Hippasen verran höpinää

Muistan heinäkuun 22. päivän vuonna 1990 kirkkaana kuin pläkki. Äiti oli silloin vielä sairaalassa töissä ja sitä ominaisuutta käytettiin hyväksi. Menimme sairaalan kymmenenteen kerrokseen jollekin parvekkeelle aamun pikkutunneilla odottamaan kuun siirtymistä auringon eteen. Valotettuja filmejä oli varusteena kuten siihen aikaan monella muullakin. Sieltä se hiipi. Maiseman pimentyminen kävi hitaasti, mutta kun viimeinen säde katosi kuun taakse, tuntui kuin yhtäkkiä koko maailman eteen olisi vedetty esirippu. Ihan kuin kaikki sen takana lakkasi olemasta. Linnut hiljenivät ja ainakin itse koin, että kaikki muutkin äänet lakkasivat kuulumasta. Auringon korona oli huikaisevan upea. Tänään nähtiin osittainen auringonpimennys ja meidän seudulla se oli noin 82-prosenttinen. Askartelin valottuneista filmeistä, mustasta pahvista, teipistä ja kumilenkeistä objektiivin eteen suodattimen. Välillä katselin sillä omin silmin, välillä tsekkasin aurinkoa ja säädin tarkennusta. Valotusajan pidin ma...

Tai sanotaanko mieluummin, että voi äärettömyys. Ei sitä voi tajuta. Kävin eilen sihtailemassa hyvin kaukaisia juttuja Jakokosken tähtitornilla talven viimeisessä tähtinäytännössä. Haaveenani oli nähdä Saturnus, mutta se nousee vasta puolenyön tietämillä ja siitäkin pitäisi odotella pitkän aikaa, että saisi kunnolla näkyviin. Ilmakehä aiheuttaa väreilyä taivaanrannan tienoilla ja kohde näkyy epäselvänä. Tämän huomasi kun Mars nousi ja teleskoopit suunnattiin sitä kohti. Punainen planeetta ei ole Photoshopin luoma illuusio, vaan se oli oikeasti oranssinpunainen ja ilmakehän vaikutuksesta liekehti kuin olisi ollut tulessa. Eihän se kovin suurena näkynyt, mutta nuppineulan nuppi on aika kookas verrattuna siihen, minkä paljaalla silmällä näkee. Leijonan tähtikuviossa oli galaksi (en muista nimeä) muutaman miljardin valovuoden päässä. Se näkyi epäselvänä, mutta kiehkuramaisen muodon erotti. Orionin tähtisumu ja sitä ympäröivä sininen kaasupilvi näkyi selvästi. Jupiter oli näissä o...

  Onhan se suuri ihme päivätaivahankin, mutta on niin helppo unohtaa se, mikä ei näy. Minä olen kuuhullu kahdellakin tavalla. Rakastan katsella kuuta, olipa se sirppi, puolikas tai täysi, ja nousuvaiheen kääntyessä lopuilleen kuu valvottaa. Viimeksi mainittua ominaisuutta jotkut väittävät hölynpölyksi.  En ymmärrä moista ajattelutapaa, koska jokainen on yksilö. Se, joka ei valvo tai saa huikeita idiksiä täydenkuun aikaan, ei voi ymmärtää meitä herkempiä. Mielestäni kuuhullujen vähättely on vain oman itsen ylentämistä luontoa mahtavammaksi. Jos kuu liikuttaa valtameriä, miksi se ei vaikuttaisi meihin maan matosiin? Tästä sutjakka aasinsilta maailman tapahtumiin. Markku Pölönen kirjoitti 10.10.2012 Karjalan Heilin kolumnissaan (s. 6), että kuussa ei ole käyty, vaan kyseessä oli jenkkien propagandaelokuva.  Olen samaa mieltä. En jaksa linkittää kaikkea sitä juupas-eipäs -vääntöä, mitä netissä tästä aiheesta on kirjoitettu. Ihmettelen vain, että jos 60-luvun tekni...