Paluu pakkastunnelmiin

Pakkasten aikaan oli jonkun sortin muotivillitys kuvata saippuakuplia. Netissä levisi mitä upeimpia kuvia täydellisen palloiksi jäätyneistä kuplista, joista valo taittuu ja maisema heijastuu. Pakkohan se oli kokeilla itsekin. Pakkasta oli reilusti, jotain 28 astetta ja valoa kuvaksi asti, mutta ei tämä silti näytä yhtään niin hienolta. Ilmestys on jostain säälittävän ja naurettavan väliltä.

Facebookissa Suomen luonnonkuvaajien ryhmässä sain tietää, että vesi-fairyseokseen kannattaa lisätä siirappia pallon koossa pysymisen vahvistamiseksi. Niinpä kokeilin uutta reseptiä, mutta en silti saanut kuplia ehjänä maahan, että ne olisivat jäätyneet palloiksi ja kuvattaviksi.

Atte sai toimia mallina ja kuvasin kuplat puhallusvaiheessa. Käyhän se näinkin. Tuli tuplapallo. Pakkanen ei ollut niin kireää kuin edellisessä kuvauksessa, mutta riittävästi kuitenkin.

Tästä sentään vähän aurinko heijastuu.

Jatkamme harjoituksia ensi talvena jos ei sitä ennen pakkasta tule tarpeeksi.

Kaikenkarvaisia rallaajia

Meillä on tosi mukava ja rotukirjava rally-tokoryhmä. Kokoonpanossa on oman aussieni lisäksi dobermanni, kaksi portugalinpodengoa, kaksi nahkacollieta, glen of imaalinterrieri sekä lagotto romagnolo.

Kahden koiran omistajat treenaavat koiriaan vuoroviikoin kun kesken treenivuoron ei ole luvallista vaihtaa koiraa. Itsenikin tekisi mieli ottaa joskus Jatsi mukaan, mutta Hippa tarvitsee näitä treenejä enemmän. Ehkä sitten keväällä kun voi varsinaisen vuoron jälkeen tehdä jotain pihalla, jos siellä ei ole muuta toimintaa.

Viimeksi sattui ihan muitten asioitten takia kamera mukaan, joten käytin tilaisuuden hyväksi.

Tätä Metkan hymyä ei nimittäin voinut jättää kuvaamatta. Ensin se raotti ylähuultaan vähän, sitten alahuulta, sitten molempia vähän enemmän. Lopulta koko etuhampaisto loisti kun oli niin mahdottoman mukavaa.

Jenna on menossa Vivian kanssa kokeeseen ja halusi ratatreeniä, joten sen takia tehtiin vähän pidempi rata. Meillä on joka kerta lyhyehkö rata tehtävänä ja sen lisäksi irtokylttejä. Jokainen voi ottaa tehtäväksi niitä kylttejä mitä sillä kerralla haluaa treenata ja sen lisäksi voi kokeilla muiden valintoja.

Juoksussa on vielä vähän viilaamista. Vivia on muutenkin kovin pomppivainen, joten yritettiin löytää ratkaisuja suunnata energiaa enemmän maata kohti kuin siitä pois päin.

Keitsi näytti esimerkillisen kurreposeerauksen. Milja kertoi, että tämä on jollain tavalla rotutyypillinen juttu ja siksi ollut helppo opettaa.

Omilleni en ole saanut kurreistuntaa opetettua yrityksistä huolimatta. Jatsilla oli nuorena niin kimmoisat vieterit takatassuissa, että aina hyppi pystyyn ja nyt en sen selkävaivan takia viitsi enää moisilla tempuilla kiusata. Hippa taas saa kyllä etutassut irti maasta, mutta huojuu kuin heinä tuulessa joka suuntaan. Tasapainossa on kehittämistä.

En tiedä liittyykö takapään käyttö jollain tavalla Hipan huonoon tasapainoon, mutta siinä riittää sarkaa edelleen. Nyt se osaa vasemmalla seuratessa pyöräyttää itsensä liikkeen suuntaan jo varsin tehokkaasti, mutta sama pitäisi saavuttaa myös oikealla puolella.

Myös peruuttamista seuruutuksessa ollaan treenattu ja on vaikeaa. Se mikä Jatsilla kävi itsestään, siitä Hipalla ei ole hajuakaan. Eipähän lopu tekeminen kesken. Kevät kokeineen koittaa melko pian. Voi voi sentään.

Synttäreitä ja sairasteluja

Reissusta normielämään palaaminen ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Kimmo alkoi oksentaa sunnuntain vastaisena yönä ja Atte kolme päivää sen jälkeen. Ihmettelin pitkää itämisaikaa kun yleensähän se näissä taudeissa on maksimissaan vuorokausi. No, ehkä se pöpö varmistaa leviämisensä tällä tavalla.

Siinä välissä ehdin viettää omat synttärit. Marko piipahti päivällä ja Miimi myöhemmin koiralenkin ja kahvittelun merkeissä. Enpä sen isompia ryskeitä tässä iässä enää kaipaakaan.

Atte taas ehti sairastaa oman tautinsa ennen omia synttäreitään. Meillähän vuoden alku on yhtä juhlaa kun ollaan Aten kanssa älytty syntyä vajaan viikon välein. Hirviöosasto eli kaverit kävivät päivällä ja Miimi tuli myös suunnilleen samaan aikaan. Hän käytti koko koiraporukan yksinään lenkillä, koska juhlien äänitehosteista päätellen minun oli parasta pysyä vahtivuorossa. Hyvin meni ja selvisin hengissä.

Illalla tulivat vielä Kati ja Kimmo tavallaan yhteissynttäreille. Sain Katilta kukan, jota hän kuvaili avaruudellisen näköiseksi ja siksi minulle passeliksi. Hieno kuin mikä, kuten kuvasta näkyy. Toivottavasti saan sen pysymään hengissä.

Ja kun synttäreistä päästiin, Kimmoon iski flunssa. Atte on siitä vielä toistaiseksi säästynyt, ehkä vähän nokka vuotaa, mutta ei sen kummempaa. Minuun ei näköjään tartu mikään. En kaipaakaan, mutta väkisin tulee mieleen, että minkähän kuolemantaudin edellä tämmöinen vastustuskyky on? Ei hyvältä näytä.

Lehdessä oli kerran, että terve ihminen sairastaa (muistaakseni) 2-4 flunssaa vuodessa. Aika oudosti esitetty uutinen, jos terveyttä on se, että on jatkuvasti sairas. Minä en vissiin ole terve kun en ole kolmeen vuoteen ollut kipeänä.

En kyllä kaipaakaan noita riesoja. Enkä ymmärrä niitä ihmisiä, jotka toivovat itselleen flunssaa että voisivat olla pari päivää töistä poissa. Ihan kuin sairastaminen olisi sama kuin viettää vapaapäivää. Hah, mieluummin olen terveenä töissä kuin sairaana kotona. Terveyttä on, toivotaan vielä että töitäkin ilmaantuu samaan yhtälöön.

Etelän lämpöön

Tosin vain Imatralle/Lappeenrantaan ja kylpylän keinotekoiseen lämpöön, mutta hyvä näinkin. Viime aikojen -30 asteen alittaneet lämpötilat ovat jäädyttäneet keski-ikäistyvän ihmisen luita ja ytimiä myöten. Paikkakunnan epämääräisyys taas johtuu siitä, etteivät paikallisetkaan ole ihan kartalla Holiday Club Saimaan sijainnista. Se kuuluu Rauhan kylään joka kuuluu Lappeenrantaan, mutta sijaitsee ihan Imatran kyljessä. Piti ihan varmistaa ennen lähtöä, että osaan ajella oikeaan paikkaan. Kolmen päivän esittelytarjous oli kyseessä. Sen verran vähän ollaan poikien kanssa viime vuosina lomailtu, ettei tämä syksyisen Tukholman reissun lisäksi ollut ollenkaan pröystäilyä.

Vanhemmat kävivät lämmittämässä uunin lähtöpäivän iltana ja Maarit koirineen tuli kotivahdiksi perjantaina töistä päästyään. Uunin osasi lämmittää kuin vanha tekijä konsanaan ja kanat saivat hyvän hoidon. Talviaikaan koirallisen ja kanallisen ei ole ihan itsestäänselvää suoria reissuun, mutta nyt kävi hyvin kun kaikki asiat hoituivat.

Koirat ovat Saimaaseen tervetulleita, mutta päätin jättää ne kotiin. Tarkemmin sanottuna Katin ja Kimmon hellään hoivaan. Tuttu paikka ja äärimmäisen eläinrakkaat ihmiset läsnä, joten hyvillä mielin heidät hylkäsin.

Tytöt olivat aluksi tietenkin järkyttyneitä jouduttuaan jälleen mokomaan hullujenhuoneeseen. Jatsi hyppäsi sohvalle ja esitti olevansa ihan lunki, mutta ilme paljastaa totuuden.
Kohta tuo ovi avautuu ja mamma tulee hakemaan. Ihan takuulla, korvat jo melkein kuulee auton äänen... (Eivät kuule. Hipan elämöinnin kuulevat, mutta auton ääntä ei vaikka kuinka höristelisi.)

Hippa jaksoi tuijottaa ovea pidempään ja ilmeestä päätellen hyvin hermostuneena. Pian sekin luovutti ja ruoka-aika haihdutti ikävää vähemmäksi. Painikaveri Ferris huolehti lopusta viihtymisestä.

 (Kuvat: Kati Parppei)

Hotelliin pääsi kirjautumaan klo 16 alkaen, joten kovin kiirettä ei tarvinnut lähdön kanssa pitää. Perille päästiin kätevästi, vaikka vähän mutkan kautta. Koukkasin mottoritieltä liian aikaisin, joten ajoimme Imatran läpi. Reitti kulki ihastuttavaa ratasiltaa pitkin. Alapuolella autotie, yläkerrassa rautatie.

Tavaroitten purkamisen jälkeen pojilla oli heti kiire kylpylään, joten sinne sitten. Porukkaa oli aika vähän ja se lisäsi omaa viihtymistäni huomattavasti. Uimareitit olivat leveät ja hyppyhaluisille oli hyppyallas. Parasta olivat tietenkin liukumäet. Toinen oli lyhyt pikamatka, kolme vierekkäistä kourua joissa mentiin niine hyvineen ja toinen oli pitkä putki, jota laskettiin isolla renkaalla. Se oli jännä, välillä ihan säkkipimeä ja välillä valoja. Alkuvaiheessa oli strobovalot, joista en tykännyt ja migreeniin taipuvainen Kimmo valitti, että melkein alkoi päätä särkeä. Ei onneksi kuitenkaan enemmälti.

Perjantaina aamupalan jälkeen oli lomaosake-esittely, johon jälkikasvun ei tarvinnut osallistua ellei välttämättä halunnut. Ei varmaan tarvitse erikseen mainita, että kylpylä veti vaa'an 6-0. Saunamajuri vain oli ilmeisesti nukkunut pommiin kun löylyhuoneessa ei hiki irronnut riehumatta.

Viimeksi olen moisessa esittelyssä ollut varmaan kymmenisen vuotta sitten kun koko silloisen perheen kanssa kävimme Kuusamon Tropiikissa. 40 000 euroa viikosta jossain ei kuulostanut kovin houkuttelevalta.

Nyt on homma edennyt huomattavasti järkevämmälle tasolle ja jopa työttömällä luuserilla olisi mahdollisuus päästä lomailemaan edullisesti. Kaikenlaiset porkkanat esittelijä lupasi, jos olisin heti hypännyt kelkkaan, mutta enhän minä semmoista voi tehdä. Joskus impulsiiviset päätökset onnistuvat, mutta tällä kertaa pienen mietinnän ajattelin olevan parhaaksi. Katsellaan sitten joskus.

Esittelyn jälkeen menimme Angry Birds Activity Parkiin, josta 18 euron päivätaksa oli mielestäni melko suolainen. Sain leikkiä ihan oman tarpeeni parissa tunnissa. Osa polkuautoista oli niin isoja, että pitkäjalkainenkin pääsi ajamaan kivuttomasti ja laserviidakko oli aika kiva, vaikka vaikeinkin taso oli tosi helppo. (Kamera jäi kotiin - nolompi homma - joten täytyi tyytyä kännykkäräpsyihin.)

Pojat jäivät vielä riehumaan ja minä poistuin pakkasilmaan tutkimaan maisemia. Kävelin rantaan ja kuuntelin, että ihan kuin lehmänkello kalkkaisi. Suunnistin ääntä kohti ja löysin poroja! Olisi päässyt poroajelulle, mutta rahaa paloi muutenkin niin sujuvasti, etten alkanut kysellä moisen huvin perään.

Pitihän poikienkin nähdä moinen ihme, joten kävimme uudestaan koko jengillä niitä ihmettelemässä. Sitten oli taas aika pulahtaa altaaseen. Kun kerta kylpylä oli vapaasti käytettävissä, sitä myös käytettiin.

Illalla syömään O'Learysiin, missä oli hyvät burgerit. Seinällä oli baseball- ja amerikkalaisjalisaiheisia tauluja ja muita juttuja. Harmi kun siitä en tullut ottaneeksi kuvaa. Ihastelin taulujen erinomaisen tasapainoista asettelua. Nehän olivat eri muotoisia ja kokoisia, mutta silti missään ei ollut tyhjiä koloja tai liikaa tiiviyttä. Lehtiaivo pääsi tuumailemaan asiaa omalla tavallaan eli seinän taitto oli oikein onnistunut.

Loman viimeisenä aamuna pojat menivät vielä kertaalleen kylpyläosastolle. Minä en tohtinut, koska tunnen itseni sen verran hyvin, että saunassa istumisen jälkeen en jaksaisi ajaa sitäkään vähää kuin normaalisti. Sen sijaan kävin lähikaupassa ostamassa matkaeväitä eli epäterveellistä naposteltavaa ja kofeiiniannos silmien auki pysymiseen. Minua nukuttaa heti jos joudun ajamaan yli 100 kilometrin matkaa. Vissiin joutuu niin skarppina olemaan, että heti rasittuu.

Kaupasta pääsi ulos toista reittiä kuin sinne menin, joten ajattelin vilkaista minne joudun jos tuosta ovesta ulkonen. Pääsin ihmisten ilmoille vähän toista kautta ja matkalla törmäsin koko reissun vaikuttavimpaan ilmestykseen.

Lomakylä on perustettu Rauhan sairaalan alueelle. Se on vuosien saatossa toiminut muun muassa valkoisten sotasairaalana, keuhkoparantolana ja mielisairaalana. Sairaalasta on jäljellä enää yksi rakennus, Setälä, joka on jonkun yksityisen sijoittajan omistuksessa. Kuulemma joku visio hänellä oli, mutta laman takia Setäläkin on ollut hylättynä vuosikaudet.

Minä, joka aistin asioita toisinaan liiankin syvällisesti, jäin tuijottamaan rakennusta kirjaimellisesti haavi auki. En osaa nimetä niitä fiiliksiä, mutta rakennuksen henki oli vahva ja veti puoleensa kuin magneetti. Se meni luihin ja ytimiin. Ei ollut paljosta kiinni, että olisin nähnyt potilaitten haamuja pihalla ja parvekkeilla.

Ruostuneet kaiteet parvekkeissa, lohkeillut rappaus, koko hoidon surkeus oli kuin ruumiillistuma talon sisällä koetusta tuskasta.

 Voi kuinka hylätty hän onkaan.

Kurkin ikkunoista sisään ja näin täydellistä pysähtyneisyyttä.

Normaalit ihmiset ilakoivat kylpylässä ja puuhastelevat muita harrasteita, mutta yksi pönttöpää suunnilleen itkee talonröttelön kanssa. No, Holiday Clubin mainosslogan on "Loma kuten haluat", joten ei liene kiellettyä nauttia vähän poikkeavista elämyksistä.

Lähtöhetkellä kävi samoin kuin syksyisellä risteilyllä; pojat olisivat jääneet jatkamaan lomailua. Heittäytyivät X-asentoon sängyille ja pitivät laidoista kiinni. Mutta ei auttanut, lysti loppui sillä erää.

Koirilla tietenkin repesi riemu äärimmilleen kun menin niitä hakemaan. Hoitopaikkaan kotiutuminen tapahtui huomattavasti nopeammin kuin viime visiitillä. Hippa leikki Ferriksen kanssa tai röhnötti talonväen sylissä. Jatsi komensi nuorisoa olemaan kunnolla ja otti oman osansa sylihoidosta. On se kivaa kun niilläkin oli kivaa.