"Ei lämmin luita riko"

Yleensä vanhoissa viisauksissa asuu viisaus, mutta tuo yllämainittu on kyllä täyttä soopaa. Varsinkin jos vanhuksista puhutaan. Näillä helteillä jo nuoremmiltakin saattaa taju kaikota ja jos sillä hetkellä sattuu vaikka olemaan laskeutumassa Kolin maisemapolkua jyrkimmässä kohdassa niin takuulla luita rikkoutuu. Parempi viettää siestaa.

Kaikkien aikojen lämpöennätys mitattiin tänään Joensuun lentoasemalla, joka muuten sijaitsee Liperissä. Olen todella ylpeä liperiläisyydestäni, kun elohopea uutisten mukaan kiipesi parhaimmillaan (tai pahimmillaan) 37,2 asteeseen.

Meillä mittari näytti "vain" 35 ja rapiat.


Ja... asiaan. Eilen Jatsi pääsi hierojan käsittelyyn. Marika tuli puolilta päivin ja kellautettiin koira ruokapöydälle kyljelleen. Se oli jo moisesta tempusta aivan pöyristynyt, saati sitten kun alkoi käydä kipeästi puolella jos toisellakin.
Lyhyesti sanottuna koko selkä oli jumissa niskasta pakaraan ja selkeitä kipupisteitä oli useita. Myös kaikki raajat olivat kireitä. Seuraava hieronta on sunnuntaina ja varmasti pitää kolmas kerta ottaa, että nähdään mikä on tilanne.

Jo ensimmäinen kerta teki ihmeitä. Tänä aamuna Jatsi yritti houkutella Hippaa juoksuleikkiin! Se vaan teki sen tyypillisen räyhäkkään tyyliinsä, eikä Hippunen oikein ymmärtänyt jutun juonta.
Minunkin teki mieli loikkia riemusta! Siitä se paranee.

Iltapäivällä piti lähteä mökille hellettä karkuun. Vähän väliä kun järveen pulahti, pärjäsi aika kivasti.

Kiitoksia muuten kaikille, jotka leirillä ostivat minulta koruja. Sain hankittua alennuksella itselleni nämä Lemom-urani alusta asti haaveilemani korvikset.



Näillä uistimilla jos ei saa isoja kaloja houkuteltua haaviin niin ei sitten millään. Matikkasoppaa suomalaisittain eli Made in Finland. Rehellisesti sanottuna harjus olisi kova sana.

On sitä ennenkin menty leirille oppimaan eikä suorittamaan

Aussieleiri on vuoden kohokohta, mutta nyt se on tältä vuodelta jo takana. Viime sunnuntaina ampaisin tyttöjen kanssa matkaan ja matka meni mukavasti. Perillä oli lähes epätodellinen olo. Olenko tosiaan Suvirannassa? Totta se oli.

Porukkaa valui paikalle, mutta kellään toisella ei ollut pikkupentua mukana. Hippa oli ainoa taaperoikäinen ja sai siis kaiken huomion itselleen. Sitä se osasi käyttää hyväkseen, mutta sosiaalistuipa samalla ihan juuria myöten.

Miimi oli asetellut kansioon lukujärjestyksen, johon sai merkata nimen sen kohdalle, mitä halusi tehdä. Päätin mennä heti maanantaiaamuna verestämään Jatsin hakutaitoja. Kouluttajana oli Tanja Siniluoto, myös viestikisoista ennestään tuttu tyyppi.

Silloin iski ensimmäinen oppi kuin naula päähän ja vielä kirveenhamaralla perään. Jatsi oli kipeä ja on edelleen. Se tiesi mitä piti tehdä ja intoa olisi ollut enemmän kuin liikkumiskykyä. Hansu heilui kameran takana ja sanoi, että oli kiinnittänyt huomiota Jatsin liikkumiseen jo tuloiltana. Se laukkasi selkä suorana kuin kiikkulauta eli jumitusta oli reilusti.

Mainittakoon itse asiasta, että ukot kyllä löytyivät. Ensimmäinen peräti kiintorullan kanssa, mitä se ei vielä osaa eikä olla harjoiteltu. Loppujen lopuksi porukka oli sitä mieltä, että HK1 irtoaisi heittämällä. Katsotaan nyt. Parannetaan ensin koira ja harrastellaan tätä huvin vuoksi silloin tällöin. En millään repeä useampaan lajiin kun yhdenkin harrastaminen tökkii ja vielä lisäksi on aloittelija talossa.

Suunnitelma meni uusiksi ja iltapäivä huilailtiin. Uiminen oli hyvä vaihtoehto joka tilanteessa.


Hippa ja Dixie ihastuivat toisiinsa.



Seuraavana päivänä mentiin kentälle, jossa veti tottista Eija Heinonen. Suurimmalla osalla koirista oli perusasento pielessä, niin myös Jatsilla. Siihen Eijalla oli hieno lussupallosysteemi palkkaukseksi. Pallo kainaloon ja Eija naksutti oikeista suorituksista ja lopulta pallo putosi.
Tehokasta. Jatsin kipeä selkä haittasi työskentelyä, mutta korvan taakse jäi monta vinkkiä seuraamisesta, käännöksistä ja eteenlähetyksestä. Näitä totetutetaan sitten kotioloissa kunhan terveystilanne paranee. Herne kolisi livakassa liikkeessä sekä koiralla että ohjaajalla ja olin aivan puhki tottistreenin jälkeen.

Jälkitreenejä veti pari päivää Karoliina Moilanen.
Jatsille tein lyhyen jäljen ikään kuin kevyeksi harjoitukseksi. Jäljen vanhetessa tallasin Hipalle namiruudun ja nenä tuhisi tehokkaasti.
Ennen Jatsin jäljestystä olin mukana kun Johanna ja Elli ajoivat omansa. Hilkka, Hanna ja koirat olivat lenkillä huolestuttavan lähellä omaa jälkeäni. Hihkuin heille, että pysyvät tiellä ja poistuvat takavasemmalle, ettei enää enemmän mene jälki sekaisin.

Lähdettiin Jatsin kanssa hommiin ja jana meni hyvin. Siihen se kevyt osuus päättyikin.
Ensimmäinen keppi jäi enkä minäkään sitä nähnyt, mutta perässähiihtäjä noukki sen. Homma eteni mukavasti siihen kohtaan, missä sukulaiskoirat olivat lenkkeilleet. Tienylityksen jälkeen Jatsi joutui etsimään jälkeä pitkän aikaa. Tiesin itse, missä jälki meni ja astuin vain askeleen siihen suuntaan ja heti koira lähti etenemään. Muistaakseni siinä vaiheilla olisi ollut keppi, mutta sen sijaan Jatsi napsi makkaran. Aamulla olivat siinä samalla alueella ajaneet makkarajälkiä, joten haastetta riitti pikkuiselle. Karoliina sanoi, että kun seuraava keppi löytyy, kannattaisi jättää siihen ja palkata. Näin tehtiin.
Lähdettiin kävelemään autoille päin ja yhtäkkiä Jatsi hyppäsi pallo suussa metsän puolelle ja vaihtoi sen viimeiseen keppiin. Olisi se osannut ajaa jäljen loppuun asti, mutta hyvä oli pelata kuitenkin varman päälle.

Johanna oli tällä välin tallannut Hipalle muutaman metrin mittaisen makkarajäljen ja pikkuipana teki töitä kuin mies.

Tottista kävimme treenaamassa pari kertaa pienet pätkät.
Hippakin pääsi osalliseksi luoksetuloharjoitusten merkeissä. Hyvin toimii, kun on tarpeeksi mehevä palkka eikä liian mielenkiintoista häiriötä ympärillä. Ilta-aikaan koko porukan ollessa läsnä Hippa oli huomattavasti haastavampi saada tulemaan luokse. On se kakara ainakin omatoiminen, jos ei muuta!

Tällä kertaa leiriohjelman sisältyi työtehtäviäkin. Lehtitoimikunnan kokous kahteen pekkaan Marrun kanssa ja hallituskokous siihen lisäksi.
Omia töitäni tein myös; möin koruja ja räsypatukoita. Agilitaaja-Hanna teetti peräti tilaustyönä hihnan, jolla voi palkata koiran kun kuulemma sääntömuutoksen jälkeen namipalkkaus ja samalla patukat evättiin kisatilanteessa. Hilkka osti myös vastaavan Kirille ja kehui, että hyvin pelitti.

Iltaohjelma oli tuttua ja turvallista. Saunaa, grillausta ja naurulihasten treenausta.
Keskiviikkona oli järjestettyä ohjelmaa näyttelyn merkeissä. Fabulous Aussie Open Match Show eli Vaala KVG 2010 jäljitteli oikeaa ASCAn näyttelyä. Aussieporukan ulkopuolinen jäsen, Karoliina Moilanen, toimi tuomarina. Luokat olivat pennut yhdessä ja aikuiset väreittäin.
Pentuluokkaan osallistuivat Hipan lisäksi Viuhti ja Purri. Nyt minulla sitten on se näyttelypuudeli. Pikkuinen Hippa, 11 viikkoa, häikäisi tuomarin upealla esiintymisellään ja julistettiin ROP-pennuksi!
Kateelliset kielet väittivät kyseessä olleen tuomaripelin, mutta sitähän se näyttelypelleily nimenomaan on. Joten mikä oli ongelmana?

Tuomari pelasti maineensa punaisten narttujen ollessa kehässä ja jätti Jatsin viimeiseksi. Sääntöjen mukaan se olisi oikeastaam pitänyt diskata, koska liikkui selkeästi sairaan koiran tavoin, mutta tämän kerran meni läpi sormien.

ROP-titelin pokkasi ihana Rini ja VSP oli niinikään ihana Jura.

Torstai-iltana ratkottiin agilitymestaruuksia. Rata 1 toteutettiin parinvaihtona. Koirat arvottiin ja esteet piti suorittaa sekä koira että ohjaaja. Putken kohdalla sai aikahyvitystä, jos molemmat menivät putkesta ja sakkoa jos kumpikaan ei suorittanut estettä. Vain toisen mennessä läpi kelloa ei rukattu suuntaan eikä toiseen.

Jatsin jätin kokonaan näitten karkeloitten ulkopuolelle ja sain parikseni Mickeyn. Oli ihmeellistä pidellä hihnan päässä keskikokoisen nartun sijaan isoa urosta, joka väärästä ohjaajasta huolimatta oli täysillä valmis hommiin. Koira piti olla irti, mutta nameja ja leluja sai käyttää apuna. Miksu totteli kuin unelma ja esteet joko ylitettiin tai alitettiin tilanteesta riippuen sujuvasti. Kepitkin menivät vauhdikkaasti ja urheilumielisenä tietenkin menin putkesta myös minä. Käskin Miksun maahan ja aloin kömpiä tunneliin. Puolessa välissä Miksu kyllästyi odottamaan nameja ja änkeytyi mukaan putkeen. Oli pikkuisen ahdasta, mutta ei me jumiin jääty. Tätä tekniikkaa toteutti meidän jälkeen muutama muukin koira. Lystiä oli ja kolmanneksi suoriuduttiin.

Hippa-hippiäinen meni Kaisan kanssa vain hiukan hitaammin ja sijoittui viidenneksi! Kaisa houkutteli Hippaa räsypatukalla ja sehän nappasi kiinni siihen heti alkumetreillä eikä irti laskenut. No, koira oli kiinni patukassa, mutta ei hihnassa. Kaipa se meni sääntöjen sallimalla tavalla.



Kisakatsomossa jännitettiin...


Rata 2 mentiin jokerina oman koiran kanssa. Esteitä piti mennä minuutin aikana niin monta kuin kerkisi. Hipan kanssa jäätiin sijalle 20, koska vauhti ei ollut ihan sitä mitä täyskasvuisilla. Yritystä riitti siitä huolimatta.

Kaikki sijat palkittiin ja hienot palkinnot lahjoitti Iisalmen Musti & Mirri.

Perjantaina tein vielä pienen jäljen Jatsille, mutta ei hyvin mennyt. Ensimmäisen kepin yli olisi juossut suorilla, jos en olisi jarruttanut liinasta ja neljännen yli se juoksi enkä viitsinyt enää pientä kiusata. Nenä melko ylhäällä se jäljesti, joka saattaa johtua kireydestä. Antaapa olla sairaslomalla toistaiseksi. Keskiviikkona Jatsi pääsee hierojan käsittelyyn ja sitten ollaan vähän viisaampia.

Kamera oli laiskana tämän leirin ajan, mutta jotain muistoja sain otettua.

Cool!

Ihanan viileää. Tänä aamuna 20 astetta ja pohjoistuuli. Jatsi nautti täysin siemauksin päästessään pitkälle lenkille ihan kaksistaan mamman kanssa. Niin nautin kyllä minäkin.

Palataanpa eiliseen. Pojilla alkoi loma kun Markku haki heidät töistä päästyään. Minua alkoi yksinäisyys ahdistaa ja soittelin yhdelle jos toisellekin, josko joku haluaisi lähteä terassille. Pöh, kaikki olivat rokissa. Lippuja varsinaiseen rokkiin en hankkinut enkä aikonut mennä Sulo-klubillekaan, mutta sieltäpä vain itseni löysin.

Johannan bongasin aikanaan ja Simokin oli maisemissa, mutta Sonjaa en löytänyt millään.
Ylex-teltassa esiintyi Chisu enkä millään muotoa häntä fanita, mutta se olikin sivuseikka. Kahdella kympillä sain ostettua ihmisiä ympärilleni oikein vilisemällä, että ei ainakaan tarvinnut yksinäisyyttä valittaa. On siellä vaan aina tunnelmaa. Loppuilta meni Tepon ja parin hänen kaverinsa kanssa.

Olin reissussa useamman tunnin ja kotiuduttuani Hippa kömpi yläkerrasta alas. Oven jätin auki eteiseen, että vähän paremmin ilma kiertäisi talossa, mutta raput tukin olevinaan jonkinmoisella barrikaadilla. Eihän se Hippistä pidätellyt.
Sanomalehdet olivat kuivat, lattia oli kuiva ja aloin ihmetellä että mihinkäs se ipana on pissinyt ja kapusin yläkertaan. Aivan kuivaa sielläkin. Uskomatonta! Muutin itse nimittäin yläkertaan nukkumaan, koska siellä on viileämpää ilmastointilaitteen ansiosta. Kaipa Hippa oli koko ajan nukkunut minun pedilläni.

Aamulla yritin heräillä ja tuijottelin joutessani katonrajan paneleitten oksakuvioita. Yksi oksankohta näytti ihan miehen naamalta. Ajattelin, että onpas jännä miten luonto muovaa kaikenlaisia kuvioita. Jonkin aikaa katseltuani se muuttui ihan tavalliseksi oksankohdaksi enkä nähnyt siinä enää mitään erikoista. Tosi pelottavaa.
Tarkemmin ajatellen, eilen juteltiin poikien kanssa ilokaasun vaikutuksista. Lieköhän ne jutut alkaneet vaikuttaa näin niin kuin jälkikäteen. Minähän olen tunnetusti yliherkkä.

Aamullakaan ei ollut siivottavaa kuin pikkuisen. Pikkukakara alkaa hiffata asioita.

Iltapäivällä vietiin Jennan kanssa pennut kaupunkikävelylle. Hyvänen aika sitä ihastelun määrää, eikä erään puhujan mukaan koirissakaan ollut mitään vikaa.
"Oii, pentuja!"
"Voi miten söpöjä!"
"Kato mitä vauvakoiria!"
"Saako silittää?"
"Minkä ikäisiä/rotuisia/kokoisiksi ne kasvaa?"
"Ei oo totta!"
"Ihania!"

Siinä oli suunnilleen ne yleisimmät kommentit. Käveltiin kävelykatua parin korttelin verran ees taas ja matka edistyi erittäin hitaasti. Osittain siitä syystä, että pennut painivat koko ajan toistensa kimpussa ja toisekseen ihastelevan yleisön takia.

En tosiaan muista, koska viimeksi olisin jutellut niin monen tuntemattoman ja osin tuttujenkin kanssa yhdellä parin tunnin kaupunkireissulla. Saimme sekä paikalliset että rokkikansan viimeisen päälle iloiselle tuulelle. Toisin sanoen päivän hyvä työ tuli tehtyä.

Eräs rastalettinen eteläsuomalainen nuori mies ihastui pentuihin ja jutteli ummet ja lammet pitkän aikaa. Pennut vaan painivat keskenään. Pikkuhiljaa siihen ympärille kerääntyi enemmänkin porukkaa ja vieressä Glorian terassilla oli vielä istumakatsomo lisänä.
"Joo on se hyvä tässä olla niin äijää ja sitten osuu tuommosia karvapalloja kohdalle ja niille sitten lässyttää kaikki mahdolliset. On ne niin söpöjä voi että sentään!" rasta selitti.
No, tosiäijä osaa näyttää herkän puolensa, sitä mieltä minä olen.

Simo suunnitteli eilen illalla, että tulee jonain päivänä Hippaa katsomaan, mutta säästyi Viinijärven reissulta kun osui samaan porukkaan.

Jopa Hipalta ja Tomalta loppui paristot jossain vaiheessa, joten pääsivät sylikyydissä pois kyliltä.

Koko päivä oli livahtanut aika vähillä syömisillä, joten ennen kotimatkaa kävin Alin pizzeriasta evästä mukaan. Siellä oli hiljaista ja ehdittiin jutella niitä näitä pitkä tovi. Ali noitui pikkuveljeään, joka juhli viime yön, tuli töihin kaksi tuntia myöhässä ja kaiken lisäksi jutteli kaikessa rauhassa ulkona meidän kanssa.
"Mitä sä täällä höpötät, tee töitä!"
"Mä oon jo tehny mun työt!"
"Asiakkaan ruoka odottaa, mee hakemaan!"
Pikkuveli, jonka nimeä en vieläkään ole kysynyt, murmatti ja meni sisälle. Ali punoi päätään ja tuumi:
"Ehkä mä annan sille potkut."
Sain calzoneni ja Ali jäi hyvästelemään.
"Hyvät jatkot... kaunista kesää... siisti auto..."

Viimeinen oli tarkoitettu ohiajavalle mersulle ja täsmälleen samalla äänensävyllä kuin muut toivotukset. Jennan kanssa hetki punottiin piuhoja kasaan, kunnes meni jakeluun.

Naamalihakset ovat vieläkin kipeät kaikesta nauramisesta. On siellä Joen kaupungissa hulvattomia tyyppejä ja rokkiviikonloppuna tilanne vaan paranee.

Tilannekatsaus kohteesta Hippa

Tämän postauksen tarkoitus on vain pistää muistiin, missä mennään. Hipalla on nyt ikää kymmenen viikkoa ja kolme päivää.

Jos aloitetaan luonteesta verrattuna Jatsiin.
Hippa suhtautuu vieraisiin ihmisiin hieman pidattyvästi, mutta leppyy tosi nopeasti ja sitten kelpaa silitykset ja passaa jopa tulla syliin.
Jatsi vastaavassa iässä haukkui vieraat pataluhaksi ja epäluuloisuutta riitti melko pitkäksi aikaa.

Jatsin suhde minuun oli alusta lähtien suorastaan palvova. Se tuli iloisena luokse kun kutsuin, ja otti kehut ja silitykset ylenpalttisen onnellisena vastaan. Jos oli tarjota joku kuiva nappula, se oli pelkkää plussaa.
Hippa on ihan toista maata. Vielä viikko sitten kutsuessani sitä luokse, se katsoi minua kyseenalaistaen koko jutun täydellisesti. Ei sille riittänyt palkaksi surkeat namit, saati pelkät kehut ja silitykset. Tässä on täytynyt ihan skarpata itseään opettamaan pennulle luoksetuloa niin, että taskussa on jotain tosi hyvää mukana. Onhan se hyvä minunkin oppia, etteivät kaikki asiat ole itsestäänselvyyksiä.

Hippa osaa varsinkin ruokakupin äärellä istua käskystä ja odottaa "saa ottaa" -käskyä. Naksuttimeen olen totuttanut, mutta muuten olen vain leikkinyt ja vahvistanut saalisviettiä.
Aikaisemmin Hippa leikki mieluummin yksin, mutta nyt se on jonkin aikaa tuonut leluja minulle. Alkaa vissiin hoksata, että kahdestaan on kivempi leikkiä. Pojat avustavat tässä tosi hyvin.

En jaksa varsinaisesta koulutuksesta ottaa stressiä, koska mielestäni on parempi pitää pentu iloisena ja innokkaana. Siitä kasvaa iloinen nuori ja iloinen aikuinen, joka jaksaa tehdä oikeita töitä.

Ulos pyytäminen on vielä aika satunnaista. Yleensä tämä salamapissijä ehtii käydä saunan välikössä olevan paperin päällä ennen kuin minä ehdin kissaa sanoa.
Viime yönä se yllätti minut iloisesti ja herätti kesken sikeimmän unen päästäkseen ulos. Ilmeisesti kaksi- ja nelijalkaiset lapset aiheuttavat saman äidinvaiston, joka herkistää aisteja. Hyvä niin.

Metsätreeneistä olen kertoillut, joten ei siitä sen enempää.

Huippukoiria ne ovat molemmat, ei mahda mitään. Niin erilaisia, mutta siinähän se rikkaus piileekin.

Sisarusten tapaaminen

Sovittiin Jennan kanssa sunnuntaisista pentutreffeistä jo aiemmin. Viime aikoina vallitsevan säätilan takia tuumasin, että tavataan meidän mökillä. Siellä on veden äärellä huomattavasti mukavampaa kuin meidän tuulettomassa pihassa.

Sain hetken mielijohteesta päähäni, että kutsun myös Tessun emäntineen mukaan ja heille kävi hyvin. Mirka, Tessu ja walesinspringeri Petteri ehtivät ensin paikalle. Hippa ja Tessu muistivat heti toisensa, ja leikki alkoi.

Tunnin kuluttua myös Toma liittyi riehuntaan ja lysti vaan lisääntyi. Jatsille iski myös blue merle -syndrooma päälle. Sitkeässä on sekin vaiva. Ei se inhottavaksi heittäytynyt, mutta selkeästi huomasi, ettei Toma olisi saanut tehdä mitään. Poliisi oli heti komentamassa jos vähänkin liikahti. Jatsin haukahtaessa porukka jähmettyi paikalleen ja heti kun selkänsä käänsi, vimmaaminen jatkui.
Miten ne jaksoivatkin!

Helteisiä kuvia löytyy täältä

Vahinko kiertämään

Mitä yhteistä on Itä-Afrikalla ja meidän kesämökin huvimajan pöytäliinalla? Minäpä kerron.

Olin äsken laiturilla lukemassa Suomen Kuvalehteä. Siinä lehdessä sitä on hätä kädessä milloin missäkin päin maailmaa. Tällä kertaa Somaliassa ja jalkapallokentällä. Missä niitä kisoja nyt ikinä pelataankaan, en tiedä, muista tai jaksa välittää. Mutta Argentiinalla tuntui olevan hätä. Somalian paniikista en jaksanut lukea sen tarkemmin, koska siinä vaiheessa oli hätä kädessä itsellänikin. Tai oikeammin jalassa.

Kuvalehden lepuuttaminen jalkojen päällä teki muiston etureisiini. Painomusteeseen pukeutuneena olin siis kävelevä kuvalehti eikä järvivesi riittänyt riisuuntumiseen.

Äiti oli huvimajassa lukemassa päivän lehteä ja neuvoi, että ota nestemäistä pyykinpesuainetta ja pyyhi sillä. Jopa lähti!

Seuraavaksi alkoi armas äitini valittaa, että ne musteet on nyt pöydän vahakangasliinassa.
Eipä ole painopaikassa ainakaan pihistelty mustetta, kun sitä riitti joka paikkaan. Otin taas rievun käteen ja yritin hinkata samalla menetelmällä kuin itsestänikin, mutta huonolla menestyksellä. Puhdistumisen sijaan kirkkaille väreille tarkoitettu pesuaine sai mustetäplät kirkastumaan riemukkaissa sävyissä.

Tämä oli varmaan sitä paljon puhuttua vahingon kierrättämistä.
Pesuainetta ei ainakaan voi moittia. Sehän vaan piti lupauksensa ja pöytäliina uudet, kirkkaat värinsä.

Johan oli markkinat, jälkimetsässä ja Sotkumassa

Aapuaa, taas rästiin jääneitä juttuja vaikka millä mitalla! Kun ensin joku kertoisi, mitä olen tehnyt. Pitänee yrittää kaivella muistin pölyisiä sokkeloita.

Tällä hetkellä se muisti riittää torstaiaamulle asti. Kävimme poikien kanssa Prismassa ostamassa merirauskut, semmoiset kelluvat patjantapaiset. Jos semmoisten avulla saa ipanat innostumaan uimisesta niin se on halpa sijoitus.

Kaupungista palattua kopattiin koirat kyytiin ja suorinta tietä mökille.
Jatsi meni uimaan pienen lenkin ja Hippa perässä. Ihan itse hoksasi, että jalat eivät ulotu pohjaan, joten piti pistää uimasille.

Järvestä se kipaisi laiturille ja laiturilta vedessä kelluvan rauskun päälle. Siinäpä sitä riitti ihmettelemistä, kun seilasi moisella veneellä. Pudotin pennun järveen, josta se ui rantaan ja kipaisi uudestaan laiturille. Vaustia oli taas liikaa, eikä pelastavia kellukkeita näkösällä, joten järveenhän sitä taas päästiin. Pudota lumpsahti sujuvasti ja rantaa kohti osasi suunnistaa kuin vanha tekijä konsanaan. Hyvä ihme sitä höpelöä!

Pulikoitiin sinne asti, kunnes oli aika lähteä jälkitreeneihin.
Mari soitti ja pyysi tekemään Wallulle jäljen, kun ei omasta ryhmästä kukaan vaivautunut paikalle. Lämmintä oli ihan riittävästi, joten tein koirille ihan lyhyet jäljet.

Wallulle piti merkata kepit ja viimeinen keppi ja kreppi kädessäni jysähdin niille sijoilleni, kun näin keppikrepin lepattavan kuin ilkkuen nenäni edessä. Hyvä minä, enpä ole ihan äsken jälkeä sotkenutkaan ristiin kävelemällä! Kurvasin äkkiä poispäin ja funtsin, että tästä tulikin Jatsille jälki. Pitkästä aikaa oikein merkattu.

Tein Wallulle vastaavan, joka onnistui huomattavasti paremmin ja koira ajoikin sen varsin mallikkaasti.

Entäs se minun taikanenä? Ensimmäisen kepin jälkeen tuli kulma vasemmalle, mutta siinä samalla alueella oli ne omat harhajäljet. Jatsi palloili ihmeissään pitkän aikaa, mutta osui vähän avustettuna oikealle jäljelle, josta kehuin sitä myös.
Jälki oli taas kaikkiaan aika kulmikas ja muistaakseni yksi keppi jäi metsään, mutta en mene vannomaan. Olin aivan soikeana onnesta siitä harhajäljen selvittämisestä. Loppupää oli ihan kakunpala vaan, ei se sotku sitten enää haitannut ja viimeinen keppi löytyi. Siinä noin 27 asteen helteessä loistava suoritus.

Hippa teki kaksi namiruutua. Ensimmäisen tein itse ja tallasin tosi tarkkaan pienen ruudun, reilusti nameja reunoilla ja aika paljon keskelläkin. Viime kerrasta varmaan muisti, mistä oli kyse kun suunnisti ruutuun ilman houkutteluja. Nostin pennun pois ennen kuin oli kaikki makkarat syöty.

Sillä välin Mari oli tehnyt toisen, samantyylisen ruudun Hipalle. Tai ohjeistin tekemään samanlaisen, mutta totuus oli ihan toinen. Ruutu oli iso ja namit tosi harvassa, mutta silti pikku sinnikäs teki töitä kuin mies! Tuhina vaan kuului eikä sillä ollut mitään hinkua poistua kummastakaan ruudusta. Mahtava ipana!

Lauantaina oli "työkeikka" Sotkuman kesäpäiville. Menin myymään koruja ja sain aika mukavasti kaupaksi. Aurinko porotti tosissaan ja porukkaa oli niin pieneksi kyläksi paljon liikkeellä. Muutamat melko kaukaakin.

Eräs Kanadaan muuttanut mies oli kanadalaisine ystävineen paikalla ja möin heille korun. Jopa minun surkealla englannilla onnistuu tavallinen, hyvää päivää kirvesvartta -tyylinen jutustelu. Vieraat olivat tosi otettuja, kun kerroin käyneeni Kanadassa reilut 20 vuotta sitten.

Polvijärveläinen pumppu Huru-ukot soitti coverbiisejä ja hyvin soittivatkin. Rumpali oli paras. Siis parhaan näköinen ja nuotit kohdillaan.

Koko päivä auringossa vie mehut vaikka kuinka tankkaisi nestettä. Nyt vaaka-asentoon ja uudet kujeet huomenissa.

Piri on tosi kiva kaveri!

- Hei kakara, leikitäänks?



- Joo! Täältä pesee!



- Tehtäskö Piri niin että...



- Joo joo. Mäpä tönäsen sut kumoon!



- Elähän sie turkulainen isottele!



- Ota kiinni jos saat!



- No selevä!



- Pöljä! Se taklaus oli sääntöjenvastanen!
- Sori...



- Älä ny oo tosikko! Peli jatkuu, tuu pois sieltä auton alta!



- Joks sua muka väsyttää?
- No jo kun mie oon vasta pentu.



- Lepäsin jo! Jatketaan!
- Hehhee, hullua on helppo yllyttää!

Iltareissu Rääkkylään

Eilen lähdettiin käymään Hipan Romeo-veljen luona perheen kesäkodissa Rääkkylässä. Napattiin Miimi, koirat ja koppa mukaan matkan varrelta.



Arvinsalmen lossilla oli jonoa. Liperissä oli viikonloppuna kolmipäiväiset suviseurat ja koko päivän kaikki kymmenet tuhannet koteihinsa palaavat uskovaiset autoineen ja matkailuvaunuineen aiheuttivat ruuhkaa joka puolella.

Kaunis ilma odotella pääsyä naapurikuntaan.



Ja jonoa oli takanakin ties minne asti...



Lopulta päästiin perille. Tuunaisten kesäpaikka on ihana vanha maalaistalo. Romeo oli nukkumassa, mutta unet karisivat silmistä pikavauhtia, kun näki mitä porukkaa tuli käymään. Jälleennäkemisen riemu oli rajaton.



Sisarusten peuhaamisesta ei tullut loppua.



Whaat?! Kaksihäntäinen koiranpentu?



Kahvittelun jälkeen lähdettiin vielä rantamökille. Siellä oli ihana pieni parvellinen saunamökki ja rantakallio. Jatsi ja Pami säntäsivät uimaan ja Hippa yritti myös, mutta ei ihan rohkeus riittänyt. Romeo ei päässyt edes veteen asti ilman avustusta ja oli ihan ihmeissään mokomasta elementistä.

Kallioon on aikojen saatossa syöpynyt koloja.



Jatsillakin oli hyvä mieli kuin harakalla, koska ei lähtenyt kuvaamista karkuun.



Pojat ihastuivat paikkaan niin, että olisivat heti seuraavana aamuna olleet menossa takaisin ja vielä yöksi asti. Lupasin, että kyllä me vielä mennään käymään.
Kiitos talonväelle vieraanvaraisuudesta ja tullaan varmasti käymään pikapuoliin!

Kaikki kuvat löytyvät täältä ja vieläpä kätevästi omassa ikkunassaan! Vähänks oon hyvä!

Viimesyksyinen historia toistui koerintamalla

Lauantai-iltana oli taas aika kokeilla. Laiskan treenauksen ja viime aikojen kiireen takia suhtauduin tämän vuoden yökisaan lähinnä hälläväliä -periaatteella. Ei koiralta voi vaatia, jos sille ei ole annettu sitä mitä se kaipaa.

Osallistujia oli 19, joten neljä koirakkoa täytyi karsia pois. Tottikset arvostelivat Heikki Ryynänen ja Sirkka Hämäläinen. Arpa valitsi meidät Ryynäsen kentälle.

Ensin oli paikkamakuu, jossa jälleen tarvittiin tuplakäsky maahanmenoon. Kun menin hakemaan koiran, se oli sillä välin muuttunut urokseksi. Muistaakseni jätin sen narttupaalulle, mutta sinisen kohdalta se palatessa löytyi. Ei sentään tullut minun luokse niin kuin treeneissä on viime aikoina tehnyt.

Seuraaminen oli katastrofi. Jatsi reagoi paukkuihin ja haahuili muutenkin ekan suoran. Palatessa se hieman skarppasi, mutta kesken kaiken, ihan suoralla pätkällä pyörähti kolme piruettia. Samoin vasemmalle käännöksessä tuli ylimääräisiä koreografioita. Henkilöryhmä meni hyvin.

Istuminen ei kiinnostanut. Ensimmäinen käsky kaikui kuuroille korville ja toisella käskyllä jäi seisomaan.

Siitä se pikkuhiljaa alkoi virkistyä omaksi itsekseen.
Maahanmeno ja luoksetulot olisivat saaneet olla vauhdikkaampia, mutta ei pahasti hidastanut lähestymisessä.

Noudot taisivat muistini mukaan mennä erinomaisiksi. Aurinko paistoi suoraan silmään, mutta sain silti heitettyä kapulat suunnilleen sinne kuin pitikin.

Eteenmeno oli vauhdikas, mutta maahanmeno pikkuisen hidas. Totteli kuitenkin ekalla käskyllä ja siitä saan tosiaan olla iloinen.

Saimme kaikkiaan 72 pistettä. Ilman paikkamakuun nollaa olisi ollut syytä olla tyytyväinen, mutta nyt lähinnä huvitti. Alkoi tuntua siltä, että maastoon ei ollut menemistä.

Kuulin yleisöltä, että alun pienestä paineistumisesta huolimatta Jatsin häntä pysyi viuhtovassa liikkeessä, jotan toivoa on. Teki mitä teki, mutta iloisuutta en siltä aio tappaa, koska sitten on kaikki menetetty.
Täytyy vaan hioa noita huonoja kohtia jollain konstilla. Onneksi leiri on edessä päin ja sieltä saa aina hyviä vinkkejä kaikkiin pulmiin.

Jorman ja Axin suoritusta en nähnyt, mutta 78 pistettä he saivat.

Miimi oli Pamin kanssa viimeisenä kolmen pyörityksessä. Pami esitti erittäin.. hmm... mielenkiintoisen tottiksen.
"Kannattaisko meidän ruveta kouluttamaan näitä koiria?" nauroin Miimille kun koirakot odottelivat tuomaria arvostelemaan.
"Kysy vaan jos tarviit neuvoja, eiköhän tässä jotain keksitä!" heitti Jorma.

Kun tuomari kajautti kuuluville loppupisteet 73, leukani loksahti ja aloin aavistella pahoja.

Pisteet ilmestyivät seinälle melkein saman tien ja porukka ryntäsi tutkimaan tilannetta. Arvaatte jo varmaan tuloksen? Kyllä, tipahdettiin karsintarajan alle Miimin ansiosta yhdellä ainoalla pisteellä! Ei voinut kuin nauraa! Sama tilanne kuin viime syksynä Lieksassa, mutta nyt ei tarvinnut ajaa niin kauas jäädäkseen maastobileistä rannalle.

Ei harmittanut, koska osasin pelätä tätä jo etukäteen. Katsahdus peiliin ja treenaamaan.

Kuvia tulee aikanaan.

Suurta maailmaa mulkoilemassa ja muuta kivaa

Lähdettiin eilen Hipan kanssa vähän päivittämään sivistystasoa oikein Viinijärven vilkkaalle kylälle. Uudet räsyvaljaat saivat sisäänajon ja toimivat paremmin kuin hyvin!

Jätin auton kaupan parkkiin ja lähdettiin kävelemään päiväkodin suuntaan. Voi ihmetys sentään. Ihan piti muutaman metrin välein istahtaa hämmästelemään maailman suuruutta ja autojen määrää (tyrskis, toim.huom.)

Pesiskentällä oli naperopesis päättynyt ja siellä oli tuttuja. Hippa oli elementissään kun pääsi pikkulapsia pusuttelemaan. Paluu autolle sujui huomattavasti nopeammin.

Kotiin palattua naapurin kesäasukas Maire tuli tien toiselta puolelta Hippaa moikkaamaan. Heillä on väki vähentynyt kun miehensä Oikki kuoli vähän aikaa sitten ja vanhempi koira Fani jäi Turkuun hoitopaikkaan. Espanjalaisesta löytökoirakodista pelastettu sekarotuinen Piri on aivan masentunut, ei syö eikä leiki.

Piri pelkää isoja koiria ja lapsia, kuten Jatsia, Attea ja Kimmoa, joten menin Hipan kanssa heidän pihalleen istuskelemaan. Piriä kiinnosti kovasti Hippa, mutta ei uskaltanut tarkemmin tutustua. Hippa jaksoi houkutella niin pitkään, että lopulta pikkukoira lämpeni ja leikki alkoi. Piri veti Mairen auton ympäri semmoiset hepulit, ettei Hippa-ressulla ollut mitään jakoja pysyä vauhdissa mukana. Tytöillä kävi leikit yksiin tosi hyvin. Nyt täytyy vaan käydä joka päivä kylässä, että Piri tottuu Hipan kasvamiseen ja tajuaa, että se on se sama kiva kaveri isompanakin.

Illalla kävivät vielä Minna, Paavo ja Nelma meillä ja sovittiin, että tullaan vastavierailulle seuraavana aamuna. Naisväki ihastui Hippaan ikihyviksi ja Paavolla oli ollut kamala ikävä poikia.

Tänä aamuna lähdettiin kävelemään naapuriin ja Hippa sai taas uuden kaverin. Timo-leijonahan se siellä ällisteli uutta vierasta. Jatsin läsnäolon se ohitti olankohautuksella tyyliin "okei, sinut tunnen, mutta kuka kumma TUO on?"

Sitten kierreltiin ja kaarreltiin porukalla toisiaan. Timo kävi välillä tellingeillä katselemassa turvallisen matkan päästä, mutta ei mahtanut mitään uteliaalle luonteelleen. Pieni ja samanvärinen kuin hän itsekin, mutta haukkuu kuin koira. Outoa.





Timo ei ole pakenevaa tyyppiä ja sen saivat molemmat koirat todeta. Se saattoi yhtäkkiä hyökätä koiran nenän eteen jostain puskasta ja sännätä samantien piiloon, ennen kuin uhri ehti edes tajuta mitä tapahtui.



Jatsin isonsiskonvaistot heräsivät myös. Ihme juttu, mutta se tykkäsi olostaan niin paljon, että houkutteli Hippaa leikkimään! Vihdoin sekin päästiin näkemään.



Vähän tämän jälkeen Timo hyökkäsi Hippaa kohti ja joutui Jatsin käskystä perääntymään puuhun. Niin sitä pitää, pikkusiskoa on suojeltava.
Aikanaan Timon mielenkiinto hiipui ja Hippa väsähti aitan alle nukkumaan. Enimmän osaa kotimatkastakin se nuokkui sylissä.
Nelma ei saanut tarpeekseen Hipan silityksestä, joten kyläilyt jatkuvat. Ja Timolla on asennetta, ihan mahtava katti! Kaiken päälle vielä niin kaunis ja komea.



Eikä lysti tähän loppunut. Illalla on Jatsin kanssa meno yökisaan ja vein pojat mökille hoitoon. Siinä ehti hyvin vähän katsastaa sitä maisemaa ja varsinkin järvi oli Hippusen mielestä aika jännä.

Uskaltaisko?


Ääk! Miks kukaan ei sanonu että tää on näin märkää?!


Jatsi nautti elämästään. Sai uinnin päälle tyypillisen hepulin, mutta kamera oli liian hidas siihen meininkiin.

Molemmat tytöt jälkitreeneissä

Eilen päästiin pitkästä aikaa metsään. Tällä kertaa koko porukalla, koska Eemeli ei päässyt meille poikien kaveriksi.

Tallasin Jatsille pienen, mutta kulmikkaan jäljen. Tarkoituksena oli pitää se skarppina pysymään jäljellä, mutta kuinkas kävi. Alku meni aika pitkälti nenä ilmassa, mutta kulmien tiheys pakotti pitämään kuonon alempana. Siitä huolimatta yksi keppi jäi. Voi huokaus. Tiedänpähän ainakin, miten EN opeta jaljestystä Hipalle. Jana meni vauhdilla ja suoraan. Vasta lopussa kaarsi hiukan takajäljen puolelle, mutta lähti oikeaan suuntaan. Oikein hyvä.

Entäs Hippa? Sai Susannalta ja Päiviltä ihailevat arvostelut ja riekkui Kimmon pitelemässä hihnassa sen aikaa kun tein sille namiruudun.
Ohjasin sen ruutuun ja broileripullat maistuivat mahdottoman tuhinan kanssa. Nenätyöskentelyä ei voi moittia.

Houkuttelin Hipan pois ruudusta enimmäkseen vetämällä, koska suosiolla se ei sieltä lähtenyt. Mikä meteli! Hippa oli sitä mieltä, että hommaa ei jätetä kesken. Vapautin pennun, ruutu veti puoleensa ja annoin mennä. Tuskin se tuosta pilalle menee, vaikka putsasi ruudun tämän kerran lähes kokonaan.
Kyllä siitä jälkikoira tulee.