Jälkeä jälleen

Perjantai-iltana meni nukkumaanmeno myöhäiseksi, koska olimme Maailman Pienimmillä Filmifestivaaleilla. Roukalahden kesäteatterilla pääsi ensin kuuntelemaan juttuja elokuvanteosta ohjaaja Markku Pölöseltä, kuvaaja Kari Sohlbergiltä ja stuntmies Jaakko Saaristolta. Höpöttihän se itse Virolainenkin omat juttunsa eli toimi ansiokkaasti juontajana. Näyttämölle oli viritettu valkokangas ja illan pimettyä nähtiin Kuningasjätkä raikkaassa ulkoilmassa. Oli mukava kokemus!

Lauantaina ilma näytti niin hienolta, että se piti käyttää heti hyväksi. Kysäisin Miimiltä, josko hän haluaisi jälkimetsään ja kyllä hän halusi.

Menimme taas Hirvolanvaaran maastoon, jonne tallasin jäljet Pamille ja Viialle, Miimin tallatessa Hipalle ja Jatsille.

Hipan jälki oli alokasluokan tasoinen paitsi jana jäi lyhyenlännäksi, mutta se ei tehnyt meitä murheellisiksi. Janalle lähetys oli jotenkin hankalaa, mutta syy selvisi kun hetki sitten selasin sähköpostini. Sivustalla osoiteltiin kameralla ja eihän Hippa voi siinä tilanteessa keskittyä muuhun kuin olemaan kaunis ja poseeraamaan.

Sai se käännettyä katseen metsäänkin.

(Kuva: Wilhelmiina Virolainen)

Janatyöskentely oli tavanomaista sähläämistä. Tällä kertaa edistyttiin siinä, että Hippa älysi itse takajäljen tarkistukselta kääntyä ihan itse oikeaan suuntaan.

Ilmaisut olivat idioottivarmat ja niin myös itse jäljestys. Hippa otti kulmat tarkasti, pientä tarkistelua oli mutta näki kuitenkin selvästi, milloin se oli jäljellä ja milloin ei. Koiran luettavuus on kohentunut huomattavasti viime kesästä. Nyt se ei enää kaahottanut siksakkia vaan meni hienosti suoraan ja tarkisti harhajäljet pikaisesti.

Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, kuusi! Hippa auttoi keppien laskemisessa.

(Kuva: Wilhelmiina Virolainen)

Jatsi sai tehdä pienen hyvänmielenjäljen ja nyt se oli taas mukavannäköistä ja varmaa työskentelyä. Selkä ei vaivannut kuten edellisellä kerralla.

Tänään kävin tekemässä Hipalle janaharjoituksen. Muuten hyvä, mutta kun malttaisi mennä suoraan pidemmälle. Lähtee kyllä hyvällä vauhdilla, mutta kaartaa minne sattuu kesken kaiken. Se oli sentään positiivista, että lähti oikeaan suuntaan. Jospa edes takajälkipelleily olisi kohta takana.

Viimeisellä janalla en lähtenyt viemää keppiä mihinkään suuntaan, vaan jätin pallon palkaksi janan päähän. Eli ei yhtään jäljestystä, vaan pelkästä suoraan etenemisestä palkka. Tätä voisi kokeilla taas parin päivän päästä, jos se eteneminen siitä kohentuisi.

Jatsi pyöreästi tasan kymmenen!

Ajan kulumista ei voi kuin ällistellä. Siitä on ihan oikeasti jo kymmenen vuotta kun tämän hetken elämäni koira syntyi ja tänään Jatsi sai arvoisensa juhlat.

Tänä aamuna ei nukuttanut vaikka kuinka yritin, joten mitäpäs sitä muuta kuin hommiin ja lehden hakuun. Naapurustossa on aamuvirkkuja eläkeläisiä, mutta Ellin lehti oli vielä laatikossa, joten vein sen hänelle kun nyt satuin olemaan ensimmäisenä asialla. Satuttiin naapuriin parhaalla hetkellä, koska Elli oli letunpaistossa. Jäin odottelemaan lettujen valmistumista ja paistoin viimeiset kun Elli siirtyi kahvinkeitintä lataamaan. Aku tuli kleinspitz Mikun kanssa myös aamukahville ja Miku oli onnesta soikeana kun pääsi niin ihanaan narttuseuraan. Hippa aloitti juoksun pari päivää sitten, joten oli syytäkin olla onnessaan. Annoin tytöille letunpalaset ja lähdettiin kotiin.

Olin paketoinut Jatsille lahjan. Hippa sai keväällä piippaavan Wubba Kongin, mutta se inhosi sitä juuri sen piippaamisen takia ja samasta syystä Jatsi rakastui siihen. Niinpä oli itsestään selvää, etten osta mitään uutta krääsää kun voi kierrättää.

Mitä sait, näytä!

Jotain kivaa sieltä ilmestyy...

...ja riitahan siitä tietysti tuli.

Eristin Hipan ja tein Jatsin kanssa vähän tokojuttuja pihalla, että sain palkata sen hienolla wuballa ja annoin sen leikkiä sillä muutenkin vähän aikaa.

Käytin tytöt  lenkillä, jonka jälkeen menin käymään raviradalla Elokarelia-näyttelyssä. Järkkärit olivat jonossa keräämässä parkki- ja pääsylippumaksuja, mutta minä vilautin ikkunasta vihreää korttia.
"Koetoimitsija, jee!" huudahti herra rahankerääjä ja viittasi minut jatkamaan matkaa.

Aussiekehä oli juuri sopivasti alkamassa ja juttelin Miimin ja muiden tuttujen kanssa sen aikaa kunnes Viia meni kehään.
"Ja ilikesit ilman kameraa tulla!" Miimi huudahti.
"Niin ilikesin kun mikään ei oo niin tyhmää kun näyttelyssä kuvaaminen!"
"Vaikka myö ollaan täällä?"
"Vaikka ois kuka niin sama tilanne."

H tuli tulokseksi ja tuomion jälkeen mentiin shoppailemaan synttärisankareille lahjoja. Pehmiskojukin niin kutsuvasti siinä seisoi, että piti ostaa jätskit.

Kotona leivoin vielä viimeiset leipomukset ja ehdin vielä ottaa pienet nokoset sohvalla ennen kuin juhlavieraat saapuivat. Pippaloihin osallistui Hilkka, Kiri ja Valo, Satu ja Viiru sekä tietenkin Miimi, Pami, Unelma ja Viia.
Jatsi ja Pami saivat ihania lahjoja; leluja ja namuja ja jopa lahjakortit Mustiin ja Mirriin. Kyllä nyt passaa.

Ohjelmassa oli makkaransyöntikilpailu, jonka kilpailujärjestys arvottiin heittämällä tikkaa ja näin myös ihmiset pääsivät leikkimään. Eräät meistä eivät olleet heittäneet tikkaa vuosikausiin, joten tarjosin suorastaan elämyksiä.

Suunnittelin homman jääkiekkoturnauksen tyyliin, jossa ensin pelataan alkusarja A-, B-, C- ja D-lohkoissa. Näiden voittajat jatkavat kisaa ja niin edespäin kunnes viimeinen pari on loppuottelussa. Vaikka itse kehunkin, niin oli tosi pätevä systeemi, koska kaikki kisasivat periaatteessa kaikkia vastaan.

Ideana oli viisi lautasta peräkkäin ja jokaisella yksi makkaranpala. Kaksi koiranohjaajaa kisasi ja toiset toimivat tuomareina. Koiran piti kulkea viiden lautasen reitti ja kaikki makkarat täytyi olla syötynä että suoritus hyväksyttiin. Koska maalikameraa ei ollut, jouduttiin hyvin tasaiset suoritukset uusimaan. Siitä ei ainakaan koirien osalta tullut valituksia.

Aiemmin oli puhetta Viirun monipuolisista kyvyistä ja kyllä se on tosi pätevä myös makkaransyönnissä. Viiru ja Jatsi pesivät muut alkusarjassa ja pudotuspeleissä uskomattomalla syömisvauhdilla ja taitavalla tekniikalla.

Viialla meni aikaa suunnittelussa, mutta se ei ole muutenkaan tullut tähän maailmaan hätäilemään. Hippa taas sähläsi itsensä pois pelistä kun kisasi Pami-äitiään vastaan alkusarjassa.

Loppuottelu oli tosi tasainen, mutta Viiru voitti Jatsin jäädessä hopealle vain niukasti.

(Kuva: Wilhelmiina Virolainen)

Kisan jälkeen otettiin ryhmäkuva. Vasemmalta Unelma, Kiri, Pami, Viia, Valo, Viiru, Hippa ja Jatsi.

Sitten päästiinkin me ihmisjengi asiaan eli herkuttelemaan. Kakku on Kinuskikissan sivuilta napattu Kinuski-vadelmaihanuus ja koristelu tietenkin päivän teemaan tuunattuna:

Voi herranpieksut että osasi olla hyvää! Tämä ei ole vain oma mielipiteeni, vaan koko seurueen yksimielinen tuomio. Kannattaa kokeilla.

Koirat saivat myös herkkuja. Eräät olivat melko röyhkeitä omaa vuoroaan odotellessa.

(Kuva: Wilhelmiina Virolainen)

Kaikilla oli kivaa. Kiitos käynnistä, tytöt!

Ihan jotain muuta keskitalvesta yöttömään yöhön

Tässä välillä olin laiska treenaaja ja ahkera kirjoittaja, joten tekstien sisältö oli kaikkea mitä taivaan ja maan väliin mahtuu. Nyt on viime aikoina tullut naputettua enemmän koirajuttua, joten palataan ajassa taaksepäin ja kertoillaan vaihteeksi mitä muuta kuuluu.

Merkittävin tapahtuma oli lähes nelivuotisen sinkkuaikani päättyminen jo raamatunhistoriallisestikin kohtalokkaana päivänä eli pitkäperjantaina.

Lähdimme Reetan kanssa kaupunkiin niinsanotusti bilettämään erään Reetan kaverin kyydillä. Jo menomatka oli mielenkiintoinen, koska kiepautimme Jokirosvon kautta. Sieltä matkaan tarttui epämääräinen sakki ja hyvä ettei Kuoringan kohdalla pitänyt yksi jäsen nakata kankaalle, kun haastoi riitaa siihen malliin. Se en ollut minä, vaan muuan itselleni tuntematon herrahenkilö, joka onneksi tajusi oman epäherrasmiesmäisyytensä ja asettui olemaan ihmisiksi.

Tässä vaiheessa voi olla parasta palata vielä jonkin verran kauemmas menneisyyteen. Olin talvella tavannut vuosien takaisten metalliopintojen aikaisen kaverini Markon Hevillä hyvvee -hyväntekeväisyyskeikalla La Barressa, jossa Marko bändeineen oli soittamassa.

Jossain vaiheessa päivitimme kuulumiset koulun jälkeisistä vuosista. Kaikenlaista oli tapahtunut ja piipahdin silloin tällöin Markon luona kylässä. Teetä ja juttuseuraa pimeisiin talvi-iltoihin, mukavaa vaihtelua kotona kököttämiselle.

Palataan pääsiäiseen, jolloin nakutin Markolle tekstarin ja kysyin, että mitä hän mahtaa puuhata. Reetan kanssa mentiin ensin syömään ja sieltä Barreen, jonne Markokin tuli aikanaan. Seuraava suunta oli Gloria, siellä illan viimeiset hitaat ja homma oli paketissa. Pää oli pyörällä, mutta hyvällä tavalla.

Marko on Käärmeenkantajan toinen kitaristi ja biisinteon kantava voima. Ja kun tyyppi kaiken hyvän lisäksi tekee semmoista musiikkia, mitä minä tykkään kuunnella niin enpä voi valittaa tätä tilannetta millään tavalla.

Molempien lasten ja harrastusten takia meidän tapaamiset ovat satunnaisia ja se passaa minulle oikein hyvin. Eipähän pääse kyllästymään kun ei kiehnää kylki kyljessä koko ajan.

Koirat hyväksyivät uuden laumanjäsenen uskomattoman nopeasti. Marko on rauhallinen, ei ensimmäiseksi käynyt koirien iholle eikä ahdistellut poikia. Ne elementit ovat se taikasana, jolla nämä yksilöt rauhoitetaan.
Hippa varsinkin on oikea fani.

Vuosi eteni juhannukseen ja sain kutsun Juvalle Markon sukulaisiin. En ehtinyt heti torstaina reissuun, vaan tulin perästä perjantai-iltana ja pääsin suoraan ruokapöytään rosvopaistin syöntiin. Paikka oli tosi viehättävän pienen joen varrella ja saunasta pääsi uimaan suoraan terassin rapuilta. Joki virtasi kohtalaisen vuolaasti, joten vastavirtaan uiminen kävi ihan työstä.

Talon kissa ei ottanut ympärillä pyörivästä aussiejengistä stressiä.

Saunan jälkeen päästiin katsomaan kokkoa, joka sytytettiin läheiselle pellolle.

Yöt olimme Markon tädin luona. Paikka on ihana, tien päässä mäellä ja ranta äärellään. Rannassa on saunamökki ja grillikota, jossa vietettiin juhannuspäivän iltaa.

Sunnuntaina lähdettiin jo aamusta etenemään, koska soitin omalle Irma-tädilleni ja he olivat myös mökillään. Reissusta tulikin varsinainen rengasmatka kun ajeltiin Juvalta Savonlinnan kautta Kesälahdelle, jossa päästiin syömään. Ilma oli juhannuksen ajan mahtava, aurinkoinen ja lämmin, mutta Kesälahdelle tultua jo paleli kun lämpötila laski kuin kokoomuksen kannatus.

Luulin ilokseni, että Irmakin lukee tätä blogia ja vihjaili siinä syödessämme, että voisi sitä vähän useammin kirjoittaa. Toivomukset otetaan huomioon ja yritetään jopa toteuttaa, joten terveisiä vaan siihen suuntaan.

Kesälahdella annoin avaimet Markon kouraan. Olin ajanut jo semmoisen huikosen, että ansaitsin välillä istua kyydissä.

Oli tosi kiva juhannut, siitä kiitos kaikille asianosaisille.