Taas yksi lisää ikämittariin

Kolmea en enää laske; vuosia, kiloja ja senttejä. Kun henkisen iän kypsymistä odotellessa ennemmin mustaksi muuttuu ja paino sekä vyötärönympärys vaihtuvat olosuhteiden mukaan, niin mitä väliä. Synttäreitä sen sijaan on aina kiva viettää, koska se on yleensä takuuvarma päivä saada mukavaa seuraa kotiinkannettuna.

Päivä alkoi melko varhain, koska heräsin kuuden jälkeen eikä nukkumatti suostunut enää talsimaan silmäluomillani. No, heinänajjoon kun ei kerta nukuta. Koirat huomasivat minun olevan hereillä, joten ne tulivat kainaloon ja vötkyiltiin sängyssä porukalla puoli kahdeksaan asti.

Vaatteet päälle ja lehteä hakemaan. Viikonloppulaatikko on noin kolmensadan metrin päässä, joten sinä saa samalla pienen aamulenkin.

Hyvänen aika! Ellin lehti oli vielä laatikossa. Elli on 82-vuotias rempseän huumorinatajun omaava mummeli ja tosi virkeä sekä henkisesti että ruumiillisesti eli pärjää hyvin omassa mökissään. Naapuruston kirjoittamattoman lain mukaan Ellin lehden vie omistajalleen se, joka ensimmäisenä on laatikkoa penkomassa. Yleensä se joku on Pirkko tai Aku, mutta tänä aamuna molemmat olivat näköjään nukkuneet pommiin. Niinpä vein lehden Ellille ja istuin juttelemaan joksikin aikaa. On mukava kun voi edes vähän olla avuksi. Olen tarjoutunut kantamaan uunipuita ohi kulkiessani, mutta yleensä vastaus on "kyllä minä ne saan tuotua, mätän kassiin ja kassin vejän pulkalla tuppaan."
Riuska täti. Huristelee kesäisin toisinaan pyöräpotkurilla noin viiden kilometrin matkan kylälle ja takaisin.

Aamupäivällä lenkitin koirat ja kolasin pihan. Miimi ja Jenna koirineen sekä äiti ja isä tulivat puolen päivän jälkeen, joten istuttiin kahville.

Vanhemmat lähtivät kotiin ja koiralliset ystäväni lenkille. Koska olin jo lenkittänyt omani, jäin päivystämään jos muita vieraita sattuisi tulemaan. Miimi halusi ottaa Jatsin ja Hipan mukaan kun Tomakin oli porukassa ja sanoin, että siitä vaan jos ne nyt suostuu lähtemään. Vielä kanssa mitä! Kohta ovi avautui uudestaan.
"No ei puhettakaan että ne mihinkään lähtis!" Miimi sanoi päästäessään koirat sisälle.
Tyypilliset aussiet. Ei niin tuttua ja rakasta ihmistä ole, että lähtisivät mukaan lenkille jos minä olen kotona. Pöyristyttävä ajatus. Eihän sitä tiedä jos vaikka lattiaan avautuu musta aukko, joka nielee mamman sillä välin.

Jenna ja Toma jäivät vielä kyläilemään joksikin aikaa ja heidän lähdettyään ilta meni poikien kanssa sohvalla löhöillessä. Reppanat ovat vähän flunssaisia, toivottavasti eivät kipeydy pahemmin.

Kiitokset vieraille käynnistä, kivaa oli kirjavasssa seurassa!

Kiepaus Keski-Suomessa

Eilen oli aussiehallistuksen kokous Jyväskylässä ja kauden päättymisen kunniaksi se pidettiin Ravintola Sohwissa. Ruoka oli erinomaista ja seura samaa luokkaa. Saatiin jopa asiaakin puhuttua. 

Koirat menivät poikien mukana Uimaharjuun, joten minä otin reissun pitemmän kaavan mukaan ja itseäni säästäen eli jäin yöksi kaverini Hennan luokse. Yleensä en nuku vieraassa paikassa ensimmäiseen kolmeen yöhön kuin pikku silmällisiä, mutta nyt sain lähteä aamupäivällä kotimatkalle yllättävän virkeänä. Ehkä sitä vanhemmiten jotain oppii.

Varkauden ja Viinijärven välillä tein sen taas. Peltipoliisin silmä räpsähti iloisen oranssisena. Olin näkevinäni että salama välähti vain kerran ja ajoin turhan lähellä edellä ajavaa, joten nähtäväksi jää, kumpi meistä kaivaa pikavoiton postilaatikostaan lähitulevaisuudessa. 

Tai huomautuksen. Vauhtia oli noin 85 km/h ja tuskin kukaan järkevä kyttä viitsii sakkolappua kirjoittaa moisesta. Onko koko järjestelmässä järkeä, siihen en ota kantaa.
Ainakin muutamia vuosia sitten Kuopiosta tullessani salama välähti, mutta postin mukana tuli vain ilmoitus tyyliin "nopeusrajoituksen ylitys oli tällä kertaa sen verran pieni, ettei aiheuta toimenpiteitä. Paas plikka ajaen vastedes vielä vähän hillitymmin."
No ei ehkä ihan sanatarkasti, mutta suht humoristisella tavalla kirje oli laadittu.

On se kumma, että aina samalla pätkällä ja nimenomaan kotiin päin ajellessa joutuu poliisin filmille. Menomatkan ajelin vakionopeus päällä, mutta kotia päin on vissiin niin kiire ettei jouda matelemaan. Tämän siitä saa. Ehkä tästäkin jotain oppii.

Minä ja aakkoset

Susanna heitti haasteen, joka pisti miettimään tosissaan.
Ideana on siis aakkosittain laittaa pääpointteja jostain elämäänsä liittyvistä asioista. Jos omituisimpiin kirjaimiin ei keksi mitään, ne voi huoletta skipata. Itse ainakin yritin. Minun ongelma oli pikemminkin nuo ihan tuikitavalliset kirjaimet, joihin en millään meinannut keksiä järkevää sanaa.

Atte, kuopukseni. Omituinen lapsi, herkkä, nopeaälyinen, kaikesta kiinnostunut ja täynnä viisautta jostain toisesta maailmasta. Oikea äidin kulta ja ajatusten jakaja.

Bee. Mehiläinen.

Coca-cola, jumalten juoma jota joskus tekee niin mieli mutta ei sovellu hipiälle. Aiheuttaa kofeiiniherkälle kropalle pahoinvointia ja seinille hyppimistä.

Dix, ihana ja kiltti mutta villi rotikkatyttö naapurista.

Elokuvat. Tykkään katsoa niitä leffassa ja kotona. Hyllyssä on monenlaisia ja etenkin monentasoisia tallenteita takavuosilta. Vanha kunnon VHS:kin menee kun ei ole liian nirppis.

Fiilispohjalta usein mennään eikä järjellä ole sananvaltaa.

Gramma sinne toinen tänne. Liian monesta tulee liikaa.

Hippa, nuorempi nelijalkainen. Hassu höppänä, jonka ajatuksista ei aina pääse perille. Aina valmis yhtälailla toimintaan kuin kainalossa kellimiseen.

Idea. Niitä riittää. Suurin osa täysin löylynlyömiä ja toteuttamiskelvottomia, mutta sitä suurta keksintöä odotellessa.

Jatsi, ilmeilyn mestari, tulta ja tappuraa toiminnassa ja pehmoinen kainaloinen lepäillessä. Sielunsiskoni ja elämäni koira.

Kimmo, esikoiseni. Enemmän jalat maan pinnalla kuin pikkuveljellään, mutta suunnilleen samoista asioista kiinnostunut. Itsepäinen härkä, kaikkien kaveri ja omaa huisin huumorintajun.

Luovuutta kai ne on omituiset höpinätkin.

Molli, ensimmäinen ja jo edesmennyt kissani. Riiviömäinen riehuja keski-ikäiseksi asti.

New York. Kerran käyty, loppuiän kaivattu. Ehkä vielä joskus uudestaan...

OMG. En keksi tähän mitään!

Puumaja. Semmoinen pitäisi olla ja hyvä puukin on mihin rakentaisin, mutta siihen tarvitsisi ainakin yhden aikuisen käsiparin avuksi.

Q-Katsastus on taas pian edessä. Passatin kantapaikka kerran vuodessa keväisin.

Reetta, puhelias naapurini ja ystäväni.

Sohva. Parhaitten päiväunien takaaja ja koko porukan keskinäiseen köllöttelyyn passeli paikka.

Työ. Haluaisin olla toimittaja, mutta olosuhteista johtuen en ole.

Unennäkö, öinen harmi tai huvitus jonka sisällöllä viihdytän (tai raivostutan) ympäristöä.

Vesi on ihana elementti. Olen asunut ison osan elämästäni järven tai joen äärellä ja kaipaan sitä. 

Wilhelmiina, paras ystäväni jonka paremmin tunnetun nimen alkukirjain oli jo varattu.

Xandro, iki-ihana rotikka joka Aten ja Kimmon kohdatessaan menee tyystin höperöksi.

Yllätyksellisyys on asia, jota elämässä pitää olla. Joskus se on negatiivista, mutta kaikesta oppii. 

Zzzz... Unta palloon, eikös se sitä meinaa? 

Å ei ole alkukirjain, mutta mieleen tulee luonnollisesti Ruåtsi, josta taas tulee mieleen Hipan tuleva sulhanen.

Älytön tai äkkipikainen. Se olen minä.

Öö joo. Öö en. Se on se hetken mietintä, joka on ilmeisesti minulta periytynyt myös poikien puhetyyliin.

Annetaan vahingon kiertää. Edellisen haasteen sain Miimiltä, joten luonteva suunta on siihen suuntaan. Ollos hyvä.

Kahdenkymmenen tassun karkelot

Aussien omistaminen vaatii omanlaisensa huumorintajun. Aussien hoitotätinä toimiminen sen lisäksi pianoteräksestä valmistetun pinnan ja kykyä venyttää se äärimmilleen.

Miimi toi kirjavan trion meille eilen aamulla yöhoitoon. Kuningatar Unelma sai viime kerralla mamman takaisin itkemällä ja sitä se kokeili nytkin. Ei ollut hyvä sisällä, ei ulkona ja se vollotti puoleenpäivään asti jolloin Henna ja Sara tulivat meille. Lähdettiin lenkille ja kaikki oli hyvin. Paitsi että Hippa oli kovin suosittu sekä Viian että Saran mielestä, mutta kolmas pyörä rattaissa on tunnetusti liikaa. Sovussa säilyttiin kuitenkin ja leikki jatkui pihassa.

Aussiejengi taisteli pallon hallussapitäjäm roolista.


Hangen alla oli Saran mielestä jotain mielenkiintoista, mutta riehuvaa laumaa oli pidettävä vähän silmällä.


Sara oli porukan kuopus ja tykkäsi Unelmasta, joka puolestaan on kaikkien kaveri.


Illan koirat saivat olla keskenään kun kävin erään kaverini kanssa elokuvissa katsomassa Juoppohullun päiväkirjan. Off topicina mainittakoon, että jokainen kirjan lukenut muodostakoon sekä siitä että elokuvasta oman mielipiteensä. Minun kieroutuneeseen huumorintajuun se kyllä vetosi ja naamalihakset saivat hyvän treenin. Odotan mielenkiinnolla kansainvälistä levitystä, murskaavia arvosteluja ja Suomi-kuvan vahvistumista ulkomaan pellejen mielissä.

No niin. Ilta meni melko myöhäiseen kyläillessä, joten kotiin palattua käytin koirat ulkona ja mentiin saman tien nukkumaan. Rauhaa kesti kahteen asti kun Unelma alkoi valittaa. Se osaa pyytää ulos hädän hetkellä, joten pomppasin ylös ja päästin neljä viidesosaa laumasta pihalle. Jatsi lepuutti sohvalla päätään selkänojaan sen näköisenä, että "hohhoijaa, ettekö voi vaan nukkua".

Muut saivat asiansa hoidettua, mutta Unelman ainoa hätä oli koti-ikävä. Se vollotti veräjällä eikä ollut kuulevinaan kutsua tulla sisälle. Nyt ei kyse ollut enää huonosta kuulosta, vaan sen tajuamattomuudesta, koska kiekaisin niin että varmasti kolmensadan metrin päässä asuva lähin naapurikin olisi ampaissut meille jos olisi ollut hereillä.

Äh, hemmettiäkö tässä huutamaan keskellä yötä, kengät jalkaan ja jääräpäätä hakemaan. Uu tuli nätisti sisälle, hitaasti, mutta tuli kuitenkin ja päästiin jatkamaan unia.
Katsoin kelloa ja ajattelin, että ehdin peräti nelisen tuntia nukkua kunnes aamuvirkku Pami alkaa vaatia aamupalaa.

Väärin, sain vedellä sikeitä yli kahdeksaan. Sitten ovea raavittiin raivokkaasti siihen tyyliin, että Pami-parka nälkiintyy kuoliaaksi justiinsa jos ei talossa ala palvelu pelata.
Lauma raapi minut melkein kappaleiksi kun kömmin kammarista pois. Pitkä yö ja riemukas jälleennäkeminen aamun koittaessa. Höpsöt.

Käytiin lehti hakemassa ennen aamiaista. Viiden koiran ruokkimen on melkoinen show jos järjestys ei pysy lapasessa. Laitan koirat maahan makaamaan ja lasken kupit lattialle, kunnes luvan saatuaan jokainen hyppää syömään.

Edellisista hoitokerroista poiketen Unelmakin söi sekä ilta- että aamuruokansa ihan mukisematta.
Ruokailu on Unelman mielestä The Suoritus, joka on hoidettava huolella ja arvokkaasti. Muu porukka imaisee sapuskansa hetkessä, mutta Uu nauttii. Sekä ruoasta että siitä kun nuoriso parveilee ympärillä haaveillen pääsevänsä osille.

Puolilta päivin lähdettiin lenkille ja Korkansaarentien haarassa päästin Unelmankin vapaaksi. Siellä ajaa niin vähän autoja, ettei ole pelkoa alle jäämisestä.

Ei ehditty edes rantaan asti kun huomasin yhden kansalaisen puuttuvan joukosta. Unelma oli päättänyt jäädä odottamaan, että jos tästä lähdettäisi takaisin kun mamma saattaa tulla minä hetkenä hyvänsä. Huusin ja hihkuin, mutta tuloksetta. Käännyttiin takaisin eikä Unskia näkynyt mutkan takana. Pistin juoksuksi, eikä näkynyt seuraavankaan mutkan takana.

Pakkasta oli -10 astetta ja olin varustautunut lepoisaa kävelylenkkiä varten enkä kieli vyön alla juoksemiseen. Vaikka Unelmalla kuulo pettää, järki ja jalat kyllä pelaavat. Ei ihminen juoksemalla kiinni saa vanhaakaan koiraa silloin kun sillä on motivaatio kohdallaan. Siellähän se pihassa nökötti ja minulla valui hiki lahkeissa asti.
Otin Unelman hihnaan ja jatkettiin lenkkiä ihan periaatteen vuoksi.

Voi iloa kun Miimi tuli iltapäivällä laumaansa hakemaan. Viia oli vähän kahden vaiheilla, jääkö meille vai ei ja Hippa puolestaan melkein harkitsi mukaan lähtemistä.
On ne vaan niin ihania. En tiedä mitä tekisin ilman omia koiria ja niiden sukulaisia kun ihan omilta tuntuvat nekin.