaa mennä.
Olin jo etukäteen virittäytynyt syömään pihvin, joten sen tilasin mediumplussana. Mukana oli ranskiksia ja vihanneksia. Annoksessa ei ollut muuta vikaa kuin että se oli pienenpuoleinen. En tiedä oliko hautajaiskeikan syömisistä niin pitkä aika kun pihviannoksen jälkeen jäi vielä nälkä. Tai sitten syyllistyin suomalaiseen hotkimistapaan, koska kylläisyys tuli vähän jälkijunassa. Pihvi oli täydellinen ja palvelu erittäin ystävällistä.
Jälkkäriksi otin kolmen jäätelön annoksen, jossa yhden pallon päällä oli paukkusokeria. En olisi moista älynnyt, ellei Mari olisi sitä etukäteen mainostanut. 80-luvulla eläneenä tiesin toki mistä oli kyse, mutta itse asia oli pettymys.
"Ei tämä kyllä poksahtele sillä tavalla kuin ennen", minä valitin.
"EU on vieny puolet tehoista", heitti Eini.
Se voi olla hyvinkin mahdollista.
Ohjelmassa oli puheenjohtaja Arin alkupuhe sekä vapaamuotoinen esittäytyminen kun suurin osa porukasta oli toisilleen vieraita. Toinen vakio-ohjelmanumero oli koiramainen tietokilpailu. Se oli jostain Prisman leluosastolta hommattu korttipakka, jonka kysymykset saivat aikuisetkin kysymysmerkeiksi.
Ensin piti ilmaista vastausvuoro haluamallaan tavalla. Suurin osa luotti isoon ääneen ja luulen, että tietovisan lieveilmiönä tapahtui lähipöytien tyhjeneminen. Tosin me innokkaimmat viihdyimme paikalla lähes viimeiseen käskyyn asti.
Jarno tuli hakemaan Marin ja Ari pääsi samalla kyydillä. Me paineltiin Jennan kanssa takaisin Gloriaan ja tilattiin joku Pornstar-niminen drinksu, jota baarimikko kehui erinomaiseksi. Esittelyn mukaan se oli kehitetty Jenna Jamesonin esiintymisjännityksen poistamiseksi. (No, en minäkään moiseen hommaan selvinpäin kykenisi.) Ei se minun makuhermoja niinkään kutkutellut paitsi juomassa kelluvan passionhedelmänpuolikkaan osalta. Tiedän ainakin mitä ostan kun seuraavan kerran menen isomman kaupan hedelmäosastolle.
Lähdettiin tanssipuolelle kuuntelemaan musiikkia. Siellä oli seinänvieruspöydillä varattu-lappuja, mutta eivät ne pöydät kovin varatuilta näyttäneet. Kun tilaa oli, istahdimme alas. Tein yhdestä lapusta lennokin ja nakkasin menemään jonnekin tiskin suuntaan. Kukaan ei tullut valittamaan kipeää silmää tai loiskunutta oluttuoppia, joten huti taisi mennä.
Joku mukava Savosta muuttanut miekkonen iski silmänsä Jennaan ja puhelinnumerot vaihtuivat, mutta tarina ei kerro miten asia eteni.
Seuraava etappi oli kantapaikkani LaBarre.
"Hihkase jos näkkyy kyttäauto, voisin varmuuden vuoksi käydä puhaltamassa", Sanoin Jennalle toria ylittäessämme.
Autoa ei näkynyt, joten se siitä.
Barressa otettiin vain vesilasilliset kun Jennankin piti olla seuraavana päivänä ajokunnossa. Mikko oli siellä tiskillä, joten siirryttiin juttusille. Siellä oli myös kaupunginteatterin jäsen Olli-Kalle Heimo pitämässä melkoista monologia jollekin nuorelle hevarille.
Kyse oli asianomaisen trash-bändin biisien sanoista, mutta tulimme niinsanotusti kesken puoliajan, joten alkuperäinen pointti jäi vähän epäselväksi. Vuodatus oli hyvin sujuvaa ja äänekästä. Ensin OK haukkui kyseisen kaverin ja lopuksi kehui. Maisaa lainaten teatterissa siitä esityksestä olisi joutunut maksamaan.
Hatunnosto nuorelle kitaristille, joka otti saarnan vastaan niin tyynesti, että viili purkissa olisi alkanut aaltoilla pelkästä kateudesta. Vähän provosoituvampi kuulija olisi aiheuttanut kenties pienen käsirysyn.
Lopulta tilanne rauhoittui ja mekin lähdettiin etenemään Karsikkoa kohti. Lupasin nakata myös Mikon kotiinsa.
Kuinka ollakaan, meijerin risteyksessä heilahteli punainen minifjonga.
"No nyt mie muuten pääsen puhaltamaan!" nauroin matkustajille.
Pysähdyin avaamaan ikkunan.
"Puhalluskoe... Kiitos. Nollaa näyttää, hyvää matkaa!"
Järjestyihän se asia näinkin.
Kotiin ja nukkumaan. Rankka päivä, vaikka mukavaa olikin.
Muuan kaverini pyysi minua kuvaamaan isänsä hautajaisiin ja hetken aprikoinnin jälkeen otin tehtävän vastaan.
Kyllä kannatti. Vainaja oli monessa mukana ja esimerkiksi Joensuun Mieslaulajat kunnioittivat laulajaveljeään sekä läsnäolollaan että esiintymisellään. Kappelissa kanttori-urkuri lähes jäi kakkoseksi kun miehet antoivat äänen tulla. Enpä ole niin voimallista veisaamista ennen kuullut.
Myös muistotilaisuudessa kuoro lauloi sekä pianosäestyksellä että kolmiäänisesti. Osuin istumaan pianoa lähellä olevaan pöytään ja ihastelin kapellimestarin työskentelyä hänen aloittaessa kuoron johtamisen.
"Duu... duu, duu, duu. No, ei se ny lähe."
Johtaja otti ääniraudan taskustaan, napautti sitä ja painoi päätään vasten.
"No niin, löytyihän se."
Ja laulu alkoi. Tarkkaa hommaa kun sen osaa.
Hieno tilaisuus kaikkiaan ja onneksi kuvatkin onnistuivat kohtalaisen hyvin.
Kotiin palattua ehdin lenkittää koirat ja sitten piti jo ampaista takaisin kaupunkiin, tällä kertaa Josepan pikkujoulua viettämään. Alun perin tilaisuus piti olla viime vuoden tyyliin ravintola Edisonissa jouluruokailuineen, mutta porukkaa ei ilmoittautunut tarpeeksi, että ruokailu järjestyi. Niinpä muutettiin ruokailu Rossoon. Vähän ihmetytti kun ei ilmainen sapuska porukalle kelvannut, mutta se on heidän tappionsa.
Kävin ensin hakemassa Jennan kyytiin ja totesimme olevamme sen verran aikaisessa, että piipahdettiin Gloriaan yksille rentouttaville. Entisten kokemusten perusteella kykenen illan aikana ottamaan muutaman ja silti pääsen omalla kyydillä kotiin.
Ruokahalua kiihottavan hömpsyn jälkeen suunnistettiin Rossoon.
Alkupalat olivat kaikille samat, mutta pää- ja jälkiruoat sai kukin tilata mieleisensä. En ole Rossossa syönyt pitkiin aikoihin kun en ole ollut ihan vakuuttunut ruokien tasosta, mutta nykyään sinne kyllä kannattaa mennä.
Olin jo etukäteen virittäytynyt syömään pihvin, joten sen tilasin mediumplussana. Mukana oli ranskiksia ja vihanneksia. Annoksessa ei ollut muuta vikaa kuin että se oli pienenpuoleinen. En tiedä oliko hautajaiskeikan syömisistä niin pitkä aika kun pihviannoksen jälkeen jäi vielä nälkä. Tai sitten syyllistyin suomalaiseen hotkimistapaan, koska kylläisyys tuli vähän jälkijunassa. Pihvi oli täydellinen ja palvelu erittäin ystävällistä.
Jälkkäriksi otin kolmen jäätelön annoksen, jossa yhden pallon päällä oli paukkusokeria. En olisi moista älynnyt, ellei Mari olisi sitä etukäteen mainostanut. 80-luvulla eläneenä tiesin toki mistä oli kyse, mutta itse asia oli pettymys.
"Ei tämä kyllä poksahtele sillä tavalla kuin ennen", minä valitin.
"EU on vieny puolet tehoista", heitti Eini.
Se voi olla hyvinkin mahdollista.
Ohjelmassa oli puheenjohtaja Arin alkupuhe sekä vapaamuotoinen esittäytyminen kun suurin osa porukasta oli toisilleen vieraita. Toinen vakio-ohjelmanumero oli koiramainen tietokilpailu. Se oli jostain Prisman leluosastolta hommattu korttipakka, jonka kysymykset saivat aikuisetkin kysymysmerkeiksi.
Ensin piti ilmaista vastausvuoro haluamallaan tavalla. Suurin osa luotti isoon ääneen ja luulen, että tietovisan lieveilmiönä tapahtui lähipöytien tyhjeneminen. Tosin me innokkaimmat viihdyimme paikalla lähes viimeiseen käskyyn asti.
Jarno tuli hakemaan Marin ja Ari pääsi samalla kyydillä. Me paineltiin Jennan kanssa takaisin Gloriaan ja tilattiin joku Pornstar-niminen drinksu, jota baarimikko kehui erinomaiseksi. Esittelyn mukaan se oli kehitetty Jenna Jamesonin esiintymisjännityksen poistamiseksi. (No, en minäkään moiseen hommaan selvinpäin kykenisi.) Ei se minun makuhermoja niinkään kutkutellut paitsi juomassa kelluvan passionhedelmänpuolikkaan osalta. Tiedän ainakin mitä ostan kun seuraavan kerran menen isomman kaupan hedelmäosastolle.
Lähdettiin tanssipuolelle kuuntelemaan musiikkia. Siellä oli seinänvieruspöydillä varattu-lappuja, mutta eivät ne pöydät kovin varatuilta näyttäneet. Kun tilaa oli, istahdimme alas. Tein yhdestä lapusta lennokin ja nakkasin menemään jonnekin tiskin suuntaan. Kukaan ei tullut valittamaan kipeää silmää tai loiskunutta oluttuoppia, joten huti taisi mennä.
Joku mukava Savosta muuttanut miekkonen iski silmänsä Jennaan ja puhelinnumerot vaihtuivat, mutta tarina ei kerro miten asia eteni.
Seuraava etappi oli kantapaikkani LaBarre.
"Hihkase jos näkkyy kyttäauto, voisin varmuuden vuoksi käydä puhaltamassa", Sanoin Jennalle toria ylittäessämme.
Autoa ei näkynyt, joten se siitä.
Barressa otettiin vain vesilasilliset kun Jennankin piti olla seuraavana päivänä ajokunnossa. Mikko oli siellä tiskillä, joten siirryttiin juttusille. Siellä oli myös kaupunginteatterin jäsen Olli-Kalle Heimo pitämässä melkoista monologia jollekin nuorelle hevarille.
Kyse oli asianomaisen trash-bändin biisien sanoista, mutta tulimme niinsanotusti kesken puoliajan, joten alkuperäinen pointti jäi vähän epäselväksi. Vuodatus oli hyvin sujuvaa ja äänekästä. Ensin OK haukkui kyseisen kaverin ja lopuksi kehui. Maisaa lainaten teatterissa siitä esityksestä olisi joutunut maksamaan.
Hatunnosto nuorelle kitaristille, joka otti saarnan vastaan niin tyynesti, että viili purkissa olisi alkanut aaltoilla pelkästä kateudesta. Vähän provosoituvampi kuulija olisi aiheuttanut kenties pienen käsirysyn.
Lopulta tilanne rauhoittui ja mekin lähdettiin etenemään Karsikkoa kohti. Lupasin nakata myös Mikon kotiinsa.
Kuinka ollakaan, meijerin risteyksessä heilahteli punainen minifjonga.
"No nyt mie muuten pääsen puhaltamaan!" nauroin matkustajille.
Pysähdyin avaamaan ikkunan.
"Puhalluskoe... Kiitos. Nollaa näyttää, hyvää matkaa!"
Järjestyihän se asia näinkin.
Kotiin ja nukkumaan. Rankka päivä, vaikka mukavaa olikin.
Kommentit