On tämä homma mukavaa. Tein juttua talven laskettelutilanteesta ja pääsin siinä sivussa tietenkin ilmaiseksi Mustavaaran rinteeseen.
Otin reilusti kuvia sieltä täältä ja nautin aurinkoisesta aamupäivästä. Lopuksi tein vielä lumilautakaupat vuokrauskäytöstä poistuneesta paketista. On pikkasen erilaista laskea pienellä ja kevyellä laudalla kun vertaa minun omaan jo lähes retrovehkeeseen.
Juttu on luettavissa täällä ja huomatkaa varsinkin upea kuva:
http://www.heili.fi/#body
Laitoin herätyksen viideksi, mutta heräsin jo kymmentä vaille. Oli siis hyvä syy nousta katsomaan jääkiekkoa. Jännän ottelun loppuvaiheessa Suomen jellonat pudottivat Tsekin laulukuoroon. Ruotsi tipahti Slovakian ansiosta vähän myöhemmin. Hää, ihan oikein niille!
Pojat olivat aamulla kipeitä, joten piti hälyttää varahoitajat paikalle. Loppujen lopuksi kävi ilmi, että toinen oli lievästi kipeä ja toinen oikeasti tekosairas. Äiti sen sijaan oli tosissaan mahataudissa, joten eiköhän tässä kohta sairastuta koko porukka.
Töissä pääsin leikkaussaliin kuvaamaan lähes oikeaa rasvaimutilannetta. Leikisti lavastettuna kuitenkin. Harvempi siviili pääsee riehumaan mokomaan paikkaan ihan noin vaan.
Tein jutun loppuun ja taitoin päivän aikana monta juttua sunnuntain lehteen. Sekin homma alkaa pikkuhiljaa aueta. Tämä oli niitä päiviä, jolloin en tuntenut ollenkaan olevani jaloissa ja turha. Ihmeissään olisivat olleet, jos olisin joutunut jäämään kotisairaanhoitajaksi.
Kuivakuppaukseenkin pääsin tällä viikolla ja se oli aika vinha kokemus. Tarttee mennä toistekin ja jossain välissä käyn ostamassa kupin, että pääsee joutessaan itseään hoitamaan.
torstai 25. helmikuuta 2010
sunnuntai 21. helmikuuta 2010
Täällä ollaan eikä muuta voida
Viikko on vierähtänyt ja mitä olen tehnyt? En mitään mainittavaa.
Viime sunnuntaina oli Jamiksella aussietreffit, joissa Jatsin lisäksi oli Kiri, Unelma, Pami, Susu ja sen erirotuiset veljet Topi ja Mörkö. Käveltiin pieni lenkki, mutta viis siitä kun koirilla oli intoa juosta edestakaisin meidänkin edestä.
En voinut vastustaa pehmoista lumihankea ja humpsautin iteni sinne selälleen. Se oli moka! Kaikki aussie-eläimet kävivät tökkäämässä kuonollaaan naamaani, että mitä se siellä puuhaa.
Unelma paheksui. Se sanoi jo joskus kolmisen vuotta sitten samassa tilanteessa, että ei noin saa tehdä. Että voi olla tyhmä tyyppi, kun taas teki niin. Murmetus sentään.
Pakkastilanteen kehittymistä on ollut aika mielenkiintoista seurata. Eilen oli meidän mittarissa ennätys, noin -32 astetta. Tosin asteikko loppui kolmeenkymmeneen, joten loput piti panna arvaten. Sen verran kuitenkin, että heti aamusta pääsin sulattamaan vesiputkea. Vessaan tuli vesi, mutta keittiöön ei, joten villakoiran ydin löytyi alakaapista. Eipä ollut uutta ja olen kiitollinen, että jäätymä oli siellä eikä missään syvemmällä.
Pistin tehokkaan hiustenkuivaajani kaappiin hurisemaan ja se oli siinä, sillä kertaa. Muutaman tunnin kuluttua piti tehdä sama operaatio, mutta sitten vesi juoksi lopun päivää yhtä iloisesti kuin kirkkaimmassa vuoristopurossa.
Iltapäivällä vein pojat mummolaan ja kävin katsomassa Havukka-ahon ajattelijan. On siinä tyyppi. Itse puhuu sinisistä ajatuksista, mutta jos minulta kysytään niin on ne enemmän riemunkirjavia. Mielikuvitusta kyllä piisaa. Hyvä leffa, tarttiskohan lukea kirjakin?
Aamusella tuuli ihan hulluna, mutta ulos kai tästä on lähdettävä. Olkoot pakkanen, mutta tuuli tyyntyköön. Onko liikaa vaadittu?
Viime sunnuntaina oli Jamiksella aussietreffit, joissa Jatsin lisäksi oli Kiri, Unelma, Pami, Susu ja sen erirotuiset veljet Topi ja Mörkö. Käveltiin pieni lenkki, mutta viis siitä kun koirilla oli intoa juosta edestakaisin meidänkin edestä.
En voinut vastustaa pehmoista lumihankea ja humpsautin iteni sinne selälleen. Se oli moka! Kaikki aussie-eläimet kävivät tökkäämässä kuonollaaan naamaani, että mitä se siellä puuhaa.
Unelma paheksui. Se sanoi jo joskus kolmisen vuotta sitten samassa tilanteessa, että ei noin saa tehdä. Että voi olla tyhmä tyyppi, kun taas teki niin. Murmetus sentään.
Pakkastilanteen kehittymistä on ollut aika mielenkiintoista seurata. Eilen oli meidän mittarissa ennätys, noin -32 astetta. Tosin asteikko loppui kolmeenkymmeneen, joten loput piti panna arvaten. Sen verran kuitenkin, että heti aamusta pääsin sulattamaan vesiputkea. Vessaan tuli vesi, mutta keittiöön ei, joten villakoiran ydin löytyi alakaapista. Eipä ollut uutta ja olen kiitollinen, että jäätymä oli siellä eikä missään syvemmällä.
Pistin tehokkaan hiustenkuivaajani kaappiin hurisemaan ja se oli siinä, sillä kertaa. Muutaman tunnin kuluttua piti tehdä sama operaatio, mutta sitten vesi juoksi lopun päivää yhtä iloisesti kuin kirkkaimmassa vuoristopurossa.
Iltapäivällä vein pojat mummolaan ja kävin katsomassa Havukka-ahon ajattelijan. On siinä tyyppi. Itse puhuu sinisistä ajatuksista, mutta jos minulta kysytään niin on ne enemmän riemunkirjavia. Mielikuvitusta kyllä piisaa. Hyvä leffa, tarttiskohan lukea kirjakin?
Aamusella tuuli ihan hulluna, mutta ulos kai tästä on lähdettävä. Olkoot pakkanen, mutta tuuli tyyntyköön. Onko liikaa vaadittu?
sunnuntai 14. helmikuuta 2010
Työvoitto ja synttäreitä
Perjantaiaamu oli tuottelias päivä töissä. Tietotekniikka on tökkinyt kuluneen viikon ajan ihan antaumuksella ja naapurikarsinassa Ami jälleen meuhkasi, kun ei pystynyt kirjoittamaan. Minun kone sen sijaan toimi ja sain tehtyä kaksi melkein 3500 merkin juttua. Pääsin jo puolilta päivin viikonlopun viettoon. Lupasin pomolle, että käyn köysikaupan kautta enkä putoa katolta.
Kotiin päästyä jouduin taas kerran impulsiivisen luonteeni uhriksi. Sain päähäni, että nyt just heti on päästävä katolle. Ihan vaan vähän pudotan tuosta kuistin osuudelta eikä sitä varten kannata köyttä virittää kun sai pidettyä ylemmän katon reunasta kiinni. Yhtäkkiä molemmat jalat lipesivät ja suorilla alas. Onneksi se oli se matalin katto ja pehmeä lumikasa alla. En silti halunnut kokeilla toista kertaa.
Olin päättänyt, että lauantaiaamuna se katon putsaus tapahtuu ja vietin unettoman yön kun pelotti etukäteen. Noh, eipä se niin kamalaa ollutkaan eli kaikkeen tottuu. Kerroin jo jossain edellisessä tekstissä siitä suorittamastani hätäensiavusta enkä puutu tähän sen enempää.
Sen verran vaan, että kattoneliöitä riittää ja urakka oli aivan mieletön. Kahdesti piti käydä lepäämässä, kun voimat loppuivat ihan kerrassaan. Jatsin lenkitin väliaikaverryttelynä. Pekka kävi avittamassa ja roikkui narunpäässä viimeisen lappeen kohdalla, koska en saanut köyttä mihinkään kiinni. Onneksi se on nyt tehty, koska lunta näkyy tippuvan hiljalleen parasta aikaa. Kyllä tuli liikuntaa ja raitista ilmaa lähes kyllästymiseen asti. Pistin uuniin tulet ja kaaduin puolikuolleena sohvalle.
Illalla oli Tepon synttärijuhlat. Sinnittelin hikisenä, koska tiesin pääseväni saunaan ja oli turhaa käydä suihkussa kesken päivän. Mukana menossa oli meidän jengistä Sami ja Marko, Tepon työkaveri Jarmo ihan muuten vaan. Antille soitin, että missä hää luuraa. Kuulemma pöntöllä istui ja kärsi kurluttavasta olosta. Okei, sitä on liikkeellä ja kurluttakoon kotona ihan rauhassa.
Vein lahjaksi Baileys-kakun ja se oli vielä parempi kuin tammikuussa töihin viemäni kakku. Epäilen sen johtuneen siitä, että keittelin likööriä ihan jonkin aikaa, joten täytteeseen ei jäänyt semmoista puolikitkerää alkoholin maun häivähdystä. Olen kyllä aika hyvä kakuntekijä kun kaikki tykkäsivät ja reseptiä sain jakaa eteenpäin. Kiitos Marrulle edelleen.
Suuntasimme Feveriin, jossa oli joku peräkylän pumppu Peput plays Eput. Voi herranpieksut sentään. Laulajan määkivästä äänestä en tykännyt yhtään ja olimme kaikki sitä mieltä, että Eput on pepun kautta raiskattu pahemman kerran.
Lähdimme Corneriin, mutta siellä porukka jotenkin oudosti jakaantui ja me loput päätimme poistua nukkumaan. Teppo kohtuuden herrasmiehenä oli täysin kykeneväinen huolehtimaan itsestään ja meni linja-autolla kotiin. Marko taas... no, onhan se herrasmies myös ja vakuutti löytävänsä kotiin kävellenkin, mutta tuntui menevän silti mieluummin passatin kyydissä. Parempi niin, oli nimittäin aika pakkanen. Kiitos Tepolle juhlista tätäkin kautta, oli kivaa.
Sunnuntaiaamu valkeni ankeana. Ei kaamean kapulan puolesta, koska olin kuskina eikä se olotila muutenkaan kuulu ohjelmistooni.
Eilinen katolla suoritettu lihastreenirääkki kostautui ja nyt koskee melkein joka paikkaan. Voi kauhia! Saisko hierojan kotiinkuljetuksena? Jospa Miimin järkkäämät aussietreffit iltapäivällä vähän vetreyttäisi.
Kotiin päästyä jouduin taas kerran impulsiivisen luonteeni uhriksi. Sain päähäni, että nyt just heti on päästävä katolle. Ihan vaan vähän pudotan tuosta kuistin osuudelta eikä sitä varten kannata köyttä virittää kun sai pidettyä ylemmän katon reunasta kiinni. Yhtäkkiä molemmat jalat lipesivät ja suorilla alas. Onneksi se oli se matalin katto ja pehmeä lumikasa alla. En silti halunnut kokeilla toista kertaa.
Olin päättänyt, että lauantaiaamuna se katon putsaus tapahtuu ja vietin unettoman yön kun pelotti etukäteen. Noh, eipä se niin kamalaa ollutkaan eli kaikkeen tottuu. Kerroin jo jossain edellisessä tekstissä siitä suorittamastani hätäensiavusta enkä puutu tähän sen enempää.
Sen verran vaan, että kattoneliöitä riittää ja urakka oli aivan mieletön. Kahdesti piti käydä lepäämässä, kun voimat loppuivat ihan kerrassaan. Jatsin lenkitin väliaikaverryttelynä. Pekka kävi avittamassa ja roikkui narunpäässä viimeisen lappeen kohdalla, koska en saanut köyttä mihinkään kiinni. Onneksi se on nyt tehty, koska lunta näkyy tippuvan hiljalleen parasta aikaa. Kyllä tuli liikuntaa ja raitista ilmaa lähes kyllästymiseen asti. Pistin uuniin tulet ja kaaduin puolikuolleena sohvalle.
Illalla oli Tepon synttärijuhlat. Sinnittelin hikisenä, koska tiesin pääseväni saunaan ja oli turhaa käydä suihkussa kesken päivän. Mukana menossa oli meidän jengistä Sami ja Marko, Tepon työkaveri Jarmo ihan muuten vaan. Antille soitin, että missä hää luuraa. Kuulemma pöntöllä istui ja kärsi kurluttavasta olosta. Okei, sitä on liikkeellä ja kurluttakoon kotona ihan rauhassa.
Vein lahjaksi Baileys-kakun ja se oli vielä parempi kuin tammikuussa töihin viemäni kakku. Epäilen sen johtuneen siitä, että keittelin likööriä ihan jonkin aikaa, joten täytteeseen ei jäänyt semmoista puolikitkerää alkoholin maun häivähdystä. Olen kyllä aika hyvä kakuntekijä kun kaikki tykkäsivät ja reseptiä sain jakaa eteenpäin. Kiitos Marrulle edelleen.
Suuntasimme Feveriin, jossa oli joku peräkylän pumppu Peput plays Eput. Voi herranpieksut sentään. Laulajan määkivästä äänestä en tykännyt yhtään ja olimme kaikki sitä mieltä, että Eput on pepun kautta raiskattu pahemman kerran.
Lähdimme Corneriin, mutta siellä porukka jotenkin oudosti jakaantui ja me loput päätimme poistua nukkumaan. Teppo kohtuuden herrasmiehenä oli täysin kykeneväinen huolehtimaan itsestään ja meni linja-autolla kotiin. Marko taas... no, onhan se herrasmies myös ja vakuutti löytävänsä kotiin kävellenkin, mutta tuntui menevän silti mieluummin passatin kyydissä. Parempi niin, oli nimittäin aika pakkanen. Kiitos Tepolle juhlista tätäkin kautta, oli kivaa.
Sunnuntaiaamu valkeni ankeana. Ei kaamean kapulan puolesta, koska olin kuskina eikä se olotila muutenkaan kuulu ohjelmistooni.
Eilinen katolla suoritettu lihastreenirääkki kostautui ja nyt koskee melkein joka paikkaan. Voi kauhia! Saisko hierojan kotiinkuljetuksena? Jospa Miimin järkkäämät aussietreffit iltapäivällä vähän vetreyttäisi.
keskiviikko 10. helmikuuta 2010
Viisaat ovat sanoneet, että tauko treeneissä tekee hyvää
Nyt sitä taukoa on kestänyt ihan riittävän pitkään. Sain töiden jälkeen kestääkseni erään... hmmm... kivuliaan toimenpiteen ja lenkkeilyhalut hävisivät sen siliän tien. Hyvä syy treenata.
Hetken sohvalla elpymisen jälkeen vääntäydyin pihalle narupallon kanssa ja arvatkaas kuka oli ratketa riemusta?
Leikkiä, seuraamista, jääntejä, luoksetuloa, eteenmeno ja leikkiä. Voiko tätä asiaa enää tämän lyhyemmin ilmaista?
Hyvin meni ja jos joku tökki, mieleenpalautus ja taas meni hyvin. Tarkemmat selitykset jääkööt. Ei jaksa, kiinnosta, pysty eikä kykene. Ihan vaan tiedoksi, että kyllä me vielä jotain tehdään tälläkin saralla. Nyt Jatsi ruokakupille ja minä takaisin sohvalle. Soommoro!
Hetken sohvalla elpymisen jälkeen vääntäydyin pihalle narupallon kanssa ja arvatkaas kuka oli ratketa riemusta?
Leikkiä, seuraamista, jääntejä, luoksetuloa, eteenmeno ja leikkiä. Voiko tätä asiaa enää tämän lyhyemmin ilmaista?
Hyvin meni ja jos joku tökki, mieleenpalautus ja taas meni hyvin. Tarkemmat selitykset jääkööt. Ei jaksa, kiinnosta, pysty eikä kykene. Ihan vaan tiedoksi, että kyllä me vielä jotain tehdään tälläkin saralla. Nyt Jatsi ruokakupille ja minä takaisin sohvalle. Soommoro!
tiistai 9. helmikuuta 2010
Taidan olla parempi piirtämään kuin kirjoittamaan...
...varsinkin kun se tapahtuu näin tyylikkäästi tietokoneen välityksellä
sunnuntai 7. helmikuuta 2010
Hankitreeniä
Viime yönä sain unen päästä kiinni vasta puolen yön jälkeen, kun Atte oli ensin käynyt sylissä rauhoittumassa. Reppana oli herännyt kamalaan painajaiseen. Siinä iso musta koira söi hänet. Ja sen lisäksi unessa oli musta hirviö, jolla oli punaiset silmät. Huh, minuakin olisi pelottanut!
Pami näytti aamuvirkkuutensa kuuden kieppeillä. Se oli aivan vakuuttunut, että nyt ollaan nukuttu tarpeeksi ja voidaan ruveta a)syömään b)tekemään jotain järkevää. Minä hallituksen puheenjohtajana ja toimintaorganisaattorina otin käyttöön vaihtoehdon c)jatketaan unia vielä hetken aikaa.
Aamupäivällä lähdettiin käymään mökillä. Pojat jäivät pitämään ukille ja mummolle seuraa ja minä lenkitin koirat. Huomasin jo eilen, että Jatsi on umpihankihyppelyssä toivottoman hidas ja kömpelö. Wallu ja Turre menevät heittämällä ohi. Pami ei ihan heittämällä, mutta ohi meni kuitenkin. Yön hiljaisina tunteina Jatsi on varmaan miettinyt samaa ja todennut, että antaa hullun tehdä työt kun viisas voi napsia pelkät hedelmät. Pami haki ja Jatsi odotti, että keppi putosi sille.
Kepin tai minkä tahansa risun katkaisu sai aikaan valtavia pomppuja ja äänitehosteet raikuivat Sotkuman kylälle asti. Kyllä kävi mielessä, että ei näitten siskosten kanootti starttaa rannasta aina ihan keula edellä. Ihan sekopäätä sakkia!
Mökillä käytiin syömässä ja mentiin mäenlaskuun. Liikuntaa ja raitista ilmaa tuli jokaiselle osallistujalle.
Joka kuusesta kurkottaa...
...löytää pallon!
Pami saapuu pallon kanssa hangesta ja Jatsi on vastassa
Tänne se pallo!!
Sainpas narusta kiinni!
Kas niin siskoni, menetit pelin jälleen kerran!
Ei ollut Pamilla kanttia pitää palloa itsellään. Kävi se sentään näykkimässä Jatsia kylkeen, ihan vaan periaatteen vuoksi.
Nyt on rauhallista porukkaa, että ei mennyt palloilut hukkaan.
...eikä ilman taisteluarpia selvitty tälläkään kertaa.
Pami näytti aamuvirkkuutensa kuuden kieppeillä. Se oli aivan vakuuttunut, että nyt ollaan nukuttu tarpeeksi ja voidaan ruveta a)syömään b)tekemään jotain järkevää. Minä hallituksen puheenjohtajana ja toimintaorganisaattorina otin käyttöön vaihtoehdon c)jatketaan unia vielä hetken aikaa.
Aamupäivällä lähdettiin käymään mökillä. Pojat jäivät pitämään ukille ja mummolle seuraa ja minä lenkitin koirat. Huomasin jo eilen, että Jatsi on umpihankihyppelyssä toivottoman hidas ja kömpelö. Wallu ja Turre menevät heittämällä ohi. Pami ei ihan heittämällä, mutta ohi meni kuitenkin. Yön hiljaisina tunteina Jatsi on varmaan miettinyt samaa ja todennut, että antaa hullun tehdä työt kun viisas voi napsia pelkät hedelmät. Pami haki ja Jatsi odotti, että keppi putosi sille.
Kepin tai minkä tahansa risun katkaisu sai aikaan valtavia pomppuja ja äänitehosteet raikuivat Sotkuman kylälle asti. Kyllä kävi mielessä, että ei näitten siskosten kanootti starttaa rannasta aina ihan keula edellä. Ihan sekopäätä sakkia!
Mökillä käytiin syömässä ja mentiin mäenlaskuun. Liikuntaa ja raitista ilmaa tuli jokaiselle osallistujalle.
Joka kuusesta kurkottaa...
...löytää pallon!
Pami saapuu pallon kanssa hangesta ja Jatsi on vastassa
Tänne se pallo!!
Sainpas narusta kiinni!
Kas niin siskoni, menetit pelin jälleen kerran!
Ei ollut Pamilla kanttia pitää palloa itsellään. Kävi se sentään näykkimässä Jatsia kylkeen, ihan vaan periaatteen vuoksi.
Nyt on rauhallista porukkaa, että ei mennyt palloilut hukkaan.
...eikä ilman taisteluarpia selvitty tälläkään kertaa.
lauantai 6. helmikuuta 2010
Sekalaista jorinaa katonreunalta kukkaruukkuun
Hyvä kun ehti synttärikemuista toipua niin petinpohja kutsui. Vähemmän toivottu vieras eli flunssavirus piipahti kylään ja tiistaiaamuna soitin pomolle, ettei minusta ole liiemmin hyötyä. Atte oli edellisenä päivänä tirskunut ja niistänyt nenäänsä vähän väliä, joten jäätiin kaksistaan kotiin.
Kimmon mentyä kouluun aloin kuulostella, että kummaa tip-tip-tippumista kuuluu. Kiva, katto vuoti eteisessä ja tuvassa.
Meillä käymättömille tiedoksi, että kyseessä on puolitoistakerroksinen rintamamiestalo ja sitä on laajennettu suuntaan ja toiseen. On kuistia ja jiiriä, joten lumet ei tule alas pudottamatta. Kun mökki vielä nököttää kallionkumpareen päällä ja katto on ajan hengen mukaan tehty itsemurhajyrkkyyteen, ei varmaan tarvitse vakuutella sen ihmeemmin, ettei sinne juuri olisi huvittanut kiivetä. Mutta kun oli pakko.
Ainoa köysi minkä löysin, oli reilun pitkä pyykkinaru. Katolla on hormien välillä silta nuohoojaa varten ja siihen sidottuun köyteen oli luottaminen. Päivääkään en ole partiota käynyt, mutta kun oma henki oli kyseessä niin solmut tuli tehtyä kohtalaisen huolellisesti.
Suomen kielen sanat eivät riitä kuvailemaan katon liukkautta ja tuntemaani pelkoa. Kengänpohjissa ei ollut minkäänlaista pitoa. Siellä kun riehui lapion kanssa milloin polvillaan, pyllyllään, mahallaan tai kyljellään ainoana elämänlankana vyötärölle kietaistu naru, tuli tiettyjen tosiasioiden ääreen. Olen kiitollinen kun selvisin hengissä ja tästä lähtien yritän olla narisematta pikkuseikoista.
Veden lorina katon väärällä puolella loppui. Minä kaaduin sänkyyn ja pysyin siellä seuraavat kolme päivää.
Perjantaina olo oli työkuntoinen ja kannatti ollakin. Huolimatta viikon viimeisestä työpäivästä sain juosta kuin mielenköyhä keikalta toiselle. Kävin Pizza Masterissa haastattelemassa mukavaa Turkista tullutta kurdimiestä, joka tunsi suurta myötähäpeää kun kerroin ettei minun pojille kelpaa kuin eineshyllyn roiskeläppäpizzat. Ali lupasi tehdä niin hyvät pizzat, että mieli muuttuu. Sain toimitukseen vietäväksi pizzan, josta ehdin itse hätäisesti siivun syödä ja se vei kielen mennessään.
Tänä aamuna lähdettiin kaupunkiin, aikomuksena käydä Antin luona katsomassa Mercyful Faten keikkoja DVD:ltä ja sitten porukalla Alin pizzoja syömässä.
Hyvä kun ehdittiin sohvalle istua, niin Kimmon silmiä alkoi kutittaa. Se siitä ja äkkiä ulos. Täytyy noille jotain allergialääkitystä hankkia. Eihän meidän kylättelystä tule mitään, kun joka paikassa on kissoja.
Mentiin syömään ja kun pojat kehuivat omia bolognesepizzojaan hyviksi, silloin niiden täytyi olla todella hyviä. Heipat roiskeläpille, se tavoite tuli täyteen. Antti valloitti poikien mielet ja sydämet hassuilla jutuillaan. Siinä sitä taas riittää koulussa ja hoitopaikassa ihmettelemistä, kunhan ne kertoo omat versionsa niistä jutuista.
Miimi kyseli Pamille hoitopaikkaa viikonlopuksi, joten Roukalahden kautta koukattiin koira kontissa kotiin. Pami lähti mielellään mukaan, mutta oli kovin vaisu ja ihmeissään vallitsevasta tilanteesta. Taitaa ikä painaa siskoksia, kun eivät enää viitsi riekkua entiseen malliin. Vai vaikuttaneeko Pamin lähestyvä juoksu asioihin, mene ja tiedä. Jatsi kyllä yritti vähän väliä esittää kovaa jätkää.
Lumen lapiointi aiheutti vieraassa suuria tunteita. Se haukkui hyvin kimakasti lentäville lumipaukuille.
Kuuden aikaan Pamilla oli jo kamala nälkä. Jatsin ruoka-aika on normaalisti myöhemmin, mutta pitihän se ruokkia samaan aikaan. Pami-ressu valitti minulle, että tee jotain, kohta jalat pettää alta ja silmissä mustenee kun on niin nälkä. Vaikka Jatsi syö muutenkin nopeasti, niin nyt se imuroi kupin pohjan näkyviin semmoista vauhtia, ettei siinä varmasti ehtinyt maistaa mitään. Sen verran se skarppasi, että ehti käydä kysymässä Pamilta jämiä itselleen. Vastaukseksi sai vähemmän ystävällisen mulkaisun, ja poistui hyvässä järjestyksessä askeleen verran takavasemmalle. Fiksu siirto.
Ihanaa kun on kaksi koiraa, edes vähän aikaa! On ne niin murusia.
Niin että missäs se kukkaruukku sitten on? Ei missään, tai korkeintaan kohta ulkona. Se, joka vielä toistaiseksi on kiinanruusun asumuksena. Kiinanruusu on varmaan vetänyt vähän lehtivihreää sieraimeensa pakkasten johdosta. Sillä on mukavat oltavat eteisessä kesäaikaan, mutta ankaranpuoleinen talvi on tainnut muuttaa talvilevon koomaksi. Ei ole hyvä tämä. Tilannetta seuraillaan.
Kimmon mentyä kouluun aloin kuulostella, että kummaa tip-tip-tippumista kuuluu. Kiva, katto vuoti eteisessä ja tuvassa.
Meillä käymättömille tiedoksi, että kyseessä on puolitoistakerroksinen rintamamiestalo ja sitä on laajennettu suuntaan ja toiseen. On kuistia ja jiiriä, joten lumet ei tule alas pudottamatta. Kun mökki vielä nököttää kallionkumpareen päällä ja katto on ajan hengen mukaan tehty itsemurhajyrkkyyteen, ei varmaan tarvitse vakuutella sen ihmeemmin, ettei sinne juuri olisi huvittanut kiivetä. Mutta kun oli pakko.
Ainoa köysi minkä löysin, oli reilun pitkä pyykkinaru. Katolla on hormien välillä silta nuohoojaa varten ja siihen sidottuun köyteen oli luottaminen. Päivääkään en ole partiota käynyt, mutta kun oma henki oli kyseessä niin solmut tuli tehtyä kohtalaisen huolellisesti.
Suomen kielen sanat eivät riitä kuvailemaan katon liukkautta ja tuntemaani pelkoa. Kengänpohjissa ei ollut minkäänlaista pitoa. Siellä kun riehui lapion kanssa milloin polvillaan, pyllyllään, mahallaan tai kyljellään ainoana elämänlankana vyötärölle kietaistu naru, tuli tiettyjen tosiasioiden ääreen. Olen kiitollinen kun selvisin hengissä ja tästä lähtien yritän olla narisematta pikkuseikoista.
Veden lorina katon väärällä puolella loppui. Minä kaaduin sänkyyn ja pysyin siellä seuraavat kolme päivää.
Perjantaina olo oli työkuntoinen ja kannatti ollakin. Huolimatta viikon viimeisestä työpäivästä sain juosta kuin mielenköyhä keikalta toiselle. Kävin Pizza Masterissa haastattelemassa mukavaa Turkista tullutta kurdimiestä, joka tunsi suurta myötähäpeää kun kerroin ettei minun pojille kelpaa kuin eineshyllyn roiskeläppäpizzat. Ali lupasi tehdä niin hyvät pizzat, että mieli muuttuu. Sain toimitukseen vietäväksi pizzan, josta ehdin itse hätäisesti siivun syödä ja se vei kielen mennessään.
Tänä aamuna lähdettiin kaupunkiin, aikomuksena käydä Antin luona katsomassa Mercyful Faten keikkoja DVD:ltä ja sitten porukalla Alin pizzoja syömässä.
Hyvä kun ehdittiin sohvalle istua, niin Kimmon silmiä alkoi kutittaa. Se siitä ja äkkiä ulos. Täytyy noille jotain allergialääkitystä hankkia. Eihän meidän kylättelystä tule mitään, kun joka paikassa on kissoja.
Mentiin syömään ja kun pojat kehuivat omia bolognesepizzojaan hyviksi, silloin niiden täytyi olla todella hyviä. Heipat roiskeläpille, se tavoite tuli täyteen. Antti valloitti poikien mielet ja sydämet hassuilla jutuillaan. Siinä sitä taas riittää koulussa ja hoitopaikassa ihmettelemistä, kunhan ne kertoo omat versionsa niistä jutuista.
Miimi kyseli Pamille hoitopaikkaa viikonlopuksi, joten Roukalahden kautta koukattiin koira kontissa kotiin. Pami lähti mielellään mukaan, mutta oli kovin vaisu ja ihmeissään vallitsevasta tilanteesta. Taitaa ikä painaa siskoksia, kun eivät enää viitsi riekkua entiseen malliin. Vai vaikuttaneeko Pamin lähestyvä juoksu asioihin, mene ja tiedä. Jatsi kyllä yritti vähän väliä esittää kovaa jätkää.
Lumen lapiointi aiheutti vieraassa suuria tunteita. Se haukkui hyvin kimakasti lentäville lumipaukuille.
Kuuden aikaan Pamilla oli jo kamala nälkä. Jatsin ruoka-aika on normaalisti myöhemmin, mutta pitihän se ruokkia samaan aikaan. Pami-ressu valitti minulle, että tee jotain, kohta jalat pettää alta ja silmissä mustenee kun on niin nälkä. Vaikka Jatsi syö muutenkin nopeasti, niin nyt se imuroi kupin pohjan näkyviin semmoista vauhtia, ettei siinä varmasti ehtinyt maistaa mitään. Sen verran se skarppasi, että ehti käydä kysymässä Pamilta jämiä itselleen. Vastaukseksi sai vähemmän ystävällisen mulkaisun, ja poistui hyvässä järjestyksessä askeleen verran takavasemmalle. Fiksu siirto.
Ihanaa kun on kaksi koiraa, edes vähän aikaa! On ne niin murusia.
Niin että missäs se kukkaruukku sitten on? Ei missään, tai korkeintaan kohta ulkona. Se, joka vielä toistaiseksi on kiinanruusun asumuksena. Kiinanruusu on varmaan vetänyt vähän lehtivihreää sieraimeensa pakkasten johdosta. Sillä on mukavat oltavat eteisessä kesäaikaan, mutta ankaranpuoleinen talvi on tainnut muuttaa talvilevon koomaksi. Ei ole hyvä tämä. Tilannetta seuraillaan.
maanantai 1. helmikuuta 2010
Atte-peijooni kuusi vuotta!
Poliitikkomaisuus ja filosofisuus yhdistyy siinä tyypissä ihmeellisellä tavalla. Attea ei voi parhaalla tahdollakaan määritellä pikkuvanhaksi, mutta aivoaallot kulkevat melko persoonallisia ratoja pitkin. Vanha sielu nuoressa ruumiissa. Viisautta lapsen heleän naurun säestämänä.
Miimi ja Pekka kävivät eilen jo päivällä. Kakkuja oli vaikka lampaille syöttäisi, kun Miimi toi Hannun sököpelissä voittaman kakun meille. Mahdottoman iso kermahörhelö.
Illemmalla tulivat lapsivieraat ja vauhtia riitti. Pari tuntia riitti sitä lystiä minun hermoni huomioon ottaen, mutta pääasia että omat ja vieraat viihtyivät. kermakakku ei kelvannut lapsivieraille ja aikuisvieraita oli sen verran vähän, että vein loput tänään töihin. Siitä riitti ihmettelyä, kun vasta viikko sitten kiikutin oman synttärini kunniaksi kakun kahvihuoneeseen.
Jatsi sai viikonloppuna kunnon lenkit, mutta nyt sitäkin lyhyemmän. Flunssan oireita meinaa puskea pintaan. Ei hyvältä näytä.
Kaukkarit alkaa muuten mennä vähitellen jakeluun. Lähinnä on höylätty seiso-maahan -liikettä, että ei etenisi. Johonkin lihasmuistiin on painunut taaksepäin kyykistyminen, vaikka palkka olisi edessä ja ilman kädellä ohjaamista. Hianoo!
Miimi ja Pekka kävivät eilen jo päivällä. Kakkuja oli vaikka lampaille syöttäisi, kun Miimi toi Hannun sököpelissä voittaman kakun meille. Mahdottoman iso kermahörhelö.
Illemmalla tulivat lapsivieraat ja vauhtia riitti. Pari tuntia riitti sitä lystiä minun hermoni huomioon ottaen, mutta pääasia että omat ja vieraat viihtyivät. kermakakku ei kelvannut lapsivieraille ja aikuisvieraita oli sen verran vähän, että vein loput tänään töihin. Siitä riitti ihmettelyä, kun vasta viikko sitten kiikutin oman synttärini kunniaksi kakun kahvihuoneeseen.
Jatsi sai viikonloppuna kunnon lenkit, mutta nyt sitäkin lyhyemmän. Flunssan oireita meinaa puskea pintaan. Ei hyvältä näytä.
Kaukkarit alkaa muuten mennä vähitellen jakeluun. Lähinnä on höylätty seiso-maahan -liikettä, että ei etenisi. Johonkin lihasmuistiin on painunut taaksepäin kyykistyminen, vaikka palkka olisi edessä ja ilman kädellä ohjaamista. Hianoo!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)